Mainos

JYP-huhut

  • 2 618 908
  • 12 337

Nelfor

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Nelfor on aina ylipositiivinen ja muistan kun hän vuosi sitten hehkutti miten isoja juttuja on luvassa juhlavuodelle, signausten ja ohjelman ja tapahtumien muodossa, no mitään näistä ei sitten toteutunutkaan vaan kaikki meni puihin, että ei ole itsellä ihan kauheasti ollut luottoa nytkään vaikka Nelfor on vakuutellut että hätää ei ole ja kaikki menee paremmin kuin hyvin. Enemmänkin taivaanrannan maalarina toimii näissä spekulaatioissa ja koittaa sammutella paloja ettei kaikki hylkäisi jypiä.
Optimistinen olen kyllä, mutta että aina? Olen kyllä antanut rapaa Seppäselle, Vekelle ja koko organisaatiolle tämän menneen kauden aikana varsin tukevasti.

Tilanne ensi kauden suhteen ei ole missään vaiheessa ollut ongelmaton. Olen kuvannut omia fiiliksiä sanoilla "varovaisen optimistinen". En ole luonteeltani etukäteen luovuttaja, joten en myöskään näe suurta hätää ennen kuin kausi on edes alkanut. Huolestunut silti saa olla ja mielestäni jopa kuuluu olla.

Ja vaikka sisäpiiristä tietoja saan, niin sielläkin menee välillä suunnitelmat metsään, josta esimerkkinä juhlakauden markkinointiin liittyvät asiat, joiden suhteen meni kaikki vituiksi.

En tiedä kaikilta osin viimeisiä käänteitä, mutta minun tietääkseni Heiskanen ei missään nimessä ole ainakaan päävalmentaja, sekä Hämäläinen ei seurassa jatka. Veke on edelleen väistymässä, enkä ole kuullut, että tämän suhteen olisi mikään muuttunut.

Mielestäni syytä huoleen on, koska tämä mennyt kausi oli aivan totaalinen katastrofi. Jos tällaisen kauden jälkeen ei usko horju, niin sitten ei koskaan. Kuten olen useampaan kertaan sanonut, niin mitkään pelaaja- tai valmentajasopimukset tuskin riittävät palauttamaan kenenkään uskoa ja luottamusta, vaan se tapahtuu kentällä. Tulosta täytyy saada aikaiseksi, sillä mikään muu ei voi seuraa tästä suosta nostaa.
 
Aivan sama

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sirkus nimeltä JYP Jyväskylä Oy
Eihän pitänyt olla mitään syytä huoleen ja kaikki on hyvin! Alkaa takit kääntyilemään, kun paljastuu ettei tänne ketään saada ja sekoilu sen kun jatkuu. Sen verran on Viitasen näköistä touhua huhujen perusteella, että melkein laittaisin vähäiset euron peliin sen puolesta, että Viitanen saa sekoilla toimistolla jatkossakin.
 
Niin kenellä on takit kääntyneet? Muistutin vain niistä asioista, mistä olen tässä viime kuukausina puhunut.

Välillä voin toki heittää jotain "kaikki on hyvin" -settiä vastauksena niihin "kaikki on paskaa" näkemyksiin, mitä esimerkiksi sinun suunnaltasi tulee jatkuvasti. Pointtina tuoda esille sitä, miten tyhmältä näyttää, kun on turhan voimakkaasti kallellaan johonkin suuntaan.
 
Suosikkijoukkue
Jyp HT
Mysteeri valmentaja takavuosien Ässien tyyliin siis:) Kait oli jo seuraava valmentaja sen jälkeen valittu valmiiksi:)
Jokaisella suurella ja menestyvällä osakeyhtiöllä on kattava business continuity plan, ainakin 5 vaihtoehtoista valmentajaa, nääs.

Paitsi Toyotalla ei ollut, kun rakensivat Hilux-tehtaansa joen rantaan Durbaniin Etelä-Afrikassa - "tässä on hyvää vapaata tilaa" - ilmeisesti näkemättä afrikkalaisia KAATOsateita ja flash floodeja. "Kso mukatsku ameka hotteru?!" Sitten ei tullukaan Hiluxeja markkinoille vähään aikaan, kivasti koronan jälkeen.

Torilla puhuivat, että Viitanen jatkaisi pestissään, kun potentiaalisia korvaajia ei ole. Myös Heiskanen on saamassa toisen mahdollisuuden. Olishan tässä jatkumoa ainakin.
Kuten sanottu, Heiskanen olisi liigan 7. vanhin valmentaja pestissään. Ja kun Peltonen lähtee, niin oltaisiin top 6:ssa.

Taas mennään, joku heittänyt torilla vitsin että Heiskanen jatkaa ja täällä jo pommitetaan Seppäsen postilaatikkoa singolla.
Täytyy olla melkoinen psykopaatti, että pystyy tollasia juttuja edes keksimään päästään.
Eikös siinä viestissä lukenut kirjoittaja @Ikijää "kantaa romunsa" sinne eli fanihuivit yms? Sekään ei ole okei, että toisen kotirauhaan kajotaan edes fanitavaroin mutta huomattavasti eri sarjan väärin kuin Tanskan motskarijengien meno.

Sen sijaan vappumarssi Jypin toimistolle tai Hippokselle olisi laillinen protestointimuoto, jos silloin ei ole vielä selvyyttä tullut asioihin.

EDIT: jos itse olisin joku Jypin tsaari, niin laittaisin fanikamat isoon laatikkoon ja kun voitetaan seuraava mitali, niin ilmoittaisin, että saa tulla hakemaan omansa takaisin vapaasti.

EDIT2: re-postattu kuva kainosta toiveesta, Sijoituskin osui ihan oikein vaikka alunperin tehty helmikuussa.
 
Liitteet

  • kiitos kuivista.jpg
    kiitos kuivista.jpg
    35,2 KB · kertaa luettu: 100
Viimeksi muokattu:

Aivan sama

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sirkus nimeltä JYP Jyväskylä Oy
Niin kenellä on takit kääntyneet? Muistutin vain niistä asioista, mistä olen tässä viime kuukausina puhunut.

Välillä voin toki heittää jotain "kaikki on hyvin" -settiä vastauksena niihin "kaikki on paskaa" näkemyksiin, mitä esimerkiksi sinun suunnaltasi tulee jatkuvasti. Pointtina tuoda esille sitä, miten tyhmältä näyttää, kun on turhan voimakkaasti kallellaan johonkin suuntaan.
"Pointtina tuoda esille sitä, miten tyhmältä näyttää, kun on liian voimakkaasti kallellaan johonkin suuntaan."
Ettei nyt vain kolahtanut tuo sun heitto omille nilkoille? Realistihan ei saa olla, vaan yltiopositiivinen fani?

Edelleen ihmetyttää miten joidenkin mielestä täällä ei saisi olla negatiivinen? Seura kun on tehnyt sen aivan itse, niin miksi pitäisi hyppiä tasajalkaa onnesta? Ja kyllä, eilinen pelaajajulkaisu oli positiivinen asia, se ei vaan satu lakaisemaan sitä kaikkea paskaa maton alle. Tottakai sitä on vaikea päästä yli tästä negatiivisuudesta niin kauan ennen kuin saadaan lisää julkaisuja JYPin toimesta. Kaikkia hiljaisuus ja huhut siitä, että aina menee joku nimi ohi ei kyllä lisää sitä positiivisuutta.

Arvostan @Nelfor sinua kirjoittajana ja kaikkia muita kanssapalstalaisia, eikä tarkoitus ole mennä henkilökohtaisuuksiin. Tunteella kun eletään, niin välillä tulee kärkkäitäkin kommentteja. Asiat riitelee ei ihmiset!
 
Pottakameli

Saa toki, mutta mieluiten realismin rajoissa. Muu menee moukkamaiseksi valitukseksi.
 
Kiuru

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pimeä Aitio ja vuosiluvut 1923 & 1897
JYPin viimevuosien touhun tuntien. En epäile yhtään, etteikö voisi pitää paikkaansa.
Sama + toteutuma mitä kuullut alkuperäisiin huhuihin nähden, valitettavasti nämä negatiiviset viestit ei yllätä. Sillä peräänkuulutin Seppäsen vastuuta, sen kirjeen lisäksi.

Ojantakanen kiinnitys tässä tilanteessa oli elin tärkeää.
 
Nelfor

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
"Pointtina tuoda esille sitä, miten tyhmältä näyttää, kun on liian voimakkaasti kallellaan johonkin suuntaan."
Ettei nyt vain kolahtanut tuo sun heitto omille nilkoille? Realistihan ei saa olla, vaan yltiopositiivinen fani?

Edelleen ihmetyttää miten joidenkin mielestä täällä ei saisi olla negatiivinen? Seura kun on tehnyt sen aivan itse, niin miksi pitäisi hyppiä tasajalkaa onnesta? Ja kyllä, eilinen pelaajajulkaisu oli positiivinen asia, se ei vaan satu lakaisemaan sitä kaikkea paskaa maton alle. Tottakai sitä on vaikea päästä yli tästä negatiivisuudesta niin kauan ennen kuin saadaan lisää julkaisuja JYPin toimesta. Kaikkia hiljaisuus ja huhut siitä, että aina menee joku nimi ohi ei kyllä lisää sitä positiivisuutta.

Arvostan @Nelfor sinua kirjoittajana ja kaikkia muita kanssapalstalaisia, eikä tarkoitus ole mennä henkilökohtaisuuksiin. Tunteella kun eletään, niin välillä tulee kärkkäitäkin kommentteja. Asiat riitelee ei ihmiset!
Kyllä se kolahti myös omille nilkoille, ihan tarkoituksella. Olen välillä tarkoituksella ylipositiivinen, kun haluan tarjota vastapainoa muiden negatiivisuudelle. Silti tuo menee omastakin mielestäni yli ja yritän opetella siitä pois.

Kyllä täällä saa olla negatiivinen. Itsekin olen usein negatiivinen, kun tilanne sitä vaatii. Kyse ei ole siitä, että ei saisi olla negatiivinen, vaan sinun esittämäsi "kaikki on paskaa" ja etukäteen luovuttaminen pistää pahasti silmään, eikä sitä oikein osata arvostaa. Sellaistakin on helppo päästää ohi pienissä määrissä, mutta jos lähes kaikki viestit ovat pelkkää negaa joka asiasta, niin jossain kohtaa se menee yli.

Ainakin omalla kohdalla muiden yltiöpäinen negatiivisuus lisää tuskaa, jonka vuoksi se tuntuu pahalta, eikä sitä oikein jaksaisi toistuvasti lukea. Siksi pidänkin välillä taukoa palstalta tai ainakin JYP-osiosta.

Lopultahan tässä on kyse pitkälti siitä, että JYP on meille kaikille tärkeä, mutta näitä vaikeita aikoja käsitellään eri tavoin. Ihme olisi, jos tässä tilanteessa meillä olisi täydellinen harmonia, eikä kenelläkään olisi erilaisia näkemyksiä asioihin.
 
takatolpalla

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
On se itselläkin ollut varsinkin tän vuoden puolella vaikeaa pitää ajatuksia positiivisena tai edes neutraalina Jypiin liittyen mutta sitä on ollut pakko opetella. Myös vähän nihkeä Heiskasen kannalta mihin paikkaan suostui, en jaksa uskoa sen yhdestä ihmisestä olleen merkittävästi kiinni kuinka kausi päättyi.

Jokatapauksessa niin tai näin niin toivon ettei rahan ajatella tässä kohti olevan oikotie onneen. Harvemmin identiteettiä saa rahalla.
 
Suosikkijoukkue
Jyp HT
Näin -89 kaupungista pois muuttaneena, silloin oli Väinönkadun Yliopiston kadunkulmassa torin tapainen.
Onkos kaupunkiin jo tullut oikea tori vai samallako jatketaan?
Se tori kuoli kun linja-autoasema siirrettiin radan varteen. Ihan sama vaikka sen nyt rakentaisi täyteen, mutta ei taida liiketiloille olla tarvetta kun parturit ja kebabit on Kauppakadulla. Ja asuntoja on jo tehty yli tarpeen. Joku vääräleuka voisi ehdottaa, hyvä paikka jäähallille, korttelin päässä alkuperäisestä Puistokokadun koulun ja Harjun kentistä. Ei vain ihan mahdu kunnon halli siihen.

Eli Aren aukiolla tavataan ensi keväänä kun Seppänen kiilto silmissään laittaa 5 miljoonaa kiinni joukkueeseen ja todistaa, että "minä olin oikeassa!" ja "kantaa vastuun".

En kyllä luottaisijuuri kehenkään, joka nykyään notkuu torilla...
Ha! Kela voisi laajentaa toimintojaan Jyväskylässä, olisi lähellä asiakkaita siinä. Vankilahan jo rakennettiin Jyväskylän paraatipaikalle, että asiakkaat olisi lähempänä "palveluja". Siihen riitti rahaa ja älyä. Sekä kompostintarkistajiin, niitäkin on Jyväskylässä ainakin kaksi virkaa. Mutta jäähallia + keskustan kehittämisprojektia on arvottu kohta vuosia ja miljoonia palaa.

Jokatapauksessa niin tai näin niin toivon ettei rahan ajatella tässä kohti olevan oikotie onneen. Harvemmin identiteettiä saa rahalla.
No ei! tai gloriaa. Kysy vaikka ipan tai ifkin faneilta. Aiheesta toisaalla:

Ja siitä "visiosta" mitä on edellytetty seuraavalta HPJ:lta, niin ei tänne tarvita mitään profeettaa omalla käänteentekevällä ideologialla valmentajaksi, UTJ:ksi tai HPJ:ksi, vaan päteviä miehiä johtamaan vuosien 2022-2025 strategian päivittämistä pitkän tähtäimen strategiaksi ja sen jalkauttamista pienemmiksi toimintasuunnitelmiksi, mitkä TJ toteuttaa ja hallitus seuraa tätä.

Ja oli kyllä hieno seurata eilen Kalpan peliä Tapparaa vastaan. Ei tule Kärpille helppo pronssiottelu. Ja muistetaan, että Kuopio on pienempi talousalue kuin Jyväskylä, eli kyse ei ole rahasta vaan kyvystä johtaa. Jokaisella tasolla hallituksesta joukkueisiin.
 
Viimeksi muokattu:

Ciccarelli

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Itse en saata uskoa tuohon huhuun Heiskasesta ja Viitasesta.
Mutta realiteetti on se että JYP ei ole ilmoittanut etteikö Heiskanen olisi päävalmentaja tai myöskään kiittänyt panoksestaan etc.
Niin pitkään kun valmentajaa on julkistettu niin on riski.
Ja kun Seppäsen touhuja on seurannut niin kyllä se valitettavasti on ihan realistinen skenaario että Seppänen näkee vastuun kantamisena sen kun toteaa:
”Minä en peräänny kun valitsen miehet paikoille ja kannan vastuuni luottamalla näihin miehiin.”
 
Suosikkijoukkue
Jyp HT
Keskisuomalainen vastuullisena mediana seuraa herkeämättä Jypin tilannetta ja kaivaa totuuden esiin joka viikko, raportoiden lukijoilleen alueen suurimman ammattilaisseuran tilanteesta objektiivisesti ja asiantuntevasti seuralle vaikeistakin aiheista.
Tosin Pravdan sivuilta kyllä löytyy enemmän materiaalia Ukrainan sodan ongelmista kuin KSML:n sivuilta Jypin nykytilanteesta valmentajan ja johtoportaan osalta. Ehkä toimittajilla on ollut kovempi kiire esim. kilpasyönnistä tai tatuointiliikkeistä kertovien juttujen laadinnassa.

Olet puolisentoista viikkoa myöhässä jos tarkoitus on pilailla.
Heiskasen ja Hämäläisen valmentajapesti oli aprillipila jo joulukuussa. Sitten siitä tehtiin oikein mini-sarja nimeltään "Pidetään hauskaa", uusia jaksoja joka viikko. Pari kappaletta viikossa. Ihan hyvää tragikoomista sketsiä, voittaa Ylen tuotokset mennen tullen. Vähän kuin The Office jääkiekossa. Oli ilmeisesti niin suosittu, että uutta kautta tehdään parasta aikaa, pääosan esittäjät kuulemma kiinnitetty. Mukaanlukien pomo, "mä kannan vastuun tästä".
 
massimo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Red Devils, FC United of Manchester
Torilla puhuivat, että Viitanen jatkaisi pestissään, kun potentiaalisia korvaajia ei ole. Myös Heiskanen on saamassa toisen mahdollisuuden. Olishan tässä jatkumoa ainakin.
Samansuuntaista kuullut... Ketään ei ole saatu eikä kukaan hakenut pestiin. Niin jääkö silloin Viitanen jäänee hommiin?
 
Baldrick

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pimeä Aitio
Eli Aren aukiolla tavataan ensi keväänä kun Seppänen kiilto silmissään laittaa 5 miljoonaa kiinni joukkueeseen ja todistaa, että "minä olin oikeassa!" ja "kantaa vastuun".
Arenaukiolla on keväällä lyhdyt ja talikot pystyssä, kun 5 miljoonan joukkueesta huolimatta ollaan lopulta 13. sijalla. Heittämällä suurimman budjetin joukkueen kasaus aiheuttaa kummeksuntaa ja Veke-meemit kukkii, kun kaikista puheista huolimatta JYPin sentteristö on Lassila, ulosostettu Kala-Antti, Perttu ja Tohila. Lassilan loukkaantuessa Vidgrenistä tehdään TOP6-sentteri.
 
Suosikkijoukkue
Jyp HT
kaikista puheista huolimatta JYPin sentteristö on Lassila, ulosostettu Kala-Antti, Perttu ja Tohila. Lassilan loukkaantuessa Vidgrenistä tehdään TOP6-sentteri.
Laitatko myös posiketjuun? Tuossa on huomattava parannus edelliskauteen kun on Kala-Antti mukana. Ikävä kyllä tutkapari Rooba vain ehti jo lähteä toisesta ovesta.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös