Vähän mietteitä Jukka Jalosen Suomesta.
On ollut paljon puhetta siitä, että tehottomuus johtuu hyvien maalintekijöiden puutteesta. Mutta eihän niitä maalintekijöitä ennenkään ole ollut yhtään enempää! Se täytyy sanoa, että esimerkiksi Aravirran aikana Leijona teki maaleja. Oliko aina kovat NHL-jannut käytössä? Tässä kovaa nimilistaa hyökkääjien osalta 2001 kisoista, ykkössentterinä Tampa Bayn tuolloinen nelossentteri Juha Ylönen...
* Raimo Helminen
* Antti Laaksonen
* Tomi Kallio
* Niko Kapanen
* Sami Kapanen
* Jukka Hentunen
* Timo Pärssinen
* Juha Lind
* Toni Sihvonen
* Kimmo Rintanen
* Tony Virta
* Juha Ylönen
* Jarkko Ruutu
... monta maalia noissakin kisoissa syntyi yksinkertaisesti rynnimällä maalille, räkämaaleja reboundeista tai muuten vaan ei-niin-nättejä kaappeja.
Summasen ja Westerlundin aikakaudella alkoi tarkka taktinen pelaaminen, jolloin Leijonien maalimäärät väheni radikaalisti - mutta toisaalta myös virheiden määrä väheni ja viisikkopuolustaminen otti suuria harppauksia eteenpäin. Alku oli heillä hankalaa Leijonissa, Summasen vetämät MM-kisat olivat ihan paskat, samoin Westerlundin vetämät kisat 2005 Summasen potkujen jälkeen. Tehottomuus paistoi kilometrien päähän. Mutta hyökkäyspeli ja puolustuspelaaminen saatiin balanssiin ja täydellisintä kiekkoa Leijonat esittivät Torinossa.
Jalosen ajanjaksosta toistaiseksi voisi vetää jotain yhteenvetoa - Hyökkäyspeli on "varman päälle" virheitä ja vastaiskuja välttävää pelaamista, päinvastoin kuin esim. Aravirran aikana. Hyökkäyspeli on riskinottoa, ei saa pelätä virheitä tai vastaiskuja vaan hyökätään! Ja ilman kunnon laadukasta hyökkäyspeliä ei tule maaleja - ne "maalintekopaikat" on lähinnä yksittäisten koohottajien laukaisuja ilman maskia, jotka tasokas veskari torjuu helposti. Toisaalta puolustus tekee yhtä paljon räikeitä virheitä kuin Aravirran aikana, johtuen osaksi jo pelaajavalinnoista kun valitaan kovia pistenikkareita, mutta fyysisesti kevyitä poikia Euroopan liigoista joilta puuttuu kyky pitää maalinedusta puhtaana. Paine on aivan liian kova tälläiselle pakistolle. Esimerkkinä Aravirralla oli pokkaa jopa valita vaikkapa Sami Helenius tai Janne Grönvall mm-kisoihin. Mielestäni pakiston tulee koostua isoista fyysisistä peruspakeista, ja muutamasta kiekollisesta taitavammasta pakista jotta se on balanssissa, ja jotta Jalosen valitsemaa pelitapaa voisi menestyksellä noudattaa.
Sinänsä Jalosen pelisysteemissä olisi tiettyä potentiaalia. Kiekkokontrolliin perustuva pelaaminen on ainoa tapa pärjätä nimekkäämpiä maita vastaan, mutta se vaatii pakeilta tiettyä fyysistä voimaa ettei sitä kiekkoa ole ihan helppo ottaa omalla alueella pois. Näissä kisoissa varsinkin Vataselta, Niskalalta, Jaakoloilta sun muilta se vietiin kuin karamelli ekaluokkalaisen repusta välitunnilla. Alivoimapelaaminen ja puolustuspelaaminen oli taktisesti hyvällä tasolla näissä kisoissa, ja valitsemalla rohkeammin puolustavia puolustajia, isompia ja vähemmän nimettömämpiä kavereita pari mukaan kisoihin... tulos olisi voinut olla toisen näköinen. Vancouverin USA-pelin eka erä oli synkkä esimerkki kuinka pieleen voi mennä, kun ei ole ketään maalinedustaa siivoamassa. Hieman suuremmalla riskillä vain pitäisi hyökätä - eli antaa pakeille enempi vapauksia nousta hyökkäysalueelle. Mitä järkeä valita rosteri täyteen hyökkäviä pienikokoisia puolustajia, jos heidän vahvuuksiaan ei haluta kunnolla käyttää! Poislukien kenties Nummelin. Venäjä-pelin ekassa erässä nähtiin väläyksiä kuinka kuseen voidaan saada jopa Venäjän puolustuspeli, kun pakit alkoivat painostaa siniviivalta ja Mäenpää ja Hietanen syöttelivät ja laukoivat kilpaa ja hyökkääjät kyttäsivät reboundeja. Tuota pelaamista olisin halunnut nähdä paljon, paljon enemmän.