Jukka Jalosen Suomi

  • 741 689
  • 2 867

choose_life

Jäsen
Suosikkijoukkue
-
Jalonen oli juuri aamu-tv:ssä ja sieltä tuli esiin juuri niitä asioita, joista täällä on keskusteltu.

Vancouver ei mennyt joukkueen suhteen kivuttomasti eli jotain hankauksia joukkueen sisällä on ollut.

Matikaisen ja Nurmisen työ on olla lähempänä joukkuetta ja vaikuttaa pelaajiin päivittäin. Tässä kohtaa Jalonen asetteli sanansa varovasti, kehui Dufvaa ja Lehkosta erityyppisinä valmentajina ja omina valintoinaan, mutta oli tyytyväinen nykykaksikkoon. Tuosta tuli itselle myös sellainen vaikutelma, että Matikanen ja Nurminen tulivat enemmän tai vähemmän ulkopuolisella määräyksellä ryhmään.

Koivun roolia johtajana korostettiin. Vaativa pelaaja, jota ei ole helppo valmentaa.

Itselle vahvistuu kuva Jalosesta johtajana, joka antaa paljon vastuuta pelaajille ja suurelle valmennusryhmälleen. Tämä tyyli ei välttämättä sovi jokaiselle, Vancouverin joukkueessa saattoi olla liian suuria egoja Jalosen tyyliin. Nyt joukkueessa oli hyvä rakenne, Koivu ja muu pelaajajohto pystyi sitouttamaan joukkueen Jalosen pelitapaan.

Tässähän se on pähkinänkuoressa ja selvää kaikille, joille kyse on pelistä, sen kulusta ja tuloksista, ei henkilökohtaisista (moni)ongelmista.

Ehkä voisi vielä lisätä, että nappitulokseen vaikutti paitsi valmennusryhmän ja joukkueen rakenteen onnistunut muuttaminen, myös molemminpuolinen oppimisprosessi. Kun on henkisesti tarpeeksi vahva, sinut itsensä kanssa oleva valmentaja ja kykenee lunastamaan teoillaan pelaajien kunnioituksen, voi tulla tarpeen tullen vähän vastaan; silloin matkaa on molemmilla vähemmän. Ja tämä on sitä Jalosta, joka opittiin seuravalmentajana tuntemaan ja jollaiselle käytännölliselle yhteistyölle hän on koko uransa rakentanut. On hienoa, että sama onnistui myös isommissa ympyröissä (takkuamisen jälkeen ja välillä vaikeimman kautta, mutta onnistui kuitenkin:).
 

Mänizeri

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, New York Rangers
Nyt on jo 4 turnausta menty samalla päävalmentajalla, ja aika usein näissäkin hommissa aika tekee tehtäväänsä. Mielestäni nyt jo pitäisi etsiä seuraajaa ja sopiva vaihdon aika olisi kotikisojen jälkeen. Jalonen on jättänyt jälkeensä pelitavan. Seuraajaksi pitäisi kaiken järjen mukaan tulla sellainen valmentaja, joka jatkaisi samoilla linjoilla. Nyt on Jalosen aikana jo saavutettu ns. maksimi, okei ehkä olympiakulta olisi vielä kovempi juttu. Mutta toistaako "bändi" liikaa itseään, jos se jatkaa Sothsiin asti? Sitä ennen taas pitäisi antaa uudelle koutsille vähintään yksi turnaus "opetteluun", oli se sitten Matikainen tai ei.

Apuvalmentajia uusimalla saadaan tietysti jotain aikaan mutta mutta...
 

Lead Fossil

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaPKo
On helppo nimimerkkien kirjoituksista huomata se, mihin leiriin he milloinkin kuuluvat. Minä olen ollut Jukka Jaloseen 100%:sti luottava jääkiekon seuraaja. Hänen pelin kehittämiseen perustuva valmennusote ja oikeiden pelaajien valinta toteuttamaan pelitapaa tuo ennemmin tai myöhemmin hyvän tuloksen.

Miksi ihmeessä pitää olla jossain leirissä? Miksi pitää olla jossain leirissä ja pitää valitsemansa leirin puolta vaikka ei enää tuntisi "aatetta" omakseen?

Esimerkiksi: minä pidin kauan aikaa sitten Juhani Tammisesta, en pidä enää koska hänen mediataitonsa ja esiintymisensä Sport-Ässät liigakarsinnoissa sakkasi pahemman kerran ja tuo pöyhkeä ja ehkä jopa ylimielinenkin käytös inhotti. Voin vapaasti olla Tammisesta mitä mieltä haluan enkä silti ole missään leirissä.

Esimerkiksi 2: En pidä Petteri Sihvosesta koska hänen kirjoituksensa ovat provokativiisia ja hän mielestäni jakaa ihmiset jumalisoitaviin tai demonisoitaviin. Ymmärrän että kaupallisen media edustajana hänen kirjoituksillaan on joku rooli, mutta meneekö se rooli jopa loukkaavien kirjoitusten edelle. En silti koe olevani missään leirissä - vaan mikäli Petteri Sihvonen alkaisi olemaan vähemmän ylimielinen ja hänen kirjoituksistaan löytyisi jatkossa vähemmän paatosta ja julistusta ja henkilöpalvontaa - niin voisin kuvitella pitäväni hänestä.

Esimerkkiä lisää: Jukka Jalonen oli mielstäni hyvä valmentajavalinta Suomen maajoukkueelle, siitä kiitos hänen valitsijoilleen. Kausi Sheddenin kanssa oli varmasti hyvä (en ole Sheddenin "leirissä") ja sen jälkeen pelit eivät olleet kaikki ihan-niin-hyviä ja hiukan epäilin. Nyt Jukka Jalonen on todistanut pärjäävänsä, ainakin tällaisen valmennustiimin tukemana. En enää epäile Jukka Jalosta, mutta jos tulos ei jatkossa ole "mitalitasoa" niin sitten taas epäilen.

Vielä yksi esimerkki. Pidän, siffa, paljon sinun kirjoituksista mutta en ole juurikaan sinun kanssa samaa mieltä noista x+y+z viivelähtöjen orjallisesta seuraamisesta. Pidän tavasta pitää kirjaa ja sitä kautta opiskella lainalaisuuksia, mutta ilman laadullisia arviointimittareita nuo x+y+z -tilastointisi eivät kerro koko totuutta pelin laadusta (kiekkokontrollista tms.)
En koe olevasi sinun leirissä enka sinun anti-leirissä.

Miksi pitää naulata itsensä johonkin leiriin? Ihmiset ja asiat sekä olosuhteet muuttuvat.
 
Suosikkijoukkue
HIFK
Minun mielestäni vaikka kultaa nyt tulikin, ei kokonaisuutena Jalosen valmennuskausi ole onnistunut.
-Vancouverin pronssi ei tunnu voitetulta mitalilta, koska turnaus oli suomen osalta ennen sitä keskinkertaista/huonoa lätkää.
-Kahdet aikaisemmat kisat menivät penkin alle ja pahasti
-Näissä kisoissa tulosta tuli, mutta kysymys on se että voittiko suomi kultaa Jalosen vuoksi vai Jalosesta huolimatta.

No en kuitenkaan väitä Jalosen olevan huono valmentaja tai haitaksi maajoukkueelle, enkä oikeastaan tiedä onko parempiakaan vaihtoehtoja.
Kuitenkin se ettei kritiikkiä saisi esittää voitetun kullan jälkeen on vastenmielinen vaihtoehto, koska se on takuu siitä ettei homma kehity.

Faktaa on kuitenkin nyt kullasta huolimatta ainakin nämä:
-Peli ei ollut hyvällä tasolla suurinta osaa turnauksesta. Maalinteko ontui, erikoistilanteet ontuivat, Venäjä-matsissa jäätiin telineisiin, voitettiin muutama peli pompuilla ja tolpat omissa kolisi ratkaisevilla hetkillä ja totta: finaalissa oltiin jyrän alla.
-Pelaajavalinnat eivät olleet 100% onnistuneita (Aaltonen, Lahti, Kapasen alkukisat), eikä peluutuskaan aina ollut ajan tasalla (mm. reagointi Aaltosen ja Lahden saamattomuuteen, 8 puolustajapassin leimaaminen alkusarjaan, 1. ylivoiman hakeminen läpi turnauksen)

Kultaan kuitenkin vei ainakin nämä:
-Leijonien käsittämättömän kova itseluottamus ja pelirohkeus: tappiolta rinnalle ja ohi, rankkareissa onnistuminen.
-Muutamien pelaajien huippukisat ja johtajuus
-Omaan pelitapaan luottaminen, joka varmasti on Jalosen aikaansaannosta

Kuitenkin:
Suomi on kuulunut lähemmäksi 20 vuotta jääkiekon huippumaihin. Kaikki paitsi mitali on JOKAISISTA arvokisoista pettymys. Mitaleille voi päästä heikommallakin pelillä tai voittamalla oikeat pelit (Vancouver), mutta pelin pitää myös näyttää siltä, että jäällä on jääkiekon huippumaa.
Suomella on ollut käytössään joka kisoissa huippuluokan yksilöitä, joiden vahvuus on pelikurissa ja pelitavan noudattamisessa. Pelaajien laatu on ollut taidollisesti myös riittävä mitaleille, koska suomalaista taitoa hallitsee pelikuri (vrt. Slovakia, Tshekki, Venäjä).
Joten julistan pettymykseksi kahdet aiemmat kisat ja Vancouverin, eikä sitä kulta valitettavasti muuta eikä saakkaan muuttaa.

Jalosen ja tämän kultamitalin ehdottomasti suurin asia on suomalaisen jääkiekon tulevaisuuden valoisat näköalat. Suomen joukkue oli nuori, vastuunkantajat olivat suhteellisen nuoria ja nyt on mahdollisuus ulosoppia huonosta itsetunnosta. Toivon Jaloselle lisää ennakkoluulottomuutta valita nuoria pelaajia kisoihin, koska nyt nuorennusleikkaus (mikä on alkanut kunnolla vasta viime kisoissa) on tuonut tulosta ja tuo tulosta.

Seuraavien kymmen arvokisojen aikana pitää tulla 9 mitalia, joista 4 pitää olla kultaiset. Kerran saa tyriä, tilastollisesti. Sen verran kovasta kiekkomaasta on kyse. Meidän ei tarvitse olla yhdestä ikäluokasta riippuvainen Slovakia.
 

#76

Jäsen
Urheilussa monesti homma on todella pienestä kiinni. SM-liigasta hyvä esimerkki, Kari Jalonen. Kaverilla oli oikeastaan yhdestä läpiajosta kiinni, että saldoksi HIFK:ssa olisi tullut kolmesti hävitty pudotuspelisarja ilman yhtään voitettua. Noh, läpiajo meni toisin ja lopputulos on, että mies on mestarivalmentaja. Eihän se potentiaali minnekään olisi kadonnut vaikka ei nyt olisi sattunut natsaamaan. Olisiko monikaan HIFK-kannattaja ymmärtänyt Jalosta kauheasti jos tuloksena olisi ollut 0-3 kolmesta pudotuspelisarjasta?

Voidaan keskittyä pelkkiin tuloksiin ja mennä aallon mukana niin kauan kunnes tulee ranta vastaan. Koska kyseessä on kuitenkin keskustelupalsta, missä ymmärtääkseni on tarkoitus keskustella ja ruotia tapahtuneita sekä spekuloida tulevaa, niin mielestäni asioita nimenomaan tulee katsella eri näkökulmista. Pääosin Jukka Jalosen tulokset eivät ole olleet voitokkaita ja useimmiten peli ei ole ollut toimivaa, mikäli tarkastelujaksona olympialaiset, EHT-turnaukset ja MM-kisat. Saavutuksiltaan Jalonen on kuitenkin Leijona-valmentajien A-ryhmää.

Pelkkiin tuloksiin keskittyminen on vähän sama kuin aina välillä verrataan eri pelaajia keskenään. Katsotaan, että pelaaja A on tehnyt niin monta pistettä, mikä on enemmän kuin pelaaja B on saanut aikaiseksi ykköskentän hyökkääjänä. Onko A parempi kuin B? Mikäli katsotaan peliaikoja, niin B pelaa puolet A:n peliajasta. Onko A parempi kuin B?

Bratislavan finaalissa aika ratkaisevaksi nousi ruotsalaisen kiekonmenetys omalla siniselle, mistä Suomi teki voittomaaliksi jääneen osuman. Sitten lähti juna vyörymään eteenpäin ja ruotsalaiset jäivät täysin jyrän alle. Toisinpäin homma meni viime kotikisoissa kun Ruotsi tuli 5-1 tilanteesta tasoihin ja ohi. Finaalissa peli oli minusta Ruotsin hallussa, mutta sitten iski paniikki ja sekaannus, minkä Suomi hyödynsi loistavasti. Kun Suomi huomasi vastustajan olevan köysissä, niin painettiin päälle vielä hurjemmin, että nyt niitataan tämä homma. Kokemusta on myös peleistä, missä vikaan erään lähdetään johdossa ja varmistelemaan. Voin kuvitella Matikaisen verbaaliruoskineen pelaajia apinanraivolla olemaan armottomia. Ei annettu vastustajalle aikaa koota rivejään vaan painettiin päällä jatkuvalla syötöllä.

Jalosen Suomi löysi minusta sellaisen perikanadalaisen asenteen, että vihataan häviämistä ja periksi ei anneta. Monesti tuntunut, että maajoukkue on enemmän pelännyt häviämistä. Siihen vielä päälle sopiva annos armottomuutta, niin viimeinen erä finaalissa mentiin täysin Suomen mielenmukaan. Vaikka peli oli 1-3 ja 1-4 ei vieläkään löysätty painetta vaan tilanteet pelattiin täysillä ja terävästi. Oli muutos kenen tahansa ansiota, niin viime kädessä Jukka Jalonen kantaa vastuun niin hyvässä kuin pahassa. Nyt on paljon kehuttavaa pelissä ja taisteluilmeessä.
 

Fordél

Jäsen
Miksi ihmeessä pitää olla jossain leirissä? Miksi pitää olla jossain leirissä ja pitää valitsemansa leirin puolta vaikka ei enää tuntisi "aatetta" omakseen?

Koska se yksinkertaistaa asioita ja helpottaa niiden käsittelyä kun voi brutaalisti jakaa ihmiset joko antitameihin/antijalosiin tai 100%:sti heidän puolellaan oleviin. Tämä ajattelumalli sopii mm. George Bushin ja Petteri Sihvosen tyylisille ihmisille, joilla ajattelu on, että joko olet meidän puolella tai meitä vastaan.

Sihvonenkin lyttää kaikki henkilöt, jotka vähänkin heittävät kiekkokontrollin vastaisia lausuntoja (esimerkiksi viimeksi Jukka Koivu). Näin saadaan mukavia lyömäaseita ihmisiä vastaan, mutta valitettavasti ne harvoin pitävät paikkansa, koska maailma ei ole niin mustavalkoinen ja asiat ovat paljon monimutkaisempia.

Tällaisella ajattelulla pystytään myös kivasti estämään oma ajattelu kun lyödään jo kategorisesti toinen eri koriin eikä suostuta ajattelemaan, että ehkä noissa toisenlaisissakin ajatuksissa olisi jotain oppimista myös minulla.
 
Suosikkijoukkue
HIFK
Jalosen Suomi löysi minusta sellaisen perikanadalaisen asenteen, että vihataan häviämistä ja periksi ei anneta. Monesti tuntunut, että maajoukkue on enemmän pelännyt häviämistä. Siihen vielä päälle sopiva annos armottomuutta, niin viimeinen erä finaalissa mentiin täysin Suomen mielenmukaan.

Erittäin mielenkiintoinen huomio, esitän filosofisen kysymyksen:
Onko kyseessä se, että vihataan häviämistä vai se, että rakastetaan voittamista?

Onko niillä eroa? Kumpaa me olemme tehneet aiemmin?
 

KJR_63

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sport Vaasa. LA Kings
Varmasti heillä ei ollut mitään kitisemistä pelitavan suhteen vaan kaksikon vahvuudet olivat ihan muussa, jonka Jalonenkin on myöntänyt ja antanut heille siitä tunnustusta. Apuvalmentajien vaihto oli siis onnistunut veto Kummolalta ja liiton johdolta. Siitä heille kiitos!

Joku kuitenkin sai aikaan puolustuspeliin muutoksen. Jos kysymys olisi vain "henkisistä" asioista, niin se joukkue voittaisi, jolla olisi paras voodoo-pappi. Ei se niin ole. Kun tehdään oikeita asioita, syntyy henki ja itseluottamus omaan tekemiseen. Eikä Jalonen ei ymmärrä mitään puolustuspelistä. Jos joukkue häviää 5-1, Jalosen kommentti on yleensä, että ei tehty tarpeeksi maaleja.

Toinen asia mistä puhutaan on "kiekkokontrolli." Ei tuo Suomen peli mitään erityistä kiekkokontrollipeliä ole. Siinä on hieno "hidas lähtö," mutta yleensä sillä vain päästään nopeasti keskialueen yli ja heitetään kiekko päätyyn. Ei siitä suoria hyökkäyksiä kuitenkaan niin usein tule. Ja vaikka tuleekin, niin ei siinä kiekkoa pyöritellä ja leivota, vaan pyritään aika suoraviivaisesti saamaan se maalille.
 

aceman81

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät. Pesäkarhut.
Kuhan ei vaan "pelätä häviämistä". Oma arvio on, että kyseessä on uudenlaisen tilanteen, voittamisen mahdollisuuden tuoman paineen käsittely. Tai oikeastaan sen tuoman epäonnistumisen pelon käsittely. Usein peli on johtotilanteessa sulanut, alettu tekemään täysin aiemmasta poikkeavia ratkaisuja ja roiskittu miten sattuu. Nyt luottivat omaan systeemiin, pelikavereihinsa, itseensä.

Jalonen kyllä heitti hyvin, että alkuturnauksen nousut takaa-ajoasemasta ruokkivat itseluottamusta ja kärsivällisyyttä, uskoa omaan tekemiseen ja systeemiin. Miettii vaikka Latvia ja Saksa-pelejä, vähän erilaiset tähden asennot ja lumipallo olis saattanut alkaa vyörymään eri suuntaan. Noiden vastoinkäymisistä nousujen jälkeen joukkue alko vaikuttaa todella vahvalta.
 

Swearengen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Fortress Europe, turvattomat tilat
Erittäin mielenkiintoinen huomio, esitän filosofisen kysymyksen:
Onko kyseessä se, että vihataan häviämistä vai se, että rakastetaan voittamista?

Onko niillä eroa? Kumpaa me olemme tehneet aiemmin?

Sanoisin, että nämä ovat höpöhöpökysymyksiä. Suomalaiset vihaavat häviämistä ja haluavat voittaa kuten ennenkin, mutta nyt tuli tilastollinen faktastoppi sille erheelle, että suomalaiset eivät muka pysytyisi voittamaan.

Suomi tulee voittamaan vielä monta maailmanmestaruutta ja kenties jopa jokusen olympiakullan tai muun vastaavan best of the best -turnauksen. Toki Kanada, Venäjä ja Ruotsi tulevat tekemään saman selvästi useammin, mutta se on paremman pelaajamatskun sanelema fakta. Arvoturnaukset ovat paras yhdestä juttuja. Suomella oli tilastollisesti paremmat mahdollisuudet voittaa muutama kerta aikaisemmin, mutta vasta nyt tuli palkinto kovasta työstä. En millään usko, että menee 16 vuotta seuraavaan mestaruuteen, vaikka Suomen lätkäjuniorit eivät ehkä olekaan maailman top femmassa.
 

Fordél

Jäsen
Joku kuitenkin sai aikaan puolustuspeliin muutoksen. Jos kysymys olisi vain "henkisistä" asioista, niin se joukkue voittaisi, jolla olisi paras voodoo-pappi. Ei se niin ole. Kun tehdään oikeita asioita, syntyy henki ja itseluottamus omaan tekemiseen. Eikä Jalonen ei ymmärrä mitään puolustuspelistä. Jos joukkue häviää 5-1, Jalosen kommentti on yleensä, että ei tehty tarpeeksi maaleja.

Kuten kirjoitin, Matikaisen vahvuus on henkisellä puolella. Se ei poissulje sitä etteikö hänkin osaa organisoida peliä. Jos ei osaisi niin ei taatusti olisi toiminut Bluesin ykkösvalmentajana menestyksekkäästi ja päässyt maajoukkueeseenkin. Kyse ei siis ole vain henkisistä asioista, mutta eittämättä kun katsoo valmennusryhmää, ovat Matikaisen ja Nurmisen vahvuudet juu sillä puolella (Nurmisen maalivahtivalmennuksen lisäksi) kun taas Jalosen vahvuus on taktisella puolella.
 
Suosikkijoukkue
HIFK
Sanoisin, että nämä ovat höpöhöpökysymyksiä. Suomalaiset vihaavat häviämistä ja haluavat voittaa kuten ennenkin, mutta nyt tuli tilastollinen faktastoppi sille erheelle, että suomalaiset eivät muka pysytyisi voittamaan.

Sanoisin ettei ole höpöhöpökysymys. Tässä ollaan voitettu VASTA toinen maailmanmestaruus ja finaalissa on otettu turpaan. Eikö se ole ihan oikeaaikainen ja relevantti? Ainakin minä haluaisin, että voittamisesta tulisi perinne mielummin kuin häviämisestä.

Tilastollisestihan se menee niin, että nyt 16 vuodessa sen kullan pitääkin osua suomeen vaikka tuurilla. Tilastollinen stoppi sille faktalle, että suomalaiset ei voita kuin 16 vuoden välein kultaa tulee vasta sitten kun kultaa tulee alle 16 vuoden päästä.

Suomalaisessa kiekkoilussa ei ole ollut voittamisen kulttuuria verrattuna muihin huippumaihin, poislukien USA:n ja Slovakian, joille kulta on harvinaista herkkua. Joten sen asian pohtiminen on ihan jees, vaikka se menisikin sille tasolle että onko voittamiseen vaadittava tila lähtöisin positiivisesta itseluottamisesta "minä haluan voittaa koska pidän voittamisen tunteesta" vai minun mielestäni negatiivisemmasta "minä haluan voittaa koska en pidä häviämisen tunteesta".
 

siffa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sport, Kärpät, Detroit Red Wings
Kun nyt Jukka Jalosen Suomi voitti MM-kullan, niin täällä jossitellaan, että jos jotkin asiat olisivat menneet hieman eri tavalla, niin tulos olisi ollut huonompi. Jos viime vuonna Suomi olisi Saksan olympiakisoissa voittanut puolivälieräottelussa tulevan maailmanmestarin Tshekin rangaistuslaukauskisassa, niin tie kohti maailmanmestaruutta olisi ollut avoinna jo silloin. Viime vuonna hävittiin äärimmäisen niukasti ja jäätiin mitaleilta ulos. Kuitenkin pelattiin tulevan maailmanmestarin kanssa 1-1 tasapeli varsinaisella peliajalla. Ei se peli voinut olla niin huonoa kuin, mitä täällä annetaan ymmärtää. Voitettiin oma alkusarja ja oltiin omassa jatkolohkossa toisena, kun maailmanmestari Tshekki oli alkulohkonsa toinen ja jatkolohkonsa kolmas. Kyllä minulle ainakin hienon Vancouverin olympiapronssin lisäksi Saksan MM-kisojen esitykset antoivat luottamusta siihen, että kaiken loksahtaessa hieman paremmin kohdilleen, niin mitali on Slovakiasta saavutettavissa.
 

Swearengen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Fortress Europe, turvattomat tilat
Sanoisin ettei ole höpöhöpökysymys. Tässä ollaan voitettu VASTA toinen maailmanmestaruus ja finaalissa on otettu turpaan. Eikö se ole ihan oikeaaikainen ja relevantti? Ainakin minä haluaisin, että voittamisesta tulisi perinne mielummin kuin häviämisestä.

Kaikki haluaisivat, että voittamisesta tulisi perinne, Joka ikisessä lätkää pelaavassa maassa. Suomi on kuitenkin on keskikastia lätkämaiden peleajien lahjakkuusarvioinnissá ja siten tulee voitotkin suht harvakselteeen, Nyt oli vastassa nuori ja kenties hieman ylimielinen joukkue ja sellaisen Suomi söi pelitapaansa uskomalla.

Ruotsi kuitenki hallitsi peliä -tai oli ainakin tasavevertainen- toisen erän loppuun asti. Suomi on ihan yhtä hyvä kuin ennenkin, nyt vain tuli se toinen voittto mikä oli lähellä monta kertaa aikaisemmin, mutta aikaisemmmin hävittiin paremmalle pelaajamateriaalille. Nytkin Ruotsilla oli ehkä enemmän lahjakkuutta, mutta ei samankaltainen maetriaaliylivoima kuin usealla maalla monissa muissa finaaliotteluissa Suomea vastaaan.

Tämä oli myös valmennuksen voitto. Jalosen, Matikaisen, Nurmisen ja Mikko Koivun johtajuuden voitto.
 

Wäinö#16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Ducks, Red Wings, Griffins
Kun nyt Jukka Jalosen Suomi voitti MM-kullan, niin täällä jossitellaan, että jos jotkin asiat olisivat menneet hieman eri tavalla, niin tulos olisi ollut huonompi. Jos viime vuonna Suomi olisi Saksan olympiakisoissa voittanut puolivälieräottelussa tulevan maailmanmestarin Tshekin rangaistuslaukauskisassa, niin tie kohti maailmanmestaruutta olisi ollut avoinna jo silloin. Viime vuonna hävittiin äärimmäisen niukasti ja jäätiin mitaleilta ulos. Kuitenkin pelattiin tulevan maailmanmestarin kanssa 1-1 tasapeli varsinaisella peliajalla. Ei se peli voinut olla niin huonoa kuin, mitä täällä annetaan ymmärtää.

Peli oli huomattavasti heikompaa viime vuoden kaksissa arvokisoissa kuin tänä vuonna. Sen takia tuleekin katsoa lähinnä sitä suoritustasoa, ei pelkkää lopputulosta. Kun suoritustaso on korkea, on todennäköisyydet aina sen puolella, että se voittokin voi tulla. Huonollakin pelillä voi päästä mitaleille tai jopa voittaa, mutta hyvällä pelillä se on huomattavasti todennäköisempää.
 
Suosikkijoukkue
HIFK
Kaikki haluaisivat, että voittamisesta tulisi perinne, Joka ikisessä lätkää pelaavassa maassa. Suomi on kuitenkin on keskikastia lätkämaiden peleajien lahjakkuusarvioinnissá ja siten tulee voitotkin suht harvakselteeen, Nyt oli vastassa nuori ja kenties hieman ylimielinen joukkue ja sellaisen Suomi söi pelitapaansa uskomalla.

Millä mittarilla sitä nyt sitten mitataan että suomi on keskikastissa lahjakkaiden pelaajien suhteen? Kuitenkin 2000-luvulla suomi on ollut nuorten kisoissa mitaleilla 5 kertaa. Mihinkään Kanadan juniorituotannon volyymiin ei ole mitään toivoa.
 

Taitopelaaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings, New York Rangers
Millä mittarilla sitä nyt sitten mitataan että suomi on keskikastissa lahjakkaiden pelaajien suhteen? Kuitenkin 2000-luvulla suomi on ollut nuorten kisoissa mitaleilla 5 kertaa. Mihinkään Kanadan juniorituotannon volyymiin ei ole mitään toivoa.
Lahjakkuuksia pystytään parhaiten vertaamaan NHL-drafteilla. Suomella ei ole viime vuosina juuri ykköskierroksen varauksia ollut, joten sen pohjalta voidaan miettiä, millä tasolla Suomessa ollaan lahjakkaiden pelaajien suhteen. Ainakin Kanada, Venäjä, Tshekki, Ruotsi ja USA ovat tuottaneet selkeästi enemmän lahjakkuuksia 2000-luvulla kuin Suomi. Tämän perusteella voidaan sanoa, että Suomi on lahjakkuuksien osalta huippumaiden mittarilla alle keskikastia.

Ja vuoden 1995 MM-kisojen jälkeen jääkiekon maailmanmestaruudet ovat jakautuneet siten, että Tshekki on napannut kuusi (6) kultamitalia, Kanada kolme (3), Ruotsi ja Venäjä kaksi (2) sekä Suomi ja Slovakia yhden (1). Tämän perusteella voisi sanoa, että voittamisen kulttuuria on ollut ainoastaan Tshekillä ja Kanadalla, jotka ovat MM-kultamitalien lisäksi voittaneet olympiakultaa. Ehkä Ruotsi voidaan laskea myös joukkoon, mutta Venäjän kultamitalit tulivat 2008 ja 2009, kun sitä edellinen kulta oli vuodelta 1993. Ruotsikin on ollut vuodesta 1993 lähtien kahdeksan kertaa finaalissa ja voittanut ainoastaan kaksi MM-kultaa.
 

mjr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet
Tulos tai ulos. En ole missään vaiheessa kuulunut mihinkään kummallisiin leireihin: ainoa mittari on menestys. Olin Summas-leirissä, kun hänet vaihdettiin selittämättömästi menestyksen jälkeen, mutta kun Westerlundin kanssa homma toimi hyvin niin olin sitten tyytyväinen häneen - muistaakohan kukaan muuten enää Westerlundin puukotus-kampanjaa, joka sai ihan häkellyttävät mitat (kyselyt tästä voi lähettää "Johtavalle"). Jalosen olisin pudottanut imagosyistä Torinon välierän jälkeen, mutta hyvä kun näin ei käynyt. Nyt tilanne on taas selvä: Jalosella mennään täysin itsestäänselvästi. Ei tämä kovin monimutkaista laskentoa vaadi.
 
Suosikkijoukkue
HIFK
Lahjakkuuksia pystytään parhaiten vertaamaan NHL-drafteilla. Suomella ei ole viime vuosina juuri ykköskierroksen varauksia ollut, joten sen pohjalta voidaan miettiä, millä tasolla Suomessa ollaan lahjakkaiden pelaajien suhteen. Ainakin Kanada, Venäjä, Tshekki, Ruotsi ja USA ovat tuottaneet selkeästi enemmän lahjakkuuksia 2000-luvulla kuin Suomi. Tämän perusteella voidaan sanoa, että Suomi on lahjakkuuksien osalta huippumaiden mittarilla alle keskikastia.

Ja vuoden 1995 MM-kisojen jälkeen jääkiekon maailmanmestaruudet ovat jakautuneet siten, että Tshekki on napannut kuusi (6) kultamitalia, Kanada kolme (3), Ruotsi ja Venäjä kaksi (2) sekä Suomi ja Slovakia yhden (1). Tämän perusteella voisi sanoa, että voittamisen kulttuuria on ollut ainoastaan Tshekillä ja Kanadalla, jotka ovat MM-kultamitalien lisäksi voittaneet olympiakultaa. Ehkä Ruotsi voidaan laskea myös joukkoon, mutta Venäjän kultamitalit tulivat 2008 ja 2009, kun sitä edellinen kulta oli vuodelta 1993. Ruotsikin on ollut vuodesta 1993 lähtien kahdeksan kertaa finaalissa ja voittanut ainoastaan kaksi MM-kultaa.

No se on yksi tapa mitata asiaa, mutta ei mikään spesifinen mittari. Toki suomen kirkkain kärki on kapea, kapeampi kuin muilla. Siis viimeisten ikäluokkien osalta. Toisaalta suomen kärki on aina ollut kapea, todellisten helmien löytäminen on äärimmäisen harvinaista. Suomalainen pelaajatuotanto on kuitenkin hyvää ja laadukasta, eli NHL:ään täältä on aina päässyt ihan kohtuullinen määrä pelaajia suhteessa pelaajamäärään.

Tunnettu fakta on se, että ruotsalainen junnupelaaja on taitavampi kuin suomalainen. Eli siinä meillä kyllä ollaan menty metsään jo vuosia sitten.

Ei voittamisen kulttuuria minun mielestäni voi mitata vain MM-kisojen menestystä mittaamalla vuodesta 1995. Joku viimeiset 30-vuotta voi olla vähän parempi mittari, tai yhden sukupolven aikainen menestys eli pyöreästi 23 vuotta. Kyllä minä lasken voittamisen kulttuureiksi Venäjän, Kanadan, Tshekin ja Ruotsin ainakin siinä mielessä kuinka paljon ne ovat suomea edellä.
Voihan sitä mitata silläkin kuinka moni kansalaisuus voittaa Stanley cupin, 1990-luvulla oli nimittäin aika hiljaista suomalaisten suhteen, monilla muilla kansallisuuksilla menikin sitten lujempaa.
 

#76

Jäsen
Kun nyt Jukka Jalosen Suomi voitti MM-kullan, niin täällä jossitellaan, että jos jotkin asiat olisivat menneet hieman eri tavalla, niin tulos olisi ollut huonompi.
Missaat minusta keskustelun pointin. Minusta ei valmentajia tai pelaajia pidä tuomita tai ylistää liikaa yksittäisten hetkien myötä, koska kuten esimerkit osoittivat on loppupeleistä ero voiton/tappion välillä hyvin pienestä kiinni. Tietysti tunteella ja hetkessä elävät fanit dumaavat helposti valmentajan/pelaajia/johtoa jos kaivattua tulosta ei tule. Joskus dumaamisesta huolimatta saa projekti jatkoa ja lopputulos on mainio tai ongelmat jatkuvat.

Uskon monella suomalaisella valmentajalla olevan potentiaalia johdattaa Leijonat kultamitaliin ihan missä tahansa turnauksessa, mutta pelkkä valmentajan potentiaali ei riitä vaan muidenkin asioiden pitää natsata. Siksi esimerkiksi Jukka Jalosen tuomitsemisen huonoksi valmentajaksi edellisvuosien toimien takia on minusta kohtuutonta ja samoin mm-tittelin myötä hän ei ole muuttunut radikaalisti osaavammaksi kuin kuukausi sitten. Nyt paketti toimi ja toivottavasti Jalonen tiimeineen osaa analysoida mikä toimi ja miksi ettei ensi vuonna olla taas tuuliajolla.

Minusta maajoukkue esitti suht harvinaista taisteluilmettä tappioasemassa ja johtoasemassa ei peruuteltu vaan jatkettiin niillä aseilla millä johtoasema oli saatu.
 

peruspata

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Pesäkarhut, UP-V, FT Ulvila, Karhut
Missaat minusta keskustelun pointin. Minusta ei valmentajia tai pelaajia pidä tuomita tai ylistää liikaa yksittäisten hetkien myötä, koska kuten esimerkit osoittivat on loppupeleistä ero voiton/tappion välillä hyvin pienestä kiinni. Tietysti tunteella ja hetkessä elävät fanit dumaavat helposti valmentajan/pelaajia/johtoa jos kaivattua tulosta ei tule. Joskus dumaamisesta huolimatta saa projekti jatkoa ja lopputulos on mainio tai ongelmat jatkuvat.

Minusta maajoukkue esitti suht harvinaista taisteluilmettä tappioasemassa ja johtoasemassa ei peruuteltu vaan jatkettiin niillä aseilla millä johtoasema oli saatu.

Ei missaa pointtia, mutta vastaa lähinnä "rusinat pullasta" -periaatteella, siis siihen, mikä sopii omaan ajatteluun. Jalonen itse myönsi Aamu-tv:ssä, että kaikkien ollessa terveenä joukkue olisi saattanut olla erilainen, mutta nyt kävi näin. Minä en vieläkään ymmärrä, miten aiemmat ongelmat ja nykyinen menestys ovat niin toisensa poissulkevat tekijät, että eivät voi olla yhdessä totta. Vaikeudet ovat voitettu kanta, ja nykyisestä menestyksestä jaetaan ansaittua kiitosta.

Tämä ei nyt suoraan liittynyt lainaamaani viestiin, oli yleisemmän tason maksuton tiedonanto.
 
Suosikkijoukkue
Leijonat, Jokerit
En pidä siitä, että ihmisiä lähetellään eri leireille vain, koska ihanteet ja mielipiteet eivät aina kohtaa.

Enkä pidä siitä, että jotkut nimeltä mainitsemattomat (monikossa) hehkuttavat omia analyytikonkykyjään, agendaansa ja faniuttaan, koska leijonat voittivat MM-kultaa. Onhan se sinällään inhimillistä. Itse hehkutan Jukka Jalosta, mutta muut tehköön oman harkintansa mukaan.

Kyllähän kaikki viittaa siihen, että JJ haluaa ja saa jatkosopimuksen. Näillä näytöillä hän sen ansaitsee. Kuukausi sitten ei, mutta nyt ehdottomasti.

Toivon, että Jalonen vetäisi kummatkin "kotikisat" 2012 ja 2013. Jos 2012 kotikisan paineet yhdistettynä kultakrapulaan johtaisivat leijonat huonoon menestykseen, (melko todennäköistä, mutta en tietenkään sitä toivo) ja Jalonen ei jatkaisikaan 2013, niin jatkaja olisi todella kovassa paikassa; ekat kisat, kotiyleisö ja kotikaukalo alkusarjassa, alla huonot viime kisat jne.

Mutta tuo on turha pelko, sillä ensi vuonnakin tulee menestystä ja Jalonen jatkaa!
 

Johannes

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, jääkiekko.
Itse olen puolustanut lähinnä suomalaista perinnettä vuodesta 1988 voittaa mitaleita isoissa kisoissa ja luottanut Jukka Jalosen olevan päävalmentajana jatkumo menestysajalle, ei se henkilö, jonka aikana ei voiteta mitaleita, vaan menestys jatkuu. En ole sinänsä uskonut vain Jukka Jalosen, vaan koko leijona-kiekkoperheen tekemisen tasoon ja kykyyn menestyä. Uskon asiaan jatkossakin, vaikka tekijöitä vaihdettaisiin 1-3 vuoden päästä.
 

dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
Jalonen oli tästä erimieltä. Hän sanoi haastattelussa finaalin jälkeen, että HPK olisi välierissä luultavasti hävinnyt Ässille, mutta nyt voitti väsytetyn Ässät.
Tämähän ei voinut missään tapauksessa olla sellainen "laitoin silmät kiinni ja ammuin sinnepäin" -tyyppinen lausunto. Ässät toki joutui tahkoamaan kokonaiset neljä 60 minuuttista kun taas HPK pääsi finaaleihin helposti viidellä pelillä, joista ainoastaan kaksi meni jatkoajalle.
 

dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
Kuten kirjoitin, Matikaisen vahvuus on henkisellä puolella. Se ei poissulje sitä etteikö hänkin osaa organisoida peliä. Jos ei osaisi niin ei taatusti olisi toiminut Bluesin ykkösvalmentajana menestyksekkäästi ja päässyt maajoukkueeseenkin.
Huhujen mukaan Bluesissa kakkosvalmentaja Marjamäki vastaa pelillisistä asioista ja päävalmentaja Matikainen henkisestä puolesta, mikä on käsitykseni mukaan poikkeuksellinen tilanne. Tästä asiasta on aika jännä huomioida, että Matikainen on maajoukkueessa nimenomaan kakkosvalmentaja ja Marjamäki puolestaan (oli) U20-maajoukkueessa nimenomaan päävalmentaja.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös