Mainos

Joukkueen rakennus kaudelle 2022–2023

  • 682 031
  • 5 116

PataJaska

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, sympatiat HPK ja Kiekko-Espoo
Mutta jos rahaa on sukanvarressa niin ei sitä kannata tuhlata vain tuhlaamiseen vuoksi johonkin ”Jasseen”.

En väitä, että kukaan noin hölmösti täällä edes ajattelee, mutta oikeasti, mistä löytyisi sellainen pelaaja, jonka hankkiminen tällä hetkellä selkeästi edesauttaisi Ässien pelaamista ja auttaisi joukkueen pudotuspeleihin. Se saattaa olla mahdoton tehtävä, joten näillä mennään ajattelu saattaa olla järkevintä.
Näin juuri. Olen itsekin koko ajan sanonut, että ei missään nimessä hätäpäissään ketään, koska mitään akuuttia hätää ei kerran ole..

Vaikkapa nyt se (leftin) laituri tuohon vasemmalle kaistalle jota kaikki täällä kaipaavat, ja jonka tarve on selkeä: hänen pitäisi sitten kuitenkin olla selkeästi parempi, etenkin sen maalinteon suhteen, kuin mitä on tuo tällä hetkellä vasemmalle vakiintunut kolmikko Talaja-Joensuu-Hämeenaho. Ja sellaisen löytäminen ainakaan nyt ennen jotain helmi-maaliskuun vaihdetta taitaa olla todella vaikeaa. Ja taas yhtä samantasoista ukkoa on sinällään turha hankkia, mennään sitten vaikka ennemmin näillä mitä nyt..
 
Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
En ole nähnyt kenenkään paniikkihankintoja kannattavan. Esimerkkinä Kärpät hankki tuon pieneen rooliin jääneen Jakobssonin, samalla tavalla Ässät voi yrittää kalastella isosta organisaatiosta pienelle peliajalle jääneitä pelaajia (nämä eivät ole yleisesti myynnissä vaan vaativat taustatyön tekemistä) tai sitten odotellaan siirtorajalle tyhjennysmyyntejä. Pelkkiä loppukauden nimiä ei kannata hankkia vaan se on sitten 1+1v soppari, kuten Kärpätkin juuri teki.

Koko kauden pelaamatta olleita ei tässä kohtaa enää kannata edes harkita ja rahakilpailuun Ässät ei voi lähteä. Parhaat mahdollisuudet ovat hyvissä kontakteissa (Kerttula Ruotsi, Takko p-amerikka, Vuorinen Jokerit-vuodet)
 
madeOFspade

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
En ole nähnyt kenenkään paniikkihankintoja kannattavan. Esimerkkinä Kärpät hankki tuon pieneen rooliin jääneen Jakobssonin, samalla tavalla Ässät voi yrittää kalastella isosta organisaatiosta pienelle peliajalle jääneitä pelaajia (nämä eivät ole yleisesti myynnissä vaan vaativat taustatyön tekemistä) tai sitten odotellaan siirtorajalle tyhjennysmyyntejä. Pelkkiä loppukauden nimiä ei kannata hankkia vaan se on sitten 1+1v soppari, kuten Kärpätkin juuri teki.

Koko kauden pelaamatta olleita ei tässä kohtaa enää kannata edes harkita ja rahakilpailuun Ässät ei voi lähteä.

Jos tuota kovempia äijiä ei ole tarjolla, niin mieluummin mennään omilla.

Knihti, Viitala, Juhola, Myllymaa...kasvatetaan näistä rauhassa ennen kuin haetaan tällaisia Jakobseneja.
 
Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Jos tuota kovempia äijiä ei ole tarjolla, niin mieluummin mennään omilla.

Arposen datamaatti voi kertoa ominaisuuksia, joita ei tilastoista näe. Tosin jos osumatarkkuus on Phillipsin luokkaa niin olen samaa mieltä, että mennään enemmin näillä....

Pakkia itse kaipailen eniten, koska en luota meiltä vielä löytyvän tarpeeksi hyvää top6 pakistoa jos tosipeleihin päästään.

McCoshen-Määttä
X-Heimosalmi
Laakso-Matinpalo
Viirret-Sevänen
Phillips

Tuossa on selkeä tontti vapaana ja ratkaisu X:n paikalle ei ole Sevänen tai Phillips. Jommasta kummasta pitäisi päästä eroon.
 
ks

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät,HPK
Vähän tulee sellainen "kuka tahansa kelpaa, kunhan nyt edes joku saadaan" fiilis näistä viimeksi Liigan siirtyneistä. Ehkä tämä Berglund, Hifkin pakki, on vähän kovempi tapaus. Tietysti vajetta paikkaamaan on tehtävä nopeita liikkeitä. Jukurit puolestaan on jo ulostanut parikin pelaajaa, jotka eivät joukkuetta oikeasti vahvistaneet.

Ässissä ei ole onneksi mitään pakkoa ketään Poriin kiikuttaa. Siinä nyt näkyy se hyöty, mikä Ässillä on noista nuorista pelaajista jo nyt, monilla muilla ei tuollaista reserviä ole.
 
Seeepra

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat SaiPalle
Arposen datamaatti voi kertoa ominaisuuksia, joita ei tilastoista näe. Tosin jos osumatarkkuus on Phillipsin luokkaa niin olen samaa mieltä, että mennään enemmin näillä....

Pakkia itse kaipailen eniten, koska en luota meiltä vielä löytyvän tarpeeksi hyvää top6 pakistoa jos tosipeleihin päästään.

McCoshen-Määttä
X-Heimosalmi
Laakso-Matinpalo
Viirret-Sevänen
Phillips

Tuossa on selkeä tontti vapaana ja ratkaisu X:n paikalle ei ole Sevänen tai Phillips. Jommasta kummasta pitäisi päästä eroon.
Sanoisin, että Phillipsistä pitäisi päästä mielummin eroon. Seväsellä on selvä rooli Ässien hyvästä ja toimivasta alivoimasta. Se on nähty, että Phillipsistä ei YV-pakiksi ainakaan ole. Voitaisiin jo myöntää, että oli paska hankinta ja ei voi mitään. Hän jos joku siellä syö esim. Viirretiltä arvokasta peliaikaa.
 
Patarouva

Silloin kun molemmat ovat pelikuntoisia niin valmennuksen pitää osata peluuttaa pelaajia. Ei kukaan syö kenenkään toisen peliaikaa, jos valmennus ei häntä peluuta.
 
vero

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Berglundista oli asiantuntijakatsomossa tieto, että on joku jänne polven takaa puoliksi poikki ja voi napsahtaa lopullisesti koska vaan. Leikkauksesta vuoden toipumisaika, oli vissiin tiedossa, mutta HIFK oli valmis ottamaan riskin.
 
vero

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Arposen datamaatti voi kertoa ominaisuuksia, joita ei tilastoista näe. Tosin jos osumatarkkuus on Phillipsin luokkaa niin olen samaa mieltä, että mennään enemmin näillä....

Pakkia itse kaipailen eniten, koska en luota meiltä vielä löytyvän tarpeeksi hyvää top6 pakistoa jos tosipeleihin päästään.

McCoshen-Määttä
X-Heimosalmi
Laakso-Matinpalo
Viirret-Sevänen
Phillips

Tuossa on selkeä tontti vapaana ja ratkaisu X:n paikalle ei ole Sevänen tai Phillips. Jommasta kummasta pitäisi päästä eroon.
Hiukan ihmettelen Phillipsin pudottamista noin alas. Ei tule varmaan pisteitä sitä tahtia mitä toivottiin, mutta kyllä hän nyt liigatasoa on ja mielestäni hänellä on selvää potentiaalia parantaa kevättä kohti. Ei ole kovin realistista olettaa sekä Seväsen ja Phillipsin olevan poppareilla Ässien resurseilla. Varsinkin kun hyökkäyspää nyt ei varsinaisesti tällä hetkellä loista ja sinnekin olisi tarvetta löytää lisää laatua.
 
Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Ei ole kovin realistista olettaa sekä Seväsen ja Phillipsin olevan poppareilla Ässien resurseilla.

No eivät varmasti olekaan mutta se ei poista sitä, että Ässiltä puuttuu ja on koko kauden puuttunut yksi ison peliajan pakki, joka pystyy myös tuloksen tekoon. Sen piti olla Phillips mutta ei ole eikä tule olemaankaan, sen verran on jo pelejä takana että tämän pystyy sanomaan. On niitä huteja tullut ennenkin, ei kaikki hankinnat voi onnistua.

Ilman Viirretin yllättävän hyviä onnistumisia pakisto olisi ollut tämän ekan puolikkaan heikommassa iskussa
 
Suosikkijoukkue
Ässät
Typerintä tässä vaiheessa kun ollaan strategisen läpimurron kynnyksellä, olisi hankkia "ylivoimapakki" syömään Viirretin ja Heimosalmen ajan pois.
Jaan aika vahvasti ajatusmaailmaasi ylipäätään koko viestin osalta. Lainasin nyt vain pienen osan, josta olen eri mieltä. Sinällään se oli parasta jääkiekko-etotiikkaa vuosikausiin kun Lukkoa vastaan jatkoajalla 4-3 yv:llä Ässät lyö kentälle Viirret-Hämeenaho kaksikon ratkomaan peliä, ei selviytymään. Kaikilla joukkueilla ei ole tuollaisia junnuja, saatika valmentajaa, jolla on munaa laittaa pelaajat tuollaiseen paikkaan. Näin niitä tulevia voittajia rakennetaan.

Omien junnujen peliaika ei voi kuitenkaan mennä joukkueen vahvistamisen edelle. Ja vaikka kuinka Ässät olisi ja tulee olemaan resursseilta keskikastin alapuolella, niin sillä on nyt reilu 100k käytettävissä pelaajabudjettia. Sillä saa puoleksi kaudeksi kovan sepän liigaan. Ja se, että tuleeko se vahvistus viemään Viirretin, Phillipsin vai Laakson pelipaikan on pelaajista itsestään kiinni. Sitä kutsutaan kilpailuksi. Kilpailun lisäksi vahvistuksella voi myös todennäköisesti olla jotain annettavaa ensiaskelia ammattimaisuuteen ottaville junnuille.

Edit: liittyy siis Veron eiliseen viestiin #4915, jota en nyt kovasta yrityksestä huolimatta osannut lainata. Pikkasen on boomerilla vielä harjoittelemista täällä somemaaimassa lainailuiden ja tägäilyiden etc. kanssa.
 
aceman81

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät. Pesäkarhut.
Hiukan ihmettelen Phillipsin pudottamista noin alas. Ei tule varmaan pisteitä sitä tahtia mitä toivottiin, mutta kyllä hän nyt liigatasoa on ja mielestäni hänellä on selvää potentiaalia parantaa kevättä kohti. Ei ole kovin realistista olettaa sekä Seväsen ja Phillipsin olevan poppareilla Ässien resurseilla. Varsinkin kun hyökkäyspää nyt ei varsinaisesti tällä hetkellä loista ja sinnekin olisi tarvetta löytää lisää laatua.

Tää ihan mielenkiintosta seurata. Tuo kolmen viikon huili ehkä pikkasen heittää tummia pilviä kunnon comebackille, riippuen tietysti missä iskussa paluun tekee.

Perustaidot riittää kevyesti Liigatasolle, kiekollisesta pelistä on silti nähty vasta välähdyksiä ja isomman roolin ottaminen aika hämärän peitossa.

Mutta. Jäädään jännäämään. Näitä heilahteluja, kehittymisiä ja kasvutarinoita on nähty pitkin kautta. Näemmekö Phillipsiltä kevään runin vai istusteleeko katsomossa taikka jossain toisessa pitäjässä.
 
Seeepra

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat SaiPalle
Hiukan ihmettelen Phillipsin pudottamista noin alas. Ei tule varmaan pisteitä sitä tahtia mitä toivottiin, mutta kyllä hän nyt liigatasoa on ja mielestäni hänellä on selvää potentiaalia parantaa kevättä kohti. Ei ole kovin realistista olettaa sekä Seväsen ja Phillipsin olevan poppareilla Ässien resurseilla. Varsinkin kun hyökkäyspää nyt ei varsinaisesti tällä hetkellä loista ja sinnekin olisi tarvetta löytää lisää laatua.
Kun pakisto näyttää tältä:

Määttä ( AV ) - McCoshen ( YV/AV? )
Sevänen ( AV ) - Matinpalo ( AV )
Laakso ( AV? ) - Heimosalmi ( YV )
Viirret ( YV )

Tuossa on kaikilla selvät roolit, ja Phillipsillä ei oikeastaan ole mitään asiaa ylivoimalle, eikä AV pelaamisesta ole tietoakaan. Kaikkien TOP6 pakkien peruspelaaminen on paljon parempaa mitä Phillipsillä. Viirretillä on sen verran tärkeä rooli ylivoimalla, ettei häntä voida Phillipsin kustannuksella tuosta tiputtaa, varsinkaan kun ei Phillips ole 5vs5 pelissäkään mitenkään merkittävästi parempi kuin Viirret.

Yksi pakki tuolla on väärässä roolissa, McCoshen, ja hänet voitaisiin saada siihen oikeaan rooliin, eli alivoimapakiksi hankkimalla sinne yksi pakki, joka osaa pyörittää ylivoimaa. Yhden pakin hankinnalla Sevänen tai Laakso tippuisi kokoonpanon ulkopuolelle väliaikaisesti. Kuitenkin todennäköistä, että siellä tulee loukkaantuminen / loukkaantumisia, joka tietää taas peliaikaa rosterin ulkopuolelle tippuneelle Seväselle tai Laaksolle.

Ja yhden pakin hankkiminen tarkottaisi itselle Phillipsin sopimuksen purkua. Ässät ei tee hänellä mitään. Peruspeli on TOP6 pakeista kaikilla paljon parempaa, mitä Phillipsillä. En näe Phillipsissä tätä potentiaalia mistä osa puhuu. Hänessä on potentiaalia mihin? Kiekolliseen rooliin nykyisillä näytöillä ei ole. Kun ratkaisut on hätäisiä, eikä hänellä ole käsitystäkään mitä meinaa pelin rauhoittaminen ylivoimalla, niin en näe ainakaan kiekolliseksi pakiksi potentiaalia.
 
vero

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Jauhetaan nyt vielä vähän asiasta ja asian vierestä. Ihan tunnettua on, että ensin tunnistetaan ongelmia ja sitten niitä aletaan ratkaisemaan aloittaen joko niistä mitkä ovat helpoiten ratkaistavissa tai sitten niistä, jotka aiheuttavat pahimmat suurimmat murheet. Jos oletetaan Ässien ongelmien ratkeavan hankkimalla uusia pelaajia lienee suurin piirtein yhtä vaikeaa löytää hyvää pelaajaa on sitten kyseessä maalivahti, puolustaja tai hyökkääjä, kaikki on kovin nihkeästi saatavilla. Eli pitäisi aloittaa sieltä missä ongelman ratkaisu tuottaa suurimman edun. Jonkinlainen fakta on myös se, että jos halutaan vähääkään laatua kovin montaa pelaajaa Ässät ei pysty hankkimaan, käytännössä luultavasti täsmälleen yksi uusi pelaaja, jos nyt sitten löytyy sitäkään.

Konsensus lienee siitä, että kukaan ei ole hankkimassa maalivahtia, vaan luotetaan siihen, että Rubin pysyy terveenä ja tarvittaessa Korhonen tuuraa. Eli se mahdollinen uusi pelaaja on sitten joko puolustaja tai hyökkääjä. Itse olen tunnetusti hankkimassa hyökkääjää, jos nyt jotain hankitaan. Miksi? Ensinnä tällä hetkellä paras Ässien hyökkääjä löytyy liigan hyökkääjien pistepörssin sijalta 56. Jos otetaan kaikki pelaajat lukuun Barach löytyy pistepörssin sijalta 65. Äkkiä katsoen yhtään maalivahtia ei liene kuitenkaan pörssissä edellä. Hyökkääjien pitäisi kuitenkin ensi sijassa tehdä maaleja ja pisteitä, joten voisi ajatella, että hyvä hyökkäävä hyökkääjä voisi auttaa yhteistä asiaa kohtuu mukavasti.

4 Ässien puolustajaa löytyy 42 tehokkaimman puolustajien joukosta, eli suhteessa hyökkääjiin ihan mukavasti. Toki puolustajilla se pääasiallinen tehtävä on puolustaa ja neljän suht tehokkaan puolustajan lisäksi löytyy sitten vielä pari kappaletta puolustavaa versiota, joilla sitten vastaavasti plus miinus mukavalla puolella viiden verran. Eli puolustuspaketti tuntuisi olevan ihan suht mukavassa tasapainossa ja vaikkapa Phillipsin odotettua heikommat tehot eivät niin kovin paljon haittaa kun muilta pakeilta kuitenkin tulee ihan kohtuullisesti tehoja.

Eli ottaisin fantasiamarkkinoilta koodinimi Peter Tiivolan meille tutuista pelaajista, myös Odea voisi kysellä Pelsusta. Mutta voipi olla, että näillä mennään ja ihan hyvä niin.
 
Badgers

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
En itsekään näe tarvetta uudelle pakille, kunhan kaikki pysyvät terveenä ja jos tuo Phillips halutaan pitää, hänestä pitäisi saada enemmän irti. Joku laituri ja juurikin left kätinen ja vasemmalle voisi olla hankintana se järkevin. Kokonaisuudessa meillä on jo nyt ihan hyvä porukka ja nuoret päässeet hyvin esiin, voidaan tämä kausi mennä näilläkin.
 
Kärmes1

Phillipsin kanssa on vaan se ongelma, ettei tiedä lähteekö kulkemaan koko kaudella ollenkaan. Mies on itse sanonut, että se alkukauden loukki rajoittaa edelleen. Ei uskalla pelata täysillä ja vika on korvien välissä, joten aika skeptinen olen.
 
Normandia

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, TuTo
Sori vieraisiin pöytiin huutelusta. Mutta jännästi täällä monen haukkumalla Philipsillä on teidän pakiston paras plusmiinustilasto Määtän kanssa, peräti +5. Kai se siis jotain oikein tekee myös kentällä.

On muuten kerännyt vähiten miinuksia, jos Virtasta ei huomioon oteta. Viirret ja Philips kerännyt vain kahdeksan miinus merkkiä. Seväsellä esim. näitä 15, McCoshenilla 19 ja Heimosalmella jopa 20.
 
Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Sori vieraisiin pöytiin huutelusta. Mutta jännästi täällä monen haukkumalla Philipsillä on teidän pakiston paras plusmiinustilasto Määtän kanssa, peräti +5. Kai se siis jotain oikein tekee myös kentällä.

Osaa Phillips toki kiekkoa pelata, mutta ei ole ollut sellainen vahvistus mikä top4 pakin pitäisi olla. Ja on kärsinyt vielä päälle vammoistakin, niin tämä ensimmäinen puolikaskausi on ollut pettymys ja vaikea nähdä että toisella puolikkaalla yhtäkkiä peli loksahtaisi parempaan kuntoon.
 
Seeepra

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat SaiPalle
Nyt kun Sport ei jatkanut Allu Varttisen sopimusta, niin voisiko tulla loppukaudeksi takaisin? Korvaisi Hellmanit, Seväset ja Philippsit mennen tullen. Ja olis varmaan jo huomenna valmis askiin?
Ässät tarvii nimenomaan joukkuetta vahvistavia pelaajia, Varttinen ei täytä vahvistuksen kriteereitä. Siis kun joukkue tarvitsee ihan oikean TOP4 pakin.
 
ElMaccone

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Tampa, sympatiat HIFK ja Chigaco
Koska oma poika ja budjetissa on tilaa näille sateentekijöille? En yllättyisi, vaikka Varttinen ei ratkaise mitään.
Jos ei pelaajasta oo mitään hyötyä nii miksi se pitää hankkia vain sen takia, että on "oma poika".
Ei kelvannut Pelsuihin eikä Sportiin, miksi sitten Ässiin?
Säästetään ne rahat mielummin sinne viimeiselle siirtopäivälle
 
ks

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät,HPK
Kyllähän näiden vieraspelien jälkeen tulee heti mieleen joukkueen vahvistaminen hyökkäyksen osalta, ja miksei puolustuksenkin. uusi äijä voisi tuoda jotain uutta ja piristävää, se on ainakin mahdollista. Tammikuun ohjelma on tosi vaikea ja siitä pitäisi jotenkin kunnialla selvitä, että ollaan nyt ainakin loppuun asti mukana.

Tökkivää ylivoimaa ei niin helposti ratkota, että valmentaja piirtää oikeat kuviot, ja niitä sitten toteutetaan. Onhan siellä nytkin kokeneita ja vähemmän kokeneita ukkoja sitä pelaamassa, valmentaja ei sitä pelaa. Uusi ukko, joka osaa laukoa, voisi tuoda siihen jotain, päätä on puskettu nyt seinään jo melkein koko kausi. Siihen liittyy tietysti sekin, ettei hyökkäyspeli muutenkaan tuota maalipaikkoja paljoa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös