Mainos

Jukurit mediassa

  • 627 851
  • 2 627

Jape

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit
Petrus Palmu oli Karjalaisen haastattelussa. Kertoo muun muassa sen, että Olli Jokinen oli se, joka miehen Mikkeliin houkutteli.
Kertoo kyllä siitä että Jokisen kyvykkyyteen pelaajistossa todella uskotaan. Mikkelissä ja seuran fanina tämä usko ja luottamus on lähestulkoon itsestään selvää, mutta täysin Mikkelin ulkopuolelta (ilman mitään tunnesiteitä) tuleville pelaajille se voi hippasen olla hakusessa.

Toivottavasti The Päällikkö Jokinen joukkoineen on saanut jo luotua sellaisen imperiumin Mikkeliin, että myös se puuttuva kentällinen saadaan helposti houkuteltua Kalevankankaan pururadoille jukuripäät rinnassa kirmaamaan. Kokoonpanon täydentäminen lienee loppuosalla, sillä ekaan harkkapeliin on aikaa alle kolme viikkoa.
 
Suosikkijoukkue
Jukurit, SaPKo, Dallas Stars
Treenipäiväkirja osa 2 ja Jani Tuppurainen. Peukku näille!


Tämäkin oli mielestäni oikein mainio video, jonka katsoin mielenkiinnolla loppuun saakka. Tuli Allukin tämän myötä paljon tutummaksi, ja tuntuu tämän perusteella olevan oikein hyvä tyyppi. Videolta myös näkee hyvin sen, miksi ura edelleen jatkuu, eli jaksaa tehdä kurinalaisesti kaiken oikein niin harjoittelun, ravinnon, levon ja kehonhuollon suhteen. Immonen ja Palmukin ovat mukana useasti, ja hyvä meininki näyttää kavereilla olevan.

Hienoa että koko kolmikko Tuppurainen-Immonen-Palmu pelaa nyt meillä!
 

Tuusa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit

Hoki88

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit + Idän ihmeet
n. 15 min Antti Laakson haastattelu. Kuuntelusuositus!

Ohhoh, pelaajabudjetti (ainakin ilmoitettu) sama kuin edellisillä kausilla. Joko on liksat laskeneet aivan helvetisti tai muihin joukkueisiin siirtyneille maksettu melko mukavat summat läpsyttelystä - siellä on agentit saaneet lypsettyä hyvät dollarit kyllä seuralta.

Laaksolla mielestäni ihan hyviä ajatuksia tuosta että hän ei sinänsä stressiä ota urheilullisesta menestymisestä - se on muiden hommaa, toisaalta vastaa kokonaisuudesta kuitenkin sitten loppupeleissä. Melko varovaista kommentointia tosin tulevan kauden tavoitteista mutta tämä hyväksyttäköön vallitsevasta tilanteesta johtuen.
 

Tuusa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit

Mandoliino

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit

Sieltä yksi mielipide Jukurien valmennuksesta.

Olipa typerä kirjoitus. Jotenkin sellainen ”nyt joku tekee jotain eri tavalla ja etenkin kun se on Jukurit, sen täytyy olla typerää”. Ehkäpä ne Viima Hockeyn tyypit tuovat jotain sellaista erikoisosaamista mukaan toimintaan, mitä ei kannata tai et vain pysty palkkaamaan organisaatioon kokopäiväiseksi. Tämähän on yritysmaailmassa ihan normaalia, että tietty ydinosaaminen ostetaan omaksi ja erityisosaaminen ostetaan ulkoa ja näin pidetään ydinorganisaatio kustannustehokkaana. Se on aika vanhanaikainen näkökulma tänä päivänä, että joku osaaminen pitää joko palkata vakituiseksi tai sitten ei käytetä ollenkaan.

Ja sitten tämä ”mitä sitten kun Jokinen lähtee?”…No mitäpä jos mietittäisiin nyt sitä kun Jokinen on Jukureissa ja seurataan mielenkiinnolla mitä tästä tulee. Varmaan monen muunkin joukkueen osalta voidaan kysellä tulevista vuosista tyyliin ”mitä sitten kun..”.

Olisi mielenkiintoista kuulla tältä tyypiltä, että jos Jukureiden nykytekeminen ei ole sitä mitä pitäisi tehdä (= pelaajien yksilöllinen kehitys, nuorien pelaajien eteenpäinvienti, erikoisosaamisen ostaminen ulkoa, Jokisen kokemuksen ja vetovoiman hyödyntäminen, kokeneiden liiga-pelaajien hankkiminen) niin mitä pitäisi tehdä?
 

Hoki88

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit + Idän ihmeet
Ja sitten tämä ”mitä sitten kun Jokinen lähtee?”…No mitäpä jos mietittäisiin nyt sitä kun Jokinen on Jukureissa ja seurataan mielenkiinnolla mitä tästä tulee. Varmaan monen muunkin joukkueen osalta voidaan kysellä tulevista vuosista tyyliin ”mitä sitten kun..”.
Aina kun joku ensimmäisenä tekee tai kokeilee jotain uutta niin löytyy kritisoijia ja epäiljöitä ennen kuin asiaa ollaan saatu koeponnistettua, mutta ilman sinikeltaisia laseja luettuna niin en kyllä kokenut tuota suoranaiseksi hyökkäykseksi Jukureita kohtaan. Toimittaja esitti myös mielestäni ihan valideja kysymyksiä että miksi näin asioita tehdään jne.

Jutun kirjoittajalla on kyllä toisaalta ihyviäkin pointteja ja yksi on tuo jälkeen Jokinen-aikakausi. Lähtökohtana, esim Viitikon haastattelut, olisi luoda Mikkeliin jotain pysyvää Liiga-seuran muodossa. Nyt ollaan käytännössä aloitettu aina uusi projekti lähes jokaisen kauden - valmentajan - ja toimarin jälkeen. Karrikoidusti sanoen juurikaan mitään pysyvää ei ole vielä saatu tehtyä. Nyt siis tämän projektin jälkeen saattaa käydä samalla tavalla jos / kun koko kööri siirtyy muualle valmentamaan, käytännössä koko rakennettu kulttuuri on mahdollista hävitä sen siliän tien ovesta ulos - jonka jälkeen taas aloitetaan alusta.
 
Jutun kirjoittajalla on kyllä toisaalta ihyviäkin pointteja ja yksi on tuo jälkeen Jokinen-aikakausi. Lähtökohtana, esim Viitikon haastattelut, olisi luoda Mikkeliin jotain pysyvää Liiga-seuran muodossa. Nyt ollaan käytännössä aloitettu aina uusi projekti lähes jokaisen kauden - valmentajan - ja toimarin jälkeen. Karrikoidusti sanoen juurikaan mitään pysyvää ei ole vielä saatu tehtyä. Nyt siis tämän projektin jälkeen saattaa käydä samalla tavalla jos / kun koko kööri siirtyy muualle valmentamaan, käytännössä koko rakennettu kulttuuri on mahdollista hävitä sen siliän tien ovesta ulos - jonka jälkeen taas aloitetaan alusta.

Juuri näin. Kyllä tuossa jutussa osittain oltiin ihan ytimessäkin. Kun tietyt valmennukselliset asiat on ulkoistettu Viimalle niin mikä on esim. Krivokrasovin tehtäväkenttä ja rooli? Mitkä on eväät Viimalla silloin jos ei kaukalossa kuljekaan? Vedetäänkö silloin viivoja vai laitetaan lisää rautaa tankoon?

Viimalle tämä on tietysti iso näytönpaikka; jos menee putkeen niin saattaa kyselyitä tulla muualtakin, jos menee vihkoon niin kivikkoinen tie seuroihin.
 

Tuusa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit
Nyt siis tämän projektin jälkeen saattaa käydä samalla tavalla jos / kun koko kööri siirtyy muualle valmentamaan, käytännössä koko rakennettu kulttuuri on mahdollista hävitä sen siliän tien ovesta ulos - jonka jälkeen taas aloitetaan alusta.

Eikös tämä tilanne nyt ole jokaisessa seurassa? Kovin pitkiä pestejä valmentajille ei kukaan nykyään tee. Jokisella taisi olla 2+1 sopimus. Tuokin on jo pitkä nykymittapuulla. Jotenkin minusta on nyt ylireagointia miettiä asioita "aikaan OJ:n jälkeen". Saatais nyt edes tää eka kausi alkuun..
 

MENTALSPORT

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport
Eikös tämä tilanne nyt ole jokaisessa seurassa? Kovin pitkiä pestejä valmentajille ei kukaan nykyään tee. Jokisella taisi olla 2+1 sopimus. Tuokin on jo pitkä nykymittapuulla. Jotenkin minusta on nyt ylireagointia miettiä asioita "aikaan OJ:n jälkeen". Saatais nyt edes tää eka kausi alkuun..
Alkuperäinen kirjoittaja taisi tarkoittaa sitä, kun teillä vaihtuu toimistollakin se porukka käsittääkseni aika tiuhaan.
 

Hoki88

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit + Idän ihmeet
Eikös tämä tilanne nyt ole jokaisessa seurassa? Kovin pitkiä pestejä valmentajille ei kukaan nykyään tee. Jokisella taisi olla 2+1 sopimus. Tuokin on jo pitkä nykymittapuulla. Jotenkin minusta on nyt ylireagointia miettiä asioita "aikaan OJ:n jälkeen". Saatais nyt edes tää eka kausi alkuun..
Kyllä on, mutta jonkinnäköinen identiteetti, historia, hiljainen tieto yms yms aina säilyy vaikka päävalmentaja vaihtuu kun sinne jää apuvalmentajia, toimiston väkeä, johtajia jne. mitä nyt ei meillä valitettavasti ole tapahtunut. Viiman kehittämät pelaajat vaihtavat seuraa ja heidän saama oppi menee siinä mukana. Seuran sisältä katoaa aina siis se tietotaito mitä on muutamassa vuodessa ehtinyt kehittyä ja kertyä pahimmassa tapauksessa - hallitus sentään säilyy (tai no sekin on ruvennut rakoilemaan), kuka tällaisessa tilanteessa sitten "perehdyttää" ja kenet ja millä saadaan se Heimo-henki säilymään koko toiminnassa mukaanlukien kaikki osa-alueet.

Mestis-aikojen Jukurihenki ja meno on tyystin poissa tällä hetkellä. Jotta saadaan hyvä kulttuuri, saaga, rakenettua niin onnistumisien tulisi seurata toisiaan sekä sen saman tietyn juonen säilyä siellä taustalla. Nyt on kaukaa haettu mutta jos dj hallilla vaihtaisi tyyliään joka erä tai vaikka joka kausi täysin toiseen laitaan niin kuka siinä perässä kestäisi mitä homma on miehiään, mutta kun kehitys ja muutos tapahtuisi määrätietoisesti - suunnitelmallisesti niin koko ajan mentäisiin eteenpäin ja kestäisi nykyaikaisena. (Toimituksellinen huomio, dj on onneksi pysynyt remmissä mukana niin siltä osin tietää mitä tuutista aina tulee).

Mutta, kolikolla on aina kääntöpuolensa. Jos, kun ja tietenkin tämä tyyli rakentaa joukkuetta, valmentaa jne lähtee toimimaan ja hallituskin pitää ne kengänkärjet lattiassa vaikka häviöitä tulisikin tässä voisi olla taas se uuden alku.
 

Hoki88

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit + Idän ihmeet
Juuri näin. Kyllä tuossa jutussa osittain oltiin ihan ytimessäkin. Kun tietyt valmennukselliset asiat on ulkoistettu Viimalle niin mikä on esim. Krivokrasovin tehtäväkenttä ja rooli? Mitkä on eväät Viimalla silloin jos ei kaukalossa kuljekaan? Vedetäänkö silloin viivoja vai laitetaan lisää rautaa tankoon?

Viimalle tämä on tietysti iso näytönpaikka; jos menee putkeen niin saattaa kyselyitä tulla muualtakin, jos menee vihkoon niin kivikkoinen tie seuroihin.
Tuo on muuten myös hyvä mietintö, onko Viima siis nyt koko kauden mukana kehittämässä pelaajia, luulisi että on mutta en ainakaan muista lukeneeni mistään.
 

Hoki88

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit + Idän ihmeet
Toimittajien tehtävä isossa osassa mediaa on herättää keskustelua, reaktioita, kaivaa lokaa, tuoda esille ihmeellisyyksiä ja välillä kirjoittaa vähän rivien välistäkin. Ei oteta asioita aina niin vakavasti.
 
Itseäni ei tuossa ärsyttänyt se kritiikki, vaan että taustatyö juttua varten oli mielestäni tehty ikään kuin juosten kustuna.

Otetaan nyt ihan tuo jutun pääpointtina ollut kysymys:

Ehkä olennainen kysymys on miksi? Miksi tuodaan ulkopuolinen valmennusfirma tekemään työtä, jonka tekemiseen seuraan on jo palkattu valmentajia?

Tähänkin olisi löytynyt ainakin jonkinlainen vastaus 28.4.2021 Urheilulehdessä julkaistussa Jokisen haastattelussa, jossa Olli ja Viiman perustajiin kuuluva Mikko Saarni kertovat seuraavaa:

- Olemme tehneet paljon töitä sen kanssa, että pystymme tekemään tämän mallin niin, että se toimii joukkueessa. Teemme tämän yhdessä seuran kanssa. Pystymme yhdessä luomaan Jukureihin ympäristön, josta pelaajan on mahdollisuus edetä eteenpäin. Arjen ja tekemisen pitää olla sillä tasolla, että se riittää korkeammalle tasolle. Tuskin kukaan on lyönyt tavoitteeksi pelata uraansa Jukureissa tai muussa liigajoukkueessa. Lähtökohta on, että siitä mennään kirkkaampiin valoihin, Saarni visioi.

Jukurien mallissa päävalmentajalle annetaan työrauha ja aikaa keskittyä joukkueen valmentamiseen sekä pelaajien kanssa toimimiseen, kun heidän yksilöllinen kehittämisensä ulkoistetaan osin.

- Olli osoitti akatemiassa potentiaalia valmentajana siinä, että häntä oikeasti kiinnostaa tuntea pelaajat myös ihmisinä. Se vie aikaa. Sen ajan vapauttamiseksi pitää löytää erilaisia keinoja, Saarni sanoo.

Saarni näkee, että nykyaikainen valmennusryhmä tarvitsee riittävästi tietotaitoa joka alalta, jotta asioita voi perustella silloin, kun on sen paikka esimerkiksi pelaajien motivoinnissa. Jukureissa saman sateenvarjon alle on tuotu useita spesifin alan osaajia, kuten fysiikkavalmentaja Jouni Viitanen ja taitovalmentaja Iiro Mäntylä.

- Riittäisikö minulla pohjat tehdä fysiikkaohjelmat ja pyörittää koko show'ta Mikkelissä? Ihan varmasti. Olisiko se niin hyvä kuin nyt Viiman kanssa? Ei todellakaan. Siinä, mitä minä tiedän ja mitä he Viimassa tietävät on, 60-70 pinnan ero, Jokinen vertaa.

- Kaikki on suunniteltu niin, että pelikauden aikaan pelaajien vireystila, fysiikka ja pääkoppa ovat sillä mallilla, että pelaajat pystyvät joka päivä toimimaan satasella.


Tuloksia pääsemme tietysti arvioimaan vasta myöhemmin, mutta tuossa nyt oli kuitenkin vastausta tuon yllä mainitun jutun perimmäiseen kysymykseen miksi näin toimitaan. Sitä voidaan totta kai pohtia onko pidemmällä tähtäimellä valinta järkevä vai ei ja mitä sitten käy, kun Jokinen joskus seurasta poistuu.

Tuon jutun syyllistävää kirjoitustyyliä en kuitenkaan ymmärrä, varsinkaan kun kirjoittaja ei tosiaan selvästikään ole hirveästi taustatyötä tehnyt. Mielipiteitä saa olla ja kritiikkiä esittää, mutta ne pitäisi myös pystyä perustelemaan muutenkin kuin sillä, että musta tuntuu siltä.
 
Kun katsoo Viiman henkilöstöä niin siellä on listoilla eräänä mielenkiintoisena nimenä SaPKon pääkäskyttäjä Eronen tittelillä Skills Concept Specialist, lieneekö käynyt Jukureita koutsaamassa

Edit: On siellä näköjään Harkimonkin jälkikasvua samalla tittelillä
 

Hoki88

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit + Idän ihmeet
Kun katsoo Viiman henkilöstöä niin siellä on listoilla eräänä mielenkiintoisena nimenä SaPKon pääkäskyttäjä Eronen tittelillä Skills Concept Specialist, lieneekö käynyt Jukureita koutsaamassa

Edit: On siellä näköjään Harkimonkin jälkikasvua samalla tittelillä
Somen mukaan Jukureiden parissa taisi muutama henkilö Viimasta pyöriä mukana, Erosta ei tainnut näkyä.
 

Takasuora

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit,Jokerit,Manse PP
Vielä tuohon Viimaan palatakseni niin tämähän on juuri se harjoittelumuoto jonka avulla Jukurit pystyy mahdollisesti kaventamaan eroa muihin seuroihin eli yksilön taitojen kehittäminen. Pelikirja on riittänyt käytännössä aina ja uskon että riittää OJ:llakin joten pelin ja pelikirjan sisällä tapahtuvat yksilöiden tekemät valinnat liittyen kiekolliseen taitoon,luisteluvoimaan/taitoon sekä puolustuspelitaitoihin ratkaisevat usein pelejä. Jääkiekkohan on 90% 1vs1 erilaisia kamppailutilanteita. Harjoittelemalla ihmisten eli Viiman alaisuudessa jotka on alan spesifistejä niin luulisi taitojen ja tilanneymmärryksien kehittyvän.
 

kharon

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tps
Somen mukaan Jukureiden parissa taisi muutama henkilö Viimasta pyöriä mukana, Erosta ei tainnut näkyä

Oli Eronenkin siellä ollut kesällä Jukureille jäitä vetämässä muutamana päivänä. Ei noissa varmaan ihmeitä tehdä, mutta kummasti siitä on aina apua, kun jotain tiettyä osa-aluetta kehitetään ja siinä on joku opastamassa vierellä
 

Tuusa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit
Puolivahingossa löysin todella mielenkiintoisen kirjoituksen viime keväältä Jukurien ex-tj Tuomas Muotkalta. Tumella on jutussa hyviä näkökantoja esim. joukkuemääriin liigassa, karsintoihin ja paljon muuhun. Kannattaa lukea ihan ajatuksella.

 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös