Mainos

Joukkueen rakennus kaudelle 2022–2023

  • 681 998
  • 5 116

ks

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät,HPK
Rosendahlista ei minulla itselläni ole minkäänlaista pohjaa arvioida hänen ammattitaitoaan, mutta kauan on kuvioissa pyörinyt, joten eiköhän sitäkin löydy.

Tosin hiukan hirvitti, kun luki uuden maalivahtimme keskusteluista Rosendahlin kanssa. Mennäänkö muuttamaan Rubinin tyyliä? Yksi kauhuskenaario on, että maalivahtipeli pettää, ja taas annetaan se 1-2 maalia eteen. Siitä ei hyvä heiluisi.

Olisin minä itse kyllä hankkinut vielä jonkun kokeneen veskarin tuohon, koska maalivahtipeli ei tosiaan saa pettää, eikä luotto Korhoseen ole satakymmen prosenttinen. Mutta nyt taidan itse sortua siihen, mistä olen muita moittinut.
 
ks

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät,HPK
Nyt pitäisi Kerttulankin mukaan sitten rakentaa sitä porilaista runkoa, jonka avulla noustaan pysyvästi paskaojan pohjalta. Huomio kiinnittyy silloin pelaajiin, jotka eivät ole mitään änäriin pyrkiviä tähtiä, mutta joista voisi tulla hyviä liigapelaajia. Tällaisiahan on nyt kiinnitettynä paljon, varsinkin hyökkäyspuolelle, puolustuksessakin tulossa. Siinä on selvä mahdollisuus, jota ei muilla kenties ole. Puuttuu vain ammattitaitoinen toteutus.

Tuleva kausi on ristiriitainen, koska pitäisi ajaa nuoria oikeasti sisään, eikä vain puhua siitä, mutta pleijareihinkin pitäisi päästä. Siinä on kyllä kuviota kerrakseen. Onneksi Kivi tuntee nämä Porin kuviot erinomaisen hyvin, siinä yksi hyvä kortti.
 
Seeepra

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat SaiPalle

Miksiköhän P.Juholaa ei päästetty viime kaudella lainkaan Liigajoukkueeseen debytoimaan. Hermeksessä pelasi 3 peliä hyvin, tehoin 2+1. Kokonsa puolesta voisi helposti pelata jo Liigassa, mutta mites muut ominaisuudet.

Jos esim. Barach aiotaan siirtää laitaan niin jonkun näistä junnuista pitää lyödä läpi, jotta sentterinelikko olisi tarpeeksi kova. Ne junnut ovat Myllymaa, Juhola tai Knihti. Knihtiin en oikein luota.

Juhola näistä minun mielestä mielenkiintoisin, saa nähdä miten hän pelaa harkkakaudella.
 
Suosikkijoukkue
Ässät

Uskon, että tässä on kyse ihan strategisista valinnoista. Ei siis siitä, että paras junnu pelaisi eniten Liigassa ja toiseksi paras toisiksi eniten jne...

Monesti sitä itse huomaa toivovansa, että siellä on toi ja toi hyvä junnu, että ehottomasti rosteriin vain kun on se parempi kuin jotkut vanhoista karjuista. Todellisuudessahan Ässille on lähes aina sitä parempi, mitä enemmän näiden junnujen urapolun alkua saadaan hidastettua. Varsinkin jos se mahdollistaa kehityspolun nopeuttamisen tai vahvistamisen. Tämä täytyy tietenkin saada tehtyä siten, että myös pelaaja pysyy tyytyväisenä ja ymmärtää, että tällä taktiikalla lopussa kiitos seisoo. Lyhyesti sanottunahan tämä tarkoittaa, että pelaajia tuotaisiin mahdollisimman valmiina Liiga rinkiin. Ainakin näitä parhaita tapauksia.

Ässillä on mielestäni ollut menneisyydessä vaikeuksia hyötyä junnuista. Ehkäpä urapolun suunnitelmat ovat olleet tavalla tai toisella heikkoja. Toinen epäilyksen kohteeni on, että mikä on ollut valmennuksen taso silloin kun pelaajat on olleet esim. 18-22 vuotiaita. Onko valmennuksen osaaminen ollut riittävällä tasolla? Myös pelitavalla on iso merkitys siihen, miten uusia pelaajia saadaan ajettua sisään. Kun joukkue toimii kuin junan vessa, niin vähän heikompikin kaveri täyttää sen yhden ruutunsa mallikkaasti. Kun taas hommat ei toimi, niin myös erittäin hyvillä pelaajilla floppiriski on suuri. Kuten hyvinkin on saatu todistaa.

Vaikea nähdä Juholalle oikeastaan mitään roolia tämän kauden jengissä. Se hiukan itseäni yllättää. Ellei sitten esim. Myllymaata laiteta vaikka vuodeksi mestikseen korkoa kasvamaan. Toivottavasti ei ainakaan sellaiseen ratkaisuun päädytä, että Juhola tulisi pelaamaan ensimmäisen vuotensa nelosen laiturina pikkuminuuteilla.
 
PataJaska

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, sympatiat HPK ja Kiekko-Espoo
Tosin hiukan hirvitti, kun luki uuden maalivahtimme keskusteluista Rosendahlin kanssa. Mennäänkö muuttamaan Rubinin tyyliä?
No siis aivan sanatarkasti Rubin sanoi haastattelussaan, että hän ja Rosendahl olivat hyvin samoilla linjoilla niistä kehityskohteista, joita Rubinin pelissä on. Ei mistään pelityylin muuttamisesta puhuttu tuossa yhteydessä mitään..

Rubin on tuollaisena keskikokoisena maalivahtina lähes sentilleen ja kilolleen samankokoinen kuin esimerkiksi Bernard ja Riksman olivat. Mutta olen antanut itseni ymmärtää, että verrattuna noihin kahteen tunnetusti varsin rauhalliseen maalivahtiin, niin Rubinin torjuntatyyli on hyvin vauhdikas ja aktiivinen. Ehkä sitten enemmän sellainen mitä vaikka Kilpeläinen oli.. taisin sanoa aiemminkin, mutta olen jotenkin tosi innoissani Rubinista, koska tuon tyyppistä veskaa ei Ässissä ole hetkeen nähtykään. Ei kait siinä tyyliä siis ole tarvetta muuttaa..
 
On tietysti tärkeää, että herrat ovat samoilla linjoilla, tuskin Rubin muuten Ässiin olisi tullutkaan, jossei näin olisi. Rubinkin voi olla todellinen löytö Liigaan, saa nähdä..
 
madeOFspade

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Hyökkäyksen osalta olen ainoastaan huolissani siitä, että mahtuuko yksikään lupaava nuori pelaamaan top6 laiturina.

Jos kokeneemmat suorittaa tasollaan tai jopa vielä vähän paremmin, niin vaikea on poikien vallata paikkaa.

Sentterinelikko kestää vertailua kovinkin nippujen kanssa.

Hyvä tästä tulee.
 
Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Hyökkäyksen osalta olen ainoastaan huolissani siitä, että mahtuuko yksikään lupaava nuori pelaamaan top6 laiturina.

Näissä nuorten peluuttamisissa pitäisi valmennuksen tasapainoitella. Jos kaveri otetaan U20 ylös pelaamaan niin peluuttaako nelosessa jämäminuuteilla vai annetaanko kunnolla mahdollisuus näyttää riittävätkö rahkeet pelaamaan miehissä. Nämä Appelit, Ruuttut ja varsinkin Talajat eivät ole enää menossa urallaan eteenpäin, joten heitä voi välillä peluuttaa pienemmilläkin minuuteilla.

Toisessa vaakakupissa taas painaa, että Ässät ei saisi taas jäädä jumboksi vaan sinne kympin sakkiin pitäisi päästä. Tässä tapauksessa kokoonpanojen pitäisi olla mahdollisimman vakaat tuloksen tekemiseen ja isoille kokeiluille ei ole niin paljon aikaa ja tilaa.
 
Naurava Sika

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Mielestäni tilanne on ihan hyvällä mallilla nuoriakin ajatellen.

Tärkeää on tietysti, että joukkue puhaltaa yhteen hiileen ja hakee menestystä. Mutta siellä täytyy myös olla tervettä sisäistä kilpailua pelipaikoista.

Jos/kun joku nuorista omilla otteillaan näyttää, että hän ansaitsee paikan kärkiketjuista, on Kivi sen laatuinen valmentaja, että hän ihan takuulla sen näyttöpaikan antaa.

Ja näin sen juuri kuuluukin mennä. Joten siinä on yksi asia josta en kanna minkäänlaista huolta.
 
Ässät1967

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Jos/kun joku nuorista omilla otteillaan näyttää, että hän ansaitsee paikan kärkiketjuista, on Kivi sen laatuinen valmentaja, että hän ihan takuulla sen näyttöpaikan antaa.
Näin juuri. Olettaa sopii, että Kivi antaa mahdollisuuden, jos junnuilla kulkee. Kaikki on kiinni omasta osaamisesta ja jos kunnon pomppuja ottavat ylöspäin kesällä, niin soisi näkyvän myös kokoonpanossa useamman nuoren staran. Omasta mielestäni pieni pakkokin antaa mahdollisuuksia kunnolla kauden aikana.
 
aceman81

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät. Pesäkarhut.
Mielestäni tilanne on ihan hyvällä mallilla nuoriakin ajatellen.

Tärkeää on tietysti, että joukkue puhaltaa yhteen hiileen ja hakee menestystä. Mutta siellä täytyy myös olla tervettä sisäistä kilpailua pelipaikoista.

Jos/kun joku nuorista omilla otteillaan näyttää, että hän ansaitsee paikan kärkiketjuista, on Kivi sen laatuinen valmentaja, että hän ihan takuulla sen näyttöpaikan antaa.

Ja näin sen juuri kuuluukin mennä. Joten siinä on yksi asia josta en kanna minkäänlaista huolta.

"Terve kilpailu pelipaikoista". Tuo on ihan hyvä linjaus ja toivottavaa.

Tietysti nyt ollaan omanlaisessa strategisessa tilanteessa, jossa samaan aikaan tarkotus olis pikkasen pärjätäkin, mutta myös laittaa rahaa pankkiin jatkoa ajatellen eli kehittää/sisäänajaa nuoriso-osastoa. Mutta ei kai tässä nyt mitään ratasta olla keksimässä uudelleen tai mitenkään erityisen poikkeuksellisissa olosuhteissa kuitenkaan. Joku ottaa/saa pelipaikan ja joku ei.
 
RedPower

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät // Habs // Carolina Hurricanes
Joukkueen täytyisi pystyä tekemään n.155 maalia ja uskon sen siihen pystyvänkin, koska hyökkäys näyttää hyvältä tässä vaiheessa.Mutta hyvän maalimäärän saavuttamiseksi tarvitsemme myös henkistä vahvuutta vaikeina aikoina ja silloin tarvitsemme Jessen tueksi sellaisia pelaajia kuten Talaja,Ruuttu,Appelgren ja Barach,jotka siis nousevat esimerkillään näyttämään että periksi ei anneta.Pitkiin notkahduskausiin ei siis yksikertaisesti ole varaa, vaan heti on reakoitava yhdessä valmennuksen kanssa.

Pelin aikana pelaajien penkin fiilis täytyy myös saada paremmaksi kuin Atun aikana,jos on onnistumisia tai kovaa yritystä,niin välittömästi pelaajalle penkillä posia palautteena.

Tehtyjen maalien määrä ei tietysti kokonaisuudessaan ratkaise sijoitusta, vaan sen puolustus-pelin viisikkona täytyy myös toimia maalivahtien kanssa ja mitä voi odottaa esim.Rubinilta, on minulle pienoinen arvoitus.
 
T

Tacklam

"Terve kilpailu pelipaikoista". Tuo on ihan hyvä linjaus ja toivottavaa.

Tietysti nyt ollaan omanlaisessa strategisessa tilanteessa, jossa samaan aikaan tarkotus olis pikkasen pärjätäkin, mutta myös laittaa rahaa pankkiin jatkoa ajatellen eli kehittää/sisäänajaa nuoriso-osastoa. Mutta ei kai tässä nyt mitään ratasta olla keksimässä uudelleen tai mitenkään erityisen poikkeuksellisissa olosuhteissa kuitenkaan. Joku ottaa/saa pelipaikan ja joku ei.
Nelosessa varmaan pyörivät nuoret kukin vuorollaan ja osa katsomossa. Alaketjuista sitten kipuamaan ylöspäin, jos rahkeet riittää. Kilpailutilanne on hyvä. Tuohon nyt vielä muutama hyökkääjä lisää :)
 
Viimeksi muokannut ylläpidon jäsen:

aceman81

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät. Pesäkarhut.
Nelosessa varmaan pyörivät nuoret kukin vuorollaan ja osa katsomossa. Alaketjuista sitten kipuamaan ylöspäin, jos rahkeet riittää. Kilpailutilanne on hyvä. Tuohon nyt vielä muutama hyökkääjä lisää :)

En osaa sanoa vielä. Jos on rahkeita ottaa paikka ylempää niin sitten hyvin todennäkösesti sauma tulee. Eikä ne alaketjut välttämättä huonoja paikkoja ole kasvaa ja kehittyä, pistää perusasiat kuntoon.
 
Naurava Sika

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Tietysti nyt ollaan omanlaisessa strategisessa tilanteessa, jossa samaan aikaan tarkotus olis pikkasen pärjätäkin, mutta myös laittaa rahaa pankkiin jatkoa ajatellen eli kehittää/sisäänajaa nuoriso-osastoa.
Kyllähän se juuri näin on, että nyt täytyy pystyä unohtamaan menneet ja joukkueen täytyy alkaa voittamaan. Sen täytyy pystyä taistelemaan illasta toiseen voitosta ja varsinkin kotiareenalla pelin tulee olla sellaista, että Patakansa haluaa saapua sitä katsomaan.

Muniinpuhaltelun aika on ohitse. Sanoisin että herrojen Lehtinen & Kerttula kannaltakin tämä on nyt se paikka, jonka perusteella määritellään heidän onnistumisensa/epäonnistumisensa Ässissä. Ennen kaikkea nyt täytyy palauttaa Isomäkeen se henki, joka sieltä on kadonnut.

Ei tässä auta kuin odottaa ja toivoa positiivisin mielin, että Jesse ja kumppanit näyttää heti syksyn alusta lähtien sellaista asennetta ja taisteluhammasta, että Ässille ei naureskella enää.
 
PataJaska

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, sympatiat HPK ja Kiekko-Espoo
Jaahas.. täällä olleiden puheiden mukaan likimain varmana liigaan tulossa ollut Ben Finkelstein tekikin AHL-sopimuksen, eli hän on pois laskuista pakiston suhteen
 
TylerDG

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät & Caps
Hyökkäyksen osalta olen ainoastaan huolissani siitä, että mahtuuko yksikään lupaava nuori pelaamaan top6 laiturina.

Jos kokeneemmat suorittaa tasollaan tai jopa vielä vähän paremmin, niin vaikea on poikien vallata paikkaa.

Sentterinelikko kestää vertailua kovinkin nippujen kanssa.

Hyvä tästä tulee.

Eikös huolesi ratkaise itse itsensä ylläolevan kaavan mukaisesti.

Jos kokeneemmat suorittaa tasollaan ja nuorista ei ole heitä syrjäyttämään, niin kokenut pelaaja on luonnollinen vaihtoehto.

Ei kai sen paikan valtaamisen tarvii helppoa ollakaan.
 
madeOFspade

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Eikös huolesi ratkaise itse itsensä ylläolevan kaavan mukaisesti.

Jos kokeneemmat suorittaa tasollaan ja nuorista ei ole heitä syrjäyttämään, niin kokenut pelaaja on luonnollinen vaihtoehto.

Ei kai sen paikan valtaamisen tarvii helppoa ollakaan.

Periaatteessa kyllä, vaan missä nämä nuoret ottavat kehitystä edelleen jos ei pääse pelaamaan kovempia pelejä.

Joku mestisyhteistyö olisi paikallaan.
 
Pratu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Tuon Duszakin lisäksi Kerttula vois napata myös Brinson Pasichnukin. …eikä vähiten siksi, että pelasi San Josessa numerolla #50. Olisi täällä jo valmiiksi yksi kova fani, @San Jose Shark #50
Siihen vielä hyökkäykseen Jordan Kawaguchi, niin homma olis valmis.
 
ValkMan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Tässä listattuna NHL soppareilla viime kaudella pelanneista sopimuksettomista pakeista, jotka eivät saaneet qualifying offeria.
Cam Lee
David Farrance
Brinson Pasichnuk
Cole Hults
Dennis Cholowski
Chad Krys
Will Reilly
Markus Phillips
Josh Brook
Olli Juolevi
Joseph Duszak

Barach voisi yliopistokaveri Duszakia houkutella Poriin.

Tuo Duszak on tehnyt pisteitä kyllä hyvin yliopistossa ja lisäksi viime kaudella ns. räjäytti pankin Marliesin paidassa, kun teki 52 pistettä. Ja nimenomaan siis AHL-tasolla. Voisi olla hyvinkin kokeilun arvoinen pelaaja.

Nuo kaikki listalla olevat pelaajat ovat suhteellisen nuoria, joilla luulisi olevan vielä kehittymisen varaa. Yksi mielenkiintoinen on myös Dennis Cholowski, joka on pelannut änärissä jo 115 peliä pääosin Detroitin paidassa. Seattle varasi hänet laajennusdraftissa, mutta matka jatkui sitten Washingtoniin. En tiedä mikä meni pieleen viime kaudella niin pahasti, että ei saanut qualifying offeria.
 
Seeepra

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat SaiPalle
Tässä listattuna NHL soppareilla viime kaudella pelanneista sopimuksettomista pakeista, jotka eivät saaneet qualifying offeria.
Cam Lee
David Farrance
Brinson Pasichnuk
Cole Hults
Dennis Cholowski
Chad Krys
Will Reilly
Markus Phillips
Josh Brook
Olli Juolevi
Joseph Duszak

Barach voisi yliopistokaveri Duszakia houkutella Poriin.
Noista edes pari Poriin niin pakisto olisi hyvällä mallilla. Pelkään vaan että sieltä tulee joku Slovakian sarjan stara + joku ruotsin sarjojen vahvistus.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös