Mainos

Jukurit mediassa

  • 627 745
  • 2 627

Tuusa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit
Mielenkiinnosta kysyn kun ei ole nyt tullut seurattua, että minkä verran muut liigajengit on turuilla, toreilla ja eri tapahtumissa esillä esimerkiksi näin heinäkuussa?
Eihän pelaajia voi edes velvoittaa omatoimijaksolla (lomalla) mihinkään tapahtumiin. Se on ihan sopimusasioita.
 
KOLT

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Mielenkiinnosta kysyn kun ei ole nyt tullut seurattua, että minkä verran muut liigajengit on turuilla, toreilla ja eri tapahtumissa esillä esimerkiksi näin heinäkuussa?
No ainakin JYPin väkeä oli edustamassa kolme päivää tuossa juuri viime viikolla suomipopeilla. Oli muuten pelaajiakin morjestettavana, vaikka lomat päällä onkin. Yleensähän tuollaisiin tapahtumiin paikallisen joukkueen pelaajatkin löytää, eikä heitä tarvitse pakottaa mihinkään. Eikä tietenkään edes voi, kun omatoimiset päällä.

JYPillä ollut oma ständi suomipopeilla jo vuosia, että ei tuo nyt ihan uusi konsepti ole.
 
Miju

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit
Mielenkiinnosta kysyn kun ei ole nyt tullut seurattua, että minkä verran muut liigajengit on turuilla, toreilla ja eri tapahtumissa esillä esimerkiksi näin heinäkuussa?
Eikö nyt ole loma-aika? Eikö pelaajat ja toimistoväki ole nyt vuosilomalla kaikkialla. Toisaalta olisihan se erilainen lähestymistapa, jos joukkue lomailisi syyskuun.
 
erku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
Kyllä minustakin viime viikonlopun St-Michel -ravit tai tämän viikonlopun Summerfest olisivat ihan hyviä paikkoja Jukureille olla esillä. Hyvällä kesäfiiliksellä ja sopivassa maistissa ihmiset myös estottomammin kuluttavat rahaa, joten fanituotteiden, kausarien tai ottelulippujen myyntipotentiaali ei tuollaisissa massatapahtumissa ihan olematon ole.

Mutta kai siinäkin oma logiikkaansa sitten on, että kesä vietetään hiljaiseloa ja sitten syyskuussa Laakso ihmettelee mediassa, kuinka vähän on katsojia peleissä.
 
Hoki88

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit + Idän ihmeet

Ja mikä olisi tärkeintä; oltaisiin esillä ja läsnä.
 
Pelaajapuolella on vanha klassinen sanonta: Pelaajat tehdään kesällä

Kai tätä voisi toimistonpuolelle myös laventaa, pilke silmäkulmassa. Se, että pelaajat on omatoimijaksolla, ei tarkoita sitä että toimistolla ei asioiden eteen voisi tehdä mitään.

Faktahan on se että kesäkuukausina niitä euroja Etelä-Savossa taotaan, oli ala melkein mikä tahansa. Sopivilla täsmäiskuilla vaikkapa kesäkuntiin Puumalaan tai Mäntyharjulle, voisi olla hyväkin vaikutus. Tuskin huonoa tekisi Mikkelinkään suurtapahtumat. Enkä tarkoita tässä nyt Bauer-lippisten myyntiä vaan isompaa kuvaa. Sieltähän voisi napata vaikka se iso vonkale, itse ankkurisijoittaja. Oikein rohkea menisi Savonlinnan Oopperajuhlille.

Jos ei mitään koita, ei koskaan myöskään voita. Puhutaan kabineteissa koko maakunnan hankkeesta ja joukkueesta, mutta kentän ulkopuoliset teot ei oikein kohtaa. Jään odottamaan taas vesi kielellä Jukurien suurta spektaakkelia Stellaan elokuussa, lienee taas tulossa. Samat kaavat, sama lopputulos.
 
Hoki88

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit + Idän ihmeet
Mahtava kirjoitus @PowerPlay79 . Kaikkihan tämän näkee, harva uskaltaa myöntää että homma on juurikin näin.

Lomaillaan rauhassa ja sitten muutamassa viikossa yritetään, paino vahvasti sanalla yritetään, rakentaa brändi ja kiinnostavuus uudestaan. Sitten ihmetellään kun ei toiminta tuottanut mitään tulosta.

Ennen Stellan spektaakkelimaista tapahtumaa nähdään kuitenkin pelaajien kävely hallille, jos ollaan oltu kiltisti saadaan siihen oikein musiikki mukaan, boys are back in town.
 
Suosikkijoukkue
On vain Jukurit
Nyt täytyy sanoa, että lähden opposition (Hoki88:n) mukaan tässä asiassa. St Micheleissä olisi aika helppo pitää vaikka vain lauantaina Jukurit kioskia pystyssä. Talvella, jos Jukurit on jossain tapahtumassa mukana pelaajat on siellä aina 1-2h kerrallaan paikalla. Niin miks ei, nyt raveissakin voitaisiin olla samanlailla? Kun ne siellä kuitenkin on. Hyssyltä tämä tapahtuman järjestely veisi edellispäivän illasta pari tuntia, joltain toimistolaiselta pari puhelua, että lippu.fi tekee avoimen lipun myyntiin. Sitten tapahtumapäivänä henkilöt paikalle.

Tämä(kin) näkymättömyys taitaa juontaa aikaan, kun RD oli täällä ekan kerran. Jo silloin opeteltiin tapa ettei pelaajat kauheasti esillä olleet. Ja Laaksohan pelasi tuolloin, joten nyt toimarina on hyvä jatkaa tätä perinnettä.
 
Rännipakki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit
Talvella, jos Jukurit on jossain tapahtumassa mukana pelaajat on siellä aina 1-2h kerrallaan paikalla. Niin miks ei, nyt raveissakin voitaisiin olla samanlailla
Syy miksi pelaajia ei nähdä kesällä näissä tapahtumissa on se, että heillä on nyt viraallisesti loma jolloin pelaajia ei voi velvoittaa tulemaan seuran tapahtumaan. Vapaaehtoisesti he tietenkin saavat tulla, mutta melko harva viettää edes lomaansa Mikkelissä.

Sen sijaan olen kyllä vahvasti sitä mieltä, että toimiston väen tulisi olla paikalla näissä tapahtumissa, vaikka olisikin loma. Heidän tehtävänsä on tehdä sitä myyntityötä ihmisten seassa. Mikkelissä harvoin nähdään kerralla näin paljon ihmisiä samassa paikassa, joten nyt olisi ollut paras aika tehdä sitä myyntiä. Olen varma, että raveissa käy sellasta väkeä, joita voisi kiinnostaa osallistua osakeantiin. Tapahtumaan toimiston väen kaveriksi oltaisiin myös voitu pyytää Esp:n väkeä.
 
teroz

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, KPU, Eno Jets & Jan Lundell
Epäilen kovasti että raveissa löytyisi osakeantiin lähtijöitä. Sen sijaan siellä voisi kaupata osuuksia ravihevosiin.

Päinvastoin - joku isommin voittanut voisi siinä huumassa yhden osakkeen ottaa tuliaisiksi mukaan ja muutenkin näkyvyys on aina kannattavaa ottaa. Ja tässä on varmasti jokaisella seuralla parannettavaa.
 
Kausarimies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit
Joku suuremman voiton saaja toki kaljoissaan voisi osakkeita kirjata, ei yhtä kun minimimäärä on kymmenen. Sen verran olen nuorempana raveissakin käynyt, että luulen tuon 500 euroa päätyvän seuraavien lähtöjen totoon todennäköisemmin.
 
Wilzu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Charlestown Chiefs
No niin, nyt on sitten jokaisella oman elämänsä viestintäalan asiantuntijalla ns. tuhannen taalan paikka!

Hoki88

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit + Idän ihmeet
No niin, nyt on sitten jokaisella oman elämänsä viestintäalan asiantuntijalla ns. tuhannen taalan paikka!

Huonoimpaan mahdolliseen saumaan osui tämä.

Onnistuisiko osan työtehtävien ulkoistaminen.
 
Tuusa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit
No niin, nyt on sitten jokaisella oman elämänsä viestintäalan asiantuntijalla ns. tuhannen taalan paikka!

Toivottavasti löytyy joku lätkäilmaa (heimoilmaa) hengittävä innokas tekijä. Onhan tuo helkkarin hyvä näytönpaikka tulevaisuutta ajatellen jollekin.
 
Miju

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit
No niin, nyt on sitten jokaisella oman elämänsä viestintäalan asiantuntijalla ns. tuhannen taalan paikka!

Täällä foorumilla tuntuu olevan osalla porukkaa täydelliset tiedot ja taidot tehtävään. Nyt näyttämään miten pitää toimia!
 
Hoki88

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit + Idän ihmeet
Täällä foorumilla tuntuu olevan osalla porukkaa täydelliset tiedot ja taidot tehtävään. Nyt näyttämään miten pitää toimia!
Täältä foorumiltahan ne ideat useaan asiaan onkin otettu käytäntöön jo monen kauden ajan, joten Yhteystiedot osiosta tulisikin löytyä Jatkoaika-foorumi Jukurit palsta. Palkanmaksu hyväntekeväisyyteen on vaan tietääkseni unohtunut.
 
Hoki88

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit + Idän ihmeet
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös