JYP kaudella 2013–2014 – uudet kuviot, tutut kujeet?

  • 467 131
  • 1 405

kesätyttö69

Jäsen
Suosikkijoukkue
Dufvan Lukko, JYP(ilman Tyni&Virtanen)
No miksi sitten kyselet minulta ja muilta, miksi haluamme antaa Myttyselle mahdollisuuden, kun kerta olet eliteprospectsin perusteella päättänyt että mies on aina ollut huono ja toiveita kehittymisestä ei ole?

No mukavahan näistä on vääntää ja keskustella vaikkakin tässä nyt ollaan jumiuduttu jankkaamiseen.. Totta on se että aika poteroissa ollaan ja ei auta kuin odottaa ensi kautta ja katsoa - mielelläni olen enemmän kuin väärässä mutta pahoin pelkään että joudumme isoille kaupoille ensi kaudella. Ja kyllähän mä näin viime kaudella ettei Myttynen ollut niin hyvä kuin oli annettu ymmärtää vaikka kaikki muu tieto minulla onkin miehestä vain tuota tekstitv-tietoa.

On se kumma että ei ole lupaava, mutta silti on käytännössä kiertänyt kaikki ikäkausimaajoukkueet lävitse ja edustanut myös Suomea junioreiden MM-kisoissa?
Toissa kesänä, eli puhut kesästä 2011? Sillo riveissä olivat Perrin, Hytönen, Lahti, Virtanen, Asplund, Riska sentteriosastolle..luuletko että tuohon olisi joku lupaava ukko tullut?

Oli lupaava mutta nyt kuitenkin jo 23.. Niin oli Kari Korkkikin mutta alusta asti paska ja mut ristiinnaulittiin täällä kun haukuin peliesityksiä. Silti lähti yhtä nopeasti kuin tulikin. Jypissä vaaditaan onneksi näyttöjä.

Onhan meillä akatemia juuri sitä varten että näitä lupaavampia junnuja voidaan pyöräyttää sitä kautta liigaympyröihin. Asplundista nyt ei kukaan odottanut mitään. Mielestäni Jonne on kehityskelpoisempi kuin Myttynen.
 
Köpi

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Buffalo Sabres, Green Bay Packers
Oli lupaava mutta nyt kuitenkin jo 23.. Mielestäni Jonne on kehityskelpoisempi kuin Myttynen.

Jonne ja Löfman jotka olet molemmat maininnut kehityskelpoisiksi yksilöiksi, ovat 25-vuotiaita. Samassa iässä muuan JP Hytönen löi itsensä lävitse liigan huipulle, mutta Myttynen on 23-vuotiaana menetetty tapaus. Hivenen heikolla pohjalla tähän ikään pohjaava argumenttisi.

Ja edelleenkin, Myttynen tuli JYPiin vasta elokuussa, pelasi alkukauden laiturina jossa ei ole ikinä liigassa pelannut ja heti kun pääsi sentteriksi, niin näitä lupaavia väläytyksiä alkoi näkyä.
Nyt saa toivottavasti alleen terveen ja kokonaisen kesäharjoittelun, sekä koko kesän opetella JYPin pelitapaa, niin mahdollisuuksia on ihan hyvin tehdä se ~30 pinnaa jota tuon roolin sentteriltä pitäisi syntyä menestystä tavoittelevassa joukkueessa.

Toivokaamme niin. Ja toivottavasti sinäkin annat rehellisen mahdollisuuden ja katsot vaikka sen 20 peliä ennenkuin kommentoit mitään.
 
ZayWest

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Käännettävät rotsit, Ensisijainen kontakti
Nyt saa toivottavasti alleen terveen ja kokonaisen kesäharjoittelun, sekä koko kesän opetella JYPin pelitapaa, niin mahdollisuuksia on ihan hyvin tehdä se ~30 pinnaa jota tuon roolin sentteriltä pitäisi syntyä menestystä tavoittelevassa joukkueessa.

Tähän väliin huudeltava ettei kukaan varmasti toivo mitään niin paljon kuin Myttysen lopullista breikkaamista ison vastuun myötä. Minä epäilen suuresti miehen breikkaamista, mutta haluan olla täysin väärässä tämän asian suhteen.

Alvajärven Urho aina asialliseen tyyliinsä jo tuossa ylempänä kirjoittikin samoja ajatuksia mitä en itse vähemmän fiksuna kirjoittajana ulos näppäimistöltäni saanut. Minun silmissäni tämän päivän JYP pelaa edelleen mitaleista ja ehdottomasti mestaruudesta. Osaltaan tästä syystä olen turhankin voimakkaasti epäillyt Myttysen kykyjä lunastaa paikkansa Perrinin kentän tulitukena. Viime kaudella Perrinien takana oli ihan ok hyviä onnistujia, mutta ratkaisevalla hetkellä kuorma oli aivan liian suuri yhden kentän kannettavaksi. Tämän vuoksi tilauksessa onkin ehdottomasti laadukas kakkoskentän sentteri, oli se sitten breikkaava Myttynen tai joku onnistunut hankinta. Kaksi kärkiketjua pitää mielestäni silti olla.
 
-pasi-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Kyllä Myttyselle tottakai kannattaa antaa näytönpaikan, mutta jotenkin tuntuu että kakkosentterinä taitaa ensikaudella pelata Lahti. Itse pidän jopa todennäköisempänä että J.Virtanen voisi olla se joka yllättää ja voisi nousta jopa siihen kakkosenterin rooliin jos harjoituskausi menee hyvin ja saa vielä pykälän nopeutta lisää. Jos kehitys jatkuu samana kuten edellisvuosina. Toivotaan myös Lahden kohdalla että homma jatkuu positiivisena, viimekaudella rooli oli jo ehkä lian kiekkollinen taitoihin nähden.

Joukkueen kannnalta se voisikin olla hyvä jos Myttynen pystyisikin lyömään itsensä läpi tai tulisi ulkopuolelta joku 2 sentteri, mutta taitaa olla, että Perrinin herteille kasantuu paljon ja Lahti sekä Virtanen joutuu isompaan kiekolliseen rooliin kun ehkä edellytykset vaikka kehittyneet ovat todella paljon viimekausina.
 
Suomi-Salama

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Oli lupaava mutta nyt kuitenkin jo 23..

Heh, onhan se jo kamalan paljon ikää jääkiekkoilijalle... Olenko minä ainoa, joka näkee aika pahaa kesäväsymystä tällä palstalla?
 
kesätyttö69

Jäsen
Suosikkijoukkue
Dufvan Lukko, JYP(ilman Tyni&Virtanen)
Joo, kiinni. Pidän tästä oman puolen "jos voitan niin voitan kunnolla ja jos häviin niin en voi repiä positiivista edes Myttysen hyvästä kaudesta" -asetelmasta.

Näin teemme :) Deali kuitattu.

Heh, onhan se jo kamalan paljon ikää jääkiekkoilijalle... Olenko minä ainoa, joka näkee aika pahaa kesäväsymystä tällä palstalla?

Joo eihän tuo nyt vanha toki ole. Suuremmallakin iällä on breikattu liigaan, ei siitä ole kyse. Toivotaan että MM vetää hurjan kauden ennakkoluuloistani huolimatta.
 
Kobe

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Kyllä Myttyselle tottakai kannattaa antaa näytönpaikan, mutta jotenkin tuntuu että kakkosentterinä taitaa ensikaudella pelata Lahti. Itse pidän jopa todennäköisempänä että J.Virtanen voisi olla se joka yllättää ja voisi nousta jopa siihen kakkosenterin rooliin jos harjoituskausi menee hyvin ja saa vielä pykälän nopeutta lisää. Jos kehitys jatkuu samana kuten edellisvuosina. Toivotaan myös Lahden kohdalla että homma jatkuu positiivisena, viimekaudella rooli oli jo ehkä lian kiekkollinen taitoihin nähden.

Joukkueen kannnalta se voisikin olla hyvä jos Myttynen pystyisikin lyömään itsensä läpi tai tulisi ulkopuolelta joku 2 sentteri, mutta taitaa olla, että Perrinin herteille kasantuu paljon ja Lahti sekä Virtanen joutuu isompaan kiekolliseen rooliin kun ehkä edellytykset vaikka kehittyneet ovat todella paljon viimekausina.

Myttystä on turha verrata Lahteen tai Virtaseen, koska kyseessä on täysin erilainen pelaaja. Mytzkä on wanhan ajan klassinen peliätekevä sentteri, siis sentteri eikä perinteinen "pystyy pelaamaan laidassa tai keskellä" koohottaja. Vahvuudet löytyvät pelinäkemyksestä ja taidosta, jotka parhaimmillaan näkyvät oivaltavina hyökkääspään ratkaisuina, semmoisina mihin LahtenRamit ei koskaan tule pystymään. Parhaat tehot mieshestä mitataan hyökkäävän ketjun keskellä, jos sitä roolia pysty lunastamaan niin kylmästi pihalle.

Tämä kaikki nyt oli ihan samaa vanhan toistoa, mutta viime kaudella nähtiin ettei ole mitään järkeä peluuttaa Myttystä kolmosen laidalla tai AV:lla. Kaveri on hidas sekä fyysisesti aika raakile. Veltsun myötä tämmöisillekin pelaajatyypeille tulee olemaan enemmän käyttöä kuin Ahon ja Dufvan aikana, joten mielenkiinnolla odotellaan ensi kautta ja Myttysen uutta tulemista.
 
-pasi-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Myttystä on turha verrata Lahteen tai Virtaseen, koska kyseessä on täysin erilainen pelaaja. Mytzkä on wanhan ajan klassinen peliätekevä sentteri, siis sentteri eikä perinteinen "pystyy pelaamaan laidassa tai keskellä" koohottaja. Vahvuudet löytyvät pelinäkemyksestä ja taidosta, jotka parhaimmillaan näkyvät oivaltavina hyökkääspään ratkaisuina, semmoisina mihin LahtenRamit ei koskaan tule pystymään. Parhaat tehot mieshestä mitataan hyökkäävän ketjun keskellä, jos sitä roolia pysty lunastamaan niin kylmästi pihalle.

Niin on, mutta silti uskon että Lahti ja Virtanen tekevät kummatkin enemmän pisteitä kun Myttynen ja todennäköisempää että jompikumpi on se kakkossenteri ensikaudella.

Toivotaan toki että se Myttynen pystyisi sen läpimurron tekemään, mutta saapa nähdä.
 
Suosikkijoukkue
Arsenal
Niin on, mutta silti uskon että Lahti ja Virtanen tekevät kummatkin enemmän pisteitä kun Myttynen ja todennäköisempää että jompikumpi on se kakkossenteri ensikaudella.

Valitse pullo, mistä lyödään vetoa Myttynen vs. Virtanen pisteistä! :)

Itsekin pidän todennäköisenä, että Lahden rinnalla saattaa pelata parempia laitureita kuin Myttysen ja sitä ketjua peluutetaan kenties enemmän ylivoimissa kuin Myttysen ketjua noista laadukkaista laitureista johtuen (= Lahti kakkossentteri), vähän niin kuin Hytöstä peluutettiin. Rinnalle tullee aina varma Louhivaara ainakin. Tuo ketju pelaa aina vastustajan ykköstä vastaan, saa paljon peliaikaa ja perustaa kiekollisen pelinsä vastaiskuihin, syvällä tehtäviin kiekonriistoihin ja kulmapeliin. Myttynen saa nimellisenä kolmossentterinäkin kohtuullisen hyvät laiturit (Jaatinen esimerkiksi) ja pääsee pelaamaan heikompaa vastustajan ketjua vastaan -> pyrkii enemmän hallitsemaan kiekkoa. Jos pisteitä syntyy, Myttynen lienee myös jommassa kummassa ylivoimakentässä ylimääräisenä hyökkääjänä (tosin tälle tontille on tänä vuonna tunkua) ja Myttynen lienee ensimmäinen paikkaaja, jos Perrin on jostain syystä pelin pois. ...

Se, miten pisteet jakautuvat Myttysen ja Lahden välillä on vaikea ennakoida. Voi olla tasaista tai jos Myttynen ei saa kolmosessa mitään aikaan, Lahti vie reilusti.
 
Murmeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Vancouver Canucks
Sen verran otan osaa tähän Löfman keskusteluun, että SaiPassa mies on pelannut enemmän laiturina viime vuosina mutta alunperin on aika puhdas sentteri. Runkosarjamatseissa Löfmanin pelipaikat viimeisen neljän kauden aikana:

Koodi:
2009	C	53
2009	LW	4
2010	C	22
2010	LW	25
2011	C	6
2011	LW	24
2012	C	17
2012	LW	32
Pientä epätarkkuutta noissa pelimäärissä on mutta idean tuosta näkee. Löfman nähtiin erittäin monipuolisena pelaajana, vaikka alkuun miehestä pyrittiinkin tekemään puhtaasti sentteriä.
 
Seppochu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jeff Foss
Toimisto palaa lomilta viikon päästä maanantaina, olisikohan silloin mahdollisesti jotain uusia pelaajia tiedotettavana? Yleensähän viimeiset pelaajat on tiedotettu elokuun alussa. Edes mitään huhuja liikenteessä, esim. opelix?
 
Linjatuomari

Vaikea uskoa että tuohon olisi enää vahvistuksia ennen kauden alkua tulossa, saatika että sellaisille olisi tarvettakaan.
 
Lampinen

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP ja Jere Lassilan joukkueet

Seppochu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jeff Foss
Kova kotimainen kuulemma.

Heh, milloinhan tuollakin on parasta ennen-päiväys.

Lähinnä pohdin aiotaanko näillä senttereillä lähteä kauteen. Sitä ehkä puoltaisi Virtasen puheet siitä, että omille nuorille annetaan näyttöpaikkaa, jos nyt Myttysen sellaiseksi haluaa laskea. Laitaan ei tarvita vahvistusta, sama koskee puolustusta.
 
kesätyttö69

Jäsen
Suosikkijoukkue
Dufvan Lukko, JYP(ilman Tyni&Virtanen)
Itse en näe että kaivattaisiin ketään. Valinnat on tehty ja sillä mennään. Jos ei riitä niin sitten uusia hankintoja. Se on kyllä jännää että ennustusketjussa moni veikkaa floppaamista, hajonta on sijoilla 1-13.
 
Se miksi moni veikkaa floppaamista on varmaan tuossa uudessa valmentajassa. Aina sisältää omia riskejä vaikka tuleekin organisaation sisältä tuo. Toisaalta aika hallittu riski kun materiaali pysyy aika samana ja pelitapa on varmaan jotain RD:n ja Ahon yhdistelmää jota maustetaan Virtasen omalla pelitavalla, mikä se nyt edes onkaan sitten.

Sekin vääristää aina kun JYP:n joukkue oli valmis jo melkein kun kausi oli ohi kun monet vasta niitä hankintoja on viimeaikoina tehnyt, se on vaan hassua kun joku TPS tai vastaava nostetaan kärkikahinoihin muutamalla hankinnalla eikä sitten katsota edes ketä sieltä on lähtenyt..

Kausi näyttää miten homma lähtee pyörimään, isoimmat kysymykset ovat puolustuksessa ja siitä nouseeko kuka 2.sentteriksi vai pitääkö ehkä jopa siirtomarkkinoille mennä.

Puolustuksen osalta Malmivaaran lähtö on oman maalinedusta peluuseen paljon pois, mutta toisaalta Luoma voi tuoda hyökkäyspäähän paljon lisää, varsinkin ylivoimaan jossa on pitänyt 4 hyökkääjällä pelata kun välillä teki tiukkaa löytää edes ne pari pakkia jotka ylivoimaa voi pelata. Välivaaraltakin odottaisi parannusta sille tasolle mitä ennen KHL reissua oli. Junnut vähän kysymysmerkki, vaikka kuinka Koskista välillä haukuttiin, ihan pätevä 3.ketjun puolustaja oli kyseessä, Auvisella on hyvät saumat nyt nousta aktiivikokoonpanoon, mutta tasoa pitää vielä nostaa, samoin muille junnuilla.

Mutta katsotaan, pieniä kysymysmerkkejä tuossa silti mun mielestä on ja sen takia ihan kärkeenkään en joukkuetta nostaisi vaikka varsinkin Tuppuraisen ansiosta joukkueessa löytyy ratkaisijoita enemmän. Nostaako junnut ja pakit tasoaan ja kuka ruokkii hyviä laitureita, siinä mun mielestä ne kysymysmerkit jotka pahimmillaan voi tiputtaa joukkuetta pahastikin alaspäin. Lahti ja Virtanen nostaneet tasoaan, mutta onko heistäkään ottamaan vielä 2.sentterin roolia jos Myttysen taso ei riitä.
 
Seppochu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jeff Foss
Se miksi moni veikkaa floppaamista on varmaan tuossa uudessa valmentajassa. Aina sisältää omia riskejä vaikka tuleekin organisaation sisältä tuo. Toisaalta aika hallittu riski kun materiaali pysyy aika samana ja pelitapa on varmaan jotain RD:n ja Ahon yhdistelmää jota maustetaan Virtasen omalla pelitavalla, mikä se nyt edes onkaan.

Eihän tuosta joukkueesta muuta syytä voi keksiäkään. Virtanen tosiaan haluaa kiekollistaa JYPin pelitapaan ja lisätä painetta vastustajan päätyyn. Tässä se on se asia, joka itsessä kovasti herättää kysymyksiä, kun aika pitkälti samaa asiaahan tässä on jo kokeiltukin parina kautena - siinä onnistumatta. En halua dumata Virtasta ennen kauden alkua, mutta juurikaan en keksi syitä, jotka hänet siinä saisi onnistumaan Ahoa paremmin.

Tietty asian laita muuttuu, jos lähdetään kevään -12 hybridi linjalle, jolla tulokset voisi ollakin ihan mukavia.
 
änähaim

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Juuri menossa olevan tiedotustilaisuuden antia:

Perrin C, A Lahti, Louhivaara, Tuppurainen(vieras), Välivaara(vieras). Vieras- ja kotipeleissä eri varakapteenit käsittääkseni.

JYP alkaa myymään perhelippuja. Liput ovat 2+2 tyylisiä istumapaikka ratkaisuja.

Virtasen tilanteeseen ei uutta. Rahasummasta ei ole päästy yhteisymmärrykseen. Selvinee lähiaikoina.

Asiasta twiittaili @MickeSuopuro

e. Sosiaaliseen mediaan JYP on tulossa. Videokanavaa yms. Aikataulusta ei mitään tietoa.
 
Viimeksi muokattu:

snake70

Jäsen
Suosikkijoukkue
Boston Bruins
JYP siis vallinnut kapteeniston, ei siinä sinänsä ollut mitään yllätystä ketkä on. Ehkä se että nyt vaihdellaan ottelukohtaisesti varakapteeni paria. NYT on pakko myöntää että en ymmärrä alkuunkaan tätä touhua, Mitä tällä nyt haetaan. Samakait tuo kuka sitä A rinnassa kantaan. Mikäköhän ylipäätään on varakapteenien toimenkuva otteluissa? Varmaan tähänkin on jonkin sortin meriselitys valmennusjohdolla että valitaan vieras ja kotipeleihin oma parinsa. Mutta tuskin sillä mitään merkitystä on otteluiden tulokseen kuka kantaa mitäkin kirjainta rinnassaan.
 
Janders

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Sinä kysyt miksi, minä kysyn miksi ei?

Jaetaan "vastuuta" ja annetaan useammalle pelaajalle kunnia kantaa A:ta. Kyllähän jokainen näistä pelaajista ansaitsee paikkansa kapteenistossa, joten why not?
 
kesätyttö69

Jäsen
Suosikkijoukkue
Dufvan Lukko, JYP(ilman Tyni&Virtanen)
Sinä kysyt miksi, minä kysyn miksi ei?

Jaetaan "vastuuta" ja annetaan useammalle pelaajalle kunnia kantaa A:ta. Kyllähän jokainen näistä pelaajista ansaitsee paikkansa kapteenistossa, joten why not?

Ehkä tuossa tosiaan pyritään tavallaan laajentamaan kapteenistoa, mutta vähän turhaa se on. Itse en olisi erkkiä laittanut C:ksi, vaan jonkun kokeneen nälkäisemmän pelaajan.
 
Fordél

Jäsen
Itse en olisi erkkiä laittanut C:ksi, vaan jonkun kokeneen nälkäisemmän pelaajan.

En ole nähnyt koskaan Perrinin nälässä viedä JYP:ä eteenpäin mitään moittimista. Lisäksi kun kyseessä on joukkueen pelillinen ja henkinen johtaja, kaiken kokenut SC-voittaja, en keksi kyllä parempaa kapteenia joukkueelle. Arvostuksessa pyörii samalla tasolla Ville Peltosen kanssa. Nämä pelaajat ovat liigassa harvassa.

Eli mielestäni ainoa vaihtoehto kapteeniksi, oli kyseessä sitten pelaajien tai valmennuksen valinta.
 
Seventeen

Ei kai siinä nälässä moittimista olekaan, vaan toteutuksessa. Perrin on ylivoimaisesti tärkein palanen tuossa joukkueessa pelillisesti. Sen tähden ei ole hyvä että osa hänen keskittymisestään menee muihin toissijaisiin asioihin, niinkuin väittelyyn tuomareiden kanssa. Tämä nähtiin viime keväänäkin ratkaisupeleissä kun Perrinin olisi pitänyt olla vetämässä henkeä penkillä ja tasaantumassa, niin aika meni tuomarille juputtamiseen. Lisäksi Perrinistä löytyy hieman äkkipikaisuutta, ja se pitäisi saada rauhoitettua.

JYP on kumminkin aina ollut ns. duunari porukka joten kapteeniksikin sopisi duunari. Todellisuudessahan joukkoja johtaa Louhivaara. Ja mielestäni hän sopisi paremmin myös kantamaan C-kirjainta. Perrin on erinomainen keulakuva.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös