Junttimaisinta mitä tiedät

  • 2 633 275
  • 13 571

Jeffrey

Jäsen
Yllättävää, ettei oma naamakirja ole vastaavista täyttynyt vaikka lajin ystäviä on monikin. Johtuukohan sitten siitä, että moni näistä on syntynyt 60-luvulla ja ovat seuranneet jefua töllöstä 30 vuotta?

Tai sitten ne sun viiskymppiset kaverit ei osaa tai eivät saa käyttää facebookkia? Aika junttia, jos on kasarilla viritellyt jotain ihme hifiantenneja, jotta on saanut taivas signaalin jenkeistä. Suomessa jefua ei liene näytetty muutamaa viime vuotta lukuunottamatta kuin se yksi peli vuodessa.

Jaksatteko te noin vanhoina edes valvoa näin myöhään?
 

Vanha Len

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Boners
Aika junttia, jos on kasarilla viritellyt jotain ihme hifiantenneja, jotta on saanut taivas signaalin jenkeistä. Suomessa jefua ei liene näytetty muutamaa viime vuotta lukuunottamatta kuin se yksi peli vuodessa.

Jaksatteko te noin vanhoina edes valvoa näin myöhään?

80- luvulla virittimestä sain kanavan näyviin yksinkertaisesti virittämällä ja monissa kaupungeissa (ainakin) tämä sujui vaivatta. Kanava oli nimeltään Sky Channel ja sieltä seurattiin jefua. Oisiko EuroSport näyttänyt jefua myös 90- luvulla.

Ja kyllähän vanha jaksaa valvoa. Salaisuus tähän on reipas paneminen ja tietenkin amfetamiini.
 

Gemondo

Jäsen
HIFK-kannattajien Iiro Pakarisesta käyttämä Pakara-lempinimi.
 
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Super Bowl kiimailu, moni ihan täpinöissään varaa jenkkimättöä kilokaupalla naaman eteen jota sitten syödään samalla kun katsotaan lajia josta ei tajuta mitään. Mutta onhan se hienoa hei kun muutkin.

Mitäs junttia tuossa on, kyse on viihteestä. Taisin minäkin eräänä vuonna nakkisämpylöiden kera katsoa curlingia missä tää Matti Vanhanen jynssäs tiiminsä mitaleille.

Ei tartte olla niin kriittinen :) Jospa näistä sun tuttavista tulikin nyt elinikäisiä jenkkifutis faneja, jostainhan se pitää alottaa.
 

Uleåborgir

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Päätalo, Huovinen, Sympathy For The Devil
Junttiahan on kaikki sellainen, joka on kansan mielestä hauskaa tai hyvää. Näistä hyvistä asioista voi kukin nauttia, juntit oikeasti ja muut ironisesti. Nautintoa kaikki tyynni.
 

NDT665

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Tipaton tammikuu. Ja juhlapäivinä ja viikonloppuisin dokaaminen. Säälittävää amatöörien puhastelua. Niin kuin alkoholin käyttö yleensäkin. Noloa, jotenkin niin brezhnevin aikaa.

Tämän vuoksi välttelen tammikuita, valkoisille laatoille astumista, kissan paskan syömistä, jos se on valkomustaan vivahtava.
Sikäli on ilahduttavaa huomata Breznevin ajan saapuminen viimein jopa Nordenskiöldin kentälle. Sille Jokerien treenialueelle...

Moni muukin asia on nolostuttavaa.
 

aceman81

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät. Pesäkarhut.
Super Bowl kiimailu, moni ihan täpinöissään varaa jenkkimättöä kilokaupalla naaman eteen jota sitten syödään samalla kun katsotaan lajia josta ei tajuta mitään. Mutta onhan se hienoa hei kun muutkin.

Hieno, viihdyttävä laji, vaikka SB onkin vähän puuduttava iltama.

Aina on toki yleistäminen ja pikku leikinlasku paikallaan. Jos vaikkapa Suomi-lätkän kulttuuriin kuuluu örveltäminen kultajuhlissa ja lentokoneista putoilu, NFL-kulttuuriin kuuluu hieman vakavemmat kentän ulkopuoliset rikokset. Tuntuu, että nää asiat halutaan lakasta maton alle kun on niin kiire käydä jääkaapilla ja palata sohvalle möllöttäen katsomaan kuinka läskit makailee päällekkäin.
 

#3

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingfors IFK
Viittaukset kaikkien ruotsalaisten(miesten) homouteen on äärimmäisen junttia.
 
Päivittää facebookia, twitteriä, kuvata videoita tai muuten vaan näpelöidä jotain mobiililaitetta olympialaisten avajaiskulkueessa. Etenkin jos se toinenkin ilman lippua kulkeva joukkueen jäsen kulkee iPadi ojossa. Nolon näköistä, nää kemut kyllä tallennetaan videolle juntit!
 

kalkkifredi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Trump 2016, IFK, Jerry Springer, Veronica
Mä olen ihan rehellisesti juntti, mutta en niin juntti kuin jotkut toiset. Ne jotkut toiset, jotka lähtevät ''voitolla yöhön'', pukeutuneena johonkin kasarin tuulitakin revival -uustuotantoon, jalassaan löysät farkut ja jotkut helvetin rumat lenkkarit. Puhumattakaan näiden nututurpien hiustyyleistä, jotka ovat rumempia kuin ne kallion hipstereiden villeimmät vahalaitokset.
 

Palstalegenda

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ukraina, Eveliina Määttänen
Kun se kuitenkin menee osalta ohi ymmärryksen, niin tarkoitin siis...

... Junttia on tapa ajatella ja kokea maailma seuraavasti: Kaikki muut ovat juntteja, paitsi minä, minun oma ajattelutapani, sekä samalla tavalla ajattelevat.

Siihen lokeroon mahtuvat varsinkin vihreät ja vasurit sekä monet muut mustavalkoisen maailman kansalaiset.
 

PeteX

Jäsen
Suosikkijoukkue
Töölön Vesa/Jokerit, Leeds Utd, Only Oranje
Jouluvalot partsilla helmikuussa.
 

BigRedBob

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Florida Panthers, Miami Heat, Trevor Gillies

kalkkifredi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Trump 2016, IFK, Jerry Springer, Veronica
Jouluvalot partsilla helmikuussa.

Mä oon kanssa bongannut näitä ihan tässä lähiaikoina, mutta nämä omat näkemäni ikkuna -ja parvekekoristeet ovat olleet väriltään valkoisia, joka herättää kysymyksen, että ovatko ne jouluvaloja? Jostain syystä ne kyllä isketään esille vasta joulun tienoilla, mutta värimaailmaltaan ne eivät varsinaisesti joulua viestitä. Miksi niitä ei voi sitten asettaa esille heti syksyllä, kun pimeys saapuu?
 

aquanqua

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Mitä enemmän valoa sen parempi - Stadissa ja varmaan muuallakin Suomessa on masentavan pimeää läpi talven, kun päivät ovat lyhyitä ja koko ajan pilvistä. Tämä nyt ei liity jouluvaloihin, mutta Helsingissä voitaisiin satsata esim. keskustan rakennusten talvivalaistukseen nykyistä enemmän monen muun (pohjois)eurooppalaisen kaupungin malliin.
 
Viimeksi muokattu:

Musta Nuoli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkue, TuTo. Varauksellisesti.
Puhua puolisostaan Isäntä/Emäntä -termein.

Paitsi tietysti jos kyseinen puoliso on oikeasti ammatiltaan isäntä tai emäntä. Muuten on ehdottoman junttimaista. Näitähän on käsitelty tässä ketjussa useasti ennenkin, mutta puolison kutsuminen myös muijaksi/akaksi tai ukoksi on varsin junttimaista.

Samoin on erittäin junttimaista joidenkin naisten tapa kutsua avo- tai jopa aviomiestään tämän sukunimellä. "Lähdemme kesällä Rodokselle kunhan Tuppuraisen loma alkaa", tässä esimerkkitapauksessa siis puhujana rouva Tuppurainen. Jos pitää omaa puolisoaan kutsua sukunimellä, niin kovin lämpimät välit eivät ole kyseessä.

Jouluvaloja ei tarvita ennen ensimmäistä adventtia eikä loppiaisen jälkeen, mutta sen sijaan neutraalimmat talvivalot ja ylipäätään aquanquan mainitsema ajatus kaupunkikuvan valaisemisesta talvikaudella saisi minulta kannatusta. Ei toki pelkästään Helsingin valaiseminen vaan myös muiden isompien kaupunkiemme.
 

heavy

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Puhua puolisostaan Isäntä/Emäntä -termein.
Totta. Ja joidenkin miesten tapa puhua puolisostaan "mammana" myös saa junttimaisuuden äärimmäisyyden leiman.
 

Nebula

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Crosbyn Pingviinit ja Lindrosin Flyers
Mitenkähän tässä pitäisi nyt kutsua omaa AKKAA, ettei leimaudu juntiksi? Tyttöystävä kuulostaa jotenkin tyhmältä näin yli kolmekymppisenä ja naisystävä muuten vaan epäsopivalta. Vaimoksi ei voi vielä kutsua. Ämmä? Onko se junttia?
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös