Joukkueen rakennus kaudelle 2011-2012

  • 1 104 467
  • 2 736

Renegade

Jäsen
Suosikkijoukkue
San Diego Padres
Euroopassa voisi vielä ollakin, Rutke voisi rouheana tyyppinä hyvinkin haluta vielä kokea esim. KHL:n. Suomessa vaihtoehtoja ei missään nimessä ole. Syyt: Sydän ja sukanvarteen kertyneet rahat. Ei Suomesta saa sellaista summaa, että Jakke SM-liigaan vielä vaivautuessaan menisi minnekään muualle kuin kotiin. Punkt slut.

Lydman oli työsulkukaudella HIFK:n paras pelaaja, väisteli ja heitteli kärkikarvaajia kuin lapsia. Peltosmaisen parin-kolmen vuoden (miksei pidemmänkin) "jäähdyttelyn" (pistepörssin kakkosena) soisi yleistyvän sen jengin keskuudessa. Marek palaa kaudeksi ennen siirtymistään isiensä maille, Bäckström tulee valvomaan sijoitustaan jään tasolta jne. Ei mielestäni mitään haihattelua, olkoonkin että vaatii pelaajalta itseltään selkeää ratkaisua sen suhteen että ura terävimmällä huipulla on ohi.

Paljon totuutta tässä kirjoituksessa, muun muassa Zidlickyn tilannetta seurataan varmaan aika lailla kiinnostuneena kun sopimus Wildin kanssa loppuu. Ikää on jo 33 vuotta ja vaikka pelaa huipputasokasta NHL-kiekkoa ollen yksi koko liigan taitavimmista ja parhaista YV-pakeista, on paluu Suomeen hyvin todennäköinen joskus. (Pahaan paikkaan tuli Marekin loukkaantuminen nyt viime viikolla, poissa 6-8 viikkoa).

Marekin ikätoveri Lydman varmaan myös aika haluttua tavaraa Euroopassa, kun palaa jonain päivänä NHL:stä. Talo Espoossa ei tarkoita vielä mitääm, mies pelaa ulkomailla 4-5 vuotta vielä, ja onhan keväällä sainattu Ducks-diilikin sen perustana.

Bäckströmillä vielä pitkää diiliä jäljellä pari kautta, sen jälkeen lienee kotiinpaluu ja HIFK:n aika.
 

Brewer

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK,ARSENAL
Bäckströmillä vielä pitkää diiliä jäljellä pari kautta, sen jälkeen lienee kotiinpaluu ja HIFK:n aika.

Onko Sakari lähdössä IFKsta pois? Vai tuleeko Bäckström IFKhon kakkosmolariksi? Sakkehan sanoi, ettei Niklas Bäckströmistä koskaan tule IFKn 1.veskaria. Joku tässä nyt mättää?
 

Dennis

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Sakkehan sanoi, ettei Niklas Bäckströmistä koskaan tule IFKn 1.veskaria. Joku tässä nyt mättää?
Milloin Sakke on Bäckströmille tuollaista sanonut? Joskus kaudella 1997-98, jolloin ainoan kerran olivat molemmat HIFKn organisaatiossa samaan aikaan? Vai onko Sakke mahdollisesti v*ttuillut Nikelle tämän pelatessa Oulussa?
 

Ojamies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Fedor, sääntö 17 §
Hmm, Bäckström on tehnyt äärimmäisen kovaa duunia päästäkseen maailman eliittiin, mikä ajaisi hänet IFK:hon jäähdyttelemään nykyisen sopimuksen päättyessä? Kyseessä on kaikinpuolin loistava kassari, jonka tekniikka hipoo täydellisyyttä, hyviä NHL-kausia on edessä vielä väh. 5-6, miksei pidempäänkin (ellei ole itse vihjannut paluusta Suomeen). Jos ei Wildin kanssa sopimusta tee, niin varmasti löytyy ottajia jonoksi asti NHL:ssää. Ja eikös miehellä ollut vähän tuliset välit loppupeleissä IFK:hon? Lindfors ainakin muistutti kuinka hänestä ei koskaan tule mitään.

Zidlicky vaikuttaa myös aika utopiselta haaveelta. Eiköhän ne pienet kiinnostukset IFK:ssa pelaamisesta hälvene viimeistään kun venäläiset iskevät pari numeroa rahakkaamman sopimuksen pöytään. Itse en ainakaan miljoonia maksaisi vain pelaamisesta ja asumisesta Helsingissä.
 

scholl

Jäsen
Hmm, Bäckström on tehnyt äärimmäisen kovaa duunia päästäkseen maailman eliittiin, mikä ajaisi hänet IFK:hon jäähdyttelemään nykyisen sopimuksen päättyessä?

Koska hän on sanonut haluavansa olla uran jälkeen mukana seuran toiminnassa ja osa-omistajana. Sen verran taisi jäädä Suomen ajoilta hampaankoloon, kun joutui Ouluun, että varmasti haluaa lopettaa uransa IFK:ssa kuten Ville Peltonenkin. Kyse on vain sitten siitä onko se kahden vai vaikkapa neljän vuoden päästä.
 

Ojamies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Fedor, sääntö 17 §
Koska hän on sanonut haluavansa olla uran jälkeen mukana seuran toiminnassa ja osa-omistajana. Sen verran taisi jäädä Suomen ajoilta hampaankoloon, kun joutui Ouluun, että varmasti haluaa lopettaa uransa IFK:ssa kuten Ville Peltonenkin. Kyse on vain sitten siitä onko se kahden vai vaikkapa neljän vuoden päästä.

Jaajaa, luulin että kyseessä on vain fanien haihattelua. Jos palaa IFK:hon, uskon sen tapahtuvan siinä 38-39 vuoden iässä, minkä jälkeen sitten maalivahtivalmentajaksi. Nikkehän on ollut aika tiiviisti Jukka Ropposen opeissa vuosia, mikä on aika hyvä esimerkki kunnon valmennuksesta. Ja luulisi että jäänläheinen ura kiinnostaa myös pelaamisen jälkeen.
 

hemmo_1973

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Milloin Sakke on Bäckströmille tuollaista sanonut? Joskus kaudella 1997-98, jolloin ainoan kerran olivat molemmat HIFKn organisaatiossa samaan aikaan? Vai onko Sakke mahdollisesti v*ttuillut Nikelle tämän pelatessa Oulussa?

Jotenkin voisi kuvitella, että Sakke ja Bäckström eivät koskaan tule toimimaan HIFK:ssa samaan aikaan siten, että Bäckström pelaa ja Sakke on maalivahtivalmentaja. Ja eiköhän sana kiiri aika nopeasti ja kuten kotisivuilta saatiin lukea, Sakkea kositaan kovasti Sveitsin suuntaan. Eli ensi kaudella kohtia uusia, vaativampia haasteita ja Lundell maalivahtivalmentajaksi. Niemi kakkosvahdiksi ja ykkösmolari on sitten joku.
 

TQoFE

Jäsen
Suosikkijoukkue
En gång IFK, alltid IFK, FREE SCHOLL!
Mihin tämä perustuu; onko Lundell joku maalivahtivalmennuksen luonnonlahjakkuus, joka pystyy suoraan pelaajan roolista hyppäämään liigajengin maalivahtivalmentajaksi?

Eiköhän tämä perustu siihen, että noin lähtökohtaisesti mikä tahansa muutos on parempaan päin. Jopa koulutettu opossumi ajaisi asian.
 

hemmo_1973

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Miksei Norja kakkoseksi? Joku vuosi sitten A-junnuista vastasi Joonas Tanska. Löytyykö ketään, jonka sukunimi on Ruotsi tai Islanti? Ideaalikeissi olisi kaveri, jonka nimi olisi Dog Fär-saaret.

Olet oikeassa eli tarkoitin Kiekko-Vantaan Norjaa enkä Niemeä. Joku kyseli, että millä meriiteillä Lundell maalivahtivalmentajaksi? No, tietää ainakin miten treenataan intohimoisesti ja kovaa ja on tehnyt ansiokkaan työn sen eteen missä tällä hetkellä on. Analyyttinen, rauhallinen eikä omista isoa egoa. Hyvä esikuva nuorille kaikilta osin.
 

Tpip

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, L'equip blaugrana, La Albiceleste, Raiders
Puolustuksesta tämän kauden näytöille en juuri jatkoja antaisi muille kuin niille, joille ne on jo sorvattu ja käyttäisin toki Kousan optiovuoden. Kankankaanperä ja Söderholm voisivat hyvinkin muodostaa toimivan kakkosparin ja kolmoseen sitten Melart ja Kousa. Eli pari ykköskorin pakkia + rotaatiomiehet puuttuvat. Jergus kelpaisi hyvin, mutta en jaksa uskoa että toteutuisi. Onko kolleista nousemassa potentiaalisia breikkaajia?

Hyökkäyksessä sopimukset löytyvät ykköskentän laitureilta, Villeltä ja Lennulta. Mickelle toki on pakko sorvata jatko, jos/kun mies ei vielä rapakon taakse lähde. Toivottavasti myös Ramu ja Wirtanen saadaan pidettyä, samoin ikoni-Kuhta. Hamiltonin jatko kelpaisi, mutta eiköhän tilalle tule joku vastaava veroteknisesti kelpo pelaaja.

Jos mennään alempien kenttien jätkiin, niin nelosen jätkille (Pöysti, Liivik, Nyholm) kanssa jatkoa kouraan. Lisäksi voitaisiin kotiuttaa oma Hämeenlinnasta, eli Turtiaisen Jaakko. Olisi erinomainen rotaatiopelaaja 3-4 kenttiin tuomaan energiaa ja voimaa sekä varmasti halvempi kuin esim. Ahtola, joka tuntuu jumahtaneen ikijäähän.

Ville - Micke - Lennu
xxx - Ramu - xxx
Nyholm - Wirtanen - Kuhta
Turtiainen - Liivik - Pöysti
Tallberg, Piiparinen, Macke jne...

xxx - xxx
Söderholm - Kankaanperä
Melart - Kousa

Riksman?
Lundell?

Ulos:

P: Kurvinen, Vallin, Kovanen, Järventie (kaikkien kohdalle "parempaa hinta/laatua")
H: Ahtola (syväjää), Haataja (syväjää), Järvinen (nuoret ajaa ohitse), Töykkälä (nuoret ajaa ohitse), Wärn (uutta nostetta muualta, tervetuloa takaisin)
M: Riksman? (selkä), Lundell? (ikä, motivaatio torjutun mestaruuden jälkeen?)
 

#71

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK, Pittsburgh Penguins
xxx - xxx
Söderholm - Kankaanperä
Melart - Kousa

Aikalailla samaa mieltä pakistosta -ja koko postista-, mutta Kurvin kyllä ottaisin tuohon viel messiin tuomaan varmuutta pakistoon. Kausi on kuitenkin pitkä kuin nälkävuosi, ja loukkaantumisia tulee varmasti. Hyökkäyksestä sen verran, että toivottavasti Hammerin loukkaantumiset ovat nyt takana päin, ja saadaan miehelle jatkosoppari. On tuo maalintekotaito vain niin upeaa katseltavaa, kun on tottunut tuon vitun Haatajan surkuhupaisiin suorituksiin.
 

Tpip

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, L'equip blaugrana, La Albiceleste, Raiders
Aikalailla samaa mieltä pakistosta -ja koko postista-, mutta Kurvin kyllä ottaisin tuohon viel messiin tuomaan varmuutta pakistoon. Kausi on kuitenkin pitkä kuin nälkävuosi, ja loukkaantumisia tulee varmasti.

Juu, ei Kurvisessa periaatteessa mitään vikaa ole. Mutta näen tilanteen vähän samalaisena kuin Turusen kanssa muutama vuosi sitten. Välillä on ihan hyvä pölläyttää pakkaa ja tuoda uusia tuulahdisia sisälle. Ihan ok peruspakki, josta periaatteessa tietää mitää saa (jos vaan pysyy ehjänä). Melartin lasken korvaamaan Kurvisen ja taas Mikon tilalle sitten joku potentiaalisempi mahdollisuus (jäi edellisestä viestistä "nelosparin" x:t merkkaamati).
 

COLHC1980

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Deutscher Fußball-Bund, NP #3
Miten olisi Ahtola > Luttinen? Oma jätkä ja saman tyylinen jäbä. Peetun mukana 102T:llä Stadiin. Jerry on niin syväjäässä, että näillä näytöillä ei jatkoon.
 

Red Machine

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Miten olisi Ahtola > Luttinen? Oma jätkä ja saman tyylinen jäbä. Peetun mukana 102T:llä Stadiin. Jerry on niin syväjäässä, että näillä näytöillä ei jatkoon.

Kelpaisi. Ramulle soppari ja eikun siihen laitaan, toiselle puolelle sitten Kibe. VP jatkaa jatkon tekevän MG:n kanssa ykkösessä mihin hommataan ulkkari toiselle laidalle. Hamilton tekee jatkosopparin mutta kaveri joutuu veitsen alle ja täten palaa pelikuntoon jouluksi.

Ai niin. Petu tuo mukanaan myös Karalahden ja Varakkaan.
 

Silkkeri

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
http://www.hs.fi/urheilu/jaakiekko/muut/artikkeli/Timo+P%C3%A4rssinen+pohtii+vakavissaan+lopettamista/1135263050931 Vielä kerran Timo? Tässähän olisi oikein IFK:n näköinen hankinta, parhaat vuotensa nähnyt ja loukkaantumisherkkä hyökkääjä. Silti olisin valmis ottamaan, mikäli herra suostuu pelaamaan vähän pienemmällä palkalla (ja mikäli ylipäätänsä jatkaa uraansa vielä). Kyllä se Pärssinen jonnekin kakkosen laitaan esim Hamiltonin korvaajaksi menisi vieläkin. Sopimustilanteesta Timrån kanssa allekirjoittanut ei tähän hätään kyllä muista.
 

#16 Murray

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Niin. No en tiedä olisiko mitään järkeä ottaa loukkaantumisherkän Hamiltonin tilalle vielä loukkaantumisherkempi kaveri. Pärssinen oli loistava HIFK:ssa ja ehdottomia suosikkipelaajiani, mutta ei varmasti ole mikään halpa kaveri ja kun loukkaantumisia tulee varmasti tämän herran kohdalle vielä jatkossakin, jos edes aikoo vielä pelata.

Kyllä mä lähtisin hakemaan ihan muualta.
 

Red Machine

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
#16 Murray:n kanssa samoilla linjoilla. Pärä oli hieno pelaaja mutta nyt on aika katsella jotain muuta ja kenties uutta. Vanhoja HIFK pelaajia ei tarvitse automaattisesti sulkea ulos, pitää vain tsiigata mitä kannattaa todella ottaa ja mitä ei. Esim. Karalahti on loistava esimerkki siitä millainen olisi 'kannattava' hankinta: ei loukkaannu helposti ja pystyy enemmän kuin paremmin vielä skulaamaan liigatasolla. Penahan olisi jo laittanut faxia Guollalle, 3v soppari vähintään.
 

Petrell#32

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Mikael Granlund
Kyllä se Pärssinen jonnekin kakkosen laitaan esim Hamiltonin korvaajaksi menisi vieläkin. Sopimustilanteesta Timrån kanssa allekirjoittanut ei tähän hätään kyllä muista.

Ei ei. Tämähän nyt olisi niin penailua, kun olla ja voi. Kyllä nyt kakkosketjun laiturin hommaamiseen pitää panostaa vähän kovempaa. Ei mitään kokeiluja.
 

BOL

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Jos Timo Pärssinen puhuu jo uransa lopettamisesta, paluu Elitserienia hieman fyysisempään ja raastavampaan SM-Liigaan ei varmasti ole vaihtoehto.

Aivan turha siis edes aloittaa keskustelua Timo Pärssisestä. Kaveri on 34v. ja käy todellista taistoa vaikean selkävamman ja jatkuvien kipujen kanssa. Varteenotettavana vaihtoehtona alkaa olla se, että loppuelämä menee muutaman lisäpelin vuoksi kivuliaaksi ja hankalaksi. Kyse ei nyt todellakaan ole Pärän kohdalla mistään pienestä ohimenevästä selkäjumista, vaan todella tuskallisesta ja pitkästä tilasta. Elämä jatkuvan kivun kanssa on käynyt jo ajat sitten harvinaisen selväksi, joten jos siitä on edes jotenkin mahdollista päästä eroon, alkaa olla viimeiset ajat tehdä päätöksiä. Terveys on tärkeämpää kuin suunnitelmien mukaan edennyt urakehitys.
 

Petrell#32

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Mikael Granlund
Yksi pelaaja, jota kannattaa pitää silmällä, on KooKoo:ssa pelaava 21-vuotias laitahyökkääjä Niklas Sirén. Väkkärä taituri on hurjassa vireessä Mestiksessä. Mielestäni nämä ovat niitä hakuja, joita kannattaa kesällä testailla ja pyydellä kokeilemaan siipiään. Voi osua "Antti Kerälät".
 
Suosikkijoukkue
En gång HIFK, alltid HIFK. Real Madrid
Entäs Oskar Osala? Kaverille unelmarooli Peltosen ja Granlundin oikeaksi laidaksi. On monipuolinen, tuo fyysisyyttä ja tekee maaleja. Lisäksi on kehunut Matikaista kannustavimmaksi valmentajaksi mitä hänellä on ollut. Siis maksimissaanhan tässä olisi yhden kauden kuvio. Yllämainittujen herrojen ketjukaverina joku ihan pommikausi ja sen jälkeen rahastamaan jonnekin. Matsien vaikeilla hetkillä voisi myös laittaa Petrellin ja Osalan molemmat samaan aikaan kentälle tuomaan energiaa ja rouhintavoimaa :D. Joo juon tän viimeisen ja menen nukkumaan.
 

Silkkeri

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Ei ei. Tämähän nyt olisi niin penailua, kun olla ja voi. Kyllä nyt kakkosketjun laiturin hommaamiseen pitää panostaa vähän kovempaa. Ei mitään kokeiluja.
Ainakin tehojen puolesta katsottuna Pärssinen kyllä pärjäisi riittävän hyvin SM-liigassa edelleenkin. Valtava kysymysmerkki on tuo terveystilanne, ja siihen liittyen kommentoinkin tätä mahdollisesti IFK:n (tai ehkä enemmänkin Penan) näköiseksi hankinnaksi. Onneksi näistä asioista päättävät jotkut aivan muut kuin minä, sillä tunteella mukana elämisessä on se pieni ongelma että ottaisi takavuosien suosikkipelaajan takaisin vaikka pää kainalossa. Mikäli kroppa kestää, piste per peli tahti ei olisi ollenkaan kaukaa haettua. Jos (tai kun) kroppa ei kestä, saataisiin meille uusi Bates, joka dominoisi hetken ja loppuajan istuisi katsomossa. Toivottavasti toimistolla ollaan fiksumpia ja otetaan vaikka joku Hullu-Hannes tänne tekemään ne maalit, vaikkei se signaus ihan Pärän kaltaisia hymynkareita allekirjoittaneen huulille nostaisikaan... ;)
 

Hextall

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Sunderland, NHL
Minusta Nybondas voisi houkutella Jakub Petruzalekin HIFK:hon ensi kaudeksi. Vähän samantyyppinen pelaaja kun Vesce, voi pelata laidalla tai keskellä. Jotenkin ihmetyttää kaverin peliajat Lukossa ka n.14 min per ottelu. Sopparikin loppuu sopivasti tähän kauteen.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös