Mainos

Juhani Tamminen – Aurinkokuningas

  • 1 611 732
  • 7 270
Tila
Viestiketju on suljettu.
Edellisessä elämänkerrassa oli siirrytty jo menneisyydessä Suomen päävalmentajaksi.
Oletan että seuraavasta parin vuoden päästä ilmestä elämänkerrasta löytyy tuo Japanin päävalmentajuus.

Yksi uusi päävalmentajuus maajoukkueessa per kirja olisi varmaan hyvä tahti.
 
Valapatto

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Hei @Valapatto , oliko kirjan sisältö isolla fontilla? Tämmöisen olen aiemmista havainnut kun olen alelaarista löytänyt ja vilkaissut, laittanut toki takaisin.

Eipä tuo kovin pienellä fontilla ollut ja kirjakin sellaista pokkarikokoa. Mikä vain oli hyvä asia. Kirjan lopuksi Tami muuten kertoo, että julkaisuhetkellä hän on todennäköisesti Japanin maajoukkueen päävalmentaja.

Olisin ollut ihan kiinnostunut Tamin Japanin ja miksei Sveitsinkin vuosista. Mutta eihän niistä mitään kirjoitettu. Kova katkeruus tuosta kirjasta kyllä huokuu, vaikka se on naamioitu rajattomaan itseluottamukseen. Parhaat hetket taisivat sitten Tamin kohdalla olla siellä 60-luvulla.
 
McBean

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Bruins, Noutajat, Scarborough FC

Jara76

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit
Joku joskus on tainnutkin tästä jo mainita, mutta onhan tämä nyt huikea ketju kun et usein voi olla varma, onko ketjussa näkyvät Tamin päivitykset aitoja teoksia Kuusamakujalta vai pelkkää taitavaa imitaatiota jatkislaisilta. Esimerkiksi eilisestä veli @Fiftie linkkauksesta olin aluksi jostain syystä taipuvainen epäilemään kyseessä olevan käyttäjän oma tuotos, mutta eipä tainnut olla.

Tämä kertoo jatkoaikalaisten silmiähivelevästä taidosta matkia solkungenia, sekä samalla tietty myös vanhan mj-kapteenin omista horinoiden laadusta. Joko on Helmarit ja Susijengi mainittu ja asiayhteys löydetty kisapaikkojen varmistumiseen?
 
Ilmari Ahde

Jäsen
Suosikkijoukkue
Haukiputaan huorakuoro
- Maailman rikkain mies Yoshiaki Tsutsumi oli kiinnittänyt huomionsa Tamiin ja halusi väkisin suuren suomalaistähden Kokudo Keikaduun. Tami löi hinnan pöytään ja sitten mentiin. Peleistä ei Tami mainitse mitään, mutta kauden jälkeen hän sai palkintomatkan Honoluluun.

Kaiken kaikkiaan hyvin todennäköisesti huonoin lukemani urheiluaiheinen kirja.
Olisiko totuus ollut tähän suuntaan, veli Mr. Tsutsumi antoi pelkän menolipun käteen raikkailla saatesanoilla "Painu Tami vittuun!" Palkintomatkaksi se on sitten kirjassa kääntynyt.

On se meriitti tuokin että huonoin lukemasi urheiluaiheinen kirja. Senkin voi voitoksi kääntää ja seuraavan painoksen takakanteen maininta, Ainutlaatuinen teos! - Valapatto, Jatkoajan kantava voima
 
Turha Kaukalo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, RM, Hyvinkään Tahko, Leijonat
Kusipääkin voi dementoitua? Ilmeisesti keltainen neste ei kuitenkaan vähene? "Sothern Finland" jotenkin kruunaa (!) aurinkokuninkaan idioottimaisuuden. Kovia sanoja, mutta mutta.
 
kaizu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Canucks
En tiedä missä taloyhtiön kokouksessa Tami käy mutta ajatus Tammisesta luennoimassa jollekin taloyhtiön uniselle hallitukselle vaikkapa sähköauto-paikoista tai salaoja-remontista aateloidun kiekkoleijonan auktoriteetilla on lähes huumaava. En usko että kovin kauaa pitää odottaa ennenkuin lätkä on Neuvostoliiton repussa. Tähän yhtiökokoukseen kyllä mielelläni osallistuisin
 
Fiftie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kokudo Keikaku
Rauhallinen la aamu Turun Kuusamakujalla!!
Eilen ( pe 17.06) sain viestin kännykkääni koskien ystäväni Pentti Lidegrenin lähettämää ja Matkahuollon minulle toimittamaa pakettia!! Lähdin tänään ( la ) aamulla noutamaan ns. kukonlaulun aikaan,( 7.50) koska em. tavarat minulle tärkeitä päivän busineksissa ( lue : koulutuskeikka) Mitä tapahtui?: Menin paikalle ( Matkahuolto Turku) huomatakseni, että kaikki ko. asiaa ( noudettavat paketit) hoitavat ovet ja luukut olivat kiinni ja lukot päällä ja lukkojen koko sitä luokkaa , että edes legendaarinen " Dynamiitti " Laine ei olisi niitä aukaissut!! Joten nyt odotan maanantaihin , jos silloin ( toivottavasti ) joku virkailija vaivautuisi paikalle!! Päivän koulutuskeikan asiakkaat eivät saa varaamiaan tavaroita ( kirjoja yms.) joten " näillä mennään" kuten legendaarinen Matti Virmanen ( Jokerit ex- GM ) tapasi sanoa kun uusista hankinnoista silloinen media kysyi!! Pointtini on tässä: Miten ihmessä ko. palvelu - joka minusta kuuluu peruspalveluihin - on meenyt tähän jamaan, jossa olisi nopeampaa mennä noutamaan ko. tavarat Helsingistä Turkuun juoksemalla ; fillarista etc.. puhumattakaan!! Mitähän seuraavaksi!!?? Ehdotankin Matkahuollon hallitukselle ja nykyjohdolle seuraavaa: Antakaa meille asiakkaille yksi ( 1 ) järkevä perustelu ; miksi em. perusbusiness toimii vain 5 / 7 periaatteella!!?? On aikoihin eletty take my word!! ; Br Tami, CEO Eurotam OY, Lion # 79,

Jo on aikoihin eletty. Take my word.
 
Mojo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Buli

Olisinpa ollut näkemässä. Siinä on saattanut jalat stepata kohtuulliseen tahtiin Matkahuollon ovella. Toisaalta olen pettynyt, että Tami ei mennyt sisään lukoista huolimatta, pientä se olisi kuitenkin ollut itänaapurin kaatoon verrattuna.
 
Ois tarvittu "Dynamiitti" Lainettakin kovempi äijä kokeilemaan. Take my word!
 
Kaspar11

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL, Pittsburgh Penguins

Eiks sellanen laulukin oo että 'läpi lukkojenkin herra tamminen tulla voi'.. vai oliko se joku muu..
Matkahuollon hallitus voiskin ottaa kopin ja ostaa Eurotam OY:ltä koulutuskeikan.
 
Ilmari Ahde

Jäsen
Suosikkijoukkue
Haukiputaan huorakuoro
Olisinpa ollut näkemässä. Siinä on saattanut jalat stepata kohtuulliseen tahtiin Matkahuollon ovella. Toisaalta olen pettynyt, että Tami ei mennyt sisään lukoista huolimatta, pientä se olisi kuitenkin ollut itänaapurin kaatoon verrattuna.
Moni on varmaan nähnyt nurmikolla rytmikkäästi räpylöillään tamppaavan lokin, kuvitelkaa tilalle Matkahuollon ovella reuhtova Tami.
 
Niilo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Tappara
Onko euroTam niin heikossa taloudellisessa ahdingossa, että kurssimateriaalia pitää hankkia kurssikohtaisesti? Onko Korona kaatamassa suuren ja mahtavan, Neuvostoliiton tappajan yritysimperiumin?
Eikö Kusemakujalla ole osattu ennakoida ja tilata materiaalia varastot täyteen?
Vai onko kysyntä kursseihin sillä tasolla että painos 1 vuodelta 82 ei kelpaa enään vuonna 21
 
Ilmari Ahde

Jäsen
Suosikkijoukkue
Haukiputaan huorakuoro
Yllättävää, ettei älyllisestikin ylivertainen Ajatusten Aurajoki tajunnut katsoa netistä Matkahuollon aukioloaikoja, ennen ku lähtee toiselta puolelta kaupunkia rykimään lukittuja ovia lauantaiaamuna.
Olisi jäänyt hyvä kitinä (kts. menolippu Pohjois-Korea) kitisemättä (kts. menolippu Pohjois-Korea) noin vaativan homman myötä. Tamin kioski on 24/7 auki, pitäisi olla muidenkin.
 
Valapatto

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Yllättävää, ettei älyllisestikin ylivertainen Ajatusten Aurajoki tajunnut katsoa netistä Matkahuollon aukioloaikoja, ennen ku lähtee toiselta puolelta kaupunkia rykimään lukittuja ovia lauantaiaamuna.

Kyllä nyt Matkahuollolla pitäisi olla sen verran pelisilmää, että siellä joku olisi 24/7 päivystämässä jos Tami sattuu paikalle tulemaan.
 
Fiftie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kokudo Keikaku
"Matkahuollolla on kyllä lukuisia palvelupisteitä esim. K-marketeissa jotka toimivat kaupan aukioloaikoina. Itselleni ainakin tulleet lähimpään k-markettiin kun olen lähettäjää pyytänyt nimeämään palvelupisteen minne pakettini haluan. Linja-auto aseman ns. pääpaikka on arkisin kuitenkin klo 19:00 auki. Ja niin kuin tiedät matkahuollon toimintakin on bisnestä ja vkl paikan auki pitäminen on arkea huomattavasti kalliimpaa ja siksi varmaan luotu tämä palvelupiste konsepti ja yleensä tästä vielä asiakas hyötyy kun paketti todennäköisesti tulee asiakasta lähemmäs." - Random henkilö

" Kiitos coachauksesta, tätä (ala posti etc.. ) vauhtia ainoa tapa viedä ja tuoda omat / yrityksen lähetettävät / noudettavat tavarat on Jaguarin tai lähiseudulla Jopon kyydillä!! Onneksi " leijona-aika " vei itänaapuriin säännöllisesti vuodesta 1966, ( Nuorten EM, MM , Miesten MM kisat , Europpa-Cup ( Hifk vs. ZSKA etc.. !! Siellä oppi ko. asioissa " nykyisen Postin mallin", managementin ( Posti ) veljet lienevät käyneet siellä seminaareissa!! , Br JT, Lion # 79"
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Tila
Viestiketju on suljettu.
Ylös