Mainos

Juhani Tamminen – Aurinkokuningas

  • 1 611 489
  • 7 270
Tila
Viestiketju on suljettu.

juhana

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit 1975-2013, 2023-, Roihuttaret, K-Vantaa
Itse olen miettinyt, että tuliko Tamista Ranskan vuosina 90-luvulla tuollainen möykkäävä valmentaja ja itsekeskeinen hahmo? 80-luvulla tuli jo itse Liigaa seurattua ja en kyllä muista, että Tami olisi silloin kolmen kauden TPS-valmennuksen aikana (85-88) ollut samanlainen mölisijä ja öykkäri kuten myöhemmin Ässien, Kärppien tai Sportin valmentajana. Toki silloin 80-luvulla julkisuus oli myös paljon vähäisempää, mutta oman muistikuvani mukaan silloisista liigavalmentajista olivat Rane Korpi ja Mölli Keinonen jatkuvasti arvostelemassa tuomareita, paljon enemmän kuin Tami.

Kaikkiaan ne Ruotsin kisat '95 toi Tammisen ainakin itselleni uuteen valoon. Ennen kisoja tiesin suunnilleen että Ranskalla on suomalainen valmentaja joka on valmentanut Tepsiä liigassa ja TuTon liigaan nostanut ennen Ranskan keikkaa. Yhtäkkiä sitten Ranskan aitiossa olikin ihmeellinen "sekopää" joka ravasi koko ajan joukkueen edessä vaihtoaitiossa ja suu kävi koko ajan joka suuntaan. Myös lausunnot mediassa ennen ja jälkeen pelien oli...no mielenkiintoisia. Siitä lähtien jotenkin Tamista tuli tuollainen voimakkaan egon omaava valmentaja/persoona, joka valitettavasti aina myös syyttää muita tahoja mahdollisista epäonnistumisista. Nyt tietysti kun ikää on jo tullut yli 70 vuotta, niin vanhuuden oireetkin voi vaikuttaa nykyiseen käytökseen vielä osaltaan.
 
LiiAaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Kaikille veljille voin jakaa tämän tarinan.

Olin vuonna 2018 käymässä Torontossa ja toki piti poiketa Hockey Hall Of Famessa. Kiertelin ja katselin, mutta ei mainintakaan Tamin uroteoista!! Kävelin trohpy roomiin ja arvelin Tamin nimen olevan lähes joka pokaalissa, mutta ei ollut. Stanley Cupin pokaalia tarkkailin myös läheltä, ei merkkiäkään Tamista. Ajattelin sitä, että Kanadan " veljet" eivät vaan ole printanneet näihin meidän Maestron nimeä, koska hänet tunnetaan muutenkin ympäri maailmaa. Jatkoin matkaani ja sieltä tuli vastaan joku uninen Canadiensin pukukoppi, jossa roikkui ties kenenkä nimettömien ukkojen pelipaitoja ja varusteita. Ei edelleenkään merkkiä Tamin Clevelandin tai Phoenixin ajoista, saati saavutuksista. Eikä myöskään siitä, että Tami kävi Torontossa neuvottelemassa sopimuksista juuri näillä nurkilla. Uskoni alkoi jo loppua, mutta menin vielä kansainväliselle osastolle tarkastamaan tilanteen. Sain taas pettyä.

No ajattelin ettei tämä voi olla totta, joten kutsuin paikalle HOF:n virallisen oppaan. Koitin kysyä häneltä englanniksi sitä missä Tammisen osasto oikein sijaitsee. No nuori kloppi vaan pyöritteli silmiään kuten ei olisi koskaan kuullutkaan Tammisesta. Arvelin hänen olevan ranskalainen, joten kysyin suoraan jääkiekon MM-95 ja siitä luodusta boomista Ranskaan. Kaveri oli edelleen aivan ihmeissään ( varmaan kielimuuri). Koitin viimeisenä selvennyksenä kertoa miten Tamminen on kova Suomalainen saunoja, jolle myös kukko maistuu. "He is a big cock lover in the sauna" sanoin. Opas alkoi soitella jonnekin, ja arvelin että nyt homma alkaa ranskalaiselekin valkenemaan. Kuin salaman iskusta paikalle saapuu useita isoja järjestyksenvalvojia selvittämään asiaa. Arvelin heidän olevan myös Tammisen faneja, joten olin hetken helpottunut. Mitä vielä! He alkoivat syytellä minua joksikin perverssiksi, jonka olsi syytä poistua. Koitin vielä englanniksi kertoa miten " Tami likes a Sauna with big tasty cock". He eivät ymmärtäneet tätä alkuunkaan, joten otin käyttöön käsimerkit. Näytin käsillä miten iso kukko ( big cock) on verrattuna heidän pieniin ( small) Molsoneihin. Käsimerkit eivät auttaneet, vaan edelleen meillä oli ilmeisesti kielimuuri. Kierrokseni päättyi saattueessa ulko-ovelle, joten ilmeisesti he kuitenkin ymmärsivät Suomalaisen legendan päälle, koska sain sellaisen seremonian ulos Hockey Hall Of Famesta.
 
Niilo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Tappara
Tässä kun on nyt taas useampana päivänä vieraillut eräällä, varsin suurella Golf kentällä ( Not name what ), niin pakko sanoa, et My GOD. Sitä "egon" määrää.
Kaikki tuntee toisensa ja Morotellaan vaan... Ja siinä ohessa järkyttävää kaljan lotraamista. My god.
Vanhat ylipainoisetkin ukot istuu terdellä vaan.

Mutta sehän ei sitä tarkoita et Aura Golfissa näin olisi
 
CreaseMonkey

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK
Onkohan Don Tami maailman viimeinen kiekkosoturi, jonka päivittäiseen rutiiniin kuuluu pankissa käynti?

Mieti kuinka raskasta se on pankin henkilökunnalle ja etenkin henkilökohtaiselle pankkineuvojalle, eikös tällainen Tamilla ollut?

Ehkä se on samanlaista nykyäänkin kuin omassa nuoruudessa kun paikalliselle lievästi kehitysvammaiselle aikamiespojalle lyötiin ruutuvihkoon oravaleima kun toi KOP:in konttoriin käpyjä toimitettavaksi Tosi On -oravalle. Hippo-klubin leima Tamille pankkikirjaan ja automaattikahvi käteen ja officelle. OP on kyllä heinäkenkäpankki, eli joku muu leima.
 
Paastainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP & 80-luvun HoNsU
Onkohan Don Tami maailman viimeinen kiekkosoturi, jonka päivittäiseen rutiiniin kuuluu pankissa käynti?
Toisekseen, kuinka hankalaa nykyään on päästä edes pankkiin näin edes parin vuoden välein nykyään? Itsehän olen tosin tälläinen tasalakki, enkä harrasta eläkepäivien ohessa miljoona pisnestä..
 
Krepo

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Málaga CF
Kukaanhan ei tätä ketjua jaksa kovin kauas menneisyyteen jaksa lukea, jossa olen jo tämän tarinan jakanut. Kertainto on opetusten äiti, I assume. Itsehän en ole facessa. Reilusti ennen Facebook aikaa pyysin kädet tärisen nimikirjoitusta maestrolta Kisapuiston käytävällä, samalla, kun suuri mestari nautti lihapiirakkaansa. En nyt kyllä pysty kertomaan, oliko vety, atomi vai 2 nakilla.? Sainkin paperiin Juhani"tami" Tamminen #Ässät coach kirjoituksen. Edelleenkin tuo paperin pala vastaa minunlaiselle pakanalle raamattuun verrattavaa pyhää tekstiä.

Haluaisinkin kysyä, että mitä mieltä palstalaisveljet ovat tästä? Kuulunko voittajien joukkoon, vai lähdenkö metsän reunaa etsimään?
 
Fiftie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kokudo Keikaku

Kuulut voittajien joukkoon, mutta kolmosketjuun! Ykkösketjussa kun on nimiä Tamminen, Ketola, fiftie jne.
 
The Hawks

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, FC Jazz, SBS Masku
Viimeiset viikot olen ollut uninen veli, enkä ole juuri jaksanut pitää itseäni kartalla Maestron toilailuista. Ja koska tässä ei nyt jaksaisi alkaa pläräämään tätä keskusteluakaan taaksepäin, niin olisiko joku hyvä veli tai rakas sisko niin ystävällinen että voisi laittaa pienen yhteenvedon siitä mitä viime aikoina on tapahtunut? Vastauksia kaivattaisiin ainakin seuraaviin kysymyksiin ->

- Onko joku palstalaisista noussut tulosyksikköön, eli päässyt Maestron Fb-kaveriksi?
- Joko heinäkenkä-läppä on unohdettu (toivottavasti on)?
- Millaista tulosta pitkäsiima (100 hooks) on tuottanut?
- Joko airo on korjattu?
- Onko ilmennyt uutta meriittiä valmentaja/pelaajaurailta, josta kukaan ei aiemmin ole ollut tietoinen?
- Onko kesän ensimmäinen hole in one jo lyöty?

Br. The Hawks Varsinais-Suomen kesämies #1
 
hammerhead

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kokudo Keikaku
- Millaista tulosta pitkäsiima (100 hooks) on tuottanut?
- Joko airo on korjattu?

Muut veljet kommentoikoon muita kohtia, mutta näistä tiedän jotain.

- 100 hooks saatiin kahden kuukauden laskemisella vihdoin pinnan alle, kohtuullisin tuloksin. 35 ahventa nousi, joka määrä saatetaan toki myöhemmin korjata ylöspäin, kuten maajoukkuepisteet.

Airo ei ole vielä kunnossa. The Airo lienee lentokoneessa (I assume) matkalla kohti Hyundai Heavy Industriesin telakkaa (maailman suurin, number 1), siellä ykkösveljet saavat sen kyllä kuntoon. Koska unisilla turkulaistelakoilla menee kuukausia laskea Buster XXXXXXL vesillle, en usko että tällaista korjausurakkaa annetaan niille.
 
Frankie

Jäsen
Suosikkijoukkue
평양시 IFK, Philadelphia Flyers, Arsenal FC
Kuulut voittajien joukkoon, mutta kolmosketjuun! Ykkösketjussa kun on nimiä Tamminen, Ketola, fiftie jne.
Kuka muuten koutsaa voittajia? Laittaako Lion #79 Kokodu Keikadun aikojen tyyliin ykkösketjussa mustaa Sebagon kenkälaatikkoon veli Fiftien lätyistä ja samaan aikaan pistetään myös ohjauspeli kuntoon koutsina?
 
The Hawks

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, FC Jazz, SBS Masku
Muut veljet kommentoikoon muita kohtia, mutta näistä tiedän jotain.

- 100 hooks saatiin kahden kuukauden laskemisella vihdoin pinnan alle, kohtuullisin tuloksin. 35 ahventa nousi, joka määrä saatetaan toki myöhemmin korjata ylöspäin, kuten maajoukkuepisteet.

Airo ei ole vielä kunnossa. The Airo lienee lentokoneessa (I assume) matkalla kohti Hyundai Heavy Industriesin telakkaa (maailman suurin, number 1), siellä ykkösveljet saavat sen kyllä kuntoon. Koska unisilla turkulaistelakoilla menee kuukausia laskea Buster XXXXXXL vesillle, en usko että tällaista korjausurakkaa annetaan niille.
Kiitos tilannepäivityksestä, veli hammerhead!! Voi olla tosiaan että ahventen määrää vielä tarkistuslaskentojen jälkeen korjataan, mutta on tuossakin määrässä mammalle ihan riittävästi paistettavaa. I assume!!

On se nyt perkele kumma kun ei yhtä soutukeppiä saada kondikseen. Maestro voisi lähettää sen mulle tähän Turun ympäryskuntaan, niin mä veistelen sen soutukuntoon in a minute. Take my word!!
 
Fiftie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kokudo Keikaku
Kuka muuten koutsaa voittajia? Laittaako Lion #79 Kokodu Keikadun aikojen tyyliin ykkösketjussa mustaa Sebagon kenkälaatikkoon veli Fiftien lätyistä ja samaan aikaan pistetään myös ohjauspeli kuntoon koutsina?

Tami koutsaa. Veli fiftie on se joka varmuuden vuoksi laittaa kiekon maaliin, kun Tami on laukonut ylärimaan päästyään yksin läpi.
 
Peteliuz

Jäsen
Suosikkijoukkue
Charlestown Chiefs & Syracuse Bulldogs
Hieno , rauhallinen ma aamu nyt vielä Haapaluodon maisemissa, Airiston parhaiden vesien syleilyssä!! Lastenlapset Anni & Ella , Alex, Nicole & Rex yökylässä ja vauhtia riittää - take my word!! Uimaan, saunaan , majaan .. etc.. siinä vähän alkuvauhtia aamun proggikseen!! Aamun text tv aiheutti todellisen " wake up call" reaktion!! Meidän turkulaisten oma TPS on jalkapallon kakkostasolla ( Suomi sarja) ja senkin sarjan hännillä saldona 9 games-10 pistettä maalierolla negatiivinen 7-8 !! OMG sanon minä ja pähkäilen mielessäni " miten voisin auttaa"?? Onhan TPS se joukkue , johon aikanaan liityin 1960 luvun alkupuolella ja nimenomaan jalkapallon puolelta aloitin urani niin TPS:n kuin sen ( TPS) avulla eri juniorimaajoukkueiden ja myöhemmin erityisesti jääkiekon ammattilaiseksi ja Leijonien ja TPS:n kapteeniksi "C" vuosikausiksi ( 1977-82) !! Nyt - ilmiselvästi - on " jalkapallo" TPS kaikkien aikojen kriisissä, joten meidän " todellisten Tepsiläisten " on aika nyt tulla apuun , jokainen omien resurssien puitteissa!! Aloitin oman " hätäapuni " tänään soittamalla Janne Kytölälle , nykyiselle jalkapallon TJ:lle!! Jannen tunnen jo vuosien takaa kun toimin TUTO Hockeyn Vice TJ:n roolissa ja silloin luonnollisesti agendalla joukkueen kokoamisen ohella varainhankinta!! Joten toivon, että veljet toimistolla nappaavat aloitteesta kopin ja me kaikki tepsiläiset otamme itse kukin itseämme niskasta kiinni ja ryntäämme talkoihin mukaan varainhankinnan muodossa!! Oman käsitykseni mukaan , hieno kaupunkimme ja pääkaupunkiseutu etc.. on pullollaan vaikuttajia, yrittäjiä, liikemiehiä & naisia, jotka nyt kesähelteellä voisivat tulla mukaan ojentamaan sen kuuluisan " auttavan käden" !! Joten arvoisa TPS jalkapallo Management ( Hallitus, Toimisto, Faniorganisaatio etc.. ) viestini on kas tässä: GSM numeroni : 050 4663701 , tai maililläkin voi lähestyä : juhani.tamminen @eurotam .com , siellä - ainakin yksi yrittäjä, ex TPS , joka on valmis käärimään hihansa ja antamaan panoksensa " pelastusoperaation " onnistumiseksi!! Nyt - jos koskaan - se on käsittääkseni enemmän kuin ajankohtaista!! Joten : I am ready, jään odottamaan yhteydenottoa, osoitteet yllä!! Br Tami, Lion # 79, TPS kultamerkkiläinen jo vuosia sitten!!

Siellä ollaan jo soiteltu Tepsin jalkapallomanagementille! Koskahan nähdään kärjessä Juhani Tamminen?
 
Mojo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Buli

Toivottavasti seurauksena ei ole fudis-TPS:n konkurssi tai muuten vaan savuavat rauniot sen jälkeen, kun Tami on rientänyt apuun. Ajatuksen tasolla kyllä hyvä idea, toivottavasti myös toteutus onnistuu.
 
Niilo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Tappara
Mahtavaa, että Tamminen nostaa futis tps:n tuhkasta kirkkauksiin.
Jos olisin HJK:n toimistolla, olisin hyvin, hyvin huolissani. Suomen ykkös seura saattaa hyvinkin oööa jatkossa Aurajoen rannoilla. Ja se ei ole Inter
 
Prookie

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Ihan loogistahan tämä on siirtyä pikkuhiljaa muiden haasteiden pariin esim. jalkapallon puolelle. Eiköhän jääkiekko ole Tamin osalta hyvin pitkälti pelattu läpi niin pelaajana kuin valmentajanakin.
 
Turha Kaukalo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, RM, Hyvinkään Tahko, Leijonat
Kuka siellä nyt soittaa ja onko jo soitettu? Taas oli viestintä sitä kuuluisahkoa maakunnallista tasoa.
 
The Hawks

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, FC Jazz, SBS Masku
Tami ottaa näin alkuun haltuunsa FC TPS:n ja nopealla aikataululla myös Huuhkajien päävalmentajan paikan. Rivelle potkut, koska ei onnistunut viemään joukkuetta päätylankkuun asti ja tilalle Tami. Maestron komennossa sitten MM-karsinnat loppuun, Huuhkajat Qatariin ja it`s Tamilution!! Take my word!!
 
juhana

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit 1975-2013, 2023-, Roihuttaret, K-Vantaa
Älkää nyt vaan siellä Tepsin officella missään tapauksessa vastatko puhelimeen jos näette että 050 466 3701 soittaa...
 
Bat79

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
On melkoista, ensin luvataan tulla talkoisiin mukaan ja seuraavassa lauseessa odotetaan että otetaan yhteyttä.

Kertokaa nyt yksinkertaiselle...kuka soitti ja kelle, kuka odottaa puhelua ja mitä seuraavaksi?
 
Barnes

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tasuno Tasalakki
Toivottavasti seurauksena ei ole fudis-TPS:n konkurssi tai muuten vaan savuavat rauniot sen jälkeen, kun Tami on rientänyt apuun. Ajatuksen tasolla kyllä hyvä idea, toivottavasti myös toteutus onnistuu.
MY GOD! Tami ei ole koskaan ollut talousvaikeuksissa, i assume. Tami saa aikaan sellaisen buumin, ettei olla Turussa nähty sitten Kuismanen-Wahlsten (RIP)-Tamminen päivien.

Interissä Tami ei olekaan tainnut vielä vaikuttaa. Tai siis on, koska Juhani Tamminen on maailman keskipiste, mutta officen puolelle ei ole vielä kutsua tullut veli Håkansilta.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Tila
Viestiketju on suljettu.
Ylös