Meinasin kirjoittaa tämän jo tuohon Sport-Jukurit-otteluketjuun, mutta pukkaan sen nyt tänne. Ja paremmin sen nyt tähän sopii, kun täällä pohdiskellaan tätä pelityyliä.
Mun näkemys on se, että joukkueet on oppinut Jukureiden pelitapaa. Se on yksinkertainen ja ”ei muuntautuva”. Materiaaliltaan heikommat joukkueet vielä jyrätään, mutta samanvertaisten kanssa homma käy vaikeamaksi mitä pidemmälle ajassa mennään.
Syynä tähän on Risto! Lukekaa eteenpäin, älkää tyrmätkö vielä. Risto on suuri persoona ja ego. Selkeä joukkueensa johtaja, jonka näkemyksiä tuskin Jukurileirissä kyseenalaistetaan. Ja miksi kyseenalaistettaisi? Onhan Dufva luotsannut joukkueen kolmeen mestaruuteen.
Mä näen Jukureiden pelityylin perustuvan viisikkopuolustukseen, joka pyrkii muuntautumaan nopeasti hyökkäykseksi. Hyvin liikkuva puolustus pysäyttää usein vastustajan jo omalle siniviivalle, josta näppärästi liikkuva viisikko usein ampaisee nopeaan hyökkäykseen. Siinä tapauksessa, jossa vastustaja pääsee ryhmittymään kunnolla Jukurit on ongelmissa. Järvinen, Kovanen ja Korhonen olivat vielä muutama vuosi sitten semmoisia tekijöitä, jotka loihtivat huonommastakin tilanteesta loistoavauksen. Usein nämä jampat pomputtivat ihmeellisiä pomppuja hyökkäyssiniselle, johon nopea hyökkäys ehti. Nyt ei ole enää samaa taitoa takalinjoilla.
Jos aiemmin syyllistin Ristoa niin nyt tulee paukku: Risto on yksinkertainen! Tai yksinkertainen on ehkä väärä sana, toinen voisi olla ylimielinen, jonka voi sijoittaa sen tueksi. Risto uskoo vähän liikaa omaan pelityyliinsä. Se on toiminut loistavasti, sitä en kiellä, mutta esimerkiksi pelit omaa suosikkiani vastaan, Sportia ovat osoittaneet, että arki on kohtaamassa myös Jukurileiriä.
Risto on ajanut omaa pelityyliään sisään niin voimalla, että Jukurit ei pysty muuntautumaan. Tai eivät halua, tai eivät osaa. Riston karvaus-pelisysteemi, jota joukkue usein käyttää, kun on tappiolla tai tasatilanteessa on silminnähden vanhanaikainen. Nykykiekossa avainasemassa on tilanteeseen mukautuminen. Karvataanko syvältä vai ei? Onko kiekko puolustuksella hallussa? Kannattaako iskeä? Nämä kaikki kuuluu nykyjääkiekkoon. Vähän sama kuin alivoimalla. Neliöstä ei saa irrota ellei tiedä, että saa kiekon pois tai häirittyä seuraavaa syöttöä.
Se, että Jukurit karvaa päättömästi joka päätykiekkonsa jälkeen on helppo ennakoida ja syöttää kahville. Jukurit on tällä kaudella kaksi peliä Vaasassa hävinnyt nimenomaan taktisesti. Risto huutaa vaihtoaitiossa: Painetta, painetta! Ja jätkät hakkaa kiekkoa päätyyn, vaikka Sport-puolustus makaa jo valmiiksi b-pisteiden tasolla. Kiekkoa hakataan päätyyn siksi, kun Risto on niin sanonut. Syöttö vauhdissa olevalle miehelle siniviivalle, niin joukkue kävelisi maalintekotilanteeseen aika helposti. Puolustava joukkue odottaa jo sitä päätykiekkoa. Eli Jukurit ei osaa lukea tilannetta, aukeavia mahdollisuuksia. Ja minä väitän, että se johtuu Ristosta. Pelikuri on niin kova, että siitä ei uskalleta poiketa.
Sama näkyy hyökkäyspäässä. Jukurit välttää virheitä ja paikkoja joista voi tulla virheitä. Alueelle ajon jälkeen ei koskaan näe poikittaissyöttöä ellei se onnistu ihan varmasti. Miksi? Poikittaissyöttö on riski. Puolustava joukkue oppii tähän, mahdollisuudet hyökkäyksessä vähenee. Muutenkin munattomat ja riskittömät ratkaisut tekee hyökkäyksestä ennalta arvattavan. Ennen pitkää sen oppii. Tiukat pelit kääntyy voitoksi nimenomaan tuolla riskin otolla. Väitän, että Sport on voittanut nimenomaan sen takia (taktisen kypsyyden lisäksi) tällä kaudella, että sillä on juonikkaampi (ehkä jopa taitavampi) hyökkäys ja se ei ole niin ennalta arvattava kuin Jukureiden.
Mutta riittää parjaus. Kaikki kunnia Dufvalle ja Jukureille, kolme mestaruutta putkeen on kova juttu. Omasta mielestä vaan alkaa tuntua, että tämä tie on kuljettu loppuun ja onhan tämä kausi jo ollut tiukempi, vaikka kärjessä olette.