Joukkueen rakennus kaudelle 2013–2014

  • 824 267
  • 3 265

PataJaska

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, sympatiat HPK ja Kiekko-Espoo
Uskokaa nyt kaikki Snellmania myöten, että Marjamäen koko ura on tällä hetkellä vaakalaudalla. Hänen nimeään on aivan turha tällä haavaa siis edes heitellä..

Kuuselakin siis? Tässähän alettaisiin elää jo liioitellulla kaiholla menneessä kun Krissekin vielä tulisi hopeasurffari Riksmanin lisäksi. Tästä innostuneena myös AUK haluaisi toki ehdottomasti jatkaa. Jäljellä jäisi enää kysymys, että missä on Nicke..

Riksmanista: en kerta kaikkiaan pysty muodostamaan mielipidettäni siitä, että olenko tyytyväinen hänen tuloonsa vai en. Hän on yhä liigatasolle ihan pätevä maalivahti (vaikka esimerkiksi tämän kauden torjuntaprosentti ei mitenkään nyt aivan häikäise), mutta ongelmiakin on viime vuosina kovasti ollut. Tolvanen kakkosena ei missään nimessä voida kauteen lähteä, sillä kakkosveskan on varauduttava pelaamaan ainakin se 30 ottelua, ja hyvällä tasolla. Ässien kaltainen joukkue ei missään nimessä voi antaa tasoitusta maalivahtien suhteen muille, ja nähtävästi siis kakkosvahtia ollaankin hankkimassa ulkopuolelta.. mielenkiintoiseksi joka tapauksessa menee
 
Vellihousu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Kovinpa osuu sopivasti uutinen Järvenpään kännäilystä ja siirtohuhusta perättäisille päiville. Tuntuu vähän hakemalla haetulta tämä facebook sekoilu, saadaan värikkäitä otsikoita.

Tuota muuten ihmetteli Toivolakin aamun lehdessä että sattuipa sopivasti kun puolitoista kuukautta vanha asia tulee nyt päivänvaloon. Taitaa olla Rockyn pikku apurit taas asialla.

Kuusela-huhun kuulin kanssa itse eilen ja ensimmäinen reaktio oli nauru. Mutta ei siinä mitään, Porin vävy olisi kova haku ja yrittihän Ässät häntä pari vuotta sittenkin joten miksi ei siis nyt. Ja sitten taas toisaalta, kyseessä on nimi joka heitetään tasaisin väliajoin ilmaan Masin ja Paulin ohella. Uskon todeksi kun näen.
 
Blackie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Mitä helv! Ilmeisesti ovet Hämeenlinnaan eivät sitten auenneet, joko se näin pian selvisi. Mutta miksi ihmeessä Järkkäri lähtisi vetämään lupaavan uransa vessasta alas Ilvekseen!?? Aivan käsittämättömältä tuntuva aivopieru koko idea. Eikö Masin esimerkki ollut jo riittävä, miten siinä käy
Eiköhän se ollut joko Ilves tai Mestis Järvenpäälle. Ei yllättävä määränpää Ipa ole ollenkaan.

Järvenpää ei todellakaan ole niin hyvä, että pystyisi valitsemaan haluamistaan liigajengeistä.
 
luotsi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, Die Mannschaft, Bayern München
Riksmanin hankintaa en minä ainakaan ymmärrä. Jos Ässät meinaa saada kilpailukykyisen joukkueen ei maalivahdille voida maksaa järjettömän kovaa palkkaa vaikka tärkeä palanen onkin ja tuskin Riksman on halpa mies. Jos taas maksetaan kovaa palkkaa tulisi kaverin olla varma 50 ottelun mies eikä tuollainen valmiiksi hyvin loukkaantumisherkkä vanha kehäraakki.
Ehkä siellä ei nyt luoteta maalivahtivalmennuksen taitoihin tai yritetään miellyttää kannattajia? Mun mielestä tämä vanhojen tähtien raahaaminen eli ns nimimiesten uuden nousun haku voitaisiin lopettaa. Pihlman hyvänä esimerkkinä. Eri asia sitten on jos Riksman pelaa halvalla jota tuskin uskoo kukaan. Kyllä Ässien tulevaisuus on eteenpäin pyrkivissä nuorissa työtäpelkäämättömissä pelaajissa.

Maalivahti on joukkueen tärkein lenkki, jolle et ole kuitenkaan valmis maksamaan kovaa palkkaa? Riksmanin kiinnitys tuli kyllä puskista ja vähän epävarmat fiilikset siitä tuli. Hinta ei voi olla topissa viime vuosien näytöillä. Maalivahdilla ikä ei ole niin ratkaisevaa kuin kenttäpelaajilla, kuten Hasek on esimerkillään näyttänyt, kunhan paikat kestää.
 
Ainapata

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Maalivahti on joukkueen tärkein lenkki, jolle et ole kuitenkaan valmis maksamaan kovaa palkkaa?
Kovaa palkkaa voi maksaa jos on takuuvarma 50 ottelun pelaaja eikä ole jo valmiiksi puolirampa kehäraakki. Enkä tarkoita kovalla palkalla nyt mitään Dixoniin käytettyä summaa. Esim. Rynnäkselle olisin valmis maksamaan tuntuvan palkan. Porissa ei noita suurimpia rahoja ole taidettu Takon jälkeen maalivahtiin sijoittaa. Joukkueen kivijalka toki huippumaalivahti on. Riksmania en vaan näe enää huippumaalivahtina ja varmasti on kallis.
 
Oto Hascak

Riksmannilla ei todennäköisesti voi mikään hirmunen palkkapyyntö olla tuolla loukkaantumis historialla. Ja käsittääkseni tuo myös apua maalivahtivalmennukseen. Jos ja kun ei kakkoseksi tule Tolvanen, tulee sieltä siinä tapauksessa toinen ns arpakortti, eli Juusollla varmasti paljon annettavaa tulevalle kakkoselle/ ykköselle.
 
Vellihousu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Kyllä minäkin lähden siitä että Riskimiehen pariksi pitää saada joku pätevä nuori jannu, mielellään sellainen joka on vähän pelannutkin liigassa. Järvenpää olisi hyvä, mutta ei voi mitään.
 
Ressa

Nielsen. Itse edelleen salaisesti toivon, että Simo olisi tulossa Poriin. Sopimus päättyy eikä jatkoa ole julkistettu.
 
Jeppe_68

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Tuosta Pihlmanin tilanteesta mulla ainakin on sellainen kutina että miestä yritetään savustaa ulos kun ei mahdu kokoonpanoon. Jos ei kremppaa ole niin kyllä Juuselan paikalle pitäisi mennä tällä hetkellä. Annetaan signaali että sama rooli on ensi kaudellakin eli jos haluaa vielä pelata ammatikseen jääkiekkoa niin kannataisi lähteä muualle.
Henkilökohtaisesti en jaksa tähän uskoa. Eiköhän Kivi kuitenkin päätä pelaavasta kokoonpanosta ja hänelle on varmaan ihan sama pelaako Pihlman Ässissä ensi kaudella vai ei. Eli eiköhän kyseessä ole loukkaantuminen tai sitten vaan ei mahdu pelaavaan kokoonpanoon.
 
Major Julli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Puttosen, Järvelän ja Ranniston potkut
Riksmannilla ei todennäköisesti voi mikään hirmunen palkkapyyntö olla tuolla loukkaantumis historialla. Ja käsittääkseni tuo myös apua maalivahtivalmennukseen. Jos ja kun ei kakkoseksi tule Tolvanen, tulee sieltä siinä tapauksessa toinen ns arpakortti, eli Juusollla varmasti paljon annettavaa tulevalle kakkoselle/ ykköselle.

Pidän lähestulkoon selvänä että Riksmanin tuloon liittyy myös sparraus- ja avustaminen Rosendahlille. Senpä takia tämä hankinta ei ole niin paha kuin miltä se aluksi tuntui.

Kuuselan paluuta en pitäisi niin suurena ihmeenä, kaveri on naputellut ~30 pisteen kausia, joten missään ykköskorissa ei enää mennä eikä noilla näytöillä ihan heittämällä saa ulkomaillekaan sopimusta. Toki kysyntää on sen verran että massiakin pitää laittaa pöytään, mutta mikään Salminen ei nyt ole kyseessä.
 
sonnychiba

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
^Case Pihlman. Muistaakseni SK.ssa oli juttua näistä jatkosopimuksista pari viikkoa sitten niin Virta totesi siihen malliin, että toivoisi Pihlmanin jatkavan Ässissä. Uskoi kadonneen maalijyvä vielä löytyvän.
 
Pitää muistaa että valtit ovat Pihlmanilla joten ei Virralla ole syytä lähteä julkisesti haukkumaankaan. Ihan hurujuttua on puolestaan tuo että Pileä yritettäisiin savustaa ulos. Noilla otteilla paikka löytyy helposti katsomosta ja Juusela on hoitanut hommat nelosessa ihan tyydyttävästi vaikka ei mikään luontainen rouhija olekaan.

Toisaalta, itse uskon edelleen siihen että se on nimenomaan Pihlman joka tulee tekemään jonkun ratkaisuosuman kevään geimeissä.
 
Nielsen oli ainakin viime TUTO:n visiitillä ihan paska, että tiedä sitten onko trendi enemmänkin laskemmassa kuin nousemassa. Hieman kaksiteräinen miekka riippuen, katsotaanko tämän vai viime kauden näyttöjä.
 
Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo

MustatKortit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joel Pohjanpalo ja Aleksi Mustonen
...
Toisaalta, itse uskon edelleen siihen että se on nimenomaan Pihlman joka tulee tekemään jonkun ratkaisuosuman kevään geimeissä.

Komppaan tätä.

Toivottavasti Pile saa nyt näyttöpaikkoja tulevissa geimeissä. Omaan silmään pelasi varsin pirteästi ennen taukoa.

Jos nyt oletetaan, että ainakin joku yksittäinen tosipeli keväällä kuitenkin pelataan, niin mieluummin näen kentällä Pilen, joka tehnyt pelaamissaan playoff- matseissa 12 maalia ja lähes 0,5pinnaa/peli
 
Suosikkijoukkue
Broadstreet Bullies, Scott Stevens, Wendel Clark
Maalivahti on joukkueen tärkein lenkki, jolle et ole kuitenkaan valmis maksamaan kovaa palkkaa? Riksmanin kiinnitys tuli kyllä puskista ja vähän epävarmat fiilikset siitä tuli. Hinta ei voi olla topissa viime vuosien näytöillä. Maalivahdilla ikä ei ole niin ratkaisevaa kuin kenttäpelaajilla, kuten Hasek on esimerkillään näyttänyt, kunhan paikat kestää.

Siinä on vain se pieni ero, että Hasek ei juurikaan ole ollut loukkantumisten kanssa ongelmissa - toisin kuin Riksu.... Ennemmin ne rahat olisi voinu pistää Hasekkiin kuin Rikspoksmanniin.
 
Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Toisaalta, itse uskon edelleen siihen että se on nimenomaan Pihlman joka tulee tekemään jonkun ratkaisuosuman kevään geimeissä.

Usein pleijareissa ratkaisumaaleja tekevät muuten pimennossa olleet pelaajat, joten siinä mielessä tämä on mahdollista. Uskon kuitenkin, että Ässissä on aika monta pelaajaa jotka onnistuvat nyky-Pileä todennäköisemmin maalinteossa.
 
IkuinenPata

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät,Williams, Mogilny, Afinogenov.
Ihmettelen suuresti, jos brodinille ei näillä näytöillä tarjota jatkosopimusta. Äärettömän työteliäs pelaaja, ja kullanarvoinen joukkueelle. Nopea ja fyysinen, jonka kanssa joka joukkueen pakit ovat altoimenaan vaikeuksissa omassa päässä. Yksi liigan parhaista 3.kentän laitureita omassa roolissaan ehdottomasti. Tänään sai maalin palkaksi, joka meni kyllä täysin oikeaan osoitteeseen. Savinaisen oheilla suosikkipelaajani ässissä. Molemmista löytyy sama yhdistävä tekijä: Periksiantamattomuus.
 
Mondie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porilainen brändipuuhastelu
Ihmettelen suuresti, jos brodinille ei näillä näytöillä tarjota jatkosopimusta.
Ruotsiinhan tuo taitaa mennä. Jos sieltä kerran kyseltiin paristakin joukkueesta sopimuksen ulos-ostoa ja tarjottiin parin vuoden sopimusta niin eiköhän Brodin palaa kotiin. Toivotaan toki että mies Porissa mieluummin viihtyisi mutta tuskin.
 
Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Joo ei Brodinin jatko ole siitä kiinni, ettei Ässät haluaisi jatkaa vaan siitä, että isommat pojat ovat myös kiinnostuneita. Brodin on eittämättä tulevaisuuden pelaajia ja uskon että pääsee jopa maajoukkueeseen asti.
 
Dragunov

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampa Bay Lightning
Joo ei Brodinin jatko ole siitä kiinni, ettei Ässät haluaisi jatkaa vaan siitä, että isommat pojat ovat myös kiinnostuneita. Brodin on eittämättä tulevaisuuden pelaajia ja uskon että pääsee jopa maajoukkueeseen asti.

Onhan tuo jo maajoukkueessa ollukki. Mutta jatkoa ikitaistelijalle ehdottomasti, jos ei sitten halua takaisin Ruotsiin lähteä.
 
Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Onhan tuo jo maajoukkueessa ollukki. Mutta jatkoa ikitaistelijalle ehdottomasti, jos ei sitten halua takaisin Ruotsiin lähteä.

Niin onkin EHT:ssa, hain vähän niinkuin MM-kisaedustusta mutta ilmaisin itseni huonosti. Tottakai jos haluaa jatkaa Ässissä niin helvetissä sopparia takataskuun ja sassiin!!
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös