Jukka Jalonen jää kiekkohistoriaamme mestarivalmentajana. Kiitokset vaan monesta hyvästä pelistä minunkin puolestani. Seuraavaksi arvioin Jalosen saavutuksien vaikutuksia kiekkoiluumme. En itse näe näitä vaikutuksia kovinkaan positiivisina, mutta, kuten sanottu, hänen työnsä oli mestariluokkaa päävalmentajana.
Jalonen jätti seuraajalleen aika ristiriitaisen perinnön. Jos tähän perintöön osataan ottaa sopivasti etäisyyttä, silloin se ei muodostu kahleeksi maajoukkueelle. Oli tavallaan onni, ettei Jalonen voittanut puulaakijoukkueellaan pronssia. Se olisi saattanut merkitä jatkossa ikäviä seurauksia seuraajavalinnalle. Muistamme kaikki, mitä Harkimo teki Jokereissa taannoin, kun hän päätti peluuttaa joukkuetta ilman valmentajaa tai no, ilman todellista valmentajaa nimeämällä keltanokan peräsimeen, Waltteri Immosen.
The Hut saattaisi funtsia seuraajaa samoilla mietteillä: olisi todella yksinkertaista valita joku peesaaja, joka valmentaa Jalosen metodeilla Meidän Peliä ja tuo näin sangen edullisesti maajoukkueelle mitaleja. Jalosen metodit riittävät kuitenkin vain tiettyyn pisteeseen saakka ja olennaista on se, ettei valmentajaa voi erottaa hänen metodeistaan. Jalonen on valmistanut maajoukkuetta pikkutarkasti omalla tavallaan ja persoonallaan eikä silloin joku Jalosen pelitapa ole erotettavissa päävalmentajan vaikutuksesta itsestään. Eli, Jalosen metodeilla joku keskinkertaisuus ei saavuta menestystä. Jalosen seuraajaksi tulee valita itsenäinen ajattelija, joka on kyennyt luomaan oman pelikirjansa ihan Jalosesta riippumatta ja pitää silmänsä auki, mitä kiekossa tapahtuu.
Jalosen tapa valita joukkueet voi olla pragmaattinen, mutta näen sen kuitenkin haitalliseksi kiekollemme. Jalosen filosofiana on sovittaa pelaajat pelitapaansa ja samalla varmistaa, että pelaaja pelaa vain tiettyjen ennaltasovittujen nuottien mukaan. Jaloselta puuttui kaudellaan lähes täysin kyky riskinottoon ja hän luotti aivan liikaa joukkueissaan pelaajiin, joilla ei ole edellytyksiä pelata MM-tasolla. Esimerkkejä voi poimia tuoreesta miehistöstä aivan riittämiin. Jalonen ei antanut edes mahdollisuuksia nuorille pelaajille, jota pidän hänen suurimpana virheenään pelaajavalinnoissaan.
Jalosen vaikutukset ovat luoneet omalaatuista asennetta arvokisoihin. Ne ovat tuudittaneet monet siihen uskoon, että kun Suomi on kohtalaisesti pärjännyt heikommillakin pelaajilla, niin käy jatkossakin. Tämä on kuitenkin täyttä bsää. Esimerkiksi vuosina 2002-05 ei tullut maajoukkueelle yhtään MM-mitalia. Ei ole olemassa mitään mekanismia, joka tuottaisi maajoukkueelle jatkossa menestystä. Päinvastoin, kilpailu huipulla kovenee nyt kun Sveitsikin täytyy ottaa huomioon mitaleja jaettaessa. Ja neljäs sijahan ei ole yhtään mitään, kuten Jalonen itsekin tänään totesi, niitä on tullut kaksi peräjälkeen.
Jalosen suhde NHL:n oli vaikea alusta alkaen. Hänellä oli suuria vaikeuksia hyväksyä sitä tosiasiaa, että ilman NHL-pelaajia Suomi ei vain pärjää kovissa kisoissa. Hänen lausuntonsa NHL-pelaajien tarpeellisuudesta loi ilmapiirin, jonka satoa kannettiin kuluneissakin kisoissa. Ei ole sattumaa, että NHL-pelaajien määrä MM-kisoissa jäi noin vähäiseksi Jalosen kaudella. Tuleva päävalmentaja varmasti asennoituu änäripelaajiin eri tavalla.
Tuleva päävalmentaja kohtaa sellaisia haasteita, joita JJ ei ymmärrettävästi enää halunnut kohdata. On tulossa olympiakisat ja WC. Niissä kisoissa ei pärjtä ilman lahjakkaita pelaajia, oikea pelitapa ei johda yksinään yhtään mihinkään, jos ratkaisijat puuttuvat. Ja jos yksikin laatupelaaja jäisi tulematta kisoihin päävalmentajan takia, se olisi suuri isku jääkiekollemme. Asia on vain niin, että valmentajan on kyettävä hyödyntämään kaikki huipputaito, mitä Suomesta vaan liikenee ainakin olympiakisoihin. Pelitapaa on sovellettava pelaajiin eli jos kaikki pelaajat tulevat änäristä, ei silloin kannata yrittää iskeä pelaajia sellaiseen pelitapaan, joka on pelaajille vieras.
Toivon tulevalta päävalmentajalta nuorta ikää ja radikaaleja näkemyksiä, joilla hän voi tuulettaa luutuneita ajatusmalleja. On uskallettava ottaa riskejä, on osattava arvottaa MM-kisoja, on nähtävä myös suomikiekon tulevaisuuteen. On erittäin turhauttavaa, jos päävalmentaja valitsee jokseenkin köykäisiin MM-kisoihin monta pelaajaa, joita - yllätys, yllätys - ei enää seuraavissa kisoissa nähdä. Suomikiekon tulevaisuus taas on vain ja ainoastaan siinä, että kykenemme tarjoamaan tuleville änäripelaajillemme mahdollisuuden kehittyä mahdollisimman nopeasti huipputasolle. Ja kun A-maajoukkue on käynyt pelaajillemme tutuksi, siihen on helpompi tulla pitkän kauden jälkeenkin. Ja kääntäen, kun valmentaja on jo tutustunut nuoriin pelaajiin kattavasti, hän voi valita MM-kisoihin nuoria pelaajia vaikka AHL:n pleijareista.
