Jukka Jalosen Suomi

[siffa]

Teemun myötä maajoukkueesta poistui muutamille iltapäivälehtien "jääkiekkotoimittajille" joukkueen sisäisistä asioista kuiskutteleva NHL-tähti. Teemun jälkeen en usko jatkossa Vancouverin tapaista kantelua joukkueen tilasta iltapäivälehdille enää tapahtuvan. Tulevat maajoukkueen ykkösnimet, Ruudut, Mikko Koivu, Valtteri Filppula, Niko Kapanen, Niklas Hagman, Joni Pitkänen, Sami Lepistö ja Jussi Jokinen mm. ovat älykkäitä ihmisiä, jotka tietävät joukkueen pelisäännöt ja ongelmat puidaan joukkueen sisällä. Siinä mielessä niin Jukka Jalonen kuin hänen seuraajansa voivat olla luottavaisin mielin.

 

[Wäinö#16]

Teemun myötä maajoukkueesta poistui muutamille iltapäivälehtien "jääkiekkotoimittajille" joukkueen sisäisistä asioista kuiskutteleva NHL-tähti.

Mitäs sieltä loppujen lopuksi kuiskuteltiin, kun tuntuu, että nämä jutut alkaa elää pikku hiljaa ihan omaa elämäänsä. Kun Selänteeltä kysyttiin miksi homma ei kulkenut surkeassa ruotsi-ottelussa, niin muistaakseni Teemu kommentoi, että passiivinen karvauspeli ei toiminut ja keskialueen puolustus epäonnistui sen takia. Tämän lisäksi Suomi puolusti enemmän miestä kuin aluetta. Jos näitä asioita joutuu liikaa miettimään, on selvää ettei homma toimi.

Oleellisempi kysymys on se, että miksi pelitapaa piti muuttaa niin radikaalisti entisestä ja varsinkin pieneen kaukaloon, että maajoukkuerungollakin menee pelitavan oppimiseen viikkotolkulla aikaa?

Mieluummin kuulen ainakin oikeita syitä siitä minkä takia peli näytti sellaiselta kuralta, jonka jokainen pystyi katsomaan televisiosta. Vai pitäisikö tyytyä perinteiseen lätkäjargoniin, että pitää vain tahtoa enemmän ja kiekkoa maalille.

 

[scholl]

Loppujen lopuksi Jalonen on päässyt erittäin helpolla verrattuna aiempiin valmentajiin...

Aivan totta ainakin, jos verrataan Erkkaan ja Sheddeniin. Summanenhan masinoi julkisuudessa Erkan vastaisen ajojahdin, kun oli muka pettänyt jonkun sopimuksen ja Sheddeniä vastaan oli huikea ajojahti jo tiedotustilaisuudessa. Jalosen tilanteessa on jotain kummaa. Kaikki meinaavat, että on poika joutunut liian isoihin saappaisiin, mutta silti toivotetaan onnea ja toivotaan parasta. Silkkihansikkaat on käsissä, ettei vain Jalonen putoaisi lattialle ja menisi rikki.

 

[Viljuri]

Edelleenkin minun on pakko kysyä: saiko Jalonen todellakin niin paljon paskaa käteen (valta)medialta, kun mitä hän antaa ymmärtää?

Jalosella on varmasti syytä huoleenkin: Petteri Sihvosen kannatus eli tosisiallisesti Röngän markkinaehtoinen käänteispopulismismi, jonka tarkoitus on ärsyttää, lyhentää aivan varmasti Jalosen uraa maajoukkueessa. Siis aivan sama ilmiö kuin Jatkoajassa valitettavan yleisten "tuplanikkien" tapauksessa, mittakaava on vain eri.

Mitä enemmän artikkeleja Jalosen pelikirjan neroudesta näemme, sitä otollisemmaksi yleistilanne provosoinnin osalta on käymässä ja sitä enemmän voisimme otaksua Jalosen olevan vaikeuksissa. Ronkä tietää mitä ammatti- ja harrastajapiireissä, mutta myös liiton sisällä, ajatellaan, ja osaa popularisoida tämän myyväksi viestiksi. On syytä muistaa, että vaikka yleisö ja valtaosa meistä aktiivisestikin lajia seuraavista ei välttämättä tiedä pelikirjoista juuri mitään, niin osaamme silti kollektiivisesti, fragmentaarisen ja keskenään ristiriitaisen informaation perusteella, muodostaa yksittäistä yksilöä paremman ymmärryksen asioista. Ja tätä kautta markkinat ovat erityisen valmiita kynnettäväksi totuutta sisältävälle markkinaviestinnälle ja/tai muulle propagandalle.

Siten se mitä Rönkä laittaa rivien väliin tahi muutoin käänteisesti Johtava analyytikko -nimilapun alle, indikoi vahvasti sitä, mitä valtamediakin tulee kirjoittamaan viipeellä, tosin ilman kääntelyä.

 

[IceWalker]

Miksi Suomessa oletetaan, että pelaajat eivät voi kehittyä enää merkittävästi 18 ikävuoden jälkeen? Itse asiassa voisi sanoa, että vuodet 18-24 ovat kriittisimmät huippujääkiekkoilijan kehittymisen kannalta. Jääkiekkomaailma ja jopa Suomen maajoukkue on puolillaan hyviä esimerkkejä tästä. Tässä vaiheessa on ihan turha katsella jotain draftilistoja ja inistä Suomen materiaalin heikkoudesta jossain vuosien 2018 ja 2022 olympialaisissa.

Ongelmana on se, että KAIKKI pelaajat kehittyvät draftausvuoden jälkeen, myös nämä ykkösvaraukset. Kun kehitysetu on heillä, he pääsevät parempiin asemiin NHL:n, saavat kaiken sen valmennuksellisen tuen, mitä nyt ylipäätään valtameren takana on ja kehittyessään heille on valmiina varsin pian myös pelipaikka. Eli ykkösvarauksilla, kuten Mikko Koivulla, on aika paljon etua verrattuna niihin ei-niin-lahjakkaisiin-pelaajiin. Koivultakaan ei vaadittu ihmetekoja uransa alussa NHL.ssä: hänellä oli myös sikäli onnea.

Timosen huono draf-numero ei johtunut hänen taitojensa, vaan koon aliarvioinnista. On totta, että joitakin pelaajia edelleenkin pääsee NHL:ssä heikoilla draftauksillakin pitkälle. Tällöin kyse on useimmiten roolituksen osumisesta kohdalleen, kuten esim. Jarkko Ruudun tapauksessa. Joka tapauksessa, Ruotsilla on hurja etu verrattuna meihin huippulahjakkuuksien määrässä. Ja kun niitä on paljon, ne saavat yksilöinä kehittyä rauhassa ja niitä on varaa jopa hukatakin. Mutta jos meillä Mikael Granlundista ei tulisikaan tähteä, meillä ei olisi mitään jakoa kovissa turnauksissa jatkossa. Paineet ovat Granlundilla todella kovat ainakin ulkoapäin.

Suomen on joka tapauksessa panostettava 18-24-vuotiaiden kehittämiseen ja tuomiseen A-maajoukkueeseen mahdollisimman nopeasti. Koko EHT-valinta on tehtävä eri periaatteilla kuin aiemmin. Mukaan on valittava sellaisia nuoria pelaajia, joilla katsotaan olevan hyvät mahdollisuudet kehittyä maajoukkuepelaajiksi. Sillä tavalla me saamme edes Sveitsin tasoisen joukkueen jäälle tulevaisuudessa. Mutta huipputaidolla valitettavasti ratkaistaan jatkossakin arvoturnauksien voittoja - ja meillä ei ole toista Selännettä näköpiirissä.

 

[Mikael Pelzfuss]

Timosen huono draft-numero ei johtunut hänen taitojensa, vaan koon aliarvioinnista. On totta, että joitakin pelaajia edelleenkin pääsee NHL:ssä heikoilla draftauksillakin pitkälle. Tällöin kyse on useimmiten roolituksen osumisesta kohdalleen, kuten esim. Jarkko Ruudun tapauksessa. Joka tapauksessa, Ruotsilla on hurja etu verrattuna meihin huippulahjakkuuksien määrässä.

Pointti oli tietysti siinä, että joku voi kehittyä 18-24-vuotiaana enemmän kuin ne ykkösvaraukset. Tietysti tämä on kohtalaisen harvinaista erityisesti pelejä ratkovien pistelinkojen rooleissa. Suomen suurin ongelma ei kuitenkaan ole riittävän kovien hyökkääjien löytyminen (no eihän niitäkään tietysti liikaa ole), vaan puolustajien ja erityisesti uusien peruspuolustajien kehittäminen kansainväliselle tasolle.

Tämän roolin pelaajat harvoin ovat mitään teinitähtiä tai ykkösvarauksia. Esimerkiksi Sami Salosta ei todellakaan odoteltu 10 vuotta sitten maajoukkueen tukipilaria. Erityisesti tämän pelaajatyypin lahjakkuudet pitäisi vain pystyä kaivamaan esiin myöhemmällä iällä. Se tietysti on helpommin sanottu kuin tehty.

Tuohon lainauksen loppuun vielä sen verran, ettei Suomi ole koskaan pystynyt kilpailemaan yksilötaidolla tai huipputaidolla. Silti maajoukkue on pärjännyt vähintäänkin kohtuullisesti. Jos lasketaan ykköskierroksen varausten määrää maajoukkuepelaajissa, määrä ei ole kovin dramaattisesti vähenemässä tulevaisuudessa, joten tätä taustaa vasten Suomen menestysmahdollisuudet eivät ole heikkenemässä niin voimakkaasti kuin mitä 85 prosenttia tämän palstan kirjoittajista antaa ymmärtää. Joukkuepelaamisen ja pelitavan täytyy kuitenkin säilyä yhtä timanttisessa kunnossa kuin aikaisemminkin ja jostain täytyy kaivaa se jokin, jolla jatkuvat finaalitappiot käännetään voitoiksi.

 

[Musta Nuoli]

jostain täytyy kaivaa se jokin, jolla jatkuvat finaalitappiot käännetään voitoiksi.

Sen ainoan kerran, kun finaali on voitettu, on valmentajana ollut ruotsalainen valmentaja, joka sai valettua pelaajiin riittävästi itseluottamusta. Mikäli MM-1995 ei taas kerran jollekin nirppanokalle kelpaa "väärin voitettuna tynkäturnauksena", niin hyvin lähellähän oli, ettei Lindströmin aikana olisi voitettu jo kovatasoista finaalia vuonna 1994: MM-finaalin ratkominen rankkareilla ja ylimääräisillä ampujapareilla ei ole enää valmentajasta kiinni, vaan yksittäisen pelaajan yksittäisestä suorituksesta kuten Mika Niemisen epäonnistumisesta sillä hetkellä kun toisen puolen pelaaja sattuu onnistumaan Hävityistä finaaliotteluistammehan tuo MM-1994 on kaikkein täpärin häviö.

Minulla on sellainen kutina, että tappiin asti ei jatkossakaan suomalaisella päävalmentajalla lähivuosina päästä, maajoukkueen hengenluojaksi ja vaihtoehtoisen näkemyksen tuojaksi saatetaan tarvita ulkomaalaista päävalmentajaa. Tai vähintäänkin suomalaista päävalmentajaa, joka on tarpeeksi irtautunut suomalaisesta hyväveli-verkostosta ja täkäläisistä, turhan kankeiksi jämähtäneistä toimintatavoista. Ongelmana vain on se, että sellaista valmentajaa ei päävalmentajaksi valittaisi juuri tuon hyväveli-verkon puuttumisen takia. Jos ei ole Kalen kaveri tai Kalen suosiossa, ei ole mitään asiaa maajoukkkueen valmennukseen.

 

[tant gredulin]

Jos kaivetaan historiaa taaksepäin on ulkomaalainen valmentaja toiminut piristysruiskeena suomalaiseen peliosaamiseen - Gustav Bubnikin aikaan voitettiin ensimmäistä kertaa yksi 'suurista' maista vuonna 1967 ja samoista kisoista tuliaisina saatiin Brewer IFK:hon. Brewerin merkitys suomalaiselle jääkiekko-osaamiselle oli suuri jopa pelkän seuravalmennuksen kautta. Unohtaa ei sovi Joe Wirkkusta eikä Len Lundeakaan. Eikä Doug Sheddeniä :)

 

[MDK]

On kyllä naurettavia tyyppejä ne jotka avautuvat JJ-vapaasta suomesta. Mitä vittua? Tyyppi ehkä on paras suomalainen pisteiden tekijä, mutta taas nähtiin mikä hänen paineensietokyky on. Edellisestä pelistä 0+0 ja 10 pelin putki katki, ainoastaan sen takia, että Staalin putki oli 11. Noh, teki sentään heti seuraavassa pelissä maalin, mut vittuakaan sillä on väliä. Paska mikä paska. JJ on pelle ja JJ (valkku) on kunu, PISTE.

 

[Johannes]

Jos kaivetaan historiaa taaksepäin on ulkomaalainen valmentaja toiminut piristysruiskeena suomalaiseen peliosaamiseen - Gustav Bubnikin aikaan voitettiin ensimmäistä kertaa yksi 'suurista' maista vuonna 1967 ja samoista kisoista tuliaisina saatiin Brewer IFK:hon. Brewerin merkitys suomalaiselle jääkiekko-osaamiselle oli suuri jopa pelkän seuravalmennuksen kautta. Unohtaa ei sovi Joe Wirkkusta eikä Len Lundeakaan. Eikä Doug Sheddeniä :)

http://fi.wikipedia.org/wiki/Derek_Holmes
Lisäksi Derek Holmes valmensi Suomea yhden kauden 1960-61, 21-vuotiaana.

 

[PJx]

Ongelmana on se, että KAIKKI pelaajat kehittyvät draftausvuoden jälkeen, myös nämä ykkösvaraukset. Kun kehitysetu on heillä, he pääsevät parempiin asemiin NHL:n, saavat kaiken sen valmennuksellisen tuen, mitä nyt ylipäätään valtameren takana on ja kehittyessään heille on valmiina varsin pian myös pelipaikka. Eli ykkösvarauksilla, kuten Mikko Koivulla, on aika paljon etua verrattuna niihin ei-niin-lahjakkaisiin-pelaajiin.

Oleellista asiassa on, että kehittyäkseen pelaaja tarvitsee oikean ympäristön. Ykköskierroksen varaukselle sellainen pyritään järjestämään "firman puolesta". Ilman asiallista varausta sellaisen joutuu järjestämään itse.

Yksi vaihtoehto on pelaaminen ensin Suomessa, sitten ehkä Sveitsissä tai KHL:ssä. Myös näissä ympyröissä profiilipelaajat saavat riittävästi huomiota. Vaarana on toki mukavoituminen.

Ensimmäisen kierroksen pelaajien erityiskohtelun selittää halu osoittaa, ettei ole veikattu väärää "hevosta". Muut lähtevät aika tasavertaisista lähtökohdista.

Yhtä perustavaa laatua olevaa tekijää ei kuitenkaan kannata väheksyä: kärkivarausten varausten onnistumisprosentti on hyvä. Tätä selittää jo havainto, että nyt varausiässä olevista pojista parhaat olivat pääsääntöisesti erittäin hyviä jo vaahtosammuttimen kokoisina. Melkein tekisi mieli väittää, jos et erotu jo nassikkana, niin ennuste varausiässä ei ole kehuttava. Poikkeuksia toki löytyy.

Toisinpäin tämä ei tietenkään toimi. Se, että olet stara pienenä, ei takaa mitään.

 

[IceWalker]

Tuohon lainauksen loppuun vielä sen verran, ettei Suomi ole koskaan pystynyt kilpailemaan yksilötaidolla tai huipputaidolla. Silti maajoukkue on pärjännyt vähintäänkin kohtuullisesti. Jos lasketaan ykköskierroksen varausten määrää maajoukkuepelaajissa, määrä ei ole kovin dramaattisesti vähenemässä tulevaisuudessa, joten tätä taustaa vasten Suomen menestysmahdollisuudet eivät ole heikkenemässä niin voimakkaasti kuin mitä 85 prosenttia tämän palstan kirjoittajista antaa ymmärtää. Joukkuepelaamisen ja pelitavan täytyy kuitenkin säilyä yhtä timanttisessa kunnossa kuin aikaisemminkin ja jostain täytyy kaivaa se jokin, jolla jatkuvat finaalitappiot käännetään voitoiksi.

Luonnollisesti Suomen tulevaisuuden vahvuudet ovat äärimmilleen hiotussa pelikonseptissa jota täydentää loistava maalivahtipeli. Ykkösvaraukset eivät ole olleet Suomen vahvuus ja niistäkin vielä suuri osa ollaan hukattu. Nimet Rita, Ahonen, Tukonen, Niinimäki ym. puhukoot puolestaan. Hyviä pelaajia siis maajoukkue on saanut vielä draftin parhaiden ulkopuoleltakin, vaikka on todettava, että draftauskin on varmasti kehittynyt ja tarkentunut viime vuosina. Tuskin enää montaa kurria tai lehtistä löytyy alhaisilta varauksilta.

Olennainen tekijä huolessa Suomen maajoukkueen tulevaisuudesta on kuitenkin se, että yleensä juuri ne harvat ykkösvaraukset ovat myös maajoukkueessa ratkaisijoita. Selänne oli Suomen paras pistemies neljissä olympialaisissa ja Saku Koivu toisena 1998 ja 2006 ja Olli Jokinen oli toinen 2002 ja neljäs 2006 Suomen pistepörssissä. Eli kummasti se huipputaito kuitenkin näyttää keskittyvän todella kovissa turnauksissa harvoihin käsiin. Onko M.Koivun ikäluokasta kukaan valmis näin suuriin rooleihin - epäilen. Jos huippuratkaisijat puuttuvat, silloin rivipelaajien pitäisi kyetä yhdessä tekemään maaleja yhtä paljon. Vancouverissa kuitenkin 7 hyökkääjistä jäi maaleitta. Ja kun puolustuskin heikkenee tulevaisuudessa, tämä tarkoittaa sitä, että puolustusta pitäisi kompensoida entistä tehokkaammalla hyökkäyspelillä.

Sami Salo on hyvä esimerkki pelaajasta, joka oivalsi vahvuutensa ja kehitti sitä systemaattisesti. Hänestä ei 20-vuotiaana varmaan kukaan olisi ennustanut menestyvää NHL-pelaajaa.

PJX:lle.
Ehkäpä ykkösvarausten onnistumisista löytyisi laajempaakin materiaalia. Jos tarkastellaan Suomen ykkösvarauksia 2000-luvulta, niitä on kaikkiaan 12. Näistä pelaajista 7 on kyennyt luomaan hyvän NHL-uran eli heillä on pelipaikka seurojensa avauksessa. Vain Mikko Koivusta on tullut tähti seurassaan, Pitkänen ja Ruutu ovat luottopelaajia. Muista Heleniuksesta ei vielä voida sanoa mitään varmaa, Lehtosen ura on mennyt alamäkeen kuten Toivosenkin ja Niinimäki sekä Tukonen eivät ole onnistuneet NHL-uran luomisessa. Suhde on kuitenkin 2000-luvulla aika hyvä, jos katsotaan 1990-lukua. Silloin oli 9 ykkösvarausta, joista vain 3 onnistui uran luomisessa. Tämä kertoo varmaan myös scouttauksen paranemisesta.

 

[PJx]

PJX:lle.
Ehkäpä ykkösvarausten onnistumisista löytyisi laajempaakin materiaalia.

Jostain netin syövereistä löytyi aikoinaan listaus, josta selvisi varausnumeron ja NHL-uran todennäköisyyden yhteys. En ole löytänyt sitä uudestaan, mutta aika karusti todennäköisyydet alkoi pudota varausnumeron kasvaessa (olisiko 1. ryhmä ollut TOP3). Jako ei mennyt ihan varauskierrosten mukaan (joukkuemäärät muuttuneet?), olisiko "jako" ollut suunnilleen parinkymmenen nippuihin. Viesti oli kuitenkin aika selvä.

 

[flintstone]

Edit. Lisätään vielä, että ei Suomella kultaan ole ollut aikojen kuluessa mitään mahdollisuuksia noin epäkypsien pelaajien johdolla. Heiltä odotettiin esimerkkiä ja johtajuutta ja heidän pitää olla se linkki joka jeesaa valmentajaa nivouttamaan joukkuetta. Saku Koivun palopuhe on yksi jälkeenjäävä myytti ja loppujen lopuksi sillä ole ollut hirmuista merkitystä lopputuloksiin. Toki hyvästätahdosta kaikki myötäilevät puheen merkitystä. Yhtä monta maalia ko. puhe teki kentällä, kuin Jalosen pelikirja.

Saathan sinä uskoa mitä haluat, mutta nämä samat pelaajat Erkka Westerlundin alaisuudessa saivat Torinossa enemmän vapauksia ja pelasivat aivan helvetin hyvää kiekkoa, turnauksen parasta kiekkoa josta tuli palkinnoksi hävitty hopea. Vancouverin kisoissa Jalonen yritti sitoa kokeneiden pelaajien kädet takertumalla lillukan varsiin ja unohtamalla sen kuinka paljon kokemusta näillä kokeneilla NHL-pelaajilla oli nimenomaan kapean kaukalon pelistä ja mitkä lainalaisuudet siellä pätee. Ja sillä Saku Koivun ottamalla roolilla noustiin pronssipelissä 2 maalin takaa voittoon, Saku ja kumppanit loivat uskon siihen nousuun, vielä kerran meiningillä. Hieno lopetus hienoille pelaajille ja hieno suoritus myös Jukka Jalosen päävalmentajan uralle. Tämä kokemus oli varmasti tarpeellinen ja hyödyllinen Jaloselle tulevaisuutta ajatellen, uskon myös että Jalonen osaa ottaa asioista opikseen vaikka MM-kisat helpompi projekti onkin.

 

[jannet85]

Tämä kokemus oli varmasti tarpeellinen ja hyödyllinen Jaloselle tulevaisuutta ajatellen, uskon myös että Jalonen osaa ottaa asioista opikseen vaikka MM-kisat helpompi projekti onkin.

Tottakai Jalonen ottaa opikseen! Tuleviin arvokisoihin mahdollisimman vähän isoegoisia NHL-pelaajia, jotta Jalonen saa keskittyä siihen mitä osaa:teroittamaan pelaajille pelistrategian, jonka avulla nimekkäämmätkin joukkueet ovat ihan paperia ja Suomen tähtipelaajat dominoivat. Nyt suurin osa ajasta meni todennäköisesti pappapelaajien kanssa riidellessä ja heidän kanssaan konsensusta hakiessa.

Olympiajoukkueella ei ollut mitään pelistrategiaa. Sen sijaan 2009 MM-joukkueella oli toimiva pelistrategia. Sen avulla Suomen heikkotasoiset pelaajat dominoivat mielin määrin peliä mm. Kanadaa vastaan, jolla oli selkeästi nimekkäämpi joukkue. Joukkueesta puuttuivat vaan pelaajat, jotka laittaisivat avopaikoista kiekot sisään. Niin, kukaan valmentaja ei voi laittaa lätkää verkon perukoille pelaajien puolesta, jollei ole pelaaja-valmentaja.

 

[Tadu]

Sen sijaan 2009 MM-joukkueella oli toimiva pelistrategia. Sen avulla Suomen heikkotasoiset pelaajat dominoivat mielin määrin peliä mm. Kanadaa vastaan, jolla oli selkeästi nimekkäämpi joukkue. Joukkueesta puuttuivat vaan pelaajat, jotka laittaisivat avopaikoista kiekot sisään.

Tuleviin arvokisoihin mahdollisimman vähän isoegoisia NHL-pelaajia

Eli odotettavissa on tulevaisuudessakin hallintaa ilman maaleja, koska Jalonen ei ota parhaita pelaajia mukaan. Hyvin sä vedät.

 

[jannet85]

Eli odotettavissa on tulevaisuudessakin hallintaa ilman maaleja, koska Jalonen ei ota parhaita pelaajia mukaan. Hyvin sä vedät.

No, hyvin sinä tunnuit pointin ymmärtävän... Katsos, isoegoinen NHL-pelaaja voi tarkoittaa ihan muuta kuin parasta pelaajaa

 

[Tadu]

No, hyvin sinä tunnuit pointin ymmärtävän... Katsos, isoegoinen NHL-pelaaja voi tarkoittaa ihan muuta kuin parasta pelaajaa

Voi tietenkin tarkoittaa. Käytännössä ei kuitenkaan tarkoita.

Kyseenalaistin vaan sen, että samassa viestissäsi puolustelit huonoa menestystä 2009 MM-kisoissa parhaiden pelaajien puuttumisella, ja olympiakisojen huonoa peliä, koska "iso-egoisimmat" pelaajat eivät tulleet Jalosen kanssa toimeen.

 

[jannet85]

Voi tietenkin tarkoittaa. Käytännössä ei kuitenkaan tarkoita.

Kyseenalaistin vaan sen, että samassa viestissäsi puolustelit huonoa menestystä 2009 MM-kisoissa parhaiden pelaajien puuttumisella, ja olympiakisojen huonoa peliä, koska "iso-egoisimmat" pelaajat eivät tulleet Jalosen kanssa toimeen.

Isoegoisilla pelaajilla tarkoitin lähinnä OJ:ta, Saku Koivua ja Teemu Selännettä. Näistä ainoastaan Jokinen onnistui olympialaisissa viimeistelyssä. Vanhemman Koivun auktoriteetti on sitä luokkaa, että sillä saa vedettyä myös muuta joukkuetta perässänsä. Jalosen osaksi jää ainoastaan tyytyä rooliinsa. Jalonen ei minun näkemykseni mukaan tuonut mitään lisäarvoa olympiajoukkueeseen, ainoastaan sekoitti pakkaa. Näiden herrojen kanssa toimiessa suhtautuminen coachilla tulisi olla samanlaista kuten Westerlundilla eli annetaan pelaajille paljon omia vapauksia tehdä asiat haluamallaan tavalla.

 

[PJx]

Isoegoisilla pelaajilla tarkoitin lähinnä OJ:ta, Saku Koivua ja Teemu Selännettä.

Vaikka olen samaa mieltä, että homma kaatui lopullisesti näiden pelaajien "pahaan oloon" ja sitä seuranneeseen ongelmien ulkoistamiseen, niin olisi syytä katsoa myös isoa kuvaa.

Yksi fakta on, että Lehtistä lukuun ottamatta ei ollut kahta sanaa kahden ensimmäisen ketjun miesten valinnasta. Kuitenkin ainakin 5/6 näistä oli toipilaita, joita ei olisi pitänyt valita kisoihin (tai ainakin harkita hyvin vahvasti), jos olisi ollut vähääkään valinnanvaraa.

Vanha totuus on, että voittavaa joukkuetta on helppo valmentaa. Paska ja ristiriidat eivät tuppaa nousemaan pintaan. Puolikuntoisella joukkueella osa paskasta oli jo valmiiksi pinnassa, joten lähtökohdat Torinoon nähden olivat jotain ihan muuta.

Luultavasti kavereiden oli näistä lähtökohdista vaikea pistää otteluissa kaikkea likoon. Focus ei ollut kaikilta osin kohdallaan ja pystyttiin siihen, mitä pidettiin maksimaalisesti mahdollisena. Ei mikään onnistunut turnaus kokonaisuudessaan, muttei myöskään mikään negatiivinen yllätys. Tulos oli jopa hyvä, nyt kiistellään tyylipisteistä.

 

[Leon]

Isoegoisilla pelaajilla tarkoitin lähinnä OJ:ta, Saku Koivua ja Teemu Selännettä.

Vaikken Saku Koivusta juuri pidä ihmisenä, pelaajana hän on kyllä mielestäni joukkuepelaaja viimeisen päälle. Eikä puheet Teemunkaan isosta egosta oikein mahdu kaaliin. Minä ainakin ymmärrän isolla egolla sellaista pelaajaa, jonka suorituskyky heittelee sen mukaan, onko rooli kentällä mieluinen vai ei. Saku ja Teemu mielestäni ovat tehneet kentällä aika lailla sitä, mitä on pyydetty. Voihan se ego olla iso, mutta ei sen tarvitse silti olla pelisuoritusten tiellä. Siitä tunnistaa ammattilaisen.

 

[KovalevinKädet]

Torinon laissez faire -pelikirjan toteuttamista edesauttoi se, että Pappaketju oli tuolloin aika paljon kaikkea muuta kuin pappaketju. Vapauksia oli helppo antaa kun tulosta todnäk tulisi.

Olympialaisissa Pappaketjulla ei ollut minkäänlaisia menestysedellytyksiä pelata omilla sävelillään, osin loukkaantumisten, osin biologian takia.

Kaverit olisivat voineet olla nöyriä mutta valitsivatkin egoilun.

Tabloid-lehdistössä Pekka Jalonen&Vesa Rantanen toki kutsuivat tätä egoilua "Jalosen puuttuvaksi auktoriteetiksi".

 

[Wäinö#16]

Yksi fakta on, että Lehtistä lukuun ottamatta ei ollut kahta sanaa kahden ensimmäisen ketjun miesten valinnasta. Kuitenkin ainakin 5/6 näistä oli toipilaita, joita ei olisi pitänyt valita kisoihin (tai ainakin harkita hyvin vahvasti), jos olisi ollut vähääkään valinnanvaraa.

Itsekään en olisi valinnut Lehtistä ja Peltosta, mutta silti tämä vanhempi kaarti ei varsinaisesti pettänyt missään vaiheessa tärkeillä hetkillä. Kolmessa tärkeässä ottelussa erityisesti Koivu ja Selänne pelasivat hyvin molemmissa päissä kenttää vaikkakin ilman tehoja ja Lehtinenkin oli hyvä pronssipelin puolustustehtävissä. Peltosella oli varsin tasainen turnaus ilman sen kummempia huippuja ja laskuja.

Eniten pettikin odotuksiin nähden esim. Mikko Koivu ja Tuomo Ruutu, joiden pitäisi olla tulevia vastuunkantajia. Kapasen ketju romahti sitten välierässä.

 

[PJx]

Eniten pettikin odotuksiin nähden esim. Mikko Koivu ja Tuomo Ruutu, joiden pitäisi olla tulevia vastuunkantajia. Kapasen ketju romahti sitten välierässä.

Niin no kaksi ensimmäistä ketjua oli ehkä kauimpana niille suunnitelluista rooleistaan. Syyllisiä tähän tilanteeseen on turha kaivaa kun ottaa huomioon miesten kunnon. Esimerkiksi jo Selänteen habitus kertoi paljon lähtötilanteen karuudesta.

Toki Jalosta voi syyttää siitä, ettei hän reagoinut tarpeeksi tilanteeseen. Kuitenkin sopii epäillä, että jos puolenkymmentä pahiten vempulaa olisi korvattu terveemmillä, niin joukkueen taso ei olisi noussut oleellisesti.

 

[Fordél]

Mielestäni Granlundin mukaanottaminen kisoihin ei tarkoittaisi edes mitään välikisoja vaan ihan oikeastihan tuo kaveri on jo terävintä kärkeä kotoisessa liigassamme. Viime kisoissa kisakoneeseen valittiin muuan Ville Vahalahti, joka oli pelannut kauden TPS:ssa alle piste per peli tahtia. Nyt on todella taitava nuori lupaus käsissä, joka on pelannut piste per peli tahdilla. Ehdottomasti siis Granlund kisoihin, oli rooli mikä tahansa.