Vähän kyllä jäi kaivelemaan se tältä maajoukkuekaudelta, että kiekon saaminen omasta päästä hyökkäyspäähän organisoidusti heti todella hitaan lähdön jälkeen(vaihto tai taktinen paikan odottelu) ei tullut kuntoon missään vaiheessa. Hyökkäysalueelle pääsy oli todella vaikeaa, jos ei lähdetty nopeilla lähdöillä tai (vain vähän) hitailla lähdöillä, ja liian usein viivelähtö päättyi joko kiekonmenetykseen hyökkäyspäässä tai keskialueella, paitsioon tai uuteen takaisin päin palauttamiseen.
En nyt sano missään nimessä, että pelin hidastaminen, viivelähdöt ja palauttamiset ovat turhia, vaan että Suomella ei ollut viivelähdön jälkeinen peli kiitettävässä kunnossa. Ei EHT:llä, ei harjoituspeleissä, syksystä kevääseen. MM-kisoissa keskialue nyt oli vaikea ylittää lähes kaikkien vastustajien sumppupuolustuksen takia, mutta silti, parempaan pitäisi pystyä.
Ehkä hyökkäysalueelle pääsy oli tänä vuonna vaikeaa, koska joukkue yritti mennä kiekon kanssa väkisin parhaimmille maalintekoalueille (hyvä asia), eikä helposti kulmiin vääntämään (huono asia), joka oli vuoden 2010 ongelmia.
Päätyyn heittämiset sitten ovat asia erikseen. Kun hyökkäysalueelle päästiin, oli peli toki hienoa.
Mutta ehkä tämä vain on sellainen asia, joka täytyy kestää, jos "meidän peli" on kiekkokontrollia.
Edit. En siis puhu jo kirosanaksi Jatkoajassa muodostuneista viivelähdöistä, vaan niiden jälkeisestä pelistä.