Juuso Ikonen – Bluesin juniorimyllyn timantti

  • 289 112
  • 591

Blues forever

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blues
Jos puhutaan pääyhteistyökumppanista niin epäilen että puhutaan muustakin kuin pelkästään Juuso Ikosen palkasta, tai sitten pitää ihmetellä millaisilla penneillä nuo muut yhteistyökumppanit on mukana jos pelkällä Juuson palkalla ollaan pääyhteistyökumppaneita.

Ei puhuta muusta. Kyllä Ikosen liksan maksamisella pääyhteistyökumppaniksi pääsee. Eikä tuo raha ihan pieni ole.

Tässä tapauksessahan "yhteistyö"kumppani Vivus ei halunnut siirtää tukeaan muunlaiseksi Ikosen lähtiessä ja kuvottavalla tavalla diskonttasi kaiken mahdollisen julkisuushyödyn asiasta ilmoittamalla "vetäytyvänsä" yhteistyöstä Bluesin väärien arvojen takia. Mille nyt nauraa hevosetkin, kun kysymyksessä on paskabusinestä tekevä pikavippifirma.

Mutta taitaa tosiaan olla niin, että ko. "yhteistyö"kumppaninkin takaa kytkös Ikos-leiriin löytyy, joten eipä ihme, että asiassa kävi näin.
 
Suosikkijoukkue
Paikalliset
Yksi asia, mikä sivuhuomiona jäi tuosta Huttusen kirjoituksesta mieleen: pitääkö tosiaan paikkansa, että Ikonen tienasi jo viime kaudelta kuusinumeroisen summan?

Hyvin mahdollista. Ainakin hänen ilmoitetut v. 2012 verotettavat ansiotulonsa olivat 72 000 euroa. Ja on huomattava että hän tuli Bluesin liigamiehistöön mukaan vasta keväällä 2012 eli varsinaisesti ensimmäinen kunnollinen liigasopimus oli vasta syksystä 2012 alkaen.

Huomattavaa muuten, että esim. Tommi Huhtala tienasi vuonna 2012 vain 79 000 euroa.
 
E

Jäsen
Suosikkijoukkue
K-Espoo

Tuohon huomiona, että pelaaja voi rahastoida palkastaan osan (enintään puolet palkastaan, maksimi 100 000 euroa), joka ei näy tuloina kuin vasta 2-10 vuotta uran päättymisen jälkeen. Ja tämä on pelaajan itse päätettävissä. Eli on täysin mahdollista, että Ikosen palkka on ollut yli 100 000 euroa, vaikka verotustiedot muuta väittäisivätkin. Sama koskee Huhtalaa.

Edit: lisätty tuo huomio, että enintään puolet palkastaan
 
Viimeksi muokattu:

MrBluus

Jäsen
Suosikkijoukkue
Espoo Blues
Hyvin mahdollista. Ainakin hänen ilmoitetut v. 2012 verotettavat ansiotulonsa olivat 72 000 euroa. Ja on huomattava että hän tuli Bluesin liigamiehistöön mukaan vasta keväällä 2012 eli varsinaisesti ensimmäinen kunnollinen liigasopimus oli vasta syksystä 2012 alkaen.

Huomattavaa muuten, että esim. Tommi Huhtala tienasi vuonna 2012 vain 79 000 euroa.

Minun käsitykseni mukaan Ikonen tienasi 2012-2013 100k ja 2013-2014 +10%, eli 110k. Molempina kesinä Ikoselle tarjottiin TPS:n (12-13) ja HIFK:n (13-14) toimesta enemmän, mutta Juuso sai lupauksen isosta roolista Bluesissa ja siksi jäi. Ilmeisesti tämä katsomokomennus sitten vesitti tuon lupauksen ja tästä vihastuneena ajauduttiin mihin ajauduttiin. Eipä siinä. Eteenpäin.
 
Veltto Sergei

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sympatiat paholaiselle
Hyvä, että asia on nyt vihdoinkin saatu pakettiin. Nykyinen ratkaisu on varmasti paras molemmille osapuolille. Ikosen ja joukkueen onglemat alkoivat jo viime kaudella, Ikonen lähetettiin jo tuolloin kotiin harjoituksista, koska ei "nauttinut" jääkiekon pelaamisesta.

Ahon kanssa ongelmat alkoivat jo kesällä Vierumäen leiritykseltä, juurikin niistä syistä joita tälläkin keskustelupalstallakin on esitetty. Kauden aikana asiat eskaloituivat siihen pisteeseen kuin missä ne nyt ovat. Sanottakoon sen verran, että kun palkka on 110k kaudesta on tulosta tultava enemmän kuin 4+6 17 otteluun jos meinaa, että saa vapautuksen puolustusvelvotteista.

Tsemppiä Ikoselle Jypiin ja toivottavasti saa motivaationsa kohdalleen.
 
Viiivusviivusviiivus voi painua vittuun. Kritisoin jo signausvaiheessa tästä moraalisesti hyvin epäilyttävästä pikavippifirmasta. Kehtaavatkin moralisoida bluesia "ihmisen pitämistä pelinappulana". Ei viddu sentään, heikkojen ja köyhien hyväksikäyttäjät, en käsitä miten tuo voi olla laillista toimintaa. Ikonen ja Vivus, good riddance. Hyvä kun päästään kaikista skeidoista eroon.. vihjailiko joku, että Kymäläinen ja Ikonen on lähtemässä/lähteneet BJR:stä jo meneen?

Ei BJR:sta kukaan ole lähtenyt, nythän on meneillään "ollaan kuin ei oltaisikaan ja mitäs tässä" -vaihe.

Tervetuloa 14.12.2013 Ravintola Sevillaan ja Pressa Night Clubiin keskustelemaan suoraan puheenjohtajan kanssa siitä, kuinka paljon espoolaista jääkiekkoa kirjallinen harhalaukauksensa junioreiden nettisivuilla vahingoitti, minkälaiset €-määräiset vahingot aiheutti Jääkiekko Espoo Oy:lle sekä kyselemään mahdollisten henkilökohtaisten johtopäätösten perään.

Ellei sitten sitä ennen jo jotain tapahdu.
 
Ekonyymi

Jäsen
Suosikkijoukkue
K-Espoo, Blues, Honka
Huomiota herättävän lyhyt on 'timantin' soppari JYP'n kanssa. Nyt on sitten onnistuttava jotta ura lähtee nousukiitoon. Ehkä tämä on juuri se pakkosauma jota nuori mies tarvitsee. Joskus pakko on paras opettaja.
 
VonRetee

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Jos puhutaan pääyhteistyökumppanista niin epäilen että puhutaan muustakin kuin pelkästään Juuso Ikosen palkasta, tai sitten pitää ihmetellä millaisilla penneillä nuo muut yhteistyökumppanit on mukana jos pelkällä Juuson palkalla ollaan pääyhteistyökumppaneita.

Kyllähän tuo Vivus, käytetään mielummin lafkan oikeaa nimeä 4Finance Finland (joka kuvaa paremmin yrityksen toimintaa) vastasi muustakin kuin pelkästään Ikosen palkasta. Esimerkiksi Nelosen ottelukoosteiden mainoksissa yritys on ollut esillä Bluesin väreissä. Suurimmalla summalla toki yritys on ollut Ikosen palkassa kiinni joten luonnollinen poistuma. Se moralisointi kyseisen yrityksen toimesta on toki tragikoomista mutta ei yllättävää. Markkinoinnin markkinoimista.

Nyt kun tapaus on saatu taputeltua niin sen Kymäläisen voisi siirtää muihin tehtäviin kun aika suorasti mielipiteensä emoseuran toiminnasta kertoi. Avautumisensa jälkeen minusta ei ole kovinkaan fiksua, että mies samoissa hommissa jatkaa.

Ikoselle onnea ja menestystä Jypinkylään. Siellä kumminkin on varmaan hyvä osallistua niihin pakollisiin treeneihin vaikka ei huvittaisi. Kristian Kuuselamais -uraan Juusolla on ihan hyvät saumat.
 
Suosikkijoukkue
Two Degrees of Mike Sillinger
Huomiota herättävän lyhyt on 'timantin' soppari JYP'n kanssa. Nyt on sitten onnistuttava jotta ura lähtee nousukiitoon. Ehkä tämä on juuri se pakkosauma jota nuori mies tarvitsee. Joskus pakko on paras opettaja.

Samahan tuo tilanne on ollut Bluesinkin kanssa. Kaksi yksivuotista sopimusta hän ehti tehdä (joista jälkimmäinen siis jäi kesken).
 
-FNM-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Samahan tuo tilanne on ollut Bluesinkin kanssa. Kaksi yksivuotista sopimusta hän ehti tehdä (joista jälkimmäinen siis jäi kesken).

Nyt on kuitenkin se ero, että ainakin minä uskoisin viime aikaisten tapahtumien jättäneen myös jonkinlaisen loven Ikosen uraan. Taustoja liikaa tietämättä ja ainoastaan median varassa olleena sanoisin kuitenkin, että jossain määrin tämä Ikosen uraa saattoi vahingoittaa. Ainakin siten, että nyt on katseet kiinnitetty entistä enemmän mediassa ja jääkiekkoa seuraavien ihmisten silmissä pojan otteisiin. Ei Juuso ilman sopimusta jää vaikka JYPissä ei onnistuisikaan. Kuitenkin kaiken tämä häslingin jälkeen on vaara, että urakehitys tulee ainakin jonkun verran hidastumaan. Siksi näen, että onnistuminen tällä kaudella on entistä tärkeämpää Ikosen uran kannalta.
 
Hartza

Jäsen
Suosikkijoukkue
K-Espoo
MTV3 tänään klo 22.25

Juuso Ikonen kommentoi viimeisen kahden viikon tapahtumia tänään MTV3 kanavalla tyyliin "Fanit ja joukkuekaverit ovat olleet tukenani". Mielenkiintoista ja varmaan kannattanee katsoa.
 
Viimeksi muokattu:

thnninen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Espoon jääkiekkojoukkue, millä nimellä milloinkin
Jos kuvitelma on että yleinen mielipide on sama kuin Jatkis-hörhöjen niin laajentakaa ystäväpiiriä.
Joka on joskus seurannut Blues-junnuja paikan päällä niinä aikoina kun ko nuori herra siellä pelasi niin näytti kavereita piisaavan ihan riittämiin.

Nyt kun hyeenat on päässy veren makuun niin ajojahtia voisi laajentaa kaikkiin entisiin espoolaisiin kiekkoilijoihin jotka ovat valmentamassa joukkueessa jossa myös oma poika pelaa. Niitä nimittäin riittää. Ei muuta kuin toistamaan tekaistuja juttuja niin kyllä ne "todeksi" muuttuvat.
Lehtisen Jerekin oli näköjään poikansa kanssa Mkylän hallilla, varmaankin juonimassa jotain, on se härskiä toimintaa, suorastaan omaan pussiin pelailua... :-)

Joo, ihan tekaistujen juttujen takia Ikonen viltitettiin. Ihan tekaistua oli sekin ettei tullut treeneihin. Ihan tekaistua kaikki. Ihan tekaistua varmaan sekin että siirtyi Jyppiin.

Ja ihan tekaistua sekin että Ikosen leiri (isä ja agentti) syötti juttua medialle. On me helvetti sentään hatusta revitty juttuja täällä kaikki.

Ja pelkästään meidän tekaistujen juttujen takia koko Blues-johto päätti ruveta savustamaan Ikosta joukkueesta. Niin ja tietysti alkoi samalla mustamaalata sitä ettei vaan kukaan ottai sitä joukkueeseensa. Ja mitäs muuta sitä olikaan.

Ei kai nyt kukaan sitä epäile etteikö joku joukkuekaveri ja jokunen fanikin ole ollut Ikosen puolella. Faneista varsinkin ne jotka uskovat Iltapaskoja eivätkä muusta tiedä.
 
Violaattori

Jäsen
Suosikkijoukkue
K-Espoo, Colorado
Nimimerkki okan on pakko nyt varmaan vaan trollata. Niin älytöntä Ikosten perseennuolentaa on nimittäin jokainen postaus tähän ketjuun kyseiseltä henkilöltä. Eiköhän tässä ala vähitellen satelemaan totuuksia joukkueenkin sisältäkin syväkurkuille liittyen todellisiin ongelmiin mitä tässä keississä oli. Sen jälkeen voidaan kaikki uskoa tai olla uskommatta taas uusia "huhuja"...

Itse odotan mielenkiinnolla seuraavaa keskinäistä kohtaamista ja sitä millaisen kohtelun Juuso saa ex-joukkuekavereilta.

PS. Sattuiko Ikonen olemaan tällä kaudella kertaakaan joukkuuen hypen nostajana kannattajakatsomon edessä voitetun matsin jälkeen vai oliko mitään ottelua missä se olisi ollut edes aiheellista?
 
Blues forever

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blues
...fanit ja kaverit...

Juurikin näin....

Itse väitän, että tämä jupakka kääntyi kaikista eniten Ikosta itseään ja hänen paskanheittelijä -klaaniansa vastaan. Myös fanien keskuudessa. Sanoi Oka mitä tahansa. Mutta voittajia ei tapauksesta kyllä löydy myöskään.

Ja saapas tosiaan nähdä, jatkuuko pyykinpesu nyt vielä liigaorganisaation ja -junioreiden välillä. Nythän BJR:n talous ilmeisesti horjuu -ainakin pj:n ilmoituksen mukaan- ja paskaa on heitetty oikein kunnolla Baronan toimiston suuntaan saman logon alla toimivan junioriorganisaation toimesta.
 
radwar

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet, Brynäs, Dynamo Mockba
Joo, ihan tekaistujen juttujen takia Ikonen viltitettiin. Ihan tekaistua oli sekin ettei tullut treeneihin. Ihan tekaistua kaikki. Ihan tekaistua varmaan sekin että siirtyi Jyppiin.

Ja ihan tekaistua sekin että Ikosen leiri (isä ja agentti) syötti juttua medialle. On me helvetti sentään hatusta revitty juttuja täällä kaikki.

Ja pelkästään meidän tekaistujen juttujen takia koko Blues-johto päätti ruveta savustamaan Ikosta joukkueesta. Niin ja tietysti alkoi samalla mustamaalata sitä ettei vaan kukaan ottai sitä joukkueeseensa. Ja mitäs muuta sitä olikaan.

Ei kai nyt kukaan sitä epäile etteikö joku joukkuekaveri ja jokunen fanikin ole ollut Ikosen puolella. Faneista varsinkin ne jotka uskovat Iltapaskoja eivätkä muusta tiedä.

Onko teillä siellä toimistolla vielä loppukauden kausareita myynnissä?
Minulla on sinun ruskea marimekko pyyhe. Olit unohtanut sen liikuntasalin pukkariin. Tuon samalla kun haen kausarin.
 
thnninen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Espoon jääkiekkojoukkue, millä nimellä milloinkin
Onko teillä siellä toimistolla vielä loppukauden kausareita myynnissä?
Minulla on sinun ruskea marimekko pyyhe. Olit unohtanut sen liikuntasalin pukkariin. Tuon samalla kun haen kausarin.

Kuule, mä voin kertoa ettei sillä toimistolla missä mä oon töissä myydä mitään kausareita.
 
scholl

Jäsen
Jos puhutaan pääyhteistyökumppanista niin epäilen että puhutaan muustakin kuin pelkästään Juuso Ikosen palkasta, tai sitten pitää ihmetellä millaisilla penneillä nuo muut yhteistyökumppanit on mukana jos pelkällä Juuson palkalla ollaan pääyhteistyökumppaneita.

Eikös niitä pääyhteistyökumppaneita ole kuitenkin iso pino?

Minulle on kerrottu, että Bluesissa mainokset esim. hallissa on annettu puoli-ilmaiseksi periaatteella: pääasia, että siellä on jotakin. Jos pelaajan palkka on satatonnia niin harvassa ovat yritykset, jotka Bluesiin satsaavat yli satatonnia. Se on aivan varma.
 
scholl

Jäsen
Ei Juuso ilman sopimusta jää vaikka JYPissä ei onnistuisikaan. Kuitenkin kaiken tämä häslingin jälkeen on vaara, että urakehitys tulee ainakin jonkun verran hidastumaan. Siksi näen, että onnistuminen tällä kaudella on entistä tärkeämpää Ikosen uran kannalta.

Poika on '95. Joonas Donskoi on '92 ja hänellä alkoi vasta tällä kaudella kulkea. Ok, ura voi hidastua, mutta ei se tarkoita, että kaikki olisi ohitse. Osalla menee kaueammin, että alkaa hommat sujua. Kannattaisi tehdä parin kolmen vuoden sopimus, eikä laittaa hirveitä paineita jollekin yhdelle loppukaudelle.
 
Suosikkijoukkue
Paikalliset
Eikös niitä pääyhteistyökumppaneita ole kuitenkin iso pino?

Minulle on kerrottu, että Bluesissa mainokset esim. hallissa on annettu puoli-ilmaiseksi periaatteella: pääasia, että siellä on jotakin. Jos pelaajan palkka on satatonnia niin harvassa ovat yritykset, jotka Bluesiin satsaavat yli satatonnia. Se on aivan varma.

Seuran omilla sivuilla niitä on lueteltu kymmenen kappaletta, nyt siis yhdeksän. En kyllä tiedä millaisia satsauksia pitää seuraan tehdä että saa pääyhteistyökumppanin statuksen.

Joo, sellaistahan ainakin tällä palstalla on kirjoiteltu että Salonojan aikana mainoksia ei otettu kaukalon laidoista pois senkään jälkeen kun yhteistyösopimus oli päättynyt. Nyt otetaan ja siksi on tyhjempää.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös