Mainos

Juhani Tamminen TUTO Hockeyn päävalmentajaksi

  • 250 436
  • 734
Miksi herrat Koff ja Askainen pyytävät meitä TUTO:n kannattajia lataamaan tiskiin hyväksyttävät perustelut Aurinkokuninkaan jäähytasapainokritiikin oikeudenmukaisuudelle? Entä miten me muka eroamme normikuolevaisista? Mehän ollaan sellaisia mitä suurimmassa määrin, ei me olla koskaan saatu edes pelata lätkää ammatiksemme.

Itse en tuota jatkuvaa jäähytasapainorutinaa ymmärrä, olkoonkin että mielestäni Tammisen kritiikissä on useasti mukana myös totuuden siementä. Aina kuitenkaan ei, esimerkiksi eilisen mussutukset oli melkoista puutaheinää. KK:n toinen maali oli käsisyöttö tai sitten ei, joka tapauksessa muuten tuomarit puhalsivat erinomaisen tasapuolisesti. Jokainen TUTO:n jäähy oli täysin perusteltu, samoin kuin kotijoukkueen. Molemmilta jäi pari jäähyä viheltämättä, mutta aivan tasan meni nekin.

Mutta siis, valitettavasti en pysty herroille Koff ja Askainen vastaamaan, enkä usko että pystyy kukaan muukaan tänne kirjoittavista TUTO:n kannattajista. Toki joku palstatoveri voi vielä osoittaa luuloni vääräksi.

Tämä ketju käsittelee käsittääkseni Juhani Tammista, jonka tämänhetkinen agenda näyttää olevan se, että omaa joukkuetta kohdellaan kaltoin, koska jäähyt eivät menen tasan. Ajattelin, että josko olisi jotain sisäpiirin tietoa.
Nro 1080p toi hyvin esiin tuon Kookoo-ottelun, jossa tapahtumat menivät kuvatunlaisesti. Myös mussutukset.
Itseäni vaan jaksaa hämmentää se, että joukkueella menee ainakin tuloksellisesti varsin mukavasti, niin miksi keskittyä epäolennaisuuksiin?
Itse keskittyisin positiiviseen tekemiseen ja sen pitämiseen yllä.
 
Isaskar

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Jep, aika erikoista että Ikan aikana näin tapahtui, joukkue pelasi kiekollista pelitapaa ja voitti otteluita, silti jäähyjä vaan tuli enemmän kuin vastustajalle. Joko tuomarit jakavat tuomioitaan naamakertoimen mukaan tai heillä on joku tasoitussysteemi käytössä että pelit pidetään jännittävinä.

Voi olla, että oli Ikan aikana, mutta se varsinainen keskustelu koski Kolekin aikaa.

P.Sihvonen kommentoi silloin asiaa näin:

Sihvonen:Tähän mysteeriin minulla ei ole vastausta - eikä varmaan kenelläkään muullakaan. Ehkä Kolek ja Ari Kotro voivat otaksua jotain syytä. Kyse on selkeästi KooKoon ongelmasta, jota ei kannata liikaa ulkoistaa. Selitys täytyy olla enimmäkseen pelitavassa. Ja korostan, että kyse on kuitenkin positiivisesta ongelmasta sikäli, että jokin tietty KooKoon ylivoimaisuus peleissä tulee nyt tulkituksin tuomareiden puolelta niin, ettei vastustajille tarvitse viheltää jäähyjä. Väitän, että tämä sama ilmiö koski 2000-luvun alussa Tamin Kärppiä, mutta Tami osasi painostaa tuomareita mediapelillään ynnä niillä "löylyillä", joita hän jakeli päätuomarille erätauoilla tuomarikopin vaiheilla. Rasismikorttia pidän hieman kaukaa haettuna. Mutta ehkä se on alku Kolekin mediapelille...
 
Numero 1080p

Jäsen
Suosikkijoukkue
TUTO H
Tämä ketju käsittelee käsittääkseni Juhani Tammista, jonka tämänhetkinen agenda näyttää olevan se, että omaa joukkuetta kohdellaan kaltoin, koska jäähyt eivät menen tasan. Ajattelin, että josko olisi jotain sisäpiirin tietoa.

Joo lähinnä tuo D.Koffin tapa tiedustella hiukan hämmensi.

Itseäni vaan jaksaa hämmentää se, että joukkueella menee ainakin tuloksellisesti varsin mukavasti, niin miksi keskittyä epäolennaisuuksiin?
Itse keskittyisin positiiviseen tekemiseen ja sen pitämiseen yllä.

Taitaa tuo ihmetyttää jotakuinkin kaikkia muitakin, jopa meitä joiden mielestä Tamin kritiikissä on usein jotain perääkin. Ei tuollaisessa jatkuvassa jäähytasapainon puutteesta valittamisesssa ole oikein mitään järkeä. Vanha viisaus sanoo, että liika on liikaa läskisoosissakin, ja se pätee mitä suurimmassa määrin tähän Tamin tuomarikritiikkiin, jonka määrä lähti enemmän tai vähemmän lapasesta jo vuosia sitten. Tässä jos missä olisi paljon parempi kun laatu korvaisi määrän, eli soisi Don Tamin avaavan sanaisen arkkunsa vain silloin kun on aihetta. Eihän tuossa ole mitään ideaa kun toimittaja kysyy viimeisen minuutin huonoista purkukiekoista, niin Tami vastaa rutisemalla ottelun puolivälissä tapahtuneesta käsisyötöstä.

Esimerkiksi lauantaina olisi pitänyt jättää kokonaan jäähyt mainitsematta, ja kritisoida vain järkkärien toimintaa. Se on yksi niitä perusteltuja rutinoita, sikäli mikäli siellä tosiaan oli vaihtoaition takana joku umpikänninen apinoimassa ja/tai räkimässä. Kuuluuhan sellaiset häiriköt nyt todellakin heittää hallista vittuun, ei sellaisia tarvitse katsojienkaan sietää. Paitsi ehkä sitten Mikkelissä.
 
J.Hotti

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK Detroit Red Wings FC Barcelona
Se on yksi niitä perusteltuja rutinoita, sikäli mikäli siellä tosiaan oli vaihtoaition takana joku umpikänninen apinoimassa ja/tai räkimässä. Kuuluuhan sellaiset häiriköt nyt todellakin heittää hallista vittuun, ei sellaisia tarvitse katsojienkaan sietää.

Tyypillistä Tamin liioittelua koko touhu. Kuulemma jatkoajan alussa joku käynyt siinä huutamassa, siinä kaikki. Näyttäkää mulle Suomessa pelattu jääkiekko-ottelu missä valmentajaa olisi häirinnyt katsomosta huutelu. Eipä löydy ei. Miten helvetissä kukaan ottaa näitä Tamin itkuja edes enää tosissaan, miksi näistä edes keskustellaan ja väännetään ja miksi helvetissä minäkin jo tästä aiheesta viidettä kommenttia kolmen päivän aikana kirjoitan?
 
Devon

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo
Näyttäkää mulle Suomessa pelattu jääkiekko-ottelu missä valmentajaa olisi häirinnyt katsomosta huutelu. Eipä löydy ei.

Näyttämään en pysty, mutta voin kertoa, että pari kautta sitten TuTon kahlatessa sarjan häntäpäässä alkoivat kotiyleisön kriittiset kommentit häiritsemään sen verran pahasti päävalmentaja Petri Niukkasta, että hänen pyynnöstään(?) Kupittaan vaihtoaitioiden takaa muutamat alimmat katsomorivit suljettiin yleisöltä tyylikkäällä työmaalippusiimalla loppukauden ajaksi. Välillä joku eksyi siiman väärälle puolelle, jolloin järjestysmiehet kävivät välittömästi ohjaamassa tällaisen katsojan turvallisemmalle katselualueelle. Ja tämä kaikki siis tapahtui TuTon ja Niukkasen kotihallissa.
 
mendieta

Jäsen
Suosikkijoukkue
Carlo Grünnin ja Juhani Tammisen FB-päivitykset
Sport Tammisen aikana oli huomattavasti "rikollisempi" kuin nyt. Lisäksi Tammisen termi "jäähytasapaino" on suoraan perseestä ja syvältä. Jäähyjen ei tarvitse ja pidä olla missään tasapainossa keskenään, vaan ottelun sisällä (ja tietysti mielellään kaikkien otteluiden) samanlaisista rikkeistä pitää viheltää samanlainen jäähy. Jos toinen saa kaksi kertaa enemmän jäähyjä kuin toinen, tällöin tämän on pitänyt rikkoa kaksi kertaa enemmän. Koko jäähytasapaino on käsittämätön rimanalitus noin kokeneelta jääkiekkomieheltä kuin JT on.

Yksi syy Tammisen joukkueiden "rikollisuuteen" on Tammisen vaatima 60 minuutin paine. Muistan monet ottelut, missä Sport oli hankkinut parin-kolmen maalin etumatkan vastustajaan jo kahden ensimmäisen erän aikana. Kolmannessa ei olisi tarvinnut kuin nostaa jalkaa kaasulta, sijoittua fiksusti ja hoitaa homma kotiin. Kävi kuitenkin niin, että Tamminen jatkoi huutamista kuin hyeena ja pakotti joukkueen karvaamaan syvältä jne. Tässä vaiheessa osan pelaajista henkinen kantti (johdossa selkeästi, ei hätää) ja fyysinen valmius (väsy) alkoi pettää. Ajettiin tilanteista ohi ja jouduttiin rikkomaan. Väitän myös, että jatkuva laukkaus vaihtoaitiossa saa osan pelaajista reagoimaan negatiivisesti. Käydään liian kovilla kierroksilla ja kynnys rikkoa alenee Tammisen luomassa paineessa.

Tässä omia ajatuksia Sportin pelaamisesta Tammisen alaisuudessa. Lisätään vielä se, että pidän Tammista loistava projektivalmentajana ja jos joku saa lyhyessä ajassa (esim. yhdessä kaudessa) revittyä materiaalista kaiken irti, se on Tamminen. Pidemmässä rupeamassa hänen otteensa alkaa lipsumaan. On siis täysin mahdollista, että TUTO pärjää hyvin tällä kaudella.
 
Numero 1080p

Jäsen
Suosikkijoukkue
TUTO H
Tyypillistä Tamin liioittelua koko touhu. Kuulemma jatkoajan alussa joku käynyt siinä huutamassa, siinä kaikki.

Täysin kuulopuheiden varassahan asian suhteen ollaan, siksipä ehdollistin vahvasti tuon aiemman kommenttini.

Näyttäkää mulle Suomessa pelattu jääkiekko-ottelu missä valmentajaa olisi häirinnyt katsomosta huutelu. Eipä löydy ei.

Luulisi lätkämatseihin kiinteänä osana kuuluvan normaalin viisastelun ja selkeän häiriökäyttäytymisen olevan kaksi täysin eri asiaa, muuallakin kuin Marlilla.

...miksi näistä edes keskustellaan ja väännetään ja miksi helvetissä minäkin jo tästä aiheesta viidettä kommenttia kolmen päivän aikana kirjoitan?

Hyviä kysymyksiä, kuomaseni. Hyviä kysymyksiä.
 
Musta Nuoli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkue, TuTo. Varauksellisesti.
Näyttämään en pysty, mutta voin kertoa, että pari kautta sitten TuTon kahlatessa sarjan häntäpäässä alkoivat kotiyleisön kriittiset kommentit häiritsemään sen verran pahasti päävalmentaja Petri Niukkasta, että hänen pyynnöstään(?) Kupittaan vaihtoaitioiden takaa muutamat alimmat katsomorivit suljettiin yleisöltä tyylikkäällä työmaalippusiimalla loppukauden ajaksi. Välillä joku eksyi siiman väärälle puolelle, jolloin järjestysmiehet kävivät välittömästi ohjaamassa tällaisen katsojan turvallisemmalle katselualueelle. Ja tämä kaikki siis tapahtui TuTon ja Niukkasen kotihallissa.

Ai Nissenkö takia tai pyynnöstä nämä siimat aikoinaan laitettiin? Minä niitä aikoinaan ihmettelin ja oletin, että kyse on jostain mahdollisen tv-kameran vaatimasta tilasta tai hajuraosta vierasjoukkueen penkkiin.

Mitä tulee valmentajille ja pelaajille kommentointiin, niin kriittinen kommentointi (=vittuilu ja valmentajan takaa kuikuilu suu virneessä) ei ole aina niin korrektia, mutta sananvapauden takia eipä sitä kokonaan estääkään voi, ja valmentajan kuuluu lievä provoilu kestää.

Sitten on täysin eri asia, jos valmentajaa/pelaajia kohtaan syljetään, heitetään tavaroita, uhkaillaan tai solvataan törkeästi. Näihin pitää puuttua välittömästi ja nakata häiritsijät ulos, mahdollisesti poliisin kautta jos riittävä kynnys ylitetään.

Pari kuvitteellista esimerkkiä.

OK (ainakin lainopillisesta näkökulmasta, jos ei välttämättä käytöstapojen näkökulmasta):
"Hei koutsi, jos sun viivelähdöt olis yhtään hitaampia niin aika kulkis taaksepäin!"
"Hei äijä, lähe meneen kun vielä ehdit!"
"Hommaa faksilla kunnon sentteri ykköseen!"
"Ööö! Ööhhh! Et sä osaa, ööööhh!"

EI OK:
*Harrkk-harkk-PTHYI!* (Räkäklimppi)
*Klonk!* (tölkki tai kolikko pelaajaa päähän)
"Hei koutsi, mä tapan sut, mä tiedän missä sä asut. Mä tapan sun vaimos ja raiskaan sun koiras, jos sä et lähde! Mulla on varttihullun paperit, mä voin istua ihan hyvin taas taposta!"
"Vitun homo, sä oot homo, sä panet sitä sun hampaatonta kanukkia, se kiljuu kuin possu jotta se pääsis ykköskenttään!"
 
TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
"Kovan päivän ilta. Hieno peli, Hokki parempi alussa 20 min; 2-0; sitten täyskäännös; meidän dominointia, 58 min 3-3; jäähyt 4-4 ja sitten Pelkonen(dumari) otti ohjat käsiin; uskomaton, häpeällinen jäähy,yv Hokille ; game over!!! USKOMATONTA, mutta TOTTA!!! Milloinhan vastaava lahja mun jengille??? Sitä odotellessa-hyvää yötä!!br JT"

Tamminen Facebookissa.

Oliko jäähy häpeällinen?
 
Oliko jäähy häpeällinen?

Selvä kamppi. Vidgrenin maila meni Hokin pelaajan (Fofanov) jalkojen väliin, joka kaatui tilanteessa menettäessä selkeän edun. Yleensä nämä jäähyt kyllä viheltämttä viimeisen vitosen aikana, mutta kyllä tämä tuomio oli mielestäni oikea. Olisi varmasti tuomittu myös toiseenkiin suuntaan.

Ja joku oikein viisashan voisi tähän todeta, että nyt tämä Tamin niin helvetisti peräänkuuluttama jäähyjen tasapaino saatiin kerrankin oikeudenmukaiseksi. Ennen tuota lopun kamppia Hokilla oli alla 4 jäähyä ja TUTOlla 3 jäähyä. Lopputulos jäähyjen osalta siis 4-4. Vittuako se vielä valittaa?
 
Number 11

Jäsen
Jep, aika erikoista että Ikan aikana näin tapahtui, joukkue pelasi kiekollista pelitapaa ja voitti otteluita, silti jäähyjä vaan tuli enemmän kuin vastustajalle. Joko tuomarit jakavat tuomioitaan naamakertoimen mukaan tai heillä on joku tasoitussysteemi käytössä että pelit pidetään jännittävinä.

Ottamatta sen tarkemmin kantaa eri valmentajien pelityyleihin ja niiden jäähyherkkyyksiin, niin ei siinä mielestäni ole mitään ihmeellistä, että kiekollista pelitapaa pelaava joukkue saa vastustajiaan enemmän jäähyjä.

Mitä organisoidumpi tilanne jäällä, niin sitä helpompi jäähyjä on välttää. Kiekkoa paljon pitävä joukkue joutuu hyökkäämään paljon organisoitua puolustusta vastaan. Loppujen lopuksi hyvin organisoidulla puolustusalueen puolustuspelillä on aika helppo puolustaa jäähyttömästi pitkiäkin hyökkäävän joukkueen pyörityksiä. Jäähyherkkiä tilanteita syntyy paljon helpommin kun toinen joukkue ei ole organisoitunut kunnolla ja näitä tilanteita ovat esim. kiekonriistot ja niitä seuraavat pelin kääntämiset.

Yliyrittämisen piikkiin meneviä jäähyjä tulee varmasti myös helpommin kiekollisille joukkueille. Puolivahingossa tulevia kampituksia hyökkäys- tai keskialueella riistojen seurauksena kun yritetään paikata omia virheitään ja riistää kiekkoa takaisin. Tai kovalla intensiteetillä pelatessa ryntäys- tai vastaavia jäähyjä. Kylmänviileästi tiiviiseen viisikkopeliin keskittyvälle joukkueelle näitä ei ehkä tule niin paljon.

En tiedä onko näissä ajatuksissa mitään perää, mutta jokseenkin loogiselta (osa)selitykseltä kuulostaisi nopeasti ajateltuna.
 
Kyllä alkaa olla jo hieman surullista seurata Tammisen kommentteja. Tappiot johtuvat aina jostain muusta kuin valmentajasta, yleensä tuomarista. Kun tätä jatkoajan palstaa lukee eri joukkueiden alueilla, niin harvassa on edes intomieliset kannattajat, jotka ovat yhtä yksisilmäisiä kuin Tamminen. Tammisella on sana hallussa ja varmasti valmentajanakin annettavaa, mutta tuo narsismiin viittaava käytös olisi ainakin omissa läheisissäni huolestuttavaa. Voimia Tamille ja joukkueelle, työn ja levon suhde on tärkeää huippu-urheilussakin.
 
Toveri -82

Jäsen
Suosikkijoukkue
TUTO, HPK, ManU & #42 Lada Laatikainen

Eilen tappio ei ollut dumareitten tai valmentajan syy, vaan TUTOn tappion syy oli Vidgrenin loistava jäähy 2 minuuttia ennen loppua ja Seppäsen loistavat otteet maalin suulla.
 
Jay Low

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, SHL
Yliyrittämisen piikkiin meneviä jäähyjä tulee varmasti myös helpommin kiekollisille joukkueille. Puolivahingossa tulevia kampituksia hyökkäys- tai keskialueella riistojen seurauksena kun yritetään paikata omia virheitään ja riistää kiekkoa takaisin. Tai kovalla intensiteetillä pelatessa ryntäys- tai vastaavia jäähyjä.

Numero 11:llä hyviä havaintoja.

Olen tästä jossain otteluketjussa aikanaan maininnutkin, mutta Tamin valmentaminenhan perustuu todella paljon joukkueen tunne- ja tahtotilan lataamiseen ja luomiseen. Tämä yksinkertaisesti johtaa lukuisiin koohotus- ja ylipelaamisjäähyihin molemmissa päädyissä. Lisäksi puolustuspäässä TUTOn pelaaminen on välillä melkoista mies-miestä vastaan juoksemista, joka usein johtaa mies-miehessä roikkumiseen ja kakkoseen.

Toisaalta, yhtenä iltana TUTO saattaa pelaa hyvinkin kärsivällistä puolustuspelaamista, toisena iltana tai jopa pelin sisällä tämä sulaa täysin. Mistä tämä johtuu? Ehkä nuorten Mestis-pelaajien kyvystä pitää tasaista suoritustasoa, kenties vastustajan pelitavasta/skouttaamisesta vai ehkä juuri ennalta mainitusta tunnetilan yli menemisestä?

Tämä pika-analyysi noin seitsemän pelin TUTOlta tällä kaudella nähneenä.
 
Suosikkijoukkue
TuTo
Eilen tappio ei ollut dumareitten tai valmentajan syy, vaan TUTOn tappion syy oli Vidgrenin loistava jäähy 2 minuuttia ennen loppua ja Seppäsen loistavat otteet maalin suulla.

Kysyä voi oliko Vidgrenin jäähy pelin hengen mukainen. Vidgren muuten teki upean maalin toisen erän lopussa ja pelasi muutenkin hyvän ottelun. Mutta oma kritiikkini kohdistuu toisen erän tapahtumiin. Ensin ajettiin Vidgreniä selkään, sitten Vainiolaa. Ei jäähyjä, ennen kun A. Virtanen jysäyttää Hokin pelaajan plekseihin, siitä sitten 2+10. Kukaan ei näissä tilanteissa loukkaantunut, hyvä niin.

Moisio pelasi hyvän pelin, hänet nostettiinkin ottelun kuluessa kolmanteen ketjuun.

Ottelun lopussa Hokin Heikkinen teki kaikkensa saadakseen Famularelta turpaan. Ihmeen hyvin nikkarin hermo kesti, oli varmaan kielletty lyömästä pienempiä. Muutenkin ottelun ilmapiiri oli kireähkö

Ja sitten on-topic, Tamminen tuo eloa siellä missä liikkuu. Kauden ennätysyleisö Kajaanissa, tänään on varmasti hyvin porukkaa myös Joensuussa. Hotelli Kimmeli sai Tamilta kyytiä, telkkari oli 1960-luvulta ja aamusaunaa ei ollut.

Tästö on hyvä lähteä illan peliin, Tamminen ja joukkue on sopivan ärsyyntyneessä tilassa.
 
Toveri -82

Jäsen
Suosikkijoukkue
TUTO, HPK, ManU & #42 Lada Laatikainen
Ja sitten on-topic, Tamminen tuo eloa siellä missä liikkuu. Kauden ennätysyleisö Kajaanissa, tänään on varmasti hyvin porukkaa myös Joensuussa. Hotelli Kimmeli sai Tamilta kyytiä, telkkari oli 1960-luvulta ja aamusaunaa ei ollut.

Tästö on hyvä lähteä illan peliin, Tamminen ja joukkue on sopivan ärsyyntyneessä tilassa.

Niinkuin Tami tossa fb:ssa toteaa: Vähän geeliä ja vastatuuleen ;-)
 
Kysyä voi oliko Vidgrenin jäähy pelin hengen mukainen. Vidgren muuten teki upean maalin toisen erän lopussa ja pelasi muutenkin hyvän ottelun. Mutta oma kritiikkini kohdistuu toisen erän tapahtumiin. Ensin ajettiin Vidgreniä selkään, sitten Vainiolaa. Ei jäähyjä, ennen kun A. Virtanen jysäyttää Hokin pelaajan plekseihin, siitä sitten 2+10. Kukaan ei näissä tilanteissa loukkaantunut, hyvä niin.

Moisio pelasi hyvän pelin, hänet nostettiinkin ottelun kuluessa kolmanteen ketjuun.

Ottelun lopussa Hokin Heikkinen teki kaikkensa saadakseen Famularelta turpaan. Ihmeen hyvin nikkarin hermo kesti, oli varmaan kielletty lyömästä pienempiä. Muutenkin ottelun ilmapiiri oli kireähkö

Ja sitten on-topic, Tamminen tuo eloa siellä missä liikkuu. Kauden ennätysyleisö Kajaanissa, tänään on varmasti hyvin porukkaa myös Joensuussa. Hotelli Kimmeli sai Tamilta kyytiä, telkkari oli 1960-luvulta ja aamusaunaa ei ollut.

Tästö on hyvä lähteä illan peliin, Tamminen ja joukkue on sopivan ärsyyntyneessä tilassa.

Famularelta hyvä tilanteen jäädytys, koska häntä tarvitaan kentällä.
Jäähyihin en ota kantaa, koska kerrankin jäähytasapaino oli oikea. Toki väärin sekin.

On-topic: Sikäli tilanne on hämmentävä, että ainakaan itse en tunnusta lähteneeni koskaan peliin tai katsomaan sitä vastustajan valmentajan vuoksi.
Outoa porukkaa siellä Kainuussa ;)

Tuo hotelliin liittyvä palaute olisi pitänyt osoittaa joukkueenjohtajalle, joka ainakin yleensä varaa majoitus- ym. tarpeet ;)
 
Minä uskon, että kyllä Tamminen vetää katsojia vieraskentillä. Tai oikeammin sanottuna alentaa kynnystä lähteä katsomaan peliä. Onhan se show, kun Tami ravaa aitiossa, pitää ihmeellistä möykettä ja ottaa aikalisän vaikka ajassa 0:37, jos omissa kolisee. Ja lausunnot pelin jälkeen kruunaa ottelukokemuksen. Esim. Savonlinnassa yleisö lähti hyvin mukaan Tamin showhun. Tami on tässä mielessä ylivertainen Mestiksessä, täällä Savonlinnassa Pike aiheuttaa hieman samansuuntaisia fiboja yleisössä, muttei läheskään yhtä voimakkaita. Jokaisessa sirkuksessa pitää olla loistava pelle.
 
kumikiekko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HOKKI
Eilen oli niin monta naamaa hallilla joita en ole koskaan nähnyt ja puheiden mukaan moni oli ensimmäistä kertaa Hokin pelissä että taatusti Tami vetää yleisöä. Siitä ei kahta sanaa, loistava viihdyttäjähän Tamminen on. Mutta se että TuToa olisi sorsittu eilen tuomareiden puolesta, on ihan paskapuhetta. TuTo sai ensimmäisen maalinsakin tilanteesta jossa olisi pitänyt antaa TuTolle jäähy noin 7 sekuntia ennen maalia. Vidgrenin jäähy oli ihan selvä, hengen mukaisesta on paha sanoa kun pilli soi tai ei soinut puolin ja toisin aika randomilla. Mutta varmasti ei TuTo tästä kärsimään joutunut yhtään Hokkia enempää.
 
tosiasia

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo
Itse olen sitä mieltä, että tämä tuomarien jatkuva moittiminen ei johda oikein mihinkään. Julkisuutta ja jokunen sakko siitä tuntuu nykyään irtoavan, mutta ei oikein muuta. Samat nuijjat ne on molemmille joukkueille pääsääntöisesti. Itse odotan sitä päivää kun Tami kehuu tuomareita pelin jälkeen.

Tuomarien syylistäminen vie myös joukkueen huomiota väärään suuntaan. Se, että etsittäisiin syitä tappioon omasta pelistä hautautuu jotenkin tuomarien syyttelyyn. Omat virheet eivät korjaannu enenkuin ne havaitaan ja tunnustetaan. Jos aina vaan sanotaan, että tuomarien vika kun jäähyjä tulee, niin eihän se mihinkään muutu. Jos taas oikeasti tutkitaan omaa peliä ja sitä mistä jäähyt syntyvät voitaisiin päästä ehkä eteenpäin, jos jäähyjen määrää halutaan vähentää.

Menttaalipuolen valmentajana Tami on varmasti aika kova, mutta analyyttistä ja strategista ajattelua toivoisi enemmän valmennusportaalta.
 
kumikiekko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HOKKI
Egoistin on mahdotonta myöntää että omassa toiminnassa olisi vikaa tai että vastustaja olisi vaan parempi. Silloin pitää syyttää kolmatta osapuolta joka on aiheuttanut "oikeusmurhallaan" "väärän" lopputuloksen.
 
Oadie

Oletko oikeassa nyt tuossa toteamuksessasi? Jos mielestäsi olet, niin olet ilmeisesti egoisti. Vai miten nämä palstan muut kotipsykologit tämän kokevat? Ristus sentään.

Nyt on tuon vouhkaamisen myötä mennyt kyllä pelikin sekaisin. Pelaajat alkavat olla vähän kurittomia (pahimpana Formula). Pystyisikö nyt valmennuskin keskittymään peliin ja vaikka iltaisin tyynyä puremalla purkamaan nuo tuomiot.
 
Viimeksi muokattu:
Pari kommenttia tähän. Ensinnäkin "häpeällisestä" Vidgrenin jäähystä. Katsoin sitä noin 10 metrin päästä ja myös sitä edeltäneen tilanteen. Vidgren haki päätykiekkoa ja pelasi sen löysästi. Kun nosti katseen kiekosta niin se vietiin kuin namu. Vidgren lähti tietysti perään ja joutui kaatamaan Hokin hyökkääjän. Siis oma moka muuten hyvän vaikutuksen tehneeltä Vidgreniltä. Jäähy oli aivan ansaittu ja tuomio oikea.

Tamin intiaanitanssi 3 minuutin kohdalla otetulla aikalisällä oli todella hauska. Kaveri tallasi edestakaisin ja käsi viuhtoi. Ensin hän rauhallisesti ja huolellisesti avasi vaihtoaition luukun, kävi viuhtomassa ja mesoamassa rundin ja palatessaan löi jättämänsä luukun kiinni. Hyvin harjoiteltu show, sitä tulinkin katsomaan :). Olisko ollut eka erän loputtua kun lähti jäälle tallailemaan tuomareita kohti. Tuomarin käskytyksestä kääntyi takaisin vaihtoaitoon, mutta ehti keskelle kenttää. Sinne ei liene valmentajalla asiaa tuolla tavalla?

Vähän pelle, mutta tarpeellinen sellainen. Eikä ne valmentajameriititkään mitättömät ole. Parempi kuin Putous-näyttelijät!
 
Musta Nuoli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkue, TuTo. Varauksellisesti.
Tammikuussa loppuu siirtoaika, mutta tammikuussa loppuu myös "Vuoden turkulainen"-kilpailun äänestysaika. Ehdokkaiden joukossahan on totta kai myös Tami. Kävin Tamia tänään äänestämässä, sen verran hyvää jälkeä Tamminen on tehnyt TuTon profiilin nostattamisessa. Nyt olisi hyvä sauma äänestää Tammista ja tuoda sen avulla Mestiksellekin vähän näkyvyyttä.

Jotta Tammisen mediavaikutuksen koko laajuus selviäisi, niin tässä tuore Iltasanomien NHL-uutinen:
TuTon paha poika nujakoi NHL:ssä
Columbuksen Jared Boll palasi TuTosta NHL-kaukaloihin hänelle tuttuun rooliin.

Boll on siis valtamediassakin jo TuTon mies, ja mies identifioidaan lehdistössä TuTo-kytköksen kautta. Tammisen värväysoperaatio kantaa hedelmää ja tuo TuTo-otsikoita lehdistöön vielä nytkin.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös