Mainos

JYP-huhut

  • 2 615 613
  • 12 313

david

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Muistan kyllä JMJ:n pelaajana, jonka juonikkuus, näppäryys ja kokonaisvaltainen hyvyys ärsytti monta kertaa vastustajan (Tapparaan) paidassa. Ei isojen otsikoiden mies, mutta tasaista laatutyötä keskikaistalla vuodesta toiseen. Ottaisin mielelläni JYPiin.
 
koutsikaitsu

Kyllä juuri näin, ja täsmennyksenä vielä että kehonhallinta ja pelinymmärrys oli niin korkealla tasolla että oli erittäin vaikea taklattava. Siis vastustajan kannalta semmoinen vittumaisen liukas pelaaja johon ei oikein saatu fyysistäkontaktia ja ei päästy iholle. Myös nopea hyvä luistelutaito kiinnitti huomiota, ja päästessään läpi vastustajan pakkien oli useasti kaadettava hänet. Joskus tosin syytettiin myös sukeltelusta ja vastustajalle jäähyjen kalastelusta.

Mutta mikä on pelintaso nykyään kun ikääkin jo 34 vuotta mittarissa?
Suomeen mediatietojen mukaan suuntaamassa ja ottajia varmasti löytyy ja huhujen mukaan mm. HPK on ainakin kiinnostunut.

En menetä yöuniani vaikka ei JYPiin tulisikkaan (semmoiset fifty-fifty ajatukset), mutta Tapparan leirissä Rautakorven perään lähtijäksi veikkaillaan...
 
Sama suhtautuminen itsellä. Ei mikään must-hankinta, koska ei mitään JYP-tunnesidettä ko. pelaajaan, mutta ihan mielellään otan, jos on Viitasen hankintalistalla. Ikä ei ole vielä este pelata vähintään 2-3 vuotta huipputasolla, jos on urheilullinen tyyppi, kuten ilmeisesti on. Täällähän on kaipailtu pelinrakentajia meidän maalipyssyille ja JMJ on kyllä sen kategorian aatelia.
 
JMJ:stä tulee minulla jotenkin mieleen juonikas peliätekevä syöttötaitoinen "köyhän miehen" Antti Suomela! :)
 
Kiuru

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pimeä Aitio ja vuosiluvut 1923 & 1897
Kannattaa huomioida, ettei JMJ Tapparassa ollessaan läheskään aina ollut keskellä. Pelasipa useampana kautena syystä tai toisesta laidalla, viimeiset vuodet toki taas ollut keskellä. Mikäli meidän sentterit olisi JMJ - Platzer - Cristoffer siinä olisi kolme aika hemmetin hyvää 2/3 sentteriä, muttei yhtäkään oikeasti kärkisentteriä. Mikäli Joonas Nättinen tulee keskelle sitten meillä on neljä erittäin hyvää sentteriä, mutta ketään ei kyllä ennakkoon voisi sanoa kärkipelaajiksi roolissaan.
 
Suosikkijoukkue
JYP, Detroit Red Wings, Manchester United
Mikäli Joonas Nättinen tulee keskelle sitten meillä on neljä erittäin hyvää sentteriä, mutta ketään ei kyllä ennakkoon voisi sanoa kärkipelaajiksi roolissaan.
Että mitä!? KHL-playoff joukkueen ykkössentteri ei ole kärkipelaaja roolissaan Sm-Liigassa?

Viimeksi kun oli liigassa, teki 40pistettä 49otteluun. Parempaan liigan senttereistä pystyi viime kaudella: Lukas Jasek, Eetu Koivistoinen, Aatu Räty, Arttu Ilomäki ja Saku Mäenalanen.

Kontiola, Morley, Rissanen, Virta, Räsänen ei tehnyt viime kaudella 40 pinnaa, muutaman nimeltä mainiten..

Toki pisteet ei ole suurin vahvuus mitä Nättinen voisi tuoda, mutta tekee kyllä pisteitäkin ihan tarpeeksi ollakseen meidän ykkössentteri.
 
Baloun

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, sympatiat milloin kenellekkin
Kannattaa huomioida, ettei JMJ Tapparassa ollessaan läheskään aina ollut keskellä. Pelasipa useampana kautena syystä tai toisesta laidalla, viimeiset vuodet toki taas ollut keskellä. Mikäli meidän sentterit olisi JMJ - Platzer - Cristoffer siinä olisi kolme aika hemmetin hyvää 2/3 sentteriä, muttei yhtäkään oikeasti kärkisentteriä. Mikäli Joonas Nättinen tulee keskelle sitten meillä on neljä erittäin hyvää sentteriä, mutta ketään ei kyllä ennakkoon voisi sanoa kärkipelaajiksi roolissaan.
Jos Nättinen-JMJ-Platzer-Cristoffer on niin tasan näistä 1-2 pelaa laidassa. Kukaan näistä ei suostu neloseen.

Mutta näyttää ,että vahvaa keskikaistaa siellä rakennetaan. Oijjoijoi ja jne
 
Hypodermic

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Joku nostikin jo esiin myös sen että mahdollisuus on myös jyrätä tasaisesti neljällä vahvalla kentällisellä, että sikälis se parasikinämissään-ykkössentteri ei ole välttämättömyys. Toki laatua ja lätyn tarjoilua tuo huutaa sniperien rinnalle. Sen verran on vielä palapeli levällään että ans näyttää mitä tuonne lopulta ilmaantuu tämän huhumeren keskeltä. Hirmuisesti ei myöskään etukäteen ajateltuna yllättäisi jos joku nimi tulee (positiivisessa mielessä) ihan off-the-radar puskan takaa. Tuskin kuitenkaan luokkaa Pillu 2009-2010.
 
ZayWest

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Käännettävät rotsit, Ensisijainen kontakti
Kannattaa muuten silmällä miten Mikko Lehtosen valinta maajoukkueeseen triggeröi jengiä jo täällä. Tuosta kun vielä toimittajat keksivät kopin napata.

Tämä siis JYPin osalta viittauksena Nick Bailenin huhuun. Ei olisi kyllä mitenkään voitollinen tilanne kenellekään. Ja tässä suhteessa tarkoitan kaikkia osapuolia. Jopa Bailenia itseään.
 
Eki25

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Lindgren on mielenkiintoinen huhu, mutta ehkei kuitenkaan kiekollisena ykköspakkina aiheuttaisi riemunkiljahduksia. Piristävä huhu kuitenkin siinä mielessä, ettei ole vanha jypiläinen tai tapparalainen.
 
koutsikaitsu

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Kovastihan nyt ollaan heitetty "tarjousverkkoa" pakkirintamalle aikaisemmin huhuttujen lisäksi kun satuin kuulemaan että Viitanen olisi tehnyt tarjouksen Ilveksen massiiviselle satakiloiselle 196 senttiselle Aleksi Elorinteelle!
Tuttu mies Tapparan ajoilta Rautakorvelle ja Niemiselle, saas nähdä tarttuuko syöttiin?
Tosin muitakin seuroja Aleksin perässä...
 
Seinänen

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL

Nyt on joko sinun tai sitten vastaavasti minun lähde tai lähteet väärässä, koska minun tietojen mukaan on tehnyt jo sopimuksen muualle kuin Jyväskylään.
 
Kiuru

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pimeä Aitio ja vuosiluvut 1923 & 1897
Pätee täysin siihen, että JYP hakee yhtä jämerää perus puolustajaa (Austin, Friman, Elorinne) ja vähintään yhtä kiekollista johtajaa (Samit, Bailen)

@Seinänen noin minäkin olen käsittänyt, mutta profiililtaan sopii/tukee mitä etsitään.
 
koutsikaitsu

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Nyt on joko sinun tai sitten vastaavasti minun lähde tai lähteet väärässä, koska minun tietojen mukaan on tehnyt jo sopimuksen muualle kuin Jyväskylään.
Tämä on siis vain huhu-"tieto" kun kerran huhu-foorumissa ollaan, en siis tiedä asian todenperäisyyttä!
Voi olla että tarjous jätetty mutta on tehnyt sopparin toiseen seuraan...?
 
Seinänen

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL
Tämä on siis vain huhu-"tieto" kun kerran huhu-foorumissa ollaan, en siis tiedä asian todenperäisyyttä!
Voi olla että tarjous jätetty mutta on tehnyt sopparin toiseen seuraan...?
Aika harvoin jos koskaan on tilanne, että pelaajan agentti ei tiedä mikä asiakkaan sopimustilanne on.
Jos sopimus tehtynä jo jonnekin, niin miten ja miksi joku muu seura tekisi edes sopimustarjousta jos sopimus allekirjoitettuna jo jonnekin muualle? Agentit kuitenkin hoitavat nämä asiat sata kertaa sadasta ja kaikilla pelaajilla agentti hoitamassa asioitaan?
 
Janilzki

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Forza Azzurri
Kovastihan nyt ollaan heitetty "tarjousverkkoa" pakkirintamalle aikaisemmin huhuttujen lisäksi kun satuin kuulemaan että Viitanen olisi tehnyt tarjouksen Ilveksen massiiviselle satakiloiselle 196 senttiselle Aleksi Elorinteelle!
Tuttu mies Tapparan ajoilta Rautakorvelle ja Niemiselle, saas nähdä tarttuuko syöttiin?
Tosin muitakin seuroja Aleksin perässä...

Mistä tämän olet kuullut ja kuinka luotettava lähde?
Itse kuulen sen ensimmäisen kerran vasta nyt, mutta en tyrmää mitään. Itsekin odotan joukkuetta, joka tyrmää kaikki. Täällä Helsingissä Hifk Kaverini on menneet aika vaisuiksi, kun olen päässyt esittelemään näitä huhuja ja, kun ensimmäisetkin on kaikki osuneet...
 
koutsikaitsu

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Aika harvoin jos koskaan on tilanne, että pelaajan agentti ei tiedä mikä asiakkaan sopimustilanne on.
Jos sopimus tehtynä jo jonnekin, niin miten ja miksi joku muu seura tekisi edes sopimustarjousta jos sopimus allekirjoitettuna jo jonnekin muualle? Agentit kuitenkin hoitavat nämä asiat sata kertaa sadasta ja kaikilla pelaajilla agentti hoitamassa asioitaan?
Asiahan on tietenkin juurikin näin kuten sanoit. Sinulla ilmeisesti jonkinlainen kontakti pelaajan agenttiin joten tiedät asian paremmin. Mutta kuten jo aikaisemmin totesin että huhut on huhuja tässä huhu-ketjussa ja ne useimmiten harvoin toteutuu!
Tietenkin asiaan vaikuttaa myös se milloin mahd. tarjous olisi tehty (esim. syksyllä?), mutta tiedät asian näköjään paremmin ja hyvä kun ammuit huhun alas! :)
 
Köpi

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Buffalo Sabres, Green Bay Packers
Lindgren on mielenkiintoinen huhu, mutta ehkei kuitenkaan kiekollisena ykköspakkina aiheuttaisi riemunkiljahduksia. Piristävä huhu kuitenkin siinä mielessä, ettei ole vanha jypiläinen tai tapparalainen.

Tuskin Lindgren sitä onkaan, vaan häntä sovitellaan kakkospariin.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös