Mainos

Joukkueen rakennus kaudelle 2022–2023

  • 681 958
  • 5 116
Suosikkijoukkue
Ässät
Veikkaan, että tienaa aikalailla saman verran mitä Japi tai Lindsten viime vuonna, ja tulee olemaan todella paljon hyödyllisempi pelaaja Ässille kun nuo kaksi edellä mainittua yhteensä. Jos saa saman verran paikkoja kun Kärki viime kaudella ja pistää edes vähän paremmin laattaa reppuun niin voi tehdä vähän enemmän kun 30p. Ihan 40 pisteeseen en kyllä usko, mutta 30-35.

Uskon että sieltä tulee vielä elokuu / syyskuu paikkeilla juurikin joku ykkös/kakkosketjun mies Ameriikoista.
Japi oli sisäisen pistepörssin kolmonen. Siinä kai Rohdinillakin vähän tekemistä, vaikka vähän epäreilu verrata pistepörssissä sentteriä ja laituria.
 

ks

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät,HPK
Kiintoisaa on nähdä, onko Rohdinin sopimus kaksivuotinen vaiko vain yksivuotinen. Jonkinlaista kahden vuoden projektin rakentamista on ollut havaitsevinaan, poikkeuksena maalivahti Rubinin yksivuotinen. Joitakin tärkeitä sopimuksia, esim Barachin ja Erholtzin päättyy, mutta kehittyville nuorille tilaa?

Olisikin hienoa saada nyt ne kaksi kärkiäijää pakistoon kaksivuotisilla sopimuksilla, ne mahtuvat sinne kun Heimosalmi lähtee, tulisi turvallinen olo. Tietysti edellyttäen, että oikeat äijät löydetään!

Onko tämä E. Virtanen nyt täydessä harjoittelukunnossa? Siinähän voisi olla yllätyskortti pakistoon?
 

ElMaccone

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Tampa, sympatiat HIFK ja Chigaco
Ihan tällee offtopicina vaan, että mikä on palstalaisten mielestä se Ässien tärkein saavutus ensikaudelle?
Mulle se on Satakunnan herruuden palauttaminen Poriin tai ainakin se asenne niihin peleihin. Lukon ylikävelyä on katseltu jo tarpeeksi ja se saa riittää.
Lisäksi tietysti se asenteen palauttaminen. Sen uskon tulevan takaisin ja juuri JJ on yksinsuy siihen.
 

Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Rohdinille siis 1v soppari. Aika tyypillistä Liigassa jo tasonsa osoittaneen ulkkarin kohdalla.
 

Nigi

Jäsen
Ihan tällee offtopicina vaan, että mikä on palstalaisten mielestä se Ässien tärkein saavutus ensikaudelle?
Mulle se on Satakunnan herruuden palauttaminen Poriin tai ainakin se asenne niihin peleihin. Lukon ylikävelyä on katseltu jo tarpeeksi ja se saa riittää.
Lisäksi tietysti se asenteen palauttaminen. Sen uskon tulevan takaisin ja juuri JJ on yksinsuy siihen.

Itselle päälimmäisenä nämä asiat:

- Minimitavoitteena TOP10, kuten suljetussa sarjassa pitäisi aina olla.

- Paikallispeleissä housuunpaskomisen loppuminen.

- Kotipeleissä fyysisyys. On tässä nyt pitkän aikaa menty niin, että vierasjoukkue on fyysisyydessä valovuoden edellä Ässiä. Näin ei saa olla.
 

ks

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät,HPK
Ihan tällee offtopicina vaan, että mikä on palstalaisten mielestä se Ässien tärkein saavutus ensikaudelle?
Mulle se on Satakunnan herruuden palauttaminen Poriin tai ainakin se asenne niihin peleihin. Lukon ylikävelyä on katseltu jo tarpeeksi ja se saa riittää.
Lisäksi tietysti se asenteen palauttaminen. Sen uskon tulevan takaisin ja juuri JJ on yksinsuy siihen.
Haluan Poriin voittavan joukkueen, sellaista ei ole nähty sitten mestaruuden. Haluan myös, että kotikentällä ei olla häviötä pelkääviä surkimusryhmä, vaan voitosta joka ehtoo kamppaileva joukkue. So simple.
 

ElMaccone

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Tampa, sympatiat HIFK ja Chigaco
Haluan Poriin voittavan joukkueen, sellaista ei ole nähty sitten mestaruuden. Haluan myös, että kotikentällä ei olla häviötä pelkääviä surkimusryhmä, vaan voitosta joka ehtoo kamppaileva joukkue. So simple.
Voi kumpa se olisikin Ässille "so simple" :D ei vaan näytä olevan Ässille mikään olevan simppeliä
 

Arnold

Jäsen
Suosikkijoukkue
SM2013
Ihan tällee offtopicina vaan, että mikä on palstalaisten mielestä se Ässien tärkein saavutus ensikaudelle?
Mulle se on Satakunnan herruuden palauttaminen Poriin tai ainakin se asenne niihin peleihin. Lukon ylikävelyä on katseltu jo tarpeeksi ja se saa riittää.
Lisäksi tietysti se asenteen palauttaminen. Sen uskon tulevan takaisin ja juuri JJ on yksinsuy siihen.

Pelataan joukkueena. Osataan antaa kaverille se viimeinen läpsäisy. Parannetaan sarjasijoitusta reippaasti. Unohdetaan patavalat.
 

Domi28

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Maple Leafs, Liverpool
Haluan Poriin voittavan joukkueen, sellaista ei ole nähty sitten mestaruuden. Haluan myös, että kotikentällä ei olla häviötä pelkääviä surkimusryhmä, vaan voitosta joka ehtoo kamppaileva joukkue. So simple.
Ässäthän ei viime vuosina ole pelännyt häviöitä, vaan niitä on haettu vaikka väkisin.
Sen sijaan minä haluan nähdä häviöitä vihaavan kotijoukkueen.
 

Mondie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porilainen brändipuuhastelu
- Jos sitä jollain ilveellä tai ihmeellä pystyisi sen 10. sijan saavuttamaan.

- Patavalan televisiointi.

- Seisomakatsomon röökipaikan makkarakoju avattaisiin tulevalla kaudella.

Muita odotuksia ei ole, vastustaja siivonnee Ässien pakit pois maalin edestä jatkossakin.
 

WestCoast110

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Giallorossi
- Jos sitä jollain ilveellä tai ihmeellä pystyisi sen 10. sijan saavuttamaan.

- Patavalan televisiointi.

- Seisomakatsomon röökipaikan makkarakoju avattaisiin tulevalla kaudella.

Muita odotuksia ei ole, vastustaja siivonnee Ässien pakit pois maalin edestä jatkossakin.
Tuohon kun lisää vielä 2 voittoa Lukkoa vastaan ja ainakin 3 peliä missä yli 3000 yleisöä niin ensi kaudesta tulee tarunhohtoinen.

Ensisijainen tavoite tulee kuitenkin olla, kuten hyvin nostit esille röökipaikan makkarakioskin avaaminen, oli kyllä viimekauden suurimpia pettymyksiä kun kaljaa joutui kantamaan sisältä ja makkaraa ei edes saanut samalta tiskiltä. Tähän on tultava muutos.
 

TylerDG

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät & Caps
Ihan tällee offtopicina vaan, että mikä on palstalaisten mielestä se Ässien tärkein saavutus ensikaudelle?
Mulle se on Satakunnan herruuden palauttaminen Poriin tai ainakin se asenne niihin peleihin. Lukon ylikävelyä on katseltu jo tarpeeksi ja se saa riittää.
Lisäksi tietysti se asenteen palauttaminen. Sen uskon tulevan takaisin ja juuri JJ on yksinsuy siihen.

Se et ei vi****aisi jo valmiiks hallille lähtiessä. Et siel jaksais käydä muutenkin kun kaljan juomassa tukimielessä.

Ja ennenkaikkea lätkäkulttuurilta toivon enemmän. Lähtien joukkueesta ja sen johdosta. Edelleen tulee vähän oksennusta suuhun kun muistelen miten Tolvanen vetää Ässien maalilla kuukausitolkulla toisen joukkueen kamat päällä. Tai et ketään ei näytä siltä et kuudestoista 7-1 tappio peräkkäin Lukolle harmittais pätkääkään. Perjantai ja lauantai-illan 17+ alkavia pelejä ei tarvi suunnitella "perheilloiksi". Bring the fun back to Isomä... west areena vai mikälie nykysin....

Joukkuetta on ainakin uusittu vähän rouheemmilla kavereilla, joten pientä toivoa on nähdä hallilla vähän tunnettakin pitkästä aikaa. Katotaan.
 
Suosikkijoukkue
Ässät
Kaikkea nyt ei voi toivoa heti mutta se että joukkue pelaisi joka pelissä uskottavasti niin materiaalin kuin pelitavan ja asenteen puolesta voitosta koko pelin ajan. Varsinkin Porissa pitäisi tuohon pystyä jotta yleisö käy peleissä. Pelissä voisi olla myös ripaus enemmän agressiivisuutta kuin muilla joukkueilla niin että Ässät tunnistettaisiin jälleen ilkeäksi joukkueeksi pelata vastaan. Kolmantena toivoisin pelaajien kehittyvän yksilötasolla ja seuran reagoivan/tunnistavan kehitykseen ajoissa pitkillä soppareilla. Niin rakennetaan jotain pysyvämpää.
 

Nigi

Jäsen
Nyt kun tässä on muiltakin joukkueilta alkanut tippumaan kärkisenttereiden sopimuksia, niin täytyy kyllä olla tyytyväinen kaksikkoon Graber-Järvinen.
 

Seeepra

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat SaiPalle
Paljonkohan Ässillä on vielä rahaa jäljellä hankintoihin? Budjetti nousee 1,55 miljoonasta 1,85 miljoonaan.

Hyökkäyksestä lähtenyt:

Lindsten
Kärki
Salminen

Killinen
Moutrey
Lepaus
Pihlajamäki
Eriksson

Hyökkäykseen tullut:

Joensuu
Graber
Järvinen
Talaja
(Rohdin)

Lihavoidulla nuo kalliimmat miehet. Mutulla heitetty siis, ei tietoa. Voisi ehkä jopa kuvitella, että hyökkäykseen on käytetty vähemmän kun noissa lähteneissä oli kiinni, tai sitten aika samaa luokkaa.

Puolustuksesta lähti:

Andersson
Lalonde

Lukka
Vainio

Puolustukseen tullut:

Laakso

Rahaa pitäisi olla vielä käytettävinä kyllä hyviin hankintoihin. Ainakin kahteen kovaan pakkiin ja yhteen Liiga tason pakkiin. Näen Laakson aikalailla Vainion korvaajana.

Maalivahtiosastolta ulos:

Söderström
Volkov

Sisään:
Rubin

Varmaankin tuossa säästetäänkin, tuskin Rubin nyt Volkovin + Söden palkkaa saa, vaikka hyvää palkkaa tulee saamaankin. Söden jatkopahvi kuitenkin oli varmasti hintava.

Mielestäni löytyy hyökkäyksestä vielä tilaa Salmisen kaltaiselle pelaajalle ( Rohdinin hankinnankin jälkeen ) mutta, se Salmisen kaltainen pelaaja ei saa mikään veltto olla. Pitää kuitenkin kiinnostaa se logolle pelaaminen. Toki en pistä pahakseni vaikka Viitala aloittaa kautensa kuitenkin TOP9:ssä, mutta loukkeja tulee varmasti ja Viitalankin rooli tuosta voi vain kasvaa. Tuskin se ainakaan pienenee. Rahaakin pitäisi olla yhteen hyökkääjäänkin, mutta katsotaan mielummin tilannetta uudestaan 3 puolustajan jälkeen?

Puolustukseen pitäisi löytää ne pätevät kaverit, 3 sellaista. 2 TOP4 pakkia, ja yksi TOP6 pakki. Kokemusta, monipuolisuutta ja maalintekotaitoa sinne pitäisi ilmeisesti Kerttulan sanojen mukaan tulla / on hakusessa.
Amerikasta varmasti tulee ainakin joku, kyllä se Kerttula niin paljon nyt on siitä ääneen puhunut, että sieltä joku tulisi.


Joensuu - Barach - Erholtz
X1 - Graber - Rohdin
Talaja - Järvinen - Ruuttu
Aaltonen - Appelgren - Viitala

Määttä - X2
X3 - Heimosalmi
Sevänen - X4
Laakso

X1: Hunter Shinkaruk, Martins Dzierkals, Kyle MacLean, Adam Johnson, Mason Jobst, Maxime Fortier

X2: Maksim Matushkin,Thomas Schemitsch, Cameron Gaunce, Roland McKeown, Jalen Smereck, Ben Finkelstein

X3: Simon Despres, Marc-Andre Gragnani,Tyler Wotherspoon, Aaron Ness

X4: Christoffer Sedoff, Zach Metsa, Patrick Holway, Stefan Warg

Välttämättä neljää hankintaa ei tule, mutta kolmekin ennen runkosarjan alkua on hyvä.
 
Viimeksi muokattu:

Nigi

Jäsen
Hyökkäykseen tullut:

Joensuu
Graber
Järvinen
Talaja
(Rohdin)

Lihavoidulla nuo kalliimmat miehet. Mutulla heitetty siis, ei tietoa. Voisi ehkä jopa kuvitella, että hyökkäykseen on käytetty vähemmän kun noissa lähteneissä oli kiinni, tai sitten aika samaa luokkaa..

Järvinen kuulunee myös lihavoidulla tuohon listaan. Kyllä tuolla CV’llä pinkka on kunnossa.
 

RedPower

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät // Habs // Carolina Hurricanes
Kun kuulemma on naarattu Liigasta hyökkääjä, joka on pystynyt tekemään kahdella edellisellä kaudella 16-17 maalia,eli Rohdin,niin eihän sitä voi muuta kuin olla tyytyväinen.Mutta yksi henkilö ei hyvää joukkuetta tee,eli me tietysti pohdimme kokonaisuutta hyökkäyksen kannalta,josta nyt jotain tiedämme.

Odotan pelaajilta Erholtz,Viitala ja Myllymaa seuraavaa steppiä,erityisesti Erholtz ykkösen oik.laitaan ja lisää maju pelejä.

Meillehän on tulossa myös ECHL:n huippupelaaja Graber,joten valmennusjohdolla alkaa olemaan pelimerkkejä hyökkäyksen kannalta näyttäkseen omaa osaamistaan.Meidän on noustava kympin joukkoon ja tämä vaatii yhtenäisen JOUKKUEEN.

Puolustuksen hankintoja odotellessa...
 

Seeepra

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat SaiPalle
Ei tuo hyökkäys niin huono ole kun Ässäfanit luulee / olettaa. Varmasti se alakulo johtuen jumbosijoista vaikuttaa asiaan. Puolustus taas on surkea ja keskeneräinen.

Nyt on kasassa joukkue, josta vapaamatkustajat on jätetty vallan pois. Joensuu, Talaja ei tule mitään pistetykkejä olemaan, mutta varmasti saa tuon joukkueen sytytettyä siihen oikeeseen pelimoodiin. Joensuun PPG viime kaudelta KHLstä oli parempi kun JYPin Rooban, no ei kuitenkaan tule varmaan tekemään enempää pisteitä kun Rooba, mutta huomiona nyt vaan. Joensuu ja Talaja kuitenkin tulevat YVllä pelaamaan maalinedustalla, ja varmasti sieltä tulevat tekemään jonkin verran maaleja. Odotan vähintään kymmentä maalia molemmilta.

Rohdin, tulee tekemään sen 15-20 maalia. Pelasi viime kaudella keskimäärin 17:21, ja peliajan luulisin Porissa tuosta vielä kasvavan. Epäilen, että hänen nopeudesta ja työmoraalista tullaan pitämään Porissa.

Graber, nämä ECHL-pelaajat on onnistuneet isolla prosentilla viime kausina, ja heistä onkin hyvä fiilis jäänyt. Luistelee kokoisekseen hyvin, omaa todella hyvän pelikäsityksen, ja hyvän rannelaukauksen. ECHLssä viime kaudella laukaisuprosentti 14,2%

Erholtz, Ruuttu, Viitala. Erholtzin uskon ottavan ensi kaudella jonkin sortin harppauksen vielä eteenpäin, ja rikkovan 30p rajan. Häntä tulee ikävä, jos ei Porissa jatka. Muistaakseni tehopisteet hänellä YVllä oli viime kaudella aivan olemattomat, jo niiden kautta hän on lähempänä 30 pistettä. On työteliäs, ja monipuolinen hyökkääjä.

Ruuttu, kokenut Liigajyrä, luotettava 2-3 ketjun laituri. On monipuolinen, voi peluuttaa AV:lla, YV:llä ja pelin loppu hetkillä. On sellainen pelaaja, jonka omaan joukkuuensa haluaa, eli hanakasti ampuva, iso ja nopea laituri. 10 maalia viime kaudella, joista varmaankaan montaa ei YVllä tullut. Jos ylivoima paranee ja Ruuttu löytää paikkansa B-pisteen kaarelta, 15 maalia on mahdollinen, ootan kommenttia
"No ei kyllä ole kun kerran on tehnyt 17 kaappia"

Viitala, oma kasvatti, kaksi viimeisintä kautta A-junnuissa melkein maali per peli. Nyt varmaankin Leevi tulee ottamaan paikkansa Liiga kokoonpanosta. Kehityksen kohde on selvä minun mielestäni, kokonaisvaltainen peli, välillä tuntui että Viitala meni missä sattuu. Nyt mielestäni löytyy Viitalalle myös se sopiva sentteri ( Järvinen ), minusta on jotenkin tuntunut ettei oikein sopivaa ketjua hänelle ole löytynyt. Toivottavasti Viitala on seuraava oma kasvatti, joka tulee pelaamaan Porissa pitkään isossa roolissa.

Järvinen, ei mitään hajua miten riittää jalka Liigaan, mutta uskon että riittänee, sen verran pienikokoinen, että vauhtia piisaa kintuissa edelleen. Peliäly on helvetin hyvä, sen tietää kaikki. En tiedä riittääkö ihan 30 pinnaan enään, mutta ei paljoa todennäköisesti jää 30 pisteestä vajaaksi. Tulee pyörittämään toista YVtä, ja sen toimiminen tuskin jää JMJstä kiinni.

Ässänä hihasta nostan sellaisen pelaajan kun Valtteri Karnaranta, jonka pelistä pidin viime kaudella. Pelasi Kärjen ja Salmisen rinnalla mallikkaasti, ja järjesti todella paljon heille paikkoja silloin, vauhtia riittää myös jaloissa. Kaksinkamppailuissa jää yleensä kyllä kakkoseksi, kokonsa puolesta. Toki Knihtikin pelasi hyvin ja vaikutti varsin viisaalta pelaajalta, mutta luistelu oli mielestäni vielä liian heikkoa, jonka takia en oikeastaan usko läpimurtoon vielä ensi kaudella.

Tulevalla kaudella varmasti nähdään myös Patrik Juholaa ainakin harkkapeleissä, pelasi ensimmäiset miesten pelit Hermeksessä varsin mallikkaasti.

Tässä muuten Ässien harjoituksista klippi, kun Verneri Hellman taklaa Juholaa kovempaa kesäharjoituksissa, kun Shawn Lalonde Ässäurallaan:




Tuo taklaus herättää sen verran kiinnostusta kyseistä pelaajaa kohtaan, että en laita pahakseni vaikka pistettäisiin Lukkoa vastaan ajelemaan reppanoita yhdessä Joensuun & kumppaneiden kanssa :)
 

ks

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät,HPK
Hyökkäys on järjellä koottu, hankittu kokemusta oikeisiin kohtiin, ja "tilanteen" huomioon ottaen se on hyvä. Nyt on oikeasti mietitty, varmaan valmennuksen kanssa yhdessä, mitä tarvitaan.

Puolustus roikkuu vielä auki, mutta eiköhän sinne ne kaksi kärkiäijää ilmesty ainakin.

Minkä takia pitäisi ajatella, ettei pärjättäisi? Kun ei olla viime vuonna pärjätty? Kaikki jatkuu samanlaisena ikuisesti? Nuoret eivät kehity, kun eivät viime kaudella olleet pelimiehiä, eivät ikinä koskaan tule olemaankaan? Paska mikä ainaisesti ja ikuisesti paska?

Minua vituttaa tämä mentaliteetti, jota pidetään itsestään selvyytenä jopa, niin alas on vajottu. Realismia? Minusta pelkkää typeryyttä ja näköalattomuutta, mutta uho on of course kova. Kovia jätkiä kun ollaan olevinaan, aina negatiivisia heittoja.

Pelithän sen sitten näyttävät, sen todellisuuden.
 

Mondie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porilainen brändipuuhastelu
Nii just. Saatanan hyvältä näyttää, toria jo varaillaan kymppi-sijan varmistamiselle kun ollaan tälläkin kaudella niin perkeleesti parempia kuin ulkopuoliset odottaa. Niin kuin viime kausillakin.

Jokainen kausi on omansa ja kaikkea voi tapahtua, mutta naiiivi usko siihen että hei tällä kaudella lyödään kaikki ällikällä menee samaan laariin nolla-odotuksien kanssa.

T: Paskaojan pohjakala
 

Seeepra

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat SaiPalle
Ässien ensi kauden joukkueesta puuttuu se selvä ykkösketju tai ykköspyssy, mutta lopulta haittaako se? TPS pääsi finaaleihin asti, ja joukkueesta "vain" kolme pelaajaa ylitti 30p rajan.

Toki sitten ei saa päästää niin paljoa maaleja ja puolustuksen pitää olla kova. Kumpaan nyt Ässien kannattaa sitten loppujen lopuksi laittaa rahat, yhteen ylimääräiseen pakkiin vai hyökkääjään. Ehkä pakkiin, ellei rahaa ole molempiin.

Kyllä tuossa hyökkäyksessä kuitenkin löytyy kavereita jotka voi rikkoa sen 30 pinnaa, Rohdin, Barach, Erholtz ja Graber.

Puolustuksessa pistepotentiaalia oikeastaan on vain Heimosalmella, viime kausi oli todella huono, mutta ehkä sen voi laittaa ensimmäisen kauden piikkiin. Jos nyt ajattelee, että noista tänä vuonna draftatuista suomalaisista joku heitetään suoraan TOP4 puolustukseen niin kaikkihan noista olisi paskat housuissa, tuo oli enemmänkin Ässien moka.

Kärppien Topi Niemelä teki debyyttikaudella 7 pinnaa, Heimosalmi 3. Heimo tuhlasi todella paljon paikkoja ja oli siellä jokunen tolppakin, mutta Kärpät kuitenkin helpompi paikka aloittaa Liiga ura kun Ässät. Heimosalmi voi breikata ensi kaudella, mutta ei se varmaa ole. Toivottavasti on poika saanut reilusti massaa lisään, oli todella heikko kaksinkamppailuissa.

Maalivahtiosasto

Rubin - pelityyliltään viihdyttävä veskari, päässyt pelaamaan Ruotsin maajoukkueessa 3 ottelua, EHTlla. Kovia veskareita jäi Rubinin taakse tällä kaudella torjuntaprosentissa, esim. Janis Kalnins, Henrik Haukeland, Sami Rajaniemi.

Korhonen - isokokoinen (195cm) maalivahti, pääsi viime kaudella pelaamaan Tucsonissa AHLssä 5 ottelun verran. Rasmuksen alkukautta häiritsi korona, mutta loppukautta kohden otteet parani selvästi, pelasi Mestiksessä loppukauden hyvin, ja kaiken kukkuraksi pääsi pelaamaan AHLssä. Ja itseasiassa torjui Tapparaa vastaan Sportille voiton. Ässät ei edes Tapparaa voittanut kertaakaan.

Todella lahjakas veskari on Korhonen, mutta mitenkäs maalivahtivalmentaja? Saako Rosendahl Korhosesta mitään irti.. tuntuu ettei kukaan veskari ole mennyt sitten yhtään Ässissä eteenpäin.

Jos suoraan pitää sanoa niin en luota tuohon Rosendahliin yhtään. Ainakin maalivahtivalmentaja Jaakko Valkama on KHLstä lähtenyt, ja ilmaissut olevan kiinnostustunut vaikka Liigassa työskentelemään MV-valkun hommissa.

"– Kauden aikana tuli kyselyitä, mutta oli tarkoitus olla vielä yksi kausi Kazanissa. Kun kävi selväksi, etten siellä voi jatkaa, Euroopan sarjoissa oli paikat jo täytetty. Lähdin U20 SM-sarjasta KHL:ään, niin totta kai kiinnostaa valmentaa eurooppalaisissa huippusarjoissa: Liiga, SHL, NL, DEL. Haluan kartuttaa omaa kokemustani."

Tämä toki enemmän 23-24 kauden juttuja. Pointtini on vain se, että luottoa Rosendahliin ei löydy.
 
Suosikkijoukkue
Broadstreet Bullies, Scott Stevens, Wendel Clark
Ruusendaalilla täytyy olla joku kummisetä ylempänä seuran organisaatiossa. Muutoin ei miehen suojatyöpaikkaa saata ymmärtää. Päävalmentajat vaihtuu mut tämä vain pysyy näytöistä huolimatta.
 

Pitkävedossa tänään

Päivän pelit:

  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
HPK vs KalPa
  • 3.70
  • 4.35
  • 1.80
JYP vs KooKoo
  • 2.32
  • 4.05
  • 2.66
K-Espoo vs Kärpät
  • 2.46
  • 4.20
  • 2.46
Pelicans vs TPS
  • 2.40
  • 4.00
  • 2.60
SaiPa vs Tappara
  • 2.74
  • 4.15
  • 2.26
Sport vs Ässät
  • 2.04
  • 4.20
  • 3.10
Ilves vs HIFK
  • 1.74
  • 4.75
  • 4.25
Apua pelaamisen hallintaan pelaamaltilla.fi
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös