Jukka Hirsimäki – nero vai nahjus?

  • 70 872
  • 328

Raimoton

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, Philadelphia Flyers, La Albiceleste
Opa olis kyllä muodollisesti pätevä kaveri hommaan, mutta onko liksa tarpeeksi houkutteleva että raatsis jättää pankkimaailman ja tulla suht. tuuliselle paikalle Ässien toimariksi. Oma pelaajatausta Ässissä kun voi olla myös rasite.
En oikein osaa nähdä millään tavalla, että TJ:n paikka olisi ollut tuulinen. Hirsi hoiti työnsä pätevästi ja ammattitaidolla. Ainakin itse olen todella tyytyväinen hänen uraansa Ässissä. Toki sen voi laskea varteenotettavaksi kritiikiksi, kun nettipalstoilla kerrotaan kun taas istutaan kirstun päällä ja hommataan paskoja pelaajia.

Ketä ikinä päätyykin Ässien TJ:ksi, täyttää isot saappaat. Tietysti hänelle tulee isot paineet, kun verrattaan automaattisesti edelliseen henkilöön. Hirsimäen siirtyminen muihin maisemiin oli melkeinpä luonnollista. Aika oli oikea ja mitään draamaa tämä tuskin pitää sisällään. Hänen perintö seuralle on vakaa talous ja uskottavuuden palautuminen. Ässät on valmis siirtymään uuteen aikakauteen uudella toimitusjohtajalla. Isomäen ladosta ollaan siirrytty toimivaan areenaan, joka on menneiden toimitusjohtajien mitalla suurimpia askelia mitä heistä kukaan on tehnyt. Joukkueen rakennus toteutuu kausi kaudelta järkevälle pohjalle talous huomioon ottaen. Jukka Hirsimäen aikakautta muistellaan vielä pitkään.

Oli ylämäkkee ja alamäkkee, kiitos vuosist!
 

Naurava Sika

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Kyllä jää isot saappaat täytettäviksi seuraavalle toimarille. Vaikea uskoa että yhtä pätevää kaveria löydetään tuohon paikalle, mutta toisaalta muutos voi hyvin tuoda paljon positiivisiakin asioita.

Mutulla uskoisin että seuraajaa haetaan lähipiiristä. Toivottavasti seuraaja on järkevä tarkan markan mies, eikä mikään all-in-taivaanrannanmaalari. Toki oli tiedossa että kaikki loppuu aikanaan ja melko kauanhan tuo Hirsikin tuossa jo oli. Siltikin itselleni tuli yllätyksenä tämä lähtö, vaikka sitä siis tosiaan saikin jo odottaa. Toivon että ihmiset antavat seuraajalle työrauhan ja odottavat ihan iisisti että tämä pääsee työhönsä käsiksi. Pori kun ei ole tunnettu siitä että asukkaansa olisivat kovin kärsivällistä sakkia :)

Jos herra Hirsimäki luet tätä palstaa, niin haluan kiittää sinua koko sydämestäni tekemästäsi työstä ja siitä että pelastit rakastamani seuran sekä teit osaltasi siitä vieläpä mestarin. Tulen pitämään sinua suuressa arvossa vastakin ja toivotan onnea joka asiassa mihin sitten ikinä päätätkään ryhtyä. Voisin jopa sanoa että olet tärkein yksittäinen henkilö, joka on 2000-luvun Ässissä vaikuttanut. Kiitos.
 

Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Hirsi nautti hallituksen luottamusta ja olisivat halunneet hänelle jatkoa

Ässät voi saada toimitusjohtajan kiekkopiirien ulkopuolelta | Yle Uutiset | yle.fi

"Porin Ässien toimitusjohtajan lähtöilmoitus tuli täytenä yllätyksenä HC Ässät Pori Oy:n hallitukselle, sanoo hallituksen puheenjohtaja Mikko Laine. Hallitus olisi Laineen mukaan halunnut, että Jukka Hirsimäki jatkaa kiekkoyhtiön johdossa.

– Tämä on hänen ratkaisunsa, ja sen mukaan on elettävä. Olemme tyytyväisiä, että Hirsimäki on lupautunut jatkamaan vuodenvaihteeseen saakka, Laine sanoo."
 

angnus

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Ässät saa olla tyytyväinen, että joskus teki viisaan ratkaisun ja palkkasi Hirsimäen. Toivottavasti seuraaja on yhtä pätevä!
 
Suosikkijoukkue
Hihasta vedetyt Ässät, Dallasin Tähdet & Sport
Ässien toimitusjohtajan tehtävistä sivuun astuva Jukka Hirsimäki koki seuran peräsimessä paljon. Matkaan on mahtunut monenlaisia käänteitä vuorenhuippuineen ja aallonpohjineen. Suomen mestaruus oli luonnollisesti mieluisin muisto, ja karsintakurimus puolestaan toinen ääripää. Kiitokset Hirsille laivan kurssin kääntämisestä ohi karikkojen.
Jukka Hirsimäki koki Ässissä tunnemaailman ääripäät - Kiekkoareena
 

Badgers

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Kiitokset Hirsimäelle! Hyvin hoidit pestin. Oli melkoinen savotta, niin nousuineen kuin laskuineen.
 

Jäässä

Jäsen
Hirsimäki tuli vuonna 2004 seuraan joka oli taloudellisesti erittäin huonossa kunnossa.

Ymmärrän että joukkueiden sisällä on paljon ylä- ja alamäkiä, niin urheilullisesti kuin taloudellusesti, mutta osaako joku avata mistä tämä Ässien synkkä jakso johtui ja kuinka pitkä jakso oli kyseessä. Miten niin perinteikäs seura kun Ässät on, oli yhden suuremman takaiskun päästä konkursissa?

Nuo Hirsimäen kommentit antaa ymmärtää että ilman vuoden 2006 sensaatiota Porissa ei ehkä nykyään pelattaisi Sm-Liiga tasolla. Ainakaan Ässät ei pelaisi.

Täytyy olla kiitollinen Hirsimäelle, vaikka onneakin on ollut matkassa.

2006: Hopeaa joukkueelle, jolta ei pelaajamateriaaliin nähden voinut odottaa mitään.

2009: Ässät oli senttien päässä tippua mestikseen. Oltiin sillassa mutta Severi Sillanpään heitto maalille pelasti joukkueen katastroofilta.

2011: Superjunnu ja erittäin hyvin kasattu joukkue pienellä budjetilla. Palkintona 4sija.

2013: En kauteen lähdettäessä uskaltanut edes haaveilla mestaruudesta.

Noiden vuosien välissä ollaan jotain tehty todella hyvin ja maltillisesti.

-Nyt Ässissä aivan uudet tuulet. Hieno Areena ja arvostettu valmentaja. Kiitos Jukka Hirsimäki!

Aloin vähän tunnelmoimaan, kun ei la su välisenä yönä muutakaan mieleen tule, mutta vastatkaa ihmeessä jos vaivaudutte!:)
 

korkki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porilainen urheilu (ja yks raumalainenkin joukkue)
Ei kai siinä muuta syytä ollut kuin että hassattiin rahaa kaiken maailman "vahvistuksiin". Oli Tammista suuruudenhulluuksineen ja epäonnistuneita valmentajaratkaisuja. Pelaajamateriaali oli hinnaltaan säännöllisesti playoffkamaa, mutta playoffit jäivät jo ajoissa haaveeksi ja yleisöä ei käynyt.

Oma juniorituotanto unohdettiin täysin ja hankittiin kaikki pelaajat ulkopuolelta. Kaiken maailman mikakannistoja otettiin joukkueeseen. Lausunnotkin olivat ihan uskomattomia tyyliin että "Ässät eivät tarvitse omia juniorijoukkueita". Vähän huolestuttavalta vaikuttaa siinä mielessä joidenkin fanien asenne täällä, ihan niinkuin olisivat unohtaneet saman asian.
 

Esteri

Jäsen
Suosikkijoukkue
♠️
Hirsimäki tuli vuonna 2004 seuraan joka oli taloudellisesti erittäin huonossa kunnossa.

Ymmärrän että joukkueiden sisällä on paljon ylä- ja alamäkiä, niin urheilullisesti kuin taloudellusesti, mutta osaako joku avata mistä tämä Ässien synkkä jakso johtui ja kuinka pitkä jakso oli kyseessä. Miten niin perinteikäs seura kun Ässät on, oli yhden suuremman takaiskun päästä konkursissa?...

Taitavat muut aikalaiset muistaa minua paremmin, mutta olihan Ässillä kaikenmoisia taloussotkuja siinä 90-luvun lopun taitteessa. Pahinta kaiketi oli se, että seuran (ylemmät-)toimihenkilöt eivät aina olleet toimineet ihan rehellisen kaavan mukaan. Esimerkiksi myytyjä pääsylippuja ilmoitettiin järjestelmällisesti todellista vähemmän ja käteistä sullottiin omiin taskuihin. Mainosten myynnissä otettiin mieluummin yrityksiltä materiaalihyötyjä itselle, kuin että mainostuloja olisi laskutettu seuran tilille yms. Verottaja sai jossain vaiheessa asiasta vihjeen ja taisipas siinä olla juuri joitain näitä Ässien "legendoja" syytteessä valtion hakiessa omiaan pois.

Tuollaisten vaurioiden korjaamiseen menee vuosia ja ilmeisesti vasta Hirsimäki oli se ensimmäinen pätevä, tunnollinen ja pitkäjänteinen talousmies, jolla oli myös halua laittaa asiat kuntoon.

Edit: Linkki Ässien taloussotkuihin: http://www.mtv.fi/sport/jaakiekko/sm-liiga/artikkeli/porin-assien-valitus-meni-lapi/3850286

Edit2: Syytteitä ei nostettu, sillä asia oli näytön puuttuessa jäänyt esitutkintaan. http://www.jatkoaika.com/Uutiset/tu...sienepäiltyjen-syyttämättä-jättämisestä/77258
 
Viimeksi muokattu:

Tuamas

Jäsen
Ottamatta kantaa mitä todella tapahtui tai ei tapahtunut, verottaja ja poliisi tutkivat tuolloin Ässien toimintaa reilun vuoden, eivätkä löytäneet merkkejä rikollisesta toiminnasta.
 
Suosikkijoukkue
Broadstreet Bullies, Scott Stevens, Wendel Clark
Ei kai siinä muuta syytä ollut kuin että hassattiin rahaa kaiken maailman "vahvistuksiin". Oli Tammista suuruudenhulluuksineen ja epäonnistuneita valmentajaratkaisuja. Pelaajamateriaali oli hinnaltaan säännöllisesti playoffkamaa, mutta playoffit jäivät jo ajoissa haaveeksi ja yleisöä ei käynyt.

Oma juniorituotanto unohdettiin täysin ja hankittiin kaikki pelaajat ulkopuolelta. Kaiken maailman mikakannistoja otettiin joukkueeseen. Lausunnotkin olivat ihan uskomattomia tyyliin että "Ässät eivät tarvitse omia juniorijoukkueita". Vähän huolestuttavalta vaikuttaa siinä mielessä joidenkin fanien asenne täällä, ihan niinkuin olisivat unohtaneet saman asian.

Tamin niskaanhan ne kaikki 2000-luvun ensimmäisen vuosikymmenen sotkut onkin hyvä kipata... Todellisuudessa Tamminen selviytyi urakastaan lähes tyydyttävästi. Ennen Tamia tj:n jakkaralla kävi koittamassa aika monenlaista säätäjää, joista lähinnä Anis viihtyi toimistossa pidempäänkin - ja siitäkin jaksosta Verohallinnolla oli vähän kyseltävää... Ässien osalta näyttöä ei (riittävästi) löytynyt, mutta sama herra suhmuroi myös FC Jazzin johtoportaassa ja sieltä sitä sotkua sitten muistaakseni löytyikin. Aniksen ohella yrittämässä kävivät kenkätehtailija Palmroth, Hannu Anttila ja Risto Kuparinen, joiden osalta ei paljon kerrottavaa jäänyt. Ei hyvässä eikä pahassa. Ja valmennusportaaseenkin Ässät näki hyväksi rekrytoida sellaisia "huippuosaajia" kuin Esko Nokelainen, Ismo Läntinen, Vladimir Jursinov jr., Pajuli, Härtsy....

Tamia suuremmassa määrin voidaan sormella osoitella herra Toivolaa, joka ensin päävalmentajana ja sitten urheilupuolen johtajana hommasi Poriin jos jonkinlaista Naurovia, joille nauroivat naurismaan variksetkin. Junioritoiminta oli pääsääntöisesti hunningolla. Sekaan mahtuu muutama timantti (Joensuu, Mika Niemi, Taimi, Armia) ja muutama ihan hyvä liigajyrä (Kinu, Kuparinen, Forsbacka) mutta isossa kuvassa ihan liian vähän on saatu omasta juniorituotannosta liigajoukkueelle franchise-pelaajia.

Asioilla on aina monta puolta. Toiselta puolen Hirsimäen aika Ässien toimarina on tuonut taloudellista selkänojaa ja urheilullisella puolen myös kaksi tai kolme menestyksen vuotta, mutta samaan aikaan etenkin näiden menestys vuosien jälkeen on kämmäilty aivan kybällä. Kaikkea ei toki voi toimitusjohtajan pöydälle kipata, vaan ison osan vastuusta saa kantaa Toivola. Mutta TJ:n sekä myyntiorganisaation toiminta tulonhankkimispuolella on kyllä jättänyt toivomisen varaa. Enemmän on jäänyt sellainen maku, että tärkeintä ei ole ollut tulovirtojen maksimointi vaan ultra nihilistinen menopuolen minimointi jopa urheilullisen menestyksen kustannuksella.

Toivottavasti uusi rva TJ saa sisään tulevan kassavirran kasvamaan, jotta Korpille olisi pelimerkkejä näyttää osaamistaan.
 

Oto Hascak

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
SJS:n muisti on aikas valikoiva Toivolan osalta. Mites Toivolan hankinnoista onnistui esim Dixon, Heshka ja no vaikka Brodin? Ja kait tuolla urheilu puolellakin tuo - 06 suht hyvä oli.
 

Vellihousu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
SJS:n muisti on aikas valikoiva Toivolan osalta.

Näin on, esimerkkinä epäonnistuneesta hankinnasta toimii Naurov joka ei edes ollut Ässissä silloin kun Toivola täällä vaikutti. Myös junnutoiminnassa tapahtuneiden ja tapahtumatta jääneiden asioiden kippaaminen päävalmentajan/urheilujohtajan päälle on vähintäänkin omituista, siellä puolella on kuitenkin ihan omat johtajat.

Hirsimäen onnistumista mietittäessä yksi oleellinen näkökanta on mielestäni se, että hän tuli mukaan niin täysin porilaisten kiekkopiirien ulkopuolelta. Usein johtajavalintoja spekuloitaessa keskusteluissa korostuu se, että pitää tuntea Ässien brändi, Pori ja ns. talon tavat ja unohdetaan että varsinkin noissa talon tavoissa saattaa olla hyvin paljon vinksallaan. En tiedä missä määrin Hirsimäki toi taloon radikaaleja muutoksia, mutta ainakin tulospuoli oli hänen aikanaan ihan eri luokkaa kuin muutamalla edeltäjällä. Talouden tasapainottamisen lisäksi tietysti kaksi suurta mahdottomuutta, Suomen mestaruus ja Isomäen remontti.

Ei hassumpaa. Ei todella yhtään hassumpaa.
 

Esteri

Jäsen
Suosikkijoukkue
♠️
Ottamatta kantaa mitä todella tapahtui tai ei tapahtunut, verottaja ja poliisi tutkivat tuolloin Ässien toimintaa reilun vuoden, eivätkä löytäneet merkkejä rikollisesta toiminnasta.

PIeni korjaus: Merkkejä rikollisesta toiminnasta löydettiin, tuskin tuo esitutkinta muuten olisi vuotta kestänyt. Syytteet jäivät näytön puuttuessa nostamatta.

Tapahtuipa tuolloin mitä ja kenen toimesta tahansa, niin joka tapauksessa muutamassa vuodessa seuran talouteen oli syntynyt lähes kahden miljoonan markan lovi. Ässät oli 2000-luvun alussa täysin kuralla ja ilman Hirsimäen tasoista toimitusjohtajaa saatettaisiin Porissa nyt tyytyväisinä nauttia Mestiksen keskikastin jännittävistä koitoksista.
 

Mondie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porilainen brändipuuhastelu
Oli miten oli, mutta Hirsimäestä jää joka tapauksessa positiivinen kuva mieleen, ja eipä tuolla kahvipöydissäkään ole suuremmin negatiivisuutta Hirsiä kohtaan kuulunut. Ilman Hirsimäkeä ei Porissa pelattaisi enää liigaa, joten suuri kiitos siitä hänelle.
 

TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
... Miten niin perinteikäs seura kun Ässät on, oli yhden suuremman takaiskun päästä konkursissa?

Nuo Hirsimäen kommentit antaa ymmärtää että ilman vuoden 2006 sensaatiota Porissa ei ehkä nykyään pelattaisi Sm-Liiga tasolla. Ainakaan Ässät ei pelaisi...

Tämä tarkoitti tappiollista kautta, seura oli käytännössä selvitystilassa tuossa vaiheessa. Tilanne ei kuitenkaan ollut niin dramaattinen, mitä Hirsimäen haastattelu antaa ymmärtää. Aholan johdolla Ässien hallitus oli laatinut saneerausohjelman, joka sisälsi tiukan talouskurin. Tämän ohjelman avulla Ässät olisi noussut pinnalle ilman hopea kevättäkin, se vain nopeutti tervehtymistä. Eli kyllä Ässät pelaisi liigaa ilman tuota hopeaakin.

Taitavat muut aikalaiset muistaa minua paremmin, mutta olihan Ässillä kaikenmoisia taloussotkuja siinä 90-luvun lopun taitteessa. Pahinta kaiketi oli se, että seuran (ylemmät-)toimihenkilöt eivät aina olleet toimineet ihan rehellisen kaavan mukaan. Esimerkiksi myytyjä pääsylippuja ilmoitettiin järjestelmällisesti todellista vähemmän ja käteistä sullottiin omiin taskuihin. Mainosten myynnissä otettiin mieluummin yrityksiltä materiaalihyötyjä itselle, kuin että mainostuloja olisi laskutettu seuran tilille yms. Verottaja sai jossain vaiheessa asiasta vihjeen ja taisipas siinä olla juuri joitain näitä Ässien "legendoja" syytteessä valtion hakiessa omiaan pois...

Ässien taloutta tutkittiin tosiaan 90-luvun lopulla ja ihan aiheesta. Maan tapana oli tuohon aikaan maksaa osa kalliimpien pelaajien palkoista yrityksille tai suoraan pimeänä. Tästä syystä liigajoukkueilla (jotka olivat ry:ä tuohon aikaan ja yleishyödyllisinä yhdistyksinä verovapaita, eivätkä olleet alv-velvollisia) oli pimeää rahaa ns. b-kassassa. Tämä ei siis koskenut pelkästään Ässiä vaan suurella todennäköisyydellä kaikkia liigajoukkueita. Olen nähnyt fakseja, joissa siirretään latvialaisten pelaajien palkkioit latvialaisten firmojen tileille, maksajina mm. HIFK, Tappara, TPS, Lukko ja Ässät. Tapaus Otevrell aiheutti ongelmia, koska vakuutusmaksut oli maksettu palkan mukaan, joka ei ilmeisesti ollut koko Otevrellin saama korvaus. Yle taisi haastatella Vellua aiheesta. Poliisi tosiaan tutki Ässiä, mutta ei löytänyt mitään. Ässien onneksi, seuralla oli palkkalistoillaan tiukka ammattilainen, joka oli hoitanut kirjanpidon viimeisen päälle.

Väitteesi, että tätä b-kassaa olisi käytetty seurajohdon taskujen täyttämiseen, on tyypillistä tuon ajan huhupuhetta. Lassen (Heikkilä) autotallin verkkarit olivat menneisyyttä jo tuohon aikaan, eikä hänkään Ässien rahoja vienyt. Varmasti ottelulipuilla tehtiin aikanaan oravannahka kauppaa, mutta väittäisin että mittakaava on ihan jotain muuta kuin hallin parkkipaikalla väitetään. Nämä seuran legendat, tj. Ketola ja markkinointipäällikkö A. Heikkilä, eivät käärineet rahoja omiin taskuihin vaan hankkivat parempia pelaajia Poriin.

Tamin niskaanhan ne kaikki 2000-luvun ensimmäisen vuosikymmenen sotkut onkin hyvä kipata... Todellisuudessa Tamminen selviytyi urakastaan lähes tyydyttävästi. Ennen Tamia tj:n jakkaralla kävi koittamassa aika monenlaista säätäjää, joista lähinnä Anis viihtyi toimistossa pidempäänkin - ja siitäkin jaksosta Verohallinnolla oli vähän kyseltävää... Ässien osalta näyttöä ei (riittävästi) löytynyt, mutta sama herra suhmuroi myös FC Jazzin johtoportaassa ja sieltä sitä sotkua sitten muistaakseni löytyikin. Aniksen ohella yrittämässä kävivät kenkätehtailija Palmroth, Hannu Anttila ja Risto Kuparinen, joiden osalta ei paljon kerrottavaa jäänyt. Ei hyvässä eikä pahassa. Ja valmennusportaaseenkin Ässät näki hyväksi rekrytoida sellaisia "huippuosaajia" kuin Esko Nokelainen, Ismo Läntinen, Vladimir Jursinov jr., Pajuli, Härtsy....

Tamia suuremmassa määrin voidaan sormella osoitella herra Toivolaa, joka ensin päävalmentajana ja sitten urheilupuolen johtajana hommasi Poriin jos jonkinlaista Naurovia, joille nauroivat naurismaan variksetkin...

Jos Tamminen selviytyi urakastaan lähes tyydyttävästi, arvosana on siis vahva välttävä... Tamminen tuli Poriin kovien puheiden saattelemana, mutta teot olivat sitten aika vähäiset. Toimistoon tehtiin pintaremotti ja Ässien lyhytaikaiset lainat järjesteltiin pitkäaikaiseksi pankkilainaksi, siinä se taisi olla. Onneksi Ässien puheenjohtajana oli Ahola, joka piti suitset tiukalla ja torppasi Tammisen takaoven kautta tehdyn valtausyrityksen.

Takon virheistä ei kannata Toivolaa syyttää, vaikka haluaisitkin. Naurov on Dallasin neljännen kierroksen varaus vuodelta 2003. Nokelaisen ja Jursinovin palkkasi Ketola, Läntisen ja Härkälän Takko ja Pajuojan Hirsimäki.
 

Esteri

Jäsen
Suosikkijoukkue
♠️
Tämä tarkoitti tappiollista kautta, seura oli käytännössä selvitystilassa tuossa vaiheessa. Tilanne ei kuitenkaan ollut niin dramaattinen,... ... Eli kyllä Ässät pelaisi liigaa ilman tuota hopeaakin.

Nämä Ässien aikaisemmat talossotkut menevät tavallaan aiheeseen, koska Hirsimäki niitä oli lopulta siivoamassa. Taitaa myös olla niin, että Hirsimäki tuon taloustilanteen vuonna 2005 näki meitä paremmin, joten oltaisiinko sittenkään nyt liigassa, vaikka siihen vakaasti jutuissasi uskot.

Ässien taloutta tutkittiin tosiaan 90-luvun lopulla ja ihan aiheesta... ... oli pimeää rahaa ns. b-kassassa... Olen nähnyt fakseja... ... Poliisi tosiaan tutki Ässiä, mutta ei löytänyt mitään. Ässien onneksi, seuralla oli palkkalistoillaan tiukka ammattilainen, joka oli hoitanut kirjanpidon viimeisen päälle.

Väitteesi, että tätä b-kassaa olisi käytetty seurajohdon taskujen täyttämiseen, on tyypillistä tuon ajan huhupuhetta... ...Varmasti ottelulipuilla tehtiin aikanaan oravannahka kauppaa, mutta väittäisin että mittakaava on ihan jotain muuta kuin hallin parkkipaikalla väitetään... Nämä seuran legendat, tj. Ketola ja markkinointipäällikkö A. Heikkilä, eivät käärineet rahoja omiin taskuihin...

Koska olen parkkipaikalta huhuilija, ymmärrän tekstisi näin: Ässissä käytettiin 90-luvulla tietojesi mukaan kahta eri tilikirjaa. Kirjanpitoa oli palkattu hoitamaan tiukka (nimeltä mainitsematon) ammattilainen, joka Ässien onneksi pystyi piilottamaan verottajalta ja poliisin talousrikosyksiköltä mainitsemasi b-kassan. Viittaat aika suoraan, että kyseessä olisi ollut kirjanpitorikos, mutta niin hyvin tehty, ettei sitä pystytty todistamaan. Seuran johto ei tiettävästi ottanut rahaa itselleen. Ottelulipuilla kyllä tehtiin pimeää kauppaa, mutta vain vähäisessä määrin. Seuran (nimeltä mainitsemattomat) toimitusjohtaja ja markkinointipäällikkö eivät saaneet tästä itselleen mitään henkilökohtaista etua, vaan rahat käytettiin yksin omaan pelaajien hankkimissen.

Ymmärsinkö oikein?
 

TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Nämä Ässien aikaisemmat talossotkut menevät tavallaan aiheeseen, koska Hirsimäki niitä oli lopulta siivoamassa. Taitaa myös olla niin, että Hirsimäki tuon taloustilanteen vuonna 2005 näki meitä paremmin, joten oltaisiinko sittenkään nyt liigassa, vaikka siihen vakaasti jutuissasi uskot.



Koska olen parkkipaikalta huhuilija, ymmärrän tekstisi näin: Ässissä käytettiin 90-luvulla tietojesi mukaan kahta eri tilikirjaa. Kirjanpitoa oli palkattu hoitamaan tiukka (nimeltä mainitsematon) ammattilainen, joka Ässien onneksi pystyi piilottamaan verottajalta ja poliisin talousrikosyksiköltä mainitsemasi b-kassan. Viittaat aika suoraan, että kyseessä olisi ollut kirjanpitorikos, mutta niin hyvin tehty, ettei sitä pystytty todistamaan. Seuran johto ei tiettävästi ottanut rahaa itselleen. Ottelulipuilla kyllä tehtiin pimeää kauppaa, mutta vain vähäisessä määrin. Seuran (nimeltä mainitsemattomat) toimitusjohtaja ja markkinointipäällikkö eivät saaneet tästä itselleen mitään henkilökohtaista etua, vaan rahat käytettiin yksin omaan pelaajien hankkimissen.

Ymmärsinkö oikein?

Suurinpiirtein. Täytyy nyt muistaa, että myös jälkimmäisessä lainauksessa on kyse minun uskosta, kuulluista tarinoista. Eli jos et luota minun tarinaan ensimmäisen lainaksen kohdalla, miten voit luottaa toisen kohdalla?
 
Viimeksi muokattu:

Surprise Me

Jäsen
Suosikkijoukkue
Gus Polinski - Polka king of the midwest
Taitavat muut aikalaiset muistaa minua paremmin, mutta olihan Ässillä kaikenmoisia taloussotkuja siinä 90-luvun lopun taitteessa. Pahinta kaiketi oli se, että seuran (ylemmät-)toimihenkilöt eivät aina olleet toimineet ihan rehellisen kaavan mukaan. Esimerkiksi myytyjä pääsylippuja ilmoitettiin järjestelmällisesti todellista vähemmän ja käteistä sullottiin omiin taskuihin. Mainosten myynnissä otettiin mieluummin yrityksiltä materiaalihyötyjä itselle, kuin että mainostuloja olisi laskutettu seuran tilille yms. Verottaja sai jossain vaiheessa asiasta vihjeen ja taisipas siinä olla juuri joitain näitä Ässien "legendoja" syytteessä valtion hakiessa omiaan pois.
Täytyy muistaa, että 90-luvulla tuota "rahanpesua" harrasti aika monta seuraa. Olen kuullut tarinoita, joissa osa pelaajista sai palkkansa käteisenä, osa taas maksettiin normaalisti. Tämä johtui pitkälti siitä, että seurat olivat RY-muotoisia ja osa työntekijöistä ja seuran puuhamiestä teki työtä seuran eteen ns. talkoo hengessä.
 

Aces High

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Red Wings, HIFK Gimmat, THFC
Muistanko aivan väärin, vai oliko Länsi-Suomen verottajalla ainakin yksi tutkintalinja Ässiin liittyen mikä käsitteli yli suuriksi ilmoitettuja yleisömääriä vs. alamittaisia oheismyyntejä? Välistävetoja ei pystytty todentamaan, vaan Ässien selvitys ilmaislipuista ja juniorilisenssillä sisääntulleista meni läpi. Tutkijakin taisi ottaa loparit kesken leikin...
 

Takarauta

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Lopputulos tutkinnassa oli kuitenkin se, että mitään ei löytynyt, eikä kukaan saanut syytettä. Tämä ei muuksi muutu, joten mistään rikollisesta toiminnasta on turha puhua.
 

Surprise Me

Jäsen
Suosikkijoukkue
Gus Polinski - Polka king of the midwest
Muistanko oikein, että Rauman Lukon johtokunta sai jonkinlaisen tuomion kirjanpitorikoksesta, koska rahaa oli siirretty verottajan ulottumattomiin veroparatiisiin? Tämä tapahtui joskus 90-luvun alussa?
 

mjarkko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Muistanko oikein, että Rauman Lukon johtokunta sai jonkinlaisen tuomion kirjanpitorikoksesta, koska rahaa oli siirretty verottajan ulottumattomiin veroparatiisiin? Tämä tapahtui joskus 90-luvun alussa?

Oikein muistat. Raumalaiset jaksoivat vittuilla Ässien sotkuista, kun omat olivat saaneet tuomion jo ennen internetin aikaa.
 

TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Muistanko oikein, että Rauman Lukon johtokunta sai jonkinlaisen tuomion kirjanpitorikoksesta, koska rahaa oli siirretty verottajan ulottumattomiin veroparatiisiin? Tämä tapahtui joskus 90-luvun alussa?

Tämä tapahtui siirtokorvausten kulta-aikana, jolloin Lukon talous perustui kalliiden pelaajien siirtokorvauksiin. Näitä siirtokorvauksia sitten talletettiin muistaakseni Luxenburgiin ja jätettiin verot hoitamatta. Muistaakseni Jari Laiho ja Rauno Mokka saivat tuomiot veropetoksesta.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös