JYP-huhut

  • 2 096 490
  • 9 731

Jarzki

Jäsen
Tää on kuitenkin toteutunutta katsoen aikamoista itsepetosta analyysinä. Peli siellä täällä milloin missäkin roolissa ja milloin missäkin kentässä ei todellakaan tarkoita, että paikkaa tarjottiin. Erityisesti omaa silmää ihmetytti, että tällä kaudella suoritti pelillisesti ruutunsa kaikissa annetuissa rooleissa aivan riittävän hyvin ansaitakseen pysyvän roolin permanentissa. Silloin alkukauden sohlaamisessa suoritti sentterin roolia parhaiten omiin, oli erittäin hyvä alivoimilla jne. Mä en tiedä mitä pistelinkoa JYP hänestä odotti, oiva pelimies parhaassa iässään ei kuitenkaan kelvannut surku kyllä.

Millään en asiaa tarkastellen saa tuosta tulemaa, että roolia annettiin reilusti ja tasapuolisesti, mutta ei kyennyt sitä ottamaan. Ennemminkin näen niin, ettei JYPissä riittänyt ammattitaito auttamaan seuraavalle stepille, eli JYP mämmäsi. Saaren kannalta hyvä, että viimein saa pelata isossa roolissa ja kehittyä edelleen pelaajana. Turhan kauan se JYPissä uraansa hukkasi.

Oikeastaan sanasta sanaan samaa mieltä. Mahdollisuuksien antaminen ei tarkoita sitä, että pistetään pelaamaan joukkueen parhaimpien kanssa ja annetaan olla siinä korkeintaan pari peliä, jos ei tuloksena ole ollut jotain tyyliin 2+2 tehoja. SItten seuraavaan peliin joko katsomoon tai neloskenttään ihan uusien ketjukavereiden kanssa. Siinä ei synny mitään kemioita eikä pidemmän päälle tapahdu kehitystä.

Eikä Saari ole ollut ainut, jonka JYP on tuolla tavalla joko hiljalleen savustanut ulos tai vähintäänkin ollut auttamatta kehitystä.

Se, että organisaatiossa mennään aina menestys edellä, on tietysti syynä tuohon tai ainakin sillä näitä perustellaan, mutta mielestäni se kertoo myös valmentajien epäonnistumisesta siinä mielessä, että ei ole kyetty löytämään oikeita paikkoja näille kehittyville pelaajille ja näin ollen tukemaan myös nuoren pelaajan kehitystä pidempään suht stabiileissa olosuhteissa. Kun on tekemistä omassakin tekemisessä, ei siihen kaivata mitään ketjulottoa sekoittamaan.

En ole senkään ajatusmaailman suurin ystävä, että kokoonpanossa on monta nuorta kehittyvää pelaaja, vaan ehkä 2, korkeintaan 3 pelaajaa hyökkäyskentällisissä ja 1 tai korkeintaan 2 puolustajapareissa. Näin ympärillä on kokeneita ja hyvällä tasolla tottumaan pelanneita pelaajia, jotka antavat myös riittävän lisätuen nuorelle pelaajalle ja samalla auttavat joukkuetta menestymään. JYPissä tuo ei toteudu lainkaan, koska sieltä puuttuvat parhaassa peli-iässä olevat pelaajat, joiden taustatukena vanhemmat ja nuoremmat pelaajat olisivat.

Vaikea yhtälöhän menestys ja nuorten pelaajien kehittäminen on, se on selvää. Joku tasapaino siihen vaan pitäisi löytää ja se on niiden penkin takana ja toimistolla olevien ammattilaisten tehtävä, jossa on nyt myös epäonnistuttu liian usein.

Mitä tulee huhuihin, niin pitäisi rehellisesti lyödä ensi kaudeksi jo sopimuksen omaavat pelaajat(varmasti jatkavat) pöydälle ja sommitella mahdollisia tutkapareja, katsoa montako ja minkä tyylisiä nuorempia pelaajia sinne tarvitaan ja tehdä hankintoja sen mukaan. Lähes mahdoton tehtävä, kun ei ole edes valmentajaa tiedossa, tai urheilutoimenjohtajaa tai oikeastaan mitään muutakaan... Pahimmassa ja ei niin epätodennäköisessä skenaariossa nyt on otettava ne mitä saadaan ja ensi kaudella samanlainen sekasotku taas edessä.
 
-pasi-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Millään en asiaa tarkastellen saa tuosta tulemaa, että roolia annettiin reilusti ja tasapuolisesti, mutta ei kyennyt sitä ottamaan. Ennemminkin näen niin, ettei JYPissä riittänyt ammattitaito auttamaan seuraavalle stepille, eli JYP mämmäsi. Saaren kannalta hyvä, että viimein saa pelata isossa roolissa ja kehittyä edelleen pelaajana. Turhan kauan se JYPissä uraansa hukkasi.

Toisaalta sai Saarikin pelata useamman pelin tuossa Hytösen ja Perrinin kanssa mutta ei oikein saanut siinä tulosta aikaan, jos vertaillaan miten vaikka Rooba omat näytönpaikkansa viimekaudella hyödynsi Hytösen ja Kolehmaisen kanssa pelatessa. Ei tuossa mielestäni kuitenkaan mitenkään erityistä draamaa vaikka juuri Saaren kohdalla tapahtunut, ei vaan pystynyt lyömään itseä läpi jolloin järkevämpi vuokrata muualle kun joukkueella ei pelaajalle näyttänyt tarvetta olevan. Samoin Kannisella tuo loukkaantuminen ja Nättisen hankinta teki että kannatti muualle lähteä peliaikaa hakemaan. Kyllä tuo Nättisen tuleminen tänne kuitenkin kielii että nuorempiakin on mahdollista saada ja jos nuoremmat pelaajat yhtään järkeviä on niin seuraavilla kausilla on paljon enemmän paikkoja kokoonpanossa vapautumassa niin tänne kannattaa tulla.
 
JypFabu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp
Toisaalta sai Saarikin pelata useamman pelin tuossa Hytösen ja Perrinin kanssa mutta ei oikein saanut siinä tulosta aikaan

Jos maalit on se tulos olen samaa mieltä, mutta jos esitykset lasketaan ja pelaaminen myös omiin, olen täysin eri mieltä. Jokainen tietysti katsoo skuuppinsa läpi, mutta mun silmiin tapaus Saari oli kyllä iso munaus seuralta. Kanninen on sitten vähän kinkkisempi juttu, kun ei tiedä millaisista loukeista oikein oli kysymys.

Se, että oma juniori tulee maitojunalla takaisin ei kuitenkaan riitä todisteeksi seuran imusta lahjakkuuksia kohtaan, joten en siinäkään asiassa ihan jaa katsantoasi. Luulen, että valmentajaratkaisut ja seuran tulevat strategiat näyttelevät isoa osaa jatkossa, kun tämmöiset lahjakkaat kaverit katsastaa, missä on paras ympäristö uran seuraavalle askelmalle. Tällä hetkellä ollaan tyhjän päällä sen asian suhteen.
 
Huikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp Jyväskylä, Detroit Red Wings, Tre Kronor
Micke tekee voittomaalin jatkoajalla Jyväskylässä 17.3. ja vie Saipan jatkoon. Olen paikalla Jypin paidassa jossa lukee selässä Saari.
 
Kideradio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp
Joopa joo, Micke alistaa hattutempulla, Veini alistaa Jypin hyökkääjiä ja Palvekin sössittiin vuosien divarikierroksilla tähtiin ja... ...kaikki nuo laatupelaajat, joista kukaan ei täällä esittänyt yhtään mitään ovat seurajohdon anteeksiantamatonta tyrimistä. Jäitä hattuun nyt hetkeksi, fanipojat.
 
JypFabu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp
kaikki nuo laatupelaajat, joista kukaan ei täällä esittänyt yhtään mitään ovat seurajohdon anteeksiantamatonta tyrimistä

Eikös tuo juuri noin ole analogia, jos laatupelaajiksi luokittelet kerran. Mutta oikeen on varmaan narut vedelty, kun katsoo missä mennään ja kuinka taaperretaan, ei seura voi mitään tyriä, aina oikeessa vaikka koskaan ei voittais. Noiden kahden muun lähdöt jotenkin ymmärrän ja myönnän, että Veinin kohdalla itsekin ajattelin, että maisemanvaihto on paras vaihtoehto hänen kohdallaan, Saaren kohdalla saatiin kyllä niin hyvää tekemistä jo alkukauden näytöissä, että ainakin minä olisin pari kertaa pohtinut mitä tehdä ja tehnyt päinvastoin kuin seura, mutta nää on näitä.
 
snake70

Jäsen
Suosikkijoukkue
Boston Bruins
Ketjun otsikko on JYP -HUHUT.... kauas on eksynyt keskustelu siitä :-(
Onko edes mitään potentiaalista hallihuhua tai HTT-osastoa ?
Johtuu varmaan siitä ettei tällä hetkellä ole oikein edes huhuja pelaajista jotka olisi tulossa Jyväskylän suuntaan. Kiinnostavampia paikkoja taitaa löytyä enemmän muualta, Tämän hetkinen tilanne ei taida kovin optimaalinen olla, Kuka kartaoittaa pelaaja tarjontaa, kuka valmentaa, vai johtuuko siitä että joukkue on periaatteessa jo valmis. eikä tällä hetkellä työstetää mitään pelaaja rintamalla. Niin ja se tulevien vuosien strategiakin taitaa olla vähän vaiheessa.
 
Köpi

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Buffalo Sabres, Green Bay Packers
Ketjun otsikko on JYP -HUHUT.... kauas on eksynyt keskustelu siitä :-(
Onko edes mitään potentiaalista hallihuhua tai HTT-osastoa ?

No aika harvoinhan JYP-leirin huhut ylipäätään vuotavat ulkopuolelle. Ja jos ne jostain vuotavat, niin ne vuotavat pelaajan edellisen seuran läheltä. Niinkuin viime vuonna Rutanen ja Voutilainen.

Se että JYPiin liittyviä huhuja ei paljoa ole, ehkä tuota Samu Markkulaa lukuunottamatta, ei tarkoita sitä etteikö JYPillä olisi uusia pelaajia haavissa.
 
L.Stanley

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Calgary Flames

Tässä tärkein syy, miksi huhut koskien JYPiin tulevia vahvistuksia ovat niin vähissä. Toivotaan, että vuotamattomuus jatkuu myös Holtarin lähdön jälkeen. Aivan varmasti joukkue on kilpailukykyinen ensivuonnakin. Suurin uhka seuran kilpailukyvylle on tuo tulevan hallihankkeen mahdollinen kaatuminen. Ilman uutta hallia JYPin tulevaisuus on karu.
 
Aika rajuja muutoksia pitää tulla, että JYP olisi ensi kaudella kilpailukykyinen, tai mitä tulla kilpialukykyisyydellä tarkoitetaan, Avain pelaajat ovat jälleen kauden verran vanhempia, ja sei ei ainakaan tarkoita raikkaampia jalkoja, Ehkä hivenen parempi runkosarja sijoitus voi tulla oikealla pelitavalla ja HYVÄLLÄ kesäharjoittelulla. Halliprojektin kaatuminen tai onnistuminen ei vaikuta kilpailululliseen tilantten seuraavan kahden vuoden aikana. Siihen vaikuttaa enemmän pääomistajien halu toiminan jatkamiseen vai tuleeko alasajo
 
Köpi

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Buffalo Sabres, Green Bay Packers
Aika rajuja muutoksia pitää tulla, että JYP olisi ensi kaudella kilpailukykyinen, tai mitä tulla kilpialukykyisyydellä tarkoitetaan, Avain pelaajat ovat jälleen kauden verran vanhempia, ja sei ei ainakaan tarkoita raikkaampia jalkoja..

JYP ei tarvitse kuin yhden ison ja onnistuneen muutoksen niin nykyisestäkin rungosta jatkavalla poppolla ollaan varmasti korkeammalla kuin 10.sija. Ja se on päävalmentaja, jonka ymmärrys pelistä on nykyaikainen ja jolla on auktoriteetti.
Pelaajapuolellakin pari laatuhankintaa auttaisi kummasti.
 
L.Stanley

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Calgary Flames
Edelleen JYPin materiaali oli kauden alussa kilpailukykyinen (top 5). Moni asia on mennyt päin Harjun honkia ja nyt ollaan missä ollaan. Yhtä hyvin ensi kausi voi olla parilla vahvistuksella ja onnistuneella päävalmentaja valinnalla menestyksekäs. Aina on kuitenkin mahdollisuus, että menee vielä huonommin. Aina ei voi menestyä.

Halliprojektin kaatuessa myös toiminta ajetaan alas. Organisaatiolla ei ole mahdollisuuksia kasvaa nykyisessä hallissa.
 
Gorbatjovi

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, New Jersey Devils, JPS, Dream Theater. Ja #28

Aika hurja väitös tuo alimmainen. Ei kai nyt sentään romuteta koko 95 -vuotista jyväskyläläistä jääkiekkokulttuuria yhden huom. yhden hallihankkeen kaatuessa. Veikkaan että sitten aletaan etsimään muita vaihtoehtoja tulevaisuuteen ja tuskin JYP mihinkään konkurssiin on menossa jos ei tulevaisuudessa olekaan uutta hallia.
 
L.Stanley

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Calgary Flames
Tämän hankkeen kaatuessa seuraavaa saa odotella sen 10-15 vuotta. Toivotaan kuitenkin, että Jyväskylä saa uuden liikuntakeskuksen. Sille varmasti olisi tilausta.

Huhuista minulle kelpaisi Markkula ja jopa T.Nättinen. Tärkeintä kuitenkin on rekrytoida onnistuneesti päävalmentaja, kuten täällä on jo todettu.
 
Gorbatjovi

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, New Jersey Devils, JPS, Dream Theater. Ja #28
Tämän hankkeen kaatuessa seuraavaa saa odotella sen 10-15 vuotta. Toivotaan kuitenkin, että Jyväskylä saa uuden liikuntakeskuksen. Sille varmasti olisi tilausta.

Huhuista minulle kelpaisi Markkula ja jopa T.Nättinen. Tärkeintä kuitenkin on rekrytoida onnistuneesti päävalmentaja, kuten täällä on jo todettu.

Voi olla, tai sitten todetaan että ei nykyisessä hallissa pelata enää 10-15 vuotta vaan kehitetään pikavauhtia uusi suunnitelma uuden hallin saamiseksi. Minusta tärkeää rekrytoida uusi TJ, uusi Utj ja uusi päävalmentaja eli suorastaan pyhä kolminaisuus. Pelaajia kohta otettava kaikki ketkä tulossa, etenkin nuoriso.
 
massaonvoimaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Pekka Jormakasta se jännä fakta että kaverin tehopisteiden muodossa paras kausi on edelleen se Pelicans -kausi 12-13. Silloin Jormakka räväytti tehot 54. 19+16=35. Sen jälkeen kuusi vuotta (Tapparassa liigaa 2 vuotta + 4 vuotta KHL-Jokereita) ovat tuottaneet tappavan tasaisesti semmoiset 20-30 pistettä kaudessa. Samalla toki noussut MM-kisoihin, mutta jotenkin noi pistemäärät ovat pienemmät mikä sellainen yleinen fiilis kaverin tasosta ainakin itsellä on. Ehkä se todellinen kanuunakausi on vielä tulossa ja kenties JYP:ssä ensi vuonna?

KHL:ään Jormakka oli kiva pikku pörrääjä, joka teki pisteen silloin toisen tällöin - suhteessa siihen rooliin jonka välillä sai. Pelasi säännöllisesti ylivoimaa tällä kaudella, mutta pudotettin siitä pois kun pitkä kuiva kausi jatkui aina vaan. Hyvin vahva flow-pelaaja, kun menee hyvin niin menee todella hyvin, mutta kääntäen kun ei mene hyvin niin miehestä ei ole mitään hyöytyä tuloskentissä. Ei todellakaan mikään kliininen maalintekijä vaan tarvitsee useamman paikan osuakseen.Tämä siis KHL:ssä. Isoin kehityskohde, joka on estänyt isomman breikkauksen on tasaisuuden puute. Jos löytää sen ja oikean ketjun niin voinee rikkoa jopa 50 pistettä Liigassa.
 
jukiapina

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP valitettavasti
Kyllä vaan Topi Nättinen mahtus aika monen Jypin pelaajan paikalle kun katselee tän illan peliä
 
tjj67

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Liverpool
Olisi kyllä. Harmi vaan kun Innalalla on sopimus HPK:n kanssa myös kahdesta seuraavasta kaudesta.
 
Hypodermic

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Ainahan sitä voi haihatella vaikka Crosbyn perään. HPK taitaa olla organisaationa just nyt hieman vetävämpi vaihtoehto kuin traktorilandia. Jos Innalalla ei olisi sopimusta, miksi mies valitsisi Jypin? Seppäsellä ja kumppaneillakaan ei ole pohjattomat taskut, ja tokkopa JYP kykenee tätä menoa maksamaan juuri sen kummoisempia tienestejä kuin esim HPK. Eikös pelaajabudjettia muutama vuosi sitten leikattu? Liekkö taas siivun aika.
 
Huoletta voisi leikata miljoonalla, jos sillä saisi sitten pelaajia joilla olisi motivaatio pelata ja näyttää kykynsä paremmille seuroille. mielummin sitä katselisi oikeata taistelua tuosta 10 sijasta kun tuollaista surffailua mitä tämä kausi on ollut, eikä edes pelaajia kiinnosta peltata tässä vaiheessa kautta.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös