Mainos

Jukka Jaloselle kenkää!

  • 458 315
  • 1 939

Imagined

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jesse Puljujärvi, Jari Viuhkola, Kärpät
Kyllä minä uskon, että kun siellä olisi sellainen valmentaja puikoissa, joka vaikka tempaisi toisella erätauolla fläppitaulun vittuun ja huutaisi pelaajille, että nyt perkele näytetään sitä leijonasydäntä, niin väittäisin pelaajien nostavan tunnetasoa pelamiseen.

Kyllä mielestäni esim. herra nimeltä Kai Suikkanen osaa luoda hurmoksen. Hänen temperamenttinen ja ihmisläheinen tyyli saa pelaajat syttymään ja uskomaan itseensä. Ei se menestys sattumalta Suikkaselle ole siunaantunut Kajaanissa ja Turussa, joissa molemmissa saatiin aikaan buumi Suikkasen aikakaudella.

Jalonen voisi ottaa oppia tästä. Nythän hän pakoilee vastuuta ja siirtää sen medialle, että he tuohoavat suomalaisten itseluottamuksen. Perkele loisi Jalonen&muu valmennnusosasto sellaisen itseluottamuksen kavereihin, että median jutut menisi toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos.

Milloinkaan ei olla tyytyväisiä. Ei ole olemassa sellaista valmentajaa joka tietää kaiken kaikesta ja osaa käsitellä jokaista ihmistä. Miksi me ei keskityttäisi näkemään niitä hyviä asioita. niitä kuitenkin on menestyksestä päätellen aina ollut enemmän.

Jalosen pelikirja ei välttämättä mennyt ihan ykkösellä sisään ja vancouverissakin odottamaton vastarinta saattoi luoda pientä paniikki tilaa ja ylimääräisiä paineita Jaloselle. Mutta nyt homma toimii ja on avattu keskustelua myös median toiminnasta. Sekä Suomalaisesta kannatus-lutuurista.
 

TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Kyllä minä uskon, että kun siellä olisi sellainen valmentaja puikoissa, joka vaikka tempaisi toisella erätauolla fläppitaulun vittuun ja huutaisi pelaajille, että nyt perkele näytetään sitä leijonasydäntä, niin väittäisin pelaajien nostavan tunnetasoa pelamiseen...

Sori nyt vaan, mutta kyllä tämä tyyli alkaa aika nopeasti hymyilyttämään pelaajia.
 

anatsu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Thrashers
Sori nyt vaan, mutta kyllä tämä tyyli alkaa aika nopeasti hymyilyttämään pelaajia.

No nyt alko mulle iskemään Tammisen tauti, mutta oletko ikinä ollut pukukopissa, kun pelataan jotain ratkaisevaa peliä, tai ylipäätään? Silloin, kun siellä alkaa adrenaali virtaamaan ja valmentaja kokoaa pelaajata vaikkapa rinkiin ja pistetään kädet toisten olkapäille ja huudetaan jotakin, niin alkaa tunnetta löytyä kentälläkin. Ei tuommosia fläppitaulun heittoja nyt varmaan ihan 58 iltana runkosarjassa tehdä, mutta kuten sanoin aiemminkin 9 pelin turnaus on eri asia kuin 58 pelin sarja. Puolivälierän toisella erätauolla, kun valmentaja jotain tuon tapaista tempaisee, niin saa sillä extra-potkua kyllä pelaajiinsa. No, jos tyytyy siihen, että selittää puolivälierän toisen erätauon kuinka haetaan kiekko maalin takaa ylivoimahauissa, niin onnea sille valmentajalle. Voi olla, ettei pelaajista löydy niin paljoa tunnetta kuin silloin, jos hieman "repäisee" pukukopissa.
 
Sori nyt vaan, mutta kyllä tämä tyyli alkaa aika nopeasti hymyilyttämään pelaajia.

Ihmisiä on erilaisia. Parikymmentä jätkää kopissa reagoivat erilailla tuollaisiin tapauksiin. Omina junnuvuosina kun erätauolla valmentaja yritti nostaa sitä kuuluisaa tunnetta ja saada joukkueen taistelemaan tappiotilanteessa niin itseäni se hieman hymyilytti ja tunsin ehkä jonkinlaista myötähäpeää. Mutta sain sitten virtaa siitä kun katsoi muita jamppoja jotka oikeasti kasvoivat 10 senttiä ja saivat siitä itseluottamusta ja taistelutahtoa.
 

Der Adler

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport
Samaa mieltä. Salaa jopa toivoin, että Suomi olisi tippunut karsintasarjaan ja tämän myötä Jaloselle bootsin kuva perseeseen...

On kyllä mielenkiintoinen ajattelumaailma..."toivoin että Suomi olisi tippunut karsintasarjaan". No huhhuh. Vaihda vaikka kanava huomenna kun Suomen peli alkaa.
 

Wolves

Jäsen
Samaa mieltä. Salaa jopa toivoin, että Suomi olisi tippunut karsintasarjaan ja tämän myötä Jaloselle bootsin kuva perseeseen.

Se pieni piru vasemmalla olkapäälläni toivoi ihan samaa, ei kylläkään välttämättä siksi, että Jalonen sitä ansaitsisi, vaan lähinnä mielenkiinnosta, olisiko Kummolalla & Kump. munaa kenkäistä Jalonen pois.
 

OikeaPakki

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, maajoukkue, sympatiat: HIFK
Se pieni piru vasemmalla olkapäälläni toivoi ihan samaa, ei kylläkään välttämättä siksi, että Jalonen sitä ansaitsisi, vaan lähinnä mielenkiinnosta, olisiko Kummolalla & Kump. munaa kenkäistä Jalonen pois.

Kyllä tämä negatiivinen kannustustapa on ihan meidän suomalaisten oma laji. Jos välimerenmaa (tai kuka muukin tahansa) voittaa vaikka millä pompulla,peruuttelulla tai tsägällä matseja Etelä-Afrikassa ensi kesän MM-futiksessa, niin veikkaan että kelpaa ja sankariainesta. Täällä kylmässä Härmälandiassa voitetaankin vain väärin. Ja etenkin tällä palstalla ei mikään kelpaa. No ehkä tämä onkin jonkinlainen provokaattoreiden harkkakenttä..

Näin SaiPan kannattajana toiselle voisinkin vaikka loihtia, että salaa toivonkin nyt että SaiPa jää viimeiseksi ensi kaudella että valmentaja, joukkue ja se kuuluisa opaskoirakin saisi kenkää. Ihan varmuuden vuoksi, kun eivät kuitenkaan osaa sitä kiekkoa pelata!
 

Knower

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit+Petteri Nummelin
No nyt alko mulle iskemään Tammisen tauti, mutta oletko ikinä ollut pukukopissa, kun pelataan jotain ratkaisevaa peliä, tai ylipäätään? Silloin, kun siellä alkaa adrenaali virtaamaan ja valmentaja kokoaa pelaajata vaikkapa rinkiin ja pistetään kädet toisten olkapäille ja huudetaan jotakin, niin alkaa tunnetta löytyä kentälläkin. (ja lisää samaa)

Voi sinuakin ressukkaa. Nyt on tultu luettua pari Veikkaajan artikkelia, on "hoksattu", että Jalonenhan ei tiedä tästä henkisen puolen hommasta mitään, Sihvonen on homo (osin siksi, koska lukija ei ymmärrä tuon taivaallista siitä mitä kirjoitetaan) ja haa, sitä ollaankin jo asiantuntijoita.

Minä en väitä ymmärtäväni lätkästä kamalasti. En ole sen takia hirvittävästi pelitavallisista asioista huudellut - ei riitä kompetenssi, tässä lajissa. Valmentamisesta jotain tiedän, mutta olen myös sen suhteen 100% varma, että Jukka Jalonen on sata kertaa parempi, kovempi ja viisaampi koutsi kuin minä. Ja mä en ole paska.

Ja sitten täällä tulee joku kirjoittaja kertomaan, miten pitäisi tsempata, että saadaan vähän tunnetta ylös. Oikein rinkiin mennään ja käsiä olkapäille. Mä ehdotan, että jos vaikka vielä katsottaisiin pätkä Tuntematonta Sotilasta ja Juti kertoisi, miten joukkueena mennään ja yhdessä tehdään. Hitsi sentään, on se Jalonen hölmö kun ei ymmärrä näistä.

Voi jessus, ei voi muuta sanoa.

On ollut erittäin tervetullutta, että Veikkaaja Rantasen ja Lempisen johdolla on nostanut nyt asioita vähän toisesta näkökulmasta esille. Lätkä, kuten mikä tahansa muukin joukkuelaji, kun ei tosiaan ole pelkkää pelikirjaa. Tarvitaan sitoutumista, joukkuehenkeä, talenttia, hyvää treenia ja pätevää pelikirjaa.

Mä veikkaan, että Jalonen tietää tämän. Ei potkuja.
 

TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
No nyt alko mulle iskemään Tammisen tauti, mutta oletko ikinä ollut pukukopissa, kun pelataan jotain ratkaisevaa peliä, tai ylipäätään? ...

Olen ollut ja olen nähnyt mm. miten liigavalmentaja on yrittänyt lyödä mailan paskaksi Tampereen pukukopin keskipöytään, onnistumatta siinä. Jos valmentaja joutuu paiskomaan fläppitauluja saadakseen joukkueen syttymään, kannattaa vaihtaa ammattia. Kova palaute ja reagointi on paikallaan joskus, mutta se ei voi olla toimintatapa, sen merkitys häviää pelaajille. Joukkueen tunnetaso lähtee pelaajista, joukkueen sisältä täytyy löytyä niitä pelaajia, jotka tsemppaavat porukkaa. Valmentaja voi ärähtää välillä ja tietoni mukaan Jalonen tekee sen tarvittaessa.
 

tumba17

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit jo vuodesta 1971
Vaikka en itsekään pidä Jalosta parhaana valintana maajoukkueen valmentajaksi, niin täytyy hattua nostaa hänelle ja koko jengille tuosta tason korjauksesta.

Jengissä on kuitenkin vain 3 NHL pelaajaa ja loppu sitten eripuolilta. USAn porukka on pelkästään NHL-kundeja ja tuolla sitten kelaavat muiden "pikkumaiden" joukossa. Voisi kuvitella millainen teilaus olisi käynyt, jos meidän jengi olisi ollut täynnä NHL-miehiä ja tuolla oltaisiin mutasarjassa.
 

dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
Olin jo Jalosen potkujen kannalla olympialaisten jälkeen. Olympialaissa Suomi sattui tuurilla voittamaan juuri ne oikeat pelit, jotta turnaus näytti onnistuneelta. Silloinkin väsynyttä Tsekkilaumaa vastaan puolivälierissä meinasi takkuilla ja pronssipelissä Slovakia olisi jyränyt ilman OJ suonenvetoa.Potkut tulisi antaa nyt heti, eikä vasta kisojen jälkeen.
Hyviä selityksiä keksit Suomen menestyksen vähättemiseksi. Mertaranta sanoisi että kävipä HARMILLISEN hyvä säkä. Ja vielä meinasi pelikin takkuilla.
Sivumennen sanottuna aika monesti Kanadallakin on just tuollainen tuuri käynyt. Ja aika monesti heillä on pelikin takkuillut alkuturnauksessa.

Tuo potkujen antaminen kesken kisojen on suorastaan nerokas idea.
Tällä pelaamisella, minkä Jalonen saa pelaajista irti ollaan vaikeuksissa Saksaa ja USA:ta vastaan.
No mites niitä Saksaa ja USA:ta vastaan nyt kävi? Vaikeuksia varmasti oli, mutta minun laskujeni mukaan tuli kaksi voittoa? Tietenkin tässä voidaan alkaa heti selityksiä keksimään. Esim USA:n jengi oli todella heikko. Toki NHL-miehiä, mutta iso osa luuserijengeistä kuten Atlanta, LA, St Louis ja NY Islanders. Tottakai tuollaiset häviämään tottuneet kaverit pitääkin voittaa.

Itseasiassa kun asiaa tarkemmin miettii, niin Jalonenhan taisi olla oikeassa sanoessaan, että EHL-peleissä on vauhti parhaillaan kovempaa kuin jossain keskiverto NHL-pelissä. Siltä se ainakin USA-pelin perusteella näytti.
 

Wiesellike

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blackhawks & Kärpät
Jenkkipelin toinen erä oli ehkä parasta, mitä olen Jalosen Suomelta nähnyt. Juuri noin haluankin Suomen pelata. En tiedä, mitä poppakonsteja Jalonen teki, mutta toivottavasti jatkaa samalla linjalla. Pistän kirveen hetkeksi sivuun ja seuraan, mitä tulevan pitää.
 

Wolves

Jäsen
Kyllä tämä negatiivinen kannustustapa on ihan meidän suomalaisten oma laji. Jos välimerenmaa (tai kuka muukin tahansa) voittaa vaikka millä pompulla,peruuttelulla tai tsägällä matseja Etelä-Afrikassa ensi kesän MM-futiksessa, niin veikkaan että kelpaa ja sankariainesta. Täällä kylmässä Härmälandiassa voitetaankin vain väärin. Ja etenkin tällä palstalla ei mikään kelpaa. No ehkä tämä onkin jonkinlainen provokaattoreiden harkkakenttä..

Ilmeisesti sananvapaus on kumottu. Voisiko joku laittaa Ylelle lehdistötiedotteen? Ai joo, eihän ne voi julkaista sitä ilman Oikeanpakin lupaa...

Näin SaiPan kannattajana toiselle voisinkin vaikka loihtia, että salaa toivonkin nyt että SaiPa jää viimeiseksi ensi kaudella että valmentaja, joukkue ja se kuuluisa opaskoirakin saisi kenkää. Ihan varmuuden vuoksi, kun eivät kuitenkaan osaa sitä kiekkoa pelata!

Tuolla pirulla olkapäälläni ei ollut mitään tekemistä kannustuksen kanssa, lähinnä kirjoitus sisälsi hypoteettisen kysymyksen "Mitä jos...?"

Lukemisen ymmärtämisestä olisi myös apua.

Ihan vapaasti voit olla tuota mieltä. Älä tule sitten huutelemaan vieraisiin pöytiin, kun suunnitelmasi menevät munilleen.
 

Bäcks

Jäsen
Suosikkijoukkue
Anaheim Ducks, Washington Capitals
On kyllä mielenkiintoinen ajattelumaailma..."toivoin että Suomi olisi tippunut karsintasarjaan". No huhhuh. Vaihda vaikka kanava huomenna kun Suomen peli alkaa.

Pitäähän sitä jonkun Valko-Venäjääkin kannustaa, eikä se valitettavasti onnistu katsomalla Suurinta pudottajaa maikkarilta. Eikä ole edes mahdollista katsoa vain toisen joukkueen edesottamuksia pelistä. Perkele.
 

Sateentekijä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Anaheim Ducks - pelaajista: Joe Sakic
Mistä tunnistaa kevään?

Siitä, että karjalalippikset ovat taas vauhdissa, puolustelevat Suomen esityksiä unohtamatta sitä, että he katsovat pelit kännissä.

Suomen peli oli jo Vancouverissa totaalipaskaa, mitä tulee pelitapaan. Suomen peli oli kuin rikkinäinen kello, viisarit kävivät väärään suuntaan ja ajoitukset olivat täysin pielessä.

Petteri Sihvoselta TODELLA ALA-ARVOISTA JA ANTEEKSIANTAMATONTA KIRJOITTELUA haukkua Saku Koivu täysin rukkaseksi. Jukka Jalonen on kuin itsepäinen hevonen, joka haluaa laukata oman mielensä mukaan, eikä kuuntele muita. Jääkiekko on pelaajien peli. Mutta eihän Jukka sitä ymmärrä, koska SihvosPetu on uskotellut Jalosen tähän Petterin "kolmeneljäsosamaiseen rytmitykseen". Pelaajat ovat loppukädessä ne nappulat, jotka pelaavat, kuten itse haluavat ja siten, miten uskovat, että koko joukkue hyötyy siitä. Mutta annasolla, kun Jalonen saapuu cämpille pelikirjansa kanssa. En ihmettele, että tämä on kyrsinyt pelaajia.

---

Ei siinä, jos Jalosen pelitapa toimisi nyt Saksassa, mutta kun se ei helvetti toimi vähän alustakaan. Karseaa paskaa kauniisti sanottuna. Ja turha piiloutua pelaajamateriaalin taakse. Kyllä jalat ja kädet käy hyvin (paitsi jenkki-pelissä, joka oli ihmeellisen raskasta lähes joka jannulta) ja niillä pärjää jo pitkälle. Jenkki-pelin voittoakaan on turha liikaa tuijottaa, sillä jenkit oli yksinkertaisesti huono.

Kannattaa myös lopettaa karjalippisten orjamainen tuijottelu kirjaimiin N, H ja L. NHL on kiistatta paras sarja maailmassa, mutta yllätys yllätys... nyky-modernissa maailmassa osataan luistella ja pelata hyvin pikkumustan perässä muuallakin kuin P-Amerikassa. Tämän lisäksi myös joukkuhenki vaikuttaa paljon suoritukseen tai valmentajan onttomainen sekasikiökiekko, josta parhaana esimerkkinä on tämä ihme Gordon, joka valmensi jenkkejä hävyttömän heikosti.

---

Kritiikkiä on annettava, kun on sen aika ja nyt sen aika todellakin on. Ei me voida silitellä hienohelmaisina päitä, jos halutaan joskus oikeasti menestyä. Tämä sama pätee juoniorikiekkoiluun. Jos ei uskalleta tai viitsitä tehdä radikaalia ja vavisuttavia muutoksia, menestys kannattaa unohtaa Suomen pärjäämisestä jääkiekossa.

---

Se tärkein: Jukka Jaloselle kenkää. Nyt kesken turnauksen olisi sille loistava paikka.
 

Rod Weary

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Stars, Panthers
Ei siinä, jos Jalosen pelitapa toimisi nyt Saksassa, mutta kun se ei helvetti toimi vähän alustakaan. Karseaa paskaa kauniisti sanottuna. Ja turha piiloutua pelaajamateriaalin taakse. Kyllä jalat ja kädet käy hyvin (paitsi jenkki-pelissä, joka oli ihmeellisen raskasta lähes joka jannulta) ja niillä pärjää jo pitkälle.
Sanon sinulle, kuten Aki Heino Master Godille: Sinä et ymmärrä jääkiekosta yhtään mitään. Suomen 2. erä jenkkejä vastaan oli todella upeaa jääkiekkoa. Ja 3. erän puolustus ei antanut jenkeille mitään saumaa voittaa tuota peliä. Jos ei tuota näe, on omissa silmissä vikaa. Ei Suomen pelitavassa.
 

Sateentekijä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Anaheim Ducks - pelaajista: Joe Sakic
Sanon sinulle, kuten Aki Heino Master Godille: Sinä et ymmärrä jääkiekosta yhtään mitään. Suomen 2. erä jenkkejä vastaan oli todella upeaa jääkiekkoa. Ja 3. erän puolustus ei antanut jenkeille mitään saumaa voittaa tuota peliä. Jos ei tuota näe, on omissa silmissä vikaa. Ei Suomen pelitavassa.

Kuten sanoin, jenkit pelasi totaalipaskaa peliä.

Jalonen ei osaa potkia perseille ja vaatia tunnetta ja taistelua. Se on fakta, mistä en ala kiistelemään.
 

Fordél

Jäsen
Leijonaryhmä on nostanut selkeästi tasoaan ja suurin muutos on tapahtunut henkisellä puolella. USA-ottelussa oli jo hyvää meininkiä kun kroppaa ei säästelty ja ottelussa oltiin hyvällä tunteella mukana. Suomen maajoukkue ei ole mitään ilman tuota tunnetasoa ja energiaa. Pelillisissä asioissa ei ole tapahtunut yhtä suurta muutosta vaikkakin ajoitukset pelaa paremmin eikä enää yritetä aivan yhtä vaikeaa kuin turnauksen alussa.

Silti täytyy muistaa, että USA ei ollut näissä kisoissa se sama USA, jonka olemme viime vuosina nähneet. Tottakai ottelu oli henkisesti paha (pakkovoitto) vaikka vastus ei sitä ollut, joten hienoa ettei Jalonen poppoineen paskonut housuun. Toiveita paremmasta siis on, mutta tulevat pelit näyttävät mihin vaakakuppi kääntyy. Siihen asti keskitytään vain ja ainoastaan kannustamiseen (vaikka se ei taida täältä Suomen maalta Jaloselle välittyä) ja unohdetaan nämä potkupuheet.
 

Rod Weary

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Stars, Panthers
Kuten sanoin, jenkit pelasi totaalipaskaa peliä.

Jalonen ei osaa potkia perseille ja vaatia tunnetta ja taistelua. Se on fakta, mistä en ala kiistelemään.
Mietipä hiljaa keskenäsi, miksi se jenkkien peli näytti totaalipaskalta. Aika moni sen jo hoksaakin. Kierrätyskeskuksessa on ketju "Asia, joka "avautui" minulle". Jatkot sinne.

Jälkimmäinen kappale kertookin sinusta melko paljon. Siinäkään ei liene kiistelemistä. Hyvää kesää!
 

Sateentekijä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Anaheim Ducks - pelaajista: Joe Sakic
Jälkimmäinen kappale kertookin sinusta melko paljon. Siinäkään ei liene kiistelemistä. Hyvää kesää!

Tosiasioista ei kannata kiistellä. Mutta kiistele sinä vaan fiktiostasi, tarjoat samalla hyvät naurut muillekin palstalaisille kuin vain minulle.

Tähän voisi sanoa, että "tiedän olevani oikeassa, kun "vastustaja" kiinnittää huomionsa epäolennaisuuksiin". Mutta jatka poika jatka, viihdettä koko kansalle!!!

---

Mutta älä enää jaksa jankuttaa, olet Jalosen puolella ja sillä hyvä. Jottei offiksi mene, niin totean vielä, että Jaloselle kenkää. Viimeistään tämän turnauksen jälkeen.
 

Hemingway

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sapko
Silti täytyy muistaa, että USA ei ollut näissä kisoissa se sama USA, jonka olemme viime vuosina nähneet.

Suomessa suhtautuminen menestymiseen on jakomielistä.

a) Muiden menestymiselle annetaan täysi arvo vastustajan tasosta riippumatta.
b) Omaa menestymistä selitellään vastustajan heikkoudella.

a) Muiden maiden kykyä voittaa oikeat pelit arvostetaan.
b) Suomen kyky voittaa oikeat pelit selitetään tuurilla.

Myös keskustelu valmentajista on kuin pahimman ämmälauman juoruamista, jossa tosiasiat ja syy- ja seuraussuhteet korvataan tunteella. Kukaan täällä olevista ei tiedä, pelaisiko Suomi paremmin jonkun toisen valmentajan alaisuudessa. Mutta kun tunne niin kertoo, niin tunteeseen luotetaan.

Myös julkinen kritiikki sekä valmentajia että pelaajia kohtaan on toisinaan kohtuutonta. On helppoa huudella, vaatia ja arvostella, kun tietää, ettei koskaan joudu teesejään todellisuudessa koettamaan.

Täytyypä todeta täälläkin, ettei urheilu monille miehille ole urheilua vaan vastine naisten hömppälehdille ja saippuasarjoille. Enemmän kuin peli kiinnostavat ihmissuhteet.
 

hav54

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK
Leijonien peli

Harvoin tulen tänne kommentoimaan, mutta nyt on pakko. Hyvää venymistä pakkotilanteessa ja hyvä niin. Valitettavasti maajoukkueen peli on kaavamaista ja tylsää. Luterilaista työntekoa ja hirveää puurtamista. Taituruutta on liian vähän. Olen jo hyvin kyllästynyt pelikirjoihin (ne pitää lähettää myös vastustajalle, jotta osaavat toimia Jalosen pelikirjan mukaan) ja valmentajalähtöiseen ajatteluun. Jääkiekko on edelleen pelaajien peli, eikä sitä voi tehdä valmentaja. Eikä se ole mitään ydinfysiikkaa tai psykoterapiaa.
 

Ottomaani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit forever ja muulloin HIFK
Suomessa suhtautuminen menestymiseen on jakomielistä.

a) Muiden menestymiselle annetaan täysi arvo vastustajan tasosta riippumatta.
b) Omaa menestymistä selitellään vastustajan heikkoudella.

a) Muiden maiden kykyä voittaa oikeat pelit arvostetaan.
b) Suomen kyky voittaa oikeat pelit selitetään tuurilla.

Myös keskustelu valmentajista on kuin pahimman ämmälauman juoruamista, jossa tosiasiat ja syy- ja seuraussuhteet korvataan tunteella. Kukaan täällä olevista ei tiedä, pelaisiko Suomi paremmin jonkun toisen valmentajan alaisuudessa. Mutta kun tunne niin kertoo, niin tunteeseen luotetaan.

Myös julkinen kritiikki sekä valmentajia että pelaajia kohtaan on toisinaan kohtuutonta. On helppoa huudella, vaatia ja arvostella, kun tietää, ettei koskaan joudu teesejään todellisuudessa koettamaan.

Täytyypä todeta täälläkin, ettei urheilu monille miehille ole urheilua vaan vastine naisten hömppälehdille ja saippuasarjoille. Enemmän kuin peli kiinnostavat ihmissuhteet.


Oletko itse sitä mieltä, että jenkit näissä kisoissa ovat yhtä hyviä kuin aikaisempina vuosina? Kertooko jenkkien tasosta jotakin, että hävisivät Tanskalle ja Saksalle? Vai ovatko nuo pikkumaat saaneet mielestäsi kurottua eron jenkkeihin lätkän puolella kiinni?
 

Hemingway

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sapko
Oletko itse sitä mieltä, että jenkit näissä kisoissa ovat yhtä hyviä kuin aikaisempina vuosina?

En ole, mutta olen sitä mieltä, että suomalaisilla on poikkeuksellinen kansallinen kyky väheksyä omia ja yliarvostaa muiden suorituksia. Ja tämän jälkeen nämä samat väheksyjät vielä jaksavat ihmetellä, miksi puristetaan mailaa tai miksi peli ei vapaudu. Niin, miksiköhän? Voisiko se johtua tästä taipumuksesta kansalliseen itseruoskintaan ja epäonnistumisen pelkoon ja voittamisen pakkoon?

Suomi on menestynyt väkilukuunsa ja resursseihinsa nähdän jääkiekossa loistavasti. Jostain syystä tämäkin asia on ikään kuin saatu käännettyä tappioksi eli menestystä ei pidetäkään menestymisenä vaan epäonnistumisena. Monien mielestä pronssit ja hopeat ovat häpeä. Vain voitto kelpaa.

Tästä lähtökohdastahan onkin mukava rakentaa tulevaa. Vai onko sittenkään? Onko suomalainen jääkiekkokulttuuri todellakin pelkästään sitä, että voitetaan? Varsin ohutta kulttuuria.
 
Suosikkijoukkue
Maajoukkue, Esa Tikkanen ja muut gurut
Tuntuu, että suurin "erimielisyys" jatkoajan palstoilla on se, onko suomen pelaajamateriaalilla vahvuuksia (ylitse, tai edes "tasalle", verratuna muihin jääkiekon suurmaihin.) Vai onko näin, olemmeko oikeasti tästä eri mieltä?

Jos on sitä mieltä, (kuten itse olen), ettei näitä vahvuuksia ole, että me emme pysty luistelemaan, syöttelemään tai harhauttelemaan :) ketään nurin. (Vaikka mistä ahl- sm- khl- liigasta pelaajia saisimme.) Mitä sitten voi tehdä? Ykköskysymys! Kun ei materiaali riitä, se ei riitä.. Jalonen yrittää "pelikirjan" avulla saada huonommat pelaajat tekemään oikeita asioita, välillä onnistuen, välillä... Moni on sitä mieltä, että ongelmat olisivat Jalosessa, minä taas, että huonommalle pelaajamateriaalille ei voi kukaan mitään. Voi vaan yrittää keksiä jotakin uutta (niinkuin Jalonen tekee, iso huutomerkki!).

Suurin pelkoni on se, että jalosen tilalle tulee oikeasti ns. huutaja, tyyliin- pole, syötä, aja jne... Miettikää mitä tämä käytännössä tarkoittaa, ilman pelaajiston vahvuuksia (nolostumista se tarkoittaa). Emme voi enään näin voittaa, vai voimmeko ja kenet? Tarvitsemme oikeasti valmentajia, jotka hakevat edgeä vastustajiin nähden muilla tavoin, juuri "pelikirjajääkiekolla".

Mutta silti, koska pelaajat pelaa! Voi silti, ja näin tapahtuu, että välillä mennään mettään aika pahasti...

Mutta se yritys! ja ajatus! taustalla on tärkeintä, niin pelaajilla, kuin valmennuksella. (Jalonen antaa vastauksia maajoukkueen ongelmiin, toisin kuin moni muu valmentaja, mutta silti Jalonenkin voi epäonnistua... Tai voittaa!)

Mutta missään tilanteessa, ei mopolla voi lähteä maantielle ilman mitään suunnitelmaa. (Moottoripyörä olisi eri juttu =venäjä, mutta silloinkin olisi "Se suunnitelma" hyvä olla olemassa.)
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös