Mainos

Jukurien talous

  • 396 186
  • 1 466

Tuusa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit
Länkkärin jutussa vähän laajemmin.

"Sijoittajien kanssa on käyty alustavia keskusteluja, mutta kaikki on ehdollista yhtiökokouksen päätökselle. Kiinnostusta osakeantiin on olemassa sekä nykyisillä omistajilla että ulkopuolisilla, Tikka kertoo."

Eihän sitä tiedä, jos vaikka...

"– Hänellä oli hyviä visioita seuran kehittämiseksi ja hänen resursseillaan moni niistä olisi voinut toteutua. Tietysti vaihtovelkakirjalainan kautta hän voi milloin tahansa palata seuran suurimmaksi omistajaksi, Toivakka lausuu."

Wilzu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Charlestown Chiefs
Lähes päivälleen vuosi sitten Yleisradion jutussa:

Viitikko on sijoittanut Jukureihin euroja myös omapääomaehtoisena lainana.
– Ne saavat olla Jukureiden taseessa. En ole perimässä niitä pois, vaikka osakkeista luovunkin.
Nyt on tultu tilanteeseen, jossa on sovittu maksujärjestelyistä. Mikä sai Viitikon muuttamaan mielensä?
 
Animal

Jäsen
Jos tämä juttu, pitää paikkansa niin kyllä tuo Jukurien tilanne näyttää lähes umpikujalta.

Velkaa on kertynyt lyhyen liigataipaleen aikana liki 3,9 miljoonaa euroa ja näköpiirissä ei ole mitään sellaista indikaattoria, että Jukurit saisi lyhyellä tai pitkällä tähtäimellä toimintansa niin kannattavaksi, että samalla pystyisi investoimaan seuraan, joukkueeseen ja olosuhteisiin ja samalla lyhentämään tuota velkaa. Nyt aloitetaan miljoonan osakeanti tilanteessa, jossa on käytännössä 99% varmaa, että sijoittajana tulet menettämään sijoittamasi rahat varmasti, puhumattakaan, että saisit sijoituksellesi muuta voittoa kuin henkisesti hyvän mielen Liiga -kiekon hieman pitempiaikaisesta jatkumisesta Mikkelissä. Millään pipojen myynti -projekteilla, perhepeleillä ja heimokaulahuiveilla tuota velkamälliä ei kuitata. Vaatisi käytännössä uuden Viitikon, jotta seura voisi tehdä täydellisen resetin ja jatkaa puhtaalta pöydältä.

Henkilökohtaisesti toivon, että Jokisen Jukureihin luoma draivi jatkuisi ja Mikkeli pysyisi liigapaikkakuntana, mutta kyllä tällä hetkellä on kaikki merkit ilmassa, että muutaman vuoden sisään Etelä-Savossa ja Etelä-Karjalassa operoidaan alemmalla sarjaportaalla.

Ilmaisena vihjeenä sanon, että Mikkelissä on kolme merkittävää miinusta, joita korjaamatta taru Suomen korkeimmalla sarjatasolla tulee päättymään ennemmin tai myöhemmin eikä takaisin ole asiaa:

- Huono halli, vaikka kapasiteetti ihan ok
- Hallin vielä huonompi sijainti
- Talousalueen koko

Kahden ensimmäisen kuntoon laittamisella voisi kompensoida heikkoa talousaluetta. Kalevankankaan YYA -henkinen urheilupuistoareena on syrjässä jopa paikallisille natiiveille, puhumattakaan jos joku lähtisi peliin Juvalta, Rantasalmelta tai Mäntyharjulta. Moderni halli keskustan kylkeen ison tien ja aseman viereen voisi olla jonkinlainen pelastus ja pelkkä uutuuden viehätys toisi väkeä lehtereille.

Viitikon lähtö ei ole yllätys. Hän on rahamies, jollaiset ennemmin tai myöhemmin haistavat pohjattoman moolokin, johon saa uppoamaan vaikka 20 miljoonaa, ilman että euroakaan tulee takaisin. Mielenkiintoista myös nähdä, miten hyvin pääsevät tavoitteeseen tuon osakeannin miljoonan euron tavoitteen kanssa, sillä käsittääkseni likimain kaikki alueen jääkiekkohenkiset rahamiehet ovat jollain tapaa olleet jo Jukureissa mukana.
 
Viath

Samaa mieltä, että talousalueen koko on haaste, mutta mikä tekee hallista huonon katsojalle? Ilmainen pysäköinti suht lähellä ovia, riittävät kiskat ja terassit, alle kilsan päässä torilta. Toki aitioita pitäisi olla tuplamäärä ja ne aina 100% myytyjä, koska siellä raha tehdään, mutta en millään keksi, että mikä hallissa pilaa menestymisen mahdollisuudet.
 
almaris

Jäsen
Suosikkijoukkue
Mikkelin Jukurit, LFC, Joe Sakic
Jos tämä juttu, pitää paikkansa niin kyllä tuo Jukurien tilanne näyttää lähes umpikujalta.

Velkaa on kertynyt lyhyen liigataipaleen aikana liki 3,9 miljoonaa euroa ja näköpiirissä ei ole mitään sellaista indikaattoria, että Jukurit saisi lyhyellä tai pitkällä tähtäimellä toimintansa niin kannattavaksi, että samalla pystyisi investoimaan seuraan, joukkueeseen ja olosuhteisiin ja samalla lyhentämään tuota velkaa. Nyt aloitetaan miljoonan osakeanti tilanteessa, jossa on käytännössä 99% varmaa, että sijoittajana tulet menettämään sijoittamasi rahat varmasti, puhumattakaan, että saisit sijoituksellesi muuta voittoa kuin henkisesti hyvän mielen Liiga -kiekon hieman pitempiaikaisesta jatkumisesta Mikkelissä. Millään pipojen myynti -projekteilla, perhepeleillä ja heimokaulahuiveilla tuota velkamälliä ei kuitata. Vaatisi käytännössä uuden Viitikon, jotta seura voisi tehdä täydellisen resetin ja jatkaa puhtaalta pöydältä.

Henkilökohtaisesti toivon, että Jokisen Jukureihin luoma draivi jatkuisi ja Mikkeli pysyisi liigapaikkakuntana, mutta kyllä tällä hetkellä on kaikki merkit ilmassa, että muutaman vuoden sisään Etelä-Savossa ja Etelä-Karjalassa operoidaan alemmalla sarjaportaalla.

Ilmaisena vihjeenä sanon, että Mikkelissä on kolme merkittävää miinusta, joita korjaamatta taru Suomen korkeimmalla sarjatasolla tulee päättymään ennemmin tai myöhemmin eikä takaisin ole asiaa:

- Huono halli, vaikka kapasiteetti ihan ok
- Hallin vielä huonompi sijainti
- Talousalueen koko

Kahden ensimmäisen kuntoon laittamisella voisi kompensoida heikkoa talousaluetta. Kalevankankaan YYA -henkinen urheilupuistoareena on syrjässä jopa paikallisille natiiveille, puhumattakaan jos joku lähtisi peliin Juvalta, Rantasalmelta tai Mäntyharjulta. Moderni halli keskustan kylkeen ison tien ja aseman viereen voisi olla jonkinlainen pelastus ja pelkkä uutuuden viehätys toisi väkeä lehtereille.

Viitikon lähtö ei ole yllätys. Hän on rahamies, jollaiset ennemmin tai myöhemmin haistavat pohjattoman moolokin, johon saa uppoamaan vaikka 20 miljoonaa, ilman että euroakaan tulee takaisin. Mielenkiintoista myös nähdä, miten hyvin pääsevät tavoitteeseen tuon osakeannin miljoonan euron tavoitteen kanssa, sillä käsittääkseni likimain kaikki alueen jääkiekkohenkiset rahamiehet ovat jollain tapaa olleet jo Jukureissa mukana.
Hyvää tekstiä ja totuuksia mutta en myöskään allekirjoita tuota huonoa hallia.
 
Pottakameli

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Samaa mieltä, että talousalueen koko on haaste, mutta mikä tekee hallista huonon katsojalle? Ilmainen pysäköinti suht lähellä ovia, riittävät kiskat ja terassit, alle kilsan päässä torilta.
Tullut muutamia kertoja käytyä tuossa viereisessä jalkapallohallissa tyttären pelien takia ja onhan tuo aika syrjässä loppujen lopuksi. Tietysti kaikki on suhteellista ja mihin nyt kukin on tottunut. Mutta jos nyt Jyväskylästä päin tuonne tulee, niin tuntuu jotenkin että syrjään mennään. Onko tuolta nyt keskustaan joku n. 3 kilometriä loppujen lopuksi, mutta aika "keskellä metsää" fiilis siellä on.

Itse alueessa ei mitään vikaa, kun tiiviisti erillaisia harrastemahdollisuuksia saatavilla.
 
Animal

Jäsen
Hyvää tekstiä ja totuuksia mutta en myöskään allekirjoita tuota huonoa hallia.
Jäähalli hallina ja kompleksina on ihan "ok", mutta ongelma on se, että sijainti on perinteisen urheilupuistomallin mukaan kaupungin laidalla, johon pitää erikseen "lähteä matsiin". Nykyään noiden hallien pitää olla monitoimikeskuksia lähellä kunnan liikenneyhteyksiä ja ihmisiä, jotta pääsevät mahdollisimman vähällä vaivalla katsomaan livenä peliä. Kilpailu käydään elokuvateatterien, baarien, konserttipaikkojen ja ravintoloiden kanssa asiakkaista. Eikä tuonne Kalevankankaalle "yksikään" vieraskannattaja lähde esim. julkisilla viihtymään vierasmatsiin, toisin kuin monelle muulle paikkakunnalle, juuri tuon hankalan tavoitettavuuden takia.

Mitä tulee halliin yleisesti, niin onhan se tosiaan ihan ok ja paranneltu vuosien saatossa, mutta vanha. Jos käy vaikka Kotkan tai Tikkurilan halleissa, niin ymmärtää eron, vaikka nämä ovat pienempiä halleja.

Ihan vain heittona ja verrokkina, niin miettikää yksittäisen kannattajan näkökulmasta pohjoisten heimoveljienne hallia Kuopiossa, eli Niiralanmonttua ja sen sijaintia. Ei ole vaikeaa miettiä kumpaan suuntaan esim. Varkaudesta tai lähiseudulta se satunnainen kiekkofani lähtee, jos haluaa liigakiekkoa katsoa ja symppaa vähän molempia savolaisia joukkueita.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: McK

Mielestäni hyvää pohdintaa, mutta varkautelainen tuskin miettii Jukureiden tai Kalpan matsiin mentäessä hallin sijaintia, kun Kuopioon on n. 15km lyhyempi matka ja osa Pohjois-Savoa. Olettaen, että varkautelaiset tulevat autolla, voittaa Kalevankankaan parkkialue Kuopion kirkkaasti kapasiteetiltaan ja hinnaltaan.
 
5hole

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ducks, VGK, Savolaiset, Jokerit, CBJ?
Jos käy vaikka Kotkan tai Tikkurilan halleissa, niin ymmärtää eron, vaikka nämä ovat pienempiä halleja.
Boldaus oma
Siis kyllä, monia halleja Suomesta löytyy mitkä ovat Ikioma Areenaa parempia, mutta Kotkan jäähalli ei kyllä niihin kuulu. Ainoa, missä se on ehkä edellä, on jää (joka tosin aika vastaava kuin täällä harkkahallissa, tämä ainakin pari vuotta sitten kun vielä divaria pelasin). Viimeeksi tällä kaudella kävin ylempää jatkosarjaa katsomassa ja mikään ei kyllä puolla että halli olisi parempi.

Mitä kirjoitit sijainnista, niin siitä olen ehdottomasti samaa mieltä. Tässä viestissä avasin aiemmin, miksi tuonne on päädytty. On sitä valtuustoissa osattu aiemminkin perseillä...
Tuokin päätös on hintaa maksanut, ei pelkästään veronmaksajille, vaan myös nyt Jukureille ja keskustan palveluille.
 
DR_J

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pohjoiskaarre
Mitä kirjoitit sijainnista, niin siitä olen ehdottomasti samaa mieltä. Tässä viestissä avasin aiemmin, miksi tuonne on päädytty. On sitä valtuustoissa osattu aiemminkin perseillä...
Tuokin päätös on hintaa maksanut, ei pelkästään veronmaksajille, vaan myös nyt Jukureille ja keskustan palpalveluille.
Toki kaupunkien keskustoihin rakennettavat jäähallit/monitoimiareenat ovat nykyaikaa ja sinne niitä ymmärrettävistä syistä halutaankin sijoittaa. Mikkelin keskusta vain mielestäni on sen verran pieni alue ja asemakaavaltaan sellainen, ettei tuonne kyllä saa jäähallia mahdutettua millään. Ehkä joku vanhojen veturitallien tontti saattaisi toimia, mutta vaatisi kaavamuutoksia jotka eivät menisi valtuustossa läpi ikipäivänä.

Toki Kalevankangas on keskustasta katsoen hiukan syrjässä, mutta heimobussithan tuonne kuljettavat keskustasta ja muualta kaupungista. Eikä tuonne kävelekkään torilta kuin 15 minuuttia.
 
Mazaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Karsinnat

Aikamoinen Sari Essayah huippukunnossa pitää olla, jos kävelee torilta jäähallille tuon 3,3 km 15 minuutissa.

Tuota vauhtia käveltyään 99,9% katsojista on umpihiessä tai hyytynyt jo matkalle.

Google Mapsin mukaan Mikkelin torilta on 3,3 km ja Mikkelin rautatieasemalta 3,5 km Ikioma Areenalle. Matkaan kannattaa varata vartin sijaan 40 minuuttia, jos on kävellen.
 
Animal

Jäsen
Toki Kalevankangas on keskustasta katsoen hiukan syrjässä, mutta heimobussithan tuonne kuljettavat keskustasta ja muualta kaupungista. Eikä tuonne kävelekkään torilta kuin 15 minuuttia.
Heimobussilla kulkijat ja kävelijät ovat niitä, jotka tulisivat peliin vaikka halli olisi Otavassa.

Keskeisellä paikalla sijaitseva halli on ammattilaisurheilussa nykypäivänä liki elinehto: Joukkue eli tuote on jatkuvasti näkösällä missä ihmiset liikkuu, otteluihin ja muihin tapahtumiin on helppo tulla (saavutettavuus) ja areena-kompleksiin saadaan ihan oikeaa monitoimikäyttöä ympäri vuoden. Hyvin suunnitellut ravintolat ja palvelut voivat oikeasti olla auki tarvittaessa vaikka ympäri vuoden, riippumatta sarjaohjelmasta. Nythän siellä käsittääkseni on ainoastaan ennen kotipelejä joku Heimo-buffet, mikä sinällään on ihan hyvä idea, mutta tuo rahaa sisään ainoastaan satunnaisesti. Korjatkaa toki jos olen väärässä.

Kun Mikkelin karttaa katsoo, niin Hänninkenttä ja Urheilupuiston kenttähän ovat ihan nappipaikalla. Joskus ovat kaupunginisät ymmärtäneet, ja eikä ihme, että jääpallo on Mikkelissä kohtalaisesti pitänyt pintansa edelleen ja myös perinteikäs MP on edelleen voimissaan, vaikka Ykkösliigassa pelaakin.

Edit. lisäyksenä vielä Kotkan ja Tikkurilan halleissa, mistä mainitsin, niin ei niissäkään sijainti ole mikään mairitteleva. Kotkassa vähintään yhtä huono kuin Mikkelissä.
 
kurnuttaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kookoo

Otetaas sen verran kantaa naapurikaupunkien halliasiaan, että Kotkassa halli on n.10km keskustasta kokonaan eri kaupunginosassa. Teillä Mikkelissä halli on kieltämättä syrjässä, omalla autolla siellä kyllä käy Kouvolan suunnasta ihan näppärästi kun ei tarvi keskustassa ajella. Pysäköinti ihan ok, mutta se pääväylä oli todella ruuhkainen pelin jälkeen. Omasta kokemuksesta tosin on muutama kausi aikaa jo.
 
Kouvola on hyvä esimerkki missä on optimaalisen kokoinen halli, optimaalisella sijainnilla suhteessa sarjatasoon ja kylän kokoon. Siihen osaa muut vastata, onko Kouvolassa järjestetty mitään muita palveluja areenalle silloin kun KooKoolla ei kaudet pyöri.

Yleisö keskiarvo KooKoolla 500 henkilöä enemmän per ottelu kuin Jukureilla, vaikkei nämä kylät nyt niin paljon eroa toisistaan entisinä Mestis paikkakuntina. Molemmilla ollut hyvää buustia valmennus- ja organisaatiopuolella viime kausina.
 
Larry David

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
onko Kouvolassa järjestetty mitään muita palveluja areenalle silloin kun KooKoolla ei kaudet pyöri.
Ainakin isohkoja konsertteja 2-4 vuodessa (tyyliin Raskasta joulua, KooKoo-live) + toisinaan messuja. Joku betonilainen voi korjata, jos olen ihan hakoteillä.

Meillä on käynyt säkä tuon hallin sekä sijainnin kanssa. Silloin on kaupunginisät ja arkkitehti sattuneet olemaan hereillä.
 
Kausarimies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit
Uusi halli olisi kiva. Keskustan seutu on tukossa- mihin mahtuisi? Mistä rahat?
Aina voi haihatella, mutta ei tuo Kalevankangas ihan korvessa ole ja halli palvelee minusta hyvin. Liigaa olen nähnyt Lappeenrannassa, Raumalla, Porissa ja Oulussa. Näistä ainakin Lepra ja Oulu ovat huonompia hyvä että edes vessaan pääsee erätauoilla. Raumalla ei saatu kunnon ruokaa, piirakkaa ja makkaraa kyllä. Pori oli ok. Niin, meinasi Kouvola unohtua, ei sielläkään mitään ylivertaista palvelutarjontaa ole. Sijainti paras mainituista.
 
Heikkihän on sen verran mukava mies, eiköhän tuo yhden uuden hallin rakenna. Kenkäveron pelloillahan olisi tilaa ja sijaintiki olisi täydellinen. Ja sitten heräsin unesta..

Vitsit vitseinä, ehkä näin paljasjalkaisena Mikkeliläisenä ei osaa ajatella että halli olisi jotenkin syrjässä kun sinne kuitenkin pennusta saakka on aina kulkenut.
 
Kausarimies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit
Rokkalassa näkyy tyhjää kenttää Porrassalmen kadun vasemmalla puolella jos kaupungista päin menee. Torilta noin yksi km. Mitä lie tontille suunniteltu?
 
Animal

Jäsen
Aina voi haihatella, mutta ei tuo Kalevankangas ihan korvessa ole ja halli palvelee minusta hyvin. Liigaa olen nähnyt Lappeenrannassa, Raumalla, Porissa ja Oulussa. Näistä ainakin Lepra ja Oulu ovat huonompia hyvä että edes vessaan pääsee erätauoilla. Raumalla ei saatu kunnon ruokaa, piirakkaa ja makkaraa kyllä. Pori oli ok. Niin, meinasi Kouvola unohtua, ei sielläkään mitään ylivertaista palvelutarjontaa ole. Sijainti paras mainituista.
Rauman hallin sijainti on hyvä, se on kohtuu lähellä keskustaa. Porin Isomäen halli on sijaintinsa puolesta ehkä verrannollinen Kalevankankaaseen, mutta väestöpohja ja talousalue siellä antaa enemmän anteeksi.

Viimeisestä Oulun Raksilan visiitistä on aikaa sen verran etten osaa hallin fasiliteeteista sanoa, mutta Raksilan sijainti on ihan hyvä ja toisaalta Kärpät on sellainen instituutio Pohjois-Suomessa, että kyllähän he mökin täyteen saavat sijaitsi halli missä vaan. Oulu on muutenkin koko Pohjois-Suomen talousveturi.

Lepran Kisapuisto on vähän sivussa, mutta sijaintia suurempi ongelma siellä taitaa olla hallin kunto.
 
Hoki88

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit + Idän ihmeet
Joko tällä viikolla osakemarkkinat aukevat ja rahansiirto pussista toiseen voidaan aloittaa.
Onko kellään mitään kuulopuheita nykytilanteesta?
 
Jape

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit
Aika hiljaista tuntuu olevan.
Juhana Tikan mukaan (31.5.) osakeannista tiedotetaan lähiaikoina. Tässä kohtaa kausikortti- ja yritysmyynti pitäisi käydä kuumana, niin asian jarruttelu ei ainakaan edistä myyntiä.
Olisi kyllä mielenkiintoista lukea, että mitä näillä osakkeilla sitten saa. Eli onko niillä äänivaltaa ja voiko päästä esim. pääomistajaksi merkitsemällä kaikki osakkeet.
 
Edellisen kauden tuloksen julkaiseminen on aina venynyt syksyyn jostain syystä, mahdollisille uusille omistajille olisi mielestäni tärkeää myös tämä tieto saada ennen sijoituspäätöksen tekemistä. Ainakin osa osakeannista saaduista rahoista luulisi menevän edellisen kauden tappioden kuittaamiseen, ellei joku nykyomistajista hoida tätä vekseliä kuntoon tai olla saatu laina asioiden hoitoon.
 
Tuusa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit
Aika hiljaista tuntuu olevan.
Juhana Tikan mukaan (31.5.) osakeannista tiedotetaan lähiaikoina. Tässä kohtaa kausikortti- ja yritysmyynti pitäisi käydä kuumana, niin asian jarruttelu ei ainakaan edistä myyntiä.
Olisi kyllä mielenkiintoista lukea, että mitä näillä osakkeilla sitten saa. Eli onko niillä äänivaltaa ja voiko päästä esim. pääomistajaksi merkitsemällä kaikki osakkeet.
Nyt niitä saa. Osakkeita meinaan.

MSU

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
En ymmärrä osakekaupoista tai osakeanneista niinkään, joten kysyn että miksi minimimäärä 10? Ainakin itselle tuntuu että tuollainen 500€ minimi on nykyisessä maailmantilanteessa, ja Mikkelin kaltaisessa markkinassa jotenkin korkea arvo / kynnys.

Jossain 50-150€ akselilla monet varmasti olisivat valmiita tukemaan vaikkei olisi Jukurihenkisiä, ja luulisi että näistä pienistä puroista saataisiin aikaan isompi meri mitä nykyisellään.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös