Jyp - Kärpät la 14.1.2006

  • 11 456
  • 94

FourForty

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Eipä ollut erikoinen peli. Kohtuullisen hyvä esitys kotijoukkueelta, mutta ei maalipaikoista vaan voi laukoa noin paljon ohi, jos vastassa on Kärpät ja Bäckströmin tasoinen maalivahti. Menihän maalia päinkin jokunen veto, mutta enimmäkseen ohi, vaikka paikka olisi ollut hyväkin. Bäckströmin ainoa haamupelastus taisi olla se kolmannen erän paikka, kun Marttinen ja Jääskeläinen pääsivät yrittämään maalin edestä. En tiedä minne kiekko pysähtyi lopulta, mutta eipä sen ole väliäkään.

JYP huomasi vasta ottelun puolivälissä, että se voi halutessaan viedä Kärppiä fyysisessä pelissä, ja niin se ottelun puolivälin jälkeen tekikin. Herättäjänä oli Riska, joka yhdessä vaihdossa ajeli kaksi Kärppien pelaajaa hyökkäyspäässä - olen ennenkin Riskan voimia ihaillut, ja teen niin nytkin. Ei se minusta ole sattumaa, että toisinaan pimennossa oleva Jari Jääskeläinen tuntuu aina Kärppiä vastaan olevan JYPin parhaita pelaajia. Jääskeläiseltä sitä voimaa löytyy, mutta jos joukkue vain saisi Kärppiäkin vastaan samanlaisen taklaushengen päälle kuin esimerkiksi viikko sitten, sitä voimaa olisi monella muullakin.

En tämän pelin nähtyäni yhtään ihmettele, miksi oululaisleirissä kaivataan vahvistusta Kärppien fyysiselle puolelle. Marttinen taklasi Brosin ulos pelistä toisessa erässä (en nähnyt taklausta kunnolla, joten en ota kantaa oliko puhdas vai ei), mutta ei tämä näkynyt pelissä mitenkään, vaan Marttinen sai pelata rauhassa kolmannen erän. JYP ei ole lähelläkään liigan fyysisimpiä joukkueita, mutta taklauksiin vastattiin Kärppien osalta lähinnä huitomalla mailalla sen sijaan, että oltaisiin osaltaan taklattu paras terä JYPiltä pois. Osansa huitomisesta hoiti myös Bäckström, joka käytti mailaansa muuhunkin kuin kiekon torjumiseen huomattavan paljon (tätä tekee toki joskus myös Wallinheimo).

Kärpistä täytyy ihailla sitä kiekollista yhteispeliä, jonka joukkue hallitsee. Pelaajat tietävät toistensa sijainnin todella hyvin, eikä JYPillä tänään ollut paljoa mahdollisuuksia syötönkatkoihin, koska vaikka karvaus oli miten kova, aina Kärpät pystyi paineen selvittämään. Hyökkäyspäässä toimiminen sen sijaan jätti toivomisen varaa, koska vaikka Wallinheimo pelasi erinomaisen pelin, ei hän niin maaginen ole, että kaikki nuo maalipaikat selvitti pelkästään omalla taidollaan.

Lopuksi yksittäisiä huomioita:

+ Leppänen ja Vaarasuo. Erinomainen peli molemmilta pakeilta, joiden suoritustaso ei vielä ole luottopelaajien luokkaa. Molempien illan kruunasi ylivoimahyökkäyksen katkaiseminen tilanteen ainoana JYP-pakkina. Vaarasuon tilanteessa se oli jopa 3-1-hyökkäys.

+ Piispanen. Odotuksiin nähden hyvä peli. Varsinkin pelin alussa virtaa riitti, ja hankki puhtaalla sitkeydellään yhden jäähyn Kärpille, kun jäi pitkän vaihdon jälkeen karvaamaan ja joutui Kärppien pelaajan kaatamaksi.

+ Wallinheimo. Tarjosi voiton avaimet kenttäpelaajille, mutta ei tänään.

+ Valmennuksen yv-peluutuksen muutos kesken pelin. Ensimmäinen ylivoima ryssittiin täysin, mutta sen jälkeen Niinimäen kenttä sai selvästi eniten peliaikaa ylivoimalla, koska se pelasi parhaiten. Lisää tällaista reagointia.

- Kovanen. Todella vaisu molemmissa päissä.

- Mikkonen. Normaalitason peli muuten, mutta nukahti Kärppien maalissa, eikä tuollaista joukkuetta vastaan näitä saisi tulla.

- Tuomaritoiminta. Olen Rantalalta hyviäkin pelejä nähnyt, mutta niiden määrä ei tänään lisääntynyt yhdellä.
 

Korppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Hyvä peli kokonaisuudessaan. Harmittavasti jäätiin taas kerran ilman maalia.
Tänään yksi merkkausvirhe riitti Kärpille.
Eka erä oli vaikea, mutta sen jälkeen ote oli hyvä.
JyPin ukoista Niinimäki ja Vaarasuo olivat hyviä ja Wallinheimo pelasi varmasti.
Kärpät oli aika tasainen, mutta kyllähän tuo Vallin oli kentän kuningas.
Siisti peli. Vähän sellainen ottelu joita oli ennen kuin alettiin mistään kahvaamisista edes puhua. Vääntää sai kunnolla ja vähän kaverin mailastakin pitää kiinni. Tälläistä taistelua pitäisi nähdä useammin.
Torstai on toivoa täynnä. Jospa taas silloin pistepussi saa täytettä.
 

Hypodermic

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Kyllä huomasi heti alusta asti, ettei kotijoukkueella juuri tule tässä pelissä jakoja olemaan. On se Kärpät vaan pirun kova porukka. Ensimmäisessä erässä JYPiä vietiin aivan satanolla, lähinnä yritettiin vain roikkua mukana. Tuntui että luistin ei liikkunut ei sitten yhtään. Bäckströmille jostain arvottiin kaksi torjuntaa... Muutenkin ensimmäinen erä oli melko mitäänsanomatonta peliä, eivät Kärpätkään mitään erikoista esittäneet. Toisessa ja kolmannessa erässä pelin taso vähän parani, ja jopa yleisökin innostui pari kertaa taputtamaan omiensa puolesta oikein kunnolla (huokaus).

Sitten jotain hajahuomioita...

- Niinimäki jäi mieleen ihan positiivisessa mielessä. Toi hyvin kiekkoa alueelle yv:llä, ja nimenomaan Niinimäen kentällä parhaat yv-pyöritykset. Etenkin toisen erän loppupuoliskon mylly oli valtaisa, mutta se maali jäi taas puuttumaan.

- Maalinteko edelleen JYPin murheenkryyni #1. Marttinen(ko?) suti huspatihutaa tyhjä maali edessään. Puolustus toimi kyllä ihan jees ja Wallinheimo ei maalille voinut yhtään mitään.

- Marttiselta komea avojääpommi Brosiin, itse en ainakaan nähnyt tilanteessa mitään sääntöjen vastaista. En tosin nähnyt tilannetta kovin tarkasti. Erän lopussa sitten meni Kärppien valmentajakin vielä Brosin kanssa itkemään dummarille... Myös esim. Riska pommitti komeasti. Fyysinen peli kaikenkaikkiaan hyvää JYP:ltä, kuten viimeksi Hifkiäkin vastaan.

- Piispaselta yllättävän hyvä peli siihen nähden, mitä mieheltä odotti. Yltyi jopa pari kertaa taklaamaan!

- YV-peluutus JYP:llä, vihdoinkin! Nyt siellä pelasi selkeästi eniten Niinimäen kenttä, ja toisena sitten Koposen viisikko. Toivottavasti jatkuisi samaa rataa, eikä enää ihan kaikki pelaa...

- Kärppäfanit oli pettymys. Kannustus ei kyllä kuulunut minnekkään... Yleensä on möykkää (laulua) riittänyt läpi ottelun!

Kaikenkaikkeaan vähän lattea peli, mutta kovin karvas maku ei jäänyt kurkkuun. Kärpät oli parempi ja ansaitsi pisteet.
 

Kulttimörkö

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP ja maajoukkueet
Muutamia pikaisia ajatuksia illan ottelusta.

Ensimmäinen erä oli selkeästi Kärppien. JYP kuitenkin puolusti suhteellisen hyvin ja Sinkku hoiti loput. Toiseen erään JYP nosti vähän tempoa ja hallitsi hienokseltaan erää. Muutama hyvä pyöritys, mutta ilman tulosta. Kärpät puolusti hyvin eikä antanut JYPin laukoa siltä kuuluisalta maalintekosektorilta. Erän lopussa JYP sai hyvin pyöritettyä ja saikin ylivoimaa. Erän loputtua Jalonen kävi jotain kovasti selittelemässä päätuomarille jäällä. Kolmas erä oli JYPin hallintaa, mutta Kärpät teki terävällä vastaiskulla maalin. Tälle maalille Sinkku ei mitään mahtanut. Tätä maalia edelsi JYPin paras paikka, mutta Marttinen ei saanut laukaukselleen voimaa ja Bäckström torjui tilanteen helposti vaikka makasi poikittain jäällä. JYP yritti vielä taistella ilman maalivahtia ja parhaan paikan loi Niinimäki, joka laukoi ruuhkaan. Laukaus oli tarkka ja kohdistui kohti taka-alakulmaa. Huonoa tuuria oli JYPilläkin matkassa sillä tuo laukaus osui Koposta jalkaan.

Illan herkun tarjosi Jyri Marttinen, joka taklasi täysin puhtaasti ns. puun takaa Brosia. Tähän ei voi muuta sanoa kuin: Keep your head up! Joku toinen Kärppä joutui myös jättämään ottelun kesken. Olisiko ollut numero 20 jos oikein muistan? Tilannetta en nähnyt missä loukkaantuminen tapahtui.

JYP hallitsi, mutta Kärpät teki maalit. Jalonen kommentoi radiossa että Kärpät oli tänään selkeästi parempi joukkue. En allekirjoita tuota väitettä, mutta parempi Kärpät silti oli. Ei selkeästi, mutta kuitenkin. Sen kertoo jo tulostaulukin.
 

Myers

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Dallas Stars
FourForty kirjoitti:
JYP huomasi vasta ottelun puolivälissä, että se voi halutessaan viedä Kärppiä fyysisessä pelissä, ja niin se ottelun puolivälin jälkeen tekikin. Herättäjänä oli Riska, joka yhdessä vaihdossa ajeli kaksi Kärppien pelaajaa hyökkäyspäässä - olen ennenkin Riskan voimia ihaillut, ja teen niin nytkin. Ei se minusta ole sattumaa, että toisinaan pimennossa oleva Jari Jääskeläinen tuntuu aina Kärppiä vastaan olevan JYPin parhaita pelaajia. Jääskeläiseltä sitä voimaa löytyy, mutta jos joukkue vain saisi Kärppiäkin vastaan samanlaisen taklaushengen päälle kuin esimerkiksi viikko sitten, sitä voimaa olisi monella muullakin.

En tämän pelin nähtyäni yhtään ihmettele, miksi oululaisleirissä kaivataan vahvistusta Kärppien fyysiselle puolelle. Marttinen taklasi Brosin ulos pelistä toisessa erässä (en nähnyt taklausta kunnolla, joten en ota kantaa oliko puhdas vai ei), mutta ei tämä näkynyt pelissä mitenkään, vaan Marttinen sai pelata rauhassa kolmannen erän. JYP ei ole lähelläkään liigan fyysisimpiä joukkueita, mutta taklauksiin vastattiin Kärppien osalta lähinnä huitomalla mailalla sen sijaan, että oltaisiin osaltaan taklattu paras terä JYPiltä pois. Osansa huitomisesta hoiti myös Bäckström, joka käytti mailaansa muuhunkin kuin kiekon torjumiseen huomattavan paljon (tätä tekee toki joskus myös Wallinheimo).

Puhdas oli Marttisen töötti. Tuliko Brosille aivotärähdys vai lähtikö ilmat pihalle? Saattoi tapahtua molemmat. Mitäs sitä turhaan puhdasta kostamaan? Ja kyllä Kärpätkin mielestäni vastasi tänään yllättävän hyvin Jypin taklauspeliin. Mm. varsinainen "pommikone" Pesonen jyräs kohtuullisen tiukasti Männikön matalaksi keskialueella ja aivan puhtaasti. Lisäksi omassa puolustuspäässä ainakin Mikkola ja Lehtonen vastasivat aivan hyvin Jypin rymistelyihin. Peli ratkes mielestäni siihen, että Kärpät pelas taas puolustuspäässä pomminvarmaa kiekkoa ja vaikka Jyppi muutamaan otteeseen pyöritteli, niin todellista hätää ei Kärpillä juurikaan ollut. Ainoastaan kolmannessa erässä koettiin "kauhun" hetkiä, kun Bäckström torjui maaliviivalta mailallaan (?) varman kassin. Lisäksi lopussa Jyppi sai yllättävän helposti painetta Kärppien päähän, vaikkeivat ihan maalimestoille päässeetkään. Tämän lisäksi hyökkäyspäässä osoitettiin riittävästi juonikkuutta, varsinkin 0-1 maalissa, jossa hienolla blokkipelillä, Sahlstedtin soololla ja Vallinin oikea-aikaisella nousulla saatiin kiekko pussiin. Lisäksi Kärpistä Viuhkolan kenttä esiintyi vahvasti, ollen kaksi erää ainoa kentällinen kummastakin jäällä olleesta tiimistä, joka sai tasakentällisin pyöritystä aikaan vastustajan päässä.

En kyllä yhtään ihmettele Jypin hyvää alivoimaprosenttia. Vastassa oli liigan ylivoimatilaston ykkönen, eikä Jyppi antanut juurikaan mahkuja maalintekoon. Alivoimanelikko liikkui todella tehokkaasti ja yhtä aikaisesti. Kyllä näytti hyökkäysalue pieneltä Jypin pelatessa alivoimaa. Ei Kärpätkään tosin paljoa jäänyt jälkeen tällä saralla, vaan 5-3 av tapettiin todellisella tyylillä.

edit. Kärpistä loukkaantui myös Junnila. Syytä ja vammaa en osaa sanoa. Jalkaan liittyvä vamma ilmeisesti, kun kaksissa miehin taluttivat pukukoppiin.

edit2. loukkaantunut siis Junnila
 
Viimeksi muokattu:

FourForty

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Myers kirjoitti:
Ja kyllä Kärpätkin mielestäni vastasi tänään yllättävän hyvin Jypin taklauspeliin. Mm. varsinainen "pommikone" Pesonen jyräs kohtuullisen tiukasti Männikön matalaksi keskialueella ja aivan puhtaasti.

Tämän taklauksen puhtaudesta on kyllä monenlaista tietoa. Radioon peliä kommentoiva Veli-Pekka Hård oli sitä mieltä, että Männikkö oli tilanteessa kiekoton mies, koska kiekko oli ihan muualla (=kulmassa). Itse en niin tarkkaan tilannetta muista, että voisin sanoa omaa mielipidettä.
 

Huerzo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Donnerwetter S.p.A.
Hypodermic kirjoitti:
Kärppäfanit oli pettymys. Kannustus ei kyllä kuulunut minnekkään... Yleensä on möykkää (laulua) riittänyt läpi ottelun!
Siellä taisi olla aika nuorta porukkaa liikkeellä, ainakin huudoista (lue: äänenkorkeus) päätellen. Ei siis se sama sakki, joka on yleensä bussimatkoilla, korjatkaa jos olen väärässä.

Ekassa erässä Kärpät näytti, miksi se on hallitseva mestari. Kotijoukkueen puolelta kuului vain vikinää. Olikohan Pelicans-vaihde jäänyt päälle? Toinen ja kolmas erä olivat tasaisempia, mutta koska jääkiekko on edelleen maalintekopeli, ei maalitta jäänyttä joukkuetta palkita tässä tapauksessa kuin säälipisteellä. Näitä nollauksia on tapahtunut tämän kauden aikana jo liian monta kertaa: nytkin oli ylivoimalla mahdollisuudet pistää homma pakettiin, mutta kun kuvion pyörittäminen jäi liian usein vain haaveeksi, niin tämä on tulos. Tosin rivien tiivistys viimeiseen erään antoi uskoa siihen, että ehkäpä myös JYP alkaa valmistumaan kevään peleihin ja käyttää muutamaa erikoiskenttää näissä ratkaisupaikoissa.

Kärpät on kliininen joukkue. Oikeastaan tulee mieleen 90-luvun puolenvälin TPS, ei tee virheitä ja kääntää tiukat pelit voitokseen. Tämän päivän peli olikin viime vuoden JYP-Kärpät -pelin (0-1) toisinto. JYP nollille, omasta paikasta maali ja pisteet mukaan.

Ehkäpä pistejako 0-3 ei kerro pelistä koko totuutta, mutta kuten sanottu, maaleja tarttis tehrä. Muuta vikaa ei pelistä oikein löydykään, mutta kuten tunnettu tokaisu kuuluu: yksi sinulta puuttuu, ja sen mukana kaikki!
 

Myers

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Dallas Stars
Nyt kun Neloselta katoin, niin olikohan sittenkään puhdas tuo Marttisen taklaus? Äkkiä tosin vilahti tuo pätkä, mutta ihan kuin olis ollu Marttisen kädet aika korkealla??? Olut saattaa hämärtää arviointikykyä.
 

Flou

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ravens
Myers kirjoitti:
Nyt kun Neloselta katoin, niin olikohan sittenkään puhdas tuo Marttisen taklaus? Äkkiä tosin vilahti tuo pätkä, mutta ihan kuin olis ollu Marttisen kädet aika korkealla??? Olut saattaa hämärtää arviointikykyä.

Mikäli itse katoin oikein, niin olkapää kolahti päähän.
 
Eiköhän se ollut puhdas kerran ei jäähyä tullut.

Mutta kolme tärkeää pistettä mukaan ja se lämmittää. Toivottavasti ei loukkaantumisia nyt heti tule, kun rivejä ollaan vähän saatu kasattua. Eikä todellakaan olisi pahitteeksi kovempi luutija tuonne mikkihiirten sekaan :)

Mutta kiekollinen peli on toiminut jo pari vuotta.. toivottavasti siitä trendistä ei tingitä. Bäckkäri ottaa hyviä koppeja ja siinä on mukava puolustajien sitten pelata, kun ei tartte joka laukausta pelätä.

Radiosta nähtynä peli oli aika siistiä ja kärpät sai kiittää itseään jäähyistä. Ja vaikka Bros loukkantuisikin, niin hyvä ettei seurauksesta tule jäähyä vaan teosta. En ole taklausta nähnyt, mutta sen verran herkästi liigassa lentää pihalle, että olettaisin olleen puhdas taklaus.

P.S. Heräisiköhän Junno jo kohta tähän päivään, kun JYPpikin on fyysisempi porukka :D
 

Hypodermic

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Flou kirjoitti:
Mikäli itse katoin oikein, niin olkapää kolahti päähän.

Juu kyllä se puhtaalta näytti. Brosille voi vaan sanoa, että pidä se pää ylhäällä. Ihmekkös se jos päähän kolahtaa, jos luistelee pää kainalossa.
 

DAF

Jäsen
Suosikkijoukkue
se kolmikirjaiminen. PISTI PALLON MAALIIN
Pakkipari kirjoitti:
JYP hallitsi, mutta Kärpät teki maalit.

Missähän pelissä olit? Kärpät piti kiekkoa varmaankin 70%, pelkästään Tenkrat enemmän kuin valtaosa JYPin pelaajista yhteensä..

Hyvin JYP pelasi kaksi erää, muttei nyt sentään sokea tarvitse olla. Vaikka värilasit olisivatkin.
 

Kulttimörkö

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP ja maajoukkueet
DAF kirjoitti:
Missähän pelissä olit? Kärpät piti kiekkoa varmaankin 70%, pelkästään Tenkrat enemmän kuin valtaosa JYPin pelaajista yhteensä..

Hyvin JYP pelasi kaksi erää, muttei nyt sentään sokea tarvitse olla. Vaikka värilasit olisivatkin.
Olisi varmaan pitänyt lisätä se näennäinen hallinta. Kärpät vei kyllä ensimmäisen erän, mutta mielestäni JYP hallitsi kahta seuraavaa. Kyllähän nuo torjuntalukemat hieman väitettäni tukevat vaikka JYP laukoikin hieman huonoista paikoista johtuen Kärppien hyvästä puolustuksesta.
 

opelix

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, JJK
Kahvausta???

En sitten tiedä, enkö todella ymmärrä enkä osaa jääkiekon sääntöjä mutta Nenän väitteet( Radio JKL) kahvauksesta oli kyllä liioilteltuja. Eli jos puolustat hyvin ja olet miehessä kiinni, kahvaat.

Hyi Nenä! Kyllä te sen pojan klaaraatte ilman tuota paatostakin.
 

DAF

Jäsen
Suosikkijoukkue
se kolmikirjaiminen. PISTI PALLON MAALIIN
Pakkipari kirjoitti:
Olisi varmaan pitänyt lisätä se näennäinen hallinta. Kärpät vei kyllä ensimmäisen erän, mutta mielestäni JYP hallitsi kahta seuraavaa. Kyllähän nuo torjuntalukemat hieman väitettäni tukevat vaikka JYP laukoikin hieman huonoista paikoista johtuen Kärppien hyvästä puolustuksesta.

Eli olit eri pelissä kuin minä. Kärpät vei 5-5-pelin näkemässäni pelissä täysin.
 

Siniviiva

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, sympatiat JYP
Pakkipari kirjoitti:
Erän loputtua Jalonen kävi jotain kovasti selittelemässä päätuomarille jäällä.
Kyseli varmaan mistä se erän lopun joukkuerangaistus tuli. Sen syy ei kyllä näkynyt katselijoillekkaan. Siitä kuitenkin tuli 5-3 yv JYPille. Ja siinä nähtin sitten Virtanen Niinimäen ja Männikön ohella. Pakin paikalla tosin. Mutta hyvin nollasi Kärpät tuonkin yv:n. Ja mainittakoon, että toisen erän puolivälin jälkeen tulleessa yv:ssä JYPin nelonen jäi kuin jäikin ketjukierrossa väliin ja Koposen & Virtasten jälkeen tuli Niinimäki & Männikkö uudelleen. Siis pientä yritystä valmennuksen puolellakin.

Kuten ennen peliä arvelin, Kärppien rutiini lopulta riitti ottelun voittoon. Tenkrat tuntui ehtivän joka paikkaan kentällä ollessaan mutta ei rakentanut voittomaaleja kuitenkaan. Bros oli myös vahva niin kauan kuin kentällä esiintyi. Loukkaantumistilannetta en havainnut sen tarkemmin mutta se ei estänyt Kärppiä voittamasta ansaitusti ottelua.
 

mir

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Hypodermic kirjoitti:
Juu kyllä se puhtaalta näytti. Brosille voi vaan sanoa, että pidä se pää ylhäällä. Ihmekkös se jos päähän kolahtaa, jos luistelee pää kainalossa.

Nelosen kuvan perusteella Marttisen kädet oli kyllä melko korkealla. Eli tulipa nähtyä sekin ihme, että kova ja myös väärä taklaus voi jäädä ilman tuomiota.
 

Sammeri2

Jäsen
Mietteitä pelistä:
Sahlsted otti melkein kaikki aloitukset, muutenkin Kärpät vei aloitukset aika isolla prosentilla. Jypin maalipaikat oli todella vähissä vaikkei Kärpätkään kovin monta paikkaa saanut.
Kärppien ykkönen sai muutaman maukkaan pyörityksen aikaan.
Aaltonen ja Pesonen onnistui kohtuullisesti.
Jypistä ei Riskan lisäksi eroittunut muita eroittunut. Tosin Jari Jääskeläinen pääsi kolmannessa erässä nätisti veivaamaan kahden Kärppien pelaajan läpi, veto tosin suuntautui ohi maalin.
 

Pantteri78

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Huerzo kirjoitti:
Siellä taisi olla aika nuorta porukkaa liikkeellä, ainakin huudoista (lue: äänenkorkeus) päätellen. Ei siis se sama sakki, joka on yleensä bussimatkoilla, korjatkaa jos olen väärässä.
En osaa sanoa millainen porukka siellä on ollut, mutta omalla kohdallani syy miksen ollut reissussa on yksinkertainen: Pietari. Se vei voimat ja takki on hieman tyhjä edelleenkin, ja kaikella kunnioituksella: JYP joukkueena ei ehkä ollut tähän väliin SE sytyke jolla olisin peliä katsomaan lähtenyt. Ehkäpä jo seuraavalla kerralla saadaan parempi möykkä aikaan.

Kärpät otti peruspisteet pois kuleksimasta ja sillä selvä. Ei ilmeisesti mitään jääkiekon hienouksia nähty.
 

Myers

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Dallas Stars
Hypodermic kirjoitti:
Juu kyllä se puhtaalta näytti. Brosille voi vaan sanoa, että pidä se pää ylhäällä. Ihmekkös se jos päähän kolahtaa, jos luistelee pää kainalossa.

Oli puhdas, kuulin ns. puolueettomista lähteistäkin saman. Komeasti Marttinen tuli äijien takaa ja tööttäs. Ei Brosilla ollu mitään hajua koko taklauksesta.
 

DAF

Jäsen
Suosikkijoukkue
se kolmikirjaiminen. PISTI PALLON MAALIIN
mir kirjoitti:
Nelosen kuvan perusteella Marttisen kädet oli kyllä melko korkealla. Eli tulipa nähtyä sekin ihme, että kova ja myös väärä taklaus voi jäädä ilman tuomiota.

Nokkahan lupaili raportoida tilanteen. Saa nähdä, miten sitten käy; en ole nähnyt itse kuin hallissa taklauksen, mutta siitä kulmasta oli mahdoton sanoa olivatko kädet ylhäällä vai eivät. Otteluvalvoja näköjään oli sanonut, ettei ollut OR:n arvoinen, mutta Kärpät varmaan tutkii nyt tarkasti videoita..
 

Humpauttaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
DAF kirjoitti:
Nokkahan lupaili raportoida tilanteen. Saa nähdä, miten sitten käy; en ole nähnyt itse kuin hallissa taklauksen, mutta siitä kulmasta oli mahdoton sanoa olivatko kädet ylhäällä vai eivät. Otteluvalvoja näköjään oli sanonut, ettei ollut OR:n arvoinen, mutta Kärpät varmaan tutkii nyt tarkasti videoita..

Tiukilla oli. 'Videon perusteella noita tapahtuu mielestäni jossain HIFKIN ja nykyään yllättäen myös Ässien peleissä melko useasti. Jos tuosta jotain pelikieltoo tulee ni höh. Odotellaan.

Ouluun varmasti ansaitut pisteet tänään, vaikka en peliä nähnytkään.
 

vsop

Jäsen
Taklaus tuli ja meni, ei jäähyä. Vastaavia on usein ja turhaa parranpärinää olemattomilla haivenilla. Bros sai töötin ja siinä ei ole edes Nokalla koputtamista, tilanne on ohi.
 

Kemulator

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, JJK
Mikähän mahtaa vaivata Antti Virtasta? Virtanen muistuttaa tällä hetkellä ensimmäisen JYP-kauden Ilari Filppulaa: Tilanteet jäävät usein kesken ja suoraviivaisuus on täysin hukassa. Pahiten tämä näkyi jo ennestäänkin surkeassa ylivoimassa, Virtanen hautoo viivassa sekuntitolkulla ja laukaukset ovat naurettavia sutaisuja. Virtasen esitykseen oikeastaan kiteytyy koko JYP-hyökkäyksen ongelmat, yksinkertaisemmalla pelaamisella saataisiin luultavasti tulosta paremmin aikaan. Ehkä Grünnin paluu kokoonpanoon korjaa tätä ensi viikolle.

Niinimäeltä hyväasenteinen peli, mikäli jaksaa pitää tekemisen vähintään tuolla tasolla, niin ei ole huolta. Toivottavasti pistetili aukeaa jo ensi viikolla, ettei pääse turhautumaan.
 

Dave

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
FourForty kirjoitti:
JYP huomasi vasta ottelun puolivälissä, että se voi halutessaan viedä Kärppiä fyysisessä pelissä, ja niin se ottelun puolivälin jälkeen tekikin.

En tämän pelin nähtyäni yhtään ihmettele, miksi oululaisleirissä kaivataan vahvistusta Kärppien fyysiselle puolelle.

Höpö höpö.

Kärpissä riittää voimaharjoitteluksi se, että kerran vuodessa nostellaan Kanada-maljaa.

Kun tosi pelit koittavat, huomaa vastapuoli olevansa nurkissa laitaa vasten, häviävänsä kaksinkamppailut ja kaiken maailman halgillit sun muut ovat metritolkulla myöhässä kun kiekkoa lyödään maaliin. Viirejä ei kaiketikaan ripusteta kattoon siitä, jos runkkispelissä taklaa päähän.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös