Mainos

Joukkueen rakennus kaudelle 2011-2012

  • 1 107 071
  • 2 736

COLHC1980

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Deutscher Fußball-Bund, NP #3
Viisasta tai ei, Wild antoi sellaiset avaimet käteen että Granlund&hänen staff päättävät missä mies ensi kaudella pelaa. Moni varmaan nyt väittää vastaan, mutta voin kertoa että Granlund pelaa HIFK:ssa ensi kaudella. Jos olen väärässä, olen erittäin hämilläni. Lähde on erittäin hyvä. Odotellaan.

Mulla ei ole kuin vasen kives, joka kutisee niin, että Mikke vetää vielä kauden IFK:ssa. Tilannehan on niin, että Lennun on lähdettävä jos tilaisuus tulee. Miken ei tarvitse, Mikke menee sinne joka tapauksessa.
 
Postinjakaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
En gång IFK, alltid IFK.
Se on win-win tilanne, että kannattaako Micken lähteä jo nyt.

Jäämällä Micke saa rauhassa vetää yhden kauden sarjassa ja joukkueessa, joka on tuttu ja siten keskittyä nimenomaan oman pelin ja heikkouksien kehittämiseen.

Lähtemällä aikaisin Micke tottakai vauhdittaisi henkisen puolen kehitystä.

Mutta minäkin Mickenä lähtisin suoraan sinne Minnesotan hyökkääviin ketjuihin, kuten Teemu aikoinaan, eikä AHL-bussien kautta.

Väitän, että SM-liiga ja tuttu ympäristö kehittää enemmän kuin AHL-bussireissut.

Ja sen olettaisi kääntävän vaakakuppia jäämiseen.
 
rafalski

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
-98 tais olla aika samantasoiset sentterit:
OJ = Mikke
Davidson = Hirso
Ruuttu = PW
Sihvonen = Liivik

Sihvonenhan ei pelannut sentterinä ainakaan playoffeissa, vaan laiturina Ruutun ketjussa (Sihvonen-Ruuttu-Laaksonen). Nelosen keskellä oli Kalto (Elomo-Kalto-Tuomainen).
 
Suosikkijoukkue
En gång HIFK, alltid HIFK. Real Madrid
Sihvonenhan ei pelannut sentterinä ainakaan playoffeissa, vaan laiturina Ruutun ketjussa (Sihvonen-Ruuttu-Laaksonen). Nelosen keskellä oli Kalto (Elomo-Kalto-Tuomainen).

Ja yleensäkään tuo ei ole niin kova, kuin eräänä hienona kiekkokeväänä kultaisella 80-luvulla. Hagman, Melametsä, Forss, Wilson. Pelkästään jo Hagman oli niin ylivoimainen pelaaja, että jo sen takia menee ykköseksi. Yleensäkin vaikka pidän Ketolaa huippupelaajana&arvostan hänen uraansa, niin minusta on jopa pieni oikeusmurha että pistepörssin voittajan palkinto kulkee Ketolan nimellä joka voitti sen kerran vs Hagman neljä kertaa Tasapäistämisen ja SDP:n luvattu maa.

Yleensäkin HIFK 1998 oli huippujengi ja oli legendaarisen hieno kausi.
Mutta minusta se ei varsinkaan sentteriosastolta ole kyllä varsinkaan -83 nipun tasoinen. Uskon että en ole tässä asiassa yksin, varsinkaan ketkä ovat nähneet Hakin pelaamassa.
 
Anakin-Sky

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK
Ensi kauden joukkueesta toivoisin etenkin Ilari Melartille runsaasti vastuuta. Kaverissa on omiin silmiini mieletön potentiaali. Jo ensimmäisissä peleissään HIFK:n edareissa hän teki vaikutuksen minuun. Kauden 2008-2009 harvoja valopilkkuja olivat Lädän esitykset kentällä; ko. kauden Ilves ottelussa keväällä kaveri teki uransa ensimmäisen maalinsa lämärillä, jota komeampaa saa hakea edelleen. Juurikin tuon komean lämärin takia olen hämmästellyt kuinka Ilarille ei olla annettu vastuuta yv:llä edes ns. merkityksettömillä hetkillä. Maalinteko tahtoa häneltä löytyy kuitenkin runsaasti, tästä osoituksena melko aktiivinen hyökkäysten tukeminen ja veto paikan hakeminen. Kiekkoa hänelle pelataan kuitenkin harvoin viivalle...
Todennäköisesti sopii Matikaisen kuvioihin kuin jatkosopimus Kiben kouraan!

Jos valinta 3. parin toisesta puolustajasta on tehtävä akselilta Kurvinen-Melart-Ahonen ei ratkaisu voi olla muu kuin Ilari!
 
Seesam

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Ensi kauden joukkueesta toivoisin etenkin Ilari Melartille runsaasti vastuuta.

Minä taas en edelleenkään ole nähnyt Ilarin esittävän mitään sellaista minkä takia hänelle pitäisi antaa tontti pelaavasta kokoonpanosta ensi kaudella. Pelikäsitys ja kiekolliset taidot ovat niin rajalliset, että ei häntä voi peluuttamaan koko kautta pelaavankokoonpanon vakimiehistössä, lähtökohtaisesti. Voi olla, että mies on kehittynyt aimo annoksen syksyyn mennessä, mutta lähtökohtaisesti ei hänellä tulisi olla vielä asiaa vakikokoonpanoon.

Mara/X - Kanki
Kousa - Jokela(voi pelata kaksi righttiä yhdessä... pelaahan kaksi leftiäkin yhdessä)
Söde - Kurvinen

Tuollaisella minä lähtisin kauteen.
 
Siim72

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, L.A. Kings

Itse kyllä antaisin Melartille saumaa. Esim. Kurvinen ei tule kehittymään pätkääkään, miksei siis annettaisi Ilulle syksyn/talven peleissä mahdollisuutta ottaa niitä askeleita eteenpäin? Jos ei vastaa huutoon, ni ei voida ainakaan jeesustella, kun mahdollisuus on annettu. Keväällä sitten Kurvinen voi pelata, jos Ilu ei kelpaa.
 
Tottakai annetaan Melartille sauma. Hain viestilläni takaa sitä, että ei kannata jättää puolustajaa palkkaamatta sillä perusteella, että annetaan Melartille vakiopaikka pelaavasta kokoonpanosta. Minun ajatuksissani Melart kamppailee 6. pakin roolista Kurvisen tai ''Kurvisen'' kanssa ja jos hän osoittaa ansaitsevansa mestansa pelaavasta kokoonpanosta niin silloin ilman muuta annetaan kundille se rooli minkä hän ansaitsee. Toistaiseksi Melart ei ole vielä ansainnut vakiopaikkaa pelaavasta kokoonpanosta, joten mielestäni sitä ei pidä hänelle vielä antaakaan.

PS. Diggasin muutenkin tästä systeemistä mikä HIFK:lla oli menneellä kaudella pakkien osalta. Kun joku loukkaantui niin aina oli heittää melkein vastaavaa kaliiberia oleva jannu tilalle, joten siihen kannattaa mielestäni vastaisuudessakin pyrkiä.
 
Siim72

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, L.A. Kings
Tottakai annetaan Melartille sauma. Hain viestilläni takaa sitä, että ei kannata jättää puolustajaa palkkaamatta sillä perusteella, että annetaan Melartille vakiopaikka pelaavasta kokoonpanosta. Minun ajatuksissani Melart kamppailee 6. pakin roolista Kurvisen tai ''Kurvisen'' kanssa ja jos hän osoittaa ansaitsevansa mestansa pelaavasta kokoonpanosta niin silloin ilman muuta annetaan kundille se rooli minkä hän ansaitsee. Toistaiseksi Melart ei ole vielä ansainnut vakiopaikkaa pelaavasta kokoonpanosta, joten mielestäni sitä ei pidä hänelle vielä antaakaan.

Okei. Itsekin tarkoitin sitä, että jos pakiston runko on seuraava: Kanki, Söde, Jokela, Kousa, Vallin/Mara/X niin Melart olisi kauden alussa Kurvista edellä kuudentena pakkina. Sitten tietysti näyttöjen mukaan kierrätystä.
 
Anakin-Sky

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK
Tottakai annetaan Melartille sauma. Hain viestilläni takaa sitä, että ei kannata jättää puolustajaa palkkaamatta sillä perusteella, että annetaan Melartille vakiopaikka pelaavasta kokoonpanosta. Minun ajatuksissani Melart kamppailee 6. pakin roolista Kurvisen tai ''Kurvisen'' kanssa ja jos hän osoittaa ansaitsevansa mestansa pelaavasta kokoonpanosta niin silloin ilman muuta annetaan kundille se rooli minkä hän ansaitsee. Toistaiseksi Melart ei ole vielä ansainnut vakiopaikkaa pelaavasta kokoonpanosta, joten mielestäni sitä ei pidä hänelle vielä antaakaan.
Kyllä Kurviselle tulee tarjota jatkoa, mutta kauden alussa on Ilarin oltava etuasemassa 3. parin pakiksi Kurviseen nähden juurikin tuon kehittymis aspektin takia. Ja kuten edellä sanottiin, jos ei toimi niin uutta täkyä koukkuun.
 
Onneksi pelipaikat kai ratkaistaan pääosin harjoitusotteluiden perusteella eikä sen mukaan, kuka pelaajista saa eniten kannatusta Jatkoajassa. Kurvinen pelasi loistavan kevään ja oikeastaan koko kausi oli erittäin onnistunut. Jos johonkin pelaajaan sopii Jalosen sanat "painotettiin pelirohkeutta", niin Kurviseen, joka jo kauden avauksessa hämmästytti meikäläisen painavilla taklauksillaan, joiden jäljiltä pellehatut keräsivät kamojaan jään pinnasta. Eikö Södekin jakanut erityiskiitoksia Mikolle siitä, että tämä mahdollisti varmalla peruspuolustamisellaan Söden rohkeat nousut hyökkäyspäässä? Vähän samaan tapaan kuin Jere aikoinaan, vaikka Mikko ei tietysti ole läheskään samaa luokkaa kiekollisessa pelissä kuin Jere.

Varmasti kaikki pelaajat saavat reilun näyttöpaikan kesän turnauksissa ja niiden mukaan katsotaan, kuka pukee syksyn ekoihin matseihin. Jos lasaretti alkaa täyttyä, niin iso reservi on syytä olla olemassa ja sen ansiosta Ahonen ja Melartkin - jos jatkaa vielä IFK:ssa - varmasti saavat peliaikaa, jolleivat vielä kauden avaukseen murtaudu.
 
Suosikkijoukkue
En gång HIFK, alltid HIFK. Real Madrid
Lisäksi Kurvinen on vähän kuten Järvinen. Vaikka paikka rosterissa ei ole kiveen hakattu, niin ei kitise vaan hoitaa kaiken viimeisen päälle. Eiköhän tuo jatkane HIFK:ssa. Mutta toki Melartia aletaan ajaa kunnolla sisään kolmospariin. Ja Kurvinen toisi sitä paljon kaivattua leveyttä pakistoon.
 
Viimeksi muokattu:

Seesam

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Kyllä Kurviselle tulee tarjota jatkoa, mutta kauden alussa on Ilarin oltava etuasemassa 3. parin pakiksi Kurviseen nähden juurikin tuon kehittymis aspektin takia. Ja kuten edellä sanottiin, jos ei toimi niin uutta täkyä koukkuun.

Kuten sanoinkin niin minun mielestä se paikka pitää ansaita eikä kenellekään saisi antaa etusijaa muiden kuin pelillisten ansioiden takia, mutta tuolloinhan kyse ei ole enää etusijasta vaan pelipaikan ansaitsemisesta. Tämä on kilpaurheilua ja parhaat pelaavat, olkoon kenenkin potentiaali mikä hyvänsä.
 
stroh80

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Tämä on kilpaurheilua ja parhaat pelaavat, olkoon kenenkin potentiaali mikä hyvänsä.

Sillä reunaehdolla, että kaikki kuitenkin tähtää mestaruuteen ja kevään kuntohuippuun. Ääriesimerkkinä Miken sisäänajo kauden mittaan ykkössentteriksi. Samalla tavalla Melart voi tulla pieneltä takamatkalta ja olla pleijareissa todella kova luu jos vaan saa totutella isoon vastuuseen liigassa. Tietenkin edellyttäen ettei liikaa hävitä tähän pisteitä.
Kuitenkin uskon, että Melart on yksi niistä jotka tulevat ottamaan Matikaisen opissa suurimmat pelilliset harppaukset. Uskon, että ensi kaudella IFK:n puolustus on taas kerran graniittia. Sitten tarvitaan vaan tarpeeksi käsiä hyökkäykseen ettei työmäärä/maali suhde mene ihan naurettavuuksiin.
 
Juuri näin. Hieno kirjoitus kokonaisuudessaan. HIFK:n viisikkopuolustuksen uskon parantuvan Jalosen ajasta.(tosin pleijareissa HIFK:n viisikkopuolustus onnistui ihan nappiin). Tällä kaudella/oikeastaan koko Jalosen ajalla kuvaavaa oli ajoittain otteluissa sellaisia kauhunhetkiä, joissa menetettiin ottelu ihan hetkessä jota saatettiin pitkään hallita. Jos esim Jokela tulee niin HIFK:lla on kyllä jämerä pakisto ja eiköhän viisikkopuolustus ole kunnossa. Toki myös on liikkuvampia pelaajia, kuten Kousa, Söderholm. Mr X/Vallin. Tällä kaudella HIFK:lla oli ns. välimallin pakisto joka ei ollut suurimpia mutta ei pienimpiäkään ja jonka vahvuus oli pelin avaamisessa/sisään viennissä kovalle hyökkäyskalustolle. Nyt pakisto ei mene äärilaidasta toiseen, mutta kumminkin jonkin verran jämäköityy. Ja tämä on hyvä asia, kun muistetaan että HIFK:n maalivahtiosastoon liittyy ihan aina riskejä. Tiivis ja jämäkkä puolustus minimoi näitä riskejä.

Toki hyökkäyksessä varmaan menetetään osa viimeistelytehokkuudesta. Mutta HIFK teki viime kaudella niin paljon maaleja, että niistä voi vähän karsiakin jos puolustus/mv peli saadaan huippukuntoon. En usko, että HIFK:lla tulee ihan samanlaisia överivaikeuksia kuten Bluesilla maalinteon kanssa. On tuolla Kuhtaa, Peltosta, narri- Somervuorta, Ahtolaa, Hirsoa jne. Hirso on kyllä pelintekijä, mutta kyllä se yleensä sen 15+ maalia tekee. Ja hyökkäyshän ei välttämättä ole vielä valmis. Eli HIFK voittaa ensi kaudella ehkä enemmän pelinsä 3-1, 4-2 jne.

Ja vaikka HIFK varmaan ainakin osittain jatkaa tämän kauden tyylillä, niin kyllä Matikainen tuo omat mausteensa. Ja toki valmentajalla on tähän oikeutensakin. Toivottavasti saataisiin tästä kaudesta osa Jalosen hyviä asioita ja Matikaisen hyvät puolet jotenkin fiksattua yhteen. Matikaisessa on myös yksi mielenkiintoinen puoli se, ettei kaveri ole niin haavoittuvainen pelaajien poissaoloista. Toki HIFK:lla myös oli poissaoloja/loukkaantuneita varsinkin pleijareissa(joista varsinkin Jokerisarjassa), mutta jotenkin Jalosen ajasta jäi mieleen että ajoittain muutaman tärkeän palasen rikkoutuminen halvaannutti koko Jalosen systeemin. Tarkoitan, että esimerkiksi Matikainen ei varmasti ole niin hukassa ja "hädissään" jos MG tippuu sarjan ekassa pelissä pois. Ja yleensäkin rosterissa pitää olla kaikki ihan viimeisen päälle. Vaikka HIFK koko organisaationa oli rakennusvaiheessa Nokan ekalla rundilla, niin kyllä Matikainen olisi senkin epäonnistuneen joukkueen rakentamisen malliteoksen vienyt oikeisiin pleijareihin vaikka sitten säälien kautta. Ja tämä teksti tulee pro-Kojolta. Mutta tietysti Matikaisen pitää osoittaa, että hän pystyy kehittymään sen viimeisen askeleen siihen että kaveri saa sen kirkkaimman kruunun.
 
Viimeksi muokattu:

fiftyeight

Jäsen
Suosikkijoukkue
Iddrott Förskott Puukädet
Lisäksi Kurvinen on vähän kuten Järvinen. Vaikka paikka rosterissa ei ole kiveen hakattu, niin ei kitise vaan hoitaa kaiken viimeisen päälle. Eiköhän tuo jatkane HIFK:ssa. Mutta toki Melartia aletaan ajaa kunnolla sisään kolmospariin. Ja Kurvinen toisi sitä paljon kaivattua leveyttä pakistoon.

Jokaisessa joukkueessa on isompi tai pienempi määrä ns. seurajyriä. Ilman heitä ei yksikään joukkue tule toimeen. Siksi he ovat arvokkaita pelaajia, vaikkakin usein suurelle yleisölle kovin näkymättömiä. He tekevät isoa duunia, kun pitää antaa happea tärkeille pelaajille ja pistävät itsensä likoon silloin kun vastustaja prässää.

Tällaisia pelaajia HIFKissä ovat Turre Järvinen ja Mikko Kurvinen etunenässä. On toki muitakin, mutta edellä mainitut näyttävät tietä.
 
Iris

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK
Mikä mahtaa olla Jarkko Ruudun tilanne? Ikää alkaa olemaan jo aika paljon ja tällä kaudella teki tiukkaa mahtua pelaavaan kokoonpanoon niin Ottawassa kuin Duckseissakin, eli taitaa NHL olla pikkuhiljaa jo nähty?

Jokatapauksessa, HIFK:n hyökkäysarsenaali on ensi kaudellakin murhaava, mikäli nämä Granlundin jäämishuhut pitävät kutinsa ja Ruotsin puolelta on todellakin Hirso sekä Somervuori tulossa. Lennun tilanteeseen saadaan vastaus varmaan parin kuukauden sisällä?

Peltonen - Granlund - Kuhta
Petrell - Hirschovits - Somervuori
Ahtola - Wirtanen - Tuomainen
Nyholm - Liivik - Pöysti

Mutta mikäli Lennu lähtee, Jarkko ehdottomasti takaisin himaan. Jengissä pitää olla yksi fyysinen ja tunteita herättävä maskotti, vaikka Lennua ei kukaan pystykään paikkaamaan.
 
Bad Bob #42

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Chicago Blackhawks
Olisi kyllä hienoa jos Artjuhin saataisiin IFK:hon, mutta taitaa olla utopista ajattelua. Mies on niin IFK:n näköinen pelaaja kuin voi olla!
 
Suosikkijoukkue
HIFK
Olisi kyllä hienoa jos Artjuhin saataisiin IFK:hon, mutta taitaa olla utopista ajattelua. Mies on niin IFK:n näköinen pelaaja kuin voi olla!

Tämä oli kai sitä paljon puhuttua huumoria? Näkisin Artjuhinin vain hyvin pienenä parannuksena Brennaniin tai Liboriin verrattuna eli kaiken kaikkiaan varsin penttimäisenä hankintana. Kotoinen kukkahattuliigamme langettaisi A:lle kymmenen ottelun pelikiellon ja IFK:lle sievoiset rapsut välittömästi, kun pelaajan sopimus julkistettaisiin. Seuraava pelikielto tulisi, kun mies astuisi Suomen maaperälle.

Sitä paitsi mihin me tällaista kovistelijaa tarvitaan, kun meillä on Märkä-Simo ja kumppanit, jotka heittelevät äijää seinille? Ja koko köörin kapelimestarina häärii - toivottavasti - The Lennu. Opetettakoon ennemmin Tuomaista käyttämään isoa ruhoaan parhaiden IFK-perinteiden mukaisesti, niin siinä on aivan riittävä mörkö/pommikone tähän liigaan.
 
Bad Bob #42

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Chicago Blackhawks
Olin kyllä ihan tosissani.
Artjuhin omaa huomattavasti Brennania paremmat kädet ja liikekkin on eri luokkaa. Tuollainen mörkö olisi kyllä erittäin kiinnostava nähdä joukkueessa. Tosin olet oikeassa että nykyinen joukkue toimii, eikä tälläiselle räjähdysherkälle pelaajalle ehkäpä ole tilausta. Toisaalta mikä IFK se sellainen on? :)
 
VSP73

Jäsen
Olisi kyllä hienoa jos Artjuhin saataisiin IFK:hon, mutta taitaa olla utopista ajattelua. Mies on niin IFK:n näköinen pelaaja kuin voi olla!

Mielestäni erittäin huono idea. On hyvä muistaa, että juuri Artjuhin - kaikkien muiden syntiensä ohella - oli vähällä päättää Ville Peltosen uran tammikuussa 2009 Tampa Bayn pelatessa Peltosen Florida Pantherseja vastaan. Järkyttävä polvitaklaus kaukana kiekosta. Peltonen selvisi meidän kaikkien onneksi parin ottelun huililla, mutta dramaattisen rankka lopputulos oli hyvinkin lähellä.

Joukkueet kohtasivat seuraavan kerran pari kuukautta myöhemmin maaliskuussa. Peltonen oli jälleen avauskentällisessä, vasempana laitahyökkääjänä - tietty. Peltosen viereen kyyristyi vastustajan oikea laituri, sika Artjuhin. Heti kiekon pudottua putosivat myös Peltosen hanskat ja hän haastoi Artjuhinin. Kaikki tietävät lopputuloksen kun täysin eri paino- ja mittaluokkien miehet hanskaavat.

Teollaan Peltonen lisäsi jo ennestään nauttimaansa arvostusta joukkueensa sisällä.

Tsekkien kapteeni Patrik Elias totesi haastattelussa täsmäosuen nyt MM-kisojen Tsekki-Venäjä -ottelun jälkeen, toimittajan kysyessä Artjuhinista, joka juuri oli sikaillut kaksi Tsekkiä rammaksi. "Kuka, kuka hän on? (miehen seistessä Eliaksen vieressä) - juuri tuon takia hän lähti pakoon NHL:stä."
 
Dennis

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Olisi kyllä hienoa jos Artjuhin saataisiin IFK:hon, mutta taitaa olla utopista ajattelua. Mies on niin IFK:n näköinen pelaaja kuin voi olla!
Mielestäni Artjuhin ei ole lainkaan HIFKn näköinen pelaaja. On toki fyysinen mouhoaja, mutta kaikin puolin tyylitön pelaaja, joka ei kunnioita vastustajaa ja sellaista en toivo näkeväni HIFKssa. Viime kaudella joukkueessa oli aivan riittävästi kovuutta ja fyysisen pelin osaamista, eikä sinne todellakaan tarvitse roudata mitään venäläistä apinaa mouhoamaan.
 
Suosikkijoukkue
Chelsea FC
Hmm, tätä Eliteprospectsin HIFKin pelaajalistaa kun katsoo, niin paljon pitää tulla jatkosoppareita tämän kauden pelaajille. Tuolla komeilee jo päävalmentajan kohdalla Petri Matikainenkin ja näyttää listalta löytyvän myös Martti Järventiekin (onko virheellistä tietoa?). 10 pelaajalla sopimus tai yhdeksällä. Joukkueen pelaajaringissä pitäisi olla sellaiset 26-28 pelaajaa. Kuinka moni HIFKin A-junnu tulee samaan liigasopparin?
 
Suosikkijoukkue
Chelsea FC
Ovat siellä on ilmeisesti sekoittaneet Kousan ja Järventien keskenään.

Kousalla ei ole sen enempää sopimusta HIFKin kanssa kuin Järventielläkään. Järventiellä jonkin tiedon mukaan piti päättyä sopimus ja Kousasta oli optio (joka tosin kaiken järjen mukaan käytetään). Viikon päästä ollaan viisaampia. Tuon listan mukaan, täysin varmoja sopimuspelaajia on yhdeksän kappaletta tällä hetkellä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös