Mainos

Joulu tulee – oletko valmis?

  • 99 447
  • 631

Krepo

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Málaga CF

Jaatis

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Lohi

Surukuku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sanaan Sepot ja muut jemeniläiset kiekkoseurat
Aikaisimmat Joulut, mitä hämärästi muistan, lienevät jostain 1950-60-lukujen vaihteesta. Harvat ovat ne Joulut, milloin meillä ei lapsuuden kotonani ja sitä myöhemmin oman perheen kanssa ole kinkkua ollut - ehkä joitakin ulkomaan reissuja lukuunottamatta.
Eli - kinkku on tänäkin Jouluna pöydässä, itse omassa leivinuunissa kypsytettynä kuten myös itse tehdyt lanttu- ja porkkanalaatikot - maksalaatikkokin on harkinnassa. Graavaan itse lohen, mutta muut kalat, kuten lipeäkala, sillit, ym. ostan valmiina, vain esillepano jää omaksi huoleksi.
Mitään ylimääräistä hössötystä ei meidän Jouluun kuulu, vain rauhallista yhdessäoloa hyvän ruuan ja juoman kera.

Laitan tähän oheen omankin suosikkini lukemattomien joululaulujen kirjosta. Vuosikausia, -kymmeniä, se esitettiin aina viimeisenä kappaleena radiossa Jouluaattona puolen yön aikaan ja sen oli levyttänyt yksi oman musiikkigenrensä kautta aikain valovoimaisinpia tähtiä - olkaapa hyvät... ja hyvää ja rauhallista Joulun odotusta kaikille.

 

Soutukorva

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Kohta on taas joulu ja on aika toivotella jouluja kaikille. Yksi tyyli kuitenkin ärsyttää. Tai no ei ärsytä, mutta huvittaa. Nimittäin kun toivotetaan hyvää joulua kaikille tasapuolisesti. Mikä ihmeen tasapuolisesti? Miksi sitä pitää alleviivata. Entäs jos seuraavana jouluna sama Maire toivottaakin pelkästään hyvää joulua niin siinä naapurit on ihmeissään kun enää ei toivotus kajahtanut kaikille tasapuolisesti.
Heh, semmoista tällä kertaa. Hyvää joulun odotusta kaikille tasapuolisesti.
 
Suosikkijoukkue
Ei merkittävän kaupungin pallokerho
Kuusi kannettu sisälle ja vähän koristeltukin. Aika rennon letkeästi menee joulu. Sopivasti jäin juuri vanhempainvapaalle, niin ehtii varmaan nauttimaan hieman eri tavalla.
 

Peltinen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Ensimmäinen kinkku, pieni 2,2 kg versio, paistettiin viime viikonloppuna ja on jo syöty. Toinen sitten aatoksi ja joulun jälkeen haetaan kolmas tarjouksesta. Vaatii vaan vähän ajoitusta. Viime jouluna ei ollut vielä joulupäivänä alennettuna ja sitten kun oli niin marketissa näkyi ihmisiä, joilla oli kärry täynnä halpiskinkkuja. Ei varmaan mennyt ihan kotikäyttöön tuollainen 50 kiloa sianlihaa.

Olenko muuten maininnut, että meillä pidetään kinkusta?
 

WarWas

Jäsen
Suosikkijoukkue
ÅIFK. Kaikki Fin maajoukkueet. 99+
Harvinaisen ajoissa, kinkku ostettu ja lahjat eli suklaarasioita aikuisille omaisille, enää puuttu imelletyn perunalaatikon osto kun en jaksanut sitä tehdä. Nojoo, juurekset rosoliin sekä peruna- ja punajuurisalaattiin.
 

Chespa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Jää-Ahmat & HPK
Jälleen hävisin puolisolle kuusen pystytyksestä. Yritin kompromissiä, että miten olisi, jos laitettaisiin se parvekkeelle, mutta ei. Torjuntavoitto, joten se nousee pystyyn vasta 23.12 ja häipyy sunnuntaihin mennessä. On tämä lahjojen ostaminen kyllä suomeksi sanottuna perseestä. Ei tule edes kysymykseen muille perheenjäsenille olla ostamatta lahjoja, joten itsekkin sitten täytyy hommata ettei näytä ihan huonolta ihmiseltä. Puolisolle hankin mielellään jotain. Yleensä se on ollut joku yhteinen reissu tai aktiviteetti. Voisipa ollu joulun jossain täyshoidossa palmujen alla. Noh ehkä joskus sitten.
 
Viimeksi muokattu:

adolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat & Haminan Palloilijat
Joulussa on tärkeää tietyt perinteet. Tietyt TV-ohjelmat, ruoat, joulukoristeet sekä kynttilät ja muutkin rutiinit, jotka kuuluu joka jouluun. Näin on varmasti valtavan monellakin muullakin.

Omat perinteeni ovat Lumiukko ja Samu-Sirkan joulutervehdys, sekä myös joulupukin kuumalinjan väijyminen aamulla. Aamulla konvehti- ja marmeladirasiat auki.

Iltapäivällä 4 aikoihin sitten joulupöytään, jossa on ehdottomasti oltava ainakin kinkkua, lohta ja lanttulaatikkoa. Hyvin mielellään myös kalkkunaa ja sitten muutakin lisuketta. Siihen päälle vielä läjä joulutorttuja ja vähän lisää suklaata.

23. päivän illalla siistityssä kodissa kämppä täyteen palavia kynttilöitä ja joululaulut soimaan. Kuppi glögiä käteen ja fiilistelyä tekemättä sen kummemmin mitään.
 

teude

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings/Lions, Jokerit, SaiPa
Valmiina olen, Joulupukin ja Noitarummun katson taas Areenasta kun älykääpiöt sen telkkarista ottivat pois.
 

Straight Edge

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Leafs, Jokerit
Valmiina olen, Joulupukin ja Noitarummun katson taas Areenasta kun älykääpiöt sen telkkarista ottivat pois.
Toi on yksi niistä n. kymmenestä leffasta ja tosi monesta Muumi -jaksosta, jonka olen kuunnellut aivan_liian_monta_kertaa. Kyllä, kuunnellut. Silloin, kun tytär oli pieni eikä oikein luurit pysyneet päässä meni automatkat matkaDVD:tä katsellessa takapenkillä. Meikä ajoi, ja laittoi aina uuden jakson / leffan uudelleen pyörimään siitä laitteesta - se oli kiinnitetty apukuskin puolen niskatukeen. Ja taas mentiin!

JOULUPUKIN TÖISSÄ! JOULUPUKIN TÖISSÄ! JOULUPUKIN TÖISSÄ TÄNÄÄN JOKAINEN!

Toivottavasti ei koskaan enää :D
 

teude

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings/Lions, Jokerit, SaiPa
Toi on yksi niistä n. kymmenestä leffasta ja tosi monesta Muumi -jaksosta, jonka olen kuunnellut aivan_liian_monta_kertaa. Kyllä, kuunnellut. Silloin, kun tytär oli pieni eikä oikein luurit pysyneet päässä meni automatkat matkaDVD:tä katsellessa takapenkillä. Meikä ajoi, ja laittoi aina uuden jakson / leffan uudelleen pyörimään siitä laitteesta - se oli kiinnitetty apukuskin puolen niskatukeen. Ja taas mentiin!

JOULUPUKIN TÖISSÄ! JOULUPUKIN TÖISSÄ! JOULUPUKIN TÖISSÄ TÄNÄÄN JOKAINEN!

Toivottavasti ei koskaan enää :D



Siitä kuitenkin vielä kerta kiellon päälle!
 

Joe Plop

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Joulurauha julistettiin meillä jo tänään kun rouva lähti kymmenen päivän työreissulle ja palaa vasta joulun jälkeen... Saa tehdä just sellaisen joulun kun huvittaa...
 

septi

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Kyllähän tässä jo joulua ja vapaita odottelee malttamattomana! Aivan pakkopullaa töissä nämä viimeiset pari päivää. Huomen illalla vielä sopivasti anoppi halusi ottaa muksut yökyläilemään niin voi loman alun kunniaksi rauhoittua hetken herkuttelun ja viskin siemailun parissa. Viikonloppuna sitten joulusiivoukset, lahjojen paketointi, kuusen ja kinkun haut ja ruokatilauksen nouto. Siitä sitten pikkuhiljaa joulun viettoon. Tulee kyllä todella tarpeeseen nämä vapaat! Ja innolla odottelee jo jouluaaton perinteitä, joulupukin käyntiä ja lasten intoa lahjoja avatessa.

Ja pitäähän jouluna olla joku missio: Viime vuonna yritin lasten puolesta yli 200 puhelua soittaa joulupukin kuumalle linjalle, mutta varattua tuuttasi joka yrittämällä. Tänä vuonna täytyy aloittaa heti aamusta ja tuplata yritys!
 

Urasiili

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Eipä tarvitse joulusta stressailla, kun käy muiden pöydissä jouluruuat syömässä. Lapsetkin sen verran isoja, että halusivat lahjansa ennemmin käteisenä. Vaimon kanssa ostettiin itsellemme koiranpentu joululahjaksi. Sukulaisille konvehtirasiat, niin se on siinä. Kaikilta tulee muutenkin sellaista kommenttia, että eivät aio lahjoja ostella, koska kaikilla on jo kumminkin kaikki tarvitsemansa. Konvehdit ja sukat kuitenkin kelpaa aina.
Kuusta ei ole pariin vuoteen ollut. Joulukoristeita ei varmaan koskaan.
 

Schwein

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK
Juu en ole valmis. Lanttulaatikot ja porkkanalaatikot olen tehnyt, enkä ollut kumpaankaan tyytyväinen. Porkkanalaatikkoa teen toisen satsin, tällä kertaa valmissoseesta. Saaristolaisleipää olen tehnyt kaksi satsia, joista ainakin eilen tehty kyllä onnistui hyvin.

Tänään teen joulun isoimmat ruokaostokset, mutta varmaan kaupassa saa käydä joka päivä aattoon asti. Illalla voi graavata lohet pakastimeen valmiiksi. Huomenna pitäisi tehdä piparkakkutaikina, josta onneksi esikoistytär lupasi piparit leipoa viikonloppuna.

Lauantaina pitäisi siivota, sunnuntaina tehdä ainakin graavilohikastikkeita (osa lahjaksi) ja varmaan siivota lisää. Maanantai sitten on puhtaasti joulupöydän preparointia ja kaikenlaista pientä viime hetken hommaa. Aatonaton iltana on kuitenkin aina ollut aikaa ottaa glögiä. Viime vuosina on tullut tavaksi katsella youtubesta hyviä joulumusiikkivideoita.

Kyllä se joulu taas tulee, vaikka nyt tekemistä paljon onkin vielä.
 

WarWas

Jäsen
Suosikkijoukkue
ÅIFK. Kaikki Fin maajoukkueet. 99+
Taitaa tulla erilainen joulu. Aika varmuudella äitini jää joksikin ajaksi Tyksiin. Kuha tietäisi edes jotain paitsi onhan tässä omia arveluja.
 

Falling Star

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Taitaa tulla erilainen joulu. Aika varmuudella äitini jää joksikin ajaksi Tyksiin. Kuha tietäisi edes jotain paitsi onhan tässä omia arveluja.
Vähän vastaava tilanne. 99% varmuudella omakin äiti on osastolla. Hän on aina synnyinkotiini joulun luonut ja itse olen antanut panostani vain siivouksessa, kuusenlaitossa ja vähän ruokia lämmitellyt pöydän kattamisen ohessa. Nyt on sitten koko paketti omilla harteilla. Hyvä suunnitelma on jokaiselle päivälle mitä pitäisi tehdä, ei puutu kuin toteutus. Aitoa kuusta ei tule tällä kertaa, mennään pienemmällä muoviratkaisulla. Runsaan joulupöydän sijaan on hieman niukempi kattaus, mutta kutsuin kyllä äitini miesystävän illaksi syömään ja saunaan. Sitä ennen toivottavasti aaton hiihtolenkki, sitten osastolle vietävä joulufiilis ja -lahjat sinnekin, lopuksi hautojen kautta kohti ateriaa, saunaa ja jonkinlaista määrää laadukasta punaviiniä. Jospa ensi vuonna olisi taas paremmat asetelmat, toivotaan sitä myös palstaveljelle! Meillä on joulu ollut aina erittäin odotettu, hyvin lämminhenkinen ja positiivinen perhetapahtuma, pitää koittaa näistäkin asetelmista saada niin paljon hyvää fiilistä aikaan kuin se on mahdollista.
 

WarWas

Jäsen
Suosikkijoukkue
ÅIFK. Kaikki Fin maajoukkueet. 99+
Äitillesi nopeaa kotiutumista ja toivotaan, että olet täysin väärässä arvailujesi kanssa!
Nooh, arvauksena nyt tänään tai huomenna. Keuhkokuume ja kylkiluun murtuma. Eiköhän antibiootit helpota lihassärkyä aika nopsaan. Se voi olla, että meidän jouluruoka siirtyy päivällä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös