Joukkueen rakennus kaudelle 2021–2022

  • 523 110
  • 3 600

Blade80

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pata
Eipä viitsi lainata koko tekstiä. Sen vaan sanon, että tämänhetkisillä näytöillä jos tuo porukka on kaikkineen mukana, eikä enempää sällejä vaihdu joka puolelta kentää, niin kusessa olemme kaulaa myöden ensi vuonna. Tänä vuonna X kohdalla on ollut pelimiehiä ja jos budjetti pienenee, niin voitte olla varmoja, että lähellekään saman tason sällejä ei kokoonpanossa pyöri.

Laittaisin kylmästi enemmän vaihtoon ja hakisin uusilla piilevillä talenteilla uutta nousua. Tuosta sakista on jo aika moni nähty usean vuoden aikana ja ei vaan riitä. Uusia kokelaita matkaan, jos sieltä löytyisi helmiä. Muuten tarvotaan samassa suossa. Täällä ollaan aina haluttu runkoa ja runkoa, mutta tämän kauden pelaajissa niitä vaan ei liikaa ole.

Ensi kausi hyvin suurella todennäköisyydellä mennään vielä Atun komennossa, joten sitä vasten suhteellisen maltillisia vaihdoksia.
Kuitenkin vaihtuvuutta tärkeissä rooleissa, maalivahtiosasto menee uusiksi, pakistosta lähtee 3 kärkipakkia, ykköslaituri ja isolla todennäköisyydellä ykkössentteriäkään ei pystytä pitämään.
Tärkeillä paikoilla on mahdollista saavuttaa isompi hyöty kun löydetään paremmat palikat niihin kohtiin.

Olen sitä mieltä, että lähtökohtaisesti ongelma ei suoranaisesti ole ollut materiaalissa tai ainakaan siinä, etteikö siellä olisi mahdollisuuksia parempaan.
Uusia pelaajia juuri ennen kauden alkua joukkueeseen, loukkaantumiset ja sitä kautta ketjujen eläminen, jolloin pelitapaa ei olla saatu ajettua sisään niin hyvin kuin olisi pitänyt. Maalivahtitilanne on ollut surkea.
Nyt siellä on joutunut pelaamaan pelaajia liian isoissa rooleissa vajavaisin taidoin, joten siinä mielessä materiaali on näyttänyt aika surkealta viime aikoina.

Siellä ei vuosia mukana roikkuneita ole kuin Vuorisalo joka tainnut 14-15 kaudesta asti olla mukana ja Juhola kaudesta 16-17. Sen jälkeen Appelgrenkin vasta 17-18 ja Peltomäki, Kulmala, Killinen ja Tiivola 18-19, muut ovat sitten viime kaudelle tai tälle kaudelle tulleita.
Eli käytännössä 7 pelaaja, jotka ovat ennen viime kautta olleet mukana ja niistä 2:sta voisi sanoa, että ovat vuosia olleet mukana. Kaikki on aina niin suhteellista.
Ketkä olisivat ne pelaajat, jotka sinulle kelpaisivat ensi kaudeksi?

Onhan joukkueessa marginaali pelaajia, jotka ovat helposti korvattavissa en sitä lähde kiistämään ja jos pelaajia on kautta linjan vaihdettavissa parempiin, niin en pane pahakseni.
 
Suosikkijoukkue
Ässät

Toivottavasti et pahastu, kun määki huutelen tähän väliin.

Peltomäki, Kulmala, Laakso, Kivelä, Mäkiset, Tiivola. Siinä on joukko josta itse hankkiutuisin eroon. Vainiota haluaisin nähdä vielä loppukaudesta, että parantaako otteita kun saadaan joukkuepeliä paremmaksi.

Juholaa ja Vuorisaloa peluuttaisin aika paljon tällä kaudella, jotta nähdään paremmin jätkien tasoa, mutta ennen kaikkea myös pysyykö jätkät kasassa. Jos ei pysy, niin mää luovuttaisin näitten herrojen suhteen.
 
En tietenkään :)

Hyvää Ässien tilanteessa on, että kenestäkään ei tarvitse hankkiutua eroon ensi kautta ajatellen, paitsi Pihlajanmäestä.
 
Rannari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pata
Siellä ei vuosia mukana roikkuneita ole kuin Vuorisalo joka tainnut 14-15 kaudesta asti olla mukana ja Juhola kaudesta 16-17. Sen jälkeen Appelgrenkin vasta 17-18 ja Peltomäki, Kulmala, Killinen ja Tiivola 18-19, muut ovat sitten viime kaudelle tai tälle kaudelle tulleita.
Eli käytännössä 7 pelaaja, jotka ovat ennen viime kautta olleet mukana ja niistä 2:sta voisi sanoa, että ovat vuosia olleet mukana. Kaikki on aina niin suhteellista.
Ketkä olisivat ne pelaajat, jotka sinulle kelpaisivat ensi kaudeksi?

Onhan joukkueessa marginaali pelaajia, jotka ovat helposti korvattavissa en sitä lähde kiistämään ja jos pelaajia on kautta linjan vaihdettavissa parempiin, niin en pane pahakseni.
Jos tuota listasta pitäisi väkeä ottaa mukaan, niin maalivahdit molemmat vaihtoon. Ei voida enää ratsastaa riskillä heidän kohdallaan. Pitää löytää maalivahti, jolla ei ole ihmeempää vakavaa, kue pidempää, loukkaantumishistoriaa.

Pakistosta ottaisin mukaan Varttisen, Määtän, kuitenkin mietittyäni asiaa tarkemmin Kotkansalon (jos pystyy operoimaan parin viime pelin tasolla myös parempia joukkueita vastaan) sekä Stenqvistin. Pitkin hampain Vainion, varsinkin kun meni loukkaantumaan.

Hyökkääjistä suoraan pitäisin Tiivolan, Killisen, Kivenmäen, Lindstenin, Hirvosen, Pihlajamäki tulee väkisin ja ehkäpä vielä jollakin tasolla Ikosen. Muiden kohdalla loppukausi ratkaisee paljon, mutta aika vähissä ne ketkä pitäisin. A-ikäisiin en ota kantaa sen enempää Hirvosta lukuunottamatta. Noista kaikki pitäisi mennä pelaavaan kokoonpanoon. Varttisen haluaisin takaisin. On kuitenkin täysin Appelgrenin tasoinen pelimies, joka taas on saanut aika ison hyväksynnän ilman sen kummempia näyttöjä. Jos Matinmikon optio käytetään, niin ilman muuta hänen paikkansa on hyökkäyksessä. Puolustuksessa liian liian vaikeaa.

Nykylätkässä kahden vuoden sopimus on jo pitkä ja kolmen vuoden sopimus ikuisuus. Vuosikausia roikkuneita on tosiaan juurikin tuo joukko, minkä nimeltä mainitsit. Heille kaikille kädenpuristus, joita en ottanut mukaan listaani ja jatkoa muilla mailla.
 
ks

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät,HPK
Nyt kun perusjoukon kanssa on harjoiteltu jo toista kautta samalla valmennuksella luulisi muodostuneen jo aika selkeä kuva kunkin kehitysmahdollisuuksista. Ässäthän on epäilemättä edelläkävijöitä pelaajien kehityksen tieteellisessä seurannassa. Näin ollen tehtäville päätöksille pitäisi olla vankat perusteet. Sisäiselle kasvulle pitää myös olla oikeasti tilaa eikä siis niin, että kirsikat taiotaan kakun päälle taas jostain muualta juuri ennen kauden alkua.

Väkisinkin sitä jo ajattelee ensi kautta, meni tämä koronakausi lopulta miten hyvänsä. Ei kai taas olla jäljessä joukkueen kokoamisessa ja vedetä jotain ikiomaa strategiaa menestyksen kustannuksella? Kahtena kautena on ollut erityisiä syitä, mutta miksi niitä olisi vieläkin ensi kaudella?

En lähde luettelemaan yksittäisiä pelaajia, koska en tiedä tarpeeksi, mutta nykyryhmästä ja muutamasta nuoresta pitäisi koostua se perusryhmä vahvistettuna tarpeelisin osin hyvissä ajoin hankituista vahvistuksista.

Jos koronastrategia onnistuu, Ässien pitäisi olla paremmassa kunnossa kilpailullisesti,muihin seuroihin verrattuna, kuin ennen koronaa, jos strategiassa on lopulta jotain mieltä ollut. Muuten tehdään vaan erilailla kuin muut ilman mitään varsinaista tulosta, kun ajatellaan seuran näyteikkunaa, edustusjoukkuetta.
 
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
Broadstreet Bullies, Scott Stevens, Wendel Clark
Olen lähes varma siitä, että Kerttula ei tule kasaamaan ensi kaudellekaan joukkuetta millään muotoa etupainotteisesti vaan mennään talous edellä ja kasataan joukkuetta vielä kauden alettuakin - täysin huolimatta siitä, että joukkueen yhteispeli kärsii tästä huomattavasti.
 
aceman81

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät. Pesäkarhut.
Lukon Jonne Tammela nakkas kypärätempun vs HIFK. 23-v., Tampan 4. kierroksen varaus 2015. OHL kausi 16-17 päätyi polvileikkaukseen, seuraavalla kahdella kaudella 48 AHL-matsia ja Pohjois-Amerikan visiitin päätökseksi pinna/peli ECHL:ää.

Ei mitkään supertaustat taikka stätsit. Toisaalta, ikääkin P-A keikan jälkeen vasta 21. Taisivat Rauman päässä luonnehtia, että ikäisekseen nähnyt jo paljon. Linkki Raumalle löytyy KalPassa Liigarinkiin nostaneesta Pekka Virrasta.

Luisteluvoimainen, semi-röyhkeä, ei-täysin-viimeistelytaidoton, luonnepelaaja. Näin luonnehtisin laitahyökkääjää. Mietin vaan, että siinä on joitain ominaisuuksia joita nykykiekossa tarttetaan. Tuo muutaman vuoden takanen polvileikkaus olis helposti red flag, eikä nuo kaudet ison veden takana olleet riemukulkuetta. Kuitenkin, 19-20 Lukossa 30 pisteen kausi ja kohtuullisesti menee kuluvakin.

Että toivottavasti Ässien ensi kauden joukkueessa -jos nyt lähdetään siitä, että päästään pellaamaan- löytyy jonkin verran luisteluvoimaa, röyhkeyttä, luonnetta, epä-puukätisyyttä. Meillä ei tietysti ihan rahkeet riitä Lukon hankintapolitiikkaan, mutta vähän vaatimattommilla meriiteilläkin sitä luonnetta voi löytyä.
 
Jonne o kyl iha jees. Tollane leftin Varttine.
 
Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Että toivottavasti Ässien ensi kauden joukkueessa -jos nyt lähdetään siitä, että päästään pellaamaan- löytyy jonkin verran luisteluvoimaa, röyhkeyttä, luonnetta, epä-puukätisyyttä.

Tälle kaudelle noita ominaisuuksia haettiin (varsinkin parempaa luisteluvoimaa), en ole ihan varma onnistuttiinko siinä versus viime kausi mutta tämä kausi on vielä niinpahasti kesken että lopullista arviota on mahdotonta antaa.
 
PataJaska

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, sympatiat HPK ja Kiekko-Espoo
Tämä alkava pidennetty joulutauko on kyllä siunaus Ässille sikälikin, että Tiivola ja Killinen ehtivät tulla kuntoon, ja kaipa sen Niemen luulisi myös tervehtyvän jos niikseen on. Ihan vain sikäli huipputärkeä juttu, että etenkin Killinen ja Niemi ehtisivät näin ollen kuitenkin pelaamaan 2/3 kaudesta (nyt siis oletan että kausi pelataan läpi), jolloin pystyisivät antamaan aivan riittävät näytöt siitä, mitä heidän jatkosopimustarjoustensa kanssa tehdään ensi kauden suhteen. Tiivolan kohdalla tämä loukkaantuminen jättää tietysti oven auki niille spekulaatioille olisiko hän kuitenkin jopa pidettävissä, mutta jos tasan sama dominointi jatkuu mitä alkukausi oli, niin sen varaan en kyllä uskalla laskea..
 
Aika hankalaa nyt on mitään "tarjouksia" jaella pelaajille, mutta varmaan luulisi pelaajien kanssa keskusteltavan näkymistä, kunkin kanssa erikseen. Kerttulan tapana on ainakin ennen ollut kertoa selkeästi omia näkemyksiään jatkosta. Toivoisi myös loppukauden olevan jo myös suunnattu ensi kauteen.

Alkaa olemaan jo vähän uupunut siihen, että Ässät rakentaa joukkuettaa aina vihoviimeisenä. Haula tuossa juuri totesi, että vaikka pelaajabudjetit laskevat, niin jokin summa voidaan laskea käyttöön jo nyt, koska nyt on tehtävissä hyvin edullisia sopimuksia. Tiedä sitten, mutta onhan tuossa varmaan jotain perää.
 
Mun mielestä Tiivolan hehkutus on mennyt yli...ja rajusti. Kyllä, pelasi alkukauden hyvin, mutta oli silti yltiötehokas otteisiin nähden. Tuntui sille, että esim Tiivolan viivaan tiputksista seurasi maali vähintään joka toinen kerta.

Lupaan lahjoittaa 100 € Ässille, jos Tiivola jatkaa vähintään 70% tehokkuudella.
 
nikke21

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Aika hankalaa nyt on mitään "tarjouksia" jaella pelaajille, mutta varmaan luulisi pelaajien kanssa keskusteltavan näkymistä, kunkin kanssa erikseen. Kerttulan tapana on ainakin ennen ollut kertoa selkeästi omia näkemyksiään jatkosta. Toivoisi myös loppukauden olevan jo myös suunnattu ensi kauteen.

Alkaa olemaan jo vähän uupunut siihen, että Ässät rakentaa joukkuettaa aina vihoviimeisenä. Haula tuossa juuri totesi, että vaikka pelaajabudjetit laskevat, niin jokin summa voidaan laskea käyttöön jo nyt, koska nyt on tehtävissä hyvin edullisia sopimuksia. Tiedä sitten, mutta onhan tuossa varmaan jotain perää.

Joo, kaikessa mitä Haula kommentoi Ässistä on perää ja pitää takuulla paikkansa. Herralla, kun on mukava ja lämmin suhde Ässiin.
 
Rannari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pata
Aika hankalaa nyt on mitään "tarjouksia" jaella pelaajille, mutta varmaan luulisi pelaajien kanssa keskusteltavan näkymistä, kunkin kanssa erikseen. Kerttulan tapana on ainakin ennen ollut kertoa selkeästi omia näkemyksiään jatkosta. Toivoisi myös loppukauden olevan jo myös suunnattu ensi kauteen.

Alkaa olemaan jo vähän uupunut siihen, että Ässät rakentaa joukkuettaa aina vihoviimeisenä. Haula tuossa juuri totesi, että vaikka pelaajabudjetit laskevat, niin jokin summa voidaan laskea käyttöön jo nyt, koska nyt on tehtävissä hyvin edullisia sopimuksia. Tiedä sitten, mutta onhan tuossa varmaan jotain perää.

Edulllsuutta voidaan katsoa ainakin kahdesta eri suunnasta. Kukaan, ja väitän tässä Kerttulan olevan samassa tilanteessa, ei tiedä lähellekään ensi kaudelle käytettävissä olevaa rahamäärää pelaajasopimimuksiin.

On vähintäänkin haastavaa kuitenkin tarjota sopimuksia pelaajille, joista agentit eivät saa mitään. Kiukuttelevat vain ja vaativat lisää rahaa. Nyt ollaan Ässien kannalta tilanteessa, jossa puhutaan 50% aleprosenteista aikaisempaan. Ei niihin kukaan tartu ensi-istumalta, eikä vielä toisellakaan kertaa.
 
angnus

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Alkaa olemaan jo vähän uupunut siihen, että Ässät rakentaa joukkuettaa aina vihoviimeisenä. Haula tuossa juuri totesi, että vaikka pelaajabudjetit laskevat, niin jokin summa voidaan laskea käyttöön jo nyt, koska nyt on tehtävissä hyvin edullisia sopimuksia. Tiedä sitten, mutta onhan tuossa varmaan jotain perää.
Totta, että pitäisi saada joka pelipaikalle ainakin jonkinlaista turvallista ja varmasti maisemissa pysyvää runkoa hyvissä ajoin.
Mutta tuo Haula on niin härskisti kotiinpäin vetävä manageri, jolla on Tammisen tyyliset jutut, että en ihmettele, kun hän kertoo, että (häneltä ensisijaisesti) kannattaa ehdottomasti ostaa jo nyt pelaajia ensi kauteen * hymiö*. Hän kun ajatteleekin varmasti vain Ässien parasta*hymiö*.
 
Rannari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pata
En tiedä oikein minkälaista joukkuetta edes uskaltaa ensi kaudelle haaveilla. Sitä pidän kuitenkin varmana, että ensi kauden joukkue on vielä edullisempi kuin tämän vuoden vastaava. Siellä joutuvat pelaajat tulemaan vaatimuksissaan alaspäin aika reilusti. Prosentteina jotakin, jota en viitsi edes lähteä arvailemaan. Rahaa vain yksinkertaisesti ei ole. Ei missään päin. Paitsi Raumalla. Lahjakkaita jo kykynsä näyttäneitä pelaajia kyllä kiinnitetään kuten nyt on jo tehtykin. Tuleeko joukkueet pienenemään rosterin osalta vai hankitaanko nuoria edullisisa pelaajia joukkuueeseen kattamaan mahdollisia poistumia kauden aikana. Lähteekö yleensä pelaaja ulkomaille paljonkin Liigasta paremman ansion perässä ja mitä tämä kaikki sitten mahdollisesti vaikuttaa kotimaisen Liigan tasoon. Ajatuksia, joihin ei taida olla vielä juuri minkäänlaisia vastauksia.
 
Rannari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pata
Tulipahan tässä nyt mieleen, että jos Pihlajamäen polvesta ei saada tulevaisuutta katsoen kiekkoilua kestävää, niin ensi kaudeksi ei sitten olekaan enää ensimmäistäkään pelaajaa joukkueessa.
 
Jalat1990

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Lukka, Viljanen ja Kojo olisivat ensi kaudeksi vapaita ja en taida olla kauhean väärässä, jos sanon että miehillä olisi haluja kasvattajaseurassaan pelata. Ottaisin koko kolmikon.
 
Myrvold

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Lukka, Viljanen ja Kojo olisivat ensi kaudeksi vapaita ja en taida olla kauhean väärässä, jos sanon että miehillä olisi haluja kasvattajaseurassaan pelata. Ottaisin koko kolmikon.

Lukan hinta-laatu suhteen jos saa kohdilleen niin kelpaa. Tähän asti ei ole kohdannut.

Viljanen kelpaa kyllä. Ns. kakkoskiekillinen pakki.

Kojo ei oikeasti paljon Wallista eroa muuten kuin että on kokeneempi. Pelillisesti samaa tasoa. Ehjää kautta ei ole pelannut vuosiin. Ei toki kallis.
 
Suosikkijoukkue
Ässät
Lukka, Viljanen ja Kojo olisivat ensi kaudeksi vapaita ja en taida olla kauhean väärässä, jos sanon että miehillä olisi haluja kasvattajaseurassaan pelata. Ottaisin koko kolmikon.
Lukan hankinnassa ei ois mitää järkeä. Ei vaa riitä. Kojon sijaan ottaisin ennemmin Wallin koska €. Viljasen luulen TAAS vaativan ihan liikaa euroja.
 
Badgers

En oikein usko, että noista kukaan ässissä pelaisi, ainakaan lähitulevaisuudessa. Eikös Lukka lähtenyt miltei ovet paukkuen täältä, Viljasen ura nosteessa ja tuskin Pori on seuraava etappi, Kojo voisi olla fyysisenä pakkina saatavissa, mutta Walli taitaa täyttää samaisen roolin ihan yhtä hyvin.
 
Jalat1990

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Lukka veti a-junnuissa kovia kausia pisteiden valossa, mutta ikinä ei saanut edes näytön paikkaa miesten mukana. Mestiksen kautta tie löytyi Liigaan ja mielestäni todella hyvä pakki ja parhaat pelit vielä näkemättä. Viljaselle voisi hyvin tarjota isompaa roolia ensikauden Ässiin ja uskon että mies voisi siihen tarttua. Viljasen kohdalla, kun palaset osuvat kohdilleen, niin tykkikausi on luvassa vielä tulevaisuudessa. Ässissä kuuluu olla ainakin yksi ilkeä pelaaja ja isäntä ja tässä tehtävässä näen Kojon isosti ”uskottavampana” kuin Wallin.
 
Pratu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Lukka ja Kojo eivät kovin yllättäviä hankintoja olisi. Kojo tuli aikanaan Selinin Tepsiin aika puskista isona yllätys hankintana, ja sai vastuutakin jonkin verran.
Lukka taas debytoi Mestiksessä Saku Martikaisen alaisuudessa Sapkossa, josta Tommi Kerttula hankki Jukureihin tekemään ison läpimurron Mestis tasolla.
 
PataJaska

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, sympatiat HPK ja Kiekko-Espoo
Lukan hankinnassa ei ois mitää järkeä. Ei vaa riitä. Kojon sijaan ottaisin ennemmin Wallin koska €. Viljasen luulen TAAS vaativan ihan liikaa euroja.

En oikein usko, että noista kukaan ässissä pelaisi, ainakaan lähitulevaisuudessa. Eikös Lukka lähtenyt miltei ovet paukkuen täältä, Viljasen ura nosteessa ja tuskin Pori on seuraava etappi, Kojo voisi olla fyysisenä pakkina saatavissa, mutta Walli taitaa täyttää samaisen roolin ihan yhtä hyvin.

Tässäpä tulikin jo hyviä pointteja. Lukan kohdalla on tosiaan se, että ei paljon kehuja ole tullut miehen otteista tässä lähihistoriassa, ei Turussa eikä nyt Hämeenlinnassa.. eli ei hän oikein mikään ratkaisu mihinkään olemassa olevaan ongelmaan tai puutteeseen ole. Kojo sitten vasta haukuttu onkin, eikä ilmeisesti todellakaan syyttä, todellakin eroa Walliin ei ole muuta kuin että Walli on varmaankin halvempi. Viljanen taas on nostanut omaa profiiliaan Vaasassa ihan uudelle tasolle, todellakin suuntana voisi kuvitella olevan liigan nämä vakituisemmat kärkiseurat

Tämän nyt olemassa olevan pakiston hyvä puoli on se, että vain Stenkku on sellainen jota ei varmasti pystytä pitämään. Kaikki muut on kuitenkin ihan mahdollista pitää, joten nyt Kerttula voi käydä keskusteluja niiden kanssa joista organisaatio on aidosti kiinnostunut

Jatketaanpa vielä kun tässä on tätä luppoaikaa: tuo veskaosasto ensi kaudeksi onkin nimittäin sitten ehkä kaikkein mielenkiintoisin kysymys. Aittokallion nimi voidaan viivata varmasti suoraan yli, joten ei hänestä sen enempää. Nythän meillä ei ole vastausta siihen voidaanko ensi kauteen lähteä Korhonen kakkosveskana, koska kaverin otanta on karvan yli 20 minuuttia. Eli sen puoleen ei voi sanoa juuta eikä jaata. Ja onhan poika todella nuori, syksyllä syntyneenä hän on vasta 18v vielä silloinkin kun ensi kausi alkaa..

Sittenpä meillä nousee kysymykseksi herra Söderström. Hän sanoi tullessaan, että olkoot millainen 2,5 kauden pelaamattomuus tahansa takana, niin ainoa tavoite on NHL. Noh, nyt jo on selvää, että tämä kausi on sen verran pahasti piparina ettei tuosta tavoitteesta tarvitse alkavana vuonna keskustella. Eli todennäköisesti Ässille on tullut varsin hyvät saumat pitää hänet ensi kaudellakin, jos halua siihen on. MUTTA: nyt ei ole kerrottu, liittyykö tämän syksyn mystinen loukkaantuminen niihin miehen vanhoihin vaivoihin vai eikö. Tiedetään vain että hänet jyrättiin Tappara-ottelussa ja se on virallinen syy loukkaantumiselle. Jos siitä tapahtumasta nämä vanhat vaivat jotenkin aktivoituivat, niin tietenkään sitten jatkokeskusteluja ei tarvitse edes aloittaa. Mutta jos kyse olikin todella vain "huonosta tuurista" kun hänet jyrättiin eikä tämä liity mitenkään vanhoihin vaivoihin, niin sitten on eri tilanne.. tosin tällä hetkellä jatkoedellytyksiä ei voi kuin arvailla, koska pitää odottaa että mies pääsee taas vuoden alusta pelaamaan
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös