Juniorivalmentajat

[Glove]

Täällä pyörii varmaan muitakin juniorivalmentajia kuin minä, joten päätin avata juniorivalmentajille oman keskustelun. Ketju kaikille, jotka ovat mukana Suomen jääkiekkoilun tulevaisuuden toivojen kehittämisessä luistelukoulusta A-nuoriin. Tänne rohkeasti kertomuksia onnistumisen hetkistä, mikä on toiminut ja mikä ei. Katkeruuden karvasta kalkkia pettymysten hetkillä ja kaikkea muutakin mitä mieleen juolahtaa valmentamisesta, valmentajuudesta ja niin edelleen.

 

[macce]

Oikeudenmukaisuus

Omasta mielestäni yksi tärkeimmistä ominaisuuksista ja teoista juniorivalmentajana on oikeudenmukaisuus. Itse olen jokaisen kauteni jälkeen keskustellut pelaajieni kanssa ja kysynyt juurikin sitä, että olenko ollut oikeudenmukainen kaikkia kohtaan ja aina vastaus on ollut myöntävä, niin 10- kuin 16-vuotiailtakin.

Osa pelaajista on ollut enemmän tai vähemmän koutsin hampaissa kauden mittaan ja vanhemmissa junnuissa on tullut oltua joskus melkoisen v-mäinenkin pelaajia kohtaan ja silloin olen saanut kritiikkiä muutamilta pelaajilta ratkaisuistani, mutta kauden päätteeksi myös nämä ovat todenneet, että kaikkia on kohdeltu oikeudenmukaisesti. Ei tasapuolisesti, mutta kuitenkin oikeudenmukaisesti.

 

[Spes patriae]

Oikeudenmukaisuus varmaankin on ominaisuus joka eniten vaikuttaa, olen samaa mieltä. Maccen pointti siitä, että oikeudenmukaisuus ei ole synonyymi tasapuolisuudelle, on asia joka tahtoo näin ostopalveluiden aikaan unohtua monilta lapsilta ja etenkin vanhemmilta. Koutsilta on aina helpompi vaatia kuin itseltään.

 

[Fordél]

Jos lähdetään ihan aloittelijoista liikenteeseen niin silloin tarvitaan kyllä myös tuota tasapuolisuutta. Siellä on tärkeintä, että ollaan positiivisella ja kannustavalla asenteella mukana eikä tapeta yhtäkään orastavaa jääkiekkoilijan alkua. Mitä vanhempiin ikäluokkiin mennään niin sitten tietysti tuo tasapuolisuus väistyy sivuun ja oikeudenmukaisuus korostuu.

 

[adidasler]

Tässä yksi pointti rakentavassa mielessä: Missä menee Suomalaisen juniorivalmennuksen taso? Mielestäni juniorivalmentajan täytyy olla mahdollisimman "pätevä" mies/nainen, jolla on lisäksi palava halu lajia kohtaan. Asianmukainen koulutus on todella arvokas ja vaadittava asia! Junnuna tehdään se elintärkeä työ, joka kantaa sitten hedelmää vanhempana. Yleensä porukoissa pyörii "puolivaloilla" meneviä perheenisiä (kaikki kunnia heille), joilla ei ole oikeanlaista ammattitaitoa viemään hommaa järkevällä tavalla eteenpäin.

Miksi kuvitellaan, että junnuille riittää kuka valmentaja hyvänsä. "Mestis ja Liiga ovat sitten asiat erikseen", sanotaan. Näinhän ei saisi olla, jos aiotaan pysyä aikuisten arvokisoissa muiden maiden (mm. Venäjä) vauhdissa. Moniko nuori lopettaa harrastuksen ennenaikojaan ala-arvoisen valmennuksen ja ohjaamisen seurauksesta?! Syitähän on monia ja suurimpana ehkä resurssi- ja rahapula. Kuinka moni ammattivalmentaja lähtee coutsaamaan junnuporukkaa pelkillä bensakuluilla?!

 

[Fordél]

Tuo on ihan totta, että kyllä ihan pienestä pitäen lapsilla pitäisi olla valmennusta, jolla on tietotaito kohdillaan. Siellä kun kuitenkin luodaan se pohja kaikelle tekemiselle. Mielestäni Jääkiekkoliiton koulutus on kuitenkin ihan hyvän tasoista ja sieltä saa paljon eväitä valmentamiseen. Tietysti monella junnuvalmentajalla on lisäksi taustalla oma monivuotinen harrastus, josta voi ammentaa tietoa. Yhdessä nämä luovat varmasti ihan tarvittavan pätevyyden. Tietysti niiden lisäksi tarvitaan ihmissuhdetaitoja, huumoria yms.

 

[adidasler]

Kyllä liiton koulutukset tarjoavat tosiaan nykyään sopivan paketin tietoa ja taitoa (ainakin täydentävänä osa-alueena), mutta sieltä saatava koulutus on kuitenkin vain murto-osa esim. siitä, mitä useamman vuoden tutkinto liikunnan ja valmentamisen parissa tarjoaa. Toki esim. monivuotinen pelaajakokemus lajin parista antaa jo paljon valmiuksia, mutta on eri asia toimia ihmisten kanssa, ohjata ja johtaa kuin pelata ja mennä "virran" mukana. Täytyy tietenkin muistaa, että on erilaisia yksilöitä. Monista ei ole valmennushommiin, vaikka kouluttaisi itseään kuinka paljon tahansa.

 

[macce]

Yleensä porukoissa pyörii "puolivaloilla" meneviä perheenisiä (kaikki kunnia heille), joilla ei ole oikeanlaista ammattitaitoa viemään hommaa järkevällä tavalla eteenpäin.

Mielestäni juurikin tämä kommentti kuvastaa hyvin asiaa, jonka valitettavan monet valmennuspäälliköt 'unohtavat' valitessaan valmentajia ja ennenkaikkea valitessaan sen vastuuvalmentajan, valitettavasti liian harva valmennuspäällikkö uskaltaa luottaa nuoreen valmentajaan vaan laittaa mieluummin ykköseksi jonkun isukin, jolla on elämänkokemusta, mutta ei välttämättä niinkään valmennuskokemusta.

Itse olen sitä mieltä, että nuorissa, pojattomissa valmentajissa piilee yksi voimavara, jolla voimme saada suomalaiseen jääkiekkoon uutta nostetta. Itse olen valitettavan monta kertaa törmännyt kommentteihin, että olet liian nuori alle kolmikymppisenä tai että pojattomana sinulla ei ole riittävästi elämänkokemusta ohjata lapsia. Eikös tärkein pointti tulisi olla valmennustaito ja ennenkaikkea se palo itse valmentamista kohtaan minkä väitän olevan korkeampi - ei millään pahalla - kuin joillain isukkivalmentajilla. Ainakin itse näen asian siten, että nuorena, pojattomana koutsina olen toimessani nimenomaan valmentamisen takia ja koska haluan koko ajan kehittää itseäni valmentajana uskon sen myös vaikuttavan positiivisesti valmentamiseeni.

Yksi pointti, jonka Adidasler myös mainitsi on nuo kulukorvausten alhaiset määrät, se takaa osittain sen, että nuorimpiin ikäluokkiin on vaikea saada ammattitaitoisia valmentajia. Mielestäni ensimmäiset kaudet heti leijonaliiga-ajasta lähtien ovat tärkeimpiä vuosia, koska siellä tehdään se yksi tärkeimmistä pohjatöistä pelaajien kanssa. On todella vaikea yrittää opettaa c-ikäistä junioria luistelemaan oikein jos häntä ei ole opetettu oikein herkkyyskausien aikana. Mielestäni nuorimpiin ikäluokkiin tarvittaisiin ainakin puolipäiväisiä ammattivalmentajia, jotka vastaisivat kerrallaan 3-4 ikäluokan oikeaoppisesta valmentamisesta ja toimisi näin myös muiden valmentajien mentorina.

Liiton koulutus on varsin hyvää, mutta pelkkä kirjatieto ei riitä. Pelikokemuksestakin toki on hyötyä, mutta mielestäni vuosien kokemus pelaajana ei automaattisesti tee sinusta hyvää valmentajaa. Sopiva määrä tietoutta, kokemusta ja paloa lajia ja valmentamista kohtaan takaa hyvän lopputuloksen. Miten paljon mitäkin on oikea määrä riippuukin sitten täysin valmentajasta itsestään. Itse toivoisin näkeväni aitioissa enemmän ikäisiäni koutseja, mieluummin vastuuvalmentajina mikäli vaan taidot periksi antaa.

 

[Fordél]

Maccelta paljon hyviä pointteja. Tosiaan tietotaito on se kaiken pohja. Miten sen sitten hankkii, on musta ihan toissijainen asia. Osa hankkii sen oman kokemuksen kautta, osa taas enemmän kirjan ja lajin seuraamisen kautta. Molemmat hyviä keinoja kunhan niihin sitten yhdistyy monta muuta ominaisuutta kuten terve intohimo lajia ja valmentamista kohtaan, ihmissuhdetaidot, aito halua työskennellä lapsien ja nuorten kanssa yms. Mielestäni iällä ei ole mitään merkitystä kuhan vain nuo ominaisuudet ovat kunnossa. Tietysti auktoriteetti on se mitä nuorilla valmentajilla ja ohjaajilla ei aina ole, mutta jos aitoa paloa hommaan löytyy niin ei tämäkään ole mikään este.

Eli summa summarum: kyllähän näitä nuoria lapsettomia kavereita kannattaa hankkia valmennusryhmään. Heidän motivaatio kun on itse valmentamisessa ja heidän kauttaa saadaan tuoreita ajatuksia lajin pariin.

 

[Spes patriae]

Olen itse juuri tyypillinen "Isävalmentaja" josta puhutaan. Lajitaustaa muutaman junnuvuoden verran ja sitten omien lasten kanssa luistelukouluun ja sitä kautta valmentamaan. Liiton kurssit ja onneksi todella hyvää henkilökohtaista opastusta seuran vastaavalta. Muutaman vuoden jälkeen kaveriksi pelaajataustainen "pojaton" ja toimiva työnjako. Katson seuran ja itseni onnistuneen työssä hyvin, mittarina tietenkin pelaajien kehitys.

Juuri näinhän sen pitää mennäkin. Näiden pojattomien junnuvalmentajien kanssa toivottavasti vältytään siltä kohtuuttomalta kritiikiltä jota isä-valmentajat joutuvat sietämään vanhempien suunnalta. Siinä ei nykyään ole mitään tolkkua, aina teet jotain väärin ja omat mussukat saavat liian vähän vastinetta rahalle! Mutta kun kysytään, niin itse ei ehditä harrastukseen mukaan. Oma valmentaja-kollegani totesi, kun tarjosin vastuuvalmentajan virkaa hänelle, että älä nyt hulluna pidä, ei suuremmin innosta tulla istumaan kiukaalle.

Silti, päivääkään en vaihtaisi, on ollut todella antoisaa nähdä ja saada vaikuttaa lasten ja nuorten kehitykseen. Ja oppia myös itse. Mutta suosittelen vain paksunahkaisille.

 

[Puolikaspakki]

Olen ollut juniorivalmentajana 10 vuotta, joista ensimmäiset juniori itsekin. Kokemusta on D-junnuista B-nuoriin, maakunnan luonnonjää-sarjasta B:n SM-sarjaan. Vaikkakin pidän parhaillaan välivuotta, tai kohta 2:sta sellaista, paikkaillen parisuhteeseen valmentamisen myötä tulleita rakosia, pidän itseäni kuitenkin junnuvalmentajana. Lapsia minulla ei ole.

Olen törmännyt tuohon "olet liian nuori" ja "ethän sä tästä voi mitään tajuta, kun sulla ei ole omia lapsia" kritiikkiin lähes joka vuosi, siinä missä Isä-valmentajat saavat puukkoa "omien suosimisesta". Eräänlainen muna-kana ongelmahan tuo taitaa olla.

Näiden vuosien aikana olen oppinut suunnattomasti. Isoin asia, jonka olen juuri viimeisinä vuosina oppinut on joukkueen vanhempien järjestäytyminen. Aiemmin kuvittelin vanhempien olevan eräänlainen lauma, jota voidaan käsitellä avoimuudella ja rehellisyydellä. Nyt olen oivaltanut, että kyseessä on itse asiassa ympyrä. Eräänlainen kehä, josta jokainen vanhempi etsii oman paikkansa. Tästä seuraa se, että vaikka tekisit valmentajana mitä tahansa, on siellä aina niitä, joille olet (ainakin heidän mielestään) kääntänyt selkäsi.

Tästä ehkä osuvampana esimerkkinä on tilanne edelliseltä aktiivikaudeltani, jossa ottelun jälkeen (kyseessä vanhemmat C-juniorit, valtakunnan tasoinen sarja) kaksi keskenään keskustellutta isää halusivat vaihtaa kanssani muutaman sanan, johon tietenkin suostuin. Ensimmäinen isä antoi minulle kritiikkiä liian agressiivisesta peluutuksesta ja siitä kuinka heikommat kaverit eivät saa tarpeeksi mahdollisuuksia. Keskustelimme asiasta muutaman minuutin toisen isän kuunnellessa vieressä.

Kun ensimmäisen isän tarve vuodattaa oli tyydytetty, oli toisen vuoro. Hän kritisoi valmennustyötäni otteluissa vedoten huonoihin tuloksiin ja siihen, että kentälliset oli rakennettu liian tasaisiksi, eikä peluutus ollut tarpeeksi agressiivista. Vain 30 sekuntia aiemmin päättynyt keskustelu liian kovasta peluutuksesta vielä mielessäni, vaati kohtuullista hermojen hallintaa jättää sanomatta ne ajatukset joita sillä hetkellä mielessä liikkui. Ajatus välivuodesta oli kypsynyt jo aiemmin ja tämä episodi sai minut entistä vakuuttuneemmaksi siitä, että olin tekemässä oikeaa ratkaisua.

Kohtuuttomalta kritiikiltä ei säästy kukaan, oli sitten Isä-valmentaja tai vain valmentaja, niin sanomista tulee teit niin tai näin. Tapa, jolla kritiikkiä voitaisiin kitkeä pois olisi muodostaa joukkueet ja ryhmät siten, että samaa asiaa tavoittelevat pantaisiin yhteen. Tämä tosin tarkoittaa pääsääntöisesti tasoryhmiä - ja sehän ei käy.

Ainahan joukkoon mahtuu niitäkin, joita toiminta miellyttää ja heiltä sitä positiivista palautetta tuleekin. Suomalaiseen malliin kun vain kuuluu, että hiljaisuus = positiivinen palaute ja kritiikki tuodaan esille kovaan ääneen. Niinhän se valitettavan usein on myös meillä valmentajilla ja tässä voimmekin näyttää esimerkkiä sekä pelaajille että vanhemmille.

Juniorivalmennuksessa on tietysti omat ongelmansa, katsoi asiaa sitten valmentajan, valmennettavan, vanhempien tai maajoukkueiden tuloksesta kiinnostuneiden silmin. Heille, jotka kovin voimakkaasti toimintaa kritisoivat, olen tavannut antaa paikallisen seuran valmennuspäällikön puhelinnumeron ja toivottaa tervetulleeksi seuraan. Vielä ei ole yhtään uutta valmentajaa tällä tavalla tullut, mutta olen vakuuttunut että jonkun saan vielä mukaan, ennen kuin minusta aika jättää.

 

[nollanolla]

Juniorivalmentajan yksi tärkeimmistä ominaisuuksista on halu mennä ja lähteä koulutukseen.
Kaikki kunnia niille isille,sedille,äideille ja muille jotka pyynteettömästi tekevät työtä lasten kanssa,mutta kuitenkin olen sitämieltä että,silloin kun on kyse nuorimmista ikäluokista,silloin heillä pitäisi olla mahdollisimman pätevät valmentajat.
On suunnattoman vaikea myöhemmin korjata niitä mahdollisia virheitä joita epäpätevä valmennus/opetus on saanut aikaan ensimmäisinä vuosina jääkiekkoilijan uralla.
Mielestäni myös ei kannata niin hirveästi kiinnittää huomiota esim. pelisysteemeihin ennen E-ikää samoin ei myöskään siihen että tuleeko oskarista pakki,hyökkääjä vai jokin muu.
Ei B-ikäinenkään vielä välttämättä osaa päättää millä paikalla haluaa pelata.

ps: Se henkilö joka keksi Nuoren Suomen ja että kaikki pelaa systeemin teki kyllä karhunpalveluksen tälle lajille ja se alkaa näkyä eri ikäluokkien maajoukkue menestyksessä.
Se ehkä toimii Tampereella,Turussa ja Kirkolla mutta ei pienillä paikkakunnilla joissa hädintuskin saadaan joukkue kasaan,ja koska näissä joukkueissa joudutaan menemään aina sen heikoimman pelaajan mukaan ja silloin nämä ns:lupaukset kärsivät siitä kohtuuttoman paljon.
Valmennuksen taso laskee koska nämä "harrastajat" eivät jaksa mennä sitä tahtia kuin tarve vaatisi.

Lopuksi vielä. Vanhemmat pysykää pois vaihtoaitiosta ja antakaa valmentajille työrauha,vanhemman tehtävä on noudattaa 3:n KKK:n ohjetta eli Kustanna,Kuljeta ja Kannusta

 

[Puolikaspakki]

Sen verta pitkään olen jäähelleja asuttanut, että en enää mene sanomaan mikä on valmentajalle tärkeintä tai mitä ei saa tai mitä pitää tehdä. On minulle joskus opastettu,m että kaikkien valmentajien pitäsi pelata shakkia, se kun kuulemma opettaa loogista ajattelua. Jokainen valmentaja tekee varmasti työnsä kuten parhaiten taitaa, enkä usko että kukaan joutuu valmentajaksi vasten tahtoaan, vaikkei siitä rahaa ruokaan asti saakaan.

Pelisysteemeistä, harjoittelusta, pelipaikoista, peluutuksesta ja kaikista muista tähän aiheeseen liittyvistä asioista minulla, kuten kaikilla muillakin, on omat ajatukseni. Niiden paremmuudesta, oikeellisuudesta kuin huonommuudestakaan ei ole olemassa todisteita. Jokainen toimintamalli on aina suhteessa sitä suorittavaan pelaajamateriaaliin ja ympäristöön muodostaen uniikin tapauksen, johon yksi yhteen jonkun toisen mallin käyttäminen ei sovellu.

Jos sellainen "yksi totuus", jolla jokaisesta holkkipolvesta tulisi ammattikiekkoilija, olisi olemassa, olisi se jo keksitty.

Mielestäni yksi 2000-luvun juniorivalmentajan suurimmista haasteista on nimenomaan vanhemmat. Valtaosalla heistä tuntuu olevan se käsitys, että on valmentajan tehtävä tehdä haluttomasta ja lahjattomasta velikullasta kiekkoilija. Ja jos tämä pojankoltiainen ei kiinnostu harjoittelusta eikä kehity, on valmentaja huono motivoimaan. Olisikin hienoa, jos jääkiekkoliitto järjestäisi vanhempain koulutusta, jossa muistutettaisiin, että valmentaja voi parhaimmillaankin antaa pelaajalle mahdollisuuden kehittyä, ei tehdä lapsesta ammattiurheilijaa. Samalla voisi ottaa esille, että pari tuntia muutamana iltana viikossa ei siirrä vastuuta kasvatuksesta vanhemmilta valmentajalle.

 

[Kelju K. Kojootti]

Hyviä pointteja otettu täällä esille. Olen tästä junnuvalmennuksesta pitkälti samaa mieltä kuin moni suomalainen huippuvalmentaja (Jalonen, Lehkonen yms.), jotka korostavat ammattitaitoisten valmentajien palkkaamista junnujoukkueisiin.

En osaa sanoa, mikä on tilanne muissa maissa, mutta Suomessa junnujen parissa on todella paljon "valmentajina" näitä isiä, joilla ei ole sen kummempaa kokemusta lajista kuin muutaman vuoden mukana olo kuskaamalla poikaa reeneihin ja sitten itse mukaan valmennukseen. Miten tällainen "valmentaja" voi opettaa junnulle esim. luistelutekniikkaa, kun hän itse joutuu nojaamaan mailaansa pysyäkseen pystyssä? Sama koskee muita jääkiekon taito-osa-alueita. En syytä näitä "valmentajia" mistään, koska he ovat toiminnassa usein mukana täysin ilman korvauksia ja heillä on kova halu olla toiminnassa mukana. Mutta ammattitaitoa ei pelkällä tahdolla korvata.

Junnuvalmennukseen pitäsi saada enemmän mukaan entisiä pelaajia, joille seurojen pitäisi sitten kustantaa näitä liiton koulutuksia. Oma kokemus lajista on mielestäni erittäin tärkeää valmentajalle. Siihen kun yhdistetään vielä riittävä määrä koulutusta + hyvät vuorovaikutustaidot niin on aika hyvä paketti kasassa.

 

[Salama15]

Ehdottoman hyvä ketjunavaus ja hyvää pohdiskelua useammalta kirjoittajalta!!

Itse olen koutsaillut junnuja pikkulapsista teineihin (sekä toisin päin) ja touhu on ollut todella antoisaa.

Oma ajatteluni tästä touhusta menee suunnilleen niin, että kun puhutaan ihan niistä pienimmistä junnuista (5-10 v.) niin kyseessä on vasta lasten liikuntaharrastus. Osa nappuloista ottaa jo tuossa iässä homman enemmän tosissaan kuin toiset, mutta fakta lienee ettei tuon ikäisistä lapsista voi kenestäkään sanoa kuka on se seuraava Saku, Kipperi tai Teemu? Edellytyksiä on toki toisilla enemmän kuin toisilla, mutta esim. voimakas kasvaminen sotkee motoriikan joksikin aikaa ja kaveri voi harrastuksen aloittaessaan olla muutenkin kroppansa hallinnan kanssa vaikeassa vaiheessa... Treenaamisessa on painotettava ihan perusjuttuja ja keskityttävä henkilökohtaisen taitotason kehittämiseen sekä ryhmässä toimimisen opetteluun. Monesti tässäkin ikäluokassa vaan ikävä kyllä näkee pelimenestykseen panostavia porukoita kun tavoitteet pitäisi olla ihan muualla => voisin väittää, että esim. A-junnujen SM-kulta on isompi juttu jos sitä vertaa menestymiseen G-junnujen Leijonaliigassa... nämä eivät tietty sulje toisiaan pois, mutta yleisellä tasolla liiallinen panostaminen pelaamisen kehittämiseen liian aikaisin vie aikaa henk.koht. taitojen kehittymiseltä.

Tultaessa ikävaiheeseen 10-14 v. oheisharjoittelu on hyvin tärkeää! Enkä nyt todellakaan tarkoita mitään punttijuttuja vaan puhtaasti "kovan kolmikon" treenaamista (ketteryys, tasapaino, koordinaatio) => tuossa iässä on noihin em. juttuihin se paljon puhuttu herkkyyskausi! Muuten treenaamisessa voidaan mennä hieman syvemmälle jääkiekkoon, mutta tässäkin vaiheessa tehtävä henk.koht. taitojen kehittäminen maksaa itsensä takaisin muutaman vuoden päästä. Pelatessa ja harjoiteltaessa voi alkaa laittamaan pelaajia ns. tasoryhmiin jotta touhusta tulee kaikkia osapuolia kehittävää toimintaa. Edelleenkin on tosin pidettävä huoli, että jokainen pelaaja pelaa yhtä paljon, pelattakoon sitten vaikka kahdella eri tasoisella joukkueella eri tasoisia vastustajia vastaan? En meinaan haluaisi tässä vaiheessa kyllästyttää ketään "tupinpureskeluun", koska vieläkään ei voi sanoa kenestä se huippupelaaja tulee...

Tultaessa ikäluokkaan 15-20 v. on kyseessä oltava jo täysipainoinen urheiluharrastus jossa lätkä edellä vedetään ympäri vuoden => treenataan kuten urheilijat treenaavat, syödään riittävästi & terveellisesti ja levätään tarpeeksi. Tuossa ikävaiheessa alkaa pelaajilla olla jo minäkäsityskin sillä tasolla, että esim. negatiivinen palaute otetaan vastaan muunakin kuin haukkumisena, joten se todellinen kehitys itsekritiikin kautta voi alkaa.

Tuon yllä olevan lisäksi olisi tietty tosi hieno juttu jos seuratasolla voitaisiin harrastaa jotain "pipolätkää" tjsp. koska kaikista ei kuitenkaan tule niitä huippuja ja 15-vuotiaan potkiminen pois yli puolet elämästään jatkuneesta harrastuksesta tuntuu aika julmalta...

Henk.koht. en ole oikeastaan koskaan törmännyt ihan mahdottomiin vanhempiin, mutta niitä "haasteellisia" on jokunen tielle osunut. Kokeneemman junnukoutsin ohje näihin tapauksiin on se, että jos vanhemmilla on jotain kritiikkiä valmentajaa kohtaan niin sen on kuljettava joukkueenjohtajan kautta. JoJo on mielestäni linkki valmennusjohdon ja vanhempien välillä ja hänen roolinsa junnujoukkueen toiminnassa on lähes yhtä tärkeä kuin valmentajien... Faktahan on ettei kaikkia voi miellyttää ja valmentajan on kuitenkin oltava oma aito itsensä toimiessaan lasten kanssa => feikki paistaa läpi jossain vaiheessa varmasti!

Kuten tuolla edellä on jo useampaan kertaan mainittu olisi Suomi-kiekon kannalta hyvä saada ex-pelureita mukaan junnuvalmennukseen ja onneksi tämä trendi on ollut viime aikoina lisääntymään päin; Espoossa kaukalon laidalla on nähty Nuutinen, Lehterä, Koivunen, Ikonen jne. ja Kirkkonummellakin on saatu Mestisjätkiä touhuun mukaan! Muistettava kuitenkin on, että "teknisesti" hyvä valmentaja ei välttämättä omaa sitä luonnetta jota lasten ja nuorten kanssa toimiminen ja onnistuminen vaatii.

Tulevaisuudessa toivoisin Suomessakin mentävän ns. Sveitsin malliin, jossa seuralla on päätoimisia junnuvalmentajia jotka vetävät esim. 3-4 joukkuetta joissa kussakin on omat vakio-apukoutsinsa. Kustannukset ja aikaresurssit jaetaan fiksusti ja homma on päätoimisen kaverin näpeissä varmasti paremmin kuin o.t.o:na toimivilla isäpapoilla jne.

Keskustelu jatkukoon...

 

[Glove]

Hienoa keskustelua arvon kollegat. Tai minähän olen tällä hetkellä entinen valmentaja; En vanhempien mielestä saanut joukkuetta pelaamaan tarpeeksi hyvin yhteen, kun painotin liikaa henkilökohtaisen taitotason kohentamiseen. Toinen näkemysero tuli sitten kesäharjoittelun määrästä, kaksi kertaa viikossa riittää huonokuntoisille C-junioreille. No, päätin sitten jättää joukkueen itseäni asiantuntevimpiin käsiin ja siirtyä takavasemmalle.

Varmaankin aika tuttu kuvio monelle valmentajalle, mutta miksi sitä tulosta pitää hakea melkeinpä hinnalla millä hyvänsä. Tuntuu, että vanhemmilla on semmoinen "heti mulle kaikki tänne nyt" -asenne, eikä pitkäjänteiseen pelaajan kehittämiseen ole minkäänlaisia mahdollisuuksia. Tulosta pitäisi saada aikaan heti, oli lähtötaso mikä tahansa. No, olen kyllä siinä asiassa samaan mieltä, että voittaminen on keskimäärin kivempaa kuin häviäminen. Mutta ainakin minulle on tärkeää myös tapa, jolla se voitto mahdollisesti saadaan.

 

[Fordél]

Hienoa keskustelua arvon kollegat. Tai minähän olen tällä hetkellä entinen valmentaja; En vanhempien mielestä saanut joukkuetta pelaamaan tarpeeksi hyvin yhteen, kun painotin liikaa henkilökohtaisen taitotason kohentamiseen. Toinen näkemysero tuli sitten kesäharjoittelun määrästä, kaksi kertaa viikossa riittää huonokuntoisille C-junioreille. No, päätin sitten jättää joukkueen itseäni asiantuntevimpiin käsiin ja siirtyä takavasemmalle.

Tässä on mun mielestä hyvä esimerkki siitä kuinka sen ei pitäisi mennä. Päätäntävalta ei pidä olla vanhemmilla vaan esimerkiksi päätökset valmentajan pätevyydestä tekee seuran valmennuspäällikkö, jolla osaaminen ja näkemys on aivan eri luokkaa. Valmentaja käy hänen kanssaan niitä keskusteluja valmennusmetodeista yms. Ja vanhemmat voivat toki hänelle asioista puhua, mutta sitten on valmennuspäällikön omassa harkinnassa, että kuinka suuren painoarvon hän niille puheille antaa.

Tällaisesta vanhempien huutoäänestysmentaliteetista pitäisi junnukiekossa päästä eroon ja panostettava entistä enemmän siihen osaamiseen myös junnuorganisaatioissa. Vanhempien valta loppuu siihen kun se junnu astuu sisään pukukoppiin. Sen jälkeen orkesteria johtaa valmennus. Tämä on kaikkien etu kun toiminnassa on selvät pelisäännöt.

 

[Salama15]

Vanhempien valta loppuu siihen kun se junnu astuu sisään pukukoppiin. Sen jälkeen orkesteria johtaa valmennus. Tämä on kaikkien etu kun toiminnassa on selvät pelisäännöt.

Vanha kunnon KKK pitäisi oikeasti saada vanhempien nuppiin:

Kustanna
Kuljeta
Kannusta

Oma näkemykseni on, että kaikissa eteenpäin pyrkivissä junnuorganisaatioissa pitäisi viimeistään poikittain pelaamisen loppuessa tulla joukkueeseen ulkopuolinen valmentaja ja isäpapat voivat jäädä apukoutseiksi / keräilemään kiekkoja!

 

[oka]

Tulevaisuudessa toivoisin Suomessakin mentävän ns. Sveitsin malliin, jossa seuralla on päätoimisia junnuvalmentajia jotka vetävät esim. 3-4 joukkuetta joissa kussakin on omat vakio-apukoutsinsa.

Tuo toteutuu jo tänään muutamassa pk-seudun seurassa, toivottavasti tulevaisuudessa useammassa.

Tuo vanhempien sekoilu valmennuksessa yms on enemmänkin pikkuseurojen toimintatapa kun ei ole osaavia henkilöitä saatavilla. Näissä ns suurseuroissa ja kasvattajaseuroissa homma on kunnossa ja osaksi sen takia ovatkin kärjessä D/C-junnuista lähtien.
Kääntäen, motivoitunut valmentaja toimii mielummin hyvässä organisaatiossa ja tässä sitä ollaan oravanpyörässä.

Kuinka paljon potenttiaalisia huippupelaajia "menetetään" pikkuseurojen osaamattomuuden takia ? Kaikki eivät suinkaa lähde suurseurojen try-outteihin, varsinkaan maakunnista.

 

[Fordél]

Kuinka paljon potenttiaalisia huippupelaajia "menetetään" pikkuseurojen osaamattomuuden takia ? Kaikki eivät suinkaa lähde suurseurojen try-outteihin, varsinkaan maakunnista.

Toisaalta pienissä seuroissa on omat vahvuutensakin. Jos löytyy osaava ja ammattitaitoinen valmentaja ja kun joskus pikkuseuroilla on harjoitteluolosuhteiden osalta asiat yllättävänkin hyvin (vähemmän kilpailua jääajoista yms.) niin sieltä voi nousta vaikka minkälaisia huippupelaajia.

 

[sidney]

Hyvä ketjunavaus!

Tarttuisin mielelläni edelleenkin tuohon ammttivalmentajien palkkaamiseen. Ei ainakaan täällä Kuopiossa ole emoseuralla, tässä tapauksessa Kalpa, mitään mahdollisuuksia maksaa palkkoja ammattilaisille. Tästä päästäänkin siihen, ettei varmuudella vanhemmilla ole innostusta maksaa sitä valmentajan palkkaa lasten kausi/kuukausimaksuissa. Eli homma toimii varsinkin nuorimmissa joukkueissa ihan tyystin vapaehtoisvoimin. Sekä tietenkin vanhempien kukkaron voimin.
Hankala yhtälö, ainakin minun ratkaistavaksi.
Onneksi meillä miltei kaikilla vetäjillä on edes se parjattu oma peliura takana. Vanhemmista, jotka kuitenkin haluavat olla mukana, on tehty huoltajia jne jne. Kaikille halukkaille on pyritty antamaan jokin mielekäs tehtävä, tämän KKK:n lisäksi.

Niin hienoa kuin ammattilaisten ruoriin saaminen olisikin, mistä rahoitus siihen? Ehdotuksia otetaan vastaan mieluusti. Eikä vain pelkästään savossa, luulen.

 

[oka]

Toisaalta pienissä seuroissa on omat vahvuutensakin. Jos löytyy osaava ja ammattitaitoinen valmentaja ja kun joskus pikkuseuroilla on harjoitteluolosuhteiden osalta asiat yllättävänkin hyvin (vähemmän kilpailua jääajoista yms.) niin sieltä voi nousta vaikka minkälaisia huippupelaajia.

Onhan tämä mahdollista, mutta harvinaisempaa. Ainakin menestyvillä pk-seudun junnujoukkueilla homma ei ole jään määrästä tai kellonajasta kiinni. Vähemmän hyville jää yleensä nämä lepakko-vuorot..

Kun vilkaisee mistä joukkueista Pohjola-leirin tai U16 pelaajat tulevat niin aika selvältähän tuo näyttää.
Lahjakas pelaaja tarvitsee kovaa kilpailua niin harjoituksisssa kuin otteluissakin ja tätä eivät monet pikkuseurat pysty tarjoamaan. Pelaaminen vuotta vanhemmissa on hyvä vaihtoehto, mikäli homma on laadukasta.

Toisaalta kykyjä menetetään myös liiallisen kilpailun ja aikaisen karsiutumisen (esim pienen koon takia) takia, mutta toisaalta hyvä pelaaja tarvitsee laadukkaat junnuvuodet... muna-kana.

meni OT:n puolelle.

 

[Salama15]

Toisaalta kykyjä menetetään myös liiallisen kilpailun ja aikaisen karsiutumisen (esim pienen koon takia) takia, mutta toisaalta hyvä pelaaja tarvitsee laadukkaat junnuvuodet... muna-kana.

Niin, tämähän se on se suurin ongelma noiden junnupelaajien kanssa => esim. tän vuoden MM-joukkueen kultapoika Phillu ei ole käsittääkseni (voin muistaa väärinkin) ollut ikinä nuorisomaajoukkueiden mukana ja näin taisi olla asia myös Karri Rämön kanssa. Missä vaiheessa voi nuoresta pelaajasta sanoa, notta "ei susta ole mihinkään"?

Loppujen lopuksi se taitaa olla vaan niin, että kun mennään ikäluokkaan 15+ homman ratkaisee hyvin pitkälti se intohimo / sisäinen palo tätä lajia kohtaan? Ei ole yksi eikä kaksi kaveria jotka ovat olleet ns. huippulupauksia, mutta valahtaneet viim. A-junnuissa ynnämuiksi ja lopettaneet => on vaan puuttunut se viimeinen tekemisen halu ja ei olla oltu valmiita tekemään niitä uhrauksia joita huippu-urheilu vaatii...

 

[oka]

Niin, tämähän se on se suurin ongelma noiden junnupelaajien kanssa => esim. tän vuoden MM-joukkueen kultapoika Phillu ei ole käsittääkseni (voin muistaa väärinkin) ollut ikinä nuorisomaajoukkueiden mukana ja näin taisi olla asia myös Karri Rämön kanssa.

Eihän tuo nuorisomj -valinta mitään takaa mutta näkeehän sen Antin vuosista että laatu-jengeissä on hommia tehty. Anttihan on EVUn kasvatteja josta muutama muukin hyvä pelimies tullut maailmalle.

Missä vaiheessa voi nuoresta pelaajasta sanoa, notta "ei susta ole mihinkään"?

Huippupelaaja tarvitsee lahjoja ja muistaakseni Sihvonen totesi UL:n "Torstain suorassa" että 14 v ikäisestä asiantuntija näkee lahjakkuuden tason. Onhan noita ei niin lahjakkaita mutta kovia harjoittelijota nähty..

 

[Spes patriae]

Laatu - intohimo

Pikkuseuran isävalmentajana on tullut paljonkin seurattua kylän mahtiseurojen junnujoukkueiden harjoittelua ja pelaamista. Ihan oppimismielessä. Kurssit on käyty isoissa seuroissa valmentavien kollegoiden kanssa. Ja selväksi on tullut mistä on kysymys.
Me voimme ja myös teemme pikkuseurassa ihan yhtä hyviä ja laadukkaita treenejä oheisineen, monesti jopa parempia, kuin isoissa seuroissa. Alueen pikkuseurojen ykkösjoukkueet ovat monesti urheilullisempia kuin mahtiseurojen kakkoset. Sen näkee vaikka sarjasijoituksista jos niitä pitää mittarina. Se missä pienet häviävät on juuri pelaajien laatu. Parhaat ja intohimoisimmat hakeutuvat, jos ei heti uran alussa, niin vuosien saatossa isoihin seuroihin. Syitä on monia, Liigaseuran status, usko parempaan toimintaan, vanhemmat.
Syy ja seuraus: kun treenaat parhaiden kanssa niin kehityt parhaaksi. Ja niinpä minäkin lähetän vuosittain parhaat poikani sinne. Se on intohimoisen pelaajan etu.