Joukkueen rakennus kaudelle 2015–2016

  • 691 159
  • 3 856

Pratu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Mielestäni Elo oli kyllä säväyttänyt Lukko-aikanaan ja U20-kisoissa ihan eri tavalla kuin mitä Kallela on tehnyt tähän mennessä esim. Liigassa. Ei sillä, voihan Kallela olla seuraava Elo, mutta ihan en ole yhtä vakuuttunut hänen suhteen kuin olin aikanan Elon kohdalla. Esimerkiksi pieni koko ja fyysisyyden puute vaikuttavat siihen, että Kallela ei välttämättä pääse samalla tavalla paikoille kuin Elo. Toki hyvällä liikkeellä Kallela pystyy korvaamaan sen minkä koossa häviää.

Mitä tulee muuten Ässien joukkueen rakentamiseen niin valitettavasti homma näyttää menevän hyökkäyksen osalta reisilleen, kiitos Kuprun ja Ryanin tilanteiden. Näyttää siltä, että Ässien hyökkäys joudutaan rakentamaan ainakin alkukaudesta liiaksi nuorten tai muulla tavalla kysymysmerkkien varaan. Toivotaan, että resursseja kuitenkin löytyy ja Ässät saa riittävästi varmoja vastuunkantajia kärkipelaajiksi.

No jaa, kyllä Kallelan pistekeskiarvo on Ässiin siirtymistä edeltävältä kaudelta kovempi kuin Elolla(TK 0.27 EE 0.18). Elon keskiarvo koko Ässiä edeltävältä liigauralta hieman korkeampi (TK 0.23 EE 0.33). Kallelan pistekeskiarvo U20 maajoukkueessa on Eloa kovempi(TK 0.89 EE 0.47). Samoin A-junnuista Kallelalla on kovempi pistekeskiarvo(TK 1.16 EE 0.97). Kallela tietysti lievästi pieni kokoinen, mutta ei 178cm mitaa mikään este ole liigassa pärjäämiselle.

Kuparisen kunnosta en kovin huolissani olisi, koska pystyy kuitenkin treenaamaan normaalisti. Ainoastaan kovat kontaktit kielletty. Tänäänkin oli muiden mukana treeneissä no contact- paita päällä. Ryania vaivannut vaiva korjattiin leikkauksella, ja ainakin periaatteessa siis kyseinen vamma on nyt onnistuneella leikkauksella korjattu. Saa sitten nähdä millainen on pelituntuma ja kunto pitkän tauon jälkeen.
 

Blade80

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pata
Olin vähän siinä uskossa, että aika pian konttorin lomien jälkeen Ässien kuviot alkaisi näyttämään selkeiltä, mutta aika ympäripyöreältä tilanne kuitenkin vielä näyttää.
Hughes tuntuu juurikin täyte mieheltä, mutta ennen olisin naarannut jonkun junnun tai mestis äijän kokeilemaan.
Kallela mielestäni ihan hyvä haku ja vielä tryout, on kuitenkin pelityyliltään sellainen jota voisi peluuttaa alemmissakin kentissä, mutta voisi olla hyväkin laituri, vaikka Saarelan ja Ojamäen rinnalle, olisi kaikki aika vauhdikkaita kavereita.

Tuntuu aika mielenkiintoiselta tuo Ryanin tilanne, jos siis sen mukaan mennään, että hän itse uskoo olevansa pelikunnossa syyskuun lopulla? Eiköhän Ryanin etu ole, että mitä kauemmin hän saa mukana roikkua, sen paremmat rahat hän saa? Voi toki olla, että Ryan on pelikunnossa kun kausi alkaa, mutta saadaanko Ryanista niin isoa hyötyä, että tällänen leikki oli järkevää?
Ryan on ilmeisesti urheilullisuuden perikuva ja muutenkin kai hyvä mentori nuoremmille, joten kai hänestä jotakin hyötyä on. Vielä jos mies terveenä koko kauden pysyisi niin voisi kevääksi saada itsensä kuntoon ja ratkaista pari playoff ottelua kostoksi.
 

Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Kuparisen kunnosta en kovin huolissani olisi, koska pystyy kuitenkin treenaamaan normaalisti. Ainoastaan kovat kontaktit kielletty.

Jos Kuparinen on veritulpan hoitoon tyypillisellä puolen vuoden Marevan kuurilla niin silloin tosiaan saa harjoitella mutta mitään kontakteja ei saa ottaa. Riippuen milloin kuuri päättyy niin voisi jopa päästä marras/joulukuussa takaisin peleihin. Toivotaan parasta.
 

Fordél

Jäsen
No jaa, kyllä Kallelan pistekeskiarvo on Ässiin siirtymistä edeltävältä kaudelta kovempi kuin Elolla(TK 0.27 EE 0.18). Elon keskiarvo koko Ässiä edeltävältä liigauralta hieman korkeampi (TK 0.23 EE 0.33). Kallelan pistekeskiarvo U20 maajoukkueessa on Eloa kovempi(TK 0.89 EE 0.47). Samoin A-junnuista Kallelalla on kovempi pistekeskiarvo(TK 1.16 EE 0.97). Kallela tietysti lievästi pieni kokoinen, mutta ei 178cm mitaa mikään este ole liigassa pärjäämiselle.

Nyt en puhunut pistekeskiarvoista eikä niitä kannata niin hirmuisesti tuijottaa, koska otokset ovat etenkin Kallelan osalta suht pieniä. Sen sijaan puhuin ihan omilla silmillä tehdyistä havainnoista, joiden perusteella Elo on tehnyt suuremman vaikutuksen. Hänestä paistoi heti läpi, että omaa maalinteon suhteen erityislahjakkuutta. Kallela on jättänyt tasapaksumman kuvan vaikka hänkin on potentiaalinen pelaaja.

Kuparisen kunnosta en kovin huolissani olisi, koska pystyy kuitenkin treenaamaan normaalisti. Ainoastaan kovat kontaktit kielletty. Tänäänkin oli muiden mukana treeneissä no contact- paita päällä. Ryania vaivannut vaiva korjattiin leikkauksella, ja ainakin periaatteessa siis kyseinen vamma on nyt onnistuneella leikkauksella korjattu. Saa sitten nähdä millainen on pelituntuma ja kunto pitkän tauon jälkeen.

Näistä tapauksista voi olla kuitenkin vielä pitkä matka siihen, kunnes kaverit ovat täydessä pelikunnossa.
 

regularflex

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Kallela tuo allekirjoittaneelle voimakkaat mielleyhtymät Pekka Jormakkaan. Vauhdikas, pienehkö, maalintekoon kykenevä laituri ja urakehityskin on samanlainen. Voi lyödä isostikin läpi parin vuoden sisällä. Erittäin positiiviset fiilikset tästä hankinnasta ja laiturivajeeseen hyvää paikkausta.
 

MustatKortit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joel Pohjanpalo ja Aleksi Mustonen
Kallela tuo allekirjoittaneelle voimakkaat mielleyhtymät Pekka Jormakkaan. Vauhdikas, pienehkö, maalintekoon kykenevä laituri ja urakehityskin on samanlainen. Voi lyödä isostikin läpi parin vuoden sisällä. Erittäin positiiviset fiilikset tästä hankinnasta ja laiturivajeeseen hyvää paikkausta.

Erittäin positiiviset fiilikset myös täällä. Etenkin vähän pidemmän tähtäimen hankintana. Ei tosin vielä vastaa mitenkään sitä sellaista huippulaituria, joka pitäisi saada Elon "korvaajaksi", toivottavasti tällainen seppä on jostain tulossa.

Edit. Ehkä vähän huonot fiilikset jäi itselleni niin case Parikasta kuin Parkkosestakin. Yhtäältä ei mielestäni annettu tarpeeksi vastuuta, toisaalta sitten kundit eivät koskaan varsinaisesti säväyttäneet, niin hyvä antaa jatkaa matkaa...
 

Pratu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Näistä tapauksista voi olla kuitenkin vielä pitkä matka siihen, kunnes kaverit ovat täydessä pelikunnossa.

Ryanin leikkauksesta on jo puolisen vuotta, jos leikkaus onnistui kuten on uutisoitu, pitäisi sen puolesta kyllä olla pelikuntoinen. Vaikea näistä silti varmuudella on tietää ennen kuin näkee omin silmin kaukalossa.
 

Fordél

Jäsen
Kallela tuo allekirjoittaneelle voimakkaat mielleyhtymät Pekka Jormakkaan. Vauhdikas, pienehkö, maalintekoon kykenevä laituri ja urakehityskin on samanlainen. Voi lyödä isostikin läpi parin vuoden sisällä. Erittäin positiiviset fiilikset tästä hankinnasta ja laiturivajeeseen hyvää paikkausta.

Kyllä, ominaisuuksissa on paljon samaa. Poikia erottava tekijä on kuitenkin siinä, että Jormakka on jo oppinut kuinka pienestä koosta huolimatta pystyy pelaamaan vahvuuksillaan. Liigapeleissä on tilaa ja aikaa vähän, joten pienemmillä pelaajilla täytyy olla pärjätäkseen fyysinen puoli ja asenne kunnossa. Sitten kun Kallelalta löytyy sama asenne, röyhkeys ja fyysinen valmius kuin Jormakalta, tulosta voi alkaa tulla. Taitotaso, laukaus ja peliäly antavat tähän mahdollisuuden. Ehdottomasti voi lyödä itsensä läpi isostikin parin vuoden sisällä.
 

kalma

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Tuntuu aika mielenkiintoiselta tuo Ryanin tilanne, jos siis sen mukaan mennään, että hän itse uskoo olevansa pelikunnossa syyskuun lopulla? Eiköhän Ryanin etu ole, että mitä kauemmin hän saa mukana roikkua, sen paremmat rahat hän saa? Voi toki olla, että Ryan on pelikunnossa kun kausi alkaa, mutta saadaanko Ryanista niin isoa hyötyä, että tällänen leikki oli järkevää?
Samat rahat hän saa, ellei sitten ole tosi reilu jätkä ja pura sopimustaan halvalla.
Ässienkin on fiksumpaa katsoa loppuun asti, koska kovin kummoista säästöä sopimuksen purulla ei kuitenkaan saisi, ja kyllä Ryanista saa suuren hyödyn kunhan vaan pelaa.
Ei ehkä parhaiten käytetty ~400ke kahdelle kaudelle, mutta eipä sille mitään voi. Eikä oikein voinut ihan tälläistä ennakoidakaan, vaikka ollut jos jonkunlaista vaivaa miehellä.
 

sonnychiba

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Ryanin leikkauksesta on jo puolisen vuotta, jos leikkaus onnistui kuten on uutisoitu, pitäisi sen puolesta kyllä olla pelikuntoinen. Vaikea näistä silti varmuudella on tietää ennen kuin näkee omin silmin kaukalossa.
Niin mutta koska nähdään. Kauden avauspelissä pitäisi olla kentällä? Vaikka nyt ei vielä pysty harjoittelemaankaan? Vai harjoitteleeko hän jenkeissä?
 

Raid76

Jäsen
Suosikkijoukkue
FASlapsi ja Jari Porttila
Vääns nyt ei ainakaan ole nuori, nopea ja monipuolinen pelaaja.

Ikänsä ja harjoitusten perusteella on kyllä aika lähellä noita kaikkia kuvailemiasi ominaisuuksia. Olisi joskus mukava antaa pelin näyttää, mutta mitäs sellaisesta nyanssista, paskaa käteen vaan etukäteen.
 

Blade80

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pata
Ikänsä ja harjoitusten perusteella on kyllä aika lähellä noita kaikkia kuvailemiasi ominaisuuksia. Olisi joskus mukava antaa pelin näyttää, mutta mitäs sellaisesta nyanssista, paskaa käteen vaan etukäteen.

Tuota Vancea myös harkkavideossa katselin ja ainakin vaikutti vielä ihan ok:lta, tosin otanta aika suppea, mutta jäi jotenkin positiivinen kuva.
 

Mondie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porilainen brändipuuhastelu
Pitsiturnausta käsittelevässä artikkelissa lukee näin.
Masi Marjamäen ja Semir Ben-Amorin hankinnat lämmittävät monia perinteisen porilaisen ryminäkiekon ystäviä, mutta Ässät kaipaisi lisää kärkiosaamista. Ässät hakeekin vielä joukkueeseen korvaajia sekä Kuparisen että Elon tonteille. Aiemmin viikolla Ässät tiedotti Toni Kallelan koesopimuksesta. Nopea ja uuttera laitahyökkääjä saanee heti hyvän näyttöpaikan tulosyksiköistä.
Mitä tässä nyt sitten oikein pitäisi odottaa. Rahat on loppu, mutta jutun mukaan Elolle haetaan korvaajaa. Eli ykköskentän laituri olisi kuitenkin vielä hakusessa. Saas nähdä mihin rahkeet lopulta riittää, tuskin mitään starbaa tänne saadaan kuitenkaan raahattua.
 

TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Pitsiturnausta käsittelevässä artikkelissa lukee näin.

Mitä tässä nyt sitten oikein pitäisi odottaa. Rahat on loppu, mutta jutun mukaan Elolle haetaan korvaajaa. Eli ykköskentän laituri olisi kuitenkin vielä hakusessa. Saas nähdä mihin rahkeet lopulta riittää, tuskin mitään starbaa tänne saadaan kuitenkaan raahattua.

Tämä on taas näitä kesän aikana totuudeksi muuttuneita palstakirjoituksia. Käsittääkseni Ässät ei ole missään vaiheessa sanonut, että rahat on loppu.
 

Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Käsittääkseni Ässät ei ole missään vaiheessa sanonut, että rahat on loppu.

Ei tietenkään rahat ole loppu. Täällä on ollut mielestäni jotain ihan realistisia arvioita, että nykyjoukkueeseen olisi käytetty se noin 1.8Meur ja budjetti pyörii jossain vajaassa 2Meurossa. Ei tarvitse olla fakiiri huomatakseen, että mikäli asia näin on niin aika haihattelua odottaa mitään Liigatasolla valmista kärkimiestä.

Ja on ihan fiksua jättää vähän sukan varteen, niin ei kauden aikana tarvitse heti kupata kirstusta lisää valuuttaa kun stunttimiehiä tarvitaan.

edit: ja että Ässät ilmoittaisi julkisesti mediassa että rahat on loppu? Höpöhöpö, sellaista ei tule tapahtumaan.
 

TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Ei tietenkään rahat ole loppu. Täällä on ollut mielestäni jotain ihan realistisia arvioita, että nykyjoukkueeseen olisi käytetty se noin 1.8Meur ja budjetti pyörii jossain vajaassa 2Meurossa. Ei tarvitse olla fakiiri huomatakseen, että mikäli asia näin on niin aika haihattelua odottaa mitään Liigatasolla valmista kärkimiestä...

Arvioita on tosiaan tehty, mutta vain arvioita. Me emme tiedä mitä Taimesta ja Elosta saaduilla rahoilla tehdään, eikä tiedetä myöskään Ryanin kohtaloa. Tällä palstalla on tänä kesänä syntynyt useampia totuuksia ilman perusteita. Miksi Ässät kertoisi mediassa hakevansa korvaajia Kupariselle ja Elolle, jos se ei ole totta?
 

Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Miksi Ässät kertoisi mediassa hakevansa korvaajia Kupariselle ja Elolle, jos se ei ole totta?

Varmasti Ässät vielä hakee hyökkääjää/jiä mutta kuinka realistista on odotella esim. Elon "korvaajaa" eli pelaajaa joka heittää ensi kaudella sen +20 kaappia? Se on vähän miten asiaa pyörittelee, pitääkö korvaajan olla suoraan yhtä hyvä pelaaja vai sellainen jolla on piilevää (Toivolan tarkka silmä on nähnyt) potentiaalia tulla sellaiseksi 1-3 kauden aikana. Ainoa mikä on varma ja ilmoitettu on, että pelaajabudjetti tulee laskemaan ja jostain sekin raha on pois.

Kuparisen stuntiksi riittäisi Kerälä tai vastaava, ei tarvitse olla ns. varma kärkiketjujen pelaaja, koska toiveissa on vielä ensi kaudella nähdä myös Kuparisen pelaavan Ässäpaidassa.
 

Badgers

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Kuparisen korvaisi komiasti Kerälä ja ei se Elokaan mikään huippusnaipperi tänne tullessaan ollut, näen Kallelassa potentiaalia maalitykiksi, kunhan hänen kanssaan edetään maltillisesti. Eli Kuparisen ja Elon tilalle jo tullut Kallela sekä joku sentteri (Kerälä tai joku muu). Siinä lienee sitten rosteri, jolla kausi aloitetaan. Try-outit Hughes ja Vance jos laitetaan ulos, sitten tarvitaan jo lisähankintoja enemmänkin.
 

Mondie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porilainen brändipuuhastelu
Tämä on taas näitä kesän aikana totuudeksi muuttuneita palstakirjoituksia. Käsittääkseni Ässät ei ole missään vaiheessa sanonut, että rahat on loppu.
Totta tosiaan, tuppaa menemään fakta ja fiktio sekaisin kun lukee tätä palstaa kuin piru raamattua. Toivotaan että rahaa olisi kirstun pohjalla vielä sen verran, että olisi mahdollista hankkia vielä yksi kaveri. Ja mieluiten sellainen jossa on potenttiaalia nousta jo tällä kaudella kärkenttiin.
 

Jyyd

Jäsen
Suosikkijoukkue
♠️, Flyers
Mullanella ei ole omaa ketjua, joten kirjoitan tämän kommentin tänne. Mulla on sellanen kutina, että tässä on loistava pelimies.
 

Jyyd

Jäsen
Suosikkijoukkue
♠️, Flyers
Reenien perusteella vai oikein kunnon mututuntumalla?
Kunnon mututuntumalla ja muutamien juutuub-pätkien perusteella, ja nyt myös Rautakallion haastattelunkin perusteella vaikuttaa ihan hyvältä haulta. Mutta, voi mennä metsäänkin. Jotenkin vain on kutina, ja piti se saada sanottua.
 

Pratu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Ikänsä ja harjoitusten perusteella on kyllä aika lähellä noita kaikkia kuvailemiasi ominaisuuksia. Olisi joskus mukava antaa pelin näyttää, mutta mitäs sellaisesta nyanssista, paskaa käteen vaan etukäteen.
Katsotaan rauhassa, mutta treenien perusteella Vancessä voisi olla ainesta kauden todelliseksi yllätys pelaajaksi. Muutama avojäänpommi ja yv maali viivasta ja on valmis lunastamaan kulttipelaajan statuksen seisomakatsomon silmissä.
 

PataJaska

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, sympatiat HPK ja Kiekko-Espoo
Katsotaan rauhassa, mutta treenien perusteella Vancessä voisi olla ainesta kauden todelliseksi yllätys pelaajaksi. Muutama avojäänpommi ja yv maali viivasta ja on valmis lunastamaan kulttipelaajan statuksen seisomakatsomon silmissä.

Niin ainoastaan se, että Rockyn mukaan kaveri liike on vielä kaukana liigatasosta, joten saattavat avojäänpommit jäädä jakelematta ainakin alkukaudesta
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös