Mainos

Juuso Vainio – matkalla menestykseen

  • 31 736
  • 211

JYP#44

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tyyni Kari & Klassikkopaidat
IS:n jutusta selviää myös se, miksi ambulanssin tulo kesti niin pitkään. Jäällä tilannetta tarkkaillut lääkäri ei nähnyt aluksi tarvetta ambulanssin tilaamiselle eli sitä ei soitettu paikalle heti.

Pahaltahan tuo vaikuttaa. Tässä on kulunut pian jo 72h tällistä, mutta mies on yhä sairaalassa. Tervehtykööt nyt rauhassa ja ensimmäinen tavoite on se, että saadaan normaali elämä onnistumaan. Sen päälle sitten silkkana extrana kaikki kaukaloon paluut ja muut.
 
Nelfor

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
IS:n jutusta selviää myös se, miksi ambulanssin tulo kesti niin pitkään. Jäällä tilannetta tarkkaillut lääkäri ei nähnyt aluksi tarvetta ambulanssin tilaamiselle eli sitä ei soitettu paikalle heti.
Tämä kuulostaa oudolta. Kuinka kauan siinä sitten ihmeteltiin, ennen kuin tilattiin ambulanssi? Ja mitä sen ihmettelyn aikana tehtiin, kun ihan kauheasti ei jäällä vaikuttanut tapahtuvan?

Jos lääkäri kokee, että pelaajaa ei voi heti jäältä siirtää, niin mun mielestä silloin kaiken järjen mukaan tilataan heti ambulanssi. En ymmärrä millainen tilanteen täytyy olla, että jäädään siihen ihmettelemään tilaamatta ambulanssia.
 
Timeout

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Aivotärähdyksen jälkioireet riippuvat paljon ihmisestä, mutta eihän tuo hyvältä näytä. 72h osumasta ja vieläkin sairaalassa sekä huonovointinen. Toivottavasti tulee kuntoon.
Aikaisemmat tärhädykset ja nyt tämä. Ei näytä hyvälle. Toivotaan tietysti että toipuu ja uskon, että toipuu, mutta aika riskiä jatkaa pelaamista. No riskit ja analyysit tekevät lääkärit ja pelaaja itse tietää paremmin. Tämä on spekulointia.
 
pynski

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP & Jerry Turkulaisen liike
1. Hätäkeskus tekee riskinarvion (= kiireellisyysarvion A, B, C, D) ilmoittajan kertomien yksityiskohtien perusteella
2. käsittely voi viedä useita minuutteja riippuen monesta eri asiasta
3. Tästä hälytys tarkoituksenmukaisimmalle ensihoitoyksikölle
4. Yksikön lähtöviive, ajomatka paikalle, oikean oven löytäminen, siirtyminen potilaan luokse

> äkkiä se n. 15 minuuttia on mennyt. On syytä ymmärtää, että esimerkiksi äkkielottomuuksissa tai ilmatien tukkeutumisissa kaava on sutjakampi, mutta harvassa on ne muut tilanteet, jotka olisivat ns. minuuttipeliä. Ambulansseja, poliisipartioita tai pelastusyksiköitä ei ole joka nurkan takana. Minusta tuntuu, että ihmisillä on hieman epärealistiset odotukset tästä monestikin. Odottavan aika on pitkä, mutta kenenkään etu ei ole se, että aletaan hosumaan. Ja kun auttajilla on niitä muitakin potilaita... (Tämä kaikki löytyy ihan julkisista lähteistä)

Toivon Vainiolle mahdollisimman hyvää tulevaisuutta. Nyt on isommista asioista kyse, kuin vain jääkiekosta.
 
JypFabu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp
Tämä kuulostaa oudolta. Kuinka kauan siinä sitten ihmeteltiin, ennen kuin tilattiin ambulanssi? Ja mitä sen ihmettelyn aikana tehtiin, kun ihan kauheasti ei jäällä vaikuttanut tapahtuvan?

Jos lääkäri kokee, että pelaajaa ei voi heti jäältä siirtää, niin mun mielestä silloin kaiken järjen mukaan tilataan heti ambulanssi. En ymmärrä millainen tilanteen täytyy olla, että jäädään siihen ihmettelemään tilaamatta ambulanssia.

Tää kyllä vähän ihmetyttää, jos olisi mahdollista, olisi kiva kuulla perusteet lääkäriltä itseltään, että miksi. Maallikkona en siis mene antamaan mitään neuvoja asiassa, mutta ratkaisun perusteet olisi kiva kuulla.
 
pynski

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP & Jerry Turkulaisen liike
Tää kyllä vähän ihmetyttää, jos olisi mahdollista, olisi kiva kuulla perusteet lääkäriltä itseltään, että miksi. Maallikkona en siis mene antamaan mitään neuvoja asiassa, mutta ratkaisun perusteet olisi kiva kuulla.

Olisihan se kiva kuulla vaikka ja mitä, mutta kun kaikki tieto ei kuulu kaikille.
 
Nelfor

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
1. Hätäkeskus tekee riskinarvion (= kiireellisyysarvion A, B, C, D) ilmoittajan kertomien yksityiskohtien perusteella
2. käsittely voi viedä useita minuutteja riippuen monesta eri asiasta
3. Tästä hälytys tarkoituksenmukaisimmalle ensihoitoyksikölle
4. Yksikön lähtöviive, ajomatka paikalle, oikean oven löytäminen, siirtyminen potilaan luokse

> äkkiä se n. 15 minuuttia on mennyt. On syytä ymmärtää, että esimerkiksi äkkielottomuuksissa tai ilmatien tukkeutumisissa kaava on sutjakampi, mutta harvassa on ne muut tilanteet, jotka olisivat ns. minuuttipeliä. Ambulansseja, poliisipartioita tai pelastusyksiköitä ei ole joka nurkan takana. Minusta tuntuu, että ihmisillä on hieman epärealistiset odotukset tästä monestikin. Odottavan aika on pitkä, mutta kenenkään etu ei ole se, että aletaan hosumaan. Ja kun auttajilla on niitä muitakin potilaita... (Tämä kaikki löytyy ihan julkisista lähteistä)

Toivon Vainiolle mahdollisimman hyvää tulevaisuutta. Nyt on isommista asioista kyse, kuin vain jääkiekosta.
Juuri näinhän se menee. Tässä tapauksessa ei ollut akuutti kiire, niin sekin vaikuttaa jonkin verran.

Ainoastaan se ihmetyttää, jos hätäkeskukseen ei otettu heti yhteyttä, vaan jäätiin ihmettelemään asiaa siihen jäälle.
 
veskula

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Die Nationalmannschaft
Päätöksiin vaikuttaa aina moni tekijä. Yleisellä tasolla voi todeta, että on tilanteita joissa potilas hyötyy nopeasta kuljetuksesta ja sitten on tapauksia, joissa paikalla tehtävät toimet ovat erityisen hyödyllisiä. Hyvällä ensiarviolla hyödytetään sujuvaa hoitoketjua ja loppuviimeksi aina potilasta.

Uskon että tilanteessa kuin tilanteessa kaikki pyrkivät toimimaan parhaan kykynsä mukaan käsillä olevilla tiedoilla. Pynskille kiitos osuvasta kokonaisuuden pelikentän paketoimisesta muutamaan kohtaan.

Vainiolle edelleen toipumisia ja kaikille ketkä olivat tapahtumassa hänen apunaan isot kiitokset.
 
JypFabu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp
1. Hätäkeskus tekee riskinarvion (= kiireellisyysarvion A, B, C, D) ilmoittajan kertomien yksityiskohtien perusteella
2. käsittely voi viedä useita minuutteja riippuen monesta eri asiasta
3. Tästä hälytys tarkoituksenmukaisimmalle ensihoitoyksikölle
4. Yksikön lähtöviive, ajomatka paikalle, oikean oven löytäminen, siirtyminen potilaan luokse

> äkkiä se n. 15 minuuttia on mennyt. On syytä ymmärtää, että esimerkiksi äkkielottomuuksissa tai ilmatien tukkeutumisissa kaava on sutjakampi, mutta harvassa on ne muut tilanteet, jotka olisivat ns. minuuttipeliä. Ambulansseja, poliisipartioita tai pelastusyksiköitä ei ole joka nurkan takana. Minusta tuntuu, että ihmisillä on hieman epärealistiset odotukset tästä monestikin. Odottavan aika on pitkä, mutta kenenkään etu ei ole se, että aletaan hosumaan. Ja kun auttajilla on niitä muitakin potilaita... (Tämä kaikki löytyy ihan julkisista lähteistä)

Toivon Vainiolle mahdollisimman hyvää tulevaisuutta. Nyt on isommista asioista kyse, kuin vain jääkiekosta.

Sitten pitäisi tietää näiden eri vaihtoehtojen vaste aika, koska sellainen varmasti on asetettu. Tiedän toki, että varsinkaan helsingissä ei kannata ambulanssin tarvetta vaativaa sairastumista saada lauantaina, joka ei kuulu kiireellisyys kategoriaan a, olen siinä ollut auttamassa yhdessä tapauksessa ja silloin se lanssa paikalle kesti yli kolme tuntia, kun kaikki vapaat oli koko ajan ajossa. Teki pahaa olla siinä kipujen kanssa kituvan kanssa, eikä mitään voinut hyväkseen tehdä.

Toisaalta, tästä toki on aikaa, olin Jyväskylässä kesälomalla tuttuja moikkailemassa ja sattumoisin osuin seppälän kankaalla paikalle, kun kaksi pyöräilijää törmäsi ikävin seurauksin, varsinkin vanhempi rouvashenkilö sai käsivarteen avomurtuman. Kun tulin paikalle, siinä oli jo joukko ihmisiä ympärillä, jotka yllätys yllätys eivät osanneet oikein mitään tehdä auttaakseen, sen kun toljottivat, lähdin siitä (aikaa ennen kännyköitä) etsimään mistä voisi sen lanssin paikalle soittaa ja siinä oli joku konevuokraus firma ja tietenkin aidot pankkaniskat töissä, jotka kielsivät firman puhelimen käytön. Asia kun oli kiireellinen jätin riitelyn saman tien ja juoksi jonkun matkan päähän tavarataloon, josta sitten sain soitettua, puhelin kioskeja ei tuolla seudulla ollut.

Soitosta noin 50 min. oli ambulanssi paikalla ja kun palasin takaisin oli avuliaan kanssa ihmiset lyöneet mummeron käden muovipussin sisään ja irroittaneet kiristyssiteen, eli siinä oli melkoinen veripussi paikalla ja taas teki mieli pitää esitelmää idiooteille, mutta parempi oli vaan ryhtyä antamaan ensiapua, jota osasin. Tuolloin jäin miettimään tuota vasteaikaa, kun jollain toisella vammalla henki olisi mennyt, ennen lanssia.
 
Marcus Juslin

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Täällä on varmana tietona kerrottu, että kyseessä on päähän kohdistunut vamma. Mälkiän mukaan taas kyseessä on ylävartalovamma. Pää ei ole osa vartaloa.

Toivottavasti paranee 100% kuntoon ja ilman leikkauksia - ihan sama kuinka kauaan kestää.
 
-FNM-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Eikös tässä nyt kuitenkin ollut heti lääkäri tutkimassa ja tekemässä arviota tilanteesta. Me jotka tiedämme omakohtaisesti, niin yleensä ensiarvion tekee joku ihan muu kuin lääkäri ja tuolloin ambulanssilla kestää vielä kauemmin. Ainakin jos oletettavaa välitöntä hengenvaaraa ei ole.

Nimimerkillä poliisipartio teki ensiarvion, tilasi lanssin ja sitten oltiinkin seitsemän viikkoa Novassa
 
Viimeksi muokattu:

takatolpalla

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Useimmiten silti päävammat ilmaistaan ylävartalovammoina ainakin rapakon takana. Mutta jääköön tän enempää pohtimatta asiaa ja kiitoksia myös @pynski koonnista. Niinkuin joku sanoikin myös jossain niin jääkiekossa tapahtuva loukkaantuminen ei oikeuta ohituskaistalle kiirelllisyydessä vaikka se siinä hetkessä voikin tuntua pitkältä ajalta seurata.
 
hablaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lügan kaaosseura
Täällä on varmana tietona kerrottu, että kyseessä on päähän kohdistunut vamma. Mälkiän mukaan taas kyseessä on ylävartalovamma. Pää ei ole osa vartaloa.
Jos nyt sallitaan pieni hassuttelu tähän väliin - Vainiolle tottakai ehdottomasti kaikkea hyvää ja paranemisia - niin kyllä se pää silti yleensä on osa vartaloa, tai ainakin kiinni siinä. Jos ei, puhutaan sitten jo aika paljon vakavammasta vammasta.
 
Timeout

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Täällä on varmana tietona kerrottu, että kyseessä on päähän kohdistunut vamma. Mälkiän mukaan taas kyseessä on ylävartalovamma. Pää ei ole osa vartaloa.

Toivottavasti paranee 100% kuntoon ja ilman leikkauksia - ihan sama kuinka kauaan kestää.
No jos ei ole päävamma, niin aivan loistavaa! Pitäisi melkein lopettaa tämä spekulointi kun ei ole varmaan tietoa :). Mutta joka tapauksessa kyllä se Juuso siitä toipuu.
 
nixu

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
No jos ei ole päävamma, niin aivan loistavaa! Pitäisi melkein lopettaa tämä spekulointi kun ei ole varmaan tietoa :). Mutta joka tapauksessa kyllä se Juuso siitä toipuu.

Uutisessa Mälkiä sanoo että oikeusturvaan vedoten tarkemmin ei voi kommentoida. Pelaaja voi itse tiedottaa tarkemmin halutessaan.

Eiköhän se päävamma ole..
 
Kiuru

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pimeä Aitio ja vuosiluvut 1923 & 1897
Juuri näin, jos sanoisi aivovaurio tai päävamma, niin jokainen kyllä osaisi tuosta viimeistään päätellä mistä kyse.

Eiköhän ylävartalovamma tässä tapauksessa tarkoita myös mahdollista aivotärähdystä.

Mutta se siitä, eipä tuota tarvitse sen enempää vatvoa
 
JJT

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
1. Hätäkeskus tekee riskinarvion (= kiireellisyysarvion A, B, C, D) ilmoittajan kertomien yksityiskohtien perusteella
2. käsittely voi viedä useita minuutteja riippuen monesta eri asiasta
3. Tästä hälytys tarkoituksenmukaisimmalle ensihoitoyksikölle
4. Yksikön lähtöviive, ajomatka paikalle, oikean oven löytäminen, siirtyminen potilaan luokse

Näinhän se menee, joskin listaan voisi vielä lisätä sen, että myös paikan päällä olevien tulee arvioida pitääkö hätäkeskukseen soittaa. Homma ei mene elokuvatyyliin että joku vaan huutaa "soittakaa ambulanssi / call 911!". Toivottavasti tämä toimii palstan lukijoille oppina tai muistutuksena, että hätäkeskus ei ole mikään tilauspalvelu, vaan sinne soittaessa ensimmäinen ja tärkein vaihe on tilanteen arviointi. Aivan liian usein olen itse todistanut tilannetta, että jonkun liukastumisen tai lievän allergiakohtauksen yhteydessä hätääntyneet ohikulkijat ovat heti ensimmäisenä tilaamassa ambulanssia paikalle.

Mutta itse Vainion tilanteeseen, vaikuttaa kyllä edelleen oudolta. Yleensähän aivotärähdyksen tai muun päävamman seuraus on voimaton ja ns. pöhnäinen olo, tästäkin omakohtaista kokemusta. Juusohan jäi tällin jälkeen kieriskelemään jäälle aivan kun tyyliin polvi olisi hajonnut ja kivut kovat. Olisiko sitten päätällin lisäksi esim. olkapää tai rintalasta ottanut damagea?
 
Baldrick

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pimeä Aitio
Täällä on varmana tietona kerrottu, että kyseessä on päähän kohdistunut vamma. Mälkiän mukaan taas kyseessä on ylävartalovamma. Pää ei ole osa vartaloa.
Eiköhän kyseessä ole ns. liiton veljien munkkilatinaa (kuten Don Tami asian ilmaisi -in case epäselvää!!), ja kyseessä on päävamma. Kaikki lantiosta ylöspäin on näissä yhteyksissä ylävartaloa, myös pää. Muistaakseni aikanaan jonkun suoran päätällin jälkeen RD sanoi virnuillen pelaajalla olevan ylävartalovamma, kun asiasta tivattiin.
 
Pottakameli

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Ainoastaan se ihmetyttää, jos hätäkeskukseen ei otettu heti yhteyttä, vaan jäätiin ihmettelemään asiaa siihen jäälle.
En nyt tiedä onko jokainen pään kolahtaminen automaattinen syy soittaa hätäkeskukseen. Varsinkaan jos mitään merkkejä pahemmasta ei ole, eikä taustalla ole sellaisia lääkityksiä, jotka kasvattavat verenvuodon todennäköisyyttä iskun jälkeen.

Olisiko sitten lopulta soitettu, kun ennenkin on kolissut ikävästi. Toki sinne tarkastukseen olisi päässyt ilman ambulanssiakin.
 
Ei tietenkään jokainen pään kolahdus vaadi hätäkeskukseen soittamista. Ihmettelin tässä sitä, että kuinka kauan meni soittaa, kun vaikutti kuitenkin siltä, että tilanteen vakavuus havaittiin nopeasti.
 
Joe Plop

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Tuohon häkeen soittamiseen tai lanssin tilaamiseen. Kun siinä kerran oli lääkäri paikalla lähes heti, niin luotan kyllä hänen ammattitaitoonsa ja arviointikykyynsä siinä tilanteessa. Jos kyseessä olisi hallin vaksi niin sitten saattaisin hieman kyseenalaistaa, mutta lääkäri varmasti soitti häkeen silloin kun oli sen aika...
 
Näin minäkin lähtökohtaisesti uskon, mutta jäin vain ihmettelemään sitä, että kuinka kauan soittamiseen meni ja miksi meni. Tarkempaa tietoa kun ei ole saatu, niin tuo "ei soitettu heti" vain pisti pohtimaan asiaa.
 
Pottakameli

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Ei tietenkään jokainen pään kolahdus vaadi hätäkeskukseen soittamista. Ihmettelin tässä sitä, että kuinka kauan meni soittaa, kun vaikutti kuitenkin siltä, että tilanteen vakavuus havaittiin nopeasti.
Ei kai sitä nopeasti havaittu, jos soiton tarpeellisuutta mietittiin.
 
Pitkävedossa tänään

Päivän pelit:

  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
HPK vs KalPa
  • 3.70
  • 4.35
  • 1.80
JYP vs KooKoo
  • 2.32
  • 4.05
  • 2.66
K-Espoo vs Kärpät
  • 2.46
  • 4.20
  • 2.46
Pelicans vs TPS
  • 2.40
  • 4.00
  • 2.60
SaiPa vs Tappara
  • 2.74
  • 4.15
  • 2.26
Sport vs Ässät
  • 2.04
  • 4.20
  • 3.10
Ilves vs HIFK
  • 1.74
  • 4.75
  • 4.25
Apua pelaamisen hallintaan pelaamaltilla.fi
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös