Juhani Tammisen kommentit karsintasarjan loputtua

  • 167 416
  • 592

ernestipotsi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Tami on kyllä mieleniintoinen persoona. Häneltä tulee kyllä paljon hyvää asiaa kommenteissaan ja hän tuo mielipiteensä aina esille. Tämä on erittäin arvostettava piirre suomalaisessa kiekkoihmisessä.

Mutta.. On eri asia että sanooko asiat suoraan ja intohimoisesti, vai sanooko asiat suoraan ja haukkuu ja nimittelee siinä matkalla kaikki ympärillä olevat ihmiset. Mielestäni ei ole tarkoituksenmukaista tai mielekästä kutsua vieressä istuvaa toimittajaa jokaisen vastauksen yhteydessä eri alentavalla nimellä esimerkiksi. Siinähän sitä huonoa mainetta itselleen kerää. Tekee sen siis ihan itse..

juuri näin! Persoonia lätkä kaipaa ehdottomasti. Jääkiekko elää persoonista, hyvässä ja huonossa. Vaikka Tammisen minäminäminä-asenne ärsyttääkin, niin en silti olisi häntä karkottamassa. Tami on kyllä ihan itse osannut tehdä itsestään idiootin, ei siihen medioita (tai edes meedioita) tarvita.

Vaikka en Hollon urheilutekstejä aivan journalismin aatelistoon nostaisikaan, niin onhan tuo Tamilta nyt aika säälittävää purkaa omaa heikkoa alkukauden menestystä toimittajiin. Hollo veti kysymykset asiallisesti ja muutenkin hänen Tami-kritiikkinsä on ollut asiallista ja perusteltua.

Sama oli aikanaan myös karsintasarjan lopussa, kun Tamminen etsi syytä kaikkialta muualta kuin vastustajan hyvyydestä tai varsinkaan omasta huonoudesta.
 

Vintsukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Suomi, Panthers
Hollo-haastattelun toinen osa

Tami kirjoitti:
Kun menin kouluun, näin heti, että pärjään siellä. Kun menin urheilukentälle, heitin palloa 50 metriä pidemmälle kuin kaikki muut. Kun mentiin pelaamaan jalkapalloa, kiskasin yhdeksän maalia alta sekunnin. Kun mentiin kiekkokentälle, sama juttu. Kun opiskelin kieliä, huomasin, että osaan kuusi kieltä. Sieltä se kumpuaa. Vaikea kuvitella, että sellaisesta syntyisi ainakaan helvetin huonoa itseluottamusta.

[...]

Jo 1970 pelasin MM-kisoissa ja samanaikaisesti kirjoitin ylioppilaaksi. Koutsasin TuTon sen historian toista kertaa SM-liigaan, vaikka minulla oli vanhemman lehtorin virka ja 31 viikkotuntia samaan aikaan Turussa.

[...]

1974 Suomi oli jääkiekon MM-kotikisoissa kentällä mitaten mitalijoukkue. Olin pala legendaarista ykköskenttää Vellu Ketolan, Esa Peltosen, Hexi Riihirannan ja Juha Rantasilan kanssa. Ja me olimme kaikilla mittareilla kisojen toiseksi paras kenttä, edellä ainoastaan Harlamov-Petrov-Mihailov.

Siinähän ne tärkeimmät. Kuka kissan hännän noistaisi jne.
 

palle fontän

Jäsen
Suosikkijoukkue
RDS
Toki voisi joskus jättää jotain sanomattakin mutta siinä on suoraselkäinen mies joka seisoo sanojensa takana.

Kyllähän ne puheet ainakin Oulun ajoilta kertovat valmentajasta, joka keskittyi siihen hommaan 50% teholla ja piti yritysluentoja joukkuetta tärkeämpänä. Samanlaisia vihjauksia on kuulunut Vaasankin suunnalta.
 

tiki10

Jäsen
Suosikkijoukkue
Nybbe Ja Tobbe All-Stars
Itse diggaan Tammisesta, vaikka aina en välttämättä ole samaa mieltä asioista.

Tamminen studiossa on kyllä parasta seurattavaa mitä kiekkofanilla voi olla.

Mun mielestä ihan oikein että 43 vuotta "alalla" ollut superjulkkis saa ojentaa näitä toimittajia jotka joskus tosiaankin ovat melkoisia besserwissereitä.

Itse pelasin aikanaan korkeimmalla sarjatasolla erästä palloilulajia ja ainahan löytyi näitä jotka matsien jälkeen tiesivät mitä olisi pitänyt tehdä toisin. Itse he eivät kylläkään koskaan kentälle asti olisi päässeet -eivätkä siis varmasti pelkästään katsomalla peliä koskaan saaneet sellaista käsitystä itse pelistä joka vastaa todellisuutta.

Tami on pelannut ja valmentanut. Entisellä pelaajalla on aina parempi "tatsi" lajiin, kun pelkällä fanilla/toimittajalla. Tami tietää sen ja siksi "besserwisserit" ärsyttää. Ymmärrän hyvin.
 

-Mercury-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Hieno mies

Apu

Joutuisi melkein kopioimaan tänne nuo kaikki, mutta laitetaan nyt ehdoton helmi.




Yleisimmin vain sunnuntai sekä maanantaiaamu vietetään perheen parissa. Miten vaimo Mari Tamminen sen sulattaa?


– Menimme yhteen jo 14-vuotiaina. Ensi kesänä ovat edessä yhteiset 120-vuotisjuhlat. Silti joudun toisinaan muistuttamaan vaimoani, että sen verran minulla meni kiekkoja maaliin jo nuorena miehenä, että sinut on valittu isosta ruuhkasta. Kunnioita siis sitä valintaa!
 

Nelfor

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Tami jos joku jakaa ihmisten mielipiteet kahtia - ja tekee sen totaalisesti. Minä kuulun Tamin kannattajiin, vaikka ymmärrän myös niitä, jotka häntä vihaavat.

Tami sanoo asiat suoraan ja antaa paukkua kun vituttaa, ei säästellä mitään. Hän ei pyytele turhia anteeksi, eikä varo sanojaan. Antaa tulla vain mitä tuleman pitää, ei perkele nuolla sitä persettä ja puhuta mitä sattuu diibadaabaa.

Mielestäni Tami on käsittämättömän viihdyttävä ja hyvä studio-kommentaattori mm-kisojen aikaan. Ape ja Tami studioon samaan aikaan, kiitos!
 

ernestipotsi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Mun mielestä ihan oikein että 43 vuotta "alalla" ollut superjulkkis saa ojentaa näitä toimittajia jotka joskus tosiaankin ovat melkoisia besserwissereitä.

Toimittajat tekevät työtään ja ovat siinä vähintäänkin yhtä hyviä ammattilaisia kuin mitä Tami on omassa työssään. Eiköhän se ole itse Tamminen kuka tässä on se besserwisser kun luulee tietävänsä miten toimittajan tulisi toimia...
 

Jokeriarska

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Tamihan jaksoi yhä ennen ja pelien jälkeen ihmetellä, kuinka "kaveri sai järjestelmältä kotiedun". Oli tiedossa ollut miehelle alusta asti, että SM-liigan play-outien häviäjä aloittaa kotona. Sitten kuitenkin muistaakseni taisi jonkun ottelun jälkeen sanoa, että Kuparisaaren hallin jää on kuin hiekkapaperia ja Isomäki sopii joukkueen pelitavalle paremmin mistä osoituksena jo 2 voittoa jne. Mielestäni hyvinkin hassu ja ristiriitainen kommentti, etenkin kun puhui kuitenkin Game Sevenin jälkeen taas, että jos ottelu olisi pelattu Vaasassa niin Sport olisi voittanut.

Ja muutenkin, eikös SM-liigahistorian aikana kun karsintoja on pelattu, on ollut tällaisessa systeemissä liigassa pelanneella aina kotietu? Myöskään Tamin perustelu voittoprosenteista on aika erikoinen, koska jos sen perusteella ratkaistaisiin kotietu, niin miten SM-liigan viimeisellä se voisi olla parempi kuin Mestiksen voittajalla? Koville näköjään otti. Mä oon ainakin saanut sen käsityksen kiekossa, että haastaja aloittaa aina vieraissa.
 

Espoonmies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Ja muutenkin, eikös SM-liigahistorian aikana kun karsintoja on pelattu, on ollut tällaisessa systeemissä liigassa pelanneella aina kotietu?

-92 kun Kiekko-Espoo tiputti Jokipojat liigasta systeemi meni siten, että liigan kaksi viimeistä karsi divarin kahden parhaan kanssa siten, että divarin voittaja sai kotiedun liigajumboa vastaan ja divarin kakkonen aloitti vieraissa liigan toiseksiviimeistä vastaan. Kiekko-Espoon nousuhan varmistui viidennessä ja ratkaisevassa pelissä "kotona". Kotona lainausmerkeissä sen takia, että karsinnat pelattiin kotihallin sijaan Nordiksella. Että ei ainakaan ihan aina ole haastaja joutunut haastamaan "vierasedulla". Toki useammin niinpäin.
 

settingsun

Jäsen
Suosikkijoukkue
Carolina Hurricanes
Tami vetää täysillä mediapelinsä, jonka ansiosta huomio itse pelistä keskityy suomen heikon median takia häneen, eikä joukkoeen pelin tasoon tai pelaajistoon. Pelaajat saavat näin olla ikäänkuin syrjemmässä valmentajan takana ja keskittyä olennaiseen, kun Tami on median myllytyksessä. Pelaajiston puolella taas on kokeneet johtajapelaajat korvaamaton apu Tamille, jotka vetävät joukkoetta esimerkillään eteenpäin. Tami on valmentajana Suomen huippunimiä ja yleistä luuloa päinvastoin arvostettu myös pelaajien keskuudessa.
 

Major Julli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Puttosen, Järvelän ja Ranniston potkut
Tamin sakot on edelleen maksamatta, mutta liiga ei uskalla laittaa perintään, koska hävinnee keissinsä pystyyn.
 

Loktev

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Vaikka tämä asia ei nyt ihan tänne kuulukaan niin eikös jalkapallon puolella Tampere United saanut taannoin Veikkausliigalta 60 000 euron sakot jonkun liigacupin pelin väliin jättämisestä. Nämäkin sakot lienevät vielä maksamatta.
Eipä näillä sakkotuomioilla tunnu olevan mitään merkitystä. Jos tuomittu yksinkertaisesti sanoo että ei makseta niin minkäs teet. Pitäisi olla kunnon rangaistuksia ja ne pitäisi panna täytäntöön. Muuten touhusta menee uskottavuus.
 

dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
Eipä näillä sakkotuomioilla tunnu olevan mitään merkitystä. Jos tuomittu yksinkertaisesti sanoo että ei makseta niin minkäs teet.
Liigan pitää silloin pidättää ne kyseiselle joukkueelle tilitettävistä tuloista. Nyt ongelma on vain se että Sport pelaa jossain alasarjoissa, eikä liigan alaisena, jolloin tuo ei onnistu (ennenkuin aikaisintaan joskus tulevaisuudessa jos Sport joskus vielä katsimaan pääsee). Ratkaisuksi tähän pitää ottaa se, että liiga ei tulota kaikkia tuloja etukäteen vaan jättää tietyn summan "pantiksi" kunnes pelit on pelattu ja lehdistötilaisuudet pidetty.
 

mummi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Samarkand AF, Ghizjablah Amur-dvaktay Sport
Hmmm...

No jos ja kun se on niin suoraselkäinen mies ja seisoo sanojensa takana, niin maksakoon tai maksattakoon nyt sitten ne uhkasakon jälkeen langetetut rahalliset sanktiot, jotka se ns maailman napana tiesi jatkaessaan yhä vain nassutustaan tulevan lopulta maksuun, mutta kun ei niin ei...
 
Viimeksi muokattu:

msg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sopimustekninen verovelka
Ilmeisesti Sport ei olisi mahdollisia Muukkosen antamia peli- tai toimitsijakieltojakaan noudattanut?
No tämähän on tässä vaiheessa puhdasta spekulointia. Sportin kun pitäisi ensin pelata kausi loppuun ilman konkkaa ja voittaa Mestis. Jos nämä kaksi toteutuu, niin liigahan voi mielellään antaa kakkoseksi tulleen pelata liigajumboa vastaan. Onhan sitä ennenkin mitattu tasoa Mestiksen kakkosen kanssa...
 

rosnäs

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Tamin sakot on edelleen maksamatta, mutta liiga ei uskalla laittaa perintään, koska hävinnee keissinsä pystyyn.

Mistä näin päättelet? Voisi olettaa, että liiga päästäessään Sportin karsimaan, on ottanut allekirjoituksen sopimukseen, jossa Sport sitoutuu liigan sääntöjen noudattamiseen. Jos sopimusasiat on kunnossa, liiga voi periä saatavansa oikeusteitse viime kädessä konkurssihakemusta käyttäen eli vaihtoehdot olisi joko maksaa tai kaatua. Jääkiekon julkisuuskuvan kannalta julkinen konkurssikäsittely olisi tietysti äärimmäisen noloa ja todennäköisesti sen vuoksi liiga ei tähän halua lähteä. Selvää on tietysti myös se, että mahdollisesta konkurssipesästä kukaan velkojista ei saa yhtään mitään.

Loppupeleissähän asiassa on kysymys vain ja ainoastaan siitä, että Sportilla ei ole mistä maksaa. Lähinnä koomisia ovatkin sen vuoksi Sportin lausunnot siitä, että "on tää niin väärin, että me ei makseta", mutta tavoitteesta eli liigapaikasta ei tingitä.

Uskaltaakohan liiga ottaa riskin Tammisen päästämisestä keväällä irti tietoisena siitä, että ns. sakkoja ei tarvitse maksaa? Jos näin käy, niin sitten saadaan varmasti ainakin sitä draamaa, rytinästä en tiedä.
 
Viimeksi muokattu:

J.Petke

Jäsen
Kyllä on munatonta toimintaa liigalta. Tästä pitäisi nyt pistää ilmoitus Sportille, että jos ei sakkoa makseta, katsomme että ette ole noudattaneet karsintojen sääntöjä jolloin liigaan nouseminen on keväällä mahdotonta. Eiköhän siinä alkaisi jo rahojen kerääminen Vaasassakin.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös