Jouluketju

  • 6 872
  • 94

hörkkö

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Jouluhössötys on alkanut, niinpä avaan sen kunniaksi ketjun, jossa hössötetään joulusta, joulutraditioista, lahjoihin uppoavasta rahamääristä ja pukin kontin sisällöstä omalta kantilta jne.

Markkinavoimat jyllää, niin tänäkin vuonna, miehet joutuvat hikoamaan ostoskeskuksissa ja ylenpalttinen "joulustressi" vaivaa itse kutakin, ja visa vinkuu armoa. Itseäni nämä eivät kuitenkaan koske, sillä minulla ei vielä ole "velvoitteita" eikä tietenkään rahaakaan ostaa hienoja ja kalliita lahjoja. Muutamalla tärkeälle kaverille ostan jotain pientä, sekä jotain pientä myös annan muille perheenjäsenilleni. Muille tyydyn välittämään joulun rauhaisaa ilosanomaa. "Oikein rauhaisaa joulua" jne

Jouluaattoa vietämme perheen parissa kotosalla. Syömme, saunomme ja jaamme lahjat. Ehkä muutama joululaulu ja virsikin tulee lurauteltua. Siis perinteistä Jeesuksen syntymän juhlapäivän viettoa.

Olen tänä vuonna melko vaatimaton joululahjatoiveideni kanssa. Vaatteita suklaata ja jotain pientä elektroniikkaa, siinäpä nuo.

Totisesti, toivotan kaikille oikein rauhaisaa joulun odotusta ja jaksamista tässä materialistisessa joulumaailmassa!
 

mauri

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Olen sinänsä ns. jouluhössötyksen kannattaja, mutta tiettyyn rajaan asti. Stressiä, vihaista tiuskimista, ylenpalttista siivoamista ja tukkaputkella vouhaamista en suosi.
Tunnelma syntyy mielestäni ihan tavallisella viikkosiivouksellakin, parilla suklaarasialla, popcornilla, viinillä, lautapeleillä, kanalasagnella, runsailla päikkäreillä, kynttilöillä, kantrilla...
Lahjoja tykkään tuuskata. Sukulaislapsille ehdittomasti kovia paketteja, niistä muksut tykkää. Aikuisillekin aina jotain. Perheen aikuiset ovat ehdottaneet useana jouluna, että aikuiset eivät lahjoja toisilleen ostaisi, mutta minäpoika en moiseen suostu. Haluan saada lahjoja, ja antaa lahjoja. Sen verran pikkupoikaa löytyy maurista!
MUTTA. Esimerkiksi tänä vuonna eket on t o d e l l a kortilla, joten lahjat eivät ole rahallisesti mitattuna kovinkaan arvokkaat. Silti pikkunyssäkät olen hankkinut. Antaminen on yksi merkittävä osa joulumieltä!
Lunta olisi hienoa jouluksi saada.....
 

1900

Jäsen
Suosikkijoukkue
Arsenal ja Lahden Reipas
En ole ostanut kenellekään yhtään mitään vuosiin, enkä myöskään lahjoja ole saanut.

Mikään ei ole typerämpää kuin ostaa kaikenmaailman krääsää vain sen ostamisen vuoksi. Ja joulun jälkeen 90%:a paskasta jää nurkkaan lojumaan.

Ja sitten se väkisin ramppaaminen joka saatanan paikassa. Porukoilla, anoppilassa, emännän siskolle kattomaan kakaroiden tappelua ja rääkymistä. Ei saatana, siinä sitä hermo lepää.

Ittelleni riitäis kun saisi olla rauhassa kotona ja syödä hyvin. Ilman mitään väkinäistä ostohysteriaa ja reissaamista.
 
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, Fc Jazz, Colorado Avalanche
Jouluhysteria on kyllä aika jees, mutta raja siinäkin on. Koska olen köyhä opiskelija ilmoitan aina etukäteen perheenjäsenille ettei ole varaa ostaa mitään, että älkää mullekaan ostelko. Turhaa se on! Joka joulu saan paketteja vaikka pyydän kauniisti kaksi kuukautta ennen joulua etten mitään halua, mutta kun ei niin ei. Muksuille lahjan ostamisen ymmärrän, mutta tämmönen äijänköriläs...
 

ms.qvist

Jäsen
Suosikkijoukkue
Red Wings, Хокейний Клуб Донбас
Joulu...

...onneksi olen päässyt viimevuosina hiljalleen eroon sen ahdistavuudesta vaikka työn puolesta olenkin saanut juolusta aivan tarpeekseni. Jouluruuhka on se mitä eniten inhoa, kiire, stressi ahdistaa ja masentaa minua. Niinpä vietän jouluajan nauttien rauhasta ja hiljaisuudesta, minua ei juurikaan näy missään. Kierrän kaukaa kaikki turhat (minä määrittelen mikä on turhaa) vierailut, olen ja nautin olostani niin sanoakseni. Sen verran minusta kuitenkin "lapsenmieltä" vielä löytyy, että jaksan ostaa jouluksi muutamia lahjoja läheisimmille ihmisille, mutta tänäkään jouluna läheiseni eivät tule saamaan mitään lahjavyöryä niskaansa. Onneksi lähipiirissä ei ole kersoja joille pitäisi ostella lahjoja, ei meinaan ole minun puuhaa.

Jouluna nautin ruuasta, hyvistä viineistä sekä suklaasta - se riittää minulle, sikäli mikäli tänä jouluna kykenen yleensäkään nauttimaan mistään.

vlad#16.
 

Nahkaparturi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiseeraan TuToa
Niin tosiaan. Jouluhan on Jeesuksen syntymäpäivä. Isossa Kirjassa sanotaan miten tämä Jumalan Poika sai runsain mitoin lahjoja. Mutta entäpä jos siinä ei olisi niin lukenut? Mitenkähän markkinavoimat (tai mitkä lie) olisivat saaneet keppihevosen joulun kaupallistamiseen? Tai ehkä he sitten olisivat keksineet jonkin muun kaupallisen juhlan?

Asiaa voidaan pohtia loputtomiin mikä kaupallisessa joulussa on hyvää, mikä huonoa; lisääntynyt myynti kasvattaa toki taloudellista 'hyvää' = työllisyyttä. Toisaalta, mihin sitä kaikkea roinaa lopulta tarvitaan? Varmasti joukossa on tarpeeseen tuleviakin lahjoja - kukaties...

No, mikä minä olen kaupallista joulua arvostelemaan, koska itsekin siihen ainakin vähäisessä määrin osallistun. Peruskysymykseni ja kummastuksen aiheeni on kuitenkin juuri se, että jos Raamatussa ei Jeesus olisi niitä lahjoja saanut...

Itselläni koko joulu menee työssä - hyvä niin. Juhanuksesta pidän paljon enemmän.
 

Pärde

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Colorado Avalanche
Myös täällä suunnassa joulu menee perinteisissä merkeissä, koko perhe kokoontuu yhden katon alle - velipuoli ja sisko perheineenkin tulossa. Tänä vuonna vaan taitaa olla ns. sniidu joulu tulossa, paljoa ei ole edes lahjoja ostettu, kuusikin taidetaan jättää väliin. Normaalisti olisin äimän käkenä tästä, mutta jotenkin tänä vuonna on tyystin mitäänsanomaton olo koko juhlan suhteen. Tiedä sitten mikä on, mutta aika orpo olo on eikä joulutunnelmasta tietoakaan. Näillä keleilläkään ei sitä sitten saavuteta.

Noh, vielä on kuitenkin minullakin toivoa tänä vuonna, joskin kovin ohutta ja henkilöitynee yhteen ihmiseen. Mutta silti, omasta puolestani haluaisin toivottaa muille JA-laisille rauhallista ja lämmintä joulunalusaikaa. Peace out.
 

mauri

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Viestin lähetti Nahkaparturi
...Asiaa voidaan pohtia loputtomiin mikä kaupallisessa joulussa on hyvää, mikä huonoa; lisääntynyt myynti kasvattaa toki taloudellista 'hyvää' = työllisyyttä. Toisaalta, mihin sitä kaikkea roinaa lopulta tarvitaan? Varmasti joukossa on tarpeeseen tuleviakin lahjoja - kukaties...


Markkinataloudessa kaupallistaminen sallittakoon. Loppujen lopuksi joulun kaupallistuminen/ei-kaupallistuminen tapahtuu henkilökohtaisella tasolla. Mitäpä sen on väliä, kuinka rajusti krääsää tarjotaan, jos sitä meininkiä ei kotiinsa tuo? Eihän meidän tahdottomia sätkynukkeja kai pitäisi olla, joiden kotiin voisi kantaa kaupallisuutta väkisin? Jokainen tehköön omat rajansa. Kai se onnistuu?
 

Snakster

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Itse vietän joulua ensimmäistä kertaa uuden perheenjäsenen elinaikana. Tunne on erikoinen ja vielä erikoisemman siitä tekee se, että olemme ihan kolmistaan vaimon ja pienokaisen kanssa, kun muut lähisukulaiset (isä, äiti, sisko) lähtevät vaimon lähisukulaisten luo eli valtameren tuolle puolen.

Nyt olisi siis ensiluokkainen tilaisuus karistaa kaikki vanhat periytyneet joulunviettoriitit ja luoda aivan omat. Hoidamme kuitenkin joulun perinteiseen malliin mökillä maaseudun rauhassa. Siellä jouluun kuuluu isovanhempien haudoilla käynti, saunominen ja ylensyönti. Lahjoja on perinteisesti annettu kirjojen muodossa 1-2 per nenä. Tuosta kaavasta ei taaskaan tingitä, joten jokainen perheenjäsenemme saa toisiltaan yhden kirjan ja siinä se.

Itseäni ei ole kastettu lainkaan, mutta vaimo on katolinen, joten eiköhän siihen joulun viettoon jonkin verran harrasta perusvirettä saada sisällytettyä.

Jouluruoka on tyypillistä suomalaista, mutta jotain eksoottista vivahdetta siihen varmasti tulee. Ja joulujuomista parhain on laadukas punaviini.
 

BigRedBob

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Florida Panthers, Miami Heat, Trevor Gillies
Avovaimon kanssa käydään omien ja appivanhempien luona vetämässä vatsat täyteen kinkkua ja muita herkkuja, tujut glögit naamaan, lahjojen jakoa ja sitten himaan lepäilemään. Sitten joulunpyhinä ehkä kavereilla käväistään ja jos saisi siinä pyhien ratoksi jengiä houkuteltua vetämään kunnon kännit, niin se joulu olisi sitten sillä paketissa.
 

MC61

Jäsen
Suosikkijoukkue
rystylätty
Joulu on ihanaa aikaa. Marketeissa ja tavarataloissa saa vaan pelätä ihmiskuuliksi muuttuneita varhaiskeski-iän ylittäneitä naisia...
 

Bruno

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingfors IFK, NP#4, Україна
Joulu alkaa tässä vaiheessa olla aika turhaa aikaa.Ehkä taas sitten kun on omia lapsia niin sille tulee joku merkitys.
Lahjatoiveita?TV,Digiboksi,dvd-soitin.Joku näistä tai jos vaikka kaikki niin olen kiitollinen.
Ja alennusmyynteihin 27.12 alkaen.
 

girlzilla

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Tuntuu siltä, että nykyään on trendi vihata joulua.

Minä olen ikuinen joulun ystävä. Joulu on aivan mahtavaa aikaa, piristää ihanasti pitkän ja pimeän talven keskellä.
Yksi ihanimmista tunteista mitä tiedän, on jouluinen Stadin Stockmann. Voisin kulkea Stockalla vaikka 6 tuntia putkeen. Rakastan joululauluja joita soitetaan, kaikkia niitä valoja, joulukuusia, Stockan jouluikkunoita...

Koti on ihana jouluna. Muuten niin hajallaan oleva ja riitaisa koti muuttuu niin lämpimäksi paikaksi. Joulu ei olisi joulu ilman Johanneksen kirkon kauneimpia joululauluja, koko kodin täyttäviä kynttilöitä tai jouluista Stockaa.

Tosin, olen vasta 16. Tässähän on monta monta vuotta aikaa alkaa kyyniseksi melkein minkä tahansa asian suhteen.
 

ervatsalo

Jäsen
Suosikkijoukkue
ХПК ja Tuukka "T-73" Mäkelä
Hössötys pannaan

Niin, itse pidän Joulusta sen takia, että saa mässäillä vartavasten mässäilyä varten lahdattua sikaa ja näkee eläviä ja kuolleita sukulaisia edes kerran vuodessa.

Tosin kuolleita sukulaisia ei varsinaisesti näe, mutta hautakiven kyllä.

Itseäni Joulussa vituttaa se toisten ihmisten yletön häsääminen pitkin joulukuuta ja ne miljoonat mainoslehdet, sekä joululaulut.

Täältä tähän
 

Timbit

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Canucks, BC Lions
Vanhaksi sitä kai on tulossa, kun kerran joulukin tuntuu ihan erilaiselta kuin ennne. Joskus penskana se oli niin maan hienoa, kun sai paljon lahjoja. Nuorena lahjat oli kanssa kivoja, mutta periaatteen vuoksi piti mesota joulun materiaalistumista vastaan. Nyt muka-aikuisena joulussa arvostaa eniten hyvää ruokaa, hyvää juomaa ja sitä, että voi rauhoittua ja ihan vaan olla. Nähdä sukulaisia, melskata maalla koirien kanssa ja ottaa iisisti. Ja tietysti maistella glögiä kynttilänvalossa vaimon kanssa kotona kaksin. En ole kovin uskonnollinen ihminen, mutta kyllä joulu on minullekin rauhoittumisen aikaa.
 

ms.qvist

Jäsen
Suosikkijoukkue
Red Wings, Хокейний Клуб Донбас
Viestin lähetti girlzilla15

Tosin, olen vasta 16. Tässähän on monta monta vuotta aikaa alkaa kyyniseksi melkein minkä tahansa asian suhteen.

Sanoisinpa melkein, että toivottavasti et ala..

vlad#16
 

Germanicus

Jäsen
Suosikkijoukkue
*HIFK* Germanicus Julius Caesar Claudianus
Joulu

Joulussa on parasta se, että voi viettää tuntikausia "laatuaikaa" muijan kanssa eri kaupoissa. Kyllä siinä kuntokin nousee kun kävelee kilometritolkulla etsimässä turhaan jotain kuppaista vaasia. Jos oikein pitää hermonsa kurissa, niin pääsee joskus kostuttamaan kurkkunsakin jollain alkoholittomalla glögillä.

En ainakaan itse keksi mitään parempaa hermojen lepuuttamista kuin hillitön säntäily ihmisvilinässä, jossa kaikki tönivät toisiaan kybällä. Taustalla soiva joulumusiikki saa myöskin hymyn nousemaan tämän jullin suupieliin. On todella rentouttavaa kuunnella jonkun Petteri Punakuonon seikkailuja jostain toosasta, kun samalla kantaa satakiloista ostoskassia.
 

hörkkö

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Joulu siellä, joulu täällä...(jopa Raumallakin?)

Viestin lähetti Eino_Mies
Ei kai tämä joulu sentään niin suuri juhla meille maallistuneille maan matosille ole, että aiheesta pitää useampia viestiketjuja avata.

Tuhannesti anteeksi Eino_Mies. En edes jaksanut haulla hakea muita jouluketjuja, koska luotin näköaistiini, koska en niitä aikaisemmin vapaassa keskustelussa ollut nähnyt, tuo ks. ketju on tainnut jäädä minulta huomiotta. Saitpas taas antaa näpäytyksen minulle...sehän tarkoituksesi oli.


Joulu on upea asia, mutta minua häiritsee tapa millä sitä useasti vietetään: Mitä enemmän lahjoja, sen parempi. Lapset tulevat "immuuniksi" lahjojen saamisen ilosta, sillä lahjoja on usein niin paljon, että parin päivän päästä ei lapsi edes muista mitä kaikkea on saanut. Lahjojen ylenpalttisesta tarjoamisen sijasta, pitäisi keskittyä joulun perimmäiseen sanomaan, "maassa rauha ja ihmisillä hyvä mieli" - asenteella. Minusta olisi todella hienoa, jos aattona olisi 30 cm lunta, aurinko paistaisi ja pakkasta olisi -5 astetta. Jospa tänä vuonna toimertuisimme joulukirkkoonkin, olisi todella hienoa.
 

ms.qvist

Jäsen
Suosikkijoukkue
Red Wings, Хокейний Клуб Донбас
..pilkunnysvääjä iskee...

Viestin lähetti hörkkö

Lahjojen ylenpalttisesta tarjoamisen sijasta, pitäisi keskittyä joulun perimmäiseen sanomaan, "maassa rauha ja ihmisillä hyvä mieli" - asenteella. Minusta olisi todella hienoa, jos aattona olisi 30 cm lunta, aurinko paistaisi ja pakkasta olisi -5 astetta. Jospa tänä vuonna toimertuisimme joulukirkkoonkin, olisi todella hienoa.

Sanontahan kuuluu kylläkin "maassa rauha ja ihmisillä hyvä tahto" ei "..mieli".

Pikkupakkanen riittäisi minulle, samoin muutama senttimetri lunta ja aurinkoa - oikeastaan tätä kovempaa talvea en kaipiasikaan.

vlad#16.
 
Eipä oikein jaksa joulu innostaa enää entiseen malliin, minulla on oikeastaan viimeisiltä vuosilta paremmat muistot Juhannuksesta kuin joulusta, kai tässä alkaa tulla vanhaksi.
En kuitenkaan sanoisi, että vihaan joulua, on siitä kuitenkin lapsena niin paljon tykännyt ja odottanut, ei sitä vaan enää osaa niin arvostaa, kun katselee ihmisä juoksemassa toistensa yli kaupoissa, saadakseen lapsilleen sen action-ukkelin tai legolinnan.
Myöskin televison joulumainokset, jotka alkavat joka vuosi aikaisemmin, ärsyttävät suunnattomasti.

Kuitenkin se jouluaaton fiilis on jotain sanoinkuvaamatonta, kuusen koristelu, joululaulut, jouluateria ja se rauhan tunne, se on hienoa, että edes yhtenä päivänä vuodessa tuntuu että "kaikki on okei".
 

girlzilla

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Ärsyttää tämä puhe siitä kuinka lahjat eivät saisi olla lapsille pääasia joulussa.

Lahjat saa olla tärkeitä lapsille, niiden pitääkin olla. Itselleni oli n. 12-vuotiaaksi asti tärkeintä se minkälaisia ihania uusia juttuja sai. Kyllä sitä ihminen aikuistuessaan sitten arvostaa ihan eri asioita joulussa, eivät nuo lahjat enää minulle ole tärkeitä. Onhan niitä kiva saada, mutta lahjojen avaaminen ei ole enää joulun kohokohta.

Joulu on tärkeä eri tavoilla vanhoille ja nuorille ihmisille. Lapsille tärkeintä saa olla lahjat, vähän vanhemmille nimenomaan joulun rauha ja yhdessäolo.

Ei 5-vuotias energiaa täynnä oleva lapsi osaa arvostaa joulun "rauhaa", eikä tarvitsekaan osata. Kenenkään näkemys joulun perimmäisestä tarkoituksesta tuskin on oikea, eri ikäluokilla se vaihtelee suuresti.

Itsellenikin tärkeintä on joululoma, se että saa pitkästä aikaa nukkua pitkään ja rentoutua. Ei se lukiolaisenkaan elämä ihan niin rentoa ja huoletonta ole kuin usein aikuiset luulevat.
 

Vaicci#63

Jäsen
Viestin lähetti girlzilla15

Itsellenikin tärkeintä on joululoma, se että saa pitkästä aikaa nukkua pitkään ja rentoutua. Ei se lukiolaisenkaan elämä ihan niin rentoa ja huoletonta ole kuin usein aikuiset luulevat.

Allekirjoitan täysin. Loppuisi tämä koulu nyt...

Hyvää joulun odotusta kaikille!
 

Eino_Mies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Re: Joulu siellä, joulu täällä...(jopa Raumallakin?)

Viestin lähetti hörkkö
Tuhannesti anteeksi Eino_Mies. En edes jaksanut haulla hakea muita jouluketjuja, koska luotin näköaistiini, koska en niitä aikaisemmin vapaassa keskustelussa ollut nähnyt, tuo ks. ketju on tainnut jäädä minulta huomiotta. Saitpas taas antaa näpäytyksen minulle...sehän tarkoituksesi oli.
Parahin hörkkö, tarkoitus ei ollut näpäyttää ketään. Etenkään mitään Rauma-Pori kinastelua ei ole syytä näissä ketjuissa käydä. Kukin viettäköön joulua parhaaksi katsomallaan tavalla. Heti joulun jälkeen 27.12. päästään sitten taas väittelemään niistä arkisemmista asioista tuolla SM-liigan puolella, kun Satakunnan kiekkoseurat kohtaavat.

Rauha maassa ja ihmisillä hyvä tahto!
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös