Itse olen miettinyt, että tuliko Tamista Ranskan vuosina 90-luvulla tuollainen möykkäävä valmentaja ja itsekeskeinen hahmo? 80-luvulla tuli jo itse Liigaa seurattua ja en kyllä muista, että Tami olisi silloin kolmen kauden TPS-valmennuksen aikana (85-88) ollut samanlainen mölisijä ja öykkäri kuten myöhemmin Ässien, Kärppien tai Sportin valmentajana. Toki silloin 80-luvulla julkisuus oli myös paljon vähäisempää, mutta oman muistikuvani mukaan silloisista liigavalmentajista olivat Rane Korpi ja Mölli Keinonen jatkuvasti arvostelemassa tuomareita, paljon enemmän kuin Tami.
Kaikkiaan ne Ruotsin kisat '95 toi Tammisen ainakin itselleni uuteen valoon. Ennen kisoja tiesin suunnilleen että Ranskalla on suomalainen valmentaja joka on valmentanut Tepsiä liigassa ja TuTon liigaan nostanut ennen Ranskan keikkaa. Yhtäkkiä sitten Ranskan aitiossa olikin ihmeellinen "sekopää" joka ravasi koko ajan joukkueen edessä vaihtoaitiossa ja suu kävi koko ajan joka suuntaan. Myös lausunnot mediassa ennen ja jälkeen pelien oli...no mielenkiintoisia. Siitä lähtien jotenkin Tamista tuli tuollainen voimakkaan egon omaava valmentaja/persoona, joka valitettavasti aina myös syyttää muita tahoja mahdollisista epäonnistumisista. Nyt tietysti kun ikää on jo tullut yli 70 vuotta, niin vanhuuden oireetkin voi vaikuttaa nykyiseen käytökseen vielä osaltaan.