Tässä on kyllä jotain tuttua itsellekin, ainahan sitä oli liikkeessä, talvisin pelasi pipolätkää arkisin 3-4 tuntia joka arkipäivä ja viikonloppuisin veti ns. täyden työpäivän jäällä, pelit ja treenit sitten tätä rytmitti. Tietysti voi ajatella, että aika kultaa muistoja tyyliin joka päivä hiihdin kouluun 15km ja sama takaisin yhdellä sauvalla lykkien, kun toisella piti hätistellä susia, mutta kyllähän se omaehtoinen liikkuminen sitä pohjaa teki, ehkä sen ansiosta tämmöisenä vanhana kääpänä on saanut kohtuu terveenä elellä, että tässä vinkki jokaiselle vaikka ei liigaan sopparia hakisikaan, vanhuus tulee jokaiselle, eikä se niin hauskaa ole, että kannattaisi lisä kurjuutta siihen hankkia fysiikan rapistumisella.
Penikkataudin onnistuin itselleni kuitenkin hommaamaan liiasta treenaamisesta kasvupyrähdyksen aikaan ja siinä oli tiukka paikka, kun ei paikallaan osannut olla millään, vaikka olisi pitänyt, lopulta iltaisin kivut oli valtaisat jaloissa, että järki olisi hyvä osata pitää mukana liikkuvaisenkin kakaran. Oman jälkikasvun kautta on myös huomannut, tuon liikkumisen luonteen muutoksen, jonkun sortin pihahöntsä ohjatun treenin päälle maistui tuonne 10 - 12 välille asti ja sitten ukko hukkui näyttöihin, eikä liikkuminen enää ollut in. Nyt reilu parikymppisenä ottanut sitten pitkien matkojen retkikävelyn ohjelmistoonsa, eli irtoaa edes johonkin siitä somestaan.