Jukurit kaudella 2016–2017

  • 242 939
  • 912

teroz

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, KPU, Eno Jets & Jan Lundell
Ohessa näkökulma Mikkelistä Jukureiden julkaisuun:

Hyvä nippuhan sieltä tuli


Sanoisin, että tuo on jo hieman sokeroitu versio tilanteesta. Mutta mielipiteihän saa olla ja paperi on vain sitä paperia - kuten todettu.

Linkki johtaa Länsi-Savon sivuille blogikirjoitukseen.
 

PataJaska

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, sympatiat HPK ja Kiekko-Espoo
Ohessa näkökulma Mikkelistä Jukureiden julkaisuun:

Hyvä nippuhan sieltä tuli


Sanoisin, että tuo on jo hieman sokeroitu versio tilanteesta. Mutta mielipiteihän saa olla ja paperi on vain sitä paperia - kuten todettu.

Linkki johtaa Länsi-Savon sivuille blogikirjoitukseen.

No sokeroitu ja sokeroitu.. positiivisen kautta totta kai odotetusti mennään. Ei minkään maakunnan ykköslehti voisi kirjoittaa, etenkään liiganousun hetkellä, että "kyllä tulee kyyti olemaan kylmää", vaikka sellainen tilanne pelättävissä olisikin.. ja jätetään nyt optio auki, että Jukurit pärjää ensi kaudella odotuksiin nähden paremmin
 

eriatarka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Kappas, juuri eilen pohdin, että milloinkohan Jukurien keskusteluosio siirretään täällä Liigan puolelle.

Näin Lukko-kannattajan vinkkelistä mielenkiintoinen ryhmä, kun joukkueessa on neljä hyökkääjää ja kolme puolustajaa, jotka pelasivat viime kaudella Lukossa sekä tietysti Dufva penkin takana. Oma sukuni on äidin puolelta Mikkelistä eli pienet sympatiat Liigan uudelle tulokkaalle.
 

tres11

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaasan Sprot
Henritius on jäänyt kaiken keskustelun ulkopuolelle. Vakuuttavat pisteet viime kaudella Mestiksessä ja nyt oikea näytönpaikka miten isommalla vastuulla liigassa kulkee.Olisi ollut hyvin todennäköisesti junnujen mm-kultaa vuonna 2011 ilman ikävää loukkaantumista.
Mä veikkaan että tässä on Jukureiden yllättäjä ensi kaudelle. Itse olisin aikoinaan pitänyt Henritiuksen ja päästänyt Rekosen menemään. Henritius kuitenkin väläytteli välillä että sieltä voi ihan tehojakin löytyä, mutta tämä jää nähtäväksi että kuinka väärässä sitä tulee tässä asiassa oltua... En usko mihinkään todella koviin tehoihin mutta voi tehdä ihan mukiinmenevät pisteet jos saa vastuuta.
 
Viimeksi muokattu:

Gameson

Jäsen
Monesti kiekkoa seuraavat ihmiset eivät ymmärrä, että jääkiekossa rakennetaan joukkueita, sitä rakennetaan joukkueeksi, ei yksilöiden johtamaksi armeijaksi.

Tuo joukkue kaipaa tosin vielä varmaa maalintekijää, mutta tuossa joukkueessa on kuitenkin nuoria pelaajia, joilla on näkymiä kehittyä. Täytyy myös muistaa se, että nuoret pelaajat voivat mennä kaudessa tai kesässä todella kovia steppejä eteenpäin, jos mietitään vaikka Ville Hussoa, joka tuli elämäntaparemontin turvin liigan yhdeksi parhaimmista ja tasaisimmista maalivahdeista.

Muistan vuosi sitten samaan aikaan, kun KooKoo julkaisi mm. Malisen, Järvenpään, Hyvärisen ja Vallinin sopimukset. Ennen kautta joukkue lytättiin täysin, mutta se osoitti kuuluvansa liigaan vaikeiden harjoitusotteluiden jälkeen.

Sen vuoksi onkin hyvin mielenkiintoista, että jo huhtikuussa ennen lopullista joukkuetta Jukurit on lytätty monien papereissa. Mielestäni melko fiksusti rakennettu joukkue, vaikka siitä vielä puuttuukin muutama kärkihyökkääjä.
 

paraspelaaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit
Gamesonin näkemykselle amen! On loistojuttu, että Kerttulan Mestis-vuosien ajattelulle (ei OSTETA nimiä vaan TEHDÄÄN niitä) on saatu jatketta. Itse ajattelin Dufvan raahaavan tänne pelkästään laskusuunnassa olevia ratsuja, mutta selvä Kerttulan aikojen malli on joukkueen rakennuksessa ollut, eikä muuhun varaa olisikaan. Ei kannata maksaa nimestä, kannattaa maksaa käyttämättömästä potentiaalista.

Mainittu Henritius on hyvä esimerkki tästä. Oli Suomen top-30 hyökkääjälupaus, mutta loukkaantumiset pysäytti etenemisen. Kaksi vuotta sitten se lähti uudelleen käyntiin ja Jukurit hyötyy. Tintti tulee olemaan jo ensi kaudella erittäin kova.
 

Wiljami

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, sympatiaa muuhun Savoon ja Kaakonkulmalle
Jotain jos niiltä parilta kärkivahvistukselta (kuten olettaisi saapuvan) saa toivoa, niin raitin puolella voisvat pitää mailaa. Tällä hetkellä joukkueessa ainoastaan Piitulais-Jeppe ja nuorempi Karalahti raitin pelaajia ja tämän luulisi olevan jonkun tasoinen puute pelivariaatioita pähkäiltäessä.
 

Ratikka

Jäsen
Suosikkijoukkue
TUPLAMESTARIT 2021 & Red wings & Stevie Y
Pitänee tulla katsomaan ainakin Lukkomatsit Mikkeliin. Itsekin Mikkelissä useamman vuoden asunut ja Jukuripelejä tuli käytyä katsomassa 2003-2005 kausilla useampi.

Ja tietenkin tuo lukkolisä Jukurijoukkueessa lisää mielenkiintoa.

Tervetuloa liigaan.
 

Steus

Jäsen
Pienen pureskelun jälkeen uskaltaa tännekin jo kirjoittaa oman näkemyksensä. Nippu on parempi kuin täällä on kirjoiteltu. Varoituksen sana: vertailen aika paljon KooKoohon, joka tuli osittain samoista lähtökohdista.

MV: Rajaniemi pelaa 45 peliä ja joku laina 14 peliä ja Norja piirtää laukaisukarttoja koko kauden osoitettuaan tasonsa riittämättömäksi harjoituskaudella ja yhdessa runkkismatsissa.

Pakisto: MKoivisto tulee puolustuksessa tekemään varmasti hyviä tehoja, mutta muuten koko pakisto on suht tasaista massaa. Verrokki KooKoollakin oli Blegissä koirankopitettu O'Connor ja Mestis-Lehtonen, joista revittiin kovat tehot - Jukureilla on muutamia vastaavanlaisia pelaajia. Puolustusosaaminen on pelisysteemistä kiinni.

Hyökkäys: Keskipalkki ja alakentät on ihan riittävässä kunnossa, mutta kärkiosaaminen puuttuu täysin. Piitulainen, Koivisto ja Asplund kasvattavat pistesaldoaan minuuttien myötä, mutta samalla miinuksia kertyy tehotilaston puolelle vinhaa vauhtia. Jukurit tulee KooKoon tapaan olemaan paljon kiekolla puolustamisen, keskustan tukkimisen ja hyvän ylivoiman varassa, sillä motarin maalintekokisoihin ei keltasinisellä mopolla ole todellakaan mitään asiaa. Joku Miika Roine saattaa hyvinkin vetää kolmoskentän suojatuilla minuuteilla ja ylivoimalla +20 pinnaa, mutta en usko hänen nousevan "oikeaksi" tehomieheksi. Topi Nättisellä löytyy varmasti nälkää. Jukuri-leirissä saa vain toivoa ehjää kautta Topille. Alakentät on hyvässä kunnossa ja alivoimalle löytyy miehiä. Leveys ja kärki uupuu, mutta Mikkelin suunnalla on varmasti Suomen kustannustehokkain tutka jo päällä ja etsii avainpaikoille maailman parhaita ja halvimpia miehiä. Sentteriosasto on potentiaalinen ja laadukas, mutta helvetin kapea ja en usko Asplundin jaksavan vääntää koko kautta 20min/peli ehjänä. Mitenkä paljon pelimerkkejä ihanasti julkisuudessa jatkuvasti paistattelevalla Toivakan klaanilla oikein löytyy taskusta? KooKoo hankki kauden aikana Eklundin ja Haatajan, jotka olivat juuri sitä mitä (työniminä) Jukuritkin nyt kaipaa.

Yleisesti: Jukurit on yhä HMV. Olli Sipiläinen tuo hienoa osaamista neloskenttään ja Koivisto on nostellut joskus kannua Mikkelissä, mutta eihän noilla nimillä nyt myydä yhden ainoaa irtolippua, saatikka kausaria. KooKoon nipusta löytyi Green, Malinen ja Vallin kovina NIMINÄ, joita kannatti tulla katsomaan vähän kauempaakin. Ossi-Petteri Grönholm lupasi bussillisen kotkalaisia joka matsiin, mutta istui puolet kaudesta katsomossa. Toivotaan Jukureiden puolipaikallisten pieksamäkisten ja mäntyharjulaisten tuovan ainakin yhden traktorikuorman joka peliin vähän kauempaakin. KalPa-JYP, KooKoo-SaiPa, Lahti on pariton, mutta vailla kytköstä tai historiaa Jukureihin. En keksi yhdestäkään jengistä kunnon paikallisvastustajaa Jukureille. KooKoo on minusta ykkösvaihtoehto, mutta sekin tulee todennäköisesti panostamaan yksittäisen vastustajan markkinoinnissa eniten SaiPaan, sillä sieltä on jo suht isot näytöt esim. junamatkan muodossa. Mikkelistä tuli finaalisarjojen aikanaan parhaimmillaan joku 300 päätä ja nekin 70-vuotiaita absolutistimummoja. Joku Jukuri-pelaaja joskus kertasi Mikkelin finaalejen kolkkoa tunnelmaa KooKoon mestaruuskaudelta. Oli ollut aavemaista luistella puolityhjään halliin finaaleissa. Jos finaalitkaan ei kiinnosta, niin mikä sitten? Toistan: Jukurit on HMV. Sitten on vielä Sarvisclub... no joo.

Toimiston puolelle hankittiin kahden markan Tami, Joni Vesalainen, jonka säkätys ja show-meininki tulee varmasti vetoamaan mikkeliläisiin olkihattuihin. Yksittäiset tapahtumat ovat varmasti markkina-arvoltaan ja väkimäärältään hyvää luokkaa. Miten monta yksittäisenä tapahtumana kiinnostavaa ottelua Jukuri-koneista jaksaa järjestää ja miten usein nukkuva puolue jaksaa herätä näihin? Viime kaudella peleissä ei vieläkään käynyt ketään, mutta silloin Jukurit olikin välikauden ainoa isomman kaliiberin joukkue ja sarjan voittaja oli kaikille selvillä jo huhtikuussa 2015. Nouseeko yleisökeskiarvo ihan pystysuorassa piikissä nyt +2.700:aan? Ei. Joku 2.500 voisi olla lähempänä oikeaa. Aitiomyynti oli ainakin toissakaudella täyttöasteeltaan muistaakseni jopa 90 % luokkaa, mutta sillä tuskin paikkaillaan yleisötuloja, vaan eiköhän se pysy budjetoituna yritysmyynnin puolelle(?) Sitten on tietysti Mr. "-200.000e yhden miehen konsulttifirmassa", eli Harri Tammiruusu, tekemässä yritysmyyntiä. Ostaisitko tältä mieheltä käytetyn auton tai vakuutuksen? En minäkään. Tuomisesta vahvaa plussaa, viestinnässä on heti alkanut hyvä pöhinä!

Summaus: Jukurit tulee KooKoon tapaan viemään jonkin verran otteluita jatkoajalle yksinkertaisesti sillä, että vastustajan lataus on jäänyt vajaaksi kokoonpanoja katsoessa. Osa voitoista tulee toki myös varmasti omien onnistumisten kautta ja eipä tuo kokoonpano nyt niin kauhean paljon jää esimerkiksi HPK:n julkistamasta, etteikö tasaisia pelejä voisi olla luvassa materiaalinkin puolesta. Kärkimateriaali on kapea tai jopa olematon, enkä keksikään tuosta nipusta ketään tekemään niitä "kovia maaleja" otteluiden lopussa tai vähämaalisten pelien alkuun. Joukkue on kuitenkin monen kaverin osalta potentiaalinen ja joku Kalliola tai Hietanen saattaa hyvinkin pelata itsensä yllättävänkin kovaan kauteen. Tuolla nipulla en missään nimessä lähtisi ajattelemaan tätä kautta, vaan kahden vuoden projektia, jossa ensimmäisellä katsotaan ketkä pysyy vauhdissa ja ketkä joutaa muualle. Osittain samaan tyyliin Sport veti pari ensimmäistä kauttaan. Jukurit tulee olemaan viimeinen ja yleisömäärät eivät pääse tavoitteeseen. Tästäkin huolimatta Jukurit tulee ottamaan kovia päänahkoja kotona ja vieraissa ja Jukuri-fanit saavat koko kauden lukea siitä kuinka se toinen jengi pelasi kaikkien aikojen paskimman pelinsä.

En osaa edes tekohymy naamalla valehdellen toivottaa Jukureille hyvää kautta, mutta pidän koko pakettia mainettaan parempana. Lupaan myös käydä kerran kaudessa Mikkelissä peliä katsomassa.
 

Rolf Paski

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Raittiuslegioona & FC Kraak
Osa voitoista tulee toki myös varmasti omien onnistumisten kautta ja eipä tuo kokoonpano nyt niin kauhean paljon jää esimerkiksi HPK:n julkistamasta, etteikö tasaisia pelejä voisi olla luvassa materiaalinkin puolesta. .

Kerho-ketjussa pyörii parastaa aikaa spekulaatio ja huhumylly kuumana huomisen joukkueen julkaisutilaisuuden tulevasti annista, mutta sinulla näyttää olevan jo HPK joukkue tiedossa. Ei ilmeisesti hirveesti kannata meidän odotella jos lähellä Jukureiden tasoa ollaan ...
 

cottonmouth

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo & Philadelphia Flyers

Mielestäni erittäin realistinen odotusarvio Jukurien ensi kaudesta.

Jukurien tämän hetken rosteri on todella keskikertainen, jopa vaisu, mutta kyllä mikkeliläisillä on saumat välttää viimeinen sija, jos onnistuu todella hyvin kärkihankinnoissa. Olettaen, että sellaisia vielä tulee. KooKoon kauden pelasti se, että muutoin vastaavan tasapaksun rosterin lisäksi pystyttiin naaraamaan koko Liigan kotimainen top-3 sentteri (Malinen), top-5 ulkkarihyökkääjä (Green) ja pakeista esiin nousivat toiseksi eniten maaleja pommittanut Lehtonen ja seitsemänneksi eniten pisteitä tehnyt O'Connor. Tähän päälle vielä kesken kauden reagointi Haatajan ja Eklundin hankintojen osalta, koska muutoin KooKoo olisi kyntänyt todella pahasti. Suurimmaksi eroksi Mestis-aikaan ja Mestis-rosteriin paljastui se, että Liiga-puolella "yhtenäinen joukkue" on oletusarvo, mutta sen päälle on vain pakko löytyä ne ratkaisijat tai käy todella kylmät. Ei kovin yllättäen Malisen, Greenin, Haatajan, Lehtosen ja O'Connorin lisäksi kukaan KooKoon jengistä ei pystynyt 15 pistettä parempaan saldoon. Kiekkotaitavat Mestis-tähdet Rajala, Rinkinen, Guttig ja Julkunen osoittautuivat kukin Liigassa enemmän tai vähemmän, yleensä enemmän, paperiksi.

Nuo kärkihankinnat näkyivät peliesitystensä lisäksi myös suoraan KooKoon tulobudjetissä, koska nyt pudotuspelipaikasta taisteltiin aivan loppuun saakka ja se toi KooKoolle valtavasti tuloja, ei vain uskottavuutta, siihen nähden, että peli olisi jouduttu lyömään lekkeriksi aikaisemmin. Liiga itsessään kiinnostaa tiettyyn pisteeseen asti, mutta Kouvolassakin näkyi heti katsomossa mm. alkuvuoden notkahdus, joka lopulta vei pudotuspeliunelman. Tässäkin mielessä näkisin, että Jukurien kannattaa hakea jopa hienoisella riskillä vielä niitä muutamaa timanttia ja näin se varmasti myös tekee.

Dufvalla nimenomaan on kokemusta aiemmalta erittäin menestyksekkäältä Mikkelin ajalta, kuinka keskiverto porukasta saadaan yhtenäinen, erittäin sitoutunut ja yhteen hiileen puhaltava joukkue.

Tämä on kyllä sellainen klassinen sokea piste, joka kannattaa oikoa Mestis-puolta seuraamattomille Liiga-kannattajille heti näin alkuun, koska kyllähän Jukurit oli Dufvan aikana (pl. ensimmäinen kausi) aina jo lähtökohtaisesti sarjan suosikkeja kauden alussa, rosteri kilpailukykyinen ja top-3 sarjan palkoissa eli on jotenkin hassua puhua jostain "ryystyistä rikkauksiin"-saduista. Se ei poista Dufvan menestystä, mutta mielenkiintoista nähdä miten mukahassuttelija selviää kerrankin oikeasti keskinkertaisella pelaajistolla.
 

t.m.a.l

Jäsen
Suosikkijoukkue
SPORT
1,1 miljoonaa oli pelaajabudjetiksi kyllä hienoinen pettymys. Oletin jotenkin edes likimain samojen lukemien hätyyttelyä kuin KooKoo ja Sport avauskausillaan. En kyllä itse ymmärrä, millä Vaasassa saatiin kesällä 2014 koottua niin murheellinen nippu puolellatoista miljoonalla. Siihen nähden nyt julkaistu 1,1 miljoonan jukurirunko on käytettyyn summaan nähden jopa helvetin hyvä, vaikka koko summa olisi jo käytetty. Toimistoa ei siis parane tästä haukkua.

Eiköhän Uimalakki & co kepitä tämänkin nipun ainakin jumbosijaa paremmaksi.

Niin vielä muistutukseksi, että Vaasan Sport sai tietää nousustaan joskus keväällä, ja aikaa pelaajien hankkimiseen tyhjiltä markkinoilta oli pala kevättä ja kesä.

Joten ei se nyt sinänsä ole mikään ihme, että oli heikohko nippu kasassa, vaikkakin oli mukana mm. Bertrand, Fleury, Generous, Toivonen. Eli ei pelkkää paskaa kuitenkaan, vaan ihan oikeita nimiäkin oli mukana.

Mitä tulee Jukurien tilanteeseen on ihan päivänselvää, että Jukurit tekee oikein lähteä mahdoliisimman pienellä budjetilla "tutustumaan" liigavauhtiin. Tällä tavoin hallitaan riskejä, opitaan tietämään todelliset tulot ja menot jne. Menestystä kun kuitenkaan ei ole niin realistista odottaa ekalla kaudella, joten olisi ihan puhdasta typeryyttä lähteä laput silmillä vetämään heti vituiksi koko homma. Fiksua ja pitkäjänteistä toimintaaha tämä on.
 
Suosikkijoukkue
KK
Mitä tulee Jukurien tilanteeseen on ihan päivänselvää, että Jukurit tekee oikein lähteä mahdoliisimman pienellä budjetilla "tutustumaan" liigavauhtiin. Tällä tavoin hallitaan riskejä, opitaan tietämään todelliset tulot ja menot jne. Menestystä kun kuitenkaan ei ole niin realistista odottaa ekalla kaudella, joten olisi ihan puhdasta typeryyttä lähteä laput silmillä vetämään heti vituiksi koko homma. Fiksua ja pitkäjänteistä toimintaaha tämä on.
Tervetuloa "talouden ehdoilla Liigaan". Toivon ja haluan uskoa, että tuolla jengillä, vaikka sinne tulisi Zaborski, että Jukurit taistelevat sijoista 15.-12.. Aika kevyin rosterin ja voihan se olla, että Media-seksikäs Jukuri-toimistolla on vielä aasi hihassa. Kohta sieltä tulee joku tai muutama pelaaja, jo(t)ka puhuttaa pitkään.
 
Sitä on ihan turha kuvitella että Dufvan johtama Jukurit olisi ensi kaudella mikään heittopussi. Tosin Keni Karalahden hankintaa en voi käsittää. Kyse on kuitenkin jo 24- vuotiaasta pelaajasta jonka aiemmat seurat ovat Keuruun Pallo ja HC Vissy.
 

HUMPPAJUGEND

Jäsen
Suosikkijoukkue
Uus-Lavolan Peli-Pojat
Niin vielä muistutukseksi, että Vaasan Sport sai tietää nousustaan joskus keväällä, ja aikaa pelaajien hankkimiseen tyhjiltä markkinoilta oli pala kevättä ja kesä.

Joten ei se nyt sinänsä ole mikään ihme, että oli heikohko nippu kasassa, vaikkakin oli mukana mm. Bertrand, Fleury, Generous, Toivonen. Eli ei pelkkää paskaa kuitenkaan, vaan ihan oikeita nimiäkin oli mukana.
Kyllä minä tuon muistan. Suurin osa pelaajista oli lähtökohtaisesti liian suuressa roolissa aiempaan nähden. Silti nähtiin yksilötasolla paikoin loistaviakin onnistumisia, jotka tuohon ylle ansiokkaasti listasit. Ihmettelinkin vain, miten moiseen ennakolta hajuttomaan ja tasapaksuun massaan saatiin uppoamaan 1,5 miljoonaa. Onneksi teilläkin on nykyään (oli jo viime kaudella) oikeasti uskottava Liiga-joukkue. Ei ole hyvää mainosta kellekään, jos joka viikko nähdään joku tiedossa ollut kylvetys. Ja tähän ei nyt lasketa kaakon derbyjä. ;)
 

ahal

Jäsen
Kyllä minä tuon muistan. Suurin osa pelaajista oli lähtökohtaisesti liian suuressa roolissa aiempaan nähden. Silti nähtiin yksilötasolla paikoin loistaviakin onnistumisia, jotka tuohon ylle ansiokkaasti listasit. Ihmettelinkin vain, miten moiseen ennakolta hajuttomaan ja tasapaksuun massaan saatiin uppoamaan 1,5 miljoonaa.
Eikös siellä ollut tunnettu teksti-tv-skoutti Virmanen kasaamassa joukkuetta... Narreissa jo tottui käsittelemään miljoonia, niin tietäähän ne vaikeudet hahmottaa suuria lukuja. Tai pieniä.
 

Zaari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Niin vielä muistutukseksi, että Vaasan Sport sai tietää nousustaan joskus keväällä, ja aikaa pelaajien hankkimiseen tyhjiltä markkinoilta oli pala kevättä ja kesä.
Tämä on paskapuhetta, jonka tiedän faktana. Se että kiekkoihmiset sen uskoo tuntuu kummalliselta. Sport tiesi nousustaan huomattavasti "auditointia" aiemmin.
 

Zaari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Monesti kiekkoa seuraavat ihmiset eivät ymmärrä, että jääkiekossa rakennetaan joukkueita, sitä rakennetaan joukkueeksi, ei yksilöiden johtamaksi armeijaksi.
Tämän saman saa lukea aina muutaman pohjalle veikatun joukkueen faneilta, myös meidän. Tosiasia on kuitenkin että ne yksilöt muodostavat sen joukkueen ja ovat taitotasollaan joko nostamassa sijoituksia tai laskemassa. Huonommat yksilöt laskevat sijoituksia.
 

Gameson

Jäsen
Tämän saman saa lukea aina muutaman pohjalle veikatun joukkueen faneilta, myös meidän.
Yksilöitä totta kai tarvitaan, mutta tarkoitan lähinnä sitä, että mielestäni on hyvä, ettei nousijajoukkueet osta liikaa "valmiita" pelaajia, vaan sellaisia, jotka voivat nousta liigatason ratkaisijoiksi.

KooKoon joukkueessa monet pelaajat saivat isoa roolia, kuten Mikko Lehtonen ja se näkyi heti ensimmäisen kauden aikana.

Totta kai tuo joukkue kaipaa muutamaa kärkihyökkääjää, mutta on turha lähteä heti lyttäämään, kun eletään huhtikuuta. Ei suomalainen jääkiekko kehity sillä, että tänne ostetaan valmiita yksilöitä liikaa ulkomailta. Meidän pitää pystyä kehittämään myös omista pelaajistamme huipputason liigapelaajia. Niitä ei tule, jos ei saa vastuuta ja peliaikaa.

Kun mietitään Malisia, Asplundeja ja muita, niin tarinat ovat aika hienoja. Mestis-tason kärkihyökkääjästä Liigan tuloksentekijäksi. Väitän, että myös pelaajat Jukureissa tulee kehittymään runsain harppauksin. Muun muassa Roineella ja Tallbergilla on paljon potentiaalia nousta yli 35 pisteen pelaajiksi.
 

snake70

Jäsen
Suosikkijoukkue
Boston Bruins
Tässä eilen tarkkailin tuota Jukurien julkaisemaa pelaaja listaa tarkemmin kuluneen kauden osalta, miten miehet on pelanneet. ja johonkin blogi kirjoitukseen jossa mainittiin ihan hyvä nipun saivat, tähän voisi pistää jatkokysymyksen verrattaessa mihin? Nippu olisi hyvä jos lähtee pelamaan mestistä mutta liigaan en sanoisi ihan hyväksi. Jos katsotaan mitä 1,1milj saa aikaiseksi niin siihenkin verrattaen ihan tasainen nippu pelaajia, sen varmasti ymmärtää kaikki että silloin siellä ei pelaa 200-350 tuhannen euron pelaajia. Tässä minusta tuleekin se oleellinen kysymys ja se järkevyys liigan laajennuksen suhteen, itse toivon ja oletan että tällaisilla laajennuksilla on tarkoitus nostaa joukkue jolla on resurssit rakentaa tietyn tason joukkue eikä se että teillä nyt on vähemmän rahaa niin rakentakaa omille resusseille paras mahdollinen ja katsotaan mihin se riittää.
Itseä yllätti kuienkin liiga otteluiden määrässä kokemus ja kuinka monella pelaajalla on kuitenkin otteluita pääsarja tasolla, viidellä pelaajalla ei ole kokemusta pääsarjasta ja näistä yhdellä ei edes mestis kokemusta tätä peilaten ei ihan mikään untuvikko joukkue ole. joten jotain hajua pelaajilla pitäisi olla liiga vauhdista ja mitä tulevan pitää. Mutta jos taas mennään katsomaan tehtyjä pisteitä tai pakeille tärkeää +/- tilastoa niin rupeaa oleaan karunpaa luettavaa. Marko Kauppinen on omassa ylhäisessä yksinäisyydessään yli 800 liigaottelun ja lähes 300 pisteen saldollaan (284) joten jos pelaa ehjän kauden niin mahdollisuuksien rajoissa on rikkoa tuo rajapyykki, mutta jotenkin en ihan usko kuitenkaan 16 piesteen kauteen enää. ura on menossa kovaa vauhtia alaspäin, tähän perustan JYP, Tappara, KalPa jossa pelasi viimeiseksi niin ei ollut oikein tulosyksikössä, tosin siellä ei tullut yv aikaa pätkääkään. jukureissa se voi olla mahdollisuuksien rajoisa. Miika koivisto onkin sitte se toinen pakk noin 200 liigaottelun osaamisella mikä on päässyt +/- tilastossa urallaan plussalle +12 saldollaan. joten yllätyksiä tuolla pitää tapahtua. se on totta että joku ottaa isompaa roolia ja kehitys edistyy joten paljon minä laitan Valtteri Hietasen varaa mitä saa aikaiseksi kun peliaika paranee rooli kasvaa.
Hyökkäykseen kun menee niin siellähän nyt ei mitään pistelinkoa ole, Turo Asplund on selkeä ykkönen, Lukossa sai kuitenkin touhuta kärjen takana joten ei tarvinnut kantaa paineita kuten Mikkelissä tulee katseet kääntymään hänen huutomerkin kanssa, Muutenhan miehetä on noin 15 pisteen kavereita ja alaketjujen hemmoja, tosin pisteet tule kasvamaan kun jotkut pääsee ylempiin ketjuihin ja tulee YV aikaa, Totuushan tulee olemaan että vastuja pitää kiekkoa (vallan välinettä) enemmän kuin Jukurit niin kuinka paljon vastaiskuista pystyy rokottamaan, ja kuinka hyväksi erikoispelaaminen saadaan, paljon on kysymys merkkejä.

Itseä jäi vähän harmittamaan tuo joukkue siinä mielessä, mitään ns ykköskorin kaveria en uskonutkaan mutta todella lupaavia nuoria ei tullut yhtään kerättiin kuitenkin vähän varman päälle tuota joukkuetta. Olisi odottanut jotain JYP tyylistä miten he täydensivät joukkuetta, mitä sinne nyt on mennyt 4-5 ex Blues pelaajaa ja nuoria viimeisimpänä tää Urho Vaakanainen, jotain tällaisia hakuja itse toivon Dufvalta ja kumppaneilta, Tai onhan tuolla se yksi Jokeri junnu (mutta voihan näitä olla siellä mainostetussa katselmuksessa)
 

paraspelaaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit
Tässä minusta tuleekin se oleellinen kysymys ja se järkevyys liigan laajennuksen suhteen, itse toivon ja oletan että tällaisilla laajennuksilla on tarkoitus nostaa joukkue jolla on resurssit rakentaa tietyn tason joukkue eikä se että teillä nyt on vähemmän rahaa niin rakentakaa omille resusseille paras mahdollinen ja katsotaan mihin se riittää.
Tämä kysymys on ihan järkevä, mutta se nyt ei tähän Jukurien joukkueeseen liity millään tavalla. Keskustelu Liiga Oy:n(liigaseurojen) ylimielisyydestä pitäisi käydä siihen kuuluvilla foorumeilla(ei pelkästään Jatkiksella) perin pohjin, jotta tämä suomalaisen jääkiekon näivettyminen saataisiin loppumaan. Nyt Liiga halusi Mestiksestä kasvattajasarjan, ja silloin Liigalla on mielestäni suorastaan moraalinen velvollisuus huolehtia, että Mestiksen ainoat 100% kilpailulliset seurat (Sport, KooKoo, Jukurit) pääsevät jatkamaan kilpailullista toimintaansa. Näin on nyt tehty, ja siitä en haluaisi kuulla enää sanaakaan Jukurien joukkueen kausiketjussa. Tämä on Liigaseurojen vika, ei taannoisten nousijoiden. Kaiken lisäksi on pienoinen argumenttivirhe vedota "liian huonoon joukkueeseen". Jos Liiga olisi ollut auki (kuten sen pitäisi) ja Jukurit olisi noussut pelaamalla, olisi nousijajoukkue mitä todennäköisimmin vielä paljon nyt julkistettua vaatimattomampi.

Jos tänne vielä eksyy Liigajoukkueen kannattajia kritisoimaan Jukurien joukkuetta agendanaan Jukurien noston tarpeellisuus, kehottaisin
a) kirjoittamaan sinänsä tärkeästä aiheesta oikeaan ketjuun
b) katsomaan oman seuran(Liiga Oy:n osakkaan) ja sitä kautta koko tämän kultapossukerhon toimintaa. Sitä, miten nämä järjestelmät on pelaajakehityksen ja ikuisesti kasvavan liiketoiminnan toivossa ryssitty. Järjestelmä tulee kaatumaan omaan mahdottomuuteensa ja parin kolmen vuoden päästä joukkueita alkaa tippumaan, pelaamalla. Divariin putoaa 1-5 joukkuetta, mukana "alkuperäisiä kultapossukerholaisia". Tämä vaatii sen, että Liigan(=seurojen) ylimielisyys ja ahneus murretaan. Jos joukkueita kuitenkin on tämän parin vuoden jaksollekin yksinkertaisesti liikaa, niin Mestiksessä on kyllä paikka avoinna. Sinne vaan kuka haluaa. Jukurit tuskin jaksaa vaivautua, kun jotenkin tuntuu että tuo Mestis-romantiikka on jo täällä nähty.
 

tres11

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaasan Sprot
Mitä enemmän tuota teidän kasattua rosteria tutkailee niin sitä enemmän tulee fiilis että hyvä rosteri on saatu budejettiin nähden kasaan, itse asiassa todella hyvä ainakin sentteriosaston ja maalivahtiosaston suhteen. Pakisto ja laituriosasto ehkä kaipailevat jotain vahvistuksia, mutta kyllä melkoisen moni peluri mahtuisi meikäläisen Sportiin pelaamaan.
 

Jomppa75

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit
Vähän samat fiilikset kuin tuossa yllä. Alkuun tosiaan oli vähän semmonen fiilis, että niinjoo, mutta tuo alkaa avautumaan kuitenkin ihan asialliseksi kokoonpanoksi. Ja aika odotusten mukaiseksi myös. Vaikka nimet oli jo aika hyvin tiedossa ennen julkistusta ja siinä hetkessä ajatus oli,että ihan kohtuujoukkue on tulossa, niin siltikin joukkueen julkaisun jälkeen päällimmäinen tunne oli hienoinen pettymys. Kai sitä alitajuisesti toivoi kuitenkin niitä nimiukkoja ja jo paperille kovempaa mustetta. Mutta kuten sanottu, kyllä tuo alkaa näyttää kuitenkin vallan kohtuulliselta, nimenomaan budjettiin suhteuttuna. Eiköhän tästä jotakin synny, hyvääkin.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös