JYP kaudella 2013–2014 – uudet kuviot, tutut kujeet?

  • 467 131
  • 1 405

ZayWest

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Käännettävät rotsit, Ensisijainen kontakti
Myönnetään, että Poukkula ei mitään raikuvia riemunkiljahduksia herätä, mutta silti otan hänet mielelläni mukaan rosteriin. Pelasi SaiPassa aina hyvin niissä peleissä mitä näin ja eihän sitä tiedä vaikka breakthrough olisi vielä edessä.

Näitä läpimurron odottajia joukkueessa piisaa. Kaiketi tuohon tältä pohjalta yksi Poukkula vielä mahtuu mukaan.

Osaako joku tarkkasilmäinen kertoa huikean parin pelin otannalla miltä on näyttänyt Myttysen, Löfmanin, Hietasen sekä Salosen touhu? Lähinnä kaksi ensin mainittua herättää samaan aikaan toivoa sekä pelkoa.
 

Ch4InS4w

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, #49 Tuomas Pihlman
p.s. Jännää että Sammalmaa on noussut parin hyvän kesäpelin jälkeen monien listassa nokkimajärjestyksessä Roineen, Palveen, Markkulan ja Nättisen edelle. Näillä kuitenkin kokemusta liigajäiltä jo löytyy. Toki ovathan nuo ET-pelit tärkeitä, mutta kuitenkin.
Sammalmaa esitti varsinkin eilen sellaisia otteita etten ole nähnyt tuosta nelikosta kenenkään esittävän liiga- tai edes ET-peleissä vastaavaa. Mutta joo, ei parista hyvästä kesäpelistä kannata sen suurempia johtopäätöksiä vedellä. Jokaisella on vielä paljon näytettävää ennen kuin voi oikeasti puhua liigapelaajista, muttei kenenkään pitäisi myöskään vielä lähteä tälle linjalle yhdenkään listan pelaajan kohdalla:

Hyvänä esimerkkinä tästä pitkään liigaan odotetut Palve ja Roine, joista ei taida liigapelaajia tulla.

Varsinkin Oulan käyrä on ollut Akatemian puolella jyrkästi nouseva ja siksi olisikin mielenkiintoista nähdä mihin mies pystyisi ET-peleissä.

Osaako joku tarkkasilmäinen kertoa huikean parin pelin otannalla miltä on näyttänyt Myttysen, Löfmanin, Hietasen sekä Salosen touhu? Lähinnä kaksi ensin mainittua herättää samaan aikaan toivoa sekä pelkoa.

Myttysen ja Löfmanin ketjut ovat pelanneet kokonaisuutena hyvin ja saaneet painettua hyvällä prosentilla pelin vastustajan päätyyn. Tulostili tietenkin vielä avaamatta MM:n johtamalta kolmikolta. Sen sijaan sekä Myttysen että Löfmanin henkilökohtaisessa pelissä on vielä rutkasti parantamisen varaa. Tuloksellisesti henkilökohtainen saldo näyttää molemmilta 0+0. Myttyseltä muutama väläytys pelisilmästä, muttei juuri sen enempää. Löfman ei ole esittänyt mitään loistoa hyökkäyspäässä, mutta on vähintään ihan ok jokaisella osa-alueella.

Hietanen ei ole jäänyt mieleen negatiivisessa mielessä, muttei ole esittänyt mitään ihmeellistäkään. Salonen on ollut kiekollisena ihan hyvä; muutama vatasmainen nousu viivasta maalin taakse, mutta laukausten suhteen ei miestä voisi Samiksi luulla edes sokea. Puolustuspäässä en muista olleen vaikeuksia toistaiseksi.
 

Baldrick

Jäsen
Jos jollain on aikaa ja mielenkiintoa, niin olisi kiva saada pelejä nähneiltä hieman pelaajakohtaisia arvioita. Eniten kiinnostaa Allu, Abid ja muut vahvistukset + Myttynen. Kiitos jo etukäteen.
 

ZayWest

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Käännettävät rotsit, Ensisijainen kontakti
Myttyseltä muutama väläytys pelisilmästä, muttei juuri sen enempää.

Hietanen ei ole jäänyt mieleen negatiivisessa mielessä, muttei ole esittänyt mitään ihmeellistäkään. Salonen on ollut kiekollisena ihan hyvä; muutama vatasmainen nousu viivasta maalin taakse, mutta laukausten suhteen ei miestä voisi Samiksi luulla edes sokea. Puolustuspäässä en muista olleen vaikeuksia toistaiseksi.

Myttysen kohdalla valitettavan odotettua tekstiä, mutta toisaalta alkakoot paiskomaan pisteitä sitten heti sarjan alusta lähtien. Mitään "Lepine-ilmiön" toistoa ei ole tilauksessa kenenkään kohdalla. Vähiten Myttysen.

Ilmeisemmin Hietasesta on luvassa sitten loukkaantumisia tai kuormitusta paikkaileva pakki? Eli tilataan paikalle kun tarvetta on. Salosesta voisi kehitellä jonkinlaisen version Vatasesta jos homma vaikuttaa toimivan. Eli Salosen voisi päästää suht. paineettomasti pelaamaan vatasmaista peliä Näkyvän ja Auvitun kantaessa sen suurimman vastuun/paineen tuloksen tekemisestä. Olisi mahdollisesti ainakin yksi hyvässä ja pahassa vaarallinen kiekollinen pakki joukkueessa.
 

Ch4InS4w

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, #49 Tuomas Pihlman
Myttysen kohdalla valitettavan odotettua tekstiä, mutta toisaalta alkakoot paiskomaan pisteitä sitten heti sarjan alusta lähtien. Mitään "Lepine-ilmiön" toistoa ei ole tilauksessa kenenkään kohdalla. Vähiten Myttysen.
Jatketaan tästä vielä sen verran, että peliaikaa ei tosiaan tolle kentälle ole tullut kahdessa matsissa yhteensä kuin arviolta sellaiset reilut 20 minuuttia. YV-aikaa MM:lle tyyliin yksittäisiä sekunteja lopusta. Edelleen mä haluaisin nähdä Matiaksen rutinoituneiden laitureiden keskellä. Pelsuja vastaan Myttynen pelasi jomman kumman laiturin nokikkain veskan kanssa, mutta maali jäi syntymättä. Lisäksi laitureista Nenonen on ollut näissä peleissä pettymys erityisosaamisensa suhteen; esimerkiksi eilen paukutti ihan hyvästä paikasta kilometrin ohi. En ole lainkaan huolissani sentteritilanteen suhteen.

Allu... sama vanha ja hyvä niin.
Abid... en mä tiedä mitä tähän pitäisi sanoa. Yltääkö viime kauden runkkarin maalimäärään? En näe mitään syytä miksei voisi yltää. Onnistuuko pleijareissa? Mä uskon, että se viimekeväinen oli vain poikkeus, mutta aika näyttää.
Luoma... jos mikkous olisi määriteltävissä Luoman ja Kaltevan mukaan, se olisi nautinnollista kokonaisvaltaisuutta. Liigan parhaimpia pakkeja ensi kaudella.
Wärn... eilen todella hyvä ja luotan siihen, että pystyy jatkamaan siitä mihin pleijareissa jäi. Vähintään 25 pinnaa mun odotuksissa, jos pelaa Louhivaaran ja Lahden kanssa.
Auvitu... vieläkin välillä niitä ihme koomasyöttöjä jolloin tuntuu, että miehen äly lähtee kävelee, mutta vastapainoksi sitä positiivista auvitumaisuutta. 20+ pinnaa.
Eki... jäänyt mieleen useampikin syöttö viivalle, jotka vastustaja on katkonut, mutta luistin liikkuu hyvin. Se perinteinen vitosella alkava pistemäärä luvassa.

Pelitavassa näkynyt viitteitä hyvin toteutetusta lisääntyneestä kiekollisuudesta, ja oma luotto Marko Virtaseen ja koko joukkueeseen on 100%.

Mestaruus, mä sanoin sen ensimmäisenä.
 

ZayWest

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Käännettävät rotsit, Ensisijainen kontakti
Jatketaan tästä vielä sen verran, että peliaikaa ei tosiaan tolle kentälle ole tullut kahdessa matsissa yhteensä kuin arviolta sellaiset reilut 20 minuuttia. YV-aikaa MM:lle tyyliin yksittäisiä sekunteja lopusta. Edelleen mä haluaisin nähdä Matiaksen rutinoituneiden laitureiden keskellä.

Mestaruus, mä sanoin sen ensimmäisenä.

Onkin toinen kysymys mihin Myttysen istuttaa tuossa ketjuruletissa.

Abid-Perrin-Tuppurainen

Wärn-Lahti-Louhivaara

Noihin kahteen kolmikkoon ei olla ihan heti koskemassa. Eli melkein se paikka näyttämiselle tulisi irrota Löfmanin ja Hubacekin keskellä. Tuossa ei voi ainakaan pahemmin valittaa ettei laitureiden taso riittäisi.

Hubacek-Myttynen-Löfman

Neloseen sitten Virtasen laidoille Jaatista, Poukkulaa, Salmiota, Nenosta sekä Sammalmaata jne.

Mestaruuden tavoittelun pitää olla sanomattakin selvää ja kaikki muu on turhaa lätinää.
 

Tj

Jäsen
Suosikkijoukkue
Melchester Rovers
Eiköhän jossain vaiheessa tulla näkemään Löfman Perrinin ja Tuppuraisen kanssa. Tuossa olisi sellainen kenttä joka varmasti tekisi tuhoja hyökkäyspäässä, Abidin varaan en suoraan sanoen ihan kauheasti laske tälle kaudelle. Se tietysti vaatisi Jonne Virtasta ensinnäkin JYPin paidassa ja pelikunnossa nelosen keskelle, ja kolmosessa olisi sitten vaikka Jaatinen ja Myttynen.

Mutta tällä hetkellä Löfman pelaa keskellä, kun senttereitä ei kauheasti ole. Laitahyökkääjiä taas sitäkin enemmän.
 

Hyytiäinen

Jäsen
Suosikkijoukkue
KeuPa & Ottawa
Ei mitään käyttöä mielestäni. Kärkikenttiin ei asiaa ja alemmissa ketjuissa on jo kova kilpailu pelipaikoista. Vähän haiskahtaa siltä, että annetaan omalle junnulle tukea kun ei meinaa töitä löytyä.

-parin kuukauden päästähän me päästään Poukkulasta eroon jos olet oikeessa. Aika helppo setti! Junnuille voi tehdä hyvää lisääntyvä kilpailu pelipaikoista. Minusta tuossa diilissä ei ole kovin paljon hävittävää.

Tulee mieleen, että tällä paikataan Sipiläisen lähtö koska kukaan nuoremmasta kaartista ei ole kyennyt täyttämään juuri tätä roolia. Junnut ovat ehkä enemmän taitopelaajia joilta juuri tuon Sipiläisen roolin pelaaminen ei onnistu, joten alivoiman ja kulmapelaamisen erikoismies alempiin ketjuihin piti hankkia ulkopuolelta.

-jotenkin mulla on sellanen tunne ettei Veltsun Jypissä ole enää sellasta "perinteistä" nelosketjua joka pelaa 0-0 peliä vastustajan ykkösketjua vastaan.

Tasaset kolme ketjua "tulosyksikön" takana taitaa olla lähempänä totuutta? Sitä kautta on helpompi löytää toimivia kemioita tyyliin Myttynen-Jaatinen. Tämä kaksikko pelas viime kaudella ajoittain näyttävästi yhteen.

Onhan meillä sitten reserveissä noita Suoraniemen ja Halisen kaltaisia kavereita jotka vois hyvin vetää perinteisessä nelosessa.
 

Ch4InS4w

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, #49 Tuomas Pihlman
Onkin toinen kysymys mihin Myttysen istuttaa tuossa ketjuruletissa.

Abid-Perrin-Tuppurainen

Wärn-Lahti-Louhivaara

Noihin kahteen kolmikkoon ei olla ihan heti koskemassa. Eli melkein se paikka näyttämiselle tulisi irrota Löfmanin ja Hubacekin keskellä. Tuossa ei voi ainakaan pahemmin valittaa ettei laitureiden taso riittäisi.

Hubacek-Myttynen-Löfman

Neloseen sitten Virtasen laidoille Jaatista, Poukkulaa, Salmiota, Nenosta sekä Sammalmaata jne.

Mestaruuden tavoittelun pitää olla sanomattakin selvää ja kaikki muu on turhaa lätinää.

Totta, ja sinällään jokainen ketju on toiminut näissä kahdessa pelissä, mutta on aina hyvä miettiä jos niistä voisi saada vielä enemmän irti kasaamalla ne eri tavalla.

Lahen kenttä on ainut, jonka muuttamista en harkitsisi. Hubacek-MM-Löfman kuulostaa hyvältä, vaikkakin enemmän houkuttelisi Huban ja Tuppuraisen paikkojen vaihto, jolloin kumpaakin ketjuun saataisiin 20 liigamaalin miehet. Mutta eiköhän Virtasmarko osaa huolehtia hyvin noista... jos tässä jonkinlainen ongelma on, niin se on pelkästään positiivinen. Toi materiaali näyttää helvetin hyvältä tähän liigaan; terävä kärki on olemassa ja paljon laajuutta.

Mestaruuden tavoittelun pitäisi olla sanomattakin selvää, vaikka jengi olisi täynnä divarimiehiä, mutta silti täältä on viimeisten kuukausien aikana löytynyt ulkopuolista kakkossentteriä kaipaavia, koska karkeasti lainattuna "ilman sitä ei voiteta mestaruutta". Se on turhaa lätinää, josta saatat tunnistaa itsesikin.
 

ZayWest

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Käännettävät rotsit, Ensisijainen kontakti
mutta silti täältä on viimeisten kuukausien aikana löytynyt ulkopuolista kakkossentteriä kaipaavia, koska karkeasti lainattuna "ilman sitä ei voiteta mestaruutta". Se on turhaa lätinää, josta saatat tunnistaa itsesikin.

Tunnistan itseni, mutta mitään en tunnusta. Luonnollisesti.

Mestaruuteen johtaneilla kausilla on ainakin oman näkemykseni mukaan ollut kaksi varmaa/luotettavaa kärkisentteriä. Immonen-Hytönen ja Perrin-Hytönen. Toki näen tässä välissä olleet ns. "floppi" keväätkin.

Viime kauden tärkeimpien pelien koittaessa ei kuitenkaan ollut kuin yksi varma tehosentteri ja sen lisäksi paljon kaikkea ihan kivaa. Tämä yhtälö ei vain voinut johtaa päätyyn menemiseen saakka. Tälle pohjalle perustan tarpeen kakkosentterille, mutta ehdottomasti toivon vaikkapa Myttysen yllättävän minut överipositiivisesti lunastamalla paikkansa tehokkaana sentterinä. Tulitukea Ekille kuten jo aiemminkin olen mussuttanut.
 

Musta87

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Onhan meillä sitten reserveissä noita Suoraniemen ja Halisen kaltaisia kavereita jotka vois hyvin vetää perinteisessä nelosessa.
Eipä ole. Suoraniemi ja Halinen ovat poistuneet Akatemian rosterista. Siitä ei ole ainakaan minulla tietoa missä urat jatkuvat (vai jatkuvatko).

Mitä tulee Myttyseen, niin Pelicans-pelissä näytti todella hyvältä. Tuntui uppoavan komeasti Virtasen haluamaan sentteripeliin, erityisesti hyökkäyspelaamisen osalta. Tarjonnat osuivat komeasti kohdilleen ja kiekon jakaminen keskikaistalta oli vahvaa. Muutama hyvä punnerrus hyökkäysalueellakin näkyi. HV-matsi oli sitten vähän vaisumpaa, mutta kyllä Myttysessä on nähdyn perusteella potentiaalia ainakin paikata ylemmissäkin ketjuissa. Kausi kuitenkin alkanee tuolla 3-4-sentterin akselilla.
 

Ch4InS4w

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, #49 Tuomas Pihlman
Mestaruuteen johtaneilla kausilla on ainakin oman näkemykseni mukaan ollut kaksi varmaa/luotettavaa kärkisentteriä. Immonen-Hytönen ja Perrin-Hytönen. Toki näen tässä välissä olleet ns. "floppi" keväätkin.

Viime kauden tärkeimpien pelien koittaessa ei kuitenkaan ollut kuin yksi varma tehosentteri ja sen lisäksi paljon kaikkea ihan kivaa. Tämä yhtälö ei vain voinut johtaa päätyyn menemiseen saakka. Tälle pohjalle perustan tarpeen kakkosentterille, mutta ehdottomasti toivon vaikkapa Myttysen yllättävän minut överipositiivisesti lunastamalla paikkansa tehokkaana sentterinä. Tulitukea Ekille kuten jo aiemminkin olen mussuttanut.
Samaa mieltä tosta, mutta muistelenko väärin jos väitän, että osa epäili Hytösen riittävyyttä kakkossentterinä tuolloin ensimmäisen mestaruuskauden alla? Ja J-P muuten nosteli Kanada-maljaa kevään 2009 mestaruusjuhlissa piste-ennätyksenään huimat 34 pinnaa. Löfman ei taida jäädä siitä nykyisellään kuin muutaman. Lahti vielä vähemmän.

Viime kevät tosiaan meni lopulta käteen, mutta yksinomaan sentteritilanteen syyttäminen siitä on mielestäni pää perseessä olemista. Ei se laituritilanne sen parempi ollut. Vaikka sentteri onkin yleensä ketjun tärkein lenkki, niin myös kokonaisvaltainen laituri voi tehdä sen hyökkäysketjun. Nyt hyökkäyksestä Darryl Boyce ja Olli Sipiläinen ovat vaihtuneet Anssi Löfmaniin ja Jani Tuppuraiseen. Selkeetä eteenpäinmenoa. Lisäksi Ramzi voi tuskin vetää viime pleijareita paskemmin, vaikka silloin vastasikin kenties parhaasta yksittäisestä suorituksesta sillä omalta alueelta heitetyllä määrämittaisella, Antti Jaatiselle läpiajon tarjonneella roikkusyötöllään.

Olisihan se ollut hienoa, jos J-P olisi palannut kotiin, mutta kun täällä on edelleenkin viime vuosien menestyksestä huolimatta rajalliset resurssit, joiden mukaan joukkuetta on rakennettava. Vähemmän epäilyksiä, enemmän luottoa nykyisiin miehiin ja jos homma ei toimi ennen siirtorajaa, niin sitten asialle tehdään jotain. Kuten tehtäisiin myös silloin, vaikka jengi olisi täynnä jätkiä änäritähden statuksilla. Tossa on kuitenkin kolme äijää, joilla on realistisesti potentiaalia ottaa se uskottavan kakkossentterin paikka.
 

Marcus Juslin

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Hubacek-MM-Löfman kuulostaa hyvältä, vaikkakin enemmän houkuttelisi Huban ja Tuppuraisen paikkojen vaihto, jolloin kumpaakin ketjuun saataisiin 20 liigamaalin miehet.
Jatketaan fantasiamanagerointia. Kun Perrin tuli takaisin JYPiin, pelasi hän heti Allun kanssa todella hyvin yhteen. Heti näki, että tuossa on tutkapari - tosin kyllähän Ekin kanssa on helppo pelata. Sitten Allu loukkaantui ja syntyi tuo PPP, joka Pillun maalihanojen aukeamisen myötä pysyi kasassa loppukauden. Seuraavaksi kaudeksi Pillu lähti Venäjälle ja Tuppurainen tuli takaisin Perrinin viereen, toisessa laidassa Pesonen. Pesonen tituleerasi itseään Perrinin tutkapariksi, mutta mielestäni ketjun peli pyöri enemmän Perrinin ja Allun hyvän yhteispelin kautta. (Pessi 35 pinnaa, Allu 51 pinnaa.) En siis laittaisi, enkä usko että Virtanen laittaa Allua ja Perriniä eri ketjuihin.
 

Köpi

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Buffalo Sabres, Green Bay Packers
Jos valmennus arvioi, että joukkue tarvitsee lisää laajuutta hyökkäyksen syvyyteen, uskon, että sitä silloin tarvitaan.

Exactly. Ennen Poukkulan hankintaa JYPillä oli riveissään omasta mielestäni 14 liigakelpoista hyökkääjää. Jääskeläisen paluusta ei ole annettu mitään infoa ja Jonnenkin tilanne on edelleen epävarma. Jaatinenkin on tällä hetkellä sivussa, joten hupsistakeikkaa, hyökkääjiä onkin yhtäkkiä 11.

Tuohon pohjautuen on hyvin helppo uskoa, että tällä hetkellä valmennus kaipaa lisää syvyyttä alaketjuihin.
 
Viimeksi muokattu:

Ch4InS4w

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, #49 Tuomas Pihlman
Jatketaan fantasiamanagerointia. Kun Perrin tuli takaisin JYPiin, pelasi hän heti Allun kanssa todella hyvin yhteen. Heti näki, että tuossa on tutkapari - tosin kyllähän Ekin kanssa on helppo pelata. Sitten Allu loukkaantui ja syntyi tuo PPP, joka Pillun maalihanojen aukeamisen myötä pysyi kasassa loppukauden. Seuraavaksi kaudeksi Pillu lähti Venäjälle ja Tuppurainen tuli takaisin Perrinin viereen, toisessa laidassa Pesonen. Pesonen tituleerasi itseään Perrinin tutkapariksi, mutta mielestäni ketjun peli pyöri enemmän Perrinin ja Allun hyvän yhteispelin kautta. (Pessi 35 pinnaa, Allu 51 pinnaa.) En siis laittaisi, enkä usko että Virtanen laittaa Allua ja Perriniä eri ketjuihin.
Vanhojen muistelu on aina hyvä tapa viettää sadepäivää. Allulla ja Ekillä synkkasi tosiaan heti hyvin yhteen ja esimerkiksi se herrojen järkkäämä 1-0-voittomaali Jokereita vastaan on jäänyt ikuisesti kuva kuvalta mieleen. Sitten PPP... se ketjuhan alkoi yskimään pleijareissa eikä pysynyt kasassa ihan loppuun saakka, vaan pronssipelissä Harrin heittäessä muiden miesten kanssa 1+1, uudestaan kasaan laitettu Pihlström-Perrin-Tuppurainen jäi nollille ja pronssit hävittiin Lukolle 2-3. Seuraavan kauden alussa PPP sai uuden mahdollisuuden, muttei enää toiminutkaan ja lopulta Pihlström kaupattiin Venäjälle.

Noi kaksi ketjua olivat hyviä, mutta kumpikaan ei vienyt päätyyn asti. Tuppuraisella varustettuna ketju ei tietty saanut oikeastaan edes mahdollisuutta siihen, mutta runkosarjaotoksella Pesosella varustettu oli parempi. Vaikea sanoa lopulta kumpi oli kovempi. Pesonen-Perrin-Tuppurainen onkin sitten mun kirjoissani JYPin 2000-luvun paras hyökkäysketju. VIP on tärkeämpi koska oli kasassa kauemmin; 1) 2002-03 joka antoi toiveita paremmasta, 2) 2007-08 josta alkoi varsinainen näkyvä uusi nousu ja 3) 2008-09 ensimmäinen mestaruus. PPT oli kovissa peleissä vaihteen verran kovempi, joten siksi pidän sitä parhaimpana.

Näiden valossa on mun mielestäni tarpeetonta miettiä kumpi oli se varsinainen Ekin tutkapari, Allu vai Harri. Tuossa ketjussa jokainen pelasi hyvin yhteen toistensa kanssa ja se oli ennen kaikkea kolmikko.

Yhtä kaikki, Tuppurainen-Perrin on todettu useasti toimivaksi, mutta toivon ettei se ole suoraan kiveenhakattu. Kannattaa muistaa Hubacek-Perrin-Abidin toimineen viime kaudesta vitun hyvin ennen Huban loukkaantumista, joten siksi mä haluaisin nähdä sen, että toi olisi ensin yhdessä jolloin kasassa olisi jo yksi valmis kokonainen kolmikko ja Allu isketään tekemään maaleja Myttysen viereen. Voi tietty olla, ettei Huba-Eki-Abid jostain syystä toimisi enää jolloin se tietenkin pitäisi hajoittaa ja silloin Tuppurainen tulee kyllä löytymään Ekin viereltä.

Mutta kuten sanoin, mä luotan näissä Virtaseen ja siihen, että kalju pohtii kaikki erilaiset ketjukoostumukset läpi jotta jengistä saisi kokonaisuutena parhaan irti.
 

Ponto

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Samaa mieltä tosta, mutta muistelenko väärin jos väitän, että osa epäili Hytösen riittävyyttä kakkossentterinä tuolloin ensimmäisen mestaruuskauden alla? Ja J-P muuten nosteli Kanada-maljaa kevään 2009 mestaruusjuhlissa piste-ennätyksenään huimat 34 pinnaa. Löfman ei taida jäädä siitä nykyisellään kuin muutaman. Lahti vielä vähemmän.

Et muistele väärin - täältä nousee ainakin käsi pystyyn virheen merkiksi. Tammikuussa 2009 kritisoin JYPin sentteritilannetta, sillä en uskonut Hytösen kykyihin kakkossentterinä. Ja en tosiaan ollut palstan ainoa epäilevä tuomas".

Tossa on kuitenkin kolme äijää, joilla on realistisesti potentiaalia ottaa se uskottavan kakkossentterin paikka.

Kilpailutilanne on tosiaan erinomainen, antaa näiden miesten näyttää rauhassa mihin rahkeet riittää. Ja jos sentteriosastolle tarvitaan lisää syvyyttä kauden aikana (esim. loukkaantumisten sattuessa, kop kop), niin itse kääntäisin katseet ensinnäkin Darryl Boyceen. Tuttu mies, joka on ainakin nyt ilman sopimusta. Boycella on taisteluilme aina kohdillaan, ei olisi ehkä se paras vaihtoehto kakkosketjun sentteriksi, mutta hoitaisi varmasti tonttinsa kolmosen keskellä ja tarvittaessa voidaan peluttaa laidassa myös.
 

Hurricane

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, NY Rangers, Suomi.
Maalivahtisekoilua.

Mitähän tämä JYPin maalivahtitouhu oikein on? Käykääs veljet katsomassa JYP-Akatemian sivuja kohdasta joukkue. Siellä komeilee Myllykoski aktiivisena Akatemialaisena..
 

Köpi

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Buffalo Sabres, Green Bay Packers
Mitähän tämä JYPin maalivahtitouhu oikein on? Käykääs veljet katsomassa JYP-Akatemian sivuja kohdasta joukkue. Siellä komeilee Myllykoski aktiivisena Akatemialaisena..

Taisi olla jo toisessa ketjussa keskustelua tästä, mutta vastataan tännekin.

Ainakin keväällä kuului hyvinkin paljon sellaista juttua, että Myllykoski olisi erittäin tyytymätön rooliinsa ja olisi kiinnostunut vaihtamaan seuraa.

Tähänhän viittaa nyt peluutuskin, Rajaniemi saa liigan mukana Tarkilta jäävät minuutit koska JYP varautuu siihen että Myllykoski siirtyy muualle.
Myllykoski pitää tuntumaa yllä sitten Akatemian mukana siihen saakka jos/kun löytää uuden seuran.
 
Viimeksi muokattu:

kesätyttö69

Jäsen
Suosikkijoukkue
Dufvan Lukko, JYP(ilman Tyni&Virtanen)
Jatkoajan ennakko veikkaa JYPpiä sijalle 3, edellä Tappara ja Kärpät.
 

kesätyttö69

Jäsen
Suosikkijoukkue
Dufvan Lukko, JYP(ilman Tyni&Virtanen)
Jääkiekkolehden mukaan JYPistä poistui vähiten maaleja, 19% kaikista tehdyistä. Lupaa hyvää kun ajatellaan tilalle tulleita. Vaikka minkälaiset lasit olisi päässä, materiaalissa olemme vahvistuneet. Toivotaan että Välivaara parantaa vielä viime kaudesta ja Nenonen sekä Salmio iskevät itsensä sisään, niin voimme tavoitella jopa finaalipaikkaa.

Ja toivotaan, että Perrin-Tuppurainen eivät piiputa itseään pelikuormassa, kun molemmat pelaavat sekä yv:t että av:t ja siihen päälle ET turnaus. Meidän AV on niin hyvää että toivoisin Ekille ja Allulle edes vähän vapaata.
 

Marcus Juslin

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
toivotaan, että Perrin-Tuppurainen eivät piiputa itseään pelikuormassa, kun molemmat pelaavat sekä yv:t että av:t ja siihen päälle ET turnaus.
En ole kesäpelejä nähnyt. Pelaako Perrin alivoimaa? Viime vuonna tuota vastuuta ei tulut kuin hyvin satunnaisesti.
 

Flou

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ravens
En usko, että Perrin pelaa av:ta tällä kaudella liiemmin ilman loukkaantumisia. Siellä on kuitenkin tuohon rooliin Tuppurainen-Hubacek pari, Lahti, Louhivaara, Wärn, Jääskeläinen ja liekkö Salmiokin edellä av-peluutuksessa.
 

Linjatuomari

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Löfmän, Lahti, Louhivaara ja Tuppurainen(?) ovat kantaneet ainakin ET-peleissä valtaosan vastuusta alivoimalla, Tuppuraisesta en vannomaan mene mutta ainakin kolme ensinmainittua ovat pelanneet leijonanosan alivoimapelistä.
 

kesätyttö69

Jäsen
Suosikkijoukkue
Dufvan Lukko, JYP(ilman Tyni&Virtanen)
Mitäköhän mä olen kattonut.. Jäi muistikuva että Perrinkin oli AV:lla.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös