Jukka Valtasesta HIFK:n uusi toimitusjohtaja

  • 121 393
  • 413

Wuolle

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
IIHHAANAA

Ei vois paremmin enää mennä. Nyt tälle paskassa tarpomiselle on näkyvissä loppu.

Josko me seuraavan seitsemän vuoden ja 14 M€ panostuksella saatais jotain muutakin voitettua kuin pala pronssia ja keskimäärin 6. sijan liigassa.

Tervemenoa Pentti. En jää sekunniksikaan kaipaamaan sun signauksias.
 

Jake74

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK
Suuri päivä

Täytyy kyllä sanoa, että vajaan vuoden sisällä on tapahtunut merkittäviä asioita IFK:lle. Uuden hallituksen nimittäminen oli jo suuri uutinen, mutta Matikaisen potkut oli vieläkin suurempi! Näitä molempia oltiin odotettu jo pitkään, eikä niiden uskottu koskaan tapahtuvan. Hieno päivä siis koittanut ja tätä täytyy juhlistaa jotenkin.

Uusi toimari vaikuttaa erittäin pätevältä kaverilta ja Nybondas on tehnyt kyllä junioreissa vakuuttavaa jälkeä. Uskon, että IFK nousee sille paikalle Suomen jääkiekkokartalla, missä sen olisi pitänyt olla 80-luvun alusta lähtien. Tulemme varmaan kuulemaan suuristakin muutoksista vuoden kuluessa, kunhan uusi toimari on päässyt tutustumaan toimiinsa. Eiköhän Nordis ole IFK:n omistuksessa muutaman vuoden kuluttua ja sille tehdään täydellinen remontti. Omistuspohjaa tullaan varmasti myös laajentamaan.

Uskon myös IFK:n katsojamäärien nousevan tämän myötä. Brewerin viestin perusteella moni vanha kausikorttilainen tulee tekemään paluun halliin. Samaa olen myös itse kuullut, että boikotti loppuu, kun dinot ja Matikainen lähtee pois organisaatiosta. Okei, dinot häärää vielä hetken taustalla, mutta eiköhän heidänkin aikansa koita pian.

Ps. Matikaiselle hyvät jatkot ja tsemppiä, mitä ikinä tuletkaan tekemään. Kovin laihaksi jäivät saavutukset IFK:n peräsimessä, mutta kyllähän tuohon 7 vuoteen muutama hienokin hetki sisältyy. Kaksi ensimmäistä vuotta täyttä paskaa, mutta Aravirran nimittäminen oli kova teko. Lähellehän se mestaruus kaudella 03-04 jäi, mutta olihan se hyökkäysmateriaali kovin kapea. Kaudelle 04-05 kasasit kyllä jokafanin unelmajengin. Aravirran potkut oli kyllä jotain täysin järjetöntä siinä tilanteessa, mutta taisi päätös tulla ylempää. Aravirralla olisi pitänyt jatkaa vielä vuosia eteenpäin. Shedden oli hyvä signaus, mutta hänen menettäminen narreihin oli taas Matikaisen varmaan suurin yksittäinen virhe. Tietysti Francisin signaaminen oli myös jotain käsittämätöntä. Pari viime kautta onkin ollut enemmän tai vähemmän kehnoja.
 
Viimeksi muokattu:

Töölö

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Suomen kansa vuosina 1939-1945
Tervemenoa Pentti. En jää sekunniksikaan kaipaamaan sun signauksias.

Pentin viimeinen signaus kuitenkin lämmittää meikäläisen sydäntä. Iso U on niin HIFK:ta kun vaan voi olla. Ja Vesselistä propsit kanssa kotiin. Mutta byebye Pentti, Pentti goodbye.

Hätähuutoon on vastattu.
 

raimobrax

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leplax IFK, Vasa IFK, HIFK
Onneksi olkoon!

Nyt on saatu samassa paketissa kiekkomies, talousmies, brandinrakentaja ja vielä hyvä tyyppikin.

Valtanen taisi olla aikoinaan (-80 luvulla) yksi nuorimmista divarivalmentajista ollessaan Kissojen valmennusryhmässä. Vaasan hallistakin taitaa olla mieliinjääneitä muistoja Sporttifanin "osallistumisesta"... ;)

Tästä tulee hyvä!
 

Inge Glid

Jäsen
Suosikkijoukkue
Team Finland
Ilmeisesti et ole lainkaan seurannut A-juniorien pelejä jos väität, ettei Eetu Holma ollut hyvä löytö. Lukuisia Eetun Kollipelejä nähneenä voin sanoa, että aika moista dominointia. Jo siksikin, että oli päätä pidempi ja painavampi kuin muut. Nybondas vastasi JUNIORItoiminnasta ja Eetu oli löytö! Se, kuinka paljon vahvistaa SaiPaa, who cares?!!!


On totta etten Holman aikaan seurannut kuin muutaman junnu-pelin, lähinnä siksi, että on mukvampi itse pelata kuin katsoa.

Miten voidaan käyttää termiä "löytö" jos kaveri dominoinut junnuissa ja kun tulee isojen miesten peliin, kädet, liike ja ajatus jäätyy?? Aika hataralla pohjalla ollaan jos pidetään sitä saavutuksena, että Nybondas bongasi junnuista pelaajan jonka sinäkin muiden ohella bongasi silloin hyväksi pelaajaksi, onpa juttu !

Siitä olen samaa mieltä, että who cares miten sillä menee Saipassa.

Vielä kerran, toivon että Nybondaksesta olisi täyttämään saapaat jota Pena ei täyttänyt koskaan. Tai nythän ei tarvii kuin laittaa jalat yhteen saapaaseen koska Valtasella on toinen saapas ;)
 

cauphaap

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
YEEESSSSS..

Tätä päivää on odotettu. Tervemenoa Pentti. EIPÄ tule ikävä.
Nyt asiat kuntoon ja pitkäjänteistä työtä jonka päämääränä tulee olla taistelu suurella sydämmellä aina ja vain MESTARUUDESTA.
 

Jiri

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK, Stadi HC, Jatkoaika HC, Slavia Praha
Sihvosen kommentit...
Yllättäen mainitsee "pelikirjan".


Hyvä homma, tätä on odotettu. Hauskaa sinänsä että just edellisessä kotiottelussa yks tuttu harkitsi vakavasti neljän kausikorttinsa kuolettamista koska organisaatio ei ole ryhtynyt mihinkään todellisiin tekoihin vaikka ollaan konttailtu ties kuinka kauan, niin jäällä kun sen ulkopuolella.

Mahtaa olla ukolla hymy pykälässä kun näkee hänet seuraavassa kotimatsissa.

Hiitelä kirjoitti aiheesta melko asiallisen kolumnin tässä heti tuoreeltaan. Kannattaa lukea.

Kiitos Penalle kaikesta ja hyvät jatkot, onneksi et ehtinyt sainaamaan seuraavaa valmentajaa :-)
 

aika epeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin urheiluyhdistyksen toverit
Nyt on saatu samassa paketissa kiekkomies, talousmies, brandinrakentaja ja vielä hyvä tyyppikin.
Yhden toivomuksen haluan osoittaa IFK:n hallitukselle: pitäkää Valtasen näpit irti kaikesta tietotekniikkaan liittyvästä. Elisan jatkuvat laskutusongelmat ja asiakaspalvelun jumiutuminen eivät viittaa tämän osa-alueen hallintaan ;-)
 

Rambo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK, New York Rangers
Miten voidaan käyttää termiä "löytö" jos kaveri dominoinut junnuissa ja kun tulee isojen miesten peliin, kädet, liike ja ajatus jäätyy?? Aika hataralla pohjalla ollaan jos pidetään sitä saavutuksena, että Nybondas bongasi junnuista pelaajan jonka sinäkin muiden ohella bongasi silloin hyväksi pelaajaksi, onpa juttu !

En tajua ajatuksenjuoksuasi. Eetu Holma ei ole oma junnu vaan saatiin B-ikäisenä meille Seinäjoelta. Eli kaiketi bongasi junnuiHIN, ei junnuiSTA! Samoin kuin Ilkka Pikkaraisen.
 
Viimeksi muokattu:

bollo

Jäsen
Suosikkijoukkue
1998, 2011
Valtasen valinta toimitusjohtajaksi ja Nybondaksen nostamisen suoraan liigajoukkueen UTJ:ksi luo kummallisen tilanteen siinä mielessä, ettei kumpikaan henkilö ole vielä profiloitunut liigatasolla lähellekään sellaista arvostus- ja kunnioitustasoa, jota monessa muussa seurassa vastaavia tehtäviä hoitavat johtajat nauttivat.

Odotankin mielenkiinnolla sitä, millaiseksi Valtasen ja Nybondaksen roolit mediassa muodostuvat. Kumpi liigatasolla - Valtasen tapauksessa jääkiekkopiireissä ylipäätään - kokemattomista herroista ottaa tehtäväkseen huolehtia seuran edustamisesta erilaisissa medioissa? Hoitaako Valtanen yksinomaan seuran talouteen ja hallinnollisiin toimiin liittyviä tehtäviä vai puuttuneeko hän median välityksellä myös pelaajahankintoihin ja valmennuskysymyksiin? Vai olisiko kenties niin, että Valtanen vetäytyy enemmän taka-alalle ja jättää Nybondakselle vastuun hoitaa seuran urheilullista tilannetta koskevat haastattelut ja kommentit? Täytyy myöntää, että pientä epäilystä aiheuttaa molempien herrojen kyky hoitaa liigan mediaseksikkäimmän joukkueen ulkoista viestintää. Kokemattomuus voi tietysti ja toivottavasti kääntyä myös positiiviseksi asiaksi: turhan mediapelleilyn sijaan voitaisiin kerrankin keskittyä itse asiaan eli menestyksen tavoitteluun HIFKille ominaisen pelityylin säestämänä!

Toivon, että uusi johto astuu esiin mahdollisimman vakuuttavalla tavalla. Vakuuttavalla en tarkoita penamaista uhittelua tai mahdollisia selittelyitä menneistä, vaan selkeitä linjavetoja ja tavoitteita seuran talouteen ja menestykseen liittyen. Hallitus on onneksi osoittanut, että muutoshalukkuutta löytyy.
 

Bismarck

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Ammattimaisuutta

Tämä hallituksen suorittama järjestely on erittäin merkittävä HIFK:n historiassa. Nyt alkaa täysin uusi aika. Aika, jossa ammattimaisuus kasvaa miljoonaan potenssiin. Aika, jossa vanhat vaikuttajat siirtyvät yhä taaemmaksi ja uuden sukupolven edustajat alkavat toteuttamaan visioitaan.

Pentti Matikainen oli viimeinen pysähtyneisyyden jäänne HIFK:ssa. Suomalaisen kiekkoskenen business-osaaminen on ollut kautaaltaan erittäin amatöörimäistä kohellusta, joka on yksi syy miksi esim. Ruotsin pääsarja on meitä valovuoden edellä monessa asiassa. Kyllä tuota aitoa amatöörimeinikiä löytyy edelleenkin Sm-liigasta, mutta nyt kun katson joukkueiden toimia ja niihin siirtyneitä talousvaikuttajia, niin muutamassa vuodessa on tapahtunut huima harppaus. HIFK:ssa oli pakko tapahtua. Pentti Matikainen oli erinomainen esimerkki tästä vuosikymmeniä vallineesta amatööriosaamisesta, jossa on valittu merkittäviin asemiin kiekkoalan omia jätkiä, joiden taidot muussa kuin peliin liittyvässä on olleet erittäin rajalliset. Minkäs teet, kun olet pelkkä lätkäjätkä ja maailmankuva sen mukainen.

Vau, UTJ. Itse uskon Tompan kykyihin. Vaikka missään kirkkaissa valoissa ei herra ole ollut, niin itse olen seuraillut kaverin toimia jo vuosikausia. Nybondas edustaa tässä sitä perinteistä HIFK:laisuutta. Silti tämä ei ole rakettivoimalla tähtiin suoritus, vaan pitkäjänteisyyttä vaaditaan. Kyllä sekin on mahdollista, että seuraavat 4 vuotta mennään liigassa HIFK:n dynastian alla, mutta parempi muistaa realiteetit ja pitää päät kylmänä.

Tämä on oikeasti iloisin peliin liittymmätön tapahtuma mulle mitä mieleen tulee HIFK:ta koskien. Tämä ei liity henkilöön, Penttiin, vaan ihan oikeasti uuteen aikaan. Saarnasin täälläkin jo vuosia sitten HIFK:n pysähtyneisyyden tilasta ja nyt olen aidosti onnellinen. Toivottavasti jokainen HIFK-fani ymmärtää, että tässä oikeasti tapahtuu jotain, eikä kyse ole vain muutamasta kaukalon ulkopuolella vaikuttavan henkilön vaihdoksesta.

Tsemppiä IFK!
 

jason

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Yhden toivomuksen haluan osoittaa IFK:n hallitukselle: pitäkää Valtasen näpit irti kaikesta tietotekniikkaan liittyvästä. Elisan jatkuvat laskutusongelmat ja asiakaspalvelun jumiutuminen eivät viittaa tämän osa-alueen hallintaan ;-)
Tuli muuten täsmälleen sama asia mieleen... Elisalla on kussut suurinpiirtein kaikki asiat viimeiset pari vuotta ja sitten otetaan Elisalla asioista vastannut henkilö ruoriin. En siis ainakaan vielä taputa karvaisia käsiäni yhteen tämän hankinnan johdosta, mutta annetaan kaverin näyttää oletettu osaamisensa.
 

Rambo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK, New York Rangers
Valtasen valinta toimitusjohtajaksi ja Nybondaksen nostamisen suoraan liigajoukkueen UTJ:ksi luo kummallisen tilanteen siinä mielessä, ettei kumpikaan henkilö ole vielä profiloitunut liigatasolla lähellekään sellaista arvostus- ja kunnioitustasoa, jota monessa muussa seurassa vastaavia tehtäviä hoitavat johtajat nauttivat.

Totta kaikki tuo. Joukkueen kasaamisessa riittäisi oikeasti aika pitkälle sekin, että nauttii IFK:ssa junnuna pelanneiden kunnioitusta. Aika kovia vahvistuksia olisi sitä kautta saatavissa. Loppuun riittää raha.
 

Yläpesä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Synkataan kellot tähän pisteeseen..noin. Ja nyt aletaan laskea päiviä siihen kun itketään Penaa takaisin.
 

Hakki#20

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Bayern München
Tämäpä oli hieno uutinen, että päästään vihdoinkin Penasta eroon!
Tosin tämä uutinen tuli muutaman päivän liian myöhään, jotta sillä olisi ollut vaikutusta tämän kauden joukkueen vahvistamiseen. No, nyt voi aloittaa puhtaalta pöydältä ensi kauden joukkueen kokoamisen. Toivottavasti ensi askel siihen suuntaan on uskottavan valmentajan hankkiminen. Ja nopeasti jotta saadaan myös pelaajahankinnat käyntiin.
 

Carey Wilson

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Ensin kiitokset Pentille suoritetusta työstä sen enempää kommentoimatta sen laatua sekä menestystä jatkossa.

Kyllähän tämä on suurinpiirtein ensimmäinen järkevä päätös/linjanveto HIFK:ssa noin kymmeneen vuoteen. Tai varmaan niitä järkeviä päätöksiä on alettu tekemään jo aikaisemmin joten sanotaan että ensimmäinen järkevä ja positiivinen uutinen noin vuosikymmeneen. Vihdoinkin on tj jonka ainakin pitäisi ymmärtää business-mielessä yrityksen johtamisesta ja urheilutoimenjohtaja joka voi keskittyä omaan duuniinsa.

Jään odottamaan kauan kaivattua menestystä hyvällä fiiliksellä.
 

Johannes

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, jääkiekko.
Pentin potkuja ei varmaan kukaan toivo "inhimillisestä" näkökulmasta. Valitettavasti huippu-urheilussa ei voi olla kyse työpaikoista, kun ajatellaan sitä kenen pitää olla esim. HIFK:n Tj. Tämä on ikävää, mutta niin se vaan menee. Jukka Valtanen ei sano minulle mitään. Pakko antaa hänelle kuitenkin työrauha samalla tavoin kuin HIFK:n hallitukselle, joka aloitti työnsä 15.9.2007. Nyt on muutoksen aika HIFK:ssa, saa nähdä kuinka paljon uudistuksia on edessäpäin.
 

toimittaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
A S I A A!!!

Mikä onnen päivä, ja tätä päivää on odotettu ja odotettu. Nyt loppuu boikotit ja hiljaiselot.
Eihän tämä automaattisesti muuta asioita paremmaksi mutta kyllä nyt tuntuu hyvältä.
Kiitos Pentti, aika kultaa muistot.
 

Analyytikko_

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, HJK, QPR, ManU, Hertha BSC
Omalta osalta boikotti HIFK:n kotipelejä kohtaan on ohi tämän päätöksen myötä. Mielenkiintoista totta tosiaan, mitä HIFK:ssa on tapahtunut/tapahtumassa. Muuten pakko ottaa esille nämä päätökset:

- Jere ulos viime keväänä
- Jereä ei otettu takaisin tänä talvena

Saa nähdä mitä seuraavaksi.
 

Harkins#33

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Ville Peltonen, Rem Murray, DEFC #18
Tack och adjö Pena!

Täten julistan boikottini päättyneeksi ja voin palata erittäin hyvillä mielin taas hallille.

Valtanen & Nybondas parivaljakko kuulostaa korviini erinomaiselta yhdistelmältä, joten mielenkiinnolla jään odottamaan mitä lähiaikoina kuuluu ja tapahtuu.

Upea päivä! Kiitos!
 

Ioota Rhoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
The Broad Street Bullies
Jukka Valtanen ei sano minulle mitään. Pakko antaa hänelle kuitenkin työrauha samalla tavoin kuin HIFK:n hallitukselle, joka aloitti työnsä 15.9.2007. Nyt on muutoksen aika HIFK:ssa, saa nähdä kuinka paljon uudistuksia on edessäpäin.

Jossain aikaisemmin mietittiin jo tulevaa tiedotus politiikkaa ja tätä iltapäivälehdissä pyöriteltyä "HIFKin kasvot" asiaa.

Toivottavasti Jukka Valtanen pysyy jatkossakin tuntemattomana suurelle yleisölle ja keskittyy vain ja ainoastaan bisnekseen.

Haluan jatkossa kuulla, että sponsorit jonottavat Valtasen oven takana ja kilpailevat niistä 2-3 pääsponsorinpaikasta, joilla on kunnia päästä Liigan kalliinpaan pelipaitaan. Haluan kuulla HIFKin kokonaan omistaman ja kunnostaman jäähallin loppuunmyydyistä ja äänekkäistä katsomoista. jne. Miehestä en halua tietää mitään, eikä hänen tarvitse antaa mitään kommentteja peleistä, valmentajista tai pelaajista.

Pitkälinjan HIFKiläinen Urheilutoimenjohtaja Nybondas on varmasti oikea mies puhumaan urheiluun liittyvistä asioista. Toivottavasti jatkossa myös hallitus ja varsinkin sen puhenjohtaja antavat oikean miehen kommentoida asioita jotka liittyvät jääkiekkojoukkueeseen nimeltä HIFK.
 
Viimeksi muokattu:

Betoz

Jäsen
Risteilyn jälkeenhän puhuttiin, että tämä jäisi Pentin viimeiseksi kaudeksi. Harmi, ettei grande finalea onnistuttu viemään kunnialla loppuun - edes jonkinlaisella menestyksellä.

Ei tarvinnut tosiaan pettyä uuteen hallitukseen, hyvältä näyttää: Kokenut talousammattilainen hoitamaan bisnespuolta kun taas urheilupuoli pitkän linjan HIFK-miehen haltuun. Toivottavasti Nybondaksen rahkeet riittävät isompiin kuvioihin.

Faksin voisi silti nostaa kattoon. Pentti on kuitenkin loppujen lopuksi Kuningas.

Joko nyt, HIFK?
 

kristian

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK - Muita ei oo
Eiköhän Pentti kuitenkin ansaitse faneilta jonkinlaiset kiitoksetkin. Äijähän se on.

Ja vaikka Pena ei IFK:ssä onnistunutkaan, niin yrityksen puutteesta ei voida syyttää. Terveyskin oli lähellä mennä. Kaikkea hyvää jatkossa Penalle!

Kiitos Pentti, ja toivottavasti uusi tj tuo IFK:hon isoja pelaajia, fyysisen pelityylin ja vanhan IFK-hengen takaisin.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös