Mainos

Jukka Ahvenjärvi – Rehtorin puikoissa

  • 39 519
  • 286

Tepi#45

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Tottakai. Nihkeää kyllä tämmöinen tappioputki, mutta mun mielestä olis typerin idea potkii Jusu pihalle ja hommaa joku Kivi. Se siitä pitkäjänteisyydestä, kun ekan vaikean jakson aikana pettäisi hermot.

Itse näkisin että ihan ensiksi nyt pitää hankkia muutama vahvistus tuohon Jusulle käyttöön, niin voi pyörittää vähän enemmän rotaatiota ja peluuttaa päivän mukaan kuumia pelaajia ja huilauttaa niitä keillä vähän jäisempää sillä hetkellä. Uskon, että tälläisen nuoren jengiin kanssa se korostuu enemmän kun hyvien ja huonojen päivien ero on suurempi kun vakiintuneilla liigajyrillä.

En ole itsekkään potkimassa Jusua pois, mutta se edellyttää sitä, että osoittaa johtavansa joukkuetta. Joukkue ei tunnu olevan kunnolla näpeissä, kun 2 työmiestä 2 peräkkäisessä pelissä huutaa tuskaansa julkisesti. Kauan tätä humppaa on tullut seurattua ja on tuo melko poikkeuksellista. Lisäksi ihmelausunto, että ei ollut kurittomuutta, vaikka pelaajat puhuu päinvastaista ja lähes jokainen katsoja näki saman.

Historiakin painaa. Ei tästä tule mitään, jos meillä on tälläkin kaudella taas useampi kuin yksi päävalmentaja. Miten sitten lopulta käy, se nähdään varmasti vuoden 2021 puolella ja ei tätä vuotta enää ihan hirveästi ole jäljellä.
 
snake70

Jäsen
Suosikkijoukkue
Boston Bruins
Eipähän siinä, jos Seppäsellä, Polaksella ja kumppaneilla kestää perse tällaista rahoittaa.
Kysymys on ennemmin mikä on heidän nykyinen tahtotila ylipäätään olla mukana päärahoittajana. Rahansa voi tuhlata muuallekin, Mitä voitettavaa heillä on? pari liigamestaruutta, pari euroopan seurajoukkue mestaruutta on jo plakkarissa.
Ja onhan he olleet hommassa mukana n 20 vuotta.

Rahaa ei ole kassassa, turpaan taitaa tulla taloudellisestikin joka koti ottelu, Valmentajan vaihdolla ei välttämättä ole mitään merkitystä kuin joillekin faneille, tuossa sarjassa on yhtä tyhjän kanssa oletko 15,14 tai 13 periaatteessa ei juhlaa aiheuta se 11 tilakaan korkeammalle ei todellakaan ole mitään jakoja tänä vuonna jos ei pelaajistossa tehdä rajuja muutoksia mutta edelleen ollaa siinä rahapulassa joten seki on epätodennäköitä, ja sei voisi pohjan pois tuosta tulevaisuuden rakentamista ja ajan annosta nuorille pelaajille.
Tuloshan on loppupelissä aika ylläteksetön, joukku rakennettu mopo pojista, alasarjojen ylijäämä pelaajista, höystettynä muumalla jyväskyläläisellä. ottaisko kukaan varteenotettava valmentaja edes kyseistä pestiä vastaan. vaikka syrjäyttämiseen päätyisivätkin. koska tulosta et voi tehdä jos tulokseksi ei lasketa että eipähän jääty viimeiseksi
 
peterra

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
@Tepi#45 älkää nyt tekin siellä Jyväskylässä taas aloittako. Jyväskylähän on suunnilleen Liigan positiivisin yllätys, kun se on noinkin korkealla siihen kauden alla esitettyyn odotukseen nähden. En tiedä, onko kukaan käynyt huutelemassa, mutta joku viikko takaperin jossakin ihmeteltiin, miten JYP on voittanut tällä kaudella yhtään peliä, koska missään pelissä oikeastaan mikään mitattava asia ei ole ollut JYPin puolella. Maaliodottamat ovat järjestäen olleet JYPille aika karua katsottavaa.

Alkukausi kun lähti näinkin hyvin käyntiin niin tiputus on sitä karumpi. Kun ylisuoritetaan suhteessa odotuksiin niin ne odotukset alkavat nousta uudestaan. Rehtori vaikuttaa juuri sopivalta ja JYPin näköiseltä valmentajalta, jonka avulla niitä pohjia sille JYPin tulevaisuuden nousulle luodaan uudestaan. Traktori puksuttaa eteenpäin ja kyllä se vielä iloksi kääntyy Jyväskylässäkin, mutta nyt kannattaa malttaa. Kun nyt keskitytte siihen seuraavan dynastian rakennukseen hyvien pohjien kera niin sitä pohjaa pystyy taas jokusen kauden uskollisesti myös varjelemaan.

Kannattaa nyt antaa tälle valmennukselle työrauha niin JYPissä saadaan muokattua uudenlaista jyväskyläläistä pelaajaprofiilia ja tätä kautta palaamaan taas siihen JYPille tutumpaan moodiin. Valmentajan potkiminen ja taas kerran uuden pohjan valaminen olisi hirmuisen työlästä ja vaikeaa.
 
Hiki-Pena

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Onko sinulla joku kokkuspokkus temppu millä se talous korjaantuu? ei ainakaan potkuja jakamalla, ehkä pelaaja kaupoilla, mutta kemeliä ei vissiin niin vain voi myydä ala ikäisyyden vuoksi.
Silläpä minä sitä kysyinkin. Olitko hallilla tänään? Perjantaipeli ja yleisöä 2400. Väitätkö, ettei otteet kaukalossa vaikuta yleisömääriin ja sitä kautta suoraan kassaan?
 
Tepi#45

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
@Tepi#45 älkää nyt tekin siellä Jyväskylässä taas aloittako. Jyväskylähän on suunnilleen Liigan positiivisin yllätys, kun se on noinkin korkealla siihen kauden alla esitettyyn odotukseen nähden. En tiedä, onko kukaan käynyt huutelemassa, mutta joku viikko takaperin jossakin ihmeteltiin, miten JYP on voittanut tällä kaudella yhtään peliä, koska missään pelissä oikeastaan mikään mitattava asia ei ole ollut JYPin puolella. Maaliodottamat ovat järjestäen olleet JYPille aika karua katsottavaa.

Alkukausi kun lähti näinkin hyvin käyntiin niin tiputus on sitä karumpi. Kun ylisuoritetaan suhteessa odotuksiin niin ne odotukset alkavat nousta uudestaan. Rehtori vaikuttaa juuri sopivalta ja JYPin näköiseltä valmentajalta, jonka avulla niitä pohjia sille JYPin tulevaisuuden nousulle luodaan uudestaan. Traktori puksuttaa eteenpäin ja kyllä se vielä iloksi kääntyy Jyväskylässäkin, mutta nyt kannattaa malttaa. Kun nyt keskitytte siihen seuraavan dynastian rakennukseen hyvien pohjien kera niin sitä pohjaa pystyy taas jokusen kauden uskollisesti myös varjelemaan.

Kannattaa nyt antaa tälle valmennukselle työrauha niin JYPissä saadaan muokattua uudenlaista jyväskyläläistä pelaajaprofiilia ja tätä kautta palaamaan taas siihen JYPille tutumpaan moodiin. Valmentajan potkiminen ja taas kerran uuden pohjan valaminen olisi hirmuisen työlästä ja vaikeaa.

Niin, minä totesin, että en ole potkimassa Jusua pois, kunhan homma on Jusun hanskassa ja koska historia. Ei tule mitään, jos meillä on joka kausi 2-4 eri vastuuvalmentajaa.
 
peterra

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
@Tepi#45 pahoittelut - näinhän sinä todella sanoit. Uskoakseni homma on ihan täysin rehtorin käsissä, jos joukkue ylisuorittaa. Kannattaa tsekata noita JYPin maaliodottamia tällä kaudella. Jos niitä ei suoraan tuomitse tilastovalheeksi niin uskallan väittää, että JYP on eniten ylisuorittanut joukkue koko kaudella. Onhan se käsittämätön sääli, että Kemell on loukkaantunut, koska hän on se suurin valopilkku ollut tässä koko hommassa. Jos JYP pystyy tällä kaudella pitämään itsensä yli joulun kilpailussa säälipaikasta playoffeihin niin silloin suoritus on aivan erinomainen.

Ei se jyväskyläläinen kiekko-osaaminen ole mihinkään kadonnut, mutta edelleen, tämä ja ehkä jopa pari seuraavaa, ovat sellaisia, että täytyy rakentaa maltilla ja isolla luotolla tulevaisuutta. Täytyy tehdä ne ilmaiset asiat paremmin kuin muut ja sitten kun tekee ilmaiset asiat paremmin kuin muut niin sieltä se taas lähtee. JYP on selvinnyt kaiken tuon paineen keskellä hienosti, koska viime kausi oli sen verran raskas jopa sivusta seurata.
 
JypFabu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp
Valmentajan vaihdolla ei välttämättä ole mitään merkitystä kuin joillekin faneille,

Laillaan tämä on totta. Laillaan sitten ei. Ainakin mä kuvittelin, että viimeinkin JYPissä opeteltaisiin pelaamaan jääkiekkoa valmennetusti. Ei ole näkynyt. Mä pelkäsin tätä jo viime kaudella, koska JYPin tulevaisuuden kannalta moneen hutiin, tai oikeastaan ainoaankaan ei ole enää varaa. Siksi uskoin ja luotin Jusuun kaadereineen. Mutta mitä mä kentällä näen: lahjakkaita junnuja ja tasalakkeja euroopasta, mutta en pelitapaa, siis sitä jota pidän tärkeimpänä palasena tulevaisuudelle. Nyt siellä hävitään keskialue jo pelaamatta sitä, mistä se kertoo? Jääkiekon osaamisesta? Mitä ne junnut tuossa sitten oppii?

Minun kohdalla ainoa tekijä miettiä valmennuksen asemaa on siinä, onko siellä rakenteilla pelitapaa, jolla joskus yltää pärjäämään, nyt ei ole, vaan samaa pelillistä sontaa kuin parin kauden aikana on näkynyt. Sillä ei pärjännyt silloin, eikä sillä pärjää jatkossakaan, olipa rosteri millainen tahansa. Tämän korjaamiseen JYPin valmennus haku olisi pitänyt kohdistua, näyttää, ettei onnistunut, eli sama laulu jatkuu, mutta kysymys on montako kautta organisaatio JYP näitä hutejaan ja jääräpäisyyttään kestää, ennen kuin lappu laitetaan luukulle ja viimeinen sammuttaa valot.
 
Tepi#45

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
@Tepi#45 pahoittelut - näinhän sinä todella sanoit. Uskoakseni homma on ihan täysin rehtorin käsissä, jos joukkue ylisuorittaa. Kannattaa tsekata noita JYPin maaliodottamia tällä kaudella. Jos niitä ei suoraan tuomitse tilastovalheeksi niin uskallan väittää, että JYP on eniten ylisuorittanut joukkue koko kaudella. Onhan se käsittämätön sääli, että Kemell on loukkaantunut, koska hän on se suurin valopilkku ollut tässä koko hommassa. Jos JYP pystyy tällä kaudella pitämään itsensä yli joulun kilpailussa säälipaikasta playoffeihin niin silloin suoritus on aivan erinomainen.

Ei se jyväskyläläinen kiekko-osaaminen ole mihinkään kadonnut, mutta edelleen, tämä ja ehkä jopa pari seuraavaa, ovat sellaisia, että täytyy rakentaa maltilla ja isolla luotolla tulevaisuutta. Täytyy tehdä ne ilmaiset asiat paremmin kuin muut ja sitten kun tekee ilmaiset asiat paremmin kuin muut niin sieltä se taas lähtee. JYP on selvinnyt kaiken tuon paineen keskellä hienosti, koska viime kausi oli sen verran raskas jopa sivusta seurata.

No harm done :)

Täällä on nyt paljon tuskaa, myös viime kauden rasitteet painaa. Kauempaa tätä on varmasti tyynempi analysoida ja katsoa.

Olen ollut JYPin matkassa kauan, niin myötä-kuin vastamäessä. Nyt on taas vaikeaa, mutta yhdessä jatketaan.
 
JJLehto

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Kannattaa tsekata noita JYPin maaliodottamia tällä kaudella. Jos niitä ei suoraan tuomitse tilastovalheeksi niin uskallan väittää, että JYP on eniten ylisuorittanut joukkue koko kaudella.
Näinhän se on, eikä ne tilastot rajoitu vain maaliodottamiin vaan lähes kaikkiin muihinkin. Toki erikoistilanteissa ollan plussalla ku on kunnon pelaajia niihin (koska vain 4-5 riittää). Ja sekin ylisuorittaminen on paljon Kemellin ansioita. Näihin vielä sisältyy se once-in-a-lifetime nousu Kalpaa vastaan. Pitkässä juoksussa oikut korjaantuu, niin kuin nytkin.
 
Hurricane

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, NY Rangers, Suomi.
Pelajaamateriaali ei toki riitä kun säälipaikasta parhaimmillaan kamppailemaan, mutta kyllä se isoin paska on toimimaton pelitapa. Kukaan tuskin kuvitteli, että tälle kaudelle mitään voittomarssia vedettäisiin, mutta ainakin minä haaveilin, että pelaamisessa näkyisi pelitapa, joka kehittyessään voisi tuottaa menestystäkin. Nyt ei sellaista ole olemassakaan ja ollaan ihan samassa tilanteessa kuin viime kaudellakin kilpailukykyinen peli identiteetti puuttuu kokonaan ja luonnollisesti pelaajien kantti pettää kun ymmärtävät, että tuolla ei vaan pärjää, painoipa millainen huuru perseestä singoten.

JYP teki myös ratkaisun ottaa junnujen lisäksi tämmöisiä alasarjojen legioonalaisia, joiden taidot ja peliymmärrys ei ihan sarjaan riitä junnuja kirittämään ja se ei ollut sitten kovin onnistunut ratkaisu, toki halvempi, kuin muutama kotimainen liigajyrä.

JYPin ongelmat johtuu tasan hirttäytymisestä kaavamaiseen parhaat päivänsä nähneeseen pelitapaan, jolla liigassa on mahdoton pärjätä, ellei rahaa ole ostaa rosteria, jolla huonolla pelitavalla voi yltää kuudenneksi, ylemmäksi ei milloinkaan.
En väitä vastaan pelitavasta. Se mikä laittaa miettimään, on että monta valmentajaa sitten tarvitaan pelitapaan? Virtanen voitti CHL,n sekä muutaman pronssin, mutta ei ollut kuulemma pelitapaa. Sitten yritti Merikivi, yritti Dufva, yritti Tirkkonen, yritti apuvalmentajat ja nyt Jusu. Ja sapluuna selitys on joka kerta puuttuva pelitapa. Palaan kysymykseen, monta valkkua tarvitaan pelitapaan??
 
snake70

Jäsen
Suosikkijoukkue
Boston Bruins
Silläpä minä sitä kysyinkin. Olitko hallilla tänään? Perjantaipeli ja yleisöä 2400. Väitätkö, ettei otteet kaukalossa vaikuta yleisömääriin ja sitä kautta suoraan kassaan?
siis tuota tasoahan se on ollut lähes kokoajan, Pääsääntöisesti käytän C morea kun on paska peli voi vaihtaa toiseen, kuten esim tänään, Nykyään sitä jos paikalle vaivautuu ratkaisee enemmän ketkä pelaa.
Hippoksella tuskin tulen käymään ihan hetkeen, jos maksaa otteluillasta 50-100euroa niin jossain muualla sen rahansa käyttää kun jumbofinaaleita tihrustamalla. laadukkaita ottelupareja on milloin missäkin ja rennopaa katsoa paikan päällä sellaista peliä jossa ei ole suosikkijoukkuetta
 
Suosikkijoukkue
Hupeli HC, Vaajakosken Pelikaanit, JYP
Eihän Ahven niitä jäähyjä ota joka sotkee 5/5 pelin ja jäähyjä aivan liian paljon JyPissä. Kyllä ne on pelaajat jotka rikkoo kentällä. Ruvetaan nyt taas rakentaa sitä "ensikautta" ja ulkomaalaisista "vahvistuksista" päästävä eroon muutamaa lukuunottamatta. Onhan se nähty että Suomessa on vastaavan tason pelaajia mestistä myöten. Otetaan tavoite 2025. Sitten voisi taas kausaria harkita. Nyt se on myytävänä koska löydän parempaakin viihdettä esim. mestareiden liiga futis. Ja tietty raitisilma.
 
Suosikkijoukkue
Hupeli HC, Vaajakosken Pelikaanit, JYP
Ja vielä sen verran, että kyllä fanit rahoittaa mielellään omaa joukuettaan mutta kyllähän raja jossain menee. Fani 1977 lähtien. Nyt Vaajakosken Pelikaaneihin santsaan. Makkaroihin.
 
snake70

Jäsen
Suosikkijoukkue
Boston Bruins
Minun kohdalla ainoa tekijä miettiä valmennuksen asemaa on siinä, onko siellä rakenteilla pelitapaa, jolla joskus yltää pärjäämään, nyt ei ole, vaan samaa pelillistä sontaa kuin parin kauden aikana on näkynyt. Sillä ei pärjännyt silloin, eikä sillä pärjää jatkossakaan, olipa rosteri millainen tahansa. Tämän korjaamiseen JYPin valmennus haku olisi pitänyt kohdistua, näyttää, ettei onnistunut, eli sama laulu jatkuu, mutta kysymys on montako kautta organisaatio JYP näitä hutejaan ja jääräpäisyyttään kestää, ennen kuin lappu laitetaan luukulle ja viimeinen sammuttaa valot.
Mutta jos on tuollainen materiaali? Ei sillä pelitavalla ole tuon taivaallista merkitystä jos materiaali ei pysty noudattamaan, tähän pätee vanha sanonta ei ladan osilla voi kasata ferraria. JYPssä on edelleen liikaa sellaisia pelaajia joiden ei kuuluisi pelata liigaa tällä hetkellä ainakaan vakituisesti. stunteina voivat mennä. Mutta minkäs sille voi jos kassa on tyhjä, ja joutuu hakemaan näitä arpoja täydentämään joukkuetta.
Viitanen ei ole mielestäni onnistunut edes tyydyttävästi hankinnoissaan, kyllähän nämä nuoret haut Lambert, Jurmo, Puistola on loppupelissä olleet aika huteja, rakennetaan tulevaisuutta selityksin ja hyvällä onnella Joulutauon jälkeen jäljellä on enää Helenius ja hänelläkin jo ensi kaudesta NHL sopimus.
Tottahan se on että harva joukkueen rakentaja onnistuu täydellisesti, mutta kun operoit pullonpalautus rahoilla niin osuma tarkkuus pitää olla parempi. Ja mitkä on ihan oikesti Viitasen kytkökset muualle kuin suomen junnusarjaan,

Tottahan tuossa on että kyllä avainpelaajista Turkulainen on pettänyt minun mielestä pahiten, no loukkaantuminen vei veronsa mutta silti.
 
JJLehto

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Virtanen voitti CHL,n sekä muutaman pronssin, mutta ei ollut kuulemma pelitapaa. Sitten yritti Merikivi, yritti Dufva, yritti Tirkkonen, yritti apuvalmentajat ja nyt Jusu. Ja sapluuna selitys on joka kerta puuttuva pelitapa. Palaan kysymykseen, monta valkkua tarvitaan pelitapaan??

Mutta jos on tuollainen materiaali? Ei sillä pelitavalla ole tuon taivaallista merkitystä jos materiaali ei pysty noudattamaan, tähän pätee vanha sanonta ei ladan osilla voi kasata ferraria. JYPssä on edelleen liikaa sellaisia pelaajia joiden ei kuuluisi pelata liigaa tällä hetkellä ainakaan vakituisesti. stunteina voivat mennä. Mutta minkäs sille voi jos kassa on tyhjä, ja joutuu hakemaan näitä arpoja täydentämään joukkuetta.
Juuri näin sen näen itsekin. Kaikki tai useimmat meistäkin on varmaan höntsännyt / pelanneet ylivoimaista vastustajaa vastaan itsekin, ja siinä myllyssä vaikka kuinka viivoja tauluun vetelisi ja strategiaa loisi, niin ei vaan pysty. Kaveri on vaan parempi.

JYP ei pysty (pl muutama). Mä pitäisin Jusun ja hankkisin sille oikeita pelaajia.
 
Viimeksi muokattu:

Hiki-Pena

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Hippoksella tuskin tulen käymään ihan hetkeen, jos maksaa otteluillasta 50-100euroa niin jossain muualla sen rahansa käyttää kun jumbofinaaleita tihrustamalla. laadukkaita ottelupareja on milloin missäkin ja rennopaa katsoa paikan päällä sellaista peliä jossa ei ole suosikkijoukkuetta
Niin, tätähän minä nimimerkiltä @Mattinäsäviisas kysyin ja vastasit itse paremmin kuin minä. Miten nykyinen touhu palvelee talouden korjaamista, kun itsekin julistat, ettet hallille näillä peliesityksillä tule rahaa käyttämään?

Jos minulla olisi niitä taikatemppuja, niin kertoisin ne kyllä Puistokadulla. Vaan kun ei ole, niin tuen seuraa kulloisenkin taloudellisten tilanteen mukaan. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että kannattajana olen kaikesta samaa mieltä seuran kanssa.
 
Viimeksi muokattu:

JypFabu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp
Virtanen voitti CHL,n sekä muutaman pronssin, mutta ei ollut kuulemma pelitapaa.

Kyllä Virtasella oli pelitapa ja ihan kilpailukykyinen sellainen. Silloinen organisaatio kera kannattajien sortui sokeuteen, eivätkä tajunneet, että se oli traktorikiekko eikä Virtanen, josta aika oli ajanut ohi. Noista potkuista JYP alamäki alkoi ja on jatkunut Virtanen ei saanut rauhaa tehdä muutostaan, seuraan haettiin ukkoa jatkamaan vanhaa visiota ja sen tulos on ollut väistämätön ja huono. Siksi itse mietintälle kaudelle, että nyt viimein lusikka on otettu kouraan ja ryhdytään rakentamaan kilpailukykyistä identiteettiä, joka päivittämällä kestää aikaa, niinkuin lähes kaikki muutkin liigaseurat tekevät ja ovat tehneet. Silloin notkahdus on lyhyempi aikainen, jos tulee ja päivitys haetaan valmentajalta joka palkataan, ei palkata valmentajaa jatkamaan samaa pään seinään hakkaamista. Nämä notkahdukset pahimmillaan on monen kauden konttaamisia ja JYP on jo monta kautta kontannut, joten siksi tämä kausi olisi ollut arvokkaampi, kuin kauden tulos. Minun huoli on. ettei siellä kentällä näy ainuttakaan niistä asioista, joita on hanskassa oltava, jonka pohjalta parempaa rakentaa.

Kun homma kusee jo perus fundamenteissa väkisinkin silmä siirtyy valmennukseen, en suinkaan kuvittele, että tuolla materiaalilla muuta voisi tavoitella, kuin sääli paikkaa, mutta jos ensi kaudesta haluaa parempaa odottaa, siellä pitäisi niitä oikeita pelillisiä asioita näkyä jo nyt vaikka turpaan tulisikin. Ajatus, että tyhjistä rakentelee aina uuden joukkueen uuteen kauteen ilman pelillistä jatkumoa on, no, yhtä suuri munaus kuin Virtasen potkiminenkin.
 
Tästä kyllä samaa mieltä sinänsä. Ja Virtanen oli loppujen lopuksi tulosta tekevä. Meillä ei tahdo kestää jänne muutokselle, ja pistää miettimään että miksi? Monet valmentajat tekee muutoksen nopeastikkin, mutta JYP:n kohdalla tahtoo olla että kukaan ei saa nyt laivaa käännettyä. Toki pelaajat sitä peliä pelaa ja materiaalikin vaikuttaa. Tässä nyt hieman hämmennys että miksi tämä on niin tekemätön paikka?
 
knttrtknkn1

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Omiin tulee sellaisia maaleja että ainakin perusasioihin voisi puuttua.

Vaikka joukkueessa on nuoria pelaajia niin tosiasiassa hekin on pelannut jo vuosia sellaisessa valmennuksessa jossa on 100% varmuudella toitotettu näitä perusjuttuja. Oman maalin edustaa, 3 pelaajaa pelin alla, puolustaessa ollaan kiekon ja maalin välissä, huolellisuus kiekon kanssa jne.

Nämä helvetin perusasiat kuntoon ja aletaan sitten miettimään onko siinä uudessa keksittävässä pyörässä pinnat vai miltä se näyttää.
 
Suosikkijoukkue
JYP
On raskasta @Mattinäsäviisas . Onko ajatusta, miten nämä otteet korjaavat taloutta?
Pelkästään tähän vastaaminen olisi offtopicia, joten koitan sanoa jotain muutakin. Mutta taloudesta... Se että meillä on suhteellisen halpa joukkue, jossa silti riittää yritystä ja tunnetta. Se tuo katsojia hallille, joten on taloudellista. Mutta tietenkin tällainen tappioputki verottaa katsojia. En tiedä onko Suomessa yhtään joukkuetta kaikki lajit huomioiden, jonka katsojamäärä ei vähenisi seitsemän ottelun tappioputkessa. Eikä yritystä ja tunnettakaan ole välittynyt enää joka pelissä.

Katsojamääriin vaikuttavat lisäksi pandemia sekä järjetön otteluohjelma. JYPillähän on ollut valtava kotiotteluiden suma viime aikoina. Tälläkin viikolla pelit kotona keskiviikkona ja perjantaina. Ihmisillä on niin paljon muutakin tekemistä vapaa-aikana, ettei välttämättä ole resursseja lähteä kahden päivän välein hallille.

Ahvenjärvi on luonut pelitavan, jossa ei varmistella liikaa. Aktiivista karvausta, liikettä ja paljon taklauksia. Alkukaudella tämä toimi. Täällä keskustelupalstallakin monet pitivät näkemästään ja kehuivat JYPin peliä viihdyttäväksi. Viime aikoina pelitavan heikkous on näkynyt karusti, kun oma pää on vuotanut solkenaan. Silti tiedän ihmisiä, jotka menevät hallille sen takia, että JYPin peli on viihdyttävää, vaikka tappioita tulisikin. Muutama tuttava käy hallilla lähes yksin O'Brienin takia. Vaikka kaikki eivät tykkää kovasta taklauspelistä, jossa on vaarana ajaa itsensä ulos tilanteista, niin edelleen on paljon ihmisiä, jotka menevät hallille nähdäkseen tätä. En taas tiedä ketään, joka ei menisi hallille sen takia, että O'Brien pelaa JYPissä.

Kyllä Ahvenjärvi osaisi opettaa tiiviin keskialueen puolustuspelin, jossa oman maalin varjeleminen olisi se tärkein asia. Miksi hän ei sitä sitten tee? Luulen että tämä on koko seurajohdolta tietoinen valinta. Pelataan räiskyvää peliä, jossa pelaajilla on paljon vapauksia. Tämä viihdyttää enemmän katsojia tappioista huolimatta. Itse en ainakaan kaipaa yhtään viime kauden flegmaattista kiekkoa, jossa tappioita tuli silti, vaikka yritettiin varmistella enemmän.

Tappioputkessa vituttaa ja saakin vituttaa. Mutta kyllä tästä vielä hyvä seuraa pitemmällä tähtäimellä, vaikka tällä kaudella playoffeihin ei mentäisikään. Mutta en vastustaisi 1-2 täsmävahvistusta, mikäli kassassa on pelimerkkejä.
 
Tj

Jäsen
Suosikkijoukkue
Melchester Rovers

Tepi#45

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Muutama tuttava käy hallilla lähes yksin O'Brienin takia. Vaikka kaikki eivät tykkää kovasta taklauspelistä, jossa on vaarana ajaa itsensä ulos tilanteista, niin edelleen on paljon ihmisiä, jotka menevät hallille nähdäkseen tätä. En taas tiedä ketään, joka ei menisi hallille sen takia, että O'Brien pelaa JYPissä.

Samoja havaintoja omasta lähipiiristä. Entinen työkaveri väsähti seuraamaan JYPin pelejä. Tuo oli aikaa ennen kuin JYPissä pelasi Nolan Yonkman. Yogi oli se piristys joka sai jälleen katsomaan JYPin pelejä.

Vähemmän yllättäen nyt mielenkiinto kohdistuu JYPin numeroon 5. Mielestäni on tärkeää, että näitä eri profiilin pelaajia joukkueesta löytyy.
 
spaceman

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, #26, #15, #11, #45
Ahvenjärven ulosanti ja habitus on kyllä pro. Tässä radion ja Hockey nightin ennakot seuranneena puhuu niin selkeästi maallikoille pelin ongelmakohdista ja korjausliikkeistä, että luulisi saman uppoavan myös joukkueeseen. Hän sanoi haluavansa edelleen rohkeaa kiekollista peliä, mutta nyt otetaan pari napsua pois, jotta virhealttius pienenee.

Odotukset Heljankoa kohtaan myös nousivat, sen verran innostuneesti Ahvenjärvi kaveria kehui.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös