Joukkueen rakennus kaudelle 2013–2014

  • 824 262
  • 3 265

Vellihousu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Siis vähän eri asia. Toiset kävivät pelaamassa useamman kauden samoissa seuroissa ulkomailla oikeastaan sen takia kun eivät Suomessa mahtuneet tai halunneet pelata.

No miten tuo eroaa Rinteen kiertelystä? Hän ei ole vakinnuttanut tasoaan maalivahtina ja on siksi joutunut vaihtamaan seuraa.

Ja kyllä mun mielestä Toivolalla vähän enemmänkin noita huteja on, on tietysti eri asia olisiko joku muu hoitanut tehtävät paremmin.

Niin, no, kaikki on toki suhteellista; minä ja aika moni muukin pitää Sami Lähteenmäkeä ihan ok hankintana, mutta taitaa kokkelissa virrata hunaja ennen kuin sinä sellaista myönnät. Käsittämätön poru muutenkin yhden mestis-vahdin hankinnasta. Totta kai minäkin olisin nähnyt mieluummin Järvenpään vielä ensi kaudellakin Ässissä, mutta ratkaisulla oli perusteensa, se on nyt tehty, ja kitinät voisi jättää vähemmälle.
 
luotsi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, Die Mannschaft, Bayern München
Niin, no, kaikki on toki suhteellista; minä ja aika moni muukin pitää Sami Lähteenmäkeä ihan ok hankintana, mutta taitaa kokkelissa virrata hunaja ennen kuin sinä sellaista myönnät.

Tälle Lähteenmäen vähättelylle ei riitä ymmärrystä täältäkään. Kuitenkin kyseessä on mestiksen paras maalintekijä kaudella 2010-2011, joka veti parikymmisenä kaverina tuon kauden lähes pisteen keskiarvolla. Hänen peliään arvioitaessa pitää ottaa huomioon, että viime kausi jäi luistimen viillon johdosta kokonaan väliin, joten lähtökohdat eivät olleet ensimmäiselle liigakaudelle parhaat mahdolliset. Siihen nähden ihan ok kausi häneltä suhteellisen pienellä peliajalla. Jatkossa häneltä voidaan odottaa koviakin tehoja, mutta pitää olla myös kärsivällinen. Lähteenmäki on hyvä luistelija ja taitava käsistään, joten en näe mitään estettä hänen kehittymiselle ratkaisijan rooliin myös liigajäillä. Nuori, urheilullinen ja lahjakas pelaaja, juuri tällaisia hakuja Toivolalta kaivataankin joka kausi.
 
MustatKortit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joel Pohjanpalo ja Aleksi Mustonen
Rinteen hankkimisessa ja hänen mahdollisessa onnistumisessaan Padassa tulee muistaa myös yksi toinen seikka:

vaikka Ässä-puolustusta on tämän kauden aikana Uusitalo edellä haukuttu urakalla (eikä toki aina täysin ilman syytä), niin kolmatta kautta putkeen on puolustuspeli ollut varsin hyvällä mallilla, ainakin tilastollisesti.

Kun tähän lisätään jatkuvuus puolustuksessa, niin Ässien maalivahtina pelaaminen ei todellakaan ole mikään kaikista surkein paikka aloitella liigauraa, kyllä siinä apujakin mukavasti saa.

Pieni ot loppuun: tuli puolustuksesta mieleen, että mitä helkuttia on tapahtunut Miko Malkamäelle, hänestähän on kuoriutunut ihan yksi puolustuksen luotettavimpia pelaajia viimeisen parin kuukauden aikana..? Hyvää suorittamista tosiaan ja kyllä palstallakin miestä on nii vähän kehuttu, että hänhän on kuin salaa takavasemmalta sementoinut paikkansa aloittavassa kuusikossa. Hyvä, että Mikon sopimus jatkuu.
 
Vellihousu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Rinteen hankkimisessa ja hänen mahdollisessa onnistumisessaan Padassa tulee muistaa myös yksi toinen seikka:

vaikka Ässä-puolustusta on tämän kauden aikana Uusitalo edellä haukuttu urakalla (eikä toki aina täysin ilman syytä), niin kolmatta kautta putkeen on puolustuspeli ollut varsin hyvällä mallilla, ainakin tilastollisesti.

Kun tähän lisätään jatkuvuus puolustuksessa, niin Ässien maalivahtina pelaaminen ei todellakaan ole mikään kaikista surkein paikka aloitella liigauraa, kyllä siinä apujakin mukavasti saa.

Tässä on ilman muuta yksi syy siihen että Ässät pelaa maalivahtiosastolla jopa pientä riskiä ja miksei pelaisi kun tilanne on hyvä: seitsemän pakkia jatkaa ja jos oletetaan että Malkamäki pitää tasonsa, Parkkonen jatkaa kehittymistään ja Taimi palaa vanhalle tasolleen, niin onhan kasassa aika jäätävä seitsikko. Se sitten lähinnä kiinnostaa että tuleeko Hong Kongin tilalle joku ja jos tulee, niin millainen. Fyysistä pakkia moni varmaan odottaa, mutta Virran tuntien tilalle saattaa tulla jotakin muuta.

Edit. Udea ja SammalTapiota on haukuttu koko kausi ja usein aiheesta, silti tilastot työntävät yllättävää dataa: molempien tehosaldo on +12. Vain Heshkalla on parempi lukema kuin näillä kahdella tunarilla. Tilastot tietysti tilastoja mutta kuitenkin.
 
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
Broadstreet Bullies, Scott Stevens, Wendel Clark
Toivola-puolueen puolesta taas voin sanoa että ei ole Mika montaa hutia vetäissyt. Sindel, Pihlman ja Moisio nyt lähinnä tulevat mieleen.

Ei Moisio ole mikään huti sanan vars. merkityksessä. Kyse on vain siitä, ettei nöpönenä ole halunnut käyttää Moisiota tämän vahvuusalueiden edellyttämällä tavalla vaan odottanut tästä jotain bobbyorria. Suurempi hutikuti on esim. Juusela.
 
passenger

Kukaan ei varmasti mitään bobbyorria odottanut Moisiosta. Ensinnäkin asenteessa lienee korjaamista, mikäli 92-syntynyt, kahdeksan ottelun kokemuksella miesten peleistä oleva kaveri alkaa julkisuudessa valitella ettei paljon kiinnosta ajella munakarvattomia häkkipäitä a-junnuissa. Olisi ehkä pitänyt antaa pikkasen kovemmat näytöt ensin edes siellä junnupeleissä, niin olisi voinut saada näyttöpaikkaa muutenkin kuin vasta sitten kun Ässistä loppuivat ukot muuten rosterista. Mestis on varmaan ihan maksimisarja Moision pojalle joka tapauksessa.
 
Suosikkijoukkue
Broadstreet Bullies, Scott Stevens, Wendel Clark
Kukaan ei varmasti mitään bobbyorria odottanut Moisiosta. Ensinnäkin asenteessa lienee korjaamista, mikäli 92-syntynyt, kahdeksan ottelun kokemuksella miesten peleistä oleva kaveri alkaa julkisuudessa valitella ettei paljon kiinnosta ajella munakarvattomia häkkipäitä a-junnuissa. Olisi ehkä pitänyt antaa pikkasen kovemmat näytöt ensin edes siellä junnupeleissä, niin olisi voinut saada näyttöpaikkaa muutenkin kuin vasta sitten kun Ässistä loppuivat ukot muuten rosterista. Mestis on varmaan ihan maksimisarja Moision pojalle joka tapauksessa.

No joo. tuo lausunto nyt oli hieman liian paksua tuubaa Moisiolta. Mutta ihan kohtuudella tuo pysyi liigassakin mukana ja Mestiksessä kykeni jopa maaleja nakuttamaan muutaman. Moisio on ihan hyvä roolipelaaja liigaan siinä missä Tom Laaksonen on ihan hyvä päätuomari liigaan :)
 
Badgers

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Moisio pelasi vain muutaman liigamatsin ja ihan hyvin niissä mielestäni pelasi. Rooli (noilla vahvuuksilla) on kuitenkin minimaalinen, mutta toisaalta hänen tyyppiselle pelurille olisi tilausta liigassa ja vaikka olla se värikkäin pelaaja ässissä. Jos Moision uhoamisista joku närkästyy, se on juuri sitä mitä värikkäät pelurit haluavatkin. Harmittaa, ettei enempää peliaikaa ole (vielä) saanut, jonkinlainen projektipelaaja on kuitenkin kyseessä. Kyllä joukkueessa yksi värikäs hämmentäjä saa ja pitääkin olla. En minäkään Moisiota tai Lähteenmäkeä hutina pitäisi, moni muu on paljon isompi huti.
 
PataJaska

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, sympatiat HPK ja Kiekko-Espoo
Tälle Lähteenmäen vähättelylle ei riitä ymmärrystä täältäkään. Kuitenkin kyseessä on mestiksen paras maalintekijä kaudella 2010-2011, joka veti parikymmisenä kaverina tuon kauden lähes pisteen keskiarvolla. Hänen peliään arvioitaessa pitää ottaa huomioon, että viime kausi jäi luistimen viillon johdosta kokonaan väliin, joten lähtökohdat eivät olleet ensimmäiselle liigakaudelle parhaat mahdolliset. Siihen nähden ihan ok kausi häneltä suhteellisen pienellä peliajalla. Jatkossa häneltä voidaan odottaa koviakin tehoja, mutta pitää olla myös kärsivällinen. Lähteenmäki on hyvä luistelija ja taitava käsistään, joten en näe mitään estettä hänen kehittymiselle ratkaisijan rooliin myös liigajäillä. Nuori, urheilullinen ja lahjakas pelaaja, juuri tällaisia hakuja Toivolalta kaivataankin joka kausi.

Aivan samaa mieltä Lähteenmäestä. Itse asiassa, sopivassa mielenhäiriössä saattaisin jopa ensi kaudella aivan kokeeksi vetäistä parivaljakon Lähteenmäki-Elo kakkosketjun laitureiksi. Olisi todellinen low riski-high reward kaksikko, mutta eihän tämä tietenkään toteudu, eikä meillä sitä paitsi sen jälkeen olisi kolmosen laitureita ollenkaan. Mutta herrat vain nähdäkseni kykenisivät omilla vahvuuksillaan kompensoimaan toistensa heikkouksia täydellisesti, ja potentiaalihan on molemmissa huimasti. Sillä ajattelinpa vain, että jos Ryanin kanssa tehdään jatkopaperi, niin sen jälkeen ei tuskin hankita enää kuin yksi laituri kärkiketjuihin, koska aivan varmasti em. kaksikkoa halutaan joka tapauksessa vastuuttaa enemmän ensi kaudella

Ja noista Toivolan hudeista: Pihlman on ollut huti, mutta jotenkin hänen kohdallaan on vähän annettava Toivolalle anteeki. Sillä vaikka Pilen kaksi(kin) edellistä kautta ovat olleet vaikeita, niin tällaista rimanalitusta oli silti aivan mahdoton kenenkään ennakoida, kuin mitä hänen tämä kautensa on ollut..
 
Badgers

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Lähteenmäki on kuitenkin tehnyt mukavasti maaleja ja omaa hyviä ominaisuuksia siihen, että lyö läpi vielä ihan kunnolla. Jos vaihtoehdot olivat (ennen tätä kautta) akselilla Mäkilä, Laaksonen, Lähteenmäki. Valinta on onnistunut hienosti, kaksi omaa poikaa ovat saaneet näyttömahkunsa ja tulos on nähty. Nämä edellä mainitut omat poijaat eivät koskaan ole voittaneet (edes mestiksessä) mitään tilastoja ja Lähteenmäki oli myös kauden pelaamatta, silti on ihan kivasti pärjännyt liigassa. Jonkinlainen riskihankinta kuitenkin oli kyseessä ja tulevaisuudessa tuskin huonommin pelaa, suunta on ylöspäin.
 
peruspata

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Pesäkarhut, UP-V, FT Ulvila, Karhut
En ymmärrä sitä ajatuslogiikkaa, että pitämällä täällä veljet Huhtanen, Palonen, Jyrkkiö, Mäkilä ja Laaksonen olisimme jotenkin nykyistä paremmassa asemassa. Nykyrosteriin ja ketjun hengessä tulevaa spekuloiden itse asiassa suunta olisi enemmän kohti kamppailua Ilveksen sijoitusta vastaan.

Nuo jannut rosterissa merkitsisivät sitä, että koossa olisi ykkösketju, pari nelosketjua ja vilttiketju. Joukkue olisi toki porilaisempi, mutta ihanko todella millään muulla ei ole väliä... Vielä kerran sanottakoon, että näistä jokainen sai tilaa ja aikaa ottaa sen paikkansa pelaavassa kokoonpanossa. Sen toki myönnän, että Jyrkkiö ajautui koirankoppiin, jossa lopussa peliesityksillä ei ollut merkitystä viltitykseen. Silti Jyrkkiölläkin oli aito mahdollisuutensa.
 
Vellihousu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Ei Moisio ole mikään huti sanan vars. merkityksessä.

Tuskin häntä hankittiin Poriin katsomossa istumaan. Ja Kiveä tuosta on turha syytellä, Moisiosta näki jo treenipeleissä että noilla eväillä ei liigaa pelata. Ne muutamat pelit sujuivat ihan kelvollisesti, mutta ei noin yksipuoliselle kaverille löydy kerta kaikkiaan käyttöä.

Toki hudin merkitys on isossa kuvassa joka tapauksessa pieni.
 
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, Varjotuuli
Ja Kiveä tuosta on turha syytellä, Moisiosta näki jo treenipeleissä että noilla eväillä ei liigaa pelata. Ne muutamat pelit sujuivat ihan kelvollisesti, mutta ei noin yksipuoliselle kaverille löydy kerta kaikkiaan käyttöä.

Itse asiassa onhan se mahdollisuus olemassa, että tärkeimmillä hetkillä löytyy käyttöä. Jos puolivälieriin päästään ja sarja menee sattumalta hulinaksi, niin olen tyytyväinen, että meillä on Laaksosen ja Jyrkkiön sijaan Honkanen ja Moisio.

Se taas on ihan totta, että huti Moisio on silti.
 
Bigmouth

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pata & LAK
Onhan tuo Moisio huti selkeästi, mutta huteja tulee kaikille. Onneksi ei ollut kallis huti. Pihlman sitä on, mutta kun tehdään riskihankintoja (Ryan, Pihlman, Marttinen...) kosahtaa joku jo ihan universumin tasapainon vuoksikin.
 
Vellihousu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Itse asiassa onhan se mahdollisuus olemassa, että tärkeimmillä hetkillä löytyy käyttöä. Jos puolivälieriin päästään ja sarja menee sattumalta hulinaksi, niin olen tyytyväinen, että meillä on Laaksosen ja Jyrkkiön sijaan Honkanen ja Moisio.

Juu, aivan hyvin voi Moisio tehdä "Paloset", mutta koko kauden osalta Isomäen uuden kulttipelaajan peli on jo pelattu. Saattaa Toivolakin miettiä seuraavalla kerralla kannattaako tuollaisilla perusteilla hankkia ketään. No, kaikkea on toki kokeiltava ja kuten todettu, eipä tuossa paljon menetettykään.
 
Suosikkijoukkue
Broadstreet Bullies, Scott Stevens, Wendel Clark
Tuskin häntä hankittiin Poriin katsomossa istumaan. Ja Kiveä tuosta on turha syytellä, Moisiosta näki jo treenipeleissä että noilla eväillä ei liigaa pelata. Ne muutamat pelit sujuivat ihan kelvollisesti, mutta ei noin yksipuoliselle kaverille löydy kerta kaikkiaan käyttöä.

Jos ja kun matkarakastaja Ben-Amour mahtuu Jokereiden neljään kentälliseen niin tokihan Moisiokin menisi Ässien nelosen laidalla vast. roolipelaajana. Nöpönenä ei vain ymmärrä sitä, että vast. rotweilerille olisi käyttöä. Jos mies pelaisi edes yhden vaihdon ottelussa ja siinä kävisi tekemässä "lehkoset" esim. juuri Ben-Amourille tai Ruudulle tai talonmies Pikkaraiselle, niin olisi hyvinkin palkkansa ansainnut. Nykyisen kaltaiselle Juuselalle on erittäin vaikea keksiä mitään käyttöä.
 
Vellihousu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Nykyisen kaltaiselle Juuselalle on erittäin vaikea keksiä mitään käyttöä.

Näköjään joo, sehän sentään pelaa nelosessa ja Moisio miettii katsomossa kulttitähden statustaan.

Nämä fantasiat nelosketjun pelaajien tekemisistä ovat niin ysäriä kuin vaan olla ja voi. Nykypäivänä pitää osata a) luistella, b) pelata edes auttavasti. Moisiolla on molemmissa vaikeuksia. Heitto jostain Ben-Amorista on turha, Mr.Tunisia on pelannut 350 peliä liigaa.

Ja joo, Juuselalta ei ole saatu sitä mitä sopimusta tehtäessä haluttiin, mutta ihan kiitettävästi hän on tehnyt hommia nelosessa vaikka se ei hänen paikkansa olekaan.
 
Sepi9696

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, West Coast Titans
Olen kuullut huhua, että Atte Pentikäisen hyvät otteet Ilveksen paidassa ovat herätelleet Toivolan pohtimaan hänen hankkimistaan punanuttuihin ensi kaudeksi. Onhan Atte tuttu mies Toivolalle hopeakaudelta, jolloin Pentikäisen varmat otteet ja pelihuumori tekivät allekirjoittaneeseen suuren vaikutuksen.

Mistä johtuukaan se, että Pentikäinen ei ole juurtunut esimerkiksi SM-kaukaloihin, vaan on joutunut reissaamaan eri puolilla kiekkokarttaa? Sitä en osaa sanoa, mutta tulevan kauden joukkueessa näkisin Atelle, numerolle 33, oivan mahdollisuuden näpäyttää epäilijöitään ja viedä Ässiä menestykseen.
 
Bigmouth

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pata & LAK
Mistä johtuukaan se, että Pentikäinen ei ole juurtunut esimerkiksi SM-kaukaloihin, vaan on joutunut reissaamaan eri puolilla kiekkokarttaa?

Varmaan siitä, että kyseinen pelaaja on hädin tuskin liigatasoa fyysisen pelin, kiekollisen pelin tai peliluvun saralla.
 
Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Olen kuullut huhua, että Atte Pentikäisen hyvät otteet Ilveksen paidassa ovat herätelleet Toivolan pohtimaan hänen hankkimistaan punanuttuihin ensi kaudeksi.

Kaikenlaista juttua näemmä liikkuu tähän aikaan vuodesta. Ei tule kumpikaan Atte, Pentikäinen tai Valli, pelaamaan ensi kaudella Ässissä. Tästä olen aivan varma, viime vuosien hankinnoissa ollaan panostettu ihan toisiin seikkoihin kuin hitaasti liikkuviin ex-Ässiin. Ja hyvä näin.
 
korkki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porilainen urheilu (ja yks raumalainenkin joukkue)
Kaikenlaista juttua näemmä liikkuu tähän aikaan vuodesta. Ei tule kumpikaan Atte, Pentikäinen tai Valli, pelaamaan ensi kaudella Ässissä. Tästä olen aivan varma, viime vuosien hankinnoissa ollaan panostettu ihan toisiin seikkoihin kuin hitaasti liikkuviin ex-Ässiin. Ja hyvä näin.
Juuso Riksman... Ja jotkut toivovat jotain Nickersoniakin tänne.

Huhuja liikkuu tietysti, mutta jotenkin epäilen itsekin ettei Pentikäinen oikeasti ole tänne tulossa.
 
Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Juuso Riksman... Ja jotkut toivovat jotain Nickersoniakin tänne.

Ehkä Nicke vielä tuleekin mutta ei välttämättä vielä ensi kaudeksi. Kaveri kuitenkin haluaa vielä oikeasti pelata liigassa enkä epäile tätä yhtään.
 
Blackie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Varmaan siitä, että kyseinen pelaaja on hädin tuskin liigatasoa fyysisen pelin, kiekollisen pelin tai peliluvun saralla.
Teki kuitenkin Mestiksessä kovat tehot 4+3 kymmenessä pelissä. Mestis ei toki liiga olekaan. Minut tuo ainakin yllätti, kun tarkistin.
 
MustatKortit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joel Pohjanpalo ja Aleksi Mustonen
Miten Atte P muka mahtuisi tuohon pakistoon? Siis edes sen rotaatiopakin (tällä hetkellä Taimi/Parkkonen +Honkanen joka tosin ei taida saada sopimusta) hanskojen lämmittäjäksi?

Ei taida tämä diili toteutua.
 
Miksu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Suosittelen tutustumaan tuon Pentikäis-huhun kirjoittajan viestihistoriaan. Kaverihan on todennäköisesti Futis-Forumilta karannut trolli.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös