Junttimaisinta mitä tiedät

  • 2 637 264
  • 13 571

Musta Nuoli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkue, TuTo. Varauksellisesti.
Niin, se ritaripaitajoukkue on, for crying out loud, Hockey Playing Knights =HPK

Tuoko on tosiaan sen ritarilogon taustalla? Kukahan konsultti on saanut tuostakin ehdotuksesta isot rahat? Parempi lyhennelmä olisi "Haistakaa Paska Konsultit", jonka jälkeen olisi alun perinkin pidetty originaalilogo.

ukkometso: totta, myös FC on lähtökohtaisesti turha seuran nimessä sellaisenaan. Mutta jos nyt halutaan olla kansainvälinen ja valmistautua mahdollisiin europeleihin, niin FC:n voi pistää mukaan, jotta ulkomaanelävätkin tietävät, mistä lajista on kyse. Samasta syystä voi sen "hockey"-sanan pistää kiekkoseuran yhteyteen, niin ei tarvitse eurokentillä sitten tulevien vastustajien ihmetellä. Mutta seuran varsinainen nimi on kuitenkin suunnattu oman maan kieltä/kieliä käyttävälle kannattajakunnalle. Esimerkiksi FC TPS ja HC TPS ovat selvennyksinä toimivia koska ne erottavat lajit toisistaan ja koska kumpikin, sekä jalkapallo- että jääkiekko-TPS suuntaavat eurokentille. Kannattajalle riittää tietysti asiayhteys ja pelkkä TPS, samoin antikannattajille.

Sellaiset ulkomaankieliset nimet, jotka on imitoitu muualta (Inter, Blues) tai jotka eivät mitenkään liity maan/paikkakunnan luontoon, kulttuuriin tai mihinkään muuhunkaan (Frölunda Indians, Loimaa Bisons) ovat niitä surkeimpia. Vaikkapa Frölunda Berserkers olisi vielä mennyt, se olisi korostanut ruotsalaisten viikinkiperimää, mutta mitkä hemmetin Frölundan Intiaanit?
 

Wiljami

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, sympatiaa muuhun Savoon ja Kaakonkulmalle
... (Frölunda Indians...mutta mitkä hemmetin Frölundan Intiaanit?

Onko Frölundassa miten IT alan teollisuutta ja osaajia? Jos tuossa onkin nimittäin haettu intialaisia IT konsultteja (muiden alojen inkkareita ei pahemmin tunnu Intian ulkopuolella olevan, noita kyllä senkin puolesta).
 

cottonmouth

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo & Philadelphia Flyers
En tiedä tiesitkö, mutta salibandyssa NST tuli ennen sanoista Nakkisormi-Team. Nykyään tuo on vaihdettu

Menee ohi aiheen, mutta oli kyllä Nakkisormet-Team. Ja näin hieman tyhmänä kysymyksenä vielä, mutta mihin tuo akronyymi on vaihdettu?
 
Suosikkijoukkue
Ikuiset sydämen jääriitteet. Elementti: Pimeä aine
Ei ole sinänsä tämän ketjun asiaa, mutta kerrottakoon kuitenkin pari knoppia salibandykentiltä edelliseen viestiin liittyen:
1) Nokian KrP, Nokian Kristityt Palloilijat, pelaa kotiottelunsa Tampereen Raholassa,
2) SC Classic, tamperelainen salibandyseura, pelaa puolestaan kotiottelunsa hallissa, jolla on "kristilliset arvot" (sic!) ja
3) SPV, Seinäjoen Peliveljet, on alkujaan Seinäjoen seurakuntanuorten vuonna 1991 perustama seura.
 
Viimeksi muokattu:

Jaws

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, San Jose Sharks, Slovakia, Baltimore Ravens
Menee ohi aiheen, mutta oli kyllä Nakkisormet-Team. Ja näin hieman tyhmänä kysymyksenä vielä, mutta mihin tuo akronyymi on vaihdettu?

Sori, tuli kirjoitettua hieman kiireellä. Vaihdettu-sanalla siis viittasin siihen että nimi on vaihdettu, korkeatasoisen salibandyn mainitsin kuriositeettina. Ja noinhan se nimi olikin. Mutta se siitä, jatkakaa.
 

Naurava Sika

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Ei se Perussuomalaisuus tähän aiheeseen mitenkään liity, mutta tuo Perussuomalainen ajattelutapahan tarkoittaa siis sitä että ilmoitetaan vaan mikä jossakin asiassa on pielessä, mutta ei koskaan kerrota mikä olisi parempi vaihtoehto.

Kai minä sitten olen Perussuomalainen, kun minun mielestäni tässäkin maassa on valtavan paljon kaikkea mälsää. Vaikka en tiedä miten asiat pitäisi tehdä ettei olisi enää niin mälsää, mutta uskallan siltikin sanoa että maassa on paljon kaikkea mälsää.

Jos palataan vielä asiaan (eli joukkueiden typerään nimeämiseen), niin niinkin läheltä kuin kotikaupugista löytyy sellainen häväistys kuin FC Jazz. Olen nyt jo tosin tottunut siihen, mutta silloin parikymmentä vuotta sitten nimenvaihdoksen aikoihin olisin halunnut vajota maan alle myötähäpeästä. Entinen Porin Pallotoverit (PPT) oli huomattavasti parempi nimi ja toi myös esille poliittisen suuntauksen, jonka kannattajat olivat aikoinaan seuran perustaneet. Noissa vanhoissa kunnon kommunistinimissä on sitä jotain. Niin seurojen kuin ihmistenkin nimissä. Esimerkiksi Voitto, Voima ja Taisto ovat niin reteitä kommunistinimiä, että oikein harmittaa kun itsellä on vaan tällainen junttimainen tavisnimi. Täytyypä ottaa harkintaan jos vaihtais nimeä sitten kun vanhemmat on joskus poistuneet. En kehtaa heidän elinaikanaan vaihtaa heidän kovalla funteeraamisellaan keksimää nimeä.
 
Kansallisuuden perusteella tehtävät yleistykset. Kuten olettaa että ruotsalaiset miehet olisivat enemmässä määrin homoseksuaaleja kuin suomalaiset, lattarimaiden ihmiset olisivat laiskoja ja huijareita jne.
 
Suosikkijoukkue
Tappara, Setämiehet
Tuoko on tosiaan sen ritarilogon taustalla?

Voisiko tuolla logolla olla jotain yhdyntää Panssariprikaatiin, joka sijaitsee samoilla nurkilla joukkueen kanssa. PsPr:ssä kun aikanani lusin, niin ainakin baretissa oleva "pinssi" muistutti kovasti tuota ritarin nuppia.

Täällä joku kirjoittikin noista #69 pelinumeroista. Pelasikohan Lahden Kuusysissä kukaan koskaan em. numerolla...? Vieläkö seura on muuten millään tasolla hengissä vai onko jo kuollut ja kuopattu?
 
Suosikkijoukkue
Ikuiset sydämen jääriitteet. Elementti: Pimeä aine
Voisiko tuolla logolla olla jotain yhdyntää Panssariprikaatiin, joka sijaitsee samoilla nurkilla joukkueen kanssa.
Ei voi, koska PsPr:ssa syödään jarrua. Yhtymäkohta HPK:n ja ritarikypärän välillä on sen sijaan on niinkin omalaatuinen kuin Hämeenlinnassa sijaitseva Hämeen linna. (Boldaus oma.)
 

BigRedCat

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Fudis pitäisi olla Futis, siitä olen samaa mieltä mutta mikä on tumari?
Dumari tulee ruotsinkielisestä sanasta domare eli tuomari. Eli ei dumarissa mitään vikaa ole sanana.

Ymmärrän kyllä tämän futiksen ajatuksena, mutta kyllä se minulle on aina fudis ollut ja tulee aina olemaan, enkä sitä kykene junttina pitämään. Omaan korvaan futis kuulostaa tyhmältä, vaikka tiedostan kyllä että tavallaan loogisempi. Kuitenkin esim. potkut=fudut eikä futut.
 

cottonmouth

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo & Philadelphia Flyers
Tänään oli aikalailla kova bongaus kotiseudun uudessa kauppakeskus Veturissa. Eli otetaan ostosparatiisin marketin edestä ostoskärryt mukaan ja vaellellaan niiden kanssa pitkin monikerroksista rakennusta ja sen pikkuliikkeitä. Eipä ole tullut ennen vastaan.
 
mutta mitkä hemmetin Frölundan Intiaanit?

Frölunda HC on virallinen nimi ja Indians on vain joukkueen kutsumanimi. Indians otettiin käyttöön 00-luvun puolessavälissä. Siinä haluttiin muistaa seuran hyviä vuosia 60-luvulta jota kutsuttiin villiksi länneksi.

Ja junttia on pitää aurinkolaseja sisätiloissa vaikka aurinko paistaisi kuinka kirkkaasti ulkona.
 

-OO-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Ja junttia on pitää aurinkolaseja sisätiloissa vaikka aurinko paistaisi kuinka kirkkaasti ulkona.

Niin no, aika monella on tänä päivänä aurinkolasit joissa on vahvuudet, ja kovinkaan moni ei varmaan jaksa pitää koko ajan kaksia laseja mukana ja vaihdella niitä joka kerta kun menee sisätiloihin.
 

PeteX

Jäsen
Suosikkijoukkue
Töölön Vesa/Jokerit, Leeds Utd, Only Oranje
Talvivaara 24/7.
 

hemmo_1973

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Junttimaista on koulutukseen liittyvien oppiarvojen ylikorostaminen. Tunnen yhden kaverin, joka aikoinaan opiskeli vuoden humanistisessa tiedekunnassa ja vaihtoi sitten valtiotieteelliseen. Vielä tänäkin päivänä, vajaat 20 vuotta opiskeluiden aloittamisen jälkeen hän virallisissa yhteyksissä mainitsee olevansa myös hum. yo. Todella junttimaista, ottaen huomioon miten helppo Suomessa on korkeakouluihin ja yliopistoihin päästä.
 

Wiljami

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, sympatiaa muuhun Savoon ja Kaakonkulmalle
Vielä tänäkin päivänä, vajaat 20 vuotta opiskeluiden aloittamisen jälkeen hän virallisissa yhteyksissä mainitsee olevansa myös hum. yo.

Mitä tarkoitat tässä "virallisilla yhteyksillä"? Itse laittaisin esim. CV:hen kaikki mahdolliset suunnilleen -96 marjanpoiminnoista lähtien ihan sen takia, että täyttä CV:tä arvostetaan enemmän kuin sellaista, jossa on aukkoja. Toki jos kaveri brassailee tuomma hum.yo "arvolla" olettaen sen olevan jokin itseä korostava tekijä, niin silloin ollaan junttimaisuuden äärellä.
 

hemmo_1973

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Mitä tarkoitat tässä "virallisilla yhteyksillä"? Itse laittaisin esim. CV:hen kaikki mahdolliset suunnilleen -96 marjanpoiminnoista lähtien ihan sen takia, että täyttä CV:tä arvostetaan enemmän kuin sellaista, jossa on aukkoja. Toki jos kaveri brassailee tuomma hum.yo "arvolla" olettaen sen olevan jokin itseä korostava tekijä, niin silloin ollaan junttimaisuuden äärellä.

CV on asia erikseen - tässä nimenomaan haettiin yleistä brassailua esimerkiksi jonkun arkisen virastokaavakkeen täytön tai arkipäiväisen 'ammattinselvitystapahtuman' (tulipa vaikea sanayhdistelmä) yhteydessä.
 

Wiljami

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, sympatiaa muuhun Savoon ja Kaakonkulmalle
Ultras -touhu ja esim. myllyt urheilutapahtumissa. (Varmaan löytyy jo aika moneen otteeseen tästä ketjusta, tai jos ei löydy, niin pitäis ainakii.) Kuka pystyy perustelemaan harraste/pienimuotoisen rikollisjengitouhun urheilujoukkueen kannattamisena? Luonnollisesti aivan yhtä junttimaista hanskata vastapuolen (tai sopivissa olosuhteissa vaikka oman) joukkueen kannattajien kanssa yksityishenkilönäkin.
 

Puscutractori

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Harri Olli, rahaton ManC, NP#32, DEFC #62
Vielä tänäkin päivänä, vajaat 20 vuotta opiskeluiden aloittamisen jälkeen hän virallisissa yhteyksissä mainitsee olevansa myös hum.yo.

Eikö tuon edelleen pitäisi kaiken lisäksi olla fil.yo? En mä ainakaan ole ikinä kuullutkaan mistään hum.yo-tittelistä.
 

kesätyttö69

Jäsen
Suosikkijoukkue
Dufvan Lukko, JYP(ilman Tyni&Virtanen)
Vitun ajelematta jättäminen

Asua Suomessa poislukien seuraavat paikat: tikkurila, vantaa, konnevesi, uurainen, laukaa.

Pukeutua väreihin lukeutumatta seuraaviin: musta, punainen (tämä junttimaista jos pääväri), valkea, harmaa

Syödä ruokia joissa ei ole: Katkarapu, suomalainen jokirapu, kuha konnevedeltä, naudan sisäfile keskisuomalaiselta tilalta, kauden vihannekset suomalaisia, peruna (uusi), metsäsienet, marjat, riista kuten poro ja hirvi ja buffalo. Junttimaista on ahmia possua, norjalaista lohta ja brasilialaista naudan paistia.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös