Mainos

Joukkueen rakennus kaudelle 2017–2018

  • 316 298
  • 1 066

Noutolokku

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Kanen Pate ja Dominaattori
Minkäslaisista lähtökohdista sitä lähdettiin viime kauteen?

Salmisesta ei ole tosiaan järkeä maksaa +250k euroa, vaikka mielellään häntä täällä katselisinkin. Mielenkiinnolla odottelen, kuka se ykkössentteri on.

Harjotusmatsit alkaa jo 3 viikon päästä. Ja CHL starttaa 5 viikon päästä. Tick tock.

Mutta missä se kesä on? Ei ainakaan Kuopiossa.
Semmoisista että Rissanen pelasi piste/peli tahtia jo loukkaantuneena. Keränen teki +16maalia. Mankinen hätyytteli jo 30 pistettä. Pakistossa oli Timonen omanpään luutana. Mikkolalla käyrä pystysuoraan ylöspäin. Maalilla Liigan paras veskari. Toki Myttynen veti pommi kauden ja muillakin meni aikalailla nappiin.

Tulevalle kaudelle ei ole kuin Janne Tavi joltai voi 30 pistettä odottaa. +15 maalia ei suoranaisesti keltään. Ykkössentteri nyt voi Jaskan ehkä jotenkin korvata. Seppälä oli hyvä, Sopanen levisi taas. Vainiola yrittää samoin paluuta. Godla on ok Hovinen ei vakuuta.
+Kapasen ensimmäinen kausi miesten päävalmentajana.

Toki ykkössentteri voi vetää pommi kauden ala Myttynen. Sebok lunastaa "odotuksensa" ja Luostarisen huima kehitys jatkuu samanlaisena. Tavi takoo uransa parhaat pisteet (kuten Mankinen) ja Ruuttu Nuutinen, Lavoie, Jokinen ja Kantola vetävät myös uran parhaansa. Godla pokkaa vuoden mv palkinnon ja Hovinen palaa 2011 vuoden tasolleen. Ja Mutanen, Vainiola ja Sopanen pelaavat yli 85% koko kaudesta.

@Zorba olisi mielestäni erinomainen haku. Toisi rightin laituristoon hyvää kilpailua. Katsoin nuo U18 kisat ja Ikonen jäi eniten mieleen. Käsistään erittäin taitava, liike hyvä. Ei niin pygmi kuin veljensä. Ja laukaus lähti kovaa ja tarkasti, myös onetimer. YVllä olisi erittäin käyttökelpoinen rightin "pakkina" /pointilla. Olisipa aika hyvää taistelua oikealla laidalla. Lavoie, Kantola, Ruuttu, Nuutinen + Ikonen. Kun vertaa toiseen laitaan: Tavi, Jokinen, Mutanen, Piipponen + junnut. Roolituksellaan toki sopivat janarit sielläkin.

Laitetaan nyt ketjulottokin:

Tavi-X-Kantola
Jokinen-Sebok-Lavoie
Nuutinen-Luostarinen-"Ikonen"
Mutanen-Vainiola-Ruuttu
Gymer+Piipponen+junnut

Riikola-Lukka
Seppälä-Maione
Sopanen-Leskinen
Parikka-X
Kinnunen-Riekkinen

Godla-Hovinen

No ei toi loppuunsa niiiin pahalta näytä kun tietää pelaajat/pelityylit paremmin. 4 kenttä näyttäisi aika kivalta myös :P
 

Zorba

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
@Zorba olisi mielestäni erinomainen haku. Toisi rightin laituristoon hyvää kilpailua
Ei ensi kauden rosteri nyt niin huono ole, että 2 vuotta sitten viimeksi luistellut leftin pakki lisäisi millään tavalla kilpailua. Kiitos kuitenkin luottamuksesta.
 
Viimeksi muokattu:

Daro

Jäsen
Suosikkijoukkue
Arsenal, Ducks, KalPa, KuPS, BVB, Eagles
Huhu tuo Joni Ikosta KalPaan. Tämän kesän kakkoskierroksen varaus. EP listaa sentteri/laituriksi. Olisi lupaava ja mielenkiintoinen hankinta, mutta ei ehkä kuitenkaan ihan vielä ykkössentterin saappaisiin. Toivottavasti.

Näen tässä myös kostoiskun Frölundan jalkaan siitä, että Lehkosesta jäi NHL-rahat saamatta.

Tässä toinen linkki jossa samaa huhua spekuloidaan: Joni Ikonen leaves Frölunda for Liiga, Kalpa most likely destination - Eyes On The Prize

Mielenkiintoinen haku kyllä toteutuessaan, mutta etsitäänkö tämän huhun toteutuessa sitä ykkössentteriä vielä? Olisiko Jonilla potentiaalia lyödä läpi jo tulevalla kaudella kärkiketjuihin?
 

Kalikankosto

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Salmisesta ei ole tosiaan järkeä maksaa +250k euroa, vaikka mielellään häntä täällä katselisinkin.

No ei ehkä kovin paljon yli 250k, mutta kyllä tuo mielestäni pitäisi maksaa. Liigassa kuitenkin varmasti noin piste / peli tahtia tulisi suorittamaan.

Ässät ilmeisesti tarjonnut 200k euron tarjouksen. Ei muuta kuin kokeilemaan, että tulisko tänne sillä 250k€ tarjouksella.

Ovat vissiin Kisun kanssa puhuneet, että joskus vielä KalPassa yhdessä pelataan. Olis sitten Sakari jo valmiiksi odottamassa :)
 

Spuddie

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, littipeukku IPK:lle, KuPS
Onneksi sentään tryout. Markkinat kuivat vai tarjoaako seura plakaksi vain ruoka+asunto. Joukkueen painopiste tulee olemaan jään tuntumassa.
 

muzakian

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, St.Louis Blues, SiiPe, Koparit, Man City
Tässä on sitten varmaan Lyytisen korvaaja. Luvassa oman pään hasardeja, mutta eipä tuolla varrella kannata jäädä sinne kulmiin vääntämäänkään. Hyvänä päivänä syötöt menee omille, mutta ajaa toisinaan tilanteista ohi. Liike on ilmeisesti liigatasolle hyvää ja kädet riittää kunhan se kiekko pysyy tosiaan mukana. Jonkinlaista potenttiaalia on ollut jo vuosia, mutta onko se nyt jäänyt nimenomaan tuosta fysiikasta kiinni. Sitähän tosin pitäisi olla suht helppo kehittää.
 

Noutolokku

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Kanen Pate ja Dominaattori
Tässä on sitten varmaan Lyytisen korvaaja. Luvassa oman pään hasardeja, mutta eipä tuolla varrella kannata jäädä sinne kulmiin vääntämäänkään. Hyvänä päivänä syötöt menee omille, mutta ajaa toisinaan tilanteista ohi. Liike on ilmeisesti liigatasolle hyvää ja kädet riittää kunhan se kiekko pysyy tosiaan mukana. Jonkinlaista potenttiaalia on ollut jo vuosia, mutta onko se nyt jäänyt nimenomaan tuosta fysiikasta kiinni. Sitähän tosin pitäisi olla suht helppo kehittää.
Vähän samanlaisia kommentteja itsekkin lueskelin internetin ihmeellisestä maailmasta. Kiekollinen ja potentiaalinen ukko, mutta jokin on puuttunut. Turvallaan välillä itsestään ja ilmeisesti hazardivalmiudet löytyvät. Aika usein kommenttien perusteella tosiaan ajaa itseään tilanteista ohi.

Valmiudet varmasti Liigassa pelaamiseen on mutta eikö meillä ole tuolla jo MaiONE, Parikka, Leskinen joilta sitä kiekollisuutta voi odottaa. Myös Lukka ja Riikola pystyvät tuohon peliin erinomaisesti, joskin ko herrat taitavat myös vyysisen pelin erinomaisesti. No onneksi on sentäs 2kk tryout alkuun niin voipi lempata jos ei maistu ja katsastella sitten toisen joukkueen floppeja alelaarista loppu kaudeksi.
 

kananlento

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Pittsburgh Penguins, ManU, NP Ice Hawks
Mäkinen on kyllä erikoinen kaveri. Tuntuu, että kiekollista potentiaalia olisi paljonkin ja välillä mies pelaa hyvällä itseluottamuksella kovalla tasolla. Mutta sitten muutaman pelin jälkeen loppukausi saattaa mennä täysin varjoissa, ilman mitään mainittavaa. Liike ihan hyvää, kädet hyvät, ei omassa päässä mikään ihan turisti, osaa taklata kohtuu hyvin. Mutta toisaalta, hasardiherkkä pelaaja ja häviää liian usein kuvasta kokonaan eikä miehellä ole mitään yksittäistä taitoa, joka nostaisi hänet korkealle tasolle.

Ihan ok runkopakki, mutta tuskin mitään sen enempää.
 
No johan paukkuu! Kaksi tulevaisuuden lupausta KalPaan. Jo huhuttu Joni Ikonen sekä Alexandre Texier. Se ykkössentteri on vielä tulossa ja budjettia häneen löytyy Saksmanin mukaan.

KalPa nappasi hyökkäykseensä kaksi kansainvälisen tason lupausta | KalPa

Täytyy kyllä onnitella tästä Texierin hankinnasta! Oli tyrkyllä, jopa Ranskan MM-joukkueeseen, mutta Ranska sai lopulta parhaan miehistönsä kisoihin, niin jäi tämä lupaus paikkaa vaille kisoissa. Kysyntää taisi olla keväällä muuallakin Euroopassa, mutta omasta mielestäni KalPa on varsin hyvä vaihtoehto tällä kaverille. Nopean, taitavan ja hyvän kiekonkäsittelyn omaavan lupauksen saitte!
 

muzakian

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, St.Louis Blues, SiiPe, Koparit, Man City
Onpas kyllä mielenkiintoisia nimiä molemmat. Pidin tuota Ikosen kaappausta jo melkoisena, mutta ilmeisesti myös Texier omaa (jopa kovemman) kansainvälisen tason potentiaalin. Miten lie sitten kulttuurishokki edessä. Lätkäpuolella tuskin tulee ongelmia. Sinällään hyvä tilanne antaa nuorille mahdollisuus, koska peliaikaa saa varmasti jos pelit kulkee.
 

HankChief

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
On kyllä ihan hyvä fiilis tästä KalPa:n politiikasta ja strategiasta tällä hetkellä. Kun fakta on se, ettei näillä hauiksilla hankita mitään valmiita tähtistatuksen pelaajia, niin pyritään luomaan imua noille nuorille tulevaisuuden nimille ja auttamaan heitä eteenpäin uralla. Ainakin itselle tällaiset kaverit lisäävät huomattavasti mielenkiintoa tulevan kauden joukkuetta kohti. Mielestäni KalPa:lla on viime vuosilta/vähän pidemmältäkin ajalta vähintään kohtuullinen ellei jopa hyvä recordi näiden nuorten pelaajien saralla (viimeisimpänä Mikkola & Lyytinen ja potentiaalisesti Luostarinen) ja jos näiden tuoreiden kavereiden osalta onnistutaan myös sekä urheilullisesti että puitteiden osalta, niin varmasti löytyy halukkuutta tulla Kuopioon kehittämään itseään. Ja sitä myötä kun saadaan ikäluokkansa potentiaalisia nimiä kehiin, niin päästään jatkossa toivottavasti nauttimaan tasaisesti myös kasvattajakorvauksista. Peukku toimistolle näistä hankinnoista! Ja toinen mokoma kommentista, että rahkeet riittää vielä siihen ykkössentteriin (joka toivottavasti sitten hieman kokeneempaa kaartia).
 

Cream

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Jesse Niinimäki
Mielenkiintoisia hakuja KalPalta. Etunenässä tietysti meidän Konde! Enpä olisi uskonut miestä enää näkeväni Liigassa, ainakaan muualla kuin Ilveksessä. Hasardius ja vanhojen kunnon lonkkataklausten haku jonkin sortin tavaramerkkejä. Nuorten MM-kisoissa suoritettu jalkakynä ei tietenkään unohdu, kuuluisi mainita EP:n pelaajakortissakin! Kaikkea hyvää Mäkiselle, toivotaan myttysmäistä onnistumista.
 

jokerit67

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Täytyy kyllä onnitella tästä Texierin hankinnasta! Oli tyrkyllä, jopa Ranskan MM-joukkueeseen, mutta Ranska sai lopulta parhaan miehistönsä kisoihin, niin jäi tämä lupaus paikkaa vaille kisoissa. Kysyntää taisi olla keväällä muuallakin Euroopassa, mutta omasta mielestäni KalPa on varsin hyvä vaihtoehto tällä kaverille. Nopean, taitavan ja hyvän kiekonkäsittelyn omaavan lupauksen saitte!
Tietääkseni Texier oli kyllä hyvää vauhtia menossa kisoihin, mutta loukkasi olkapäänsä MJ-leirillä eikä siksi päässyt mukaan joukkueeseen. Joutui skippaamaan tuon takia myös Combine-testit ennen draftia. Taisi Kekäläisellä olla tässä siirrossa sormensa pelissä.
 

ktik

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Kyllähän tästä väistämättä vetää johtopäätöksen, että Sami lisää tulevaisuuden tähtien imua seuraan! Olettaisi myös yleisön kiinnostuksen lisääntyvän paremmin tuotto-panossuhteessa kallispalkkaisiin nimimiehiin verrattuna.
 
Viimeksi muokattu:

Baloun

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, sympatiat milloin kenellekkin
Tulipa Kalpa kertaheitolla mielenkiintoiseksi seuraksi. Täytyypi seurata tarkemmin. Nuorta voimaa ja taitoa löytyy pirukseen. Odotan Ilves-Kalpa kohtaamisia kun taitokiekko pääsee valloilleen
 

Mac^

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Tappara & Suomi lajista riippumatta
Tulipa Kalpa kertaheitolla mielenkiintoiseksi seuraksi. Täytyypi seurata tarkemmin. Nuorta voimaa ja taitoa löytyy pirukseen. Odotan Ilves-Kalpa kohtaamisia kun taitokiekko pääsee valloilleen

Jep, ainakin vieraiden leirissä.

Jos taitokiekkoa haluaa nähdä molemmilta joukkueilta, kannattaa suunnata ennemmin viime kauden finaaliparin välienselvittelyä katsomaan.

KalPa on näiden hankintojen myötä kieltämättä yksi Liigan mielenkiintoisimmista joukkueista. Kapanen vaikuttaa hyvältä pelin ja pelaajien kehittäjältä, joukkueessa on paljon nuoria, nälkäisiä ja potentiaalisia pelaajia (taas) ja pelitapa on nopea ja viihdyttävä. Sympatiat ovat kyllä Kuopioon - ainakin finaalivoiton jälkeen näin on helppo sanoa.
 

Noutolokku

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Kanen Pate ja Dominaattori
Mielenkiintoisia hakuja KalPalta. Etunenässä tietysti meidän Konde! Enpä olisi uskonut miestä enää näkeväni Liigassa, ainakaan muualla kuin Ilveksessä. Hasardius ja vanhojen kunnon lonkkataklausten haku jonkin sortin tavaramerkkejä. Nuorten MM-kisoissa suoritettu jalkakynä ei tietenkään unohdu, kuuluisi mainita EP:n pelaajakortissakin! Kaikkea hyvää Mäkiselle, toivotaan myttysmäistä onnistumista.
Boldaus oma. Varmaa ton takia oli haluja KalPaan tulla. Katsonut miten Lukka ja Riikola niitä jakelee niin ajatellu et hei prkl mäki haluan! Nojoo. Jospa miehestä muutakin hyötyä olisi kuin tilanteista ohi ajaminen.
 

Baloun

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, sympatiat milloin kenellekkin
Jep, ainakin vieraiden leirissä.

Jos taitokiekkoa haluaa nähdä molemmilta joukkueilta, kannattaa suunnata ennemmin viime kauden finaaliparin välienselvittelyä katsomaan.
.
Ilveksessä on paljon taitoa nyt joukkueessaan. Varmasti lähes saman verran kuin teillä. Muut asiat voi sitten ratkaista sijoitukset.
 

Keskiviiva

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kuopion KalPa
Jarmo Kekäläisen Columbukseen varaama ranskalainen siis KalPaan kehittymään. Väistämättä tulee mieleen, että onkohan Kapasen lisäksi Kekäläisellä ollut painavaa sanaa asian taustalla, sillä kehittyihän Kekäläinen itsekin aikanaan osin myös KalPan kautta NHL-tason pelaajaksi ja eikös Kekäläisellä edelleen ole kytköksiä Kuopion suuntaan(?)
 

Zorba

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Olipas positiivinen uutinen tämä Texier & Ikonen. Tosin ensireaktio oli pettymys: "jaahas, junnut ykkössentterin sijasta". Onneksi niin ei sitten olekaan. Olisin myös toivonut kahden vuoden sopimuksia molemmille, mutta harmillisesti Ikonen tulee vain vuoden lainapestillä (ei siis NHL-korvauksia luvassa tulevaisuudessa).

Nuorista potentiaalisista hyökkääjistä on aikamoinen runsaudenpula jo. Aiempina vuosina nelosketjun jälkeen kokoonpanohahmotelmaan on kirjattu vain "junnut", nyt saadaan aikaan viisi ketjullista ja omat lupaukset (Aaltonen, Klemetti, Juusola, Ahtonen, Knuutinen...) jää vielä reserviin. Kilpailutilanne on aika kova ja veikkaankin, että joku nuorista saattaa lähteä kesken kauden kun toivottua roolia ei löydykään.

Kokoonpanohahmotelma ihan vain havainnollistaakseni leveyttä:

Tavi - X - Lavoie
Jokinen - Sebok - Ruuttu
Mutanen - Vainiola - Kantola
Gymer - Ikonen - Texier
Piipponen - Luostarinen - Nuutinen

Riikola - Lukka
Maione - Seppälä
Sopanen - Leskinen
Parikka - Kinnunen/Mäkinen (tryoutit)

Godla - Hovinen

Tuon porukan keski-ika on muuten 24,4 vuotta. Jos jätetään veteraaniketju (Mutanen-Vainiola-Kantola) pois niin 23 vuotta ja silloin hyökkäyksen keski-ikä vain 22 vuotta. Ja mukana ei ole edes reservissä olevia junnuja vaan ainoastaan yllämainitut.
 
Viimeksi muokattu:

kananlento

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Pittsburgh Penguins, ManU, NP Ice Hawks
Jokinen - Sebok - Ruuttu

Pakko kysyä, kun tätä en sen tarkemmin kauden aikana seuraillut mutta pelasiko Ruuttu tosiaan sellaisen kauden, että ansaitsee hahmotelmissa kakkosketjun paikan? Itse laittaisin omalla vajavaisella tietämyksellä Kantolan, Texierin sekä Nuutisen jokaisen Ruutun edelle omissa kirjoissani.

Toki hienoa, jos Ruuttu on pärjännyt, mutta omien näkemieni pelien perusteella oli melkein yhtä heikko kuin Ilveksessä pelatessaan.
 

TKO

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, KuPS, NFL
Pakko kysyä, kun tätä en sen tarkemmin kauden aikana seuraillut mutta pelasiko Ruuttu tosiaan sellaisen kauden, että ansaitsee hahmotelmissa kakkosketjun paikan?

Lainaamassasi viestissä oli maininta, että kyse on vain havainnollistavasta hahmotelmasta. Siinä tuskin oli siis suuremmin puntaroitu taitoja ja rooleja. Mutta vastauksena kysymykseesi, Ruuttu pelasi sellaisen kevään (runkosarjan loppu + sen pleijareista mitä pystyi pelaamaan loukkaantumisilta), että on kyllä aidosti toiveita suuren roolin ottamisesta syksyllä. 3/4 viime kaudesta Ruuttu oli hyvin näkymätön, mutta tosiaan kauden loppu sujui erinomaisesti ja maaleja tuli.

Laitureissa tuota kilpailua tosiaan on sen verran, että aika näyttää ketkä siellä ylivoimaa lopulta pelaavat, mutta kyllä Ruuttu yksi potentiaalinen nimi on sinne.
 

Zorba

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Pakko kysyä, kun tätä en sen tarkemmin kauden aikana seuraillut mutta pelasiko Ruuttu tosiaan sellaisen kauden, että ansaitsee hahmotelmissa kakkosketjun paikan?
@TKO jo ehtikin vastata, mutta kyllä: kevään esityksillä ansaitsee. Toki ei tuosta porukasta voi varauksitta kärkiketjuihin kaavailla kuin tulevaa ykkössentteriä, Jokista, Tavia ja Lavoiea. Näiden jälkeen melkeinpä kuka vain voi nousta kärkiketjuihin ja viime kevään näytöillä Ruuttu on ensimmäisten joukossa tyrkyllä. Toki kilpailu on kovaa ja viime syksyn esityksillä saattaa olla äkkiä katsomossa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös