Joukkueen rakennus kaudelle 2019–2020

  • 768 433
  • 4 271
Tila
Viestiketju on suljettu.

Ainapata

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Ensi kaudeksi tuonne kaivataan enemmän rutinoituneita tasaisia suorittaja, kuin muutamaa kallista täsmävahvistusta. Nuoret menevät eteenpäin, mutta vaativat vierelleen kokeneita selkänojia, tyyliin Marttinen. Ei kaivata omaan pussiin pelaavia pelin ulkopuolella pyöriviä ylipalkkaisia hiihtelijöitä, vaan tasaisesti suorittavia taistelevia työmiehiä. Uskon, että ulkomailta tulee ensi kaudella useampia pelaajia, koska Suomessa tuskin on vetoa Ässiin. Säästetään myös kesän palkkakuluissa kun sopimukset tehdään vasta Elokuun alusta tai vasta verorajalla Lokakuussa. Maalivahti on tärkein hankinta ja toivottavasti tähän ei oteta arpaa vaan takuuvarma ammattimies. Tänä vuonna puuttui ykkössentteri ja kunnon maalivahti. Ykköspakki myös tarvittaisiin, mutta vielä ensi vuonna pitää luottaa Taimen tasonnostoon, jos ei sopimuksesta päästä eroon.
 
SlamDunk71

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Siellä on taas omsta mielikuvituksesta ammennettu perusteita, millä ei ole mitään järkipohjaa. Väitätkö sää, että mein muut laiturit tekee kovempaa tulosta huonommalla sentterillä ja huonommalla laituriparilla kuin Salminen? Vai mikä tässä nyt on takana?
Ei vaan Sakke tarvitsee rinnalleen hyvän sentterin molempiin suuntiin. Vai miksi Sakella sakkaa Hifk:ssa kun rinnalla on vain Ikonen ja Lundell? Jos väität ettei Sakke ole huono omaan päähän niin en edes jatka.

Kyse on siitä että Sakke tarvitsee hyvän sentterin. Ja sellainen ei ole halpa. Mitä jos Saken kuitilla hommataankin se The ykkös sentteri?

Yhtä huuhaata on että oltaisiin jotenkin pulassa ilman Sakkea, päinvastoin.
 
aceman81

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät. Pesäkarhut.

Eikö Lundellin pitäs olla mitä mainioin sentteri Salmiselle? Toki, tulokassentteri ja Salminen ei ole omiin päin välttämättä optimaalinen. Fiksu pelaajan tuo junnu on, isoilla liikeradoilla.
 
Kyllä, Lundell on tulevaisuuden NHL nimiä. Siksi mietinkin kuinka hyvä (kallis) tuon sentterin tulisi olla. Sakke tekee pisteitä se on selvä, mutta se ei yksinään tule riittämään ensi kaudella ja se on koitumassa riippakiveksi.
 
Suosikkijoukkue
Ässät
Ei vaan Sakke tarvitsee rinnalleen hyvän sentterin molempiin suuntiin. Vai miksi Sakella sakkaa Hifk:ssa kun rinnalla on vain Ikonen ja Lundell? Jos väität ettei Sakke ole huono omaan päähän niin en edes jatka.

Kyse on siitä että Sakke tarvitsee hyvän sentterin. Ja sellainen ei ole halpa. Mitä jos Saken kuitilla hommataankin se The ykkös sentteri?

Yhtä huuhaata on että oltaisiin jotenkin pulassa ilman Sakkea, päinvastoin.
Olisiko siksi koska Sakke on epäonnistunut tällä kaudella... Ja silti kasassa on 39 pistettä 50 ottelussa... kertonee aika paljon kaverista.

Miksi viime kaudella peli kulki hemmetin hienosti, vaikka keskellä oli vain Kuparisen Matti? Me tarvitaaan ens kaudelle osaava valmennus, joka repii enemmän irti Sakken ominaisuuksista.... Niin kuin oikeestaan kaikkien muittenkin jätkien.
 
Phaneuf#3

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Tampa Bay Lightning
Mitä jos Saken kuitilla hommataankin se The ykkös sentteri?
Mitä Ässät tekee The ykkössentterillä jos laitaan on heittää Rekonen/Killinen/Kivenmäki? Ykkössenan ei tarvitse maksaa 200k ja sen ei tarvitse olla suomesta.
 
SlamDunk71

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Olisiko siksi koska Sakke on epäonnistunut tällä kaudella... Ja silti kasassa on 39 pistettä 50 ottelussa... kertonee aika paljon kaverista.

Miksi viime kaudella peli kulki hemmetin hienosti, vaikka keskellä oli vain Kuparisen Matti? Me tarvitaaan ens kaudelle osaava valmennus, joka repii enemmän irti Sakken ominaisuuksista.... Niin kuin oikeestaan kaikkien muittenkin jätkien.
Minun mielestäni Sakke on pelannut tasollaan eli ihan hyvin. Viime kaudella tosiaan Sakke pelasi siellä missä kuuluukin eli kolmosessa Kuprun ja Laganieren kanssa. Hyvin roolitettu ja oikea vastuu. Silloinkin tosin 22 peliin -18... Plussaa toki enemmän kun sai pelata oikeassa roolissa.

Saadaanko siis Sakelle ensi kaudeksikin hyvät ketjukaverit plus kaks kenttää eteen?
 
SlamDunk71

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Mitä Ässät tekee The ykkössentterillä jos laitaan on heittää Rekonen/Killinen/Kivenmäki? Ykkössenan ei tarvitse maksaa 200k ja sen ei tarvitse olla suomesta.
No tällöin riittäisi tasaisemmin jaettu budjetti. Ulkomailta pari täsmää ja vajaa 400k ykköskenttä. Minulla ei mitään Sakkea vastaan, päinvastoin, mutta ei riitä meidän nykyinen sopimus jakauma ja budjetti menestymään Sakella.
 
Phaneuf#3

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Tampa Bay Lightning
No tällöin riittäisi tasaisemmin jaettu budjetti. Ulkomailta pari täsmää ja vajaa 400k ykköskenttä. Minulla ei mitään Sakkea vastaan, päinvastoin, mutta ei riitä meidän nykyinen sopimus jakauma ja budjetti menestymään Sakella.
Kyllä se riittää jos huhu Taimen sopimuksen purkamisesta pitää paikkansa. Mutta se edellyttää ettei tuollaisia Makkosen tapaisia pelaajia enää hommata vaan nuoria ja nälkäisiä kuten Kerttula taisikin mainita. Siis hyökkäyspäähän. Puolustukseen kunnon kiekollinen ja sitten Ryan Lannon tyylinen hyvä peruspakki. Maalivahdit nyt taitaa aina olla arpoja. Pääasia että olisi edes terveitä.
 
Suosikkijoukkue
Broadstreet Bullies, Scott Stevens, Wendel Clark
Mitä Ässät tekee The ykkössentterillä jos laitaan on heittää Rekonen/Killinen/Kivenmäki? Ykkössenan ei tarvitse maksaa 200k ja sen ei tarvitse olla suomesta.

Salminen ja Kivenmäki on molemmat mielummin pelinrakentajia kuin viimeistelijöitä ja tämä pitää huomioida ketjun muiden kavereiden pelityylejä mietittäessä. Sentterin on varmaan oltava todella vahvasti puolustusorientoitunut (tyyppiä Kuparinen/AUK) ja vastaavasti toisen laiturin se kaveri joka nokkii ne Kivenmäen/Salmisen passit sisään (tyyppiä Elo/Zabo).
 
Suosikkijoukkue
Ässät
Minun mielestäni Sakke on pelannut tasollaan eli ihan hyvin. Viime kaudella tosiaan Sakke pelasi siellä missä kuuluukin eli kolmosessa Kuprun ja Laganieren kanssa. Hyvin roolitettu ja oikea vastuu. Silloinkin tosin 22 peliin -18... Plussaa toki enemmän kun sai pelata oikeassa roolissa.

Saadaanko siis Sakelle ensi kaudeksikin hyvät ketjukaverit plus kaks kenttää eteen?
Hahhah... ja noista miinuksista sellaset 40% tuli Suomen mestaria vastaan pelatussa pudotupelisarjassa.

No miksi ei saataisi kahta kenttää eteen? Meinaatko, että Ässillä ei olisi kolme ketjullista hyökkääjiä? Sen kun vain sijoittaa Sakken sinne kolmoseen jos sillä tulosta tulee... Olen ihan samaa mieltä, että Sakken roolia kannattaisi pienentää, valmennus on kaiken muun mokailun ohella onnistunut roolittamaan tällä kaudella ihan totaalisen päin persettä.

Viime kaudella Sakke pelasi hyökkääjistä 5. eniten matsia kohti ja halvahkon puolustavan sentterin kanssa... näin saatiin yli 1PPG tahdilla pelannut jätkä, joka onnistui vielä pitämään tehotilaston plussan puolella... Miksi haluat tällaisesta kaverista noin vahvasti eroon, että täytyy keksiä itselle jotain ihme perusteita, että miksi kenkä perseelle olisi hyvä juttu... outoa.
 
Viime kaudella rooli oli oikea, 5-5 pelissä 3.kentän vastuu plus yyveet. Ja samassa tilanteessa pitäisin.

Jos et millään suostu ymmärtämään tai muutkaan niin en enää jaksa tästä aiheesta vääntää. Tarjoan toisekseen mahdollisuuden vetoon. Mikäli Sakke pelaa ensi kaudella 1.ketjussa niin Ässät on sääleistäkin ulkona. Saa muutkin ottaa.
 
Joo, voin ottaa vedon kiinni. Ensin vain pitäisi määrittää, mikä on 1. ketjun hyökkääjä. Selviääkö se Liigan sivujen kokoonpanosta vai? Tässä alla on viime kauden eniten pelanneiden hyökkääjien peliajat tasaviisikoin... pikaisesti laskettuna. En huomioinut 2 miehen av enkä yv ja kaavoissakin saattoi olla vikaa... mutta veikkaan, niiden pitävän suunnilleen paikkaansa.

1. ketjun hyökkääjä rooli pitää määritellä sen takia, kun en käsitä, miten meidän kolmanneksi eniten / peli pelannut laitahyökkääjä oli kolmosketjun laituri...ja melkein uskallan väittää, että monella kaverilla tuolla listalla, rooli vähän pieneni silloin kun Sakke oli mukana.

Makkonen, Jussi 14:03:00
Kärki, Jarno 14:03:00
Korhonen, Ville 13:45:00
Lähteenmäki, Sami 13:30:00
McRae, Philip 13:20:00
Salminen, Sakari 13:22:00
Laganière, Antoine 13:02:00
Salmio, Mikko+ 12:54:00
Suoranta, Simon 12:42:00

Yllättävän tasaista peluutusta, jos siis ei laskelmat pettänyt.

Minäkin voisin tarjota sinulle vetoa... Pelaa Sakke sitten Ässissä ykkösessä tai nelosessa... rinnallaan sentterinä kolmen sadan tonnin stara, tai kädetön hidas porilainen... Sakke tekee min. 0,8PPG tulevalla kaudella...Minimipelirajaksi voitais asettaa vaikka 20 peliä.
 
Viimeksi muokattu:

aceman81

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät. Pesäkarhut.
Minäkin voisin tarjota sinulle vetoa... Pelaa Sakke sitten Ässissä ykkösessä tai nelosessa... rinnallaan sentterinä kolmen sadan tonnin stara, tai kädetön hidas porilainen... Sakke tekee min. 0,8PPG tulevalla kaudella...Minimipelirajaksi voitais asettaa vaikka 20 peliä.

KooKoon Malte pinna/peli tahdissa. Pistepörssin top-10 Sportin Kalapudas-Vauhkonen vähän yli 0,8. Ei noilla silti kuuhun mennä.
 
SlamDunk71

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Joo, voin ottaa vedon kiinni. Ensin vain pitäisi määrittää, mikä on 1. ketjun hyökkääjä. Selviääkö se Liigan sivujen kokoonpanosta vai? Tässä alla on viime kauden eniten pelanneiden hyökkääjien peliajat tasaviisikoin... pikaisesti laskettuna. En huomioinut 2 miehen av enkä yv ja kaavoissakin saattoi olla vikaa... mutta veikkaan, niiden pitävän suunnilleen paikkaansa.

1. ketjun hyökkääjä rooli pitää määritellä sen takia, kun en käsitä, miten meidän kolmanneksi eniten / peli pelannut laitahyökkääjä oli kolmosketjun laituri...ja melkein uskallan väittää, että monella kaverilla tuolla listalla, rooli vähän pieneni silloin kun Sakke oli mukana.

Makkonen, Jussi 14:03:00
Kärki, Jarno 14:03:00
Korhonen, Ville 13:45:00
Lähteenmäki, Sami 13:30:00
McRae, Philip 13:20:00
Salminen, Sakari 13:22:00
Laganière, Antoine 13:02:00
Salmio, Mikko+ 12:54:00
Suoranta, Simon 12:42:00

Yllättävän tasaista peluutusta, jos siis ei laskelmat pettänyt.

Minäkin voisin tarjota sinulle vetoa... Pelaa Sakke sitten Ässissä ykkösessä tai nelosessa... rinnallaan sentterinä kolmen sadan tonnin stara, tai kädetön hidas porilainen... Sakke tekee min. 0,8PPG tulevalla kaudella...Minimipelirajaksi voitais asettaa vaikka 20 peliä.
No voidaan tuota kesällä sumplia tarkemmin jos tarvetta on. Tarkoitan siis että kun lopullinen kokoonpano on selvillä.
En tuohon piste vetoon lähde koska olen sanonut itse sitä että Sakke tulee tekemään noin piste per peli tahdilla pisteitä. En ole missään vaiheessa väittänyt että Sakke olisi huono pelaaja päinvastoin. Huikea virtuoosi jonka hyökkäyspeliä on nautinto seurata. Nyky Ässissä vain väärän profiilin hankinta.
 
PataJaska

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, sympatiat HPK ja Kiekko-Espoo
Jääkiekkojoukkueen menestyminen on niin monisyinen juttu, että tosiaan mikään yksittäisten pelaajien huimakaan pistetahti ei takaa mitään. KooKoolla on tällä kaudella jo viisi pitkälle yli kymmenen maalin tekijää, ja yhteensä nämä viisi miestä ovat tehneet 77 maalia. Ja mikä on tulos? KooKoon kausi päättyy runkosarjaan. Sportilla taas on peräti kahdeksan yli kymmenen maalin tekijää, ja näistä pelkästään viisi parasta ovat tehneet samat 77 maalia. Ja mikä on tulos? Sportin kausi päättyy runkosarjaan..

Näin ollen siis Saken mukanaolo ei ole mikään ratkaiseva tekijä sen suhteen, mistä sijoista Ässät ensi kaudella realistisesti pelaa. Siihen ei kannata liikaa hirttäytyä. Kyse on aina kokonaisuudesta.. sikälikin en siis ole mitään liian murheissani, kun Sakke antaa lausunnoillaan epäsuorasti ymmärtää, että voi hyvin olla ulkomailla ensi kaudella. Edellä mainituilla joukkueilla on molemmilla kaksikin Sakkea enemmän pisteitä tehnyttä pelaajaa, eikä se ole mitään auttanut..
 
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Tahallista mielensäpahoittamista? Salmisen panosta ei voi vähätellä, huikea pelimies.
Rahasta ollaan huolissaan, kestääkö Ässien talous Salmista ensi vuonna? Kun pitäisi vielä maalivahti(tai kaksi) hommata, ja noin 10 muuta pelaajaa.
 
Suosikkijoukkue
Ässät
Jääkiekkojoukkueen menestyminen on niin monisyinen juttu, että tosiaan mikään yksittäisten pelaajien huimakaan pistetahti ei takaa mitään. KooKoolla on tällä kaudella jo viisi pitkälle yli kymmenen maalin tekijää, ja yhteensä nämä viisi miestä ovat tehneet 77 maalia. Ja mikä on tulos? KooKoon kausi päättyy runkosarjaan. Sportilla taas on peräti kahdeksan yli kymmenen maalin tekijää, ja näistä pelkästään viisi parasta ovat tehneet samat 77 maalia. Ja mikä on tulos? Sportin kausi päättyy runkosarjaan..

Näin ollen siis Saken mukanaolo ei ole mikään ratkaiseva tekijä sen suhteen, mistä sijoista Ässät ensi kaudella realistisesti pelaa. Siihen ei kannata liikaa hirttäytyä. Kyse on aina kokonaisuudesta.. sikälikin en siis ole mitään liian murheissani, kun Sakke antaa lausunnoillaan epäsuorasti ymmärtää, että voi hyvin olla ulkomailla ensi kaudella. Edellä mainituilla joukkueilla on molemmilla kaksikin Sakkea enemmän pisteitä tehnyttä pelaajaa, eikä se ole mitään auttanut..
Tuskin kukaan on väittänyt Sakken tuovan mitään takuuta huippusijoituksista. Kummastuttaa vain kun jutut alkaa kuulostaa siltä, että huippu tason pistenikkari olisi varma tie floppikauteen.... tuo ajatusmaailma on vähintäänkin outoa. Okei, käännetäänpä ajatusleikkiä...jos Sakken palkkaaminen ei ole tae menestykselle, niin mikä on? Tehdään ilman muuta se ratkaisu mikä on tae menestykselle, se käy kyllä mulle.

Itse olen jatkuvasti liputtanut tasaisen peluutuksen puolesta, ja että kaiken ei pitäisi todellakaan olla yhden kortin varassa. Kun paasasin Ässien Paden alkuajoista asti, että ykkösketju pitäisi hajottaa, koska Ässien budjetin joukkueella ei ole mitään järkeä laittaa kaikkia munia yhteen koriin, niin ei täältä paljon saanut tuolle ajatusmaailmalle tukea. Kommentit oli lähinnä, toimivaa ei kannata rikkoa... ja että tekisikö äijät noin paljo pisteitä muiden kanssa...siis äijät, jotka on tehnyt hyvin pisteitä suunnilleen aina, ihan sama kenen kanssa on pelannut.
 
Suosikkijoukkue
Ässät
Joku kyseli miksi näen että hankinnat Salminen ja Taimi olivat vikahankintoja.

Kuluneella kaudella meidän ykkösketju oli mallia Kärki-Tiivola-Salminen. Näimme että tämä trio oli jopa erinomainen hyökkäyspäähän muttei lähellekään riittävä omiin. Kärki tästä yhtälöstä ensikaudella pois ja Tiivola ei riitä omiin. Jos siis Sakke jatkaa niin sentterin on oltava hyvä puolustus suuntaan. HIFK tekstejä lueskellessä ja muiden meidän palstaveljien on selväksi käynyt että sentterin on oltava kykenevä myös hyökkäyspäässä. Tämä sentteri on oltava myös osuma ja ei voi olla arpa ulkomailta.

Kotimaassa tutuksi tulleesta sentteristä joudumme maksamaan sen 200k€. Myös toinen laita on oltava hyvä molempiin päihin. Laiturin tontille voidaan jo vähän enemmän riskiä ottaa mutta vaikea nähdä tähänkään alle 100k€ käytettävän.

Näiden jälkeen meillä olisi käytettävissä 400k€ 14 pelaajaan johon sisältyy maalivahdit, ykkös pakki ja syvyyspelaajia. Huomaako jo nyt ongelman?
Pyörittelin tuossa vähän lukuja Kerttulan ulostulon perusteella, niin pisti tämä sinun kirjoitus silmään. Niin minkä kaavan mukaan Ässillä olisi noiden kahden kiinnityksen jälkeen vain 400k€ budjetissa jäljellä?
 
SlamDunk71

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Pyörittelin tuossa vähän lukuja Kerttulan ulostulon perusteella, niin pisti tämä sinun kirjoitus silmään. Niin minkä kaavan mukaan Ässillä olisi noiden kahden kiinnityksen jälkeen vain 400k€ budjetissa jäljellä?
Eikös siellä ollut joku vajaa 800k€ käytettävissä Max? Ja jos ykköseen hommataan Sakelle kunnon pelikaverit niin näihin palaa se reilu 300k€ min.
 
PataJaska

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, sympatiat HPK ja Kiekko-Espoo
Okei, käännetäänpä ajatusleikkiä...jos Sakken palkkaaminen ei ole tae menestykselle, niin mikä on? Tehdään ilman muuta se ratkaisu mikä on tae menestykselle, se käy kyllä mulle.

No juurihan minä tuossa kirjoitin, että menestys on aina monisyinen juttu. Ihan nyt vaikka mestaruus oli aikanaan niin monen, ja osin jopa yllättävän, tekijän summa ettei tosikaan (Dixonin myynti esimerkiksi oli yksi yllättävä tekijä tiellä mestaruuteen). Mikään yksittäinen asia ei yksinään ole koskaan tae menestykselle, etenkään kun puhutaan Ässien kaltaisesta organisaatiosta.. eli sen puoleen turhaa viisastelua siellä *hymiö*
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Tila
Viestiketju on suljettu.
Ylös