Mainos

Jukka Jaloselle kenkää!

  • 458 319
  • 1 939

FreezingHell

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Maaleja ei ole suomi osannut tehdä koskaan, aina se on tuolta samalta näyttänyt siellä hyökkäyspäässä, pyöritetään kulmissa ja ei päästä tekopaikoille ja jos päästään niin siinä se on keskellä rintapanssaria se veto tai kaverin jaloissa.
Pienestä se oli taas kiinni. Ehkä Mikko Koivun, Valtteri Filppulan ja Niko Kapasen tms. kanssa yv olisi toiminut ja oltaisiin nyt menossa välieriin. Sukupolven vaihdosta toivottiin ja nyt se aloitettiin vaikka jotain Tommi Santaloita siellä olikin vielä mukana.
Aina voidaan mennä maalinteon ja "se on pienestä kiinni" -juttujen taakse, mutta en itse lähtisi sille linjalle. Tänään ei tullut varmaan yhtään mielenkiintoista hidastusta Tsekin maalilta, jossa kiekko olisi pomppinut lähellä. Tekopaikkoja ei vaan saatu rakennettua. Materiaali on toki huonompaa kuin joskus -95, mutta ei tää nyt niin paljon edellisiä paskempi jengi ollut. Mikko Koivu toki on aika helvetin iso palanen, joka on pelastanut monet kisat. Heikoillakin ryhmillä on saatu paikkoja aikaan ihan riittävästi, tänään ei todellakaan saatu.

Kisoissa voitettiin joku kisojen 13., 9. sekä Saksa ja otettiin pataan Tanskalta. Yhtään ehjää peliä ei pelattu ja ratkaisevassa matsissa oltiin selkeästi paskempia. Maalin edessä veskaa annettiin ajaa surutta ja YV oli kamalaa. Tsekki-voitolla täällä olisi pokki lällättelemässä kahdella pronssilla, kun yhdellä tosivoitolla olisi taas ollut suklaajuna mitaleille. Jalosen suhteellisena vahvuutena on pitänyt olla pelikirjan luominen heikommalle materiaalille, mutta tosiaan joku 2 onnistunuttta matsia kolmissa kisoissa, niin vähän heikolta näyttää. Eihän tuolla mitään takatukkia ole näkynyt kuin yksi, mutta miten YV:n pystyy saamaan noin paskaksi kisoista toiseen.

En varmaankaan itse antaisi kuitenkaan potkuja, kun hyvät vaihtoehdot on vähissä. Jalosen pitänee kärvistellä vaan muutama vuosi, vaikka tuskaiselta mies näyttääkin. Joku Kurrin tai Jutilan pestit vituttaa sata kertaa enemmän. Mielenkiintoista olisi tietää, mitä Jutila puuhaa marraskuisena tiistaiaamuna. Miehet voisi laittaa tekemään jotain siellä liitossa, että tulevaisuudessa materiaali olisi parempaa ja jättää kotiin kisoista, kun juhlavuosikin on ohi.
 

FreezingHell

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Maalintekijä, oikea maalintekijä käyttää toki paikan jos sellainen on. Jos ei, se tekee sen itse. Kuka suomalainen pystyy tähän?
Kuka suomalainen pelaaja vuodesta 1988 on ollut oikea maalintekijä? Missä jengissä näissä kisoissa pelaa oikeita maalintekijöitä? Venäjälle useita, kuten Datsjuk demosi tokassa maalissa. Ruotsilta voi joku löytyä, en ole nähnyt niiden pelejä, mutta muilta ei.
 

JsL

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sharks
Kuka suomalainen pelaaja vuodesta 1988 on ollut oikea maalintekijä?

No Selänne ehkä, mutta harvemmin toki kisoissa nähty.

Jengin on turha tohon materiaaliin vedota. Jutta ja muut kokos jengin, loi pelityylin ja peluutti sitä. Kaikessa nyt sattu epäonnistumaan, joten eroaminen vois olla paikallaan.
 

Evil

Jäsen
Suosikkijoukkue
Devils, HIFK, Arsenal, Athletic Club de Bilbao
Kuka suomalainen pelaaja vuodesta 1988 on ollut oikea maalintekijä? Missä jengissä näissä kisoissa pelaa oikeita maalintekijöitä? Venäjälle useita, kuten Datsjuk demosi tokassa maalissa. Ruotsilta voi joku löytyä, en ole nähnyt niiden pelejä, mutta muilta ei.
Vuodesta 88? No, Suomelta Kurri ja Selänne silloin, kun ovat mukana. Venäjällä todellakin useita. Krutov ja Makarov. Bure. Mogilny. Kovalchuk ja Ovechkin. Tsekillä Jiri Lala, nykyinen valmentaja Rusizca. Jagr, Elias, Frantisek Cernik. Slovakiallakin Satan, Demitra ja ennen kaikkea Peter Bondra. Ruotsilla kyllä maaleja on syntynyt Mats Näslundista Markus Näslundiin. Loob, Sundin, Foppa ja niin edelleen. Kanada ja USA ovat sitten oma lukunsa.

Mitä meillä on? Jari ja Teemu, jos ne ehtii.
 

scholl

Jäsen
Kertokaas nyt joku, jonka mielestä Suomi on "aina pelannut yläkanttiin"

Yläkanttiin niin kauan kuin ei tarvitse voittaa tai edes tehdä maalia. Palloilupelit eivät sovi suomalaiseen kansanluonteeseen. Sen takia menestys on aina ollut heikompaa joka lajissa kuin Ruotsilla.

Muuten Suomi on aina ollut se TAISTELEVA joukkue. Tuo 2001 nimilista näyttää juurikin sellaiselta. Hentunen pieksi jotkut Tanskat käytännössä yksin, se vaan meni ja teki, repi ja raasto.

Tuossahan se ero on juuri muihin maihin. Suomessa arvostetaan taistelua, työntekoa ja kulmissa pörräilyä, eikä sitä, että tehtäisiin maaleja tai menestyttäisiin. Toki on hyvä, että taistellaan ja annetaan kaikkensa. Sekin voi riittää - varsinkin jos mukana on pari tuomoruutua tai ollijokista, jotka pystyvät vaikkapa yksin tekemään sen yhden, kaksi vaadittavaa osumaa.

Nyt sitten se taistelukin on jäänyt pois, eikä kukaan oikein itseasiassa tiedä mitä pitäisi tehdä ja kenen kanssa. Ilmassa on vähän samanlaista henkeä kuin kampanjassa saada ahkeran Lundellin paita Nordiksen kattoon. Luullaan, että ahkeruus sekä hyvässä hengessä puuhastelu riittää mittariksi onnistuttiinko vai ei.
 

FreezingHell

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Vuodesta 88? No, Suomelta Kurri ja Selänne silloin, kun ovat mukana. Venäjällä todellakin useita. Krutov ja Makarov. Bure. Mogilny. Kovalchuk ja Ovechkin. Tsekillä Jiri Lala, nykyinen valmentaja Rusizca. Jagr, Elias, Frantisek Cernik. Slovakiallakin Satan, Demitra ja ennen kaikkea Peter Bondra. Ruotsilla kyllä maaleja on syntynyt Mats Näslundista Markus Näslundiin. Loob, Sundin, Foppa ja niin edelleen. Kanada ja USA ovat sitten oma lukunsa.

Mitä meillä on? Jari ja Teemu, jos ne ehtii.
Eli meiltä löytyy kaksi, jotka ovat olleet mukana jotain 6/15, kun mitali on voitettu ja yhdeltä maalta löytyy näistä kisoista oikeita maalintekijöitä. Vähän vaikealta tuntuu löytää perimmäinen syy maalintekijöistä. Toki seuraavienkin luokkien maalintekijöitä Suomella oli vähemmän nyt, mutta niin on mielestäni ollut ennenkin ja silti seiskapeli on useimmiten pystytty hoitamaan.

OK, tää ketju on kauttaaltaan paskaa, kun kaikki löytää itselleen jonkun pienen sopivan asian ja saa sovitettua sen todisteeksi omaan mielipiteeseensä. Parhaimpana esimerkkinä turkulainen Kapas-vihaaja. Tai jengi tarttuu jonkun yksittäisen alkuperäiseen kommenttiin ja yhdistää sen kritiikin jonkun toisen samanhenkisen myöhempään viestiin ja panee tilille kolmannen osapuolen alkuperäisestä viestistä. Ja nyt vedän juuri samaan tyyliin: Ei se nyt ihan niin voi mennä, että olympiapronssi oli Jalosen hyvyyttä ja nytkin oli mitali pilkuista kiinni kun melkein joulutettiin se ainoa todellinen testi, vaikka peli on kauttaaltaan paskaa ja tekee tiukkaa saada kasaan 40min ehjää peliä. Voiton tavoittelu on muutamat viime kisat ollut utopiaa ja vaikka mitaleilla voidaan periaatteessa pyyhkiä persettä, niin 7-matsin voitolla kansa saa kaksi matsia lisää jännitettävää, mikä on jossain määrin maajoukkueen funktio.
 

Fernando

Jäsen
Suosikkijoukkue
los serranos
Joo-o, On sitä jo NIIN totuttu näkemään Suomi mitalipeleissä että ihan itkettää, jopa nää B-luokan makkara kisat. Olympiavuonna ei vaan tähtiä kiinnosta. Kuitenkin Jalonen on väärä valmentaja Suomelle. Kauheesti peräänkuuluttelee paljon asioita, joita ei kuitenkaan kentällä näy. "Jäähyt pois" kukas Messias oli siellä jäähyllä kolme kertaa, joista yhdestä Tsekki rankaisi.. YMS.

Suomelle tarvittaisiin valmentaja joka todella osaisi hyödyntää materiaalia oikealla tavalla ja peluuttaa sitä perinteistä suomalaista jääkiekkoa. Miettinen ykkösessä kiikaritehoilla, Messias tehot jotain 2+1??, Immonen oli paras Nummeliinin ohella... Rinnekin tarjosi mahdollisuudet voittaa joka peli, jopa Tanska pelin mutta puolustus oli niin kuralla siinä pelissä että toi jopa helmikuun tuskan peräsuoleen.

Toki meiltä puuttu Hagman, M.Koivu, T.Ruutu. Kaverit joilta odotetaan eniten. Helppohan se sillä "fantasiajoukkueella" olisi pärjätä, kuitenkin palikat oli mitä oli.. Kuitenkin valittiin joukkueeseen jo mainittu Antti "Vitun" Miettinen ykköskenttään kiikaritehoilla. Tähän oltaisi voitu hakea IHAN vastaava pelaaja euroopasta, ellei jopa TEHOKKAAMPIKIN!!

PELUUTUS ja kokoonpanojen rakennus on niin vitun perseestä Jalosella, että ihan vituttaa koko kaveri ja Duffat! Ylivoimassa TEHOTTOMIN KETJU pelaa ylivoimaisesti eniten, Alivoim. nyt hyvää kun löytyy joukkueesta ne spesialistit ja mahtava mv. Kuitenkin koko turnauksen aikana Jalosella tullut mieleen sekottaa pakkaa vaikka vaihtamalla KUUMA JMA Miettisen tilalle! Korpikoski ja Rinne pelasi YKSIN koko viimeisen pelin tunteella, mutta muita ei näyttänyt kiinnostavan. Pillu oli hyvä, vaikka ei ihan yltänyt ihan parhaampaansa viimeisessä kuoleman pelissä. Lasse Kukkonen, Tommi Santala molemmat ihan ääripää valintoja, joita kukaan ei olisi halunnut joukkueeseen.

Ei saa luottaa että Teukka Salamat ja Koivut tulee yksin ratkasemaan meiän pelit ja viemään meiät finaaliiin. EI SE VAAN TOIMI NIIN. Vähän sama pointti Ässien rakentamisessa nyt kun jätettiin Mave. Ei luoda sitä koko kokoonpanoa yhden tähden keskelle. Kolmonen ja Nelonen oli AINOOT toimivat ketjut. Vain ne kaksi sai TOSISSAAN painettua peli toiseen päähän. Ykkönen pyöri nurkissa, kakkonenkin tyhmästi rakennettu. JMA yksin painoi, Kapanen ja Konna olivat kyllä hyviä, mutta kemiat ja pelityypit eivät mätsänneet yhtään.

Aika ympäripyöreetä, paskaa tekstiä multa mutta ei voi mitään, jääkiekko on tunnelaji ja varsinkin MM-kisat. Kyllä sinne Jäkis liiton johtoon ihan muita KIEKOSTA YMMÄRTÄVIÄ kavereita, samalla MJ:n valmennukseen kunnollisia kavereita, joiden valmennustyyli ja pelitapa sopii leijonille. NY RILLATAA-Jutit, Kurrit vittuun sieltä KeeÄmmien paikoilta!

PS! Jalonen teki historiaa: Suomi hävisi Tanskalle ensimmäisen kerran ikinä!
 

mjr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet
Jos joku haluaisi puhua radikaalista tason laskusta niin pitäisi varmaankin esittää tilastoja suomalaisten pelaamista otteluista (ja mieluiten peliminuuteista) sekä pisteistä NHL:ssä vuodessa toiseen, ja osoittaa sieltä katastrofimainen lasku. Oma otaksumani on, että olemme jonkin verran jäljessä huippuajoista (olisikohan 90-luvun lopulla ja 2000-luvun alussa) ja selkeästi edellä 90-luvun alkua ja puoliväliä. Maalivahtien suhteen on tietysti tapahtunut hämmästyttävä tason nousu ja ainoastaan Kanada pystyy tässä suhteessa kilpailemaan Suomen tason kanssa.

No, vähän pedanttina ajattelin tarkistaa tämän asian -nhl.com ystävällisesti auttoi (joskin vain kaudesta 97-98 asti). Eli ohessa suomalaisten panos NHL:ssä noin yleisellä tasolla (maalivahdeista voisi ehtiessä tehdä samanlaisen yhteenvedon), kysymyksessä runkosarjan ottelut:

Sarakkeet menevät järjetyksessä:
kausi, suomalaisten pelaajien määrä, pelaamansa ottelut, maalit, syötöt, yhteispisteet ja keskimääräinen peliaika.

97-98 17 906 155 309 464 17:01
98-99 17 942 163 307 470 18:21
99-00 26 1320 177 378 555 16:02
00-01 30 1638 224 400 624 16:41
01-02 30 1395 162 329 491 14:24
02-03 32 1681 242 427 669 15:08
03-04 31 1658 199 356 555 14:54
05-06 31 1705 290 527 817 14:54
06-07 33 1857 310 523 833 14:54
07-08 30 1526 254 423 677 15:32
08-09 32 1620 260 495 755 15:58
09-10 30 1538 258 450 708 14:49

Minusta tämä ei todista radikaalista romahduksesta, mutta siitä kylläkin että meillä on kapea kärki - mutta ollut aina. Jos romahdus tulee niin se näkyy vasta tulevaisuudessa (ja se riippuu siitä, miten lupaukset ja orastavat tähdet tulevat pärjäämään tai olemaan pärjäämättä). Nyt meidän huippujemme kaventumista kompensoi se, että samana aikana maalivahtien taso on radikaalisti noussut.
 
Viimeksi muokattu:

Vulak

Jäsen
Suosikkijoukkue
Anaheim Ducks. Portland Pirates ja HIFK
No, vähän pedanttina ajattelin tarkistaa tämän asian -nhl.com ystävällisesti auttoi (joskin vain kaudesta 97-98 asti). Eli ohessa suomalaisten panos NHL:ssä noin yleisellä tasolla (maalivahdeista voisi ehtiessä tehdä samanlaisen yhteenvedon), kysymyksessä runkosarjan ottelut:

Sarakkeet menevät järjetyksessä:
kausi, suomalaisten pelaajien määrä, pelaamansa ottelut, maalit, syötöt, yhteispisteet ja keskimääräinen peliaika.

97-98 17 906 155 309 464 17:01
98-99 17 942 163 307 470 18:21
99-00 26 1320 177 378 555 16:02
00-01 30 1638 224 400 624 16:41
01-02 30 1395 162 329 491 14:24
02-03 32 1681 242 427 669 15:08
03-04 31 1658 199 356 555 14:54
05-06 31 1705 290 527 817 14:54
06-07 33 1857 310 523 833 14:54
07-08 30 1526 254 423 677 15:32
08-09 32 1620 260 495 755 15:58
09-10 30 1538 258 450 708 14:49

Minusta tämä ei todista radikaalista romahduksesta, mutta siitä kylläkin että meillä on kapea kärki - mutta ollut aina. Jos romahdus tulee niin se näkyy vasta tulevaisuudessa (ja se riippuu siitä, miten lupaukset ja orastavat tähdet tulevat pärjäämään tai olemaan pärjäämättä). Nyt meidän huippujemme kaventumista kompensoi se, että samana aikana maalivahtien taso on radikaalisti noussut.

Aika karu lista. Vimevuonna hätäset 16 maalia enemmän kun pahimman kahvakiekon aikaan. Maalikeskiarvot kun on ollut aika huikeessa nousussa työsulkukauden jälkeen.

97 - 00 oli kyllä kuivaa, selänne teki kolmannksen noista.
 

sekolust

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна, Lostedt, Ben-Amor
Jos JJ:n "uraa" pitää katsastaa, niin...

Koska JJ:n joukkue on voittanut suurmaan silloin kun tällä on ollut merkityksellinen ottelu? Ensimmäisissä kisoissa kaatui Kanada siinä vaiheessa, kun Kanada oli jo voittanut lohkonsa. Ennen tätä oli hävitty hävitty Valko-Venäjälle ja voitettu alkusarjassa viimeksi välieriin vuonna 2006 päässyt Tsekki. Puolivälierissä tuli sitten takkiin lopulta neljänneksi jääneeltä USA:lta. Olympialaisissa hävittiin Ruotsille ja Jenkeille, voittoja tuli mm. Slovakiasta ja Tsekistä. Aiempien vuosien perusteella kumpikaan ei ole ollut aivan kärkitason joukkueita. Näissä kisoissa voitettiin Saksa, Slovakia ja putoamissarjassa pelannut USA. Toisin sanoen voitettiin heikoin USA moneen vuoteen, Tanskalta perseraiskauksen saanut Slovakia ja alemman keskikastin Saksa.

Nopeasti katsottuna tilasto olisi siis:
* Voitot kärkikorin joukkueista: 1
* Voitot ylemmän keskitason joukkueista = 2-3 (oliko Slovakia nyt?)
* Tappiot selville altavastaajille: 2
* Tappiot kärkikorin maille: 3-4 (Oliko Tsekki nyt?)

Aika synkkää. Jos kolmissa kisoissa ollaan järjestään hävitty ns. tärkeitä matseja, niin ei voi kauheasti taputella olkapäille. Olympialaisista tuli mitali, mutta Suomen onneksi parhaita joukkueita ei kohdattu ennen välieriä. Tshekki oli omasta jatkopelistään mennyt jatkoaikavoitolla jatkoon kaikki ottelut hävinnyttä Latviaa vastaan.

Entä muuten? Suomi on Jalosen aikana yllätetty useammin housut kintuista kuin aiempien 2000-luvun valmentajien joukkueita vastaan kertaakaan. Milloin hävitään olympiavälierä 6-1, milloin Venäjä kurittaa 5-0, joskus taas Ruotsi vie 3-0 ja paikalliset kysyvät mahdollista tahallista tappiota... Toki välillä käydään häviämässä lilliputeille tyyliä Tanska tai Valko-Venäjä. Toki huonoja iltoja tulee, mutta Jalosen joukkueille näitä on sattunut vähän turhan monta kertaa.

Jos taas "huippumatseja" etsitään, niin... Noh, Tsekki voitettiin olympialaisissa, samoin Slovakia. Tuota Tsekki-matsia en itse laittaisi huippuhetkiin, pikemminkin kiittelisin Kipperiä ja muulta joukkueelta saatua normisuoritusta. Tehtiin tarvittava, mutta ei nyt varsinaisesti venytty. Slovakiaa vastaan noustiin toki hyvin, mutta kaksi erää pelattiin vähän miten sattuu. Entä oliko Slovakiaa vastaan nyt joku hulppea esitys? Mielestäni pikemminkin sellainen ottelu, joka vain oli pakko voittaa.

Tähän päälle on vielä kerran puututtava JJ:n maajoukkuevalintoihin. Toki valmentajalle on eduksi tuntea pelaajistonsa. Se ei kuitenkaan saisi olla ainoa määräävä kriteeri: kuinka moni näiden kolmen turnauksen pelaajista oli joko JJ:n tai Dufvan entisiä/nykyisiä valmennettavia? Kaikilla valmentajilla on omia "suosikkejaan", mutta JJ:llä tämä on ollut jo miltein naurettavaa. Tuossa käytiin Venäjä-matsin tauolla läpi joukkuetta: pakeista ainakin kolmella on taustaa näiden valmentajien alaisuudesta, hyökkääjistä noin kuudella. Tuo on 22 pelaajasta melko suuri määrä. Varsinkin kun kaikki eivät olleet ns. selviä valintoja, joita ei ei pahemmin tarvitsisi perustella.

Jotenkin on nyt sellainen olo, että JJ on nähty. Venyminen on puuttunut lähes täysin, romahduksia on sattunut aivan liian usein ja tiukkoja pelejä on saatu käännettyä omaksi eduksi liian harvoin. JJ on osoittanut seuravalmentajana kykynsä, mutta lyhytkestoisessa turnauksessa tulokset puhuvat puolestaan.

Kuka suomalainen pelaaja vuodesta 1988 on ollut oikea maalintekijä?

En nyt tiedä millainen on oikea maalintekijä, mutta mulle riittää jos meillä on pelaajia laittamassa kiekkoa sisään kovassa paikassa. Aivan yksi ja sama jos joku maaginen 100+0 jannu iskee 29 maalia Sloveniaa vastaan, kunhan joku laittaa sen limpun reppuun silloin kun tilanne sitä vaatii. Ei minua kiinnosta yhtään onko meillä turnauksen maalipörssin voittajaa, kunhan on se tuomainen II survomassa jatkoaikamaalin, peltonen II tekemässä finaalissa hattutempun tai selänne II laittamassa Ruotsin lauluun 2-1. Enemmän minua lämmittää Peltosen 2+7 vuoden 2007 kisoissa kuin Kapasen maalipörssin voitto viime kisoista.

Kääntäen tuon voisi heittää... Millä muulla maalla on ollut maalivahtiosasto keskimäärin samalla tasolla kuin meillä 2000-luvulla? Tuossa sentään asialla on jotain merkitystä. Ihan sama tekeekö joukkueen paras pistemies 2 maalia kisoissa, jos koko joukkue pystyy yhdessä tekemään yhden vastustajaa enemmän silloin kun on sen tarve. 4-3 on 4-3, oli joukkueella sitten neljä tai yksi maalintekijää. Maalivahtitoimintaa ei kuitenkaan voi katsoa yhtä laajalla skaalalla kesken ottelun: jos Rinne ei tänään olisi ottanut esimerkiksi Jagrin kutia, niin kukaan ei olisi ottanut. Jos taas Kontiola ei olisi tehnyt maalia, niin joku muu olisi voinut tehdä.
 

Ottomaani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit forever ja muulloin HIFK
Minä jo luulin, että Jalonen teki jotain väärin kisoissa mutta syyllisiä olivatkin pelaajien seurojen kesäharjoittelujen vetäjät : http://www.iltalehti.fi/mmlatka2010/2010052011703539_ml.shtml

Jossain artikkelissa Jalonen vielä päivittelee, että "7 peliä takana niin kyllä se jo väsyttää" :) Hauska mies tuo Jalonen kun omissa tekemisissään ei ole koskaan mitään vikaa...

Aika hyvin Jaloselta, että tärkeimmässä ottelussa joukkue pelaa noinkin paljon alle tasonsa mutta valmentajaahan siitä ei saa moittia varsinkin kun se on niin herkkänahkainen tosikko, että voi parahtaa itkemään. Ehkäpä tästä joukkueesta puuttuivat ne Koivut ja Selänteet, jotka olisivat ottaneet ne ohjat käsiinsä Jaloselta ja antaneet joukkueelle sen ekstra-latingin voiton saavuttamiseen.

Tsekeillä taisi olla 10-11 ensikertalaista joukkueessa kun Suomella niitä oli 9. Ruotsilla niitä löytyy myös aika rutkasti ja niin vaan maa meni välieriin.
 

CGLN

Jäsen
Suosikkijoukkue
Routasydän, #17 Wendel Clark, #8 Cam Neely, TML
Minä jo luulin, että Jalonen teki jotain väärin kisoissa mutta syyllisiä olivatkin pelaajien seurojen kesäharjoittelujen vetäjät : http://www.iltalehti.fi/mmlatka2010/2010052011703539_ml.shtml

Jossain artikkelissa Jalonen vielä päivittelee, että "7 peliä takana niin kyllä se jo väsyttää" :) Hauska mies tuo Jalonen kun omissa tekemisissään ei ole koskaan mitään vikaa...

Aika hyvin Jaloselta, että tärkeimmässä ottelussa joukkue pelaa noinkin paljon alle tasonsa mutta valmentajaahan siitä ei saa moittia varsinkin kun se on niin herkkänahkainen tosikko, että voi parahtaa itkemään. Ehkäpä tästä joukkueesta puuttuivat ne Koivut ja Selänteet, jotka olisivat ottaneet ne ohjat käsiinsä Jaloselta ja antaneet joukkueelle sen ekstra-latingin voiton saavuttamiseen.

Tsekeillä taisi olla 10-11 ensikertalaista joukkueessa kun Suomella niitä oli 9. Ruotsilla niitä löytyy myös aika rutkasti ja niin vaan maa meni välieriin.

Eihän Jalonen ole valmis turnausvalmentaja, ei sitten millään. Varmasti loistava pitkän linjan seuravalmentaja, mutta turnauksissa kuuluisi pelata pelaajien vahvuuksilla, ei valmentajan pelikirjalla. Tässä Jalonen on mielestäni epäonnistunut, ja pahasti.

Turnausvalmennuksessa on mielestäni paljon enemmän kyse poppamiesmäisestä hengenluonnista kuin pelitaktisista kuvioista, koska joukkue kasataan yhteen maksimissaan about kolmeksi viikoksi per turnaus.
 

Samart

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Minä jo luulin, että Jalonen teki jotain väärin kisoissa mutta syyllisiä olivatkin pelaajien seurojen kesäharjoittelujen vetäjät : http://www.iltalehti.fi/mmlatka2010/2010052011703539_ml.shtml

Jossain artikkelissa Jalonen vielä päivittelee, että "7 peliä takana niin kyllä se jo väsyttää" :) Hauska mies tuo Jalonen kun omissa tekemisissään ei ole koskaan mitään vikaa...

Aika hyvin Jaloselta, että tärkeimmässä ottelussa joukkue pelaa noinkin paljon alle tasonsa mutta valmentajaahan siitä ei saa moittia varsinkin kun se on niin herkkänahkainen tosikko, että voi parahtaa itkemään. Ehkäpä tästä joukkueesta puuttuivat ne Koivut ja Selänteet, jotka olisivat ottaneet ne ohjat käsiinsä Jaloselta ja antaneet joukkueelle sen ekstra-latingin voiton saavuttamiseen.

Tsekeillä taisi olla 10-11 ensikertalaista joukkueessa kun Suomella niitä oli 9. Ruotsilla niitä löytyy myös aika rutkasti ja niin vaan maa meni välieriin.

En minäkään usko, että jätkiltä kunto petti, ennemminkin petti yläpää ja silloin "pettää" kuntokin. Tarkoittaa sitä, eli jos antaa prosentinkin yrityksessä periksi, suoritus näyttää just tolta, mitä se oli.
Hävetti katsoa Suomen pelejä, me ollaan joukkue, joka ei ota mustelmia, pörrää kulmissa mukavuusalueella, yrittää tehdä maaleja, tekee vastustajan veskarista sankarin, antaa vastustajan ajella veskarin yli reagoimatta mitenkään. Tällaisen esityksen jälkeen voi sitten tulla selittelemään vastustajan hyvyyttä ja omien kunnon pettämistä. Mä en nähny moneltakaan pelaajalta sellaisia elementtejä, mitä voittamiseen tarvitaan, se menee valmentajan piikkiin. Jalonen --> Jalonen, mun lätkäkevät kulminoituu tohon nimeen, tulos ja tapa pelata vaikuttaa kummallisen samanlaisilta.
 

Maynard

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat, Kärpät, Newcastle United
Olin tyytyväinen, kun Jalonen valittiin Leijonien peräsimeen. Oon aina tykänny ja pitäny hyvänä ja kovana lätkäjätkänä. Mut nyt näiden parin vuoden aikana erinäiset asiat hänessä on ruvennu tympimään, ja vaikuttaa siltä, ettei mies oo sopiva/vielä valmis maajoukkueen ykköskoutsiksi. Monta seikkaa on häirinny (joista monet täällä jo mainittu): ihmeelliset selitykset, jossa joko syytellään tai viedään vastuu muualle; puheet väsymisestä 7 pelin jälkeen (montako peliä tonne lähettiin pelaamaan); selitykset, että vastustaja halus enemmän voittoa; pelokkaat puheet ennen pelejä siitä, kuinka esim Jagr on nyt joku helvetin pysäyttämätön kiekkojumala; täydellinen kyvyttömyys reagointiin ja muutoksiin pelin sisällä/ulkopuolella; kyvyttömyys saada joukkueeseen kovaa taisteluvirettä kisojen alusta loppuun; ja ennen kaikkea, pelin täydellinen hajoaminen aivan liian monessa ottelussa/erässä/vaihdossa.

On toki sanottava, että näissä kisoissa materiaali oli heikoin vuosikausiin. Joukkueessa oli kaks miestä, jotka on aiemmin kantanu ratkaisuvastuuta maajoukkueessa, eli Kapanen ja Nummelin, joista molemmat ovat valitettavasti jo liukkaimmat päivänsä nähneet. Ja lisäksi tiedettiin, että nuoren joukkueen täytyy maksaa oppirahoja. Kyllähän tostakin porukasta Vatanen, Aaltonen, Korpikoski, Hietanen ym. ovat jatkossa helvetin paljo valmiimpia näihin kinkereihin.

Mutta silti, paria ehjää esitystä lukuunottamatta MM-kisat olivat kyllä taas melkonen pettymys, eikä Jalosen tai joukkueen presenssi vakuuttanu mua missään vaiheessa. Kenkää? Ehkä, jos löytyy joku parempi tilalle. Mutta ennen kaikkea toivon suomalaisen lätkän puolesta, et Jalonen myöntää heikkoutensa ja kasvaa tossa hommassa/muuttaa toimintatapojaan/saa tiimiinsä jonkun, joka potkii kaikkia, myös Jalosta itseään, kovaan ääneen perseelle ja tuo taas vähän tulta tuohon touhuun.
 

Rod Weary

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Stars, Panthers
Varmaan Jalonen jatkaa edelleen leijonien valmentajana, mutta suurimmatkin "JalosKerholaiset" voisivat myöntää sen, että Jukan pelikirja ei toistaiseksi ole maajoukkueessa toiminut.
Jalosen pelikirja on about sama, millä Suomi on pelannut vähintään Torinosta lähtien.
 

Wäinö#16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Ducks, Red Wings, Griffins
Jalosen pelikirja on about sama, millä Suomi on pelannut vähintään Torinosta lähtien.

Ongelma onkin sen toteutuksessa. Jo kolmannet kisat peräkkäin, jossa peli ei toimi kuin ajoittain. Itsekin luulin jo, että USA-pelin jälkeen Jalonen vihdoinkin saa homman toimimaan, mutta kaukana siitä. Nyt Jaloselta kaivataan kovaa itsekritiikkiä missä homma mättää.
 

Rod Weary

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Stars, Panthers
Ei Jalosta kaikesta voi syyttää mutta aika paljo tippuu myös Jalosen niskaan.

Ylivoima oli totaalisen paskaa ja se on hyvin pitkälti valmennuksen vastuulla. 4 vs 3 ylivoima oli jotain täysin karmeeta ja valitut pelaajat (kuka vittu on muuten Juuso Hietanen?) ja kokoonpanot olisi pitänyt laittaa uusiksi.
Ohhoh. Suomen yv toimi minun näkemäni mukaan kaksi kertaa: kun Jokinen pyöritti peliä laidassa, ja poikkeuksetta silloin, kun Hietanen pelasi viivaa. Suomen yv ei toiminut silloin, kun Nummelin pyöritti peliä viivassa, eikä silloin, kun vetopaikka pelattiin Niskalalle. Mutta huonoa se keskimäärin oli silti.
 

Rod Weary

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Stars, Panthers
Tsekin hyökkäykset kariutuivat usein Rinteeseen, joka pelasi helvetin hyvin. Myös joukkuepuolustus toimi.
No siksi juuri Tsekin hyökkäykset kariutuivat Rinteeseen, kun se joukkuepuolustus toimi! Tsekki sai tehtyä peliajalla yhden maalin, kun veto muutti suomalaisesta suuntaa matkalla. Miten hyvin Suomen oikein pitää puolustaa, että maalivahti ei saa kaikkea glooriaa? Nolla vetoa maalia kohti?
 

Toni85

Jäsen
Suosikkijoukkue
Espoolainen jääkiekko oikeissa käsissä
Se, mitä jäin itse kaipaamaan ratkaisupelissä, oli Komarovin hyödyntäminen. On se kumma, että joukkueeseen otetaan agitaattori ja häntä ei käytetä omassa roolissaan turnauksen tärkeimmässä matsissa. Komarovin olisi pitänyt olla soittamassa suutaan Jagrin korvaan jokaisella katkolla, jokaisessa aloituksessa. Siihen päälle muutama kova niitti ja johan olisi tuokin "karhu" saatu ulos pelistä.
 

Fubar

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
En tiedä minkälainen vaihtoaitiovalmentaminen toisi kesken ottelun henkeä suomipoikiin. Pitäisikö huutaa, mölytä ja kävellä edestakaisin vai neuvoa ja kannustaa?

Näiden kisojen jälkeen ainakin olen varma, että oikea tapa ei ole tilanteen kuin tilanteen jälkeen Jalosen lailla kääntyä Duffan puoleen, tuijottaa tiukasti, vaihtaa pari valittua tai vähemmän valittua sanaa. Se oli suorastaan raivostuttavaa.
 

msg

Jäsen
Jalosen pelikirja on about sama, millä Suomi on pelannut vähintään Torinosta lähtien.

Eli sihvosmaisesti mitaten 'valovuoden' ero Erkan ja Jukan peliesityksissä selittyy valmentajien eroilla. Vancouverin ja Saksan kaltaisia perseraiskauksia ei Torinossa nähty. Mikähän tähän voisi olla syynä? Tuskin ainakaan Kukkosen väärin suoritettu viivelähtö ajassa 11.20?
 

Vakio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Man City
En tiedä pitäisikö Jaloselle antaa kenkää, mutta se on ainakin hyvä, että parivaljakko Jalonen-Dufva hajoaa tämän jälkeen. En olisi jaksanut katsoa enää yhtään turnausta, jossa nämä supattelevat keskenään. Miehethän seisovat koko ajan noin metrin päässä toisistaan ja juttelevat ja virnuilevat kuin homot koko ajan jotain. Onko kukaan nähnyt vastaavaa ennen? Onko Bykovilla joku apuheijari koko ajan kuiskimassa jotain? Entä muiden maiden valmentajilla?

Ykköskoutsin on noustava selkeämmin esiin ja tehtävä rajat siihen mitä höpötetään. Tietysti tulee asioita, joista on syytä vaihtaa pari sanaa, mutta ei nyt voi koko ajan olla sellainen tilanne. Aktiivisempaa pelinjohtamista ja tilanteisiin reagoimista kaipaisin Jaloselta.
 

Rod Weary

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Stars, Panthers
Jos idea pelitavaksi on kiekkokontrolli-lätkä ja kauden tärkeimmässä mm-pelissä Tshekkiä vastaan siitä ei ole merkkiäkään, niin jotain on pelitavan myymisessä taas mennyt Jukka Jaloselta pahasti perseelleen turnausmuotoisessa tapahtumassa. Vancouverissa syyllistettiin jälkikäteen media ja "pelaajien punakaarti"-osasto. Nyt vikana ovat varmaan esim. jatkoajan nimimerkkien ilkeät kirjoitukset, jotka estivät Jalosen Suomea toteuttamasta ne 7 viivelähtöä/erä ajatuksen voimalla. Minusta se on valmennusrohkeuden puutetta peluuttaa Antti Miettistä koko kisat ykkösketjussa. Miksi vain Lauri Korpikoski näytti taistelevan kuin henkensä edestä Tshekki-pelissä.

Jos Jukka jalosella on kehno pelaajamateriaali, niin peluuttakoon joukkueellaan sellaista pelitapaa, jota palaajamateriaali kykenee tärkeillä hetkillä toteuttamaan kelvollisesti. Annan Jukka Jaloselle kevään 2011 mm-kisat oppia turnausmuotoisen kisatavan Suomen päävalmentajaksi.
Tässä oli fiksuin kritisoiva kirjoitus aikoihin.

Pelitapa ei tosiaan toiminut tärkeällä hetkellä. Aavistuksia siitä toimivasta pelistä saatiin USA:a ja Venäjää vastaan. Jos homma ei kuitenkaan pysy kasassa koko turnausta, pitää (ainakin minun mielestäni) olla suunnitelma B. Tässä kohtaa Jalosen terve jääräpäisyys kääntyi häntä itseään vastaan. Hyväksyn sen, että uskotaan omaan asiaan ja toteutetaan suunnitelmaa. Mutta ei saisi kuitenkaan sokeutua tilanteelle. Olisi kyllä kiva tietää, kuka valmentaja olisi uskaltanut muuttaa tuossa taktiikkaa kesken pelin. Eiköhän joku besserwisser sen minulle kohta kerro. (et sinä, retorinen kommentti)

Miettisestä samaa mieltä, vaikka suosikkipelaajani onkin. Ei tainnut olla ihan kaikki ajatukset kisoissa. Korpikoski paransi loppua kohti, ollen Suomen paras kenttäpelaaja vikassa matsissa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös