Jukka Jalosen Suomi

  • 743 286
  • 2 867

angnus

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Ja taas kysymys: Kenet olisit ottanut Miettisen tilalle? Ei tule mieleen montaakaan potentiaalista ja realistista paikkaajaa kisajoukkueen ulkopuolelta.

Lehterää olisin tarjonnut Miettisen paikalle. Lehterän tilalla katsomossa tai nelosketjussa olisi mennyt vaikka esim. Hannes Hyvönen, jota olisi voinut käyttää ylivoimissa viivalla. No tämä nyt on typerää saivartelua, mutta pointtinani kuitenkin oli, että Miettinen on nyt nähty!
 

Fordél

Jäsen
Antti Miettisen poisjättämine olisi ollut kova ratkaisu Jaloselta, mutta mielestäni sellaista ei voi häneltä vaatia vaikka puoli-Suomea tiesi, että kaverista tuskin on mitään hyötyä. Se mistä Jalosta sen sijaan voidaan kritisoida, on Miettisen peluuttaminen illasta toiseen noin isossa roolissa vaikka tehoja ei tullut eikä kaverista ollut muutenkaan mitään hyötyä. Miettinen olisi jo aikoja sitten pitänyt siirtää vaikka neloseen ja pelaamaan alivoimaa.
 

Toni85

Jäsen
Suosikkijoukkue
Espoolainen jääkiekko oikeissa käsissä
Lehterää olisin tarjonnut Miettisen paikalle. Lehterän tilalla katsomossa tai nelosketjussa olisi mennyt vaikka esim. Hannes Hyvönen, jota olisi voinut käyttää ylivoimissa viivalla. No tämä nyt on typerää saivartelua, mutta pointtinani kuitenkin oli, että Miettinen on nyt nähty!

Lehterä maalitykiksi? Nyt on tainnut jotku roolit mennä sekaisin, eiköhän hän ole parhaimmillaan pelintekijänä. Jukka Hentunen olisi ehkä ollut potentiaalinen korvaaja Miettiselle.
 

choose_life

Jäsen
Suosikkijoukkue
-
Vaikka ei pitäis ottaa v.. harmitusta isolla V:llä tällaisista turnauksista, pakko on kuitenkin hiukan avautua. Olen samaa mieltä useamman kirjoittajan kanssa siitä, ettei tappiossa mitään pahaa ole jos se tulee taistelun kautta.
Haluaisinkin tietää, kuinka maajoukkueeseen onnistuttiin istuttamaan tuollainen pelon ilmapiiri? Niitä tsekkien vastahyökkäyksiä pelättiin niin pirusti, ettei pakit uskaltaneet tukea hyökkäyksiä ollenkaan. Ensin kasataan nippu kädellisesti taitavia ja vikkeliä mikkihiiripakkeja, sen jälkeen pistetään/saadaan ne pakittelemaan ja seisomaan omissa. Voi ristus mitä touhua.

Vähän kärjistettyä ja/tai yksinkertaistettua, mutta aika nätisti moni ongelma tiivistyy yhden pelin esimerkkiin. Tulos ei tuolla joukkueella ole mikään megaepäonnistuminen, mutta kun joukkue pelasi koko turnauksessa (taas!) yhteensä noin 1,5 ehjää matsia - erät yhteenlaskettuna.

Otteista näkynyt epätietoisuus, -varmuus ja "hengettömyys" ei selity vain materiaalilla, vaan sillä, ettei lopulta tiedetä tai uskota, mitä kentällä tehdään. NHL:n suhteen tai muuten vain itsetunto-ongelmaisille tiedoksi: näin ei mj-tasolla 99,5 prosentissa tapauksia tehdä tahallaan, saati "piruuttaan". Koommin päinvastoin: mitä kuuliaisempi - ja taidoiltaan rajallisempi - pelaaja, sitä vaikeammaksi peli menee, kun pelitapa ei tule selkäytimestä. Kun tekemistä tarvitsee jatkuvasti miettiä ja varoa, energiataso putoaa väkisin. Ja sen jälkeen kaikki muuttuu paljon vaikeammaksi.

Tämmöistä tapahtuu, jos rahkeet eivät riitä pelitavan toteuttamiseen, vastustajat torpedoivat sen säännöllisesti ja/tai hommaa ei ole osattu selittää oikein, uskottavasti ja ristiriidattomasti (viimeiseen: ns. kaksi päävalmentajaa -dilemma). Kun lisätään ongelmat reagoinnissa, tietyt epäonnistuneet pelaajavalinnat ja -roolitukset ja oman energian tuhlaaminen pelin ulkopuolisiin asioihin, Jalosta ja kumppaneita ei yksikään kiekon reaalimaailmassa elävä voi vapauttaa vastuusta. Jos Jalonen on se mies, jona hänet Leijoniin valittiin, hän ei sitä edes halua. (Fanipojat ovat toinen juttu, mutta vaikutus jää lähinnä imagopainolastiksi JJ:n niskaan, minkä hän niin ikään tietää - vrt. useat julkiset irtiotot tyyliin tunnetilan, pelaajien painoarvon ja yksilötaidon korostaminen).

Ei ristiinnaulitsemista, vaan käytännönläheisempää, kansainvälisempää ja paremmin paineita kestävää täydennystä valmennukseen. Ja omaan päähän tajua siitä, ettei turnaus edelleenkään kestä kolmea vuotta, riskejäkin pitää uskaltaa ottaa (propsit Vatasesta ja Aaltosesta), neliskanttinen palikka ei mahdu pyöreään reikään ja media ei ole seuratoiminnan jatke.
 
Viimeksi muokattu:

Susimies

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa,Toronto Maple Leafs,Westghost,Ghostbusters
Jalosen haastattelujen mukaan mm.:
- Kiprusoff imaisi Vancouverin USA-pelissä ensimmäsen maalin ja sen jälkeen joukkue menetti otteen peliin
- Joukkue paskoi housuun Vancouverissa USA-ottelussa, vaikka etukäteen valmistautuminen oli sujunut suunnitelmien mukaan
- Tanska-tappiossa oli mukana kokemattomia pelaajia, jotka eivät olleet valmiita kansainvälisiin peleihin

Ja nyt siis pelaajat pakoilevat mediaa, kun eivät halua osallistua Jukan johdolla kisoihin? Olisiko Jukan aika kantaa vastuuta edes jostain tekemisistään, eikä syytellä omia suojattejaan, jotka kuitenkin on itse joukkueeseensa valinnut?

Lisätään Jukan listaan vielä tämän päivän Iltalehdestä:

-Pelaajien kuntopohja petti Tsekkiottelussa.

Herää kysymys, että jos noin oli,miksi Jukka valitsi nuo huonokuntoiset pelaajat kisoihin..
 

Leon

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Stars, Panthers
Herää kysymys, että jos noin oli,miksi Jukka valitsi nuo huonokuntoiset pelaajat kisoihin..
Siksi, että niiden valitsematta jättäminen olisi nostanut aivan helvetinmoisen haloon. Aika pahvi olet sinäkin.
 

PJx

Jäsen
Herää kysymys, että jos noin oli,miksi Jukka valitsi nuo huonokuntoiset pelaajat kisoihin.
Valmentaja valitsee pelaajat, joiden hän olettaa tuovan parhaan menestyksen. Niistä on valittava, jotka ovat käytettävissä. Valmentajalla ei oo usein varaa sanoa: Sua en halua enää ikinä nähdä mun joukkueessa. Et täyttänyt isoa rooliasi...
 

Tshekki77

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, HJK, Maajoukkue (lajista riippumatta)
Siksi, että niiden valitsematta jättäminen olisi nostanut aivan helvetinmoisen haloon. Aika pahvi olet sinäkin.

kamoon, nosti Jussi Jokisenkin valitsematta jättäminen olympialaisiin hirveän metelin. Ei vaikuttanut. Eikai Jalonen ole pehmennyt median edessä? Jalonen vastaa valinnoistaan.
 

Susimies

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa,Toronto Maple Leafs,Westghost,Ghostbusters
Siksi, että niiden valitsematta jättäminen olisi nostanut aivan helvetinmoisen haloon. Aika pahvi olet sinäkin.

Alkuun kiitos kohteliaisuuksista,nehän ne tähän itse ketjun aiheeseen kuuluukin.

Kuten Tsekki77 kirjoittikin,koskas Jalonen on mediassa olleita kannanottoja alkanut kuunnella? Jalonen kokosi tuon joukkueen ja vastaa valinnoista,piste.

Ja eihän siinä mitään jos ei pärjätä mutta nuo ontuvat selittelyt vois jättää pois ja katsoa peiliin välillä;jotain kai valmennuskin voi tehdä joskus väärin. Myös Jalonenkin?

Sinällään on törkeää Jaloselta lähteä tappion hetkellä AINA haukkumaan ja hakemaan syitä tappioon pelaajista. Sit ihmetellään kun pelaajat ei halua kisoihin..
 

Hemingway

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sapko
Jalonen kokosi tuon joukkueen ja vastaa valinnoista,piste.

Jalonen pystyi valitsemaan paskoista vaihtoehdoista paskat vaihtoehdot ja tulos oli paska. Ei mitenkään yllättävää.

Keskustelu alkaa muistuttaa formulakeskustelua, jossa eri autoilla ajavia kuljettajia yritetään pistää paremmuusjärjestykseen. Se nyt vain on mahdotonta. Ihan yhtä mahdotonta on tietää, mitä Jalonen teki oikein ja mitä väärin.

Lisäksi nämä oikein ja väärin tekemiset ovat aina hyvin suoraan yhteydessä menestykseen. Loppujen lopuksi täälläkin aika harvaa kiinnostaa, pelaako joukkue hyvin vai huonosti, jos se voittaa. Voittamiseen taas vaikuttaa oleellisesti vastustaja, vastustajan onnistuminen, sattuma ja tähtien liikkeet.

Selvää nyt kuitenkin lienee, että valmentajasta riippumatta tulosten suunta kääntyy tulevina vuosina alaspäin.

Melkeinpä jo toivon, että Jalonen lähtisi. Tulossa ei kuitenkaan ole kuin paskaa niskaan, eikä Jalonen sille oikein mitään voi.
 

Gags

Jäsen
Suosikkijoukkue
Charlestown Chiefs
Siksi, että niiden valitsematta jättäminen olisi nostanut aivan helvetinmoisen haloon.
En olisi ikinä uskonut, että JJ alentuisi tällaiseen populismiin, mitä annat ymmärtää. Kyllä maajoukkueen johdossa pitäisi mielestäni kuitenkin toimia miehen, jolla on edes munat omasta takaa.
 

pokki

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Minnesota Wild, Manchester United
En olisi ikinä uskonut, että JJ alentuisi tällaiseen populismiin, mitä annat ymmärtää. Kyllä maajoukkueen johdossa pitäisi mielestäni kuitenkin toimia miehen, jolla on edes munat omasta takaa.

On kohtalaisen kornia, että Olympialaisissa valitettiin, kun Jalonen jätti Jokisen rannalle. Nyt valitetaan siitä, että hän ei jättänytkään ketään rannalle. Munaton mies?

Havaitsen täällä kansitakkien kahinaa ja linjattomuutta.

Teit niin tai näin, aina on väärinpäin. Pääasia, että jostain pääsee naulitsemaan.
 

Gags

Jäsen
Suosikkijoukkue
Charlestown Chiefs
Havaitsen täällä kansitakkien kahinaa ja linjattomuutta.
Sen voit toki rauhassa tehdä, mutta lainaamatta minun kirjoituksiani kuitenkaan.
Teit niin tai näin, aina on väärinpäin. Pääasia, että jostain pääsee naulitsemaan.
Ei. Kyse on siitä että aina löydetään vika jostain muualta, kuin sieltä missä vika on. Joko vika on kolmen vuoden takaisessa päävalmentajavalinnassa, NHL-ammattilaisten mukanaolosta, heidän poissaolostaan, tutustumisprosesseista, kuntoharjoittelusta, mistä tahansa. Paitsi siitä, mikä on ainoa todellinen ja konkreettinen ongelma.
 

tosiasia

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo
Ehkä olisi hyvä JJ moittimisen sijaan keskittyä ongelmiin mitä havaittiin. Maalintekoon tarvitaan erikoisrohtoja ja ehdottomasti enemmän huomiota. Mielestäni tämä ongelma helpottanee jo kun Dufva siirtyy kakkosen paikalta tuonnemmaksi. Tarvittaisiin kakkoseksi ehkä joku hyökkäyspelin taitava valmentaja. Pelkästään puolustamalla ei pelejä voiteta ja tästä ajatuksesta pitäisi päästä nyt eroon.
 

Mace

Jäsen
En halua millään tasolla häiritä tätä valtavan hupaisien viestien vyöryä, mutta kannattaa ihan oikeasti muistaa, että kun Suomi pelaa pudotusottelussa jotain jääkiekon suurmaata vastaan, Suomen voittomahdollisuudet ovat tyypillisesti maksimissaan 50 prosentin luokkaa. Tuosta voi siten jokainen laskea, että kuinka ihmeellistä tai paha valmentajan housuunpaskominen se sitten on, että aina toisinaan se noutaja tulee eikä välieriinkään selvitä. Todennäköisyyspeliä tämäkin on, se olisi hyvä muistaa.
 

Gags

Jäsen
Suosikkijoukkue
Charlestown Chiefs
En halua millään tasolla häiritä tätä valtavan hupaisien viestien vyöryä, mutta kannattaa ihan oikeasti muistaa, että kun Suomi pelaa pudotusottelussa jotain jääkiekon suurmaata vastaan, Suomen voittomahdollisuudet ovat tyypillisesti maksimissaan 50 prosentin luokkaa.
Menemättä nyt sen tarkemmin tämän analyyttisen laskelman muuttujiin, kysyisin kuitenkin että mikä on samaisen analyysin tuottama voittomahdollisuus Tanskaa vastaan?
 

Mace

Jäsen
Menemättä nyt sen tarkemmin tämän analyyttisen laskelman muuttujiin, kysyisin kuitenkin että mikä on samaisen analyysin tuottama voittomahdollisuus Tanskaa vastaan?

Eiköhän Suomella Tanskaa vastaan ollut voitonmahdollisuudet etukäteisarvioissa karkeasti arvioituna jossain 70-80 prosentin tietämissä. Nykyisenlainen sarjajärjestelmä on kuitenkin sen verran anteeksiantava, että yksittäisen alkusarjan (ja miksei välisarjankin) ottelun lopputuloksella ei ole välttämättä mitään negatiivista vaikutusta jatkon kannalta, joten en laittaisi kauhean mielelläni ropojani tuollaisessa ottelussa suosikin puolesta likoon.
 

Leon

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Stars, Panthers
En olisi ikinä uskonut, että JJ alentuisi tällaiseen populismiin, mitä annat ymmärtää. Kyllä maajoukkueen johdossa pitäisi mielestäni kuitenkin toimia miehen, jolla on edes munat omasta takaa.
Nyt se on todistettu. Olen oikeassa tasan silloin, kun se sopii sinun agendaasi. Hei kamoon, se oli läppä, huuli, vitsi. Mistä helskutista valmentaja voi tietää, että joku pelaaja ei olekaan täydessä fyysisessä tikissä? Jaloselle kenkää, kun ei ole selvännäkijä.
 

pokki

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Minnesota Wild, Manchester United
Menemättä nyt sen tarkemmin tämän analyyttisen laskelman muuttujiin, kysyisin kuitenkin että mikä on samaisen analyysin tuottama voittomahdollisuus Tanskaa vastaan?

Miksi tämä keskustelu ajautuu poikkeuksetta Tanska-tappioon?

Kisojen avausottelu, jossa vasta eittämättä haetaan vielä omaa pelaamista. Ei Suomi ollut ainoa, joka sille Tanskalle hävisi, Tanska pelasi itse asiassa helvetin hyvää kiekkoa turnauksessa.

Edit: Ja voisitko vielä kertoa meille kaikille mikä se todellinen konkreettinen ongelma oikein on?
 

ftr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Huuhkajat, Borussia Dortmund
On kohtalaisen kornia, että Olympialaisissa valitettiin, kun Jalonen jätti Jokisen rannalle. Nyt valitetaan siitä, että hän ei jättänytkään ketään rannalle. Munaton mies?

Havaitsen täällä kansitakkien kahinaa ja linjattomuutta.

Teit niin tai näin, aina on väärinpäin. Pääasia, että jostain pääsee naulitsemaan.

Näillä perusteilla löydät sitten varmaan sitä samaa "kahinaa" J Jaloseltakin. Tosin toisinpäin.
 

CGLN

Jäsen
Suosikkijoukkue
Routasydän, #17 Wendel Clark, #8 Cam Neely, TML
Tilastot kertovat kyllä jotain muuta. Suomen turnauksessa tekemästä 13:sta maalista Nummelin oli mukana 7:ssä. Teholukema +5 taisi olla myös joukkueen parhaita. Pistepörssiä voi myös vilkaista, jos kiinnostaa.

Ei varsinaisesti kiinnosta, seurasin Tshekki-peliä aivan riittävän tiiviisti.
 

pokki

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Minnesota Wild, Manchester United
Näillä perusteilla löydät sitten varmaan sitä samaa "kahinaa" J Jaloseltakin. Tosin toisinpäin.

Näinpä näin. Erona tässä on todennäköisesti se, että molempiin kisoihin Jalonen on valinnut ne pelaajat, jotka ovat hänen mielestään parhaiten sopineet konseptiin. Ei, kaikki valinnat eivät olleet onnistuneita.

Lähinnä vaan huvittaa se, että nyt täällä naulataan Jalosta, kun munattomalla päävalmentajalla ei ollut kanttia jättää pelaajia joukkueesta. Mikäli hän olisi sen tehnyt, huudeltaisiin täällä rannalle jääneiden perään. Jotkut ovat niin vahvasti tuominneet tämän hetken valmennuksen, että tuntuu olevan ainoastaan pääasia, että päästään haukkumaan ja tuomitsemaan.

Kyllä, Miettisellä ja Jokisella ei tehnyt kisoissa paskaakaan. Minkälainen meteli olisi syntynyt, jos heitä ei olisi valittu kisoihin? Enkä tarkoita, että he pääsivät juuri siksi kisoihin.
 
Kyllä, Miettisellä ja Jokisella ei tehnyt kisoissa paskaakaan. Minkälainen meteli olisi syntynyt, jos heitä ei olisi valittu kisoihin? Enkä tarkoita, että he pääsivät juuri siksi kisoihin.

Tässä lauseessa unohtaisin Jokisen, koska vaikka ei tehnyt maaleja niin paljon kuin olit odottanut, niin hänet huomasi sentään kentällä. Hyviä syöttöjä, pystyi rakentamaan tilanteita ja ainoa joka näytti vähän reagoivan ja antavan takaisin jos omia kohdeltiin sääntöjen rajamailla tai väärällä puolella. Miettisestä ei oikeasti jäänyt mitään mieleen. Kaveri joutui tekemään töitä, jotka eivät kuuluneet hänen rooliinsa (maalipaikkojen rakentelu ja omien puolustaminen), koska omassa kentällisessä ei ollut ketään tällaista. Maskimiehenä en huomannut hänen olevan, mutta eipä hänen roolinsa olisi ollut sekään vaan jonkun muun.
 

MiksuMan

Jäsen
Milloin me päästään eroon tuosta kummolasta?
Minkä takia tuollaiset tyhjäntoimittajat pitää pyöriä jääkiekon parissa ja vielä johtoportaassa.
PASKA VALUU ALASPÄIN..

Kun katsoo kummolan naamaa, lukee hänen sanojaa, seuraa hänen päätöksiään, niin ei voi kuin surra suomen jääkiekon puolesta ja katsella tätä jatkuvaa alamäkeä ja suomikiekon laskua.

Mutta oikeasti, onko tietoa kuinka kauan tuo päivänsäde toimintaansa jatkaa?
 

JypFabu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp
Ehkä olisi hyvä JJ moittimisen sijaan keskittyä ongelmiin mitä havaittiin. Maalintekoon tarvitaan erikoisrohtoja ja ehdottomasti enemmän huomiota. Mielestäni tämä ongelma helpottanee jo kun Dufva siirtyy kakkosen paikalta tuonnemmaksi. Tarvittaisiin kakkoseksi ehkä joku hyökkäyspelin taitava valmentaja. Pelkästään puolustamalla ei pelejä voiteta ja tästä ajatuksesta pitäisi päästä nyt eroon.

Minäpä kehtaan luulla, että tässä Dufvan osalta juuri päinvastoin. Hyökkäyspelin taitava valmentaja kuulostaa juuri siltä mitä se on, tyhjää toiveajattelua ja asiantuntemattomuutta. Valmennuksellisesti ajatellen toinen aina perustuu toiseen ja muodostaa kokonaisuuden. Sen verran nykyDuffan peliä nähneenä voin suorilta sanoa, ettei Jalosen suomi pelannut kuin osin (viisikkopuolustus) sitä kiekkoa mihin RD pyrkii. Jalosella on pikkusen toisenlainen sapluuna, joka on tavallaan nerokas, mutta hiton haavoittuva, jos yksikään palikka pettää.

Toinen asia on, että hyökkäyspelissä suomi on taktisesti pudonnut kärryiltä kv-kiekossa ja sen suhteen valkun nimi on yksi lysti, ellei sitä aleta kehittää kokonaisvaltasesti nykyisiä vaatimuksia vastaavaksi. Puheet ja valitukset maalintekijöiden puutteesta ovat tarinan toinen puoli ja puolitotuus, ihan osaa suomipoikakin maalin tehdä, jos pelitapa johtaa paikkoihin joista maaleja nykypäivänä voi tehdä. Tästä voi lyhytnäköisesti damokleen miekkaa laittaa Jalosen niskaan, mutta asia on paljon fundamentimpi, koska se edellyttää tiettyjen omaksuttujen tosiasioiden hylkäämistä ja uusien löytämistä, eikä tämä tapahdu vain mj-valkun kanssa, vaan koko paletissa pitää herätä tähän päivään, jotta kehitystä tapahtuu.

Minä kuitenkin epäilen, että niinkuin Westerlund, niin myös Dufva ykkösenä omaa niitä menestyjän palikoita, mutta tämä kateellisten tyhjäntoimittajien lauma lopulta vie ne eväät, millä suomikiekko menestyy tai voisi menestyä. Luulen jopa, että RD on varsin helpottunut, kun postistaan tomppeleiden hampaissa pääsee eroon, ihan niinkuin Westerlundkin, kun moskovan jälkeen sanoi, että nyt helpottaa, kun tästä paskasta pääsee eroon.

Oikein puolustamatta ei kertakaikkiaan voi voittaa ja semmoisia hyökkäyspelin taitavia valmentajia, jotka tätä totuuttaa ignooraamalla menestyisivät ei ole olemassakaan, mikäli olen väärässä, voinet ystävällisesti kirjata tänne listan vaikka globaalisti olemassaolevia, jotka tähän pystyy.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös