Laitetaan nyt vaikka tänne. Kolmannen erän aikana tänään realisoitui omassakin mielessä että KalPa ei ansaitse pelillään jatkopaikkaa tämän kauden puolivälieriin. Viimeiset kymmenen minuuttia piti siitä huolimatta katsoa ruutua seisaaltaan, ja ratkaisun jälkeen suihkussa kesti reilu tovi.
On pitemmän aikaa tehnyt mieli kirjoittaa tänne KalPan tilanteesta, ja ennen kaikkea joukkueen tulevaisuudesta. Tämänpäiväinen näytös kentällä oli loistava esimerkki kaikesta siitä mitä KalPa juuri nyt edustaa, ja pääsääntöisesti nykytilanne ei ainakaan tässä kannattajassa aiheuta hurraa-huutoja. "Tylsä, mikkihiirimäinen sekä hajuton, mauton ja väritön" ovat adjektiiveja joita on saanut lukea muiden joukkueiden kannattajien postauksista läpi kauden. Ennen tuo niin mediaseksikäs ja moderni kiekonhallintapeli on nyt siinä pisteessä, että omienkin epäilykset ovat heikkojen tulosten myötä kääntymässä seuran nykylinjaa vastaan. Aikaisemmin tuli ainakin tulosta, ainakin jossain määrin. On tietysti selvää että katsojien puuttuessa joukkueeseen ei saada valmiita tähtiä ja säkenöiviä yksilöitä, ja toisinpäin, mutta itse olen huolissani perustavammanlaatuisesta ongelmasta. Tylsä, mikkihiirimäinen sekä hajuton, mauton ja väritön ovat ajatuksia joista KalPan kannattajana saan itsenikin kiinni organisaation tilannetta pohdiskellessani. Millainen siis on KalPa? Joukkue luottaa kiekonhallintaan ja taitoon, ainakin näin muistelen joskus virallisista lähteistä lukeneeni. Itselleni tulee kiekonhallinnasta ihan positiivinen tunnelma kun sitä ei ole viety liian pitkälle. Tämä viittaa KalPan kaiketi taitona mainostamaan nurkissa pyörimiseen siihen asti että sekä omat että vastustajan kannattajat väsyvät koko touhuun. Rehellisyyden nimissä taitoa on KalPassa edustanut juuri päättyneellä kaudella lähinnä Ruohomaa, ja ehkä valittettavasti suurimman osan kaudesta missannut Rissanen. Tämän kaltaista taitoa joukkueessa tuskin voi koskaan olla liikaa, joten iso peukku sille. Onneksi toinen heistä myöskin jatkaa KalPassa myös ensi kaudella. Suurelta osin nurkkaralli vaatii tekijöiltään lähinnä kädetöntä koohotusta, ja tämä onkin piirre jonka voin hyvällä omatunnolla nostaa esille - joukkue on nopea! Nopeus on tietysti positiivista, mutta pitemmän päälle näin käytettynä jälleen kerran melko tylsää katsottavaa. Nopeita, mutta liian pienokokoisia ja fyysisesti heikkoja pelaajia ähertämässä nurkissa lukuunottamatta poikkeuksia, jolloin joku taidollisesti esiinastuva pelaaja rikkoo kaavan ja tekee jotain epäkalpamaista. Valitettavasti omasta mielestäni positiiviset asiat, ne asiat jotka ovat saaneet minut henkilökohtaisesti innostumaan joukkueen tekemisestä ovat olleet juuri yleisen KalPa-kuvan vastaisia.
Mitä sitten on KalPa kentän ulkopuolella. Ensimmäisenä tulee mieleen väljähtänyt julkisuuskuva, heikko tiedotus, sinänsä ihan viaton Ruusteri-maskotti sekä vaisu halli. Puolivillaisia sloganeita ja markkinointia, sekä yleistä puuhastelua. Maku KalPan tekemisestä on haalea, ja tämä ennen kaikkea saa allekirjoittaneen mielen matalaksi. Ollaan siinä pisteessä että kohta ei ole enää mitään sytykettä katsoa pelejä enää itsekään, ja yritysmaailmassa ei voi Kuopion olosuhteissa pärjätä jos jopa kanta-asiakkaat väsyvät tuotteeseen.
"Betoninharmaat pinnat ovat maalattu mustakeltaisiksi, jostain jymähtää yksinäinen torvi tai bassorumpu, ja taustalla alkaa soimaan vaikkapa Hum:n Iron Clad Lou. Mystinen, synkkä, tavallisten ihmisten yläpuolella oleva kuopiolaisen jääkiekon edustusjoukkue luistelee jäälle laadukkaan intro-videon saattelemana kannattajien laulaessa kuin haradrimin armeija pimeässä hallissa." Ottelutapahtuma otti viime kesänä askeleen eteenpäin, mutta kuten oikeastaan kaikki tekeminen tällä hetkellä, tulos on yhtä lattea. Kyse on pienistä asioista: vaikka halli on vanha ja kannattajaryhmä ilmeisesti enimmäkseen nuoria naisia (heiltä mitään pois ottamamatta, esimerkillistä toimintaa!), panostamalla oikeisiin asioihin ja suuntaamalla markkointia haluttua imagoa kohti voidaan saavuttaa suuria asioita suhteellisen pienellä rahalla. Joku on ohjeistanut täälläkin ottamaan mallia Jokereiden ottelutapahtumasta, mutta tehdään se nyt uudelleen. Haluan takaisin sen taianomaisen, sydäntä pakahduttavan tunteen joka pienelle KalPa-fanille syntyi oman joukkueen tullessa jäälle. Tunteen joka sai palaamaan Niiralan monttuun vielä vuosienkin päästä. Läspyttely ja kaikilla on kivaa -fiilis on toki tärkeää jossain vaiheessa peliä, mutta nyt se jää päällimäiseksi tunteeksi eikä se riitä. Suuri yleisö tarvitsee vain pienen hetken, parisen minuuttia taikaa, ja se palaa sitä varten aina takaisin. Tarjotkaa kannattajille audiovisuaalinen kokemus niin, että sekä audio että visuaalisuus on tarvittavissa kohdin parasta mahdollista luokkaa, jota on tarjolla Savossa vain KalPan kotiotteluissa. Oma lukunsa on tietysti hallin ulkopuolinen mainonta. Vaikka kuinka haluaisin kaupungilla ja televisiossa väriä ja tyylikästä edustusta, tulee väkisin mieleen lohikäärmeet, kissanristiäisissä ravaavat edustuspelaajat sekä sillan kaiteeseen kiinnitetyt itsehypetetyt mainoslakanat. Ei näin. KalPan on aika unohtaa kiva-kiva-höpö-höpö -meno sekä markkinoinnista että edustustilaisuuksista. Positiivisiakin asioita toiminnasta toki löytyy, mutta tilalle tarvitaan vakavasti otettavaa ammattimaisuutta sekä uutta ilmettä niin organisaation kuin joukkueenkin saralla.
Millainen siis on minun KalPani, se vanha tuttu mutta uusi ja inspiroiva? Kiekonhallinta saa jäädä, ja sen vuoksi saa jäädä myös Pekka Virta. Ainakin vuodeksi. Kiekonhallintaa toteuttavat pelaajat eivät sen sijaan voi enää olla mikkihiirimäisiä pygmejä, joilla vastustaja kuin vastustaja pyyhkii lähtökohtaisesti fyysisessä pelissä lattioita. Kyse on jääkiekosta, ja jääkiekko on fyysinen laji. Haluan nähdä KalPan kiekoa hallitsevan joukkueen pelaavan tarvittaessa fyysisesti. Kuumentavan vastustajaa, laukovan maskin takaa ja menevän maalille. Jääkiekkoilijan kokoiset liikkuvat pelaajat täydennettyinä omilla junioreilla ei ole mahdottomuus. Ilmainen vinkki: tarvittaessa tällaisia pelaajia löytyy paljon mm. Pohjois-Amerikasta. Savolaisuus on toki pieni hyve, mutta kaikki savolaiset pelaajat eivät ole välttämättä mielenkiintoisia. En voi haukkua Tommi Jokista hankintana koska hän teki kauden runkosarjassa yhtä paljon pisteitä kuin Janne Keränen, mutta yleisömäärien kannalta tämän pelaajatyypin hankinnalla otetaan askel syvemmälle suohon. Joonas Riekkisestä nyt puhumattakaan. Palautetaan jääkiekko Kuopion jääkiekkoiluun, ja tehdään se äijämäisesti mutta silti KalPan hienoja kiekollisia perusarvoja noudattaen.
Äijämäisyys on arvo jota koko organisaatio kaipaa. Tällä hetkellä KalPa erottuu koko suomalaisesta jääkiekosta lähinnä äijämäisyyden puuttensa vuoksi, sekä kentällä että julkisuudessa. En osaa sanoa onko organisaatiossa näkyvävät epäkohdat äijämäisyyden puuttumisen syy vai seuraus, mutta ensi kaudelle näiden asioiden on korjaannuttava, varsinkin organisaation puolesta joukkueen rakentamisen ollessa pitempi prosessi. Jatkaessaan nykyisellä tiellään KalPa käy hidasta kuolinkamppailua - yritys tekee negatiivista tulosta vuosi toisensa jälkeen ja samalla savolaisten ihmisten sitoutuminen KalPaa kohtaan hiipuu. Vähän menoa jäälle - lisää tunnetta ja rytinää, vähän asennetta videoihin ja rokkia kaiuttimiin! Vähän huomiota siihen, että se mitä markkoinoidaan tai myydään toteutetaan parhaalla mahdollisella tavalla tai ei toteuteta ollenkaan. Muutetaan toimimattomat asiat nyt kun ei vielä olla selkä seinää vasten.
Urakka ei ole helppo, ja silti nämä asiat mielessä tämä KalPa-kannattaja päättää kautensa tappioon mutta menee silti nukkumaan pieni hymy huulilla ja toiveissa parempi huominen.
On pitemmän aikaa tehnyt mieli kirjoittaa tänne KalPan tilanteesta, ja ennen kaikkea joukkueen tulevaisuudesta. Tämänpäiväinen näytös kentällä oli loistava esimerkki kaikesta siitä mitä KalPa juuri nyt edustaa, ja pääsääntöisesti nykytilanne ei ainakaan tässä kannattajassa aiheuta hurraa-huutoja. "Tylsä, mikkihiirimäinen sekä hajuton, mauton ja väritön" ovat adjektiiveja joita on saanut lukea muiden joukkueiden kannattajien postauksista läpi kauden. Ennen tuo niin mediaseksikäs ja moderni kiekonhallintapeli on nyt siinä pisteessä, että omienkin epäilykset ovat heikkojen tulosten myötä kääntymässä seuran nykylinjaa vastaan. Aikaisemmin tuli ainakin tulosta, ainakin jossain määrin. On tietysti selvää että katsojien puuttuessa joukkueeseen ei saada valmiita tähtiä ja säkenöiviä yksilöitä, ja toisinpäin, mutta itse olen huolissani perustavammanlaatuisesta ongelmasta. Tylsä, mikkihiirimäinen sekä hajuton, mauton ja väritön ovat ajatuksia joista KalPan kannattajana saan itsenikin kiinni organisaation tilannetta pohdiskellessani. Millainen siis on KalPa? Joukkue luottaa kiekonhallintaan ja taitoon, ainakin näin muistelen joskus virallisista lähteistä lukeneeni. Itselleni tulee kiekonhallinnasta ihan positiivinen tunnelma kun sitä ei ole viety liian pitkälle. Tämä viittaa KalPan kaiketi taitona mainostamaan nurkissa pyörimiseen siihen asti että sekä omat että vastustajan kannattajat väsyvät koko touhuun. Rehellisyyden nimissä taitoa on KalPassa edustanut juuri päättyneellä kaudella lähinnä Ruohomaa, ja ehkä valittettavasti suurimman osan kaudesta missannut Rissanen. Tämän kaltaista taitoa joukkueessa tuskin voi koskaan olla liikaa, joten iso peukku sille. Onneksi toinen heistä myöskin jatkaa KalPassa myös ensi kaudella. Suurelta osin nurkkaralli vaatii tekijöiltään lähinnä kädetöntä koohotusta, ja tämä onkin piirre jonka voin hyvällä omatunnolla nostaa esille - joukkue on nopea! Nopeus on tietysti positiivista, mutta pitemmän päälle näin käytettynä jälleen kerran melko tylsää katsottavaa. Nopeita, mutta liian pienokokoisia ja fyysisesti heikkoja pelaajia ähertämässä nurkissa lukuunottamatta poikkeuksia, jolloin joku taidollisesti esiinastuva pelaaja rikkoo kaavan ja tekee jotain epäkalpamaista. Valitettavasti omasta mielestäni positiiviset asiat, ne asiat jotka ovat saaneet minut henkilökohtaisesti innostumaan joukkueen tekemisestä ovat olleet juuri yleisen KalPa-kuvan vastaisia.
Mitä sitten on KalPa kentän ulkopuolella. Ensimmäisenä tulee mieleen väljähtänyt julkisuuskuva, heikko tiedotus, sinänsä ihan viaton Ruusteri-maskotti sekä vaisu halli. Puolivillaisia sloganeita ja markkinointia, sekä yleistä puuhastelua. Maku KalPan tekemisestä on haalea, ja tämä ennen kaikkea saa allekirjoittaneen mielen matalaksi. Ollaan siinä pisteessä että kohta ei ole enää mitään sytykettä katsoa pelejä enää itsekään, ja yritysmaailmassa ei voi Kuopion olosuhteissa pärjätä jos jopa kanta-asiakkaat väsyvät tuotteeseen.
"Betoninharmaat pinnat ovat maalattu mustakeltaisiksi, jostain jymähtää yksinäinen torvi tai bassorumpu, ja taustalla alkaa soimaan vaikkapa Hum:n Iron Clad Lou. Mystinen, synkkä, tavallisten ihmisten yläpuolella oleva kuopiolaisen jääkiekon edustusjoukkue luistelee jäälle laadukkaan intro-videon saattelemana kannattajien laulaessa kuin haradrimin armeija pimeässä hallissa." Ottelutapahtuma otti viime kesänä askeleen eteenpäin, mutta kuten oikeastaan kaikki tekeminen tällä hetkellä, tulos on yhtä lattea. Kyse on pienistä asioista: vaikka halli on vanha ja kannattajaryhmä ilmeisesti enimmäkseen nuoria naisia (heiltä mitään pois ottamamatta, esimerkillistä toimintaa!), panostamalla oikeisiin asioihin ja suuntaamalla markkointia haluttua imagoa kohti voidaan saavuttaa suuria asioita suhteellisen pienellä rahalla. Joku on ohjeistanut täälläkin ottamaan mallia Jokereiden ottelutapahtumasta, mutta tehdään se nyt uudelleen. Haluan takaisin sen taianomaisen, sydäntä pakahduttavan tunteen joka pienelle KalPa-fanille syntyi oman joukkueen tullessa jäälle. Tunteen joka sai palaamaan Niiralan monttuun vielä vuosienkin päästä. Läspyttely ja kaikilla on kivaa -fiilis on toki tärkeää jossain vaiheessa peliä, mutta nyt se jää päällimäiseksi tunteeksi eikä se riitä. Suuri yleisö tarvitsee vain pienen hetken, parisen minuuttia taikaa, ja se palaa sitä varten aina takaisin. Tarjotkaa kannattajille audiovisuaalinen kokemus niin, että sekä audio että visuaalisuus on tarvittavissa kohdin parasta mahdollista luokkaa, jota on tarjolla Savossa vain KalPan kotiotteluissa. Oma lukunsa on tietysti hallin ulkopuolinen mainonta. Vaikka kuinka haluaisin kaupungilla ja televisiossa väriä ja tyylikästä edustusta, tulee väkisin mieleen lohikäärmeet, kissanristiäisissä ravaavat edustuspelaajat sekä sillan kaiteeseen kiinnitetyt itsehypetetyt mainoslakanat. Ei näin. KalPan on aika unohtaa kiva-kiva-höpö-höpö -meno sekä markkinoinnista että edustustilaisuuksista. Positiivisiakin asioita toiminnasta toki löytyy, mutta tilalle tarvitaan vakavasti otettavaa ammattimaisuutta sekä uutta ilmettä niin organisaation kuin joukkueenkin saralla.
Millainen siis on minun KalPani, se vanha tuttu mutta uusi ja inspiroiva? Kiekonhallinta saa jäädä, ja sen vuoksi saa jäädä myös Pekka Virta. Ainakin vuodeksi. Kiekonhallintaa toteuttavat pelaajat eivät sen sijaan voi enää olla mikkihiirimäisiä pygmejä, joilla vastustaja kuin vastustaja pyyhkii lähtökohtaisesti fyysisessä pelissä lattioita. Kyse on jääkiekosta, ja jääkiekko on fyysinen laji. Haluan nähdä KalPan kiekoa hallitsevan joukkueen pelaavan tarvittaessa fyysisesti. Kuumentavan vastustajaa, laukovan maskin takaa ja menevän maalille. Jääkiekkoilijan kokoiset liikkuvat pelaajat täydennettyinä omilla junioreilla ei ole mahdottomuus. Ilmainen vinkki: tarvittaessa tällaisia pelaajia löytyy paljon mm. Pohjois-Amerikasta. Savolaisuus on toki pieni hyve, mutta kaikki savolaiset pelaajat eivät ole välttämättä mielenkiintoisia. En voi haukkua Tommi Jokista hankintana koska hän teki kauden runkosarjassa yhtä paljon pisteitä kuin Janne Keränen, mutta yleisömäärien kannalta tämän pelaajatyypin hankinnalla otetaan askel syvemmälle suohon. Joonas Riekkisestä nyt puhumattakaan. Palautetaan jääkiekko Kuopion jääkiekkoiluun, ja tehdään se äijämäisesti mutta silti KalPan hienoja kiekollisia perusarvoja noudattaen.
Äijämäisyys on arvo jota koko organisaatio kaipaa. Tällä hetkellä KalPa erottuu koko suomalaisesta jääkiekosta lähinnä äijämäisyyden puuttensa vuoksi, sekä kentällä että julkisuudessa. En osaa sanoa onko organisaatiossa näkyvävät epäkohdat äijämäisyyden puuttumisen syy vai seuraus, mutta ensi kaudelle näiden asioiden on korjaannuttava, varsinkin organisaation puolesta joukkueen rakentamisen ollessa pitempi prosessi. Jatkaessaan nykyisellä tiellään KalPa käy hidasta kuolinkamppailua - yritys tekee negatiivista tulosta vuosi toisensa jälkeen ja samalla savolaisten ihmisten sitoutuminen KalPaa kohtaan hiipuu. Vähän menoa jäälle - lisää tunnetta ja rytinää, vähän asennetta videoihin ja rokkia kaiuttimiin! Vähän huomiota siihen, että se mitä markkoinoidaan tai myydään toteutetaan parhaalla mahdollisella tavalla tai ei toteuteta ollenkaan. Muutetaan toimimattomat asiat nyt kun ei vielä olla selkä seinää vasten.
Urakka ei ole helppo, ja silti nämä asiat mielessä tämä KalPa-kannattaja päättää kautensa tappioon mutta menee silti nukkumaan pieni hymy huulilla ja toiveissa parempi huominen.