Juha Pajuoja & Ässien muu valmennus

  • 61 540
  • 310

karhu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät,Man Utd
Täällä nettimanagerit pistäisivät puoli joukkuetta pihalle,mutta ette ehdota yhään uudistusta.Mistä uudet pelaajat pois heitettyjen tilalle?Entä valmentajat?
Lisäksi tuolla menolla myös talous saadaan nopeasti kuralle,jos ruvetaan maksamaan 40 pelaajalle ja kahdelle päävalmentajalle apuvalmentajineen palkkaa.
Onneksi hirsi ei näin hätiköityjä päätöksiä tee.
 

Crapbag

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, NY Rangers, Southampton, Fc Jazz, A's..
Tomze kirjoitti:
Kertaakaan ei Toivolan aikana tullut samanlaisia asioita tai lausontoja, ainakaan ilmi suurelle yleisölle. Nyt tulee ja paljon, kertoo vain ja ainoastaan siitä että, jotain on pielessä ja pahasti.Tomze
Eikö?

Jotenkin huvittavaa, kuinka porukalta on unohtunut se kaikki onneton räpellys, mitä Toivolan aika hyvin pitkälti oli, tähän nykyiseen verrattuna. Jokaisella kaudella viimeistä lukuunottamatta koettiin uskomattoman pitkiä voitottomia putkia, jonka aikana peli meni vain surkeampaan suuntaan. Toisaalta näin kokematonta ja "vihreää" ryhmää Mikalla ei ollut koskaan käsissään. Mutta varsinaiseen asiaan, eli eiköhän mm. Ässä-ikoni #17, silloinen kapteenimme päästellyt suustaan täyslaidallisen Toivolan suuntaan, liittyen niin pelaamiseen, peluuttamiseen kuin harjoitteluun? Liittyen siihen, että jätkät ei selkeästi tiedä mitä valmennus haluaa ym.? Miten tämä on voinut noin pahasti unohtua? Entä jos nyt kysyttäisiin myös joukkueen nuorilta, onko nyt mukavampi olo kantaa patapaitaa ja antaa näyttöjä, kuin MT:n aikana?

Tomze kirjoitti:
Myös Pajuojan kommentit ovat olleet surkuhupaisia, kuten em. mainittu HPK-pelin jälkeen annetut kommentit. HPK:n Korhosella taasen tuntuu asenne olevan kohdallaan.Tomze
Itse en nähnyt HPK-matsin kommenteissa mitään surkuhupaisaa. Varmaan sitä tietysti löytää jos väkisin tahtoo, kuitenkin melko väkisin revittyä juttua ja melkoista Pajuojan osoittelua, ei juuri muuta. Olisiko Pajuojan pitänyt haukkua parikymppiset jätkät taas täysin paskaksi, kertoa että hävittiin koska ollaan kokemattomia? Korhosen kommentit taas eivät liity tähän mitenkään, kaveri on täysin munapää kentällä ja vaikuttaa olevan sitä myös kentän ulkopuolella. Vastustajaa väheksyviä kommentteja en ainakaan itse arvosta kenenkään toimesta.

Tomze kirjoitti:
Minä haluan nähdä paljon taklaavan ja taistelevan Ässät, en mitään neppailevaa, kontakteja pelkäävää wannabe-Ilvestä.

Tuloksella ei minulle ole niinkään väliä, kunhan pelityyli ja asenne ovat kohdallaan.Tomze
Toivottavasti siis olit katsomassa viimeiset kolme kotipeliä, sillä tätähän Ässät oli. Paremmalleen häviämiselle ei edes valmentaja voi mitään.

Tomze kirjoitti:
Parempaa tulevaisuutta odottaen,
Tomze
Kuin myös.
 

Wrister

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Kaiken tämän murheen ja pimeyden keskellä, sanotaan nyt jotain positiivistakin meidän Pajulista. Joukkueen sisältä on irronnut sen verran tietoa, että ainakin osa pelaajista on tyytyväinen Pajuojan valmentamiseen. Ja tällä osalla tarkoitan lähinnä nuoria pelaajia, jotka tuntevat kehittyvänsä Pajuojan valmennuksessa.

Tämähän oli jo tiedossa, että Pajuoja osaa nuorten pelaajien kehittämisen ja näin on myös tapahtunut Ässissä. Mielestäni moni nuoristamme on mennyt eteenpäin.

Mutta lohduttaako tämä nykyistä tilannetta sen enempää, niin sen jokainen päättäköön itse. Olisihan se mukavaa, että tämä kehittyminen näkyisi myös sarjatilanteessa.
 

Nickerson#50

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Wrister kirjoitti:
Jep. Nuoret ovat kehittyneet paljon. Ainakin Huhtanen, Wandell, Joensuu ja Kuparinen nyt etunenässä ovat kehittyneet hyvin. Onko Ässien sitten järkevää hankkia Ville "hiuksista vittuun" Hirvosen kaltaisia pelaajia joukkueeseen? Minä voin sano että ei ole. Sanotaanko että nimenomaan Pajuojan omat hankinnat (Törnvall, Hirvonen) ovat kusseet. Eivätkä ulkomaalaisetkaan (paitsi Wandell) ole kyllä onnistuneet. Tästä ei voi kyllä syyttää pelkästään Ässiä... Aston on yksi huonoimmista puolustajista joita olen koskaan nähnyt. Hänet voisi korvata oitis omalla junnulla tyyliin Heikkinen/Hietamäki. Hisey olisi pitänyt pitää ja pidin erittäin huonona ratkaisuna jättää hänet ilman sopimusta. Myös kokeneista hyökkääjistä (Rautee, Kaipainen) olisi kannattanut pitää edes jompi kumpi. He olisivat voineet opastaa Ässien nuoria pelaajia urallaan eteenpäin. Pajuli ottai mielummin Hirvosen, koska Rautee ei ollut tarpeeksi urheilullinen olemukseltaan. Rauteella oli sentään asenne kunnossa... Asenne onkin se juttu joka Ässiltä puuttuu. Ja juuri sen avulla Ässät pääsivät pitkälle viime kaudella. Asenteesta minulle tulee ensimmäisenä mieleen pelaajat Hisey, Komarov, Kaipainen, Ramsay, Forrest, Kuusela, Rautee ja Nickerson. Melkein kaikki heistä ovat poissa ja se on erittäin surullista.
 

korkki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porilainen urheilu (ja yks raumalainenkin joukkue)
Valitettava totuus on se että todella harvassa ovat ne valmentajat jotka ovat hyviä sekä nuorten että kokeneempien pelaajien valmennuksessa. Toivola ei pärjännyt nuorten kanssa kun taas Pajuli ei pärjää kokeneempien kanssa. Kompromisseihin pitää pystyä, myöskin joukkueen avainpelaajien kanssa. Ideaali valmentajapari olisikin sellainen jossa toinen pärjäisi kokeneempien kanssa ja toinen nuorten.
 

Andy Burglary

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Ihan hyvä jos Paju osaa kehittää nuoria pelaajia. Merkkejä tästä on myöskin ollut näkyvissä. Kysymys kuuluukin, että missä määrin edustusjoukkueen valmentajan kuuluu kehittää nuoria ja missä määrin voittaa pisteitä. Pisteiden voittamiseen kuuluu avainpelaajien onnistuminen illasta toiseen. Ässissä avainpelaajat ovat kokenutta osastoa. On syy missä tahansa, niin Paju ei ole saanut avainpelaajiaan onnistumaan ja ennen kaikkea pelaamaan joukkueelleen sillä tavalla, millä voittoja otetaan. On ihan turha lässyttää jostain kehittymisestä, kun pisteitä ei tule. Jos Paju ei saa miehistöstä maximia irti, niin vaihtoon. Olen nähnyt kaikki tämän kauden kotipelit ja vain kahdessa (Blues ja TPS) pelissä YRITYS on ollut sellaista, joilla pisteitä tulee.
 

Major Julli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Puttosen, Järvelän ja Ranniston potkut
Andy Burglary kirjoitti:
Ihan hyvä jos Paju osaa kehittää nuoria pelaajia. Merkkejä tästä on myöskin ollut näkyvissä. Kysymys kuuluukin, että missä määrin edustusjoukkueen valmentajan kuuluu kehittää nuoria ja missä määrin voittaa pisteitä. Pisteiden voittamiseen kuuluu avainpelaajien onnistuminen illasta toiseen. Ässissä avainpelaajat ovat kokenutta osastoa. On syy missä tahansa, niin Paju ei ole saanut avainpelaajiaan onnistumaan ja ennen kaikkea pelaamaan joukkueelleen sillä tavalla, millä voittoja otetaan. On ihan turha lässyttää jostain kehittymisestä, kun pisteitä ei tule. Jos Paju ei saa miehistöstä maximia irti, niin vaihtoon. Olen nähnyt kaikki tämän kauden kotipelit ja vain kahdessa (Blues ja TPS) pelissä YRITYS on ollut sellaista, joilla pisteitä tulee.

Pajuoja alkaa tuntumaan erinomaiselta kakkoskoutsilta Ässien nykytilanteeseen. Nyt sitten tarvitsisi siis lähettää Härkälä takaisin kaukalopallon pariin ja hommata se ykkönen jostain muualta. Koska olen erästä urheilujournalismin ikonia mukaillen kotisohvan tietäjä, ei minulle ole aavistustakaan siitä, että kuka tämä ykkönen olisi. Homma nyt vaan on niin, että näen ongelman mutten ratkaisua. Sen ratkaisun näkemistä varten ovat Hirsimäki et co.
 

Crapbag

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, NY Rangers, Southampton, Fc Jazz, A's..
Nickerson#50 kirjoitti:
..Asenne onkin se juttu joka Ässiltä puuttuu. Ja juuri sen avulla Ässät pääsivät pitkälle viime kaudella. Asenteesta minulle tulee ensimmäisenä mieleen pelaajat Hisey, Komarov, Kaipainen, Ramsay, Forrest, Kuusela, Rautee ja Nickerson. Melkein kaikki heistä ovat poissa ja se on erittäin surullista.

Puhut ilmeisesti playoff-Ässistä?

Ainakaan runkosarjan 05/06 perusteella on turha kohista useamman näistä kohdilla mistään "ihme-asenteesta". Juurikin mainostamasi Rautee oli koko runkosarjan kaikkea muuta kuin "asennetta". Yleensäkin on huvittavaa lukea kuinka katsojat ruotivat pelaajien asennetta. Eiköhän nytkin Ässäleirissä haluta voittaa pelejä niin maan helvetisti, mutta aina se ei riitä. Vai onko sinulla henk.koht. tietoa siitä, kuinka pelaajat ovat ilmoittaneet ettei kiinnosta?

Jos nyt jonkun pelaajan asenne pitää nostaa esille, niin Joensuun Jesse. Viime kaudella ei runkosarjassa kukaan yrittänyt illasta toiseen samalla sykkeellä kuin Jesse tällä hetkellä.
 

Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Andy Burglary kirjoitti:
Ihan hyvä jos Paju osaa kehittää nuoria pelaajia. Merkkejä tästä on myöskin ollut näkyvissä. Kysymys kuuluukin, että missä määrin edustusjoukkueen valmentajan kuuluu kehittää nuoria ja missä määrin voittaa pisteitä.

Eli JP voidaan siirtää A-junnujen penkin taakse, kun kerta on niin hyvä nuorien kanssa. Eipähän tarvitse kaveria sitten kokonaan pihalle potkia!
 

Andy Burglary

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Tämä asennekysymys onkin monitahoinen juttu. Tietenkin jokainen pelaaja haluaa onnistua ja voittaa otteluita. Aivan varmasti jokainen pelaaja ennen ottelua ja jäälle luistellessaan on täynnä tarmoa ja ajatuksia, että "tänään taistellaan ja taklataan". Miten tämä asenne saadaan siirrettyä TOIMINNAKSI jäälle, se on se kysymys. Tässä Ässät ei ole onnistunut. Joensuu on yrittänyt 110% joka pelissä, samoin Toivosen ekoissa peleissä tämä näkyi ja se tarttui muihinkin pelaajiin. Nyt vaarana on se, että tavallaan yritetään ja yritetään, mutta tulosta ei tule. Yrittämisestä tulee väkinäistä. Ja kun yrität sata lasissa, etkä silti onnistu, niin eikö se turhauta? Katseet tulee kääntää valmennukseen. Sen tehtävä on luoda pelitapa, joka sopii joukkueelle ja joka helpottaa toimintaa jäällä. Blues ja TPS-matseihin Ässät yksinkertaisti peliä ja niissä peleissä näki, että pelaajat tiesivät, mikä on pelisysteemi ja mitä jäällä tulee tehdä. P.S. Ja kyllä esim. Kivenmäen pelistä on muutamaa matsia lukuunottamatta paistanut huono asenne. Tämä näkyy selän suoristamisena kiekonmenetyksen jälkeen, pään pudisteluna omille (esim.Kupariselle, joka ei saanut tyhjistä sisään) ja muutenkin miehen koko kehonkielestä. Ässät tarvitsee Mavea ja jos Paju ei saa miestä pelaamaan, niin good bye.
 

spin-o-rama

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Porin Kärpät, IBK Björneborg, FBKB, SuPa
Nickerson#50 kirjoitti:
Pajuli ottai mielummin Hirvosen, koska Rautee ei ollut tarpeeksi urheilullinen olemukseltaan. Rauteella oli sentään asenne kunnossa... Asenne onkin se juttu joka Ässiltä puuttuu. Ja juuri sen avulla Ässät pääsivät pitkälle viime kaudella. Asenteesta minulle tulee ensimmäisenä mieleen pelaajat Hisey, Komarov, Kaipainen, Ramsay, Forrest, Kuusela, Rautee ja Nickerson. Melkein kaikki heistä ovat poissa ja se on erittäin surullista.
Rauteen asenne ja Rauteen asenne!! Mies ei ole vetänyt kesäreenejä miesmuistiin..vai satuitko näkemään miestä lenkkipoluilla moneenkin otteeseen toissa kesänä? Rautee on kyllä mies jonka kohdalla ei kannata puhua asenteesta...se ei vieläpaljon kerro, että syttyy pudotuspeleihin - jos koko joukkue löysäilisi kesän ja puolen kautta ei olisi niitä playoffseja mihin syttyä!!

Faktahan on se, että Rautee tuli viime kaudella Ässiin rahastamaan ja hinnoittelemaan itsensä uudelleen. Rahaa taisi tulla sellaiset 80 000 mitä ei ehkä Tepsissä olisi saanut 3-4 sentterinä. Ja vedän sanani takaisin: kyllä Rautee kesällä reenasi, veti oikeen porrasreeniä - nimittäin kiipesi monta kertaa "pesäpallostadionin" toiselle portaalle makkara kädessä katsomaan peliä..ja tämähän EI tarkoita sitä että pitäisin Hirvosta hyvänä hankintana...
 

Nickerson#50

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
spin-o-rama kirjoitti:
Rauteen asenne ja Rauteen asenne!!
Joo ehkä vähän liioittelin, mutta tarkoitin lähinnä että mielummin ärsyttävä Rautee kuin mitäänsanomaton Hirvonen. En tiedä sitten yrittävätkö kaikki pelaajat peleissä 100%:sesti vai näyttääkö se vaan löysältä... Ottaa vaan päähän tämän hetken tilanne, mutta uskon että tämä kausi voidaan vielä pelastaa ja päästä jopa playoffeihin. Ja me kaikki varmasti toivomme sitä.
 

Marco

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Ei näin Pajuoja

Mielestäni Juha Pajuoja syyllistyi tänään Ässät-Jokerit lehdistötilaisuudessa yhteen suurimmista virheistä, mitä valmentaja voi tehdä. Pajuoja vähätteli omaa joukkuettaan ja arvosteli omaa maalivahtia julkisesti. Tämä ei ollut ensimmäinen kerta häneltä.

Ei nuorta joukkuetta näin saada motivoitua ja henkeä luotua. Jos Pajuoja ilmoittaa, että kaverilla on parempi rosteri ja Eero avitti parissa ekassa maalissa, niin ei paljon pelisilmää ole. Suomeksi "käännettynä" Pajuoja sanoi, kyllä muuten oltais voitettu, mutta kun meidän joukkue on ihan surkee ja maalivahti on seula. Tälläkö Pajuoja aikoo luotsata Ässät nousuun?
 

Ace4ever

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät,
Marco kirjoitti:
Mielestäni Juha Pajuoja syyllistyi tänään Ässät-Jokerit lehdistötilaisuudessa yhteen suurimmista virheistä, mitä valmentaja voi tehdä. Pajuoja vähätteli omaa joukkuettaan ja arvosteli omaa maalivahtia julkisesti. Tämä ei ollut ensimmäinen kerta häneltä.

Ei nuorta joukkuetta näin saada motivoitua ja henkeä luotua. Jos Pajuoja ilmoittaa, että kaverilla on parempi rosteri ja Eero avitti parissa ekassa maalissa, niin ei paljon pelisilmää ole. Suomeksi "käännettynä" Pajuoja sanoi, kyllä muuten oltais voitettu, mutta kun meidän joukkue on ihan surkee ja maalivahti on seula. Tälläkö Pajuoja aikoo luotsata Ässät nousuun?

Kyllähän se on enää yks paskan hailee miten tuo joukkue pelaa. Itse en aio enää matseja seurata edes radion kautta ennen kuin Paju on saatu hiuksista vittuun. Tämä kausi on jo tässä mikäli valmenusrintamalle ei muutoksia saada. Ika Lehtonen kokeilemaan kiitos.
 

TylerDG

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät & Caps
Itselläni kyllä semmoinen tunne kasvaa kasvamistaan, että pajuli ei osaa reagoida pelin sisäisiin tilanteisiin. Hyvää peli-ilmettä ei saada pidettyä yllä ja jos peli ei ole kunnossa niin ei ole eväitä saada sitä putkea kulkemaan.

Tänäänkin ensimmäinen erä taisteltiin hyvin Jokerien 0-2 voitosta huolimatta ja näytti siltä että tällä pelillä saatetaan hyvinkin vielä nousta ohikin. Toiseen erään tultaessa sitten oli liike ja fiilis jätetty pukukopin puolelle ja alennuttiin täysin Jokerien vietäväksi. Eikä ollut tällä kaudella ensimmäinen kerta.

Otteluiden alut ovat joko A) katastrofaalisia (päästetään kaveri 0-3 johtoon) tai B) hyviä, mutta kiekkoa ei saada millään maaliin ja kaverin tehtyä ekasta paikastaan 0-1 kuuluu naks naks ja peli on hävitty.

Pelkkä taistelu ei riitä, pitää löytyä myös peli-iloa ja luottamusta omiin kykyihin. Pajuli ei näitä ominaisuuksia ole vielä tähän mennessä saanut kaivettua esille. Mikäli kurssi ei pikkuhiljaa ala muuttumaan joukkuetta pitää herätellä rajulla kädellä, joista ehkä mieluisin vaihtoehto on valmentajan vaihto. Toivotaan kuitenkin, että pisteitä alkaa tulemaan ja koko joukkue alkaa pelaamaan paremmin.
 

korkki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porilainen urheilu (ja yks raumalainenkin joukkue)
Marco kirjoitti:
Mielestäni Juha Pajuoja syyllistyi tänään Ässät-Jokerit lehdistötilaisuudessa yhteen suurimmista virheistä, mitä valmentaja voi tehdä. Pajuoja vähätteli omaa joukkuettaan ja arvosteli omaa maalivahtia julkisesti. Tämä ei ollut ensimmäinen kerta häneltä.
Tuosta vitun pajuojailusta tulee pitkälti Ketolan Simpan toiminta Lehtoa kohtaan 90-luvun lopulla. Ja Lehto nyt sattui Ässistä päästyään mm. torjumaan Tapparan mestariksi ja on muutenkin pelannut hyviä pelejä vaikkei ihan sinne terävimmälle huipulle ole noussutkaan.

Voiko Pajuoja olla hyvä nuorten pelaajien valmentaja jos julkisesti päästää tuollaista paskaa suustaan?
 

Radek

Jäsen
Pajuoja on kokematon.
Sen näkee myös julkisessa esiintymisessä.

Eipä ole Pajuojalla tällä hetkellä häävejä palikoita, millä operoida:

Hyökkäys:
Ykköskentän vanhin pelaaja on syntynyt 1983 ja pelaa toista kauttaan vastuullisessa roolissa. Sentteri on syntynyt 1984 ja pelasi viimekaudella neloskentällisessä ja toinen laituri on syntynyt 1987.
Kakkoskentän keskellä pelaa tämän hetken kokenein hyökkääjämme (syntynyt 1981), joka pelasi viimekaudella HIFK:n kolmoskentässä pienehkössä roolissa. Toinen laituri on syntynyt 1987 ja on ensimmäistä kauttaan ulkomailla 2 loukkaantumisten pilaaman kauden jälkeen. Toinen laituri on niinikään syntynyt 1987 ja pelasi käytännössä viimekauden vielä A-junioreissa.
Kolmoskenttä koostuu viimekaudella pienessä roolissa pelanneesta 1984 syntyneestä ja kahdesta viimekauden A-juniorista (syntyneet 1987 ja 1988). Nelosessa on kaksi flopannutta hankintaa sekä energinen vuonna 1985 tsemppari, jonka pelipaikka löytyi niinikää viimekaudella pääasiassa a-junnuista.

Kaikki hyökkäyskentälliset mukaanlukien meillä on tällä hetkellä tasan 1 kaiffari, joka on edellisellä kaudella pelannut sm-liigaa tai vastaavaa sarjaa vastuullisessa roolissa. Sama kaveri on ainoa, joka on näistä tehnyt yli 20 maalia liigassa tai vastaavassa sarjassa.

Onko se helevetti ihme, että jäädään ilman maaleja Jokereita ja Juuso Riksmania vastaan?
 

Putkinotko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Liverpool, NHL:n suomalaiset
Ace4ever kirjoitti:
Kyllähän se on enää yks paskan hailee miten tuo joukkue pelaa. Itse en aio enää matseja seurata edes radion kautta ennen kuin Paju on saatu hiuksista vittuun. Tämä kausi on jo tässä mikäli valmenusrintamalle ei muutoksia saada. Ika Lehtonen kokeilemaan kiitos.
[

Osoittaakin suurta kärsivällisyyttä ja aitoa patasydäntä...kuten otteluketjufoorumissa totesin, niin tärkeintä on nyt se, että tilanne nollataan niin joukkueen kuin fanienkin osalta ja käydään paremmalla jalalla jypin kimppuun lauantaina.

Sinänsä olen kyllä monen kirjoittajan kanssa samaa mieltä Pajun pelin aikaisesta johtamisesta tai paremmikin sen puutteesta. Esim. Lukkoa vastaan olisi tarvinnut 0-2 tilanteessa herätellä joukkuetta ainakin aikalisällä. B-katsomoon asti näki kun mies ei tehnyt elettäkään herätelläkseen joukkuetta.
Silti olen valmis antaamaan hänelle jatkoaikaa vielä. Maaottelutaukoon mennessä on tärkeä saada yli piste per peli tahtia, sen jälkeen tilanne helpottuu kun saadaan Mave ja kenties myös Forsbacka kehiin. (Minulta meni kyllä ohi lastenhoidon tuoksinassa Canalplussaa seuratessa sanoiko Fobba jotain milloin on taas pelikunnossa)

Periksi ei anneta milloinkaan....P**kele !
 
Viimeksi muokattu:

Marco

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Ace4ever kirjoitti:
Kyllähän se on enää yks paskan hailee miten tuo joukkue pelaa. Itse en aio enää matseja seurata edes radion kautta ennen kuin Paju on saatu hiuksista vittuun. Tämä kausi on jo tässä mikäli valmenusrintamalle ei muutoksia saada. Ika Lehtonen kokeilemaan kiitos.

No no, ei nyt luovuteta. Tätäkään kautta ei ole vielä menetetty ja uusia on tulossa. Ässissä on tälläkin hetkellä mielenkiintoisia tulevaisuuden nimiä omissakin kasvateissa.

Tänään ilme oli ihan hyvä. Jaksetaan nyt vain käydä katsomassa tämäkin kausi ja toivotaan, että Ässät ainakin taistelee. Näin saadaan kerättyä pesämunaa tulevaisuuteen, minkä uskon muutaman vuoden sisällä olevan erittäinkin valoisan.

Eniten harmittaa, että valmentajakin antaa ymmärtää, ettei joukkue vain riitä ja hänen piti vielä olla ns. nuorten kasvattaja.

Odotukset nuorelle joukkueelle ovat/olivat melko kovat erinomaisen viimekauden jälkeen, yliodotuksiakin.

Jyp nurin lauantaina ja voitto sitäkin seuraavasta pelistä ja tilanne olisi taas aivan toinen. Jos ei meillä Ässien kannattajilla ole uskoa omaan joukkueeseen, ei sitä voi muiltakaan odottaa. Meillä kun piti olla sitä jääkiekko- ja fanikulttuuriakin, eikös olekin? Näytetään nyt, että on, kun sitä eniten tarvitaan.
 

aceman81

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät. Pesäkarhut.
Marco kirjoitti:
Mielestäni Juha Pajuoja syyllistyi tänään Ässät-Jokerit lehdistötilaisuudessa yhteen suurimmista virheistä, mitä valmentaja voi tehdä. Pajuoja vähätteli omaa joukkuettaan ja arvosteli omaa maalivahtia julkisesti. Tämä ei ollut ensimmäinen kerta häneltä

Emmää ny tierä - Suomessa ei ihan suuren maailman malliin laiteta sanomisia suurennuslasin alle ja etsitä niistä piiloviestejä Saatanalta. Jokasella valkulla on kai tyylinsä ja omanlaisensa ulosantinsa. Tosin, se on kyllä totta että nöyristelyllä ja vähätelyllä itsensä ylittäminen on mahdotonta. Nöyryyttä Ässiltä tulee tietysti löytyä, mutta sekin pitää kääntää jotenkin positiiviseksi ilmiöksi. Se vaatii sitä -mitäs se nyt olikaan- Porilaista Hulluutta. Että nää palikat on nyt tässä, mutta pelaajabudjetit ja nimet selässä ei edelleenkään ratkaise kaikkea. Pitäs lietsoa sellanen ylöspäin vievä trendi, rentoutta, peli-iloa, tahtoa voittaa, tahtoa kehittyä, hitsautua yhtenäiseksi joukkueeksi. Pelikuviot, roolitukset, yksilöt puhalletaan liekkeihin, hullunvilliä meininkiä, ripaus tuuria - ja sitten katsotaan mihinkä se riittää. Pitää löytyä uskoa suurempiin tekoihin eikä tyytyä kohtaloonsa.

Ja näin helppoahan se onkin. No, koostumusten ja selkeiden roolien on löydyttävä, jahka ukkoa palailee sairastuvalta.
 

Janiz80

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Marco kirjoitti:
Mielestäni Juha Pajuoja syyllistyi tänään Ässät-Jokerit lehdistötilaisuudessa yhteen suurimmista virheistä, mitä valmentaja voi tehdä. Pajuoja vähätteli omaa joukkuettaan ja arvosteli omaa maalivahtia julkisesti.

Eikohan JP faktoista puhunut. Olisiko tullut parempi olo, jos koutsi olisi kertonut samaisessa tilaisuudessa, etta "hieno matsi, ei jaanyt mitaan parannettavaa"?

Tuo nyt alkaa menna hieman liian pitkalle, jos tuollaisiin lausuntoihin tartutaan. Sano nyt viela, etta pahoitit mielesi siita raiskaus-metaforasta? Omaan korvaan ei eilinen lausunto pistanyt yhtaan, Pajuoja totesi sen, mika katsomoonkin nakyi - ilman varikynaa tai ainuttakaan turhan rajua ilmaisua.

Eikohan se Eero tieda itsekin, etta ekan eran maalit olisivat olleet otettavissa.
 

Crapbag

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, NY Rangers, Southampton, Fc Jazz, A's..
Janiz80 kirjoitti:
Eikohan JP faktoista puhunut. Olisiko tullut parempi olo, jos koutsi olisi kertonut samaisessa tilaisuudessa, etta "hieno matsi, ei jaanyt mitaan parannettavaa"?

Tuo nyt alkaa menna hieman liian pitkalle, jos tuollaisiin lausuntoihin tartutaan. Sano nyt viela, etta pahoitit mielesi siita raiskaus-metaforasta? Omaan korvaan ei eilinen lausunto pistanyt yhtaan, Pajuoja totesi sen, mika katsomoonkin nakyi - ilman varikynaa tai ainuttakaan turhan rajua ilmaisua.

Eikohan se Eero tieda itsekin, etta ekan eran maalit olisivat olleet otettavissa.

Totta.

Aika huvittavaa lukea jokaisen pelin jälkeen kuinka Pajuoja sitä tai Pajuoja tätä. Vaikka nimimerkki Marco ei olekaan palstalla ennen ollut kivittämässä valmentajaamme, niin vastaavaa rutinaa on saanut lukea riittämiin. HPK-pelin jälkeiset positiiviset sanat olivat jonkun mielestä väärin, silloin ei olisi saanut kehua. Nyt kun Pajuoja toteaa kylmät faktat ilman suurta nuoren joukkueen haukkumista, on sekin väärin. Myöskään sitä en ymmärrä, miksei maalivahdista voi sanoa ääneen. Haukkuminen on kuitenkin asia erikseen.

Hävettää lukea tätä ketjua ylipäätään, onneksi seuraa johdetaan edelleen pitkäjänteisesti ja tulevaisuuteen katsoen. Kenen kaikkien mielestä oli eilen Pajuojan syytä, että Kuuselan veto meni tolppaan, tai että ylipäätään kukaan ei sutinut kiekkoja verkkoon, kun paikkoja siunaantui? Mitä helvettiä valmentaja voi esim. eilisessä tilanteessa tehdä enemmän tai paremmin? Miksei kukaan ole kehumassa sitä, kuinka otettiin veskari pois ajassa 57.xx, vaikka tilanne oli epätoivoinen 0-3? Samasta asiasta joku kuitenkin jaksoi itkeä, kun tilanne oli päinvastoin edellisessä matsissa.

Itse näen Ässien suurimpana ongelmana suuren kokemattomuuden, joka näkyy karusti tulostaululla, aina silloin tällöin. Sille ei vaan mahda mitään, että ne oppirahat on maksettava. Tavallaan ulkomaalaispolitiikka vaikeuttaa tilannetta, koska nykyiset "vahvistukset" ovat järjestään samalla viivalla omien lupausten kanssa. Vaikea tilanne Pajuojalla tässäkin kohtaa, kun selkeitä johtohahmoja ja luottomiehiä kuitenkin uupuu joukkueen syvyydestä. Kaikki on vain suurta kasvatustyötä. Tässä kohdin voi taas osoittaa koko Ässä-organisaatiota sormella, eikä vain heitellä kivillä/kävyillä Pajuojaa, joka on monelle se helpoin antipatioiden kohde ja inhokki.

Toivolan aikoina mentiin vuosi toisen jälkeen pitkiä nousuja ja laskuja, pl. viimeinen, "se"kausi. Nyt valonpilkahduksia näkyy tasaisin väliajoin, mutta se ei vaan vielä ainakaan riitä. Jätkät kehittyy valtavasti ja saa vastuuta, monet nauttivat selvästi vastuusta ja pelaamisesta (mm. Joensuu, Wandell, Huhtanen, Kuparinen), eivätkä pelkää tehdä virheitä. Nykyisellä loukkaantumistilanteella ja miehistöllä ei yksinkertaisesti ole eväitä paljonkaan ylemmäs, tällä hetkellä on muutenkin melko turhaa tuijottaa sarjasijoitusta, pistejako on kuitenkin tasainen. Kunhan ilme säilyy eilisen kaltaisena, alkaa niitä voittojakin taas tulla. Joskus vaan on otettava tappiot vastaan, kuten eilen. Joukkue teki parhaansa, mutta se ei riittänyt. Vastus oli liian kova eikä tuurikaan ollut mukana vähääkään maalipaikoissa. Vastustaja ei kuitenkaan päässyt juurikaan ylivoimahyökkäyksiin tai lukuisiin tekopaikkoihin, joten hivenen oli taas opittu myös puolustamista. Lauantaina voiton vuoro, mikäli Sinuhelle ei osu ennenaikainen joulu.
 

Mondie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porilainen brändipuuhastelu
Putkinotko kirjoitti:
(Minulta meni kyllä ohi lastenhoidon tuoksinassa Canalplussaa seuratessa sanoiko Fobba jotain milloin on taas pelikunnossa)
Väriä katsomoon-tapahtumassa Fobba tais sanoa että tammiikuuhun asti joutuu odottamaan miehen paluuta.
 

Levonen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Radek kirjoitti:
Pajuoja on kokematon.
Sen näkee myös julkisessa esiintymisessä.

Eipä ole Pajuojalla tällä hetkellä häävejä palikoita, millä operoida:

Hyökkäys:
Ykköskentän vanhin pelaaja on syntynyt 1983 ja pelaa toista kauttaan vastuullisessa roolissa. Sentteri on syntynyt 1984 ja pelasi viimekaudella neloskentällisessä ja toinen laituri on syntynyt 1987.
Kakkoskentän keskellä pelaa tämän hetken kokenein hyökkääjämme (syntynyt 1981), joka pelasi viimekaudella HIFK:n kolmoskentässä pienehkössä roolissa. Toinen laituri on syntynyt 1987 ja on ensimmäistä kauttaan ulkomailla 2 loukkaantumisten pilaaman kauden jälkeen. Toinen laituri on niinikään syntynyt 1987 ja pelasi käytännössä viimekauden vielä A-junioreissa.
Kolmoskenttä koostuu viimekaudella pienessä roolissa pelanneesta 1984 syntyneestä ja kahdesta viimekauden A-juniorista (syntyneet 1987 ja 1988). Nelosessa on kaksi flopannutta hankintaa sekä energinen vuonna 1985 tsemppari, jonka pelipaikka löytyi niinikää viimekaudella pääasiassa a-junnuista.

Kaikki hyökkäyskentälliset mukaanlukien meillä on tällä hetkellä tasan 1 kaiffari, joka on edellisellä kaudella pelannut sm-liigaa tai vastaavaa sarjaa vastuullisessa roolissa. Sama kaveri on ainoa, joka on näistä tehnyt yli 20 maalia liigassa tai vastaavassa sarjassa.

Onko se helevetti ihme, että jäädään ilman maaleja Jokereita ja Juuso Riksmania vastaan?

Loistava kirjoitus! Tämä on täysin totta. Tällä hetkellä on aika paha kritisoida valmentajaa kun palikat on mitä on. Lisäksi Pajuojan eduksi täytyy laskea, että hän on kuitenkin saanut joukkueen taistelemaan vaikka eletään aika synkkiä aikoja.

Vika löytyykin yläkerrasta. Mikonkadun toimistolla ei tosiaankaan olla hereillä. Merkit tulevasta katastrofista olivat selvästi esillä jo muutaman ottelun jälkeen. Tosin tässä vaiheessa myös pelitapa oli täysin kateissa. Fobban ja Naurovin loukkaantumisten jälkeen olisi pitänyt reagoida välittömästi koska materiaalin kapeus (ja laatu) oli varmasti tiedossa.

Kurssi on mahdollista kääntää mutta se vaatii nopeita ratkaisuja ja rahaa. Puolustus on välttävässä kuosissa mutta hyökkäyspää huutaa ratkaisijoita.
 

Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Levonen kirjoitti:
Lisäksi Pajuojan eduksi täytyy laskea, että hän on kuitenkin saanut joukkueen taistelemaan vaikka eletään aika synkkiä aikoja.

Voitko perustella hieman mihin tuo olettamus perustuu? Onko JP saanut jotenkin erityisesti porukan pelaamaan tunteella, kun musta tuntuu että tunne puuttuu pelistä täysin ja esim Kivenmäki ja Kuparinen eivät ole kovin tyytyväisiä JP toimintaan.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös