Kun yllä on puhuttu siitä, miten Jalonen pärjäisi NHL:ssä, haluaisin nähdä ylipäätään, millä lailla Jalonen saisi pelitapansa sovitettua pieneen kaukaloon. Vuodesta 2022 lähtienhän MM-kisat pelataan pienessä kaukalossa. Tähän mennessä maajoukkueen menestys NHL-kokoisessa askissa on ollut heikohkoa. World Cup 2004 oli hyvää lätkää Leijonilta, mutta Doug Sheddenin valmentamissa MM-kisoissa 2008 ja Jalosen luotsaamissa Vancouverin olympialaisissa 2010 peliesitykset olivat heikkoja, vaikka kummastakin turnauksesta saatiin lopulta pronssi kaivettua. Vuoden 2016 World Cup loppui Suomen osalta niin nopeasti, etten tiedä, olisiko pelitapa alkanut toimia pidemmässä turnauksessa, mutta tulos oli joka tapauksessa täysi pannukakku (3 peliä, 3 tappiota, 1 tehty maali).
Erityisesti U20-kisoissa on näkynyt, että suuren kaukalon turnauksissa Leijonat on menestynyt hyvin, mutta pienen kaukalon turnauksissa tulos on ollut vaisumpaa. Vasta tänä vuonna Jussi Ahokas löysi pelitavan, jolla menestyttiin pienessä askissa, ja sekin oli pienestä kiinni: ilman paria puolivälierän tuuripomppua näkemys tämän vuoden U20-turnauksesta olisi ollut aivan toinen. Pienestä kaukalosta saatu maailmanmestaruus herättää kuitenkin toiveita, että "meidän peli" on mahdollista siirtää NHL-kokoiseen askiin.
---
Toinen pohdintaa herättävä kysymys Jalosesta on tähtipelaajien potentiaalin lunastaminen. Mielestäni Jalosen vahvuus on aina ollut siinä, että heikko materiaali saadaan ylisuorittamaan taitotasoon nähden. Esimerkkejä tästä ovat MM 2009, MM 2013 ja varsinkin tämä vuosi. Vuonna 2009 joukkueessa oli paljon kyseenalaisia nimiä, mutta peliesitykset olivat hyviä, ja turnaus kaatui heikkoon viimeistelyyn puolivälierässä USA:ta vastaan. Vuonna 2013 joukkueessa oli Pohjois-Amerikasta vain NHL-Korpikoski ja AHL-Granlund, mutta peli oli huomattavasti parempaa kuin nimekkäämmällä joukkueella vuonna 2012, vaikka kumpikin turnaus päättyikin samaan 4. sijaan. Vancouverin olympialaisissa 2010 ja MM-kotikisoissa 2012 Jalosella oli varsin nimekkäitä pelaajia joukkueessa, mutta kummassakaan turnauksessa peli ei puolivälierää lukuunottamatta lähtenyt kulkemaan oikein missään vaiheessa.
Vaikka tänä vuonna maailmanmestaruus saavutettiinkin äärimmäisen nimettömällä materiaalilla, en näe, että pitkällä tähtäimellä mahdollisimmat heikot joukkueet olisivat menestyksen avain. Lisäksi Suomella on NHL:ssä niin paljon nuorta tähtipotentiaalia, että olisi erittäin sääli, jos heitä ei jatkossa nähdä maajoukkueturnauksissa. Selänteen kaltaiset egot tuottivat harmaita hiuksia Vancouverissa, mutta olen aika varma, että esimerkiksi Barkov, Rantanen, Aho, Teräväinen ja Heiskanen ovat sen verran nöyriä kavereita, että he pelaisivat joukkueelle nostamatta itseään liikaa jalustalle. En ole yhtä varma Laineen ja Kapasen asenteesta, mutta Jalonen on toisaalta valmentanut heitä aikaisemmin, joten voi olla, ettei heidänkään kanssa tulisi ongelmia auktoriteetin ja joukkuehengen suhteen.