Mainos

JYP-huhut

  • 2 615 230
  • 12 313

zet

Jäsen
Suosikkijoukkue
Anssi Ritari
Oletan, että alkanut seuraamaan vain tuon Samuel Salosen ig-viikon vuoksi. Teki vasta keväällä jatkot Tapparaan, joten todella vaikea uskoa, että olisi lähdössä. Varsinkin, kun JYPin tilanne hyökkääjien osalta on se mikä on.
Toki tämän tiesin ja puolittain vitsillä tuon laitoin sillä ei jokainen uusi ig-seuraaja automaattisesti ole tulossa tänne. Vaikkakin viime aikoina aika kovalla prosentilla noita on pystynyt päättelemään.
 

Linjatuomari

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Kyllä Juolevi varmaan kunnossa ollessaan riittää ykköspakiksi, mutta ei ole tainnut viimeiseen 5 kauteen pystyä pelaamaan kaikkia pelejä (19-20 kaudella voi olla että vajaus AHL- peleissä johtuu NHL porukan mukana olosta), joten ei mielestäni ole kauhean realistista odottaa että pysyisi ensi kaudellakaan kunnossa koko ajan. Mun mielestä mennään aika isolla riskillä jos tuollainen pelaaja hommataan puolustuksen ykkösjätkäksi ja maksetaan sen mukaan, ei muistaakseni Tepsissäkään ollut kuitenkaan mikään johtava pakki.
Oli Tepsissä pelatessaan 19v, että sen perusteella en tuomitsisi. Kyllä Juolevi olisi äärimmäisen kova hankinta.
 

KOLT

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Toki tämän tiesin ja puolittain vitsillä tuon laitoin sillä ei jokainen uusi ig-seuraaja automaattisesti ole tulossa tänne. Vaikkakin viime aikoina aika kovalla prosentilla noita on pystynyt päättelemään.
Käsi ylös, väsyneenä en tajunnut. Kieltämättä ihan hyvällä prosentilla nuo tuntuu osuvan, lähes satavarmana pidän tuota Juoleviakin jo, vaikka ei ehkä sitä olekaan.
 

Wraith

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Älä nyt saatana. Tuohon jos sekä Juolevi että Niku tulisi, niin huhhuh.
Joo, tähän Nikuun olen jo pidemmän aikaa uskonut lähteiden kautta ja nyt alkanut vahvistusta tulemaan asiaan, että lähellä se paluu on. Nyt sitten tämä Juolevi kortti tuotiin kehiin, niin melkoista. Ei muuta ku molemmat riveihin ja kansanjuhlaa odottamaan.
 

jypinfani

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, SaPKo, D-Kiekko <3
Ois kieltämättä erikoista jos sekä Niku että Juolevi tulisi. Kelpaisi toki! No onhan sitä suurempiakin ihmeitä tapahtunut, kai.
 

KOLT

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Alkaa mennä mielenkiintoiseksi, kun tuli tämä Juolevi-huhu ja nyt kuulunut lisätietoja, että Nikun tulo on erittäin todennäköistä. Alkaa P-Amerikan kuviot ratketa. Mielenkiintoisia aikoja eletään.
Ei jumalauta nyt mennään ja isosti jos oikeasti tulee molemmat. En ole juurikaan uskonut tuohon Nikuun tähän asti, koska ajattelin viime kauden riittäneen uuteen soppariin.

No, ei näitä tietojasi ole mitään syytä epäillä, joten kuulostaa kyllä todella hyvältä. Meni Niku mihin tahansa, niin tosiaan varmaan pikkuhiljaa ne ensi kauden kuviot kyllä luulisi selviävän.
 
Ois kieltämättä erikoista jos sekä Niku että Juolevi tulisi. Kelpaisi toki! No onhan sitä suurempiakin ihmeitä tapahtunut, kai.

Kai siihen vielä Anttoni Honka saadaan mukaan, niin on kerralla puolustuksen kiekollinen osasto laitettu kuntoon. Honka taitaa olla edelleen ilman sopimusta ensi kaudeksi?
 

Janilzki

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Forza Azzurri
Joo, tähän Nikuun olen jo pidemmän aikaa uskonut lähteiden kautta ja nyt alkanut vahvistusta tulemaan asiaan, että lähellä se paluu on. Nyt sitten tämä Juolevi kortti tuotiin kehiin, niin melkoista. Ei muuta ku molemmat riveihin ja kansanjuhlaa odottamaan.
Kyllä se on bileet, jos molemmat todellakin saadaan! :)
 

jypinfani

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, SaPKo, D-Kiekko <3
Tämä Niku sai nyt aika ison asteen varmuuden, ainakin omissa papereissa. Ashley Hyk alkanut seuraamaan JYPiä instagramissa. Hyvin nopeasti selvisi, että taitaa olla kyseessä siis Nikun vaimo. Julkaisua vaille valmis?
Kyllähän nämä mua oikeasti piristää (vaikkei tietenkään surua ja ikävää pois vie). Sopivaan kohtaan tuli tällaiset huhut. Toivottavasti pian julkaistaisi, jos ja kun on tulossa.
 

Wraith

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Tämä Niku sai nyt aika ison asteen varmuuden, ainakin omissa papereissa. Ashley Hyk alkanut seuraamaan JYPiä instagramissa. Hyvin nopeasti selvisi, että taitaa olla kyseessä siis Nikun vaimo. Julkaisua vaille valmis?
Juu kyllä mää aika saletti oon, et kohta tulee julkistus. Odotellaan kuitenkin vielä mut kaikki alkaa näyttää siltä, et homma paketissa.
 

McTorso

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Juolevi ja Niku JYPiin olisi valtava pamaus, tai no, jo pelkästään Niku JYPiin olisi valtava pamaus. Uskomattomalta tuntuu, mutta toisaalta selittäisi sen, miksi JYPin pakisto on ollut niin levällään näinkin pitkään. Isoa kalaa on odotettu hiljaa. Huhuhuh!
 

jypinfani

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, SaPKo, D-Kiekko <3
Eikös tuolla Tepsin puolella ollut, että Juolevin pikkuveli alkanut seuraamaan JYPin instaa. Onko tämäkin sitten pomminvarma 1+1.
Olihan tuo täälläkin. Eli joo, lienee varma sopimus.
 

Kiuru

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pimeä Aitio ja vuosiluvut 1923 & 1897
On tämä "tylsäksi" mennyt, kun kaikki sopparit tiedetään jo viikkoja etukäteen instan perusteella. Toista oli vanhaan hyvään aikaan, kun seuraavan päivän lehdestä sai lukea, että Kurkisen Risekin oli tehnyt jatkot (vapaavalintainen emoji tähän)
Ennen näki TV Jyväskylästäkin peli päivän jälkikäteen ilmaiseksi eikö tarttenut hallille vaivautua...
 

Henkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga, NHL, CHL, SHL
Ei jumalauta nyt mennään ja isosti jos oikeasti tulee molemmat. En ole juurikaan uskonut tuohon Nikuun tähän asti, koska ajattelin viime kauden riittäneen uuteen soppariin.

Tottakai mennään isosti kun on Rautakorpi puikoissa. Koittakaa nyt uskoa jo itseenne ja alkaa hahmotella sitä Top4 sijaa, jonne Rautakorpi on aina joukkueensa vienyt.

Uskaltaa ja osaa vaatia.
 

Kiuru

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pimeä Aitio ja vuosiluvut 1923 & 1897
Juolevi ja Niku ei ole ehkä aivan optimaallisia rooliltaan JYPin jpukkueeseen, mutta toisaalta ovat sen verran kovan tason kavereita, että jos ja kun molemmat on haaviin jäänyt vienon hymyn voi JYP kannattaja kasvoilleen luoda.
 

Wraith

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Mahtaisikohan olla ensiviikonlopun julkistuksia jo? Pääsisi hymyillen viikonlopun viettoon. :)
Mulla on sellanen etiäinen, et to tai pe vois kuulua, mut katotaan :) Nikuun uskon viime aikaisten tietojen mukaan 99%,mutta aina pitää jättää mahdollisuus sille et jotain käy. Juolevi tosiaan alkaa instan takia kans haisemaan tulijalta, mutta ilmeisesti tuo Juolevin veli myös täällä vaikuttaa jossain junnuhommissa tai muuten.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös